torstai 26. tammikuuta 2017

Lukukoira - maailman paras kuuntelija

Opiskelen edelleenkin siis erityis/luokanopettajaksi ja tänään meillä demojen tauolla tuli puhetta lukukoirien käytöstä. Eräs tuttuni tekee gradua virkamieskoirista, jotka ovat käytössä Valteri-koulu Mikaelissa Mikkelissä. Hänen kanssaan on ollut asiasta puhetta paljonkin. Virkamieskoirien tehtävänä on mm. pitää yllä rauhallista ilmapiiriä luokassa, lohduttaa ja rauhoittaa oppilaita tarvittaessa sekä toimia muutenkin opettajan tukena ja parina koulupäivissä. Siitä asti, kun kuulin tällaisesta toiminnasta, olen ollut aivan varma, että teen kaikkeni, jotta tällainen työmuoto voisi jonain päivänä olla mahdollista itsellenikin.

Tänään demoilla siis tämä tuttuni mainitsi minulle, että Kennelliitto järjestää lukukoirakoulutuksen helmikuussa. Koulutuksessa mahdolliset tulevat lukukoiran ohjaajat perehdytetään lukukoiran ja tämän ohjaajan tehtäviin ja itse lukukoirakokelaan soveltuvuus tälle "alalle" testataan. Jos koira soveltuu lukukoiraksi, siitä tulee virallisesti Kennelliiton nimittämä lukukoira. Googletin heti kurssin ja valitettavasti tämä helmikuun kurssi jää ainakin meiltä väliin, koska se on juuri samana viikonloppuna kuin tokokoe ja olen sinne Riian jo ilmoittanut ja maksanut. Toisekseen, koiran pitäisi olla yli kaksivuotias, mitä Riia ei vielä helmikuussa ole. Joka tapauksessa olen aivan varma, että vien Riian lukukoirakoulutukseen heti, kun vain mahdollista. Toivottavasti jo seuraavaan, minkä Kennelliitto järjestää.

Miksi tämä toiminta kiehtoo?
Minä olen tehnyt useita harkkoja koulutukseni aikana ja törmännyt hyvin moneen erilaiseen lapseen ja nuoreen ongelmineen. Vaikeuksia löytyy laidasta laitaan ja jokaiseen ongelmaan tietenkin auttavat eri keinot. On kuitenkin tutkimustuloksia, joiden mukaan koiran läsnäolo rauhoittaa lasta ja luo turvallisuuden tunnetta. Lukukoiran etu on myös se, että lapsi, jolle lukeminen on vaikeaa ja epämiellyttävää, saa turvaa kuuntelevasta koirasta ja voi olla varma, ettei koira ainakaan kritisoi, jos lukee heikosti tai väärin. Koira kannustaa jo pelkällä läsnäolollaan jatkamaan yrittämistä. Ja esimerkiksi lukivaikeuksien hoidossa paras hoitokeino on harjoitteleminen eli lukeminen. Jotkut lapset voi olla vaikea motivoida siihen, jos he ovat jo lannistuneet lukemisen vaikeudesta, mutta jos paikalle tulee koira kuuntelemaan nimenomaan lukemista, voi asenne lukemista kohtaan ollakin yhtäkkiä aivan toinen.

Tutultani kuulin erittäin hyviä kokemuksia koiran käytöstä luokassa muutenkin kuin vain lukukoirana. Koiran läsnäolo rauhoittaa, mutta jos joku hermostuu, voidaan esimerkiksi vedota koiraan tyyliin: "katso, kuinka sen korvat menevät luimuun, kun sinä huudat." Tai jos keskittymisvaikeuksisen lapsen kärsivällisyys loppuu, voi hän pitää viiden minuutin tauon koiran kanssa "käypä pissattamassa Rekku." Koirien kautta pystyy integroimaan ihan jokaiseen arkipäivään pieniä annoksia liikuntaa esimerkiksi juuri jakamalla pissatusvuoroja. Lisäksi voi opettaa vastuunottoa ja vastuunkantoa, elävästä eläimestä huolehtimista, eläimen kehonkieltä, biologiaa ja vaikka mitä.

Ai minä töihin? 

Koiralle on helppo avautua ja kertoa murheistaan sellaisen teininkin, joka ei aikuisille avaudu. Koira aivan takuuvarmasti osoittaa kiintymyksensä ja on kiitollinen saamastaan huomiosta. Joskus lapselle voi olla palkitsevaa saada hyvin tehdystä työstä kiitokseksi pienen hetken koiran kanssa. Kuulin, että virkamieskoirille saa esimerkiksi antaa namin, kun on tehnyt tehtävät hyvin. Koiria voisi käyttää siis opetuksessa apuna vaikka miten monin eri tavoin!

Paras avustajakoira on herkkä ihmisten mielialoille, on itsevarma eikä hätkähdä pienestä. Se rakastaa ihmisiä ja varsinkin lapsia, on peruskoulutettu ja ohjaajansa hallinnassa. En ole ihan varma, onko Riia aivan paras mahdollinen koira tällaiseen, mutta se pitäisi testata! Riia on mittelimäiseen tapaan pidättyväinen vieraita kohtaan eikä se juuri välitä rapsutuksista ja silittelyistä. Lapsia se tosin rakastaa aivan valtavasti ja se on tosi hyvä lukemaan ihmisen mielialoja ja maailman paras lohduttaja, koska silloin se tulee lähelle pyytämättä. Riia on myös pomminvarma koira joka tilanteessa, se ei pelkää ääniä eikä erilaisia tiloja tai alustoja, se pystyy keskittymään, vaikka huoneessa olisi useampi koira, se ei missään nimessä ole vähääkään aggressiivinen tai arvaamaton ja se rakastaa leikkimistä, riehumista, temppuilua ja nameja. Tokikin juuri tuo pidättyväisyys voi olla este virkakoirana toimimiselle, mutta ei välttämättä. Pidättyväisyys ei esimerkiksi meillä täällä kotona ollessa ilmene millään lailla, vaan Riia ottaa kaikki vieraat aina ilolla vastaan. Mutta esimerkiksi pihalla, koulutushalleissa ja vieraissa paikoissa sitä ei yhtään kiinnosta vieraat ihmiset, vaikka he haluaisivat moikatakin Riiaa. Paitsi jos he ovat lapsia, ne on vaan ihan liian ihania. Siksi ihan mielenkiinnosta haluan sen tuonne testiin viedä! Ehkä Riia voisi jonain päivänä toimia minulla työparina.



Haluatko lukea aiheesta lisää?
Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry. 
Valteri-koulu Mikaelin virkamieskoirat Facebookissa
Kennelliiton tiedote lukukoirakoulutuksesta
Ylen uutinen lukukoirista

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Rengasongelmia ja yhteentörmäyksiä

Eilisten agilitytreenien jälkeen fiilis on kyllä melko epäonnistunut. Meillä ei mennyt tällä kertaa melkein mikään putkeen, vaan ongelmia oli vähän yhdessä jos toisessakin asiassa. Rata näytti tältä:


Ensimmäiset ongelmat ilmenivät jo kolmannen esteen kohdalla. Jos juoksin putken oikealta puolelta, mulla ei ollut mitään tsäänssejä ehtiä koiran edelle putken toiseen päähän, vaan törmättiin yhteen. Ja Riiasta huomaa, kuinka se turhautuu, jos mä oon sen tiellä ja ohjaan huonosti. Plaah. No, vaihdoin sitten taktiikkaa ja juoksin putken vasemmalta puolelta, mutta seuraavaksi tuli ongelma sen kanssa, että neloshypyltä tullessa en olisi koiran tiellä, vaan se pääsisi juoksemaan sinne putkeen. Tällä kertaa koitin tehdä niin, että lähettäisin sen kauempaa neloshypylle ja siitä, kun se olisi lukinnut vitosputken, lähtisin pinkomaan edelle ja tekisin sokkarin putken jälkeen. Yllättäen en ollut kuitenkaan edelleenkään koiraa nopeampi, joten törmättiin jälleen. Eli sitten olikin taas päästävä jollain keinoin vitosputken vasemmalle puolelle ja se ratkesikin valssaamalla nelosesteeltä vitoselle. Tällä ratkesi myös se, etten ollut neloshypyn jälkeen koiran linjalla, vaan sain väistettyä pois.

