maanantai 31. joulukuuta 2018

Viime vuoden tavoitteiden toteutuminen

Listasin tässä postauksessa tavoitteita vuodelle 2018. Viime vuoden joulukuussa meillä ei ollut vielä kuin orastava ajatus Veelasta, joten tavoitteet koskevat pääasiassa Riiaa. Viime vuonna joulukuussa asetin uudelle vuodelle tavoitteeksi alkaa kisaamaan agilityssä. Sehän nyt olikin jo tuolloin toteutumassa, koska postausta kirjoittaessani olin jo ilmoittautunut meidän ensimmäisiin agilitykilpailuihin. Jo ekoista kisoista saimme ensimmäisen LUVAmme. Kisasimme noin yhdet kisat kuukaudessa ja kakkosiin pääsimmekin nousemaan kesäkuussa saatuamme samoista kisoista kaksi nollaa eli toisen LUVAn ja OIVAn. Tavoitteeni kakkosiin nousemisesta täyttyikin siis yllättävänkin nopeasti ja helposti. Noiden heinäkuun kisojen jälkeen ehdimmekin kisaamaan sitten enää parit-kolmet kisat, kun jouduimme saikulle + lähialueella oli tauko kakkosten kisojen järkkäämisestä ja viimeiset kakkosten kisat tälle vuodelle kävimme tekemässä toissapäivänä Tampereella. Loppuvuosi meni siis kisojen suhteen plörinäksi, mutta vuosi alkaa heti agikisoilla ensi viikonloppuna, joten eiköhän se taas tästä! 


Tokon suhteen asetin tavoitteeksi saada oikeus voittajaluokkaan. Se jäi toteuttamatta ja ylipäätään tokossa tuli kisattua tosi vähän tänä vuonna. Vain kolmessa kokeessa kävimme. Pitkä, kuuma kesä verotti omaa innostusta sekä treenaamiseen että kisaamiseen, joten se taitaa olla suurin syy, miksi tokokokeet jäivät vähemmälle. Kävimme kuitenkin kolmissa kokeissa saaden oikein hyviä tuloksia: 1x 2. palkinto ja 2x 3. palkinto. Ei hassummin. Tulevalle vuodelle kuitenkin toivon suurempaa aktiivisuutta myös tokokokeiden osalta.

Näyttelyissä minulla oli tavoitteena ensinnäkin käydä niissä ahkerammin. Se ei todellakaan toteutunut, vaan päin vastoin, huomasin, että minua ei oikeastaan kiinnostakaan käydä. Kaksissa näyttelyissä kävimme ja minua alkoi ärsyttämään, kuinka en jaksanut nähdä vaivaa näyttelyiden eteen, eli hädin tuskin harjasin koiran ennen näyttelypäivää ja menin paikallekin vasta viime tipassa. Ja koska Riiakaan ei niin näyttelyistä perusta, niin päätin jättää ne hommat muille. Kaksissa näyttelyissä kuitenkin tosiaan kävimme tuloksin AVO-EH ja AVO-ERI ja molemmista luokkavoitot. Ei siis hassummin, mutta se SA jäi saamatta. Ehkä Riia käy näyttelyissä tulevana vuonna, ehkä ei. Mutta mitään paineita en niistä kyllä enää aio ottaa.


Puhuin myös koiratanssikisoissa käymisestä, mutta se jäi nyt vielä toistaiseksi roikkumaan. Ehkä ensi vuonna! Myöskään luustokuviin ei tullut mentyä, vaikka sekin edelleen on työn alla. Mietin nyt vain, että veisinkö molemmat koirat sitten vasta kerralla. Tosin Veelan kuviin on vielä yli vuosi aikaa, joten katsotaan, jos vuonna 2019 Riia pääsisi kuvattavaksi.

Viime vuoden lopulla olin innoissani kaikesta tulevasta ja erityisesti uudesta valkusta agilityssä ja omien ryhmäläisteni kouluttamisen jatkamisesta. Olen ollut tuolla valmentajalla nyt koko viime vuoden ja hän on vienyt meitä paljon eteenpäin. Nyt vaan puhaltaa taas vuoden vaihtuessa uudet tuulet, kun vaihtuu sekä valkku että edustusseura. Yhtään en vielä tiedä, mitä tuleman pitää. Muiden valmentamisen lopetin kesällä, kun koutsiparini muutti Etelä-Suomeen ja meille tuli Veela. Mutta hyvän ystävän sijoittuminen Etelä-Suomen ruuhka-alueelle on parantanut siinä mielessä meidän agilityelämänlaatua, että meillä on nyt tukikohta siellä, missä kisoja on joka viikko ja olemme sinne aina tervetulleita. Yhden kisareissun teimmekin sinne viime vuonna ja se oli yksi vuoden kohokohdista. Toinenkin oli suunnitteilla ja lähes toteutumassa, kunnes tuli se yskä... Mutta ensi vuodelle on jo sovittu ensimmäinen E-Suomen reissu huhtikuulle! Luvassa on Veelalle rallykokeet ja Riialle aksakisat. Mahtavaa! 


Vuoden suurin onnistuminen oli Veelan tulo. Viime joulukuussa Veela oli tosiaan vain ajatus, mutta sopiva pallero löytyikin heti keväällä ja kesäkuussa Vee muutti meille. Ensi vuosi näiden karvapyllyjen kanssa tulee olemaan varmasti mahtava. Vuosi 2018 oli myös ihan jees, vaikka ei kovin onnistunut tavoitteiden osalta. Pitkä, inhottava, kuuma kesä pilasi ison osan vuotta ja loppuvuoden pilasi usean viikon saikku. Mutta toivotaan, että ensi kesä on lempeämpi, hankitaan sumut neniin ja painetaan kaasua! Hyvää uutta vuotta kaikille!

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Agilitya: vuoden vikat kisat

Yskästä parannuttuamme kyllästyin totaalisesti siihen, että emme olleet päässeet kisaradoille sitten syyskuun. Niinpä menin ja ilmoittauduin Tamskin kisoihin ja eilen aamulla puoli yhdeksän maissa otimmekin Riian kanssa suunnaksi Tampereen. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Tamskin hallilla, mutta tiesin sen olevan Suomen suurimpia koiraurheilukeskuksia. Iso se kyllä olikin. Parkkipaikallakin oli liikenteenohjaajat. Vähän toista kuin Seinäjoella kotikisoissa. Kisaratoja oli kahdella kentällä yhtäaikaa ja täytyy kyllä sanoa, että alkuun olin ihan pihalla. Kysyin toimitsijoilta, että mitkä radat ovat menossa ja tuleeko medi kakkoset alkamaan ajoissa. Tilanne selvisi ja saatoin hyvillä mielin lähteä lämppälenkille. Siitä eteenpäin onneksi olin suht hyvin selvillä mitä tapahtui ja kummalla kentällä. 

Iso miinus näissä ison seuran kisoissa oli kuulutukset. Kuulin ainakin kerran jonkun olleen väärässä rataantutustumisessa, kun kuuluttaja kuulutti kenttien tapahtumia puhuen vain "metsän puoleisesta" ja "tien puoleisesta" kentästä. Eikö olisi ollut helpompi, jos ne olisivat oleet ykkönen ja kakkonen ja ne olisi selkeästi merkattu numeroin? Lisäksi oli todella häiritsevää, kun seurasi omaa rataa ja kuuluttaja edelleen kuulutti vain toisen kentän tapahtumia ja oman kentän sisäänheittäjän huuteluita ei kuullut kuulutusten alta ollenkaan. Olikin tosi hämmentävää, kun kuuli vain, että "seuraavana bordercollie..." kun näki, miten kääpiövillakoiraa tuodaan lähtöpaikalle. Onneksi kuitenkin kisakokemusta on sen verran, että osasin itsekin seurata tilannetta ja olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kisoista olisi jäänyt todella hämmentävä olo, jos nuo olisivat olleet meidän ensimmäiset! 


Mahtavaa oli kuitenkin nähdä Tampereen seudun harrastajien rotukirjo. Koiria oli toden totta laidasta laitaan, toisin kuin meidän kotikisoissa. Makseissa varsinkin hajonta oli totuttua paljon suurempaa: siperianhusky, saksanpaimenkoiria, greyhound, jopa irlanninsusikoira oli lähtenyt mukaan! Aivan mahtavaa! Ja radat menivät muutenkin todella sujuvasti ja nopeasti, edes rakentamisissa ei kestänyt kuin viitisen minuuttia hyvän organisoinnin vuoksi. 

Sitten niihin tuloksiin: ensimmäisellä radalla Riialla todella pärisi. Taas. Mutta se olikin odotettavissa. Ensimmäiseltä hypäriltä tulos 15,36. Ainakin kepeiltä toinen vitonen ja olisiko huonon ohjauksen vuoksi tullut putkelta kielto. Lisäksi aikavirheitä.

