Koiratanssin koulutuspäivä... ja miksi kiinnostukseni lopahti

Pääsimme mukaan uuden seuramme järjestämään koiratanssin koulutuspäivään, joka oli toissa sunnuntaina. Koulutuspäivä kesti koko päivän ja menin sinne erittäin innoissani ja odottaen hauskaa ja toiminnallista päivää sekä paljon hauskaa tekemistä oman koiran kanssa. 

Koulutuspäivälle oli tosiaan varattu aikaa kuusi tuntia, joista ensimmäiset kaksi kuuntelimme luentoa siitä, mitä on koiratanssi. Luento oli hyvin asiapitoinen ja oli kiva, kun kouluttajalta sai koko ajan kysyä tarkennuksia, mutta oli se myös hieman puuduttava. Kävimme läpi asioita, jotka olivat tuttuja kaikille vähänkään lajiin perehtyneille ja luennon tyyli oli se, että kouluttajalla oli diat, jotka hän luki meille ääneen. Näin opetuksen ammattilaisena ja kiinnostavaan, aktivoivaan ja ajatuksia herättävään luennointitapaan yliopistossa tottuneena, hieman turhauttavaa. 

Luennon jälkeen alkoi käytännön osuus, joka sekin oli toteutettu todella huonosti. Käytössä oli pitkä kenttä, jonka toisessa päässä soi musiikki ja koirakon piti harjoitella suht lähellä mankkaa, jotta musiikki kuului. Lisäksi siellä päässä kenttää, missä treenattiin, on hallin keittiö/toimistotila, joten me muut treenaajat emme olisi päässee koirakon viereen kuuloetäisyydelle menemättä kentän laitojen sisäpuolelle. Kouluttajalla oli lisäksi kovin hiljainen ääni, joten kentän toiseen päähän ei kuulunut yhtään, mitä kouluttaja koirakolle kommentoi, eli käytännössä vain nähtiin, mitä tapahtui ja eihän sitä juuri kukaan jaksanut kauaa seurata. 

Jokaisella koiralla oli loppujen lopuksi aikaa kentällä n. 15 minuuttia. Minä itse olin vuorossa vähän puolenvälin jälkeen ja odotin omaa vuoroani varmaan noin puolitoista tuntia. Sinä aikana temppuilin Riian kanssa, kävin vähän kävelemässä ja koitin tsempata sitä jaksamaan siitä huolimatta, että se oli aamulla pari tuntia maannut häkissään ja nytkään ei vielä tapahtunut mitään. Riia on sen tyylinen koira, ettei sen kanssa voi mennä minnekään liian aikaisin, koska odottaminen väsyttää sitä.

Niinpä, kun pääsimme kentälle, minulla oli Riian sijasta mukanani jonkin sortin lahna. Yritin ensin vähän tehdä koreografiaani, mutta Riia oli ihan pihalla, eikä sitä kiinnostanut enää yhtään. Jouduin ottamaan herkut käteeni ja teettämään sillä tosi avustettuna koreografian, jonka siis olin suunnitellut etukäteen ja sitä olemme jonkin verran kotona treenailleet. 

Vaikka kouluttaja sanoikin, että meillä on ihan hyvän näköinen koreografia ja jos se onnistuisi kisoissa, niin voisimme saada kunniapalkinnon, jota koiratanssissa siis tavoitellaan. Ja jos lisäisin siihen vielä hieman etäällä suoritettavia temppuja. Mutta jotenkin minulla itsellänikin meni motivaatio aivan täysin, kun koira käyttäytyi niin kuin oltaisiin oltu rallyradalla: EVVK. Minä olin aikaisemmin halunnut harrastaa koiratanssia, koska olin ajatellut, että se voisi auttaa kisatilanteissa palkattomuuden sietoon, kun saisi koiran kanssa tehdä hauskoja temppuja, joista se palkkaantuisi. Mutta jos tässäkin lajissa olisi edessä samanlainen motivaationpuutetaistelu, mikä rallyssakin tämän koiran kanssa on, niin antaa olla. Meille riittää harrastukseksi oikein hyvin toko ja agility ja oikeastaan jopa parempi näin. Voimme keskittää koko treenitarmomme niihin lajeihin. 