Kutosesteelle en olisi siltikään mitenkään ehtinyt juosta ohjaamaan, mutta onneksi Riia osaa eteenlähetyksen, joten sillä mentiin. Siinä vaiheessa ehdinkin jo mukaan ohjaukseen sen verran hyvin, että esteet sujuivat aina tuonne renkaalle asti. Jostain syystä meillä olikin yllättäen ongelma renkaan kanssa, vaikka viime kerralla ei ollut. Vauhdissa Riia meni aina renkaan sivusta, joten jouduttiin vähän aikaa jumittaa renkaalla ja palkata sitä läpi hyppäämisestä. Sen ilmeestä näin, että jostain syystä sitä jännitti hypätä läpi, mikä oli kyllä vähän outoa, koska ei sille ole ikinä sattunut renkaan kanssa mitään.

No esteitten välillä 11 ja 12 oltiinkin sitten taas törmäyskurssilla, koska mun ohjaustekniikkaymmärrys on niin vähäistä, että ajattelin, että jos teen vaan putken nro 10 jälkeen sokkarin ja sitten vain huitelen käsilläni, niin koira menee hienosti esteet 11, 12 ja 13. Mutta eihän se nyt ihan niin mennyt, vaan olin jälleen koiran tiellä, kun sen olisi pitänyt päästä leikkaamaan hypylle 12. Siihen väliinhän tarvitsi sitä sokkaria taas ja nopeaa juoksua, että ehtii juosta pois koiran linjalta. Loppupätkä meni onneksi hyvin, mutta eipä siinä paljoa mokaamisen paikkoja enää ollutkaan.

Fiilikset on siis se, että mä olen toivottoman hidas. Mä en osaa hahmottaa, miten mun koira toimii, enkä osaa juosta pois sen linjalta. Riia yleensä tekee, miten ohjataan, mutta vielä on joissain ohjaustekniikoissakin opeteltavaa. Näiden treenien jälkeen tuntuu, että ollaan sittenkin vielä valovuosien päässä kisavalmiudesta, vaikka aikaisemmin fiilis sen suhteen on ollutkin tosi hyvä. Sujuukohan meillä ikinä kokonainen rata niin hyvin, että se menisi ekalla yrityksellä nollana?

tiistai 24. tammikuuta 2017

Rotupohdinta vol. 500

Mä oon pahoillani, jos jonkun mielestä tällaiset haaveilupostaukset ovat ihan turhia ja tylsiä, mutta mä vaan tykkään tehdä näitä. Lisäksi tajusin myös, että tästä aiheesta en ole tehnyt tällaista postausta vielä enkä ainakaan tästä tietystä näkökulmasta. Eli esittelen seuraavassa rodut, joita ihan tosissani mietin itselleni harrastuskaveriksi (nimenomaan pk-lajeihin) ja toivon, että jos sinä, joka tätä nyt luet, omistat, tai tiedät ko. rodun muuten hyvin, kommentoisit tähän postaukseen rodun hyviä ja huonoja puolia sekä huomion arvoisia asioita, esim. terveys. Etenkin niitä huonoja puolia ja huomionarvoisia asioita, sillä oman näkemykseni mukaan monesta rodusta on olemassa sellaista "hiljaista tietoa", jota helposti pimitetään uusilta pennunostajilta, mutta jonka jokainen rodun parissa enemmän ollut tietää. Nämä jutut on yleensä tosi ikäviä ja liittyvät esim. rodun terveyteen tai luonteeseen.

Olen aivan äärettömän kiinnostut eri roduista ja voin vakuuttaa, että jokaisesta näistä, jotka nyt luettelen, olen selvittänyt kaiken mahdollisen. Perustelen jokaisen rodun kohdalla lyhyesti, että miksi se ja miksi mahdollisesti ei. Kaikki kommentit puolesta ja vastaan ovat kuitenkin enemmän kuin tervetulleita! Jokaisen rodun kohdalta olen tutustunut mm. alkuperäiseen käyttätarkoitukseen ja luonnetestien tuloksiin. En lähde erikseen määrittelemään, mitä esim. luonnetestien tuloksista olen tulkinnut, mutta jos rodun kohdalla on mainintaa luonteesta, niin se perustuu luonnetestattujen koirien tuloksiin ja joissain tapauksissa myös omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin.

Bordercollie
Bortsu on rotuvaihtoehtona numero 1. Ei sen takia, että bortsu on bortsu ja huipulla kaikissa lajeissa, mitä koiran kanssa voi harrastaa, vaan yksinkertaisesti ihan vaan sen takia, että bordercollie vaikuttaa kaikin puolin minulle sopivimmalta. Linjoista kallistun enemmän käyttölinjaisen puolelle siitä syystä, että olen kuullut niiden olevan parempihermoisia näyttiksiin verrattuna. Haluaisin kyllä kiertää koiran kanssa näyttelyissäkin siten, että siinä olisi jotain mieltä, joten tällä hetkellä teen tutkimustyötä kasvattajien suhteen siten, että koitan löytää jonkun, joka käyttöominaisuuksien ja luonteen ohella (jälkeen) panostaa myös ulkonäköön.
Plussat ja miinukset:
+ sopiva koko
+ potentiaali vaikka mihin
+ aktiivisuus
+ sopiva luonne päällisin puolin
+ terveys: tietääkseni ei ole kummemmin perinnöllisiä sairauksia ja ongelmia
- jotkut yksilöt omaavat heikon hermorakenteen
- mahdollinen tapaturma-alttius liittyen juuri luonteeseen ja temperamenttiin
- linjajako, en haluaisi valita käytön ja näytön väliltä
- paimentaminen/silmän käyttö --> osaisinko kouluttaa pois tai pystyisikö hillitä ja hallita

Tsekinpaimenkoira
Tsekinpaimenkoira on rotu, josta en tunne henkilökohtaisesti yhtäkään yksilöä ja rodusta on muutenkin olemassa melko vähän tietoa Suomessa/suomeksi. Tämä johtuu varmaan siitä, että rotu on Suomessa melko uusi tai ainakin harvinainen eikä niitä ihan joka kylällä ole. Kiinnostuin rodusta jo lapsena, kun näin koirakirjassa kuvan, mutta todellinen kiinnostus tutkia rotua lisää heräsi Riian kautta, kun sen kasvattajalla on myös näitä. Olen aina ollut "saksanpaimenkoiratyttö" eli mun mielestä saku on vaan maailman komein ja vaikuttavin rotu, mutta valitettavasti ihan pilattu. Chodsky on vähän semmoinen pikkusaku ulkonäöltään, mutta luonteeltaan vaikuttaa olevan sakemannia vähän helpompi.
+ luonne (tämä ei perustu LTE-tuloksiin, koska testattuja ei kauheasti ole, mutta rotuyhdistyksen mukaan chodskyt on rauhallisia, mutta reaktioissaan nopeita, temperamenttisia, mutta helposti käsiteltäviä, erittäin oppivaisia ja monikäyttöisiä)
+ ulkonäkö on ihan kymppi
+ kompakti koko
+ käsittääkseni pääosin terve koira

Varsinaisia miinuspuolia en pystynyt tästä rodusta luomaan, koska tietoa siitä on tosiaan saatavilla niin vähän ja niin harvalla on itsellä kokemusta tsekinpaimenkoirasta. Pitäisi päästä tutustumaan choskyjen omistajiin ja tietenkin koiriin - täällä Jyväskylässäkin niitä kuitenkin on...