Toiselta hypäriltä 26,81 eli meillä ei riittänyt aika ja ratavirheitäkin saatiin 10. Kiellot kepeiltä ja pussilta. Mutta tuolla tuloksella sijoituttiin kolmanneksi ja saatiin palkintojakin kotiin vietäväksi. Hypäreihin olen kuitenkin todella tyytyväinen, koska suunnittelemani ohjaukset toimivat, eikä saatu hyllyjä ja toisekseen, Riia teki kepit molemmilla kerroilla heti, kun oli vain päässyt niihin sisälle. Se kuumuu radalla edelleen liikaa, eikä kykene menemään keppeihin sisälle ilman, että käy ensin purkamassa minuun vähän paineita. Eli se käy keppien suulla, lopettaa, juoksee päin ja näykkäisee ja joudumme ottamaan uuden lähestymisen. Mutta hienosti se teki ne loppuun asti eilen, joten voin alkaa pikkuhiljaa luottamaan sentään siihen. 

Jouluaaton kuva kuvitukseksi

Eilen teimme vain yhden agiradan, vaikka niitäkin olisi ollut kaksi tarjolla. Odotetusti nappasimme vitosen puomilta ja vähän yllättäen myös keinulta. Lisäksi sekä Riia että minä olimme kolmannelle radalle mentäessä jo niin hapoilla, etten minä jaksanut ohjata kunnolla. Sen seurauksena saimme radalta yhteensä kolme kieltoa ja sitä myöten hylkäyksen. Agiradan jälkeen lähinnä nauratti, koska se oli aikamoinen farssi. Päätinkin, että ensi viikonlopun Seinäjoen kisojen jälkeen pidämme ainakin agiradoilta tauon ja harjoittelemme juoksupuomin kuntoon. 

torstai 27. joulukuuta 2018

Ensi vuonna


Riian kanssa:
- kilpailla mahdollisimman paljon agilityssä ja edistyä parina. Tahdon vahvasti panostaa linjoihin ja nopeaan etenemiseen ensi vuonna. Lisäksi olisi ajatuksena saattaa juoksupuomiprojekti loppuun, vaikka se onkin joulukuussa ottanut nyt reippaasti takapakkia.
- saada ykköstulos tokon avoimesta luokasta ja treenata mahdollisimman paljon voi-luokan liikkeitä. Uskon, että siirrymme voi-luokkaan heti ensimmäisestä ykkösestä, koska tahdon päästä treenaamaan korkeampien luokkien liikkeitä. 
- treenata rallysta RTK2, jos AVO1 tulee tokosta helposti/alkuvuodesta emmekä ole vielä valmiita voi-luokkaan
- EHKÄ koiratanssikisa vuoden aikana, jos aikaa treenaamiseen jää. 

Veelan kanssa:
- treenata agilityä ja pitää into lajiin yllä. Opetella kaikki loput esteet vuodenaikana niin, että Veela on valmis kisaradoille heti täytettyään vaaditun 19 kk tammikuussa 2020.
- TK1 ja/tai RTK1
- käydä näyttelyissä ainakin yhden kerran, tuloksesta riippuen sitten joko panostamme tähän lajiin tai jätämme sen muiden huoleksi.
- opetella temppuja ahkerammin.


Hyviä vuoden viimeisiä päiviä kaikille!

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Mitä eroa...?

Riia ja Veela ovat monella tapaa hyvin erilaisia koiria. Vaikka ne ovat samanrotuisia, niin erot ovat silti selkeitä niin luonteessa kuin ulkonäössäkin. Seuraavaksi ajattelin esitellä koirieni plussat ja miinukset. 


Riiassa suurin plussa on sen kiltteys ja luotettavuus. Se on yhdellä sanalla sanottuna varma koira tilanteessa kuin tilanteessa. Harvoja asioita se pelkää, vaikka monesta ahdistuukin (esim. kaatuvat asiat, vieraiden ihmisten kosketus). Silti sen ahdistus ilmenee vain väistämisenä tai totaalisena jäätymisenä. Se ei ikinä näykkisi tai edes murisisi kenellekään.

Riia on myös pääsääntöisesti hyvin hiljainen mittelspitz. Vahtimoodissaan se kyllä puhisee erilaisille äänille, mutta siinä moodissa se on lähinnä vain iltaisin. Agilitykentän laidallakaan se ei pysty olemaan hiljaa, vaan sen on pakko protestoida, jos minä olen kentällä jonkun muun koiran kanssa. Harvoin se kuitenkaan siinäkään haukkuu, lähinnä mölisee. Se ei vain osaa haukkua.

Riia on hyvin palkkautuva koira ja erittäin motivoitunut tekemään hommia sekä lelulle että nameille. Se on myös melko luotettava tekijä: se tekee, jos se osaa. 

Huonoja puoliakin Riiassa kuitenkin on pari. Toinen niistä on jääräpäisyys, joka tulee ilmi erityisesti ulkoillessa. Riia ei useinkaan halua tulla sisälle lenkin jälkeen, vaan jos sen kanssa tullaan kotipihaan ilman remmiä, se jää hyvän matkan päähän ulko-ovesta vaan tuijottamaan "bitch, please" -ilmeellä eikä liikahdakaan. Jos sitä lähtee hakemaan, se hypähtää metrin verran sivuun ja jää taas tuijottamaan. Se tasan tietää, ettei sitä väkisin saa kiinni kukaan.

Toinen huono puoli siinä on sen pakkomielle riistaan. Jos se saa olla vapaana metsässä, pellolla tai jäällä, se on koko ajan valmiustilassa hiirien ja muiden piennisäkkäiden varalta. Ja jos se kuulee/haistaa sellaisen, siltä katoaa korvat ihan täysin. Se tekee kaikkensa, jotta hiiret kuolisivat sukupuuttoon lähivuosina. 


Veelaa taas kuvaa parhaiten sana "tuhma." Se on koko ajan tekemässä pahuuksiaan, sellaisia, mistä Riiaa on pitänyt kieltää tasan kerran. Sellaisia ovat esimerkiksi sukkien silppuaminen, vaatteiden varastaminen pyykkitelineestä, seinän syöminen ja veljeni koiravanhuksen naamassa roikkuminen. Toisaalta sen elohiirimäisyys ja jatkuva tarve tehdä ovat hyviä asioita ja tykkäänkin Veelassa kovasti sen aktiivisuudesta, vaikka se usein onkin rasittavaa arjessa. Siinä missä Riian olotila arjessa lähentelee koomapotilasta, on Veela koko ajan hytkymässä ja tärisemässä joka paikassa. Agilityradalla Veela etenee "äkkiä, äkkiä, äkkiä!"-asenteella, kun taas Riia on tasainen ja varma etenijä. Se ennemmin kysyy kuin tekee, mikä totta kai verottaa sen vauhtia radalla. Tokossahan Veelan täpinästä sitten taas on enemmänkin haittaa, mutta agility onkin sen päälaji, joten koen, että täpinä, tuhmuus ja ylipäätään Veelan kapinallinen asenne elämään ovat sen hyviä puolia. 

Veelan hyviin puoliin lukeutuu myös sen koko. Se on minun arvioni mukaan selvästi minikokoinen ja selvästi sopusuhtaisempi mittelinarttu ulkonäöllisesti muutenkin. Todennäköisesti siis sertien saaminen näyttelykehistä on todennäköisempää Veelalle kuin Riialle.

Mutta sitten niihin huonoihin puoliin. Yksi suurimmista on sen järjettömyyksiin paisunut pidättyväisyys erityisesti miehiä kohtaan. Ja sanon ennemmin pidättyväisyys kuin arkuus, koska se ei varsinaisesti pelkää. Se on vain erittäin epäluuloinen erityisesti kotioloissa. Kentällä se ei huomaakaan toisia ihmisiä eikä koiria (mikä on muuten sen yksi hyvistä puolista), mutta kotona kaikkia vieraita haukutaan, niille luimistellaan ja jos ne erehtyvät puhumaan Veelalle, se menee seiniä pitkin tai haukkuu jossain nurkan takana. Pidättyväisyys tosiaan on kuitenkin välillä myös etu. Kentällä Veelaa ei kiinnosta toiset koirat eikä ihmiset yhtään, vaan se keskittyy 100 prosenttisesti minuun. Riia on aina ollut paljon häiriöherkempi.

Veela on myös erittäin äänekäs. Se todellakin osaa haukkua ja haukkuu paljon. Niin kotona kuin kentän reunallakin ja varmaan se jonain päivänä tulee huutamaan kovaan ääneen myös radalla edetessään. Onneksi se ei kuitenkaan sillä lailla ärsyttävästi komenna, vaan lähinnä haukkuu huvikseen.