Ehkä joskus koiratanssikipinä syttyy uudelleen, ehkä ei, mutta tällä hetkellä olen tosi tyytyväinen, ettei minulla ole enää mitään tarvetta katsella meille koiratanssikisoja kisattavaksi.

Neljäs tulos avoimesta - ykkösjahti jatkuu

12.1. meillä oli tokokoe. Koe oli maajoukkueen valintakoe, eli pääasiassa EVL-koirille, mutta mukaan sai tulla myös muista luokista koiria, mikäli kokeeseen mahtui. Muille luokille koe oli tietenkin ihan tavallinen tokokoe. Olimme Riian kanssa ainoita avoluokassa ja tuomarina toimi Piritta Pärssinen. Koepäivä oli tosi mukava, sillä aamulla oli ensimmäisenä EVL-luokka, jossa oli kymmeniä koiria, joten meidän vuoro oli vasta kolmelta iltapäivällä. Meidän ei tarvinnut kovin kauaa odotella, kun tuomari kutsui meidän kentän laidalle, teki luoksepäästävyyden ja ilmoitti, että aloitetaan yksilöliikkeillä. Pärssinen on siitä mukava tuomari, että hän ilmeisesti teettää avon aina kahdessa osassa, ainakin molemmissa hänen tuomaroimissa kokeissaan, joissa olen ollut, on näin tehty. Meillä oli ensin liikkeestä seisominen, joka meni ihan hyvin. Ilmeisesti seuraamisen löysyydestä Pärssinen otti pisteen pois. 

Toisena oli seuraaminen, joka meni tosi huonosti, mutta onneksi pysyin itse rauhallisena ja se olikin tässä kokeessa tavoitteeni: etten ala varmistelemaan ja esim. taputtelemaan reittäni turhan takia. Seuraamisesta 6. 

Kolmas liike oli merkin kierto, joka meni ihan ok, tosin palaaminen oli vähän hidas ja perusasento hieman vino. Siitä 8. Neljäs liike taisi olla kaukot, jotka meni tosi hyvin siihen nähden, ettei Riia ole vielä koskaan tehnyt kaikkia vaihtoja kokeessa, koska on jäänyt kuupoilemaan jotain omiaan johonkin asentoon. Nyt kaikki vaihdot onnistuivat, mutta istumiset tulivat pompauttamalla takapään eteen, mitä se on nyt ruvennut tekemään. Ja meillä on siis kaukot, joissa takapään pitäisi olla paikoillaan, eikä päinvastoin. Kokeen jälkeen tuli mieleen, että onkohan sen selkä jumissa, kun se on ruvennut tekemään noin. Tästä vain 7,5, mutta olen tyytyväinen, että saatiin jotain, koska treeneissä tämä on kuitenkin satavarma liike. 

Viidentenä oli vielä hyppyliike, joka meni hyvin, mutta perusasentoon tullessa koira pomppasi reiden kautta ja jäi hieman vinoon. Tuomari oli tiukka, joten tästä vain 8,5. Tämän liikkeen jälkeen pidettiin tauko, jonka aikana sain käydä palkkaamassa koiran häkillä ja käytiin me siinä pissallakin. Kerkesin laittaa koiran jopa häkkiin, kun kentällä vielä häärättiin, mutta sitten liikkeenohjaaja huikkasikin jo, että tulkaa vaan, kun olette valmiita! Ihanan rentoa. 

Niinpä menimme takaisin kentälle ja ekana taisi olla liikkeestä istuminen, jossa taas seuraamisen löysyydestä pistevähennys -1,5. Eli tulos 8,5. Seuraava taisi olla ruutu, joka valitettavasti meni nollille, kun koira jäi nauhan ulkopuolelle puoliksi. Tämä ankarasti treenilistalle nyt oikeasti!

Seuraavana oli luoksetulo, josta saimme 9, enkä muista, että tuomari olisi kertonut, mistä pistevähennys meni enkä muista itsekään, mitä siinä tapahtui. Ehkä perusasento oli taas vino. Harjoittele tätäkin.