Australian kelpie
Kelpieitä tiedän ja olen nähnyt halleilla aika paljonkin, joten sikäli se on minulle tuttu rotu.
+ pieni koko
+ luonne
+ monipuolisuus ja potentiaali
+ terve ja terverakenteinen peruskoira
+ linjajaosta huolimatta myös näyttökelpparit pärjää käyttölajeissa
- tylsä ulkonäkö: kelpieitten ulkonäkö ei vaan nappaa mua yhtään

lk. pyreneittenpaimenkoira
Pyrtseistäkin oon tykännyt jo pitkään, koska ne vaikuttavat tosi oppimiskykyisiltä ja haluisilta pikkukoirilta, joissa on potentiaalia ainakin agilityn puolelle. Niitäkään ei kuitenkaan kauheasti tule kaduilla vastaan, joten henkilökohtaisesti en tunne yhtäkään yksilöä. Pitkäkarvainen versio ei muuten miellytä silmää yhtään, joten vaihtoehtona minulla vain tämä lk. versio.
+ pieni koko
+ oppimiskyky ja aktiivisuus
- taitaa olla vähän liian pieni pk-lajeja ajatellen
- olen lukenut luonteesta ja etenkin hermorakenteesta aika paljon huonoa
- Suomesta lk. pyrtsiä saattaa olla vaikea saada
- jollakin tasolla ulkonäkö ei miellytä, vaikka tämä nyt on ehkä vain hyvin pieni miinus. En minä kaikkien mitteleittenkään ulkonäöstä tykkää, mutta otin riskin, että itselle osuu ruma yksilö. Onneksi ei osunut :D


labradorinnoutaja
Tämä on minun kestosuosikkini tässä paimenkoirien rinnalla. Minä vain olen pitänyt kaikista labukoista, jotka olen elämäni aikana tuntenut. Labradorit on myös tämmöisiä mukavia peruskoiria: aina iloisia ja ystävällisiä kaikille. Labbis on myös monipuolinen, sillä niitä näkyy niin tokossa kuin pk-lajeissakin melkein aina kun eri lajien kisoja seuraa, mutta plussaa myös siitä, että näitä todistetusti on ihan vaan kotikoirinakin, eli täytyy olla hyväpäisiä koiria.
+ luonne kaikin puolin
+ monipuolisuus
+ helppo koulutettavuus ja motivointi (ruoka)
+ vesikoira! Tästä isot plussat koska haluaisin aina omistaa koiria, jotka rakastavat vettä ja uimista!
- ulkonäkö ei ihan täysin miellytä
- monet yksilöt tosi raskasrakenteisia, agility voisi olla tästä syystä terveyden kannalta poissuljettu
- jatkuva karvanlähtö (pidän pystykorvien "kaksi kertaa vuodessa tuppoina, ei yksittäisinä karvoina" - pudottamistyylistä)
- terveys: monella tuntemallani labukalla on ollut/on mm. hotspottia tai muita ihosairauksia, vesihäntää, korvatulehduksia, allergioita, kasvaimia,
- metsästyskoirahistoria: vaikka ei olekaan ajava tai jäljestävä koira, niin tietyssä määrin sellainen nenän käyttö ja kiinnostus riistaan ei miellytä.

belgianpaimenkoirat
Belggarit ovat mielestäni tosi kauniita koiria ja todistetusti erittäin monipuolisia. Niistä saa hyvän ja mahdollisesti jopa menestyvän harrastuskaverin niin tokoon, agilityyn, pk-lajeihin tai vaikka koiratanssiin, mihin vaan haluaa siis! En ole kauhean läheisiin väleihin päässyt yhdenkään belgianpaimenkoiran kanssa, mutta halleilla jonkun verran tehnyt tuttavuutta joidenkin yksilöiden kanssa ja niissä on ollut kyllä tosi paljon eroavaisuuksia eikä edes muunnosten välillä, vaan ihan niiden sisälläkin yksilötasolla! Osa koirista on ollut todella kiihkeitä ja tulisia ja niissä on ollut toden teolla pitelemistä. Mutta sitten on ollut niitä, joiden hermot ovat kuin kiveä, jotka eivät kiihdy juuri mistään ja/tai malttavat ainakin mielensä siihen, että annetaan lupa irrotella.
+ kaunis ulkonäkö
+ monipuoliset käyttöominaisuudet
+ vakavasti otettava palveluskoira
- iso koko ei miellytä
- vartiovietti ja puolustushalu, jotka saattavat aiheuttaa ongelmia eli niillä on haastava luonne, joka osaavissa käsissä tuo koiraan myös potentiaalia ja hyviä harrastuskoiran ominaisuuksia, mutta osaamattomissa käsissä saattavat olla todellisia ja vakavia ongelmia.
- sairaudet, kuten epilepsia ja allergiat

novascotiannoutaja
Tämän rodun suuri fani olin joitain vuosia sitten. Perehdyin rotuun tosi hyvin, mutta jollakin tasolla kuitenkin hylkäsin sen jo. Välillä se kuitenkin edelleen pomppii mielessäni vaihtelevasti enemmän ja vähemmän. Jokin siinä miellyttää, mutta en tiedä onko se kuitenkaan yhtään minun tyyppinen koira.
+ ulkonäkö miellyttää: mukavan pienikokoinen ja erikoisen näköinen, kaunis koira
+ hyvät mahdollisuudet moniin eri harrastuksiin ja jopa pärjäämiseen
+ ei suoranaisia linjajakoja, joten yksilöstä on mahdollisesti niin näyttöön kuin käyttöönkin potentiaalia.
- olen kuullut tollereilla olevan hankala (itsepäinen ja herkkä) luonne
- kuulemma saattavat olla myös vaikeasti motivoitavissa, vaikka näkemäni tollerit ovat kyllä olleet jotain ihan muuta
- dominoiva koira, jonka kasvatuksessa tulisi olla selkeät rajat (olenko itse liian herkkis ja pehmeä)

Tässäpä oli hyvä lista. Jokaisessa rodussa on totta kai hyvät ja huonot puolensa, mutta ainakin omia ajatuksia tämä listaus selkeytti. Minulla on onneksi vielä tosi paljon aikaa miettiä, sillä haluan päästä ainakin töihin ja asettumaan jonnekin aloilleni, ennen kuin otan tällaista haastavampaa harrastuskaveria. Sinä aikana lista varmasti muuttuu sata kertaa, mutta tässä tämän hetken mietteeni kuitenkin. Nyt sana on vapaa: mille rodulle ääni ja miksi? Onko jotain, mitä en ehkä välttämättä jostain rodusta tiedä? Olinko väärässä jonkun rodun suhteen?

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Me ollaan valmiita.


Ilmoitin meidät meidän ensimmäiseen tokokokeeseen ikinä. Haukkuvaara tarjosi tänään Poppareille ilmaisen kahden tunnin treenin ja mentiin porukalla treenaamaan sinne tokoa. Tehtiin aika paljon kokeenomaisia siellä ja ite kävin läpi kaikki alo-luokan liikkeet Riian kanssa muutenkin. Seuraaminen on kalvannut mua pitkään ja oli oikeastaan ainut asia, miksi epäröin Riian ilmoittamista kokeeseen. Tänään kuitenkin seuraaminen onnistui jopa häirittynä niin hyvin, että me ollaan kyllä valmiita kokeeseen. Me osataan kaikki liikkeet, eikä niitä voi eikä kannata enää paremmiksi viilata. Kyllä näillä aloluokan selvittää! Kokeeseen on vielä kuukausi aikaa ja keskitytään varmaan tää kuukausi siihen, mitä tapahtuu liikkeiden välissä, eli ihan vaan "käy"-käskyyn, eli siihen, että Riia malttaa odottaa rauhassa ennen seuraavaa liikettä.

Riia oli tänään aivan ihanan innokas, meidän tokotauko on varmaankin tehnyt sille tosi hyvää, joten liikaa ei enää tän kuukauden aikana aiota treenata.

perjantai 20. tammikuuta 2017

Onnellisuuskäyrä korkealla







Talvi on mun mielestä ehdottomasti vuoden parasta aikaa. Tämä talvi erityisesti on ollut harvinaisen hyvä: lumi tuli jo aikaisin ja sitä on ollut ihan sopiva määrä. Koko ajan on ollut myös tosi hyvä sää: mukava pikkupakkanen. Toivottavasti talvi on talvi vielä ainakin sinne helmikuun loppuun saakka. Suomen talvi kestää nykyään ihan liian vähän aikaa, oikeastaan just ja just sen kaks kuukautta: tammi-ja helmikuun. Sen vuoksi toivottavasti se tänä vuonna kestää sinne helmikuun loppuun saakka ainakin, niin sittenhän meillä on ollut melkein semmoinen talvi, kuin vanhoina hyvinä aikoina, kun se kesti sen kolme kuukautta vähintään!