Hyviä puolia Veelassa ovat vielä ahneus ja täydellinen varmuus pihalla. Se on niin meidän omistajiensa perään, että edes Riian kanssa se ei lähde minnekään kauas, vaan hätä tulee heti käteen, jos meitä ei näy. Se pysyy mieluummin parin-kolmen metrin päässä kuin huitelee pellon toisessa laidassa hiirijahdissa ja tottelee ainakin vielä luoksetulokäskyäkin sataprosenttisesti. En tiedä, tuleeko siitä vielä joskus itsenäisempi, mutta toivon, ettei.

Molemmissa on hyviä ja huonoja puolia. Erilaisuudestaan huolimatta ne ovat kyllä ihan kuin majakka ja perävaunu. Kumpikaan ei enää pärjäisi ilman toista. 

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Miksi en vienytkään pentuani Messukeskukseen?

Joskus aikoinaan mainitsin tässä postauksessa ajatuksistani toisesta koirasta siitä, että toivoisin, seuraavan koiran tulevan meille niin, että sen kanssa olisi mahdollista päästä Messukeskuksen pentunäyttelyihin. No, Veelahan olisi saanut osallistua oikein hyvinkin Messarin pentunäyttelyihin, mutta jätin kuitenkin osallistumatta. Suurin syy tälle oli se, että Messarit ovat oikea tautipesäke. En halunnut ottaa sitä riskiä, että saisimme sieltä jotain ikäviä tuliaisia. Liian monen tutun koira on sairastunut Messarien jälkeen ja muutenkin koiranäyttelykeskusteluja seuranneena se ei vaikuta kovinkaan epätodennäköiseltä, että sieltä jonkinlaisen tuliaisen saisi. Tämä siis oli suurin syy. 

Toinen syy osallistumatta jättämiselle oli se, että en enää koe kovin mielekkäänä näyttelyissä kiertämistä ylipäätään, saati sitten aivan "turhia" pentukehiä. Pentukehäthän eivät ole virallisia, eli niissä koiralle ei anneta laatuarvostelua eikä koira tietenkään kilpaile esimerkiksi serteistä. Nykyään sentään pentuluokkien tulokset tulevat näkyviin Koiranettiin ja onhan se ROP-pentu mukava merkintä siellä, mutta kyllä koen, että yksi sellainen riittää, kun ei se loppujen lopuksi paljoakaan koiran todellisesta laadusta oikeasti kerro. Ennemmin säästän rahani ja aikani virallisiin kehiin sitten, kun ikä niihin riittää. 


Nautin kuitenkin täysin siemauksin turistina Koiramessuilla ja ne ovat ehdottomasti tapahtuma, jonne haluan joka vuosi päästä. Tällä kertaa ei tullut (onneksi) shoppailtua muuta kuin katoavaa tavaraa: koulutusnameja, puruluita, maitohappobakteereja sekä ravintoöljyä. Olen selvästi saavuttanut pisteen, jossa koirillani kertakaikkiaan on kaikki tarvittava.

Aika messuilla meni todella nopeasti emmekä juuri ehtineet esimerkiksi rotukehiä seurailla, mutta sentään loppukilpailut päästiin näkemään lähes kokonaan: vain muutama ryhmä jäi puuttumaan, kun jouduimme lähtemään jo junalle. Tuliaisina maallisen omaisuuden lisäksi messuilta on jälleen valtava koirarotufiilistely, harrastuskuumeilu ja sydäntä pakahduttava rakkaus harrastustani ja kaikkia koiratuttujani kohtaan. On ihanaa, että kerran vuodessa järjestetään tapahtuma, jossa pääsee täysillä fiilistelemään koiria muiden yhtä pöpien ihmisten kanssa. 



torstai 13. joulukuuta 2018

Paluu raiteille

Olipa ihanaa päästä eilen taas viikkotreeniin mukaan. Koirilla oli molemmilla hurjan hauskaa radalla ja onnistumisiakin tuli molempien kanssa. Riialla oli mukava, sujuva ja nopeatempoinen rata, jossa oli ohjaajan eteneminen teemana. Oli mahtavaa päästä juoksemaan Riian kanssa, kun se lukitsi esteet hienosti ja luki ohjauksia niin kuin pitikin. Teimme kaksi mahtavaa alusta-loppuun suoritusta radalla, joista toinen päätyi hylkyyn, tietoisen riskin takia: kokeilin vippausta, jota ei ole Riialle opetettu eikä se lukenut ohjaustani oikein ja otti väärän esteen. Toisella kierroksella muutin sitten siinä kohdassa ohjaustani ja saimme puhtaan ja nopean radan. Kaikista paras tunne oli Riian kanssa se, kun pääsimme etenemään hallin päästä päähän täysillä juosten ja hienosti kaikki esteet matkalta poimien. 

Veelan ryhmässä oli vuorossa suht vaikea putki-hyppy -rata. Alkuun meinasi olla tosi hankalaa saada Veela ohjautumaan ja kääntymään, mutta lopulta onnistuimme tekemään pitempää pätkää, mitä sen kanssa on koskaan aikaisemmin päästy tekemään. Olemme saavuttaneet Veelan kanssa myös pisteen, jossa se hakee jo tosi kaukaa ja kunnon vauhdilla putkiin hyvinkin erilaisista kulmista! Jee! En malta odottaa sitä, kun pääsemme opettelemaan sen kanssa muitakin esteitä. 

Tälle jaksolle on luvassa enää kahdet ohjatut agilitytreenit Riialle ja kolmet Veelalle. Sitten jäämme joulutauolle ja vaihdamme seuraa ensi vuodeksi. Riialle treenipaikka on jo tiedossa ryhmästä, mutta Veelan kanssa jään odottamaan, joudunko treenaamaan sitä itsekseni, menenkö(/pääsenkö) yksityisen koirakoulun kurssille tai jatkuuko meidän pentukurssi jatkokurssilla uuden seurani hallissa. 

Kaikkensa antanut agiliitäjä.

torstai 29. marraskuuta 2018

Koko loppuvuosi meni plörinäksi

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, meille pesiytyi kennelyskä. Onneksi ei mikään kovin sitkeä laatuaan, yskiminen on loppunut jo, eikä missään vaiheessa ollut kovin paha. Riialla ei ollenkaan paha ja Veelallakin vain yhden yön ajan. Mutta pitkä karanteeniaika sairastumisen jälkeen pilasi meiltä oikeastaan koko loppuvuoden suunnitelmat.

Meiltä meni sivusuun esimerkiksi kahdet agilitykisat, joista toiset olisi ollut mittelimestaruudet. Lisäksi jouduin jättämään välistä mahtavan tokokoulutuksen, jota odotin innolla, sekä yhden tokokokeen, jonne olin ajatellut vielä meneväni. Onneksi en sentään ollut ehtinyt ilmoittautua sinne vielä. Meillä ei ole muutenkaan loppuvuodelle tiedossa enää agilitykisoja, koska vuoden viimeisten täkäläisten kisojen aikaan meillä on muita, jo ajat sitten sovittuja, ei koira -juttuja. 

Meillä on mennyt ties kuinka monet treenit ohi ja vielä viikon verran pitää olla neljän seinän sisällä. Sitten loppuukin jo kohta treenit tältä jaksolta ja jäämme joulutauolle. Vuoden vaihteeseen olen suunnitellut treeniseuran vaihtoa, jolloin 70 km treenimatka (suuntaansa) vaihtuisi 45 km matkaksi, mikä olisi tietenkin erittäin tervetullut muutos. Uudesta seurasta ei vaan pennulle luvattu treenipaikkaa, kyseessä kun on isompi seura, eikä mölliryhmistä riitä paikkoja kaikille. Eli herra tietää, koska Veelan kanssa pääsee taas ohjattuihin treeneihin...

Lisäksi tällä viikolla tuli Top teamin valintatulokset, eikä me Riian kanssa päästy mukaan. En ollut tänne edes kertonut hakeneeni, mutta hain. Ja itseasiassa jopa vähän odotin pääseväni, koska minulla oli sellainen käsitys, ettei sinne hae aivan kauheasti porukkaa ja vähintään varakoirakoksi olisi ihan mahdollista päästä. Ja jotenkin nyt, kun tulosten julkaisemisesta on mennyt pari päivää, alkaa tunteet tulla pintaan. Olen oikeasti aivan helvetin pettynyt ja harmissani. Erityisen harmilliseksi asian tekee kylmä viesti, joka me Sagilta saatiin. Käytännössä siinä sanottiin vaan, että ette tulleet valituksi. Ei mitään perusteluja. Tuli sellainen olo, että me ollaan ihan luusereita ja voidaan oikeastaan lopettaa yrittäminen ja ajatteleminen, että voisin ikinä saavuttaa yhtään mitään. Miksi mä edes toivoin, että voisin päästä. Koko hakuvideokin tuntuu nyt ihan typerältä. 

No, eiköhän tästäkin suosta taas jotenkin nousta. Päivittelen taas kuulumisia, kun pääsen taas treeneihin kiinni ja jaksan miettiä, miten ja mihin tähtäämme seuraavaksi. 