Nouto meni paremmin kuin hyvin. Se on Riian lempiliike, mutta myös tosi herkkä hajoamaan kokeessa, ehkä jännityksen takia. Tällä kertaa siitä 9 pistettä, eikä mitään muistikuvaa, mistä tuomari sanoi, vai sanoiko edes, pisteen lähteneen. Noudon jälkeen saimme taas poistua kehästä, minkä jälkeen tsekattiin, että nollakoirat olivat valmiita ja sitten suoraa paikkaistumiseen. Riia kihisi tässä vaiheessa vielä ihan kierroksilla, mutta luojan kiitos sain sen rauhoitettua oikeaan mielentilaan ennen kentän toista päätyä, jonne meidät oli määrätty istumaan. Jännitin aivan hulluna, että pysyykö se koko minuuttia, kun sillä pärisi niin pahasti ennen liikkeen alkua. En tiedä, oliko vieressä istuvilla isoilla, mustilla koirilla (gronttu ja bc) vaikutusta, mutta Riia ei edes hievahtanut istuessaan, eikä pälyillyt minnekään päin, mitä se yleensä jonkin verran tekee. Paikkaistumisesta 9,5, epäilen että kuono käväisi maassa jättäessä, kun en muutakaan selitystä keksi, miksi puoli pistettä puuttui kympistä. Kokonaisvaikutus oli 9.

Pistesaalis siis kaikenkaikkiaan 243,5, 2. palkinto ja luokkavoitto (kun muita ei ollut). Saimme 15 kg koiranruokaa ja suklaalevyn palkinnoksi, mikä oli iloinen yllätys. 1. palkinto jäi vain 12,5 pisteen päähän, mutta se jos jokin motivoi treenaamaan. Seuraavasta kokeesta ehkä jo se ykkönen!

Mun koirien ei ole pakko, vaan ne SAA tehdä

Olin tänään molempien koirien kanssa vanhan agilityseuramme järjestämässä valmennuspäivässä, jonne tuli vieraileva kouluttaja Eija Heinonen kouluttamaan tokoa ja rallya. Otin molempien koirien kanssa seuraamista ja lisäksi Veelan kanssa kapulan pitoa ja Riian kanssa ruutua. Aikaa per koirakko, oli peräti puoli tuntia, eli oikein sopiva aika minun koirilleni, kun tehtiin viidentoista minuutin pätkissä. Minulla oli siis treeniaikaa kokonainen tunti kaiken kaikkiaan. 

Seuraamiseen sain molempien koirien kanssa oikein hyviä vinkkejä. Veelan kanssa lähinnä seuraamisen rakentamiseen ja keston lisäämiseen pieniä kikkakolmosia. Riian kanssa taas keskityttiin pitämään kiinni kriteeristä ja vaatimaan koiralta tarkasti oikeita asioita, eli niitä, miltä haluaa sen oman seuraamisen näyttävän. Riian kanssa saatiin myös hyviä neuvoja ruutuun ja erityisesti sen erottamiseen merkin kierrosta. Riiallahan on ruudun paikka ihan hakusessa ja sen huomasin konkreettisesti tänään. Sitä siis vahvistamme ja treenaamme tulevaisuudessa.

Ajatuksia herättävin osuus tässä koulutuksessa oli kuitenkin kapulanpito-osio. Kapulan pito on vähän sellainen liike, mihin ihmisillä on tosi vaihtelevia näkemyksiä ja Eijan kanssa meillä menikin ajatukset tässä suhteessa aivan ristiin, vaikka muuten olinkin tyytyväinen hänen ohjeistuksiinsa. Hän oli sitä mieltä, että Veelalle pitäisi pakottaa kapulan pito niin, että koirasta pidettäisiin kiinni ja se kapula laitettaisiin sen suuhun eikä annettaisi pudottaa. Vaikka sitten joutuisi pitämään kuonosta kiinni. 

Olinkin vähän etukäteen pelännyt, että mitä jos ohjeistus olisikin tuollainen ja olin koittanut tsempata itseäni siihen, että minä en tuolla tavalla halua tehdä ja että myös sanoisin sen ääneen. En kuitenkaan saanut sanottua ja pari kertaa yritinkin Eijan oppien mukaan tehdä. Huomasin kuitenkin, että Veela selvästi ahdistui ja hämmentyi ja Eija huomasi varmaan minusta, että minäkin ahdistuin, joten hän alkoi lähinnä kertoilemaan, mikä tällä tyylillä opettamisessa on pointti, miksi hän tekee niin jne. Hän myös totesi, ettei koiran kanssa voi päästä EVL:ään, jos sitä ei ikinä pakota mihinkään. Että jotkut asiat on vaan pakko tehdä.