Talvessa parasta on jäinen järvi, siniset hetket, pimeys, lumi... Se, että kaikki on jäässä ja kaikki on tosi kaunista, rauhallista ja ihanaa! Ei ole punkkeja, käärmeitä tai ampiaisia, ei ole teinilaumoja tai spurguja joka puistonpenkillä möykkäämässä... Parhaimmillaan on vain sinä ja koira, eikä missään ketään! Ollaan nautittu Riian kanssa ihan täysin siemauksin tästä talvesta varsinkin tällä viikolla. Ollaan ulkoiltu tosi paljon ja varsinkin juoksenneltu järven jäällä. Sitä on vaan ihan pakko itsekin suorastaan juoksennella, kun koiran riemu tarttuu! Lenkkipoluista tulee paljon monipuolisempia ja virikkeellisempiä näin talvisaikaan, kun voi mennä järvelle ja pitää koiraa irti. Ja ihan parasta on se, kun ainakin tää meidän puoli Jyväsjärvestä on ihan koiraihmisten valtakuntaa. Jossain kaukana saattaa mennä toinenkin koiranulkoiluttaja, koira irti. Jos tunnetaan, niin moikataan ja koirat saattaa haistella, mutta jos ei tunneta, niin annetaan toisillemme tilaa ohittaa rauhassa. Ja kun koirat on tottuneet siihen, että jos ei oo tuttuja, niin mennään ohi vaan, haistelematta, niin se on kyllä ihan parasta. Minkä sisäisen rauhan siinä saavuttaakaan, kun kulkee koiran kanssa ihan rauhassa järven jäällä ilman hihnoja, ilman jatkuvaa pysähtelyä, ilman vastaantulijoita, ilman pyöräilijöitä, jotka ajaa liian läheltä, ilman vanhuksia ja lapsia, jotka haluaa aina silittää söpöä koiraa... Todellinen flow-tila! Parasta, mitä tiedän!

torstai 19. tammikuuta 2017

Miten menee agilitytreenit?

En olekaan hetkeen muistanut päivitellä meidän treeneistä mitään, joten tässä tulee joulutauon jälkeiset treenit tiivistettynä! Viime viikolla treenattiin takaakiertoja ja siinä samalla oli puomi tokaa kertaa meidän treeneissä osana rataa. Ratapiirros näytti tältä:


Riia osasi tosi näppärästi takaakierrot. Se tietää mitä tarkoittaa "takaa" ja pystyn todistetusti lähettämään sen hyvinkin kaukaa takaakiertoon, jonka se myös suorittaa kunnialla loppuun asti, vaikka itse juoksisin jo toiseen suuntaan. Puomikin sujuu jo tosi hienosti osana rataa. Vähän sillä on hakusessa oikea kohta, johon pysähdytään (2 on - 2 off menetelmällä ollaan siis opetettu kontaktit), mutta silti puomin suorittaminen on aika täydellisen varmaa, sillä se hidastaa loppua kohti kyllä ja osuu kontaktipinnalle. Pitää vaan vahvistaa vielä sitä, että se oikea paikka on etutassut maassa, eikä satunnaisesti vaan jossain siinä loppupäässä. Näin ehkä saan siihen nopeuttakin vielä, kun se oppii hahmottamaan, missä kohtaa se pysähdys tehdään.

Valitettava havainto näistä treeneistä oli vaan se, että kontaktit on Riialle aivan ylivoimainen juttu radalla. Nimittäin kun lopputunnista harjoiteltiin putkikulmia juurikin tuohon puomin päähän, niin joka lähetyksellä se juoksi sinne kontaktipinnalle ensin putken sijasta. Varmasti osasyynä oli myös hyvin samankaltaiset käskyt, eli "puomi" ja "putki", joita se ei ehkä erota toisistaan ja saimmekin nyt tehtäväksi sitten vaihtaa toinen käsky johonkin toiseen. Mutta luulen, että se olisi juossut kontaktille kokeilemaan, vaikka mun putkisana olisi ollut "siskonmakkarasoppa." Se vaan rakastaa kontakteja, koska niistä saa herkkuja!

Tällä viikolla harjoittelimme jaakotusta, joka oli meille ihan uusi ohjaustekniikka. Lisäksi teemana oli A-este radalla ihan ekaa kertaa sekä loppusuora. Radalla oli myös muuri ja rengas, joita ollaan tehty radalla aika vähän myöskin. Ratapiirros näytti tältä:

Elikkä numeroituna oli ainoastaan nuo hypyt, joille sai tehdä niitä jaakotuksia tai olla tekemättä, ihan oman tason mukaan. Loppusuorana toimi vasen reuna ja oikeassa reunassa oli A-este, jos halusi sitä kokeilla. Ekalla kierroksella tehtiin Riian kanssa tuota hyppysokkeloa ja kokeiltiin jaakotuksia, mutta tekniikka oli tosiaan meille ihan uusi, joten ei onnistunut kovin hyvin. Riia ryösti helposti vaan seuraavalle näkyvälle hypylle, vaikka ihan oma vikani se oli, kun en ohjannut tarpeeksi selkeästi ja tiukasti. Meidän kouluttaja on sanonut ja sanoi nytkin, että minun pitäisi olla Riialle tiukempi. Täytyy muistaa jatkossa.

Toisella kierroksella tehtiin niin, että lähdettiin tuosta oikean alakulman hypystä liikkeelle, otettiin A (ekaa kertaa osana rataa), hyppy nro. 1 ja takaakiertona hyppy nro. 6 ja sitten loppusuorapätkä. Tämä harjoitus meni loistavasti! Riia meni kovalla vauhdilla A:lle ja pysähtyi hienosti määrättyyn kohtaan. Takaakierron kun vaan ohjaa selvästi, eli pistää ne tossunkärjet oikeaan suuntaan, niin Riia kyllä hoitaa homman kotiin. Ja oon niin ylpeä, kuinka hyvin ollaan saatu treenattua eteenlähetys! Riialle kun vaan hihkaisee sanan "eteen" niin se ampaisee ihan täysillä ja suorittaa eteen tulevat esteet ihan ongelmitta! Oli superihana huomata, että muuri menee kuin vettä vaan myös osana rataa ja jopa renkaaseen se tähtäsi suoraa keskelle, vaikka viime kerralla kun rengas oli (ekaa kertaa) radalla, Riia ei suorittanut sitä mitenkään varmasti, vaan saattoi juosta ohi tai ali.

Hyvin ollaan taas edistytty ja koko ajan opitaan lisää. Pitäisi käydä vaan enemmän itekseen treenaamassa, mutta kun mä en meinaa tarjeta tuolla Jattilassa. Eilen siellä hallissa oli kyllä vaan -2 astetta pakkasta, mutta kyllä siinä meinaa sormet ja varpaat jäätyä.

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Rotupetturi?

Kaikki varmaan tuntee jonkun, jolla on useampi samanrotuinen koira. Ihmisen, jolla on olemassa THE ROTU, yksi ja ainoa, joka on ylitse muiden. En tiiä mistä se tulee, mutta musta tuntuu pahalta edes haaveilla muun rotuisesta koirasta kuin mittelistä, ihan niinkuin pettäisin sillä Riian ja koko mittelspitz-rodun. Olisi niin siistiä, jos mittelspitz voisi olla se mun rotu, jolle omistaisin elämäni. Riia on kaikin puolin täydellinen koira, omaan silmään maailman kaunein koira, mutta myös luonteeltaan puhdasta kultaa. Mittelspitz rotuna on täydellinen minulle niin kooltaan kuin luonteeltaankin ja sen lisäksi rakastan mitteli-ihmisiä ja mitteli-ihmisten pieniä piirejä. Mutta valitettavasti mitteli ei yhdestä syystä riitä mulle. Mä haluan kokeilla harrastaa myös niitä pk-lajeja ja mittelillä ei ole niihin oikeutta, eikä se oikeuksia koskaan tule saamaankaan, koska on vaan liian pieni. Se ei pysty kantamaan painavaa (en muista oliko 1 kg vai 2 kg painoinen) eikä hyppäämään metristä estettä. Anteeksi Riia, anteeksi mittelit ja anteeksi mitteli-ihmiset, mutta joudun ottamaan vielä jonkun muun rotuisen koiran, vaikka mittelissä on melkein kaikki täydellistä. 