Talvi on sentään kaunis ja kauniiseen metsään pääsee näiden ilopalleroiden kanssa silloin tällöin päivänvalon aikaan.

maanantai 19. marraskuuta 2018

Mihin Veelan kanssa tähtään?

Veelalla on nyt ikää seitsemän ja puoli kuukautta, eli se on ihan lapsi vielä. Se on kuitenkin monen lajin taituri jo ja teen sen kanssa kovasti töitä unelmieni eteen. Kun mietin tavoitteita, joita haluaisin Veelan kanssa toteuttaa, nousee tärkeimmäksi ja ylitse muiden menestyminen agilityssä. Riian kanssa on pennusta saakka ollut ykköstavoitteena saada siitä tottelevaisuusvalio, mutta Veelan kanssa kaiken muun yli menee omissa ajatuksissani agility. Tahdon tehdä siitä agilitytykin, jonka kanssa vain taivas olisi rajana. Sinne ollaankin tällä hetkellä hyvää vauhtia menossa, sillä Veelakin rakastaa kaikista eniten agilityä. Se on nopea ja motivoitunut sekä nopea hoksaamaan. Ja tuntuu, ettei se pelkää mitään agilityyn liittyvää: huojuvia ja liikkuvia alustoja, paukahduksia, korkeita paikkoja tms. Se vaikuttaa siis todella lupaavalta. 

Agilityssä ehdoton haaveeni olisi joskus olla SM-kisoissa ja miksei vaikka vielä isommissakin kisoissa. Aika näyttää. 

Muissa lajeissa tavoitteet eivät ole niin lähellä sydäntä, kuin tavoitteet agilityssä. Ainakaan tällä hetkellä. Rally-toko on Veelan kanssa ehkä tärkeämpi laji kuin toko, koska minua kiinnostaisi ihan valtavasti päästä kokeilemaan haastavimpien liikkeiden opettamista siinäkin lajissa. Riian kanssa joutuu tekemään paljon töitä vireen kanssa rallyradalla ja saa nähdä, saanko sitä ikinä pidemmälle kuin avoon siinä lajissa. Mutta Veelalla näyttäisi riittävän motivaatiota vaikka mestariluokkaan asti. Siksipä saatan keskittyä sen kanssa tokoa enemmän siihen. Toki taidan yrittää Veelallekin sen TK1-koularinkin vähintään saada. 


torstai 15. marraskuuta 2018

Pakkoloma.

Ei auta. Hyvästi mittelien agimestaruuskisat + viikonlopun kisa/koirareissu ystävän luo Etelä-Suomeen, hyvästi lähikisat ja Huotarin tokokoulutus... Meille pesiytyi kennelyskä. Riia alkoi viime yönä yskiä. Sen yleiskunto on onneksi hyvä: leikkii, juoksee ja riehuu, mutta aina välillä saa yskäkohtauksia. Joudumme perumaan kaikki koiramenot ja koulutukset ainakin seuraavan kahden viikon ajalta. Mutta tätä tämä koirien kanssa on. Pettymyksiin on pakko tottua.


maanantai 12. marraskuuta 2018

Veelan show-uran aloitus

Veelan vuoro loistaa oli sunnuntaina Jyväskylän kv-näyttelyssä pentuluokassa. Veela oli luokkansa ainoa pentu, joten koitokseen lähdettiin suht kevein mielin. Kehän laidalla kuitenkin alkoi hieman jännittää, miten pentu käyttäytyy ja jättääkö tuomari meidät palkitsematta. Kehässä kuitenkin pentu esiintyi kohtalaisen hyvin, ainoastaan ensin yritti väistää ja näykkiä, kun tuomari katsoi hampaita, mutta lopulta antoi oikein hienosti katsoa. Muutenkin pöydällä hieman jännitti, pääsisipä useammin harjoittelemaan miestuomareiden käsittelyyn.

Liikkeet ja seisotukset menivät hyvin, Veela oli oma ylivilkas itsensä. Tuomari ojensi sille ROP-ruusukkeen ja KP:n ja totesi, että esitin koiran erittäin hyvin. Se lämmitti suuresti mieltä. 

Veela sai oikein hyvän arvostelun:

"Lupaava, kevytraajainen, hyvät mittasuhteet. Kevyt kuono-osa. Hyvä pään profiili. Hyvä raajakorkeus. Hyvät kulmaukset. Hieno häntä. Esiintyy tasapainoisesti." (Tuomarina Pekka Teini).


Kuvista kiitos Jennalle.

Nyt molemmat spitzini ovat aloittaneet näyttelyuransa Jyväskylän kv:sta ollen ROP-pentuja. Veela vaikuttaa rakenteensa puolesta lupaavammalta näyttelykoiralta kuin Riia on, mutta katsotaan, kuinka jaksamme näyttelyissä kiertää. Pentuluokka jäänee tähän yhteen käyntiin, säästämme rahamme virallisiin luokkiin. 

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Neljäs yritys avoluokassa

Lauantain koe meni odotettua paremmin ja itse olen erittäin tyytyväinen tulokseen. Vaikkei pisteillä voikaan juhlia, niin koiran asenne oli kultaa ja kaikki vaikeat liikkeet onnistuivat aivan nappiin. Kokeesta sai valtavasti lisämotivaatiota treenata myös tokoa, koska meillä vaan oli niin kivaa! 


Paikkamakuu 9,5: Paikkamakuu oli totuttua Riia-laatua. Puolikas piste lähti siitä, kun se oli jätettäessä haistelut maata - mikä sekin on tuttua Riiaa. 

Seuraaminen 7: Jälleen totuttua Riiaa. Muuten olisi jopa ollut tavallista parempaa, jos en itse olisi sortunut tottumuksesta ja jännityksestä taputtamaan reittä käännöksissä ja vauhdin muutoksissa ja jos Riialla ei olisi ollut joku ihmeen rally-päivä ja jos se ei olisi pariin kertaan yrittänyt siirtyä takakautta seuraamaan oikealle. (Mikä juttu?)

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9,5: En nyt muista mistä tuo puolikas meni, mutta olisko ollut pysähtyminen vähän hidas tai jotain. 

Luoksetulo 8,5: tuomari moitti hidasta maahanmenoa ja sitä, että Riia ponkaisi sivulleni istumaan reiden kautta. Mutta tästäkin kuitenkin Riialle tyypillisesti hyvät pisteet.

Istuminen tai maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9,5: liikkeestä maahanmeno on yleensäkin Riialle peace of cake. Tässä ainakin tuomari otti puolikkaan pois hitaudesta maahanmenossa.

Noutaminen 5: tähän liikkeeseen olen jälleen todella pettynyt! Tämä ei onnistu ikinä kokeessa, vaikka muuten se on meidän bravuuri. Riia lähti kapulalle todella hienosti ja kovalla vauhdissa, mutta nappasi kapulasta huolimattomasti kiinni ja takaisin tuodessaan se lähti valumaan sen suusta ja lopulta putosi juuri ennen kuin koira pääsi perusasentoon. Ja tällöin kuulemma maksimipistemäärä on korkeintaan 5. Hitsiläinen.

Kauko-ohjaus 0: Tämäkin olisi ollut niin helposti pelastettavissa, kun olisin tarkistanut, että Riia on skarppina, ennen kuin jätin sen. Nyt se jäi maahan makaamaan kuono maassa, kun muka haisteli jotain. Tämä oli tokavika liike, joten koira oli jo aivan väsynyt palkattomuuteen ja koska kaukot eivät muutenkaan ole sen suosikkiliike, niin se kehitteli tähän jo jotain sijaistoimintoja huvikseen. En meinannut saada sitä maasta ylös ja tuomarin mukaan sitten olin itse liikkunut koiraa kohti, jotta sain sen nousemaan ja se ilmeisesti aiheutti sen, että liike meni nollille.

Estehyppy 8: Tästä en nyt kyllä ole yhtään varma, miksi tämä on vain 8. En muista, että liikkeessä olisi tapahtunut mitään erikoista, mikä olisi vähentänyt pisteitä. Olisiko perusasento sitten ollut vino tai jotain... Tämä oli viimeinen liike, joten olin näköjään vain helpottunut, kun koe oli ohi, etten kuunnellut enää tuomarin palautetta. Yllätyin kuitenkin itseasiassa itsekin tästä kasista, kun en tosiaan muista, mistä vähennykset tuli. Hyvähän kasikin on, mutta tuttua Riia-laatua on kyllä vähintään ysi tästä.