Minä kuuntelin siinä ihan hiljaa loppuajan, mutta kotimatkalla oli aikaa ajatella asioita. Päädyin siihen, että pakottaminen ei vain kertakaikkiaan ole minun juttuni. En usko siihen, etteikö koiran kanssa voisi päästä pitkälle pakottamatta. Ja vaikka se olisikin totta, niin sitten minä en sinne EVL:ään edes halua. Minulle tärkeintä on se, että koira haluaa tehdä hommia kanssani ja että sillä on kivaa. EVL:ään pääseminen (esimerkiksi) ei ole minulle itseisarvo. Jos en saa kapulan pitoa positiivisin keinoin opetettua (mitä epäilen vahvasti), en sitä halua koiralleni opettaa. Minä en ala koiriani pakottamaan mihinkään. Niiden ei ole pakko tehdä minulle mitään, vaan ne SAAVAT. Toinen vaihtoehto on se, että ne ovat yksinään häkissä. Ja voin kertoa, että minun koirani todellakin mieluummin tekevät minulle ja yrittävät parhaansa mukaan tehdä minulle oikein, jotta pääsevät palkintoihin (ruokaan tai leluun) käsiksi. Ja sen pitäisi riittää. Pakko ei ole tehdä mitään, mutta vaihtoehto ei myöskään ole se, että ne tekevät mitä haluavat. Ne joko tekevät, mitä minä haluan tai eivät tee mitään. Mutta sen ne SAAVAT itse päättää, kunpaa haluavat tehdä. Jos ei huvita pitää kapulaa, ei tarvitse, mutta ei sitten myöskään saa mitään.

Koiraharrastus on minulle tosi iso osa elämää ja tahdon treenata tavoitteellisesti ja toivonkin, että jonain päivänä ahkeruus ja ilo tehdä, palkitaan. Tahdon kuitenkin, että tekemisen ilo säilyy ja näkyy. Jos menestys vaatii pakottamista, en sitten ehkä menesty koskaan. Mutta sekin on ihan ok. Koira on minulle tärkeä omana itsenään, ei vasta sitten, kun sillä on nimensä edessä TVA. 

Veela 9 kk

Olen Veelan suhteen tosi innoissani tulevasta. Se on monella tapaa lupaava koira ja uskallan odottaa siltä paljon etenkin agilityn osalta. Agilitykoiraksi minä sen hankin ja toistaiseksi näyttää hyvältä. Tokon ja rallyn osalta sen kanssa joutuu tekemään paljon enemmän työtä, kuin Riian kanssa ikinä, mutta agilityssä pienestä "tuhmuudesta" ja ennen kaikkea Veelan elämänasenteesta tulee olemaan paljon hyötyä. Veelan asenne on lyhyesti ja ytimekkäästi TÄYSIÄ JA HETI! Se tekee nimittäin kaiken täysiä ja tahtoo kaiken heti. Uskon, että agilityssä se tulee palkkautumaan jo ihan vain siitä, että saa juosta, kuten toki useimmat koirat. 

Veelan kanssa haastavinta tulee olemaan ehkä se, ettei se todellakaan mieti. Ja jo nyt on havaittavissa sen herkkyys lukea mun rintamasuuntaa. Jos jonnekin päin osoitan, niin sinne se painaa, tietenkin TÄYSIÄ ja siinä vaiheessa on turha enää sanoa mitään. Se meni jo. Sitä ei todellakaan tule saamaan kääntymään viime hetkellä, kun huutaa sen nimeä, vaan sen kanssa joudun oikeasti ennakoimaan ohjauksia. Siltä ainakin tällä hetkellä vaikuttaa. 