Miksi sitten alunperin edes otin mittelin? Riia on ensimmäinen oma koirani ja koska olen siitä täydessä vastuussa, halusin ottaa koiran, jonka kanssa oikeasti varmasti pärjään. Pidän enemmän pienistä koirista, joten halusin pienen. Halusin kuitenkin sellaisen, jonka kanssa pystyisi harrastamaan tokoa ja agilityä ja pystyisi sitä kautta kehittämään koirankoulutustaitojaan siihen, että jonain päivänä pystyn kouluttamaan itselleni toimivan pk-koiran vähän haastavammasta rodusta. Koska minulla ei ollut kokemusta koirankoulutuspiireistä ja niiden aktiivisuudesta täällä Jyväskylässä, halusin ekaksi koiraksi koiran, joka ei hypi seinille, jos sen kanssa ei tee koko ajan jotain tai jos rahani eivät olisi riittäneet koulutukseen osallistumiseen, olisin pystynyt hallitsemaan koirani myös mahdollisten ongelmien ja käytöshäiriöiden ilmaantuessa.

Sain Riiassa kaiken mitä halusin ja opin luottamaan siihen, että minä jaksan harrastaa koiran kanssa PALJON ja jaksaisin osallistua enemmänkin kursseille ja koulutuksiin, mutta tässä elämän vaiheessa toistaiseksi raha tulee vielä vastaan. Mutta sitten kun olen töissä, tiedän, että tulen käymään treeneissä niin paljon kuin koira vaan jaksaa. 

Miksi mittelin vaihtaminen tuntuu niin pahalta? En tiedä, musta on aina vähän tuntunut siltä, kun ollaan otettu joku uuden rotuinen koira. Säälittää se vanha, koska tuntuu siltä, että petetään se tai että siinä olisi jotain vikaa. Meillä on jokainen perheen koira ollut eri rotua, ei oikeastaan mistään syystä, vaan meille on vaan aina ajautunut joku uuden rotuinen koira. Silti mielestäni on ihanaa, kun ihmisellä on se yksi rotu, johon keskittää koko harrastusenergiansa. Onhan se vaikka näyttelyissäkin helpompaa, kun omat koirat on kaikki siinä samassa kehässä. Ja jos vaikka olisi jotain rotuyhdistyksen tapahtumia, kuten kesäpäiviä, treenejä tai leirejä, niin olisihan se hienoa, että kaikki koirat edustaisivat sitä samaa rotua. 

En tiedä, jääkö Riia ainoaksi mittelikseni koko elämässä, riippuu varmaan vähän kuinka niistä pk-lajeista ja -roduista innostun, mutta olen kyllä rotuun jo nyt tosi kiintynyt. Voihan se olla, että mittelit pysyvät ykkösenä ja joku muu rotu kulkee siinä rinnalla ihan tasavertaisena. Täytyypä tehdä joku kerta postaus hyvistä vaihtoehdoista "kakkosroduksi."

Riian kanssa kuunneltiin, että onko J tulossa kotiin.

torstai 12. tammikuuta 2017

Mun ja Riian arki

Mä niin paljon nautin tällä hetkellä mun elämästä ja arjesta Riian kanssa. Mulla on ollut nyt joulukuun alusta lähtien koulua kerran kuukaudessa ja muuten kirjoittelen vaan gradua kotona. Päivät on rytmittyny tosi kivasti enkä kyllä vaihtais hetkeäkään pois. Eilen viimeksi mietin sitä, kuinka todellakin kannatti opiskelijana(kin) ottaa koira, sillä mulla on elämässäni tällä hetkellä niin paljon aikaa koiralle, ettei varmaan tuu enää ikinä olemaan näin paljon. Riia ei ole käytännössä juuri ollenkaan yksin, vaikka pyrinkin kyllä melkein joka päivä jossain sen verran käymään, ettei Riiasta tuu ihan läheisriippuvaista.

Riia herää aamuisin aina J:n kanssa yhtäaikaa ja J pissattaa ja syöttää sen ennen kuin lähtee kouluun. J:n lähdettyä Riia tulee mun viekkuun sänkyyn nukkumaan ja noustaan sitten joskus 8 - 9 välillä. Puolen päivän maissa lähdetään lenkille, kierretään sellainen noin tunnin lenkki. Viiden maissa lähdemme iltalenkille, mutta lenkkien välissä yleensä taukojumppailen Riian kanssa tekemällä temppuja tai treenaamalla tokoliikkeitä vähän aikaa. Toinenkin lenkki kestää noin tunnin ja palaamme sopivasti Riian ruoka-aikaan kotiin. J:kin on yleensä tässä välissä ehtinyt kotiin ja Riia, joka on nukkunut koko päivän rauhallisesti, aloittaa perinteisen iltavillinsä J:n, pallojen ja pehmolelujen kanssa. Yleensä iltahulina kestää johonkin yhdeksään asti ja siinä tohinassa saattaa hajota pari leluakin. Monena iltana J treenailee Riian kanssa vielä jotain pikkutemppuja tai keksii uusia ja yrittää opettaa niitä sille. 

Nukkumaan mennään yhdentoista-kahdentoista maissa ja ennen sitä J käyttää Riian iltapissillä. Riia on tosi väsynyt iltaisin, eikä meinaa ikinä jaksaa nousta iltapissalle. Se on vähän koomisen näköistä, kun se katsoo jostain sohvan pohjalta sen näköisenä, että se haluaisi sanoa vain, että "mene keskenäs." Meidän arki on ihan parasta!


Todistusaineistoa Riian iltavilleistä.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Mun koiriin liittyvät elämäntavoitteet

Mulla on ihan hirveesti koiriin liittyviä haaveita ja unelmia, jotka haluaisin tässä elämässä toteuttaa. Osa niistä on aika villejä tai muuten turhia ja typeriä, mutta ei niiden kaikkien tarvitsekaan välttämättä toteutua. Tässä on lista jutuista, joista haaveilen:

1. Pelastuskoiraharrastus
Olen aina haaveillut, että voisin kouluttaa koiria hyödyksi ihmisille vaikka ihan yhteiskunnan tasolla. Haaveammatteihini ovat kuuluneet mm. opaskoirankouluttaja, sotakoiraohjaaja, rajavartija, tullivirkailija ja poliisikoiranohjaaja. Suurin osa näistä kaatui maantieteellisiin näkemyksiin, eli en halunnut muuttaa rajalle tai opaskoirakoulujen lähelle, kun oma suku on Pohjanmaalla. Poliisin ja sotakoiranohjaajan ammatti kaatuivat mukavuudenhaluuni: en halua elää vaarallisesti enkä armeijan leivissä. Mutta pelastuskoiraharrastus voisi olla, heh, pelastukseni, sillä sitä voi tehdä ihan oman leipätyön ohessa ja pääsee silti oikeasti auttamaan koiran kanssa ihmisiä ja parhaimmillaan pelastaa jopa henkiä.