Merkin kiertäminen ja paluu perusasentoon 6: Tähän liikkeeseen olen tosi tyytyväinen, koska Riia löysi merkin hienosti, lähti sinne täysillä ja lähti vielä tulemaan takaisinkin. Ja tätähän me juuri oltiin harjoiteltukin! Pistevähennykset tuli siitä, kun Riia lähti merkiltä kohti tuomaria, joka seisoi minun kanssa samalla linjalla, muutaman metrin päässä minusta ja vähän säikähdin tätä, kun koira oli niin kovilla kierroksilla muutenkin, niin kutsuin Riiaa turhan hätäisesti luokseni, kun olisi se varmaan joka tapauksessa tullut itsestään, kun olisi vain käynyt tuomaria haistamassa. Ja lisäksi taputin taas sitä reittä, plääh!

Lähettäminen määrätylle paikalle ja maahanmeno 0: Tähänkin liikkeeseen olen itseasiassa tosi tyytyväinen. En tosiaan ollut treenannut ruutua juuri ollenkaan tätä koetta varten sen takia, että meillä on niin paljon tekemistä vielä siinä ruudun ja merkin erottelussa. Riia löysi ruudun heti ekalla käskyllä, juoksi sinne täysillä ja jopa haukahti innosta lähtiessään (mikä kertoo aina hyvästä vireestä tällä koiralla), mutta valitettavasti se valahti maahanmenossa niin, että etujalkojen varpaat olivat ruutunauhan ulkopuolella. Mutta ei ne pisteet, vaan se asenne!

Kokonaisvaikutus 8: tuomari kehui, että Riialla oli paljon hyviä pätkiä ja huomaa, että se osaa, mutta hajut ja muut häiriöt veivät sitä hieman tänään.

Yhteensä siis 200,5 pistettä ja 3. palkinto. Avoluokassa sijoituttiin toisiksi. 

Olen siis todella tyytyväinen siihen vireeseen, mikä Riialla kokeessa oli. Ja tulipahan todettua, että kun kisaisi enemmän, niin pysyisi ne omatkin hermot kasassa paremmin, eikä tekisi tuommoisia tyhmiä virheitä, kuten että tuplakäskyttäisi ennen kuin koira edes on saanut tilaisuutta toimia oikein. Ensimmäistä kertaa minullakin oli kuitenkin oikeasti hauskaa kokeessa, joten se on tärkeintä!







keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Kenraaliharjoituksia ja puomihulluja pentuja

Tämän viikon lauantaina ollaan Riian kanssa taas näytön paikassa. Toissapäivänä treenit omassa kotipihassa meni aivan penkin alle, mutta kun angstasin siitä eräälle treenikaverille, totesi hän, että oma mielentilani todennäköisesti vaikutti niin paljon, ettei koira osannutkaan yhtäkkiä mitään ja että parempi olisi olla nyt kauheasti enää treenaamatta. Sain ohjeen treenata enää kahdesti tällä viikolla: eilen ja tänää. Eilen vetäisinkin Riian kanssa hyvin lyhyet, noin kymmenen minuutin treenit agilityhallin parkkipaikalla Veelan treenien jälkeen. Veela oli taas loistanut omissa treeneissään, joten minulla oli rento ja mukava fiilis tehdä Riiankin kanssa. Ja kuinka hyvin meillä sujuikaan! Koitan silti olla ottamatta paineita kokeesta ja yritän rakentaa itselleni sellaista asennetta, ettei siitä ole pakko sitä ykköstä tulla. Kisataan ja pidetään hauskaa, menestytään, jos menestytään. Kuten agilityssäkin. Koska eilen meni niin hyvin, niin voi olla, etten nyt enää enempää treenaakaan, jotta jää hyvä mieli sekä minulle että koiralle. 


Veelan One Mind Dogs -kurssilla oli eilen toinen kerta. Veela on selvästi kaikista kurssin pennuista kokenein ja osaavin, ainakin tähän mennessä, joten kouluttaja joutui keksimään meille taas vähän lisähaasteita. Mutta onneksi saimme lisähaasteita ja hyviä sellaisia, ettei kallis kurssimaksu mene ihan harakoille. Vähän moitetta saatiinkin siitä, että koska olen kaiken opettanut Veelalle tarjoamisen kautta ja siten, että se odottaa lupaa tarjota, ei sillä oikein ole sellaista fokusointitaitoa vielä. Eli käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun asetan Veelan lähtöasemiin, se tuijottaa niin kauan minua, että saa luvan mennä, eikä se suuntaa katsettaan esteisiin. Minä en pitäisi tätä kovin pahana, koska se kuitenkin menee niihin esteisiin heti luvan saatuaan, mutta koutsi toivoi, että treenaisimme nyt seuraavaa kertaa varten sitä katsetta. Veelalle agility on kyllä niin oma juttu. Se on kurssilla aivan liekeissä ja kävelee halliin sisällekin kuin maailman omistaja. Kyllä se laji on vaan niin paras.


Eilen otettiin pari kertaa pentujen kanssa matalaa puomia ihan vain sen takia, että ne tottuisivat kävelemään sen päällä. Pennuille syötettiin koko ajan namia puomilla ja ne etenivät sen rauhallisesti päästä päähän. Veela ja muut pennut rakastuivat puomiin (tietenkin) ja Veela lopputunnin paikkaharjoituksissa jopa karkasi "vapaa"-käskyllä kaksi kertaa puomille. Veelalla ei tunnu onneksi olevan arkuutta esteitä kohtaan ollenkaan, vaikka se ihmisiä ja koiria kohtaan melko arka onkin. 

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Pentupäiväkirjat osa 6.

Tällä hetkellä ei voi muuta kuin todeta Veelan olevan jopa enemmän omaan käteen sopiva koira kuin Riia. Onhan Riia kuin ihmisen ajatus kaikin puolin, mutta Veelan täpinä, yritteliäisyys ja nopeus ovat jotain sellaista, mitkä viehättävät minua todella paljon. Vaikka toki mukanaan tuovatkin omat ongelmansa. Mutta missä mennään nyt?

Toko: 
Veelalla alkaa aika hyvin olla liikkeet kasassa alokasluokkaa varten. Ainoastaan kapulan pidosta puuttuu noin kolme sekuntia ja kärsivällisyys, eli siinä liikkeessä ollaan tosiaan aika alkutekijöissä. Hyppyäkään ei toki olla vielä harjoiteltu pennun kanssa ollenkaan, mutta siinäpä ei nyt mitään ongelmia uskoisi agilitykoiralla tulevan. (Kuuluisat viimeiset sanat?)

Rally:
Veela olisi aivan valmis alokasluokkaan, nyt ootellaan vain kisaiän täyttymistä. Veela on siitä mainio, ettei sen kanssa toistaiseksi ole tarvinnut nähdä vaivaa häiriöharjoittelussa. Olen tehnyt sille siinä suhteessa niin hyvät pohjat jo pentukursseilla: se ei ole ikinä päässyt haistelemaan ketään muita koiria halleissa tai kentällä eikä sillä ole olut tarvetta kiinnittää mitään huomiota muihin koiriin tai ihmisiin, kun minuun katsomisesta on saanut aina nameja tasaisella tahdilla. 

Agility: 
Tämä on Veelan lempilaji ja siihen minä olen pyrkinytkin. Se toimii agilitykentällä aivan erilailla kuin muuten. Se on sähäkkä ja nopea ja on jo hienosti fokusoitunut esteille. En malta oottaa sitä, että pääsemme nostelemaan sille rimoja ja opettelemaan muitakin esteitä kuin vain putkia ja hyppyjä. 

Näyttelyt:
Parin viikon päästä koittaa Veelan ensimmäinen show-päivä. Omaan makuuni se on tosi nättirakenteinen mitteli. Ilmeessä olisi kuitenkin minun mielestäni parantamisen varaa: sillä on melko iso naama, ainakin Riian verrattuna. Lisäksi sillä on suuret korvat ja mitteleillähän ne pitäisi olla pienet. Mutta karvasta on tulossa kaunis ja kokoahan sillä ei ainakaan liikaa näyttelykehiin ole. Kiva kuulla, mitä siitä sanotaan kehässä. 

Veela viikkoa vajaa 7 kk
Ai niin, alkoihan Veelalla muuten ekat juoksutkin! 6,5 kk:n iässä. 

maanantai 29. lokakuuta 2018

Kohti koetta

Ilmoitin Riian taas puolen vuoden koetauon jälkeen tokokokeeseen. Aloitin ilmoittautumisen jälkeen kolmen viikon tehotreenin koetta varten. Riialle epävarmat liikkeet ovat merkinkierto, ruutu ja liikkeestä istuminen ja viime viikolla me treenasimme niistä kiertoa ja istumista. Molemmat ovat nyt jo niin hienot, että alkaa olemaan sellainen tunne, että tällä kertaa voisi olla mahdollista saada jopa se ykkönen. 