Veela on kotimittauksella 33,5 - 34 cm, mikä sekin enteilee hyvää. Minä todella toivon, että se jää minikokoiseksi. Ja eihän se toki enää kasva, mutta jos jotenkin epäonnisesti sen joku mittaakin mediksi... Aion kuitenkin ehdottomasti ajaa siltä kaikki karvat pois, kun mittaustilaisuus koittaa. Ihan vain varmuuden vuoksi. Sen kaulus on nimittäin extramuhkea ja ulottuu sään päällekin.

Veelalle on tavoitteena rakentaa juoksarikontaktit ja tarkoitus olisi, ettei se pääse puomille ollenkaan, ennen kuin se tietää, että mattoon pitää osua. Tällä tavalla sille ei, toivottavasti, pääse rakentumaan mielikuvaa puomilta loikkimiseen ollenkaan. A on aika varma este ilman opettamista Riiallekin. Siinä osumavarmuus on ehkä 80/20. Eli tarpeeksi hyvä. Toki siihenkin mattoa voi soveltaa ja varmasti sen tulen tekemäänkin, mutta ehkei A:ta ole niinkään tarpeen hinkata, kuin puomia. 

Veelan kanssa treenit jatkuu sekä Lagun pentukurssilla, että Fiiliksellä ratakurssilla. Olen tosi innoissani siitä, että saatiin treeniasia näin hyvin järjestymään, seuran vaihdosta huolimatta. 

Joulukuun treenit

Joulukuun treenit kootusti:

12.12.

Juoksaritreenit: Pääsimme vihdoin maton kanssa puomille ja harjoittelimme maton olemassaolon tiedostamista myös puomin päällä ollessa. Osumatarkkuus oli vielä aika 50/50, ylhäältä asti tultaessa, mutta koko ajan parani. Ehkä se siitä.

Riian treenit: Etenemisharjoittelua ja tutustumista ensi viikon "kisarataan." Hienoa etenemistä, eikä mitään suuria ongelmia. Riia ei hallinnut vippausta (testasin) joten harjoittelimme sitä. Niisto-sokkarilla sen sai kuitenkin taipumaan siihen kohtaan, missä vippausta olin käyttänyt, joten saimme puhtaan radan toisella kierroksella kuitenkin. Pussi meni kaikkien odotusten vastaisesti aivan täydellisesti. Riia teki sen, kuin olisimme sitä aina tehneet, vaikka edellisestä kerrasta on VÄHINTÄÄN puoli vuotta, varmaan enemmänkin. Mutta ihana yllätys. Toki sairasloman jälkeisellä korkealla viretilalla saattoi olla osuutta asiaan. 

Veelan treenit: Veelalla oli 14 esteen rata, jonka pääsimme alusta loppuun kolmessa osassa, eli pätkinä tehtiin pisintä, mitä Veelan kanssa on koskaan tehty. Onnistuin takaaleikkaamaan sen putkelle, minkä lisäksi huomasin, että se hakeutuu putkiin tosi hienosti. Hyppyesteille fokusointia pitää harjoitella vielä kovasti.

18.12. Veelan pentutreenit
Viimeinen kerta Veelan pentujen pohjataidot -kurssia. Treeneissä harjoiteltiin pakkovalssia, laukanvaihdoksia ja vippauksia sekä tarkistettiin pennun esteentarjoamisen taitoa. Veela tarjoaa todella hyvin jo esteitä ilman minkäänlaisia vihjeitä, joten koutsi kehoitti harjoittelemaan kovasti jo liike- ja äänihäiriönkin kanssa samaa hommaa. Pakkovalssi meni hyvin Veelan kanssa. Ei mitään ihmeellistä. Veela lukee hyvin ohjaavaa kättä. Vippaus oli vähän hankala ja sitä joudumme vielä harjoittelemaan. Veela helposti tarjoaa estettä suoraan edestä sen sijaan, että tulisi liikkeen mukana esteen "väärälle" puolelle. Laukanvaihtojen onnistuminen oli minulle suorastaan shokki. Teimme sellaisen harjoituksen, että siivekkeitä oli jonossa kolme kappaletta ja toisessa päässä jonoa koutsi piti pentua ja itse menin toiseen päähän. Sieltä piti kutsua pentu ja rintamasuuntaa vaihtamalla saada pentu vaihtamaan laukkaa niin, että se juoksisi siivekkeet pujotellen luokse. Jännä, miten se toimi jo noin pienellä pennulla!