2. Palveluskoiraharrastukset
Haluan ihan ehdottomasti ainakin kokeilla joskus pk-lajeja. Toistaiseksi minulta puuttuu koira, jolla pk-lajeja voi harrastaa, mutta kovasti pyörittelen pk-rotuja päässäni. Toivon, että lähitulevaisuudessa elämäntilanteeni voisi olla sellainen, että pk-rotuinen koira mahtuisi siihen mukaan. Maastolajeista minua kiinnostaa aivan ykkösenä viesti, mutta myös hakua haluaisin kokeilla ja ehkä joskus jopa suojelua tai mondioringia. Nuo kaksi viimeistä vaan vaatii jo niin paljon koirankäsittely ja -koulutustaitoja, että niiden aika on ehkä joskus kymmenen/kymmenien vuosien päästä, jos silloinkaan. En ole kuitenkaan ihan varma onko sakemanni, malikka tai muut vastaavat ihan se oma rotu.


3. Tokon huipputaso
Pitkäaikainen unelmani on, että pääsisin SM-tasolle jossakin lajissa ja toko on aina ollut suosikkini. Mikään ei ole siistimpää kuin koira, joka tottelee kuin ajatus. Tokon liikkeet tuovat minusta ihanaa älyllistä haastetta kouluttajallekin, kun joutuu miettimään, miten koiran saa toimimaan.

4. Kisaaminen ja valmentaminen agilityssä
Haluaisin olla agilityssä tosi hyvä ja päästä siinä korkealle. Tahtoisin ehkä mahdollisesti tehdä jopa kisareissuja ulkomaille ja ihan kaikista parasta olisi päästä edustamaan Suomea maailmalla. Olisi myös ihan unelma valmentaa ja kouluttaa hyviä agilityurheilijoita ihan huipputasolle asti.

5. Isoon kehään pääseminen
Joskus haluaisin saada sen kunnian, että pääsisin koirani kanssa juoksemaan isoon kehään. Olen itseasiassa kerran ollut kasvattajaluokassa isossa kehässä Seinäjoen kansainvälisessä, kun eräs shelttikasvattaja poimi minut ja kaverini vaan yhtäkkiä yleisöstä esittämään hänen kasvattajaluokkaansa isoon kehään. Mutta jos joskus pääsisin oman koiran kanssa tai edes jonkun tutun koiran kanssa juoksemaan isoon kehään ja mahdollisesti vielä Messarin isoon kehään, niin olisi se aika ikimuistoinen hetki!

6. Mahdollisimman monen eri rotuisen koiran esittäminen
Olisin nuorena halunnut harrastaa junior handleria tosi kovasti, mutta mm. maantieteellisen sijaintimme, sosiaalisen median puutumisen ja myös itseasiassa netin puuttumisen (meille tuli kotiin pysyvästi netti vasta kun olin muuttanut pois) takia se jäi vain haaveeksi. Tykkään silti edelleen seurata junior handler-kisoja ja minusta se on jotenkin tosi hieno ja paremman sanan puutteessa hienostunut harrastus. Haluaisin päästä kokeilemaan ainakin setterien ja spanielien, jonkun pienen nätin seurakoiran, terrierin, vinttikoiran ja jonkun tosi ison jättikoiran esittämistä. En tiedä miksi, mutta jostain syystä vain haluan. En tiedä, miten tämä voisi toteutua!

7. Koiravaljakkoajelu
Tämä on kanssa ollut unelmani koko elämäni: että pääsisin ajelemaan jonnekin lumiseen metsään tai kuun valaiseman järven jäälle koiravaljakolla. Onneksi tämä unelma on helppo toteuttaa, jos vaan on rahaa! Viime talvena oli tarkoituksenani mennä meidän Levin reissulla huskyajelulle, mutta hinta oli opiskelijabudjetille liian suolainen: eräällä huskytilalla 50 e/ 10 min. Ei kiitos tällä kertaa, mutta joskus vielä!

8. Esiintyminen
Haluaisin päästä esiintymään isolle yleisölle koirani kanssa ja näyttämään, mitä me osataan. Lajilla ei ole niin väliä, kunhan pääsee esiintymään. Rakastan (hyviä) koiratanssiesityksiä ja se voisi olla ihan hyvä väylä estradeille. Monesti mietin jotain biisiä kuunnellessani jo koiratanssikoreografiaa ja haluan kyllä joskus päästä kokeilemaan sellaisen luomista ihan oikeastikin. Miksi en ole ryhtynyt tuumasta toimeen, vaikka minulla on harrastukseen erittäin potentiaalinen koira? En tiedä. Olen ehkä laiska selvittämään itse koreografian luomisen periaatteita ja kurssille ei voi mennä, jos ei ole rahaa (ja aikaa). Prioriteettini on tällä hetkellä agilityssä ja tokossa.


Siinäpä ne! Kuten huomaatte, osa näistä on sellaisia, että voisi ihan hyvin olla toteutettavissa jo nyt Riian kanssa, kuten vaikkapa tokon huipputasolle (ainakin rodussa) pääseminen, agilityssä pärjääminen ja esiintyminen, mutta esimerkiksi palveluskoiraharrastukseen tarvitsen toisen rotuisen koiran. En todennäköisesti tule hankkimaan spanielia tai jättikoiraa vain, jotta pääsisin niiden kanssa kehään, mutta ehkä jollakin kaverilla on joskus sen rotuinen? En todennäköisesti voi olla huipulla yhden elämän aikana ihan kauhean monessa lajissa ainakaan, jos samaan aikaan pyörin myös näyttelyissä ja pelastan ihmishenkiä pelastuskoirani kanssa. Mutta toivoisin, että pääsisin mahdollisimman monen haaveen ainakin jollain tasolla toteuttamaan.

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Reissupostaus New Yorkista

Koska joskus on kiva pistää itselle muistiin muitakin kuin vain koirajuttuja, teen matkapostauksen meidän New Yorkin reissusta. Lähdimme matkaan siis 27.12. Lento lähti kahden maissa Suomesta ja oli Finnairin suora rento, tosin HiFlyn koneella. Lentomatka kohteeseen oli aivan karmea, ilmakuopat olivat elämäni pahimpia ja niitä kesti yhdessä vaiheessa neljä tuntia putkeen (eli esim. turvavyövalo paloi koko tämän ajan) ja koko yhdeksän tunnin lennon aikana niitä muutenkin oli enemmän tai vähemmän. Pääsimme kuitenkin perille, tosin jonkin verran myöhässä. Toiminta J.F.K.:n lentokentällä ei muutenkaan ollut mistään nopeimmasta päästä: me jonotimme ja odotimme neljä tuntia maahan pääsyä! Siihen sisältyy kaikki passin ja ESTAn tarkastukset, "haastattelu", sormenjälkien otto ja nää muut perusjutut, mitä nyt Yhdysvaltoihin päästääkseen joutuu käymään läpi.

Me olimme tilanneet itsellemme autokuljetuksen kentältä hotellille ja se olikin melko kätevä juttu, sillä meidän ei tarvinnut kuin mennä sellaiselle autoyhtiöiden/hotellien(?) tiskille ja ilmoittaa, että olemme saapuneet ja auto lähti hakemaan meitä. Pääsimme hotellille stressittömästi ja itse ainakin olin siinä vaiheessa jo ihan poikki, päässäni pomppi niiden ilmakuoppien takia ja koko kroppa tuntui olevan ihan sekaisin, koska olin ollut paniikissa koko lentomatkan ajan ja tietenkin myös aikaeron takia -  Suomessahan oltiin siinä vaiheessa jo aamuyössä. Menimme siis suht aikaisin nukkumaan.


Jottei tämä postaus leviäisi ihan käsiin, koitan todella tiivistetysti kertoa pääasiat meidän reissulta. Kaiken kaikkiaan tuli käveltyä tosi paljon, varsinkin kun meidän hotelli oli ihan Times Squaren läheisyydessä, eli sieltä oli lyhyt matka kaikkialle. Ja tällöin todella melkein kaikkialle tuli käveltyä! Ainoastaan yhtenä päivänä käytimme metroa, mennessämme Vapaudenpatsasta katsomaan ja siinä ohessa myös 9/11 museo ja SoHo. Eli suosittelen lämpimästi hyvien kenkien mukaan ottamista. Tuohon aikaan vuodesta vedenpitävyys on ihan plussaa ja sen verran lämpimätkin kengät saavat olla, ettei varpaat jäädy. Minulla oli mukana vain yhdet kengät ja vaikka ne eivät alkaneetkaan hiertää, olisi jotkut toiset tehneet vaihtelun vuoksi varmaan jaloille hyvää välillä.

