maanantai 29. toukokuuta 2017

Liikunnan tarpeesta

Kuinka paljon teillä liikutaan koiran kanssa? Eräältä koiraharrastajalta kuulin taannoin, että kolmen tunnin aamulenkit on heillä ihan normaalia ja siihen päälle he käyvät myös iltalenkillä ja treenaavat. En usko, että koiria voi liikaa lenkittää, eli hatunosto omistajalle ja onnentoivotukset koirille, kun ovat päässeet noin hyvään ja niiden liikunnasta ja liikuttamisesta huolehtivaan kotiin. Kovinkaan monella ihmisellä ei kuitenkaan varmaan ole resursseja liikuttaa koiraa noin paljon. Jos menisi vaikka kahdeksaksi töihin, pitäisi herätä ehkä neljän maissa ehtiäkseen ulkoiluttaa koiria kolme tuntia aamulla. Onneksi vähempikin riittää, mutta paljonko on tarpeeksi? 

Joskus jaksetaan pakata lenkille mukaan kiekko ja pysähdytään heittelemään sitä jonnekin. Tai sitten J ottaa ja menee Riian kanssa illalla vielä heittelemään kiekkoa lenkkien jälkeen tai jonkun lenkin sijasta. 

Minulla on periaatteena lähtökohtaisesti se, että Riian kanssa kierretään päivässä joko yksi pitkä ja yksi lyhyt lenkki tai kaksi keskipituista. Tai sitten pitkä/keskipitkä ja treenit (lämmittelylenkkeineen). Pitkä lenkki on meille tavallisesti tunnin - puolentoista tunnin pituinen. Kilometrejä en mittaa enkä laske, koska se riippuu niin etenemisvauhdista, maastosta jne. Keskipituinen on jotain neljänkymmenen minuutin ja tunnin väliltä ja lyhyt taas puoli tuntia tai alle. Tuohon päälle kuuluu sitten tietenkin pissatukset, jotka ovat oikeastaan aamuisin ja iltaisin tapahtuvat korttelinkierrot tai muut lyhyet käynnit ulkona. En ole halunnut totuttaa Riiaa siihen, että aamulla tehtäisiin mitään pitkää lenkkiä, vaan sen kanssa käydään vain pissalla ja kakalla. Puolen päivän maissa tai heti kun mahdollista (jos on töitä tai koulua) käydään pitkä lenkki ja ennen iltaruokaa toinen lenkki. Tuntuu, että tässä on liikuntaa Riialle tarpeeksi. Toisella lenkillä pyrin antamaan sen haistella enemmän ja rauhassa verrattuna päivän toiseen lenkkiin. Toisella taas pyrimme enemmänkin etenemään ja kuntoilemaan. Näin siis arjessa käytännössä. Toki välillä on päiviä, kun ollaan pitkään treenaamassa, kisareissulla, käydään retkellä jossain ja tehdään pitempi lenkki tai lähdetään yhteislenkille koirakavereiden kanssa. Kaikki nämä vaikuttavat siihen, mitä loppupäivästä tehdään. Myös koirasta pystyy hyvin päättelemään, kuinka paljon se sinä päivänä ulkoilua tarvitsee. Esimerkiksi viikonloppureissujen jälkeen Riia yleensä tykkää nukkua omissa oloissaan. Silloin emme välttämättä lenkkeile niin paljoa, jolloin keho ja mieli saavat tarvitsemaansa lepoa. 

Kesän kuumuus rajoittaa meillä ainakin melko paljon lenkkeilyintoa sekä koiralta että minulta. Hyvä keino selvitä kesällä lenkeistä on kuitenkin kiertää järveä, jos mahdollista. Tällöin ainakin koira pääsee halutessaan varjoon ja juomaan. Me pysähdyimme viikko sitten maanantaina hellesäällä Riian kanssa rannalle heittelemään kiekkoa, uimaan ja lepäämään varjoon kierroksellamme järven ympäri.

Liikunnan tarve riippuu totta kai paljon rodusta, koiran luonteesta, iästä, terveydentilasta sekä siitä, mitä kaikkea muuta sen kanssa tehdään. Minä olen itse pitänyt tätä lenkkimääräämme kohtalaisen suurena, mutta olisi kiva kuulla, miten paljon te muut lenkitätte koirianne.

perjantai 26. toukokuuta 2017

Möllikisoissa

Kävimme tiistaina Riian kanssa ensimmäistä kertaa ikinä agilityn möllikilpailuissa. Osallistuimme kahteen luokkaan: putkiralliin ja agiradalle. Päivä venyikin superpitkäksi, koska minit kilpailivat kummallakin radalla viimeisenä ja osallistujia oli kaikissa kokoluokissa tosi paljon. En olisi mennyt ollenkaan kisaamaan, ellei meidän entinen treenikaveri Suvi olisi meitä mukaan houkutellut. Mutta onneksi menimme, sillä kisoista jäi tosi hyvä fiilis!