Merkinkierrossa Riia tosin tarvitsee vielä paljon häiriötreeniä. Sillä on tapana bongailla merkin kierron aikana jotain muuta kierrettävää tai tuijotettavaa eikä se fokusoi kunnolla itse merkkiä. Olenkin treenannut nyt niin, että olen laittanut merkin kierrossa matkan varrelle erilaisia esineitä tai jopa häiriöihmisiä niin, että Riian on todella pitänyt keskittyä siihen itse kohteeseen, mitä ollaan kiertämässä. Toivoisin, että tämä vähän auttaisi fokusointiongelmaan.

Liikkeestä istumiseen taas olen opetellut sellaisen eräänlaisen rytmin, jonka avulla Riialle onkin osoittautunut jäävien erottelu helpommaksi. Juuri ennen kuin jätän Riian istumaan, otan ikään kuin pitemmän askeleen vasemmalla jalalla ja sitten lyhyemmän oikealla ja sitten tulee käsky. Ihan pieni, huomaamaton rytminmuutos etenemisessä. Se on tuonut varmuutta oikean asennon (istumisen) hoksaamiseen. 

Tällä viikolla meillä olisikin sitten vuorossa ruutu ja ruudun hinkkaaminen. Mutta siinä en usko sen kummempia ihmeellisyyksiä olevan muuten kuin että toistoja vaan kosketusalustalla, niin ruudulle hakeutuminen taas vahvistuu. Kuulin nimittäin eräältä koirillaan voi- ja evl-luokissa kisaavalta, että hän ottaa treeneissä noin 90 prosenttia kerroista ruudun edelleen targetin kanssa ja vain silloin tällöin ilman. Ja minä kun olen jotenkin ajatellut, että targetista pitäisi pyrkiä eroon... 

Tällä kertaa siis yritämme tosissaan treenata koetta varten, katsotaan riittäisikö meillä tällä kertaa pisteet jo ykköstulokseen. 

c Meeri Koski

perjantai 12. lokakuuta 2018

Veela Valkoinen 6 kk



Veelalle tuli viime viikolla täyteen 6 kk. Puolivuotias Vee on jo hyvin persoonallinen ja rakastettava koira. Veela on monella tapaa hyvin erilainen koira kuin Riia on, mutta yksi niissä on samaa: oppimiskyky. Ne ovat molemmat älykkäitä ja hoksaavia koiria. Ja erittäin innokkaita tekemään kaikenlaista.

Veela on mahdottoman kova neiti pussailemaan ja halimaan. Se oikeasti halaa. Se hyppää usein täysillä syliin, nuolee ja lopuksi painaa päänsä olkapäätä vasten. Se rakastaa rapsutuksia ja lattialla maatessaan se kääntyy heti selälleen, jos joku lähestyy sitä. 

Veela on hauska minimitteli. Jos siltä kielletään jotain, se tulee heti häntä heiluen mielistelemään suupieliään lipoen. Se siis on nöyrä, vaikka osaa olla kovapäinenkin. Yksi Veelan lempinimistä on Kääpiö, koska se on niin mahdottoman pieni. Se on kasvoiltaankin Riiaa vielä tosi paljon pienempi ja säkäkorkeudeltaan ainakin neljä senttiä matalempi. Toivoisimme kovasti, että se jäisikin noin pieneksi ja onhan siihen ihan hyvät mahdollisuudet. Medikoiraa siitä ei näytä tulevan. Veela painaa tällä hetkellä noin 6,5 kg, kun Riia on noin 8,4 kg. Kasvaahan Veela varmasti ainakin massaa vielä, mutta Riiaan verrattuna se oikeasti on ihan mahdottoman pieni. 


Veela osaa jo vaikka mitä. Kaikista liikuttavinta on kuitenkin se, kuinka tuo pieni elohiiri on oppinut odottamaan lupaa tulla häkistä ulos. Se katsoo anovasti suoraan silmiin kulmiensa alta, pää matalalla. Ja saatuaan luvan, se on maailman onnellisin! Veela rakastaa sitä, kun se saa osallistua ja harrastaa.

Agilityssä Veela on jo hienosti fokusoitunut esteille, mutta jatkamme yhä harjoittelua sen asian suhteen. Sekä tokossa että rallyssa harjoittelemme ahkerasti alokasluokan juttuja ja ainakin rallyn osalta alokasluokka päästäänkin varmaan korkkaamaan pian jo kisaiän tullessa täyteen.

Veela on kertakaikkisen mahtava tyyppi ja Riian paras kaveri. Ne sopivat mainiosti yhteen ja leikkivät lähes koko ajan. Enää ei olisi elämää ilman Veelaa. Maailman kilteintä ja iloisinta pikkumitteliä.


perjantai 5. lokakuuta 2018

Itsensä vertaileminen muihin

Varmaan on olemassa ihmisiä, jotka pystyvät keskittymään ihan vain siihen, mitä itse tekee, olemaan ylpeä omasta menestyksestään ja nauttimaan tekemisestä vertailematta itseään muihin. Mutta sitten on minunlaiseni ihmiset, jotka heijastavat kaikkea tekemistään muista. Itselläni itseni vertaaminen muihin onneksi pääasiassa motivoi ja kannustaa treenaamaan ja tekemään, mutta pakko kuitenkin myöntää, että joskus se kyllä myös lannistaa. 

Jos ajatellaan vaikka agilityä. Me olemme Riian kanssa takunneet kauan kepeillä ja ei meillä muutenkaan ole radoilla nollat paukkuneet. Eihän me ihan tolkuttoman kauaa olla vielä kisattu, vasta 9 kuukautta ja noin 8 - 9 kisaa, mutta on meidän ohi jo samaan aikaan kisaamaan aloittaneita koirakoita mennyt kolmosiin. On toki niitäkin, jotka eivät myöskään ole vielä lähelläkään kolmosluokkaa, mutta totta kai sitä itse kiinnittää huomionsa niihin, jotka ovat jo  päässeet kolmosiin. Ja se kyllä minua ihan pikkuriikkisen lannistaa, vaikka totta kai seurakavereiden ja muiden tuttujen puolesta onkin onnellinen. 


Itsensä vertaileminen muihin on kuitenkin tyhmää, sillä jokaisella on omat lähtökohdat kisaamiseen ja menestykseen. Ja jokaisella on omat ongelmansa sekä tietenkin myös ne vahvuusalueensa. Lisäksi jollain voi olla vaikka toinen, kolmas tai kahdeskymmenes kisakoira, jonka kanssa eteneminen on luonnollisesti nopeampaa, kun tarvitsee vain opettaa se koira eikä opetella itse ohjaamaan. Toisen koira oppii luonnostaan nopeammin kuin toisen, toisen koira taas on muuten nopeampi. Toisen koira on säkäluokkansa ylärajalla, toinen alarajalla. Tasan ei käy onnenlahjat agilityssä. Lajissa on niin paljon ulottuvuuksia että itsensä vertaaminen muihin on järjetöntä.


Jokaisen pitäisi pystyä keskittämään ajatuksensa vain siihen omaan tekemiseen ja siihen, että itsellä on kivaa treenata ja kisata. Siitä olen onnekkaassa asemassa, että oma vähemmän loistelias kisamenestys ei vaikuta intooni treenata. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kova työ palkitaan aina. Ja kyllä minä huomaan itsessäni valtavan kehityksen vaikkapa viimeisen vuoden aikana. Olen esimerkiksi kehittynyt radanlukutaidossa ja radan muistamisessa aivan valtavasti. Enää minulla ei ole mitään ongelmia muistaa rataa enkä kauhistele viiden minuutin rataantutustumisaikaa yhtään. Treeneissäkin yleensä riittää, kun kerran kävelen radan läpi, niin muistan sen sen jälkeen eikä tarvitse enää tehdä kolmea-neljää kierrosta numeroita etsien. Uskallan ilmoittautua treeneissä vapaaehtoiseksi ottamaan vastuuta radan rakennuksesta ja olen ollut jopa kolmosten kisoissa ratamestarina ja selviytynyt siitä hyvin. Uskallan nykyään myös treeneissä itse näyttää, mitä olin radalla mihinkin kohtaan suunnitellut enkä pelkää yhtään, että ideani olisi huonoja tai aivan älyttömiä.

Riiakin on vuoden aikana kehittynyt paljon. Jo kahdet kisat sekä kahdet treenit se on tehnyt kepit erinomaisesti ilman suurempia takkuiluja. Viime kerralla se jopa irtosi kepeille poikkeuksellisen hienosti. Nopeuttakin sille on tullut lisää ja nykyäänhän me treeneissä hypitään aina 30 - 35:n sentin rimoja. Pystyn irrottamaan Riiaa ja luottamaankin siihen paremmin. 