Suosikkijuttujani olivat Broadway-show, American museum of Natural History, turistibussikierros, Empire State Building ja taksiajelut. Broadwaylla kävimme katsomassa Illusionist-shown. Olimme ajatelleet olla taktisia ja ostaa liput vasta paikan päältä, jolloin ne saattaa saada jopa puoleen hintaan. No, sillä säästöllä oli toki oma hintansa: jonotimme lippuja kaksi tuntia! Jonotus oli kyllä kaikin puolin sen arvoista, sillä show oli aivan huikea! Todellakin kannatti jonottaa.


American museum of Natural History oli erittäin mielenkiintoinen ja jättimäisen suuri paikka. Itse olisin viihtynyt siellä varmaan koko päivän, mutta muu seurue alkoi jo kyllästyä, joten siellä vierähti "vain" neljä tuntia. Tosin neljään tuntiin sisältyy myös jonotukset ja puolen tunnin dokumenttielokuva. Menimme paikalle taksilla, jota kulkuneuvona suosittelen New Yorkissa lämpimästi. Se on helppo "tilata" eli siis huiskauttaa vain kättään ohi ajavalle autolle. Lisäksi taksin kyydissä näkee hyvin maisemia. Jos joku miettii samaa kuin me mietittiin, ennen kuin uskallettiin kysyä: on ihan ok, että neljä ihmistä menee tavallisella taksilla. Eli vaikka New Yorkin takseissa on taka- ja etupenkin välissä se semmoinen pleksilasi, on kuskeille nähtävästi ihan ok, että yksi asiakas istuu etupenkille. Ehkä me ei näytetty siltä, että me halutaan ryöstää heidät.

Turistibussikierrokselle menimme yhtiöllä nimeltä Big Bus Tours. Siitä yhtiöstä jäi pääasiassa hyvä maku suuhun, mutta muutama miinuspuolikin oli. Nimittäin Big Bus Tourssin bussit ovat yläkerroksestaan vain puoliksi katettuja. Me satuimme haluamaan kierrokselle sateisena päivänä, joten ylähällä istuessa kastui ja paleli. Toisekseen jonotus oli aivan hirveää. Eli turistibussit, tai ainakin tämä yhtiö, näyttivät olevan turistien suosiossa, joten jouduimme jonottamaan bussiin pääsemistä yleensä aina pitkään. Jos ensimmäiseen bussiin ei mahtunut, niin toinen kyllä tuli melko nopeasti yleensä, mutta ei aina. Yhtenä päivänä odotimme ekaa bussia yli tunnin, eikä se tullut, joten emme sitten käyttäneetkään lippujamme sinä päivänä, vaan menimme vasta seuraavana päivänä. Silloin bussi tuli ehkä reilun puolen tunnin odotuksella. Big Bus Tours siis toimii niin, että kun ostat liput, voit käyttää sitä yhden päivän aikana niin paljon kuin ehdit. Niitä kierrosvaihtoehtoja on useampia. Me kävimme Up Town ja Down Town -kierroksilla ja ne olivat kyllä tosi hyviä kierroksia. Jokaisella pysäkillä sai jäädä pois tai nousta kyytiin, miten halusikaan ja opas oli koko ajan kertomassa missä ollaan ja mihin mennään seuraavaksi. Opas piti myös huolta siitä, että halukkaat pääsivät pois eikä kenenkään tarvinnut istua sateessa, jossei se ollut ok. En tiedä olisiko opastuksen saanut muillakin kielillä kuin englanniksi, mutta bussin kyytissä oli kuitenkin aina englantia puhuva opas, jotka ainakin mielestäni osasivat kertoa New Yorkista tosi hyviä pointteja niin historian kuin vaikkapa paikallisten julkkistenkin osalta. He olivat myös humoristisia ja aika bussissa kului ihan siivillä!



Pieni vinkki Empire State Buildingia varten: jonot ovat JÄÄTÄVÄT ja jos et halua odottaa tuntikausia pihalla, mene sinne heti aamusta, kun se aukeaa. Me mentiin. Jonoa oli siitä huolimatta pihalle asti, mutta jono silti liikkui koko ajan eteenpäin, joten pääsimme melko nopeasti sisätiloihin jonottamaan. Olimme itseasiassa varautuneet jonotukseen eväillä (aamupalalla), mutta minä itse en esimerkiksi edes ehtinyt syömään koko sämpylääni, kun pääsimme jo turvatarkastuksiin ja siitä eteenpäin. Minua vähän jännitti, koska en ole aikaisemmin ollut missään noin korkealla eli 320 metrissä (86. kerroksen näköalatasanne). Vertailun vuoksi - olen käynyt korkeimmillaan Eiffel-tornin tokassa kerroksessa eli 115 metrin korkeudessa. Mutta eipä tuntunut onneksi missään! Vähän alkoi huojua päässä, kun J mainitsi, että "tämähän huojuu" mutta pakotin itseni olemaan ajattelematta sitä, niin kaikki meni ihan hyvin. Maisemat olivat huikeat ja onneksi päivä sattui olemaan kirkas, joten saimme hyviä kuviakin. Alas päästyämme jono oli jumahtanut paikoilleen ja kasvanut niin pitkäksi, etten osaa edes arvioida kuinka pitkäksi. Varmasti useita satoja metrejä.



Kävimme kävelemässä myös Keskuspuistossa eräänä ihan lämpimänä ja suht aurinkoisena päivänä. Suosittelen sitäkin kaikille, vaikka keväällä tai syksyllä puisto onkin varmaan vielä kauniimpi. Tosin näin talvella siellä oli ihana pieni luistelukenttä, tosin oli aika hassun näköistä, kun kauheen moni ihminen siellä, ei tuntunut luistelevan kovinkaan sulavasti. Lisäksi kenttä oli ihan tupaten täynnä (yllättäen) porukkaa, joten ei sitä tilaa luistella kovin paljon ollut. Keskuspuistoa kiersivät myös tuollaiset ihanat hevosvossikat, joiden kyytiin olisin kovasti halunnut päästä, mutta seuralaiseni eivät olleet asiasta yhtään innostuneita, joten jätettiin väliin tällä kertaa.


Uuden vuoden aatto New Yorkissa oli jotain todella kaoottista. Koko Times Squaren alue suljettiin juhlimista varten, paikalla oli poliisi, armeija ja kaikki mahdolliset suojausyksiköt. Ja ihmisiä oli PALJON. Ei voi edes sanoin kuvailla sitä ihmisten määrää. Minun on pakko sanoa, että minä en oikeasti pidä ihmisistä. Inhoan tungosta, inhoan odottamista, inhoan sitä, kun ihmiset haisee hielle tai hajusteille ja tuppautuvat liian lähelle. Inhoan sitä, kun ihmiset pukkivat ja käyttäytyvät idioottimaisesti. Inhoan sitä, kun ihmiset ovat ällöttäviä (oksentavat, räkivät, kuseskelevat, mitä ikinä) ja kaikki tämä kärjistyi New Yorkissa varsinkin uutena vuotena. Onneksi me emme kuitenkaan tunkeutuneet Times Squaren hulinaan mukaan, vaikka olisihan se omalta osaltaan ollut varmaan hieno kokemus - jostain yksityiskatsomosta tai kaikkien omien tuttujen kanssa ilman muita ihmisiä. Olimme illaksi varanneet kivasta ravintolasta illallisen ja ruoka siellä olikin tosi hyvää ja meillä oli oikein mukana uuden vuoden aaton ilta. Tosin vähän hankalassa paikassa ravintola oli, sillä se oli ihan siellä suljetulla alueella ja meidän piti kulkea sen suljetun alueen läpi poliisisaattueessa. Se oli ehkä elämässä hienoimpia hetkiä kävellä tyhjäksi eristetyn Times Squaren poikki poliisin perässä ja nähdä se kuuluisa lasipallo, joka puolen yön aikaan pudotetaan ja nähdä ne kaikki ihmiset, jotka ovat tulleet katsomaan ja juhlimaan vuoden vaihtumista. 