19.12.
Juoksaritreenit:
Riia oli tänään jostain syystä puomilla aivan pihalla, eikä ottanut osumia ollenkaan. Jouduimme palaamaan takaisin maan tasalle harjoittelemaan. Koitimme nostaa kierroksia maassa ja saada sille samanlaisen viretilan, kuin sillä puomillakin on. Viretilan nostatus toimi ja saimme hyviä osumia mattoon maan tasalla. Tätä on siis jatkettava näin. Luultavasti vielä kymmeniä ja kymmeniä toistoja.

Riian treenit:
Meillä oli sama rata kuin viime viikolla ja nyt tällä kertaa kisanomaisesti. Teimme Riian kanssa puhtaan radan ekalla yrityksellä ja voitimme "treeniryhmän mestaruuden." Palkinnoksi saimme possulelun ja puruluita. Toiselle kierrokselle löytyi kuitenkin korjattavaa. Minun pitää esimerkiksi luottaa koiraan edelleen paljon enemmän eikä jäädä haaveilemaan/ihailemaan sen menoa radalle. Täytyy muistaa edetä ja luottaa.

Veelan treenit:
Veelan treeniryhmälläkin oli pikku kisat viimeisen varsinaisen treenikerran kunniaksi. Veela tuli ekalla kierroksella tasoihin toisen koiran kanssa ja ne "voittivat" molemmat. Toisen kierroksen tulosta en rehellisesti sanottuna edes muista, mutta eipä tuolla niin väliä olekaan. Veela teki oikein hienosti hommia pitkällä radalla - oliko esteitä noin 13 molemmilla radoilla. Se irtoaa jo aivan superisti putkeen ja toisen radan lopussa irtosi hienosti jo hypyillekin. Hyvä siitä tulee!

Turhauttavaa epäonnistumista

Kolme rataa ja kolme hyllyä taas lauantain kisoista. Oli paljon hyvää pätkää, mutta sitäkin turhauttavampia huonoja. Koira toimi hyvin. Itse en. En ohjannut loppuun asti, en ottanut huomioon kaikkea mahdollista rataantutustumisessa. En ole opettanut koiralleni kontakteja kunnolla. Uimme Riian kanssa yhä syvällä epäonnistumisen suossa agilityn osalta. 

Onneksi se ei motivaatiolleni tee hallaa, mutta itseluottamusta se rapistaa. Itseluottamukseni koko lajin ja meidän tulevaisuutemme suhteen on aivan pohjamudissa. En oikein osaa sanoa, mihin tämän koiran kanssa kannattaisi enää tähdätä. Tarvitsen tavoitteita ja tahtoisin tavoitella isoja. Mutta pelkään, ettei se ole järkevää tai kannattavaa. Toisaalta tuntuu tyhmältä tavoitella vain sitä, että meillä olisi kivaa. Agilityn harrastaminen ON kivaa ja kisaaminenkin on kivaa. Sitä meidän ei tarvitse enää tavoitella. Mutta uskallanko ajatella, että olisimme joskus vielä kolmosissa? Menestys ei toki tule ilmaiseksi, se minun on ainakin ymmärrettävä. Kaikki tekevät kovaa työtä menestyksen eteen.

Pidän Riian kanssa nyt juoksarikontaktien opettelun pituisen tauon agiradoilta ja keskitymme harjoittelemaan kontakteja, jotka se kaikki roiskaisi lahjakkaasti alas edellisissä kisoissa. Teemme myös paljon keppitreeniä ja koitan keskittyä ohjaamisen opiskeluun. 

Epäonnistumiset opettavat ja olenkin varma, etten Veelan kanssa tule tekemään sitä virhettä, että meidän kontaktit on noin määrittelemättömät. Juoksariprojektihan meillä Riian kanssa on ollut hyvällä alulla, mutta talvisäät ovat vaikeuttaneet treenaamista. Se täytyy kyllä ottaa nyt asiakseen. Kontaktit on pakko saada kuntoon.

Ainakin Riian kanssa meillä oli eilen kivaa. On se ihana ja opettavainen harrastuskaveri, mutta menestys ei tule helpolla. Toisaalta, tuleeko se jollekin helpolla? Useimmille ehkä ei.