Jos olemme näin paljon menneet vuodessa eteenpäin, niin kuinka pitkälle pääsemmekään vielä. Riia on vasta 3,5-vuotias, Veelasta puhumattakaan. Ehkä minä oikeasti olen jonain päivänä jomman kumman kanssa sm-kisoissa. Joku tuttuni, samaan aikaan kisaamisen aloittanut, on sielläkin varmasti paljon ennen minua, mutta mitä sitten? Me kaikki etenemme omaa tahtiamme, kohtaamme omanlaisemme haasteet ja epäonnistumiset, selviämme niistä ja jatkamme eteenpäin. Tärkeintä onkin juuri halu jatkaa ja yrittää. Jos aina luovuttaa, ei voi myöskään onnistua. Saati sitten, jos ei koskaan yritä. Ja sitä paitsi, vastoinkäymiset kasvattavat meitä kaikista eniten. Miten kukaan ikinä oppisi mitään, jos ei koskaan epäonnistuisi?


maanantai 1. lokakuuta 2018

Pentupäiväkirjat osa 5.

Täällä päin Suomea ei valitettavasti juurikaan ole tarjolla alkeiskursseja tokosta tai jos onkin, niin ne ovat heti täynnä tai niin kaukana, ettei minulla riitä rahkeet lähteä sinne asti. Olen priorisoinut tälle talvelle agilitytreenit isosti tokotreenien edelle, mutta haaveenani silti ehdottomasti on harrastaa Veelan kanssa myös tokoa. Osallistuinkin sen kanssa Sporttirakin Pennusta kisakoiraksi -valmennukseen netissä ja saimme sieltä paljon hyviä vinkkejä ja uusia ajatuksia koiran eteenpäin viemiseksi.


Kurssin kantavia teemoja olivat tarjoaminen, kontakti ja luopuminen. Niiden varjolla treenattiin myös seuraamista ja noutamista. Veelalle olen saanut rakennettua aika kivan seuraamisen käytöksen poimisen kautta, mikä tarkoittaa sitä, että haetaan koiralta oikea käytös, palkataan se ja vahvistetaan sitä. Tällä lailla opettamalla seuraaminen on oikeastaan tullut vähän niinkuin itsestään. Sen lisäksi totta kai pitää erikseen treenata perusasentoon tulemista ja siinä pysymistä sekä käännöksiä. Käännöksiä ollaan harjoiteltu takapäänkäyttöharjoitusten kautta ja niissä Veela onkin jo oikein taitava.


Seuraamisen lisäksi toinen tärkeä pohjaliike tokossa on noutaminen. Veela tykkää hirveästi tehdä hommia kapulalla, mutta pito ei vielä onnistu. Noutamista pohjustettin pentukurssilla kahden lelun leikillä sekä tekemällä vauhtinoutoja ja erityisesti noiden vauhtinoutojen kannalla minä olen. Siinä kapula heitetään ja päästetään pentu menemään perään. Kun pentu nappaa kapulan suuhunsa, juostaan itse toiseen suuntaan. Ainakin Riialle rakentui tällä tavalla oikein mahtava noutoliike ja noutaminen onkin sen ykkösjuttu. 



Sporttirakin kurssin kautta innostuin taas vähän lisää koiran kouluttamisesta. On tämä niin hauska laji. Ja kuinka helppoa koiran koulutus onkaan, kun vaan osaa ajatella, mitä tekee, milloin tekee ja miksi tekee. On aivan mahtavaa, kun saa koiransa toimimaan. Ja vielä, kun koira on innokas ja tekee mielellään töitä ihmiselle, niin mikäs sen parempaa.

maanantai 24. syyskuuta 2018

Millainen mittelspitz on?

Minulla on kokemusta mittelspitzeistä vasta näiden kahden yksilön verran, mutta olen kuitenkin melko aktiivisesti seurannut muidenkin mittelspitzien elämää ja tapoja netin välityksellä. Seuraavaksi esittämät faktat ovat yleistyksiä, enkä väitä, että ne sopivat sataprosenttisesti kaikkiin mitteleihin. Mutta tällainen koira mittelspitz minun mielestäni on:


Mittelspitz on helppo koira.
Minä voin suositella mittelspitziä lämpimästi niin ensimmäiseksi koiraksi, kuin vähän vaativampaankin kotiin. Mitteli sopii mielestäni mainiosti myös perhekoiraksi, sillä näissä ei ole tippaakaan aggressiivisuutta ja useimmat tulevat hyvin toimeen lastenkin kanssa. Mittelspitz on myös kätevän kokoinen: se ei ole aivan mahdottoman pieni (painaa keskimäärin varmaan 6 - 9 kg), mutta ei ole suuren suurikaan, joten se on helppo ottaa mukaan minne vain. Se sopii pieneenkin asuntoon, mutta sitä ei varmasti haittaa asua tilavasti myöskään isossa omakotitalossa.

Mitteli on helppo myös siinä mielessä, että se on helppo kouluttaa. Mitteli on sekä miellyttämisenhaluinen että myös ahne koira, joten motivointi on helppoa. Mittelit innostuvat ja palkkautuvat myös leluista, etenkin, jos niitä osaa käyttää oikein. Mitteli tyytyy tarvittaessa vähäänkin ja sille riittää mainiosti rooli ihan tavallisena perhekoirana ja lenkkikaverina. Siinä riittää kuitenkin myös paukkuja harrastuskoiraksi.

Mittelspitz tulee yleisesti ottaen toimeen muiden koirien kanssa hyvin eivätkä ne yleensä ole arkoja. Mittelspitzin turkin hoito on näyttävyydestään huolimatta helppoa, sillä karvalla ei ole taipumusta takkuuntua ja on sen verran karheaa, että kuiva lika varisee turkista pois. Turkki myös kuivuu nopeasti, uskokaa tai älkää!


Mittelspitz on terve.
Mitteleillä ei ole juurikaan perinnöllisiä sairauksia. Pentua hankkiessa kannattaa kuitenkin olla tarkkana siitä, että vanhemmat on terveystutkittu silmien ja polvien osalta, sillä ne ovat rodulla pakollisia terveystutkimuksia jalostukseen käytettäviltä koirilta. Suurimmat ongelmat mitteleillä on kuitenkin lonkissa, joita rotujärjestö vasta suosittelee tutkittavan. Mitteleillä on valitettavan paljon C ja jopa D -lonkkia. Kaikilla lonkat eivät kuitenkaan oireile, mutta suosittelen silti olemaan tarkkana ja mieluiten suosimaan yhdistelmiä, jotka olisi ensinnäkin kuvattu ja mieluusti vielä edes toisella vanhemmista lonkat priimaa (eli A tai vielä ehkä B:kin). Valitettavasti on sallittua käyttää myös D-lonkkaisia jalostukseen, jos toisella vanhemmista on A tai B. Itse pitäisin C:tä raja-arvona.



Mittelspitz on loistava harrastuskoira.
Kuten jo edellä mainitsin, mittelspitz on miellyttämisenhaluinen ja ahne koira ja sen vuoksi erittäin helppo kouluttaa. Mittelspitz on oppimiskykyinen ja energinen koira, jonka kanssa vain taivas (ja tietenkin pieni fyysinen koko) ovat rajana. Mitteleitä näkee agilityssä, tokossa, rallyssa, koiratanssissa, nose workissa ja oikeastaan missä vain lajissa, mihin kaikilla roduilla on osallistumisoikeus. SM-kisoissa mittelit olivat edustettuina tänä vuonna ainakin rallyssa, tokossa ja agilityssä. 

Agilityssä mittelit ovat useinmiten mini-luokassa, nartut pääsääntöisesti kaikki (viimeisen 12 kk ajalta kaikki medi-tulokset olivat uroksilta, mitkä siis näkyivät Koiranetissä. Olisihan Riiankin pitänyt siellä olla urosten joukossa, mutta ei vain näy).  Urokset näyttävät menevän 50/50 mineihin ja medeihin. Ja sitten on Riia. Lieneekö ainut medeissä kisaava narttu Suomessa?


Mittelspitz on vahtikoira.
Tämä historiallinen fakta määrittää mitteliä kuitenkin edelleen hyvin paljon ja tuo mukanaan pari ehkä vähemmän mukavaa ominaisuutta. Ainoat mittelin huonot puolet. Ensimmäinen niistä on herkkähaukkuisuus. Mitteli siis varoittaa kaikesta vähänkin epäilyttävästä ja varsinkin, kun niitä on useampia. Sanonkin, että meillä mittelien määrä lisääntyi 100 prosenttia, mutta äänen määrä lisääntyi 300 prosenttia. Riia nimittäin oli käytännössä ihan äänetön yksin. Nyt ne Veelan kanssa yllyttävät toisiaan ilmoittamaan jokaisesta peltikaton paukahduksestakin. Mittelspitz ei kuitenkaan ole turhan räkyttäjä. Ne eivät räkytä harrastuksissa tai ulkona. Ne haukkuvat vain aiheesta. Ja ne vain ilmoittavat. Eivät räkytä.