Loppuloman aikana käytiin mm. Rockefeller Centerin Top of the Rockilla, vähän kaupoilla, MoMassa ja varmaan jotain muutakin, mitä nyt juuri ei tule mieleen. Muut kävivät myös Vapaudenpatsaalla ihan siellä saarella, mutta minä en halunnut sinne mennä, koska tiesin tulevani niin pahoinvoivaksi siellä lautalla, että olisin taas katunut lähtöä ja halunnut vain hypätä pois ja uida rantaan. Kokemus olisi varmasti ollut hieno, mutta jopa J:lle oli tullut lautalla vähän huono olo ja hänelle ei tule ikinä missään huonoa oloa, joten olen ihan tyytyväinen etten mennyt. Top of the Rock-reissu epäonnistui, koska surkeiden sattumusten takia kokemus jäi viimeiselle päivälle ja yllätys, yllätys, päivä oli sumuinen, kuten melkein jokainen päivä siellä. Sumu oli niin paksua, ettei näköalatasanteelta nähnyt mitään. Voisi kuvitella, ettei sumu ehkä nousisi niin ylös, mutta näköjään voi nousta!

MoMa oli ihan mielenkiintoinen paikka myöskin, sillä siellä oli muutamia kuuluisiakin teoksia, kuten Goghin Starry Night, Dalin Muiston Pysyvyys ja Rousseaun Nukkuva mustalaisnainen sekä kyseisiltä maalareilta myös vähemmän tunnettuja teoksia. Mielenkiintoni loppui vain siihen museon nykytaiteen osuuteen. Mä en vaan tajua, miksi jonkun maalaama musta pystyviiva on hieno juttu, vaikka maalaustaidetta muuten arvostankin. 

Siinäpä oli tosi lyhyesti ja ytimekkäästi meidän New Yorkin matkasta. Suosittelen varaamaan mukaan ainakin Holiday Seasonin aikana matkustaville hyviä hermoja, hyviä kenkiä kaksikin paria, paljon lämmintä vaatetta ja jonottamisvalmiutta. Ihmismäärä ainakin tuohon aikaan oli niin mieletön, että oli mulle ainakin vähän liikaa. Viikossa uuvuin jo kaupungin sykkeeseen, enkä olisi jaksanut yhtään enempää. Näkemistä ja kokemista jäi vielä paljon, mutta mieluummin teen ne sitten jollain uudella reissulla. En olisi jaksanut toista viikkoa putkeen. Mutta silti jollakin tasolla NYC jäi kyllä sydämeen ja uskon, että palaan sinne vielä uudestaan. Ai niin, se piti vielä mainita, että New Yorkissa on muuten hirvittävän kallista. Mutta senhän nyt voi arvatakin. 

Jos kiinnostaa, niin käy tsekkaamassa matkakertomukseni mun ekalta Amerikan matkalta kaksi vuotta sitten Floridasta (Orlando, Miami ja Key-saaret) osa 1 ja osa 2. Lisäksi olen rustannut matkapostauksen Lontoosta

torstai 5. tammikuuta 2017

Uutena vuonna

Me ollaan palattu takaisin Suomeen, saatu Riia haettua hoidosta ja koko porukalla selvitty Jyväskylään. Ei voi olla muuta kuin kiitollinen siitä, että mulla on niin hyvä ja ihana ystäväpariskunta, joka ottaa Riian mielellään hoitoon, kun lähdetään reissuun ja joiden koira on Riialle tärkeä ja läheinen ystävä.

Etukäteen vähän jännitti jättää Riia reissumme ajaksi, sillä uusi vuosihan oli siinä kivasti keskellä matkaviikkoa. Riialla oli takana ennen tätä vuotta vain yksi uuden vuoden aatto, joten ei tietenkään voinut varmaksi sanoa, miten se raketteihin suhtautuisi. Varsinkin pelotti se, kun hoitopaikan oma koira pelkää raketteja, että kuinka Riia reagoi toisen pelkoon ja onko siitä ihan kauheasti vaivaa ja harmia näille meidän ystäville, jos kaksi koiraa on ihan paniikissa.

Hoitopaikka sijaitsee Tampereella ja valitettavasti joku oli päättänyt jo edellisenä päivänä, kuin oli sallittua, aloittaa uuden vuoden juhlinnat. Ystäväni oli ollut koirien kanssa ihan normaalisti lenkillä, kun yhtäkkiä ihan lähellä oli räjähtäny. Luotan ystävääni ja hänen huolenpitoonsa ihan sataprosenttisesti ja hän ei varmasti olisi niin ajattelematon, että veisi koirat pahimman paukkeeseen ulos, vaikka koira ei pelkäisikään, mutta tämmöisiltä tapauksilta ei vaan voi välttyä. Joku ampui raketteja liian aikasin. Tosi ajattelematonta ja inhottavaa toisia ihmisiä kohtaan. Mutta onneksi onneksi ONNEKSI Riia ei ollut kuulemma välittänyt paukkeesta mitään. He olivat totta kai menneet heti sisälle siitä huolimatta, mutta kun ystäväni laittoi tapauksesta viestin minulle Amerikkaan, sain huokaista helpostuksesta: Riia ei taida pelätä raketteja eikä välitä, vaikka toinen koira panikoituu vieressä, ehkä uuden vuoden aattokin menee sitten hyvin!

Riia on ihan huikea koira luonteensa puolesta, ei voi muuta sanoa. Kun haimme sen hoitopaikasta eilen, saimme kuulla, kuinka helppo ja mukava koira se (edelleen) on. Ystäväni oli lähtenyt omien vanhempiensa luo maalle uuden vuoden aattona koirien kanssa ja Riiallakin oli mennyt ventovieraassa paikassa vieraiden ihmisten keskellä tosi hienosti. Pelkäsin etukäteen vähän sitä, miten se reagoi tuohon kyläilyreissuun, mutta se ei ollut kuulemma ollut moksiskaan! Uuden vuoden aatto oli mennyt Riian osalta hyvin, se ei ollut välittänyt raketeista pätkääkään, käynyt pihalla tarpeillaan kaikessa rauhassa, vaikka pauketta kai oli vähän kuulunutkin ja sitten lopulta mennyt nukkumaan ystäväni sängylle kaikessa rauhassa!

Kyläpaikassa oli myös kissa ja itse pelkäsin etukäteen, kuinka Riia siihen suhtautuu. Itse vähän pelkään kissoja, koska ne voivat mielestäni tehdä yhtäkkiä ihan mitä vaan turhia ilmoittelematta ja pelkäsin, mitä tämä kissa tekee Riialle. Riia oli kuitenkin kuulemma heti kissan nähtyään kääntynyt pois eikä ollut välittänyt edes haistella sitä. Kerran se oli tullut katsomaan, kun koirakaveri oli leikkinyt kissan kanssa, mutta ei ollut itse halunnut tehdä kissan kanssa sen kummempaa tuttavuutta. Eikä kissa kai sen kanssa. Senkin puolesta siis rauha maassa ja luottavainen olo Riiaan, se ei kissoista välitä!

Riia oli ollut koko viikon leikkisä ja reipas. Se oli tosi iloinen tietenkin, kun me tultiin hakemaan sitä, mutta aloitti jo varmaan puolen minuutin päästä riehumaan yksinään lelujen kanssa ja välillä toi niitä meille heitettäväksi. Ihanaa, kun se ei edes murjota, mitä monet koirat kuulemma tekee. Riia oli syönyt joka päivä kaiken ruokansa, eikä ollut oksentanut kertaakaan. Se oli nukkunut yöt pääasiassa sängyn alla ja leikkinyt paljon itsekseen leluilla tuhoten omien lelujensa ohella pari kaverinkin lelua. Kaverin kanssa oli painittu jostain syystä tällä kertaa paljon aikaisempaa vähemmän, mutta kaiken kaikkiaan viikko oli mennyt hyvin!