Mittelspitz on myös erittäin pidättyväinen ja epäluuloinen vieraita kohtaan, mikä omillani on jo melkeinpä arkuutta. Molempien kanssa olen joutunut ja teen edelleen paljon töitä sen kanssa, että vieraan annettaisiin koskea ilman, että tarvisi väistää ja kyyristellä. Kummallakaan ei ole vieraista huonoja kokemuksia (ainakaan meillä olon ajalta), mutta molemmat ovat ihan samanlaisia: vieraat kiinnostavat tasan, jos heillä on herkkuja tarjota. Ja silloinkaan ei mieluusti tarvi koskea. Käsittääkseni näin voimakas pidättyväisyys ei kuitenkaan ole valtavirtaa, vaan useimmat ovat luoksepäätävempiä. Elämää haittaavaa (ihmis)arkuutta ei omillanikaan kuitenkaan ole.

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Koiran paras personal trainer

Riia ja Veela ovat kuin paita ja peppu. Ihan parhaat kaverit ja ne riehuvat käytännössä koko ajan, jos ovat vain valveilla. Tänä syksynä on ollut mahtavat ilmat ja me ollaan todenteolla panostettu vapaana lenkkeilyyn. Oikeastaan ollaan käyty tosi vähän hihnalenkeillä. Viimeksi toissapäivänä, mutta sitä edellistä kertaa en edes muista. Tytöt juoksevat irti ollessaan aivan päätöntä vauhtia toistensa perässä. Ylämäkiä, alamäkiä, umpimetsässä ja pellolla. Ne tekevät kaarroksia, kiihdyttävät ja pysähtyvät nopeasti. Siksi uskonkin, että tuo on juuri parasta treeniä, mitä agilitykoira tarvitsee. Itse en pystyisi ikinä samanlailla juoksuttamaan koiria väsyksiin, kuin mitä ne toisiaan juoksuttavat. 




Vapaana ulkoileminen tekee koiralle kaikin tavoin pelkkää hyvää. Sen mieli virkistyy ja kroppaa pääsee liikkumaan luonnollisesti ilman, että kukaan nykii remmistä tai hidastaa koiran vauhtia. Vapaana ulkoillessa koirat pääsevät myös haistelemaan juuri niin paljon kuin haluavat. Syksyn tultua ei tarvitse enää juuri pelätä käärmeitäkään, joten me ollaan liikuttu tosi paljon myös sellaisissa paikoissa, joissa kesällä ei vaan uskalla kulkea: pellon reunoilla ja järven rannoilla. Ihana, ihana syksy!

maanantai 17. syyskuuta 2018

Möllitoko ja ensimmäinen mätsäri

Meille on tapahtunut vaikka mitä tässä syyskuunkin aikana. Ehkä jopa vähän liikaakin, kun ei ole ehtinyt blogiin jokaisesta asiasta erikseen kirjoittelemaan. Ollaan treenattu ahkerasti agilityä, tokoa, rallya ja näyttelyitä. Olen Riian kanssa ollut juoksarikurssilla, josta on tarkoitus kirjoittaa vielä erikseen. Toistaiseksi olemme ihan juoksariprojektin alussa, joten siitä ei vielä pahemmin edes kirjoitettavaa ole. 

Veelalta loppui pentueskari ja oikein hyvät pohjat on kakaralle saatu agilityyn. Riian kanssa käytiin kisaamassa kolme kakkosluokan rataa, tuloksina kaksi hyllyä ja yksi tulos, ei kuitenkaan nollaa. Vauhtia oli tällä kertaa oikein kivasti, joten tuli ilmoitettua se syyskuulle toisiinkin kisoihin, syyskuun viimeinen viikonloppu. Kepitkin menivät kaikilla radoilla paremmin kuin hyvin, joten ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. 



Viime torstaina kävin Riian kanssa möllitokokokeessa. Ruutu ja merkinkierto olivat aivan hakusessa ja niitä pitää kyllä ennen seuraavaa koetta harjoitella paljon. Tosin, en yhtään tiedä, koska olemme menossa seuraavan kerran kokeeseen, koska lähialueiden kokeet tulevina kuukausina olivat sellaisina päivinä, että minulla oli niille sovittuna jo jotain muuta. Mutta katsotaan. Muiden liikkeiden osalta möllikoe meni oikein hyvin. Riia voitti avoluokan ja sai pisteitä 226. Paikkaistuminen me nollattiin, mikä oli vähän yllättävää, koska se on meille aina niin varma liike. Riia meni makaamaan heti kun selkäni käänsin. Paikkamakuuksi se oli kyllä oikein hyvä!

Veela taas kävi korkkaamassa näyttelyuransa mätsäreissä eilen. Pentuluokassa oli ennätysmäärä koiria; 59. Siitä huolimatta sain olla ylpeä omasta pikku pennustani, joka suoriutui esiintymisestä mahtavasti. Se antoi tuomarin jopa katsoa sen hampaat, eikä väistänyt yhtään, kun tuomari kosketteli sitä. Punainen nauha me saatiin, mutta ei kuitenkaan sijoituttu. Olin kuitenkin erittäin tyytyväinen pennun käyttäytymiseen ahtaassa hallissa, jossa oli paljon koiria. Kehässäkin se jaksoi esiintyä niin hyvin, ettei olisi voinut paremmin mennäkään. Nyt uskallan varmasti ilmota sen pentuluokkiin. Tarkoitus olisi mennä ainakin Jyväskylän kansainväliseen ja Messukeskukseen.

Kuvan otti Jenni Koskela.


lauantai 8. syyskuuta 2018

Kohti hallikautta

Meidän seura järjesti agilityn pm-kisat viime viikonloppuna. Me ei mahduttu mihinkään joukkueeseen Riian kanssa, mutta kisojen yhteydessä oli yksi rata kakkosillekin ja se me käytiin tekemässä. Olin ennen omaa starttia noin kuusi tuntia kökkimässä ratamestarina ja tuomarinsihteerinä ja Riia pääsi radalle vähän yllättäen. J toi sen autolla paikan päälle noin puoli tuntia ennen rataa, lämppäsi sen ja sitten mentiin. Se rata oli fiasko. Jos hyllyjä voisi saada yhdeltä radalta enemmän kuin yhden, meille niitä olisi tullut kolme. Lisäksi virhepisteitä ainakin kymmenen, ehkä jopa 15. Tällä kertaa otan kuitenkin syyn näistä kaikista itselleni. Riialla oli vauhtia ja menohaluja, minä vain ohjasin tosi huonosti. 

Ensinnäkin radalla oli okseri, jonka jälkeen piti kääntyä 180 astetta putkeen. Ei olla ehkä koskaan harjoiteltu okseria muuten kuin suoralla pätkällä, joten minä en todellakaan tiennyt mitä teen. Lähin kääntämään Riiaa kuin normaalilla hypyllä ja se lysähti suoraan okseririman päälle ja kaatui. No, siitä toivuttuamme rata eteni jonkin aikaa hyvin, kunnes tultiin taas samaan kohtaan, jossa olisi pitänyt mennä saman putken samaan päähän. Sain ohjattua Riian väärään päähän ja sieltä tullessaan sain sen ohjattua puomille. Puomilta tuomari saatteli Riian alas asti ja siitäkös Vahtikoira loukkaantui. Se alkoi haukkua räkyttämään tuomarille vahtihaukkuaan, mutta haukkuessaan sentään eteni. Tehtiin se putki ja sen jälkeiset kepit haukkuen. Keppien jälkeen se pääsi tuomarista yli ja matka jatkui. Kerkesi se loppusuoralla leiskauttamaan lentokeinunkin. Että sellaista. 




Kuvat Sami Ritoniemi
Seuraavana päivänä meillä oli omat treenit ja otettiin tuota samaa rataa, koska se oli kentälle jäänyt. Paremmin se sujui seuraavana päivänä ja päästiin harjoittelemaan okseriakin ja varmistamaan, ettei siitä jäänyt traumoja.

Keskiviikkona meillä oli Veelan pentueskarin toisiksi viimeinen kerta. Teimme siellä jo lyhyttä kahden hypyn ja kahden putken rataa. Veela alkaa olla jo oikein pätevä aksakoiran alku, enkä malta odottaa, että päästään halliin harjoittelemaan. Minä itse tykkään enemmän treenata hallissa ja varsinkin pennun kanssa se on kivempaa, kun pystyy palkkaamaan maahan paremmin eikä lelutkaan ole ihan hiekassa. 

Odotan hallikautta siinäkin mielessä, että todennäköisesti tulen saamaan koirien treenit samalle päivälle peräkkäisiin ryhmiin. Näin ajamista tulee vain kerran viikossa ainakaan tuohon suuntaan. Nyt on jo pitemmän aikaa tullut ajettua tuo 50 km suuntaansa kaksi-kolme kertaa viikossa. Vaikka piteneehän se matka yli 10:llä kilometrillä, kun siirrytään halliin. Mutta onneksi meidän seura on muuten aivan paras.