Ensimmäinen rata, putkiralli, oli mukava hyppy-putki-rata, jossa oli muutama vähän mutkikkaampi kohta. Ratapiirros näytti tältä:


Ennen starttiamme tosiaan oli tosi pitkä odotus. Riia odotteli häkissään hallissa sen ajan. En tiedä tekikö odottaminen vai edelleen meidän treenitaukomme agilitystä sille hyvää, mutta se oli aivan tulessa radalla. Vauhti oli aivan järjetön! Ihanneaika oli 40,0 s ja meidän aikamme 33,0 s. Kuitenkin tuohon 33 sekuntiin lasketaan vielä tietenkin mukaan myös pikku takkuilu, joka tuli putken nro. 10 kohdalla, kun nälkäisen (kisa kisattiin iltaruuan aikaan) koirani tarkka nenä bongasi radalta nakinpalasia ja pysähtyi syömään suorittaen sitten esteen 9 väärältä puolelta ja niin ollen saimme hylyn siitä. Tuosta usean sekunnin täyspysähdyksestä huolimatta suoritimme radan 33 sekunnissa ja se kertoo kyllä paljon Riian etenemisvauhdista!

Toinen rata oli tosiaan agirata, tarkoittaen sitä, että mukana olivat myös kontaktiesteet. Rata näytti tältä:


Menimme tosi hyvillä mielin uudelle radalle, jälleen pitkän odottelun ja uusien lämmittelyjen jälkeen. Takkuilin vähän lähdössä Riian remmin kanssa, enkä meinannut saada pantaa sen kaulasta pois tarpeeksi nopeasti. Riia ahdistuu siitä, kun sen puoleen kumarrutaan ja koska pannan poisottamisessa kesti niin kauan, se tekikin jotain, mitä se ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt: eli ryösti lähdössä. Olin juuri jättämässä sen, kun sen ampaisi radalle ja suoritti radan aina pituusesteelle saakka itsenäisesti. Se lähti pinkomaan niin lujaa radalle itsekseen, etten olisi millään ehtinyt mukaan, enkä tietenkään halunnut ryöstämisestä antaa palkkiotakaan, joten pyysin sen takaisin ja se tuli lähtöpaikalle esteet toiseen suuntaan suorittaen, joten hylky taas siltäkin radalta. Kun pääsimme kuitenkin vauhtiin, rata meni oikein hyvin muuten.

Minua jäi harmittamaan alun ryöstäminen kuitenkin niin paljon, että halusin ottaa uusinnan. Nyt alku sujui hyvin, mutta ohjasin Riian vähän kömpelösti esteelle 11, joten se juoksi siitä ohi. Ohjasin sen sinne takaisin ja se suoritti esteet 11 ja 12, mutta bongasi sitten ratahenkilön kehän laidalta ja kävi haukkumassa sen. Virhepisteitä ja hylky siis siltäkin radalta. 

Hylyistä huolimatta oli kuitenkin kiva käydä radat juoksemassa ja pääsi ihan oikeiden agilitykisojen tunnelmaan. Tiedänpähän nyt ainakin sen, että minun on ostettava agilityä varten nopeammin irroitettava ja päälle laitettava panta sekä alettava harjoitella lähtötilanteita, joissa panta irroitetaan. Ylimääräisten henkilöiden läsnäolo radallakaan ei olisi jatkossa pahitteeksi. Mutta sen verran hyvä fiilis kisoista jäi, että menemme varmasti kesän aikana testaamaan möllejä uudemmankin kerran!



Lopuksi vielä videota meidän toiselta startilta. Alun varastamisen leikkasin pois :P



perjantai 19. toukokuuta 2017

Pelkoa tulevasta

Kuten olen täällä blogissa jo tuonut esille, olemme muuttamassa pois Jyväskylästä. Muutamme pienelle paikkakunnalle, josta itse olen kotoisin. Paikkakunnalla toimii koirakerho, mutta se ei järjestä varsinaisesti mitään tapahtumia tai koulutuksia, vaan he vain treenailevat porukalla. Kuten jo kerroin aikaisemmin, olen ottanut yhteyttä Seinäjoen alueella toimiviin moniin koiraseuroihin, mutta pikkuhiljaa alkaa ahdistus iskeä, kun mistään ei kuulu mitään. 

Koiraharrastus on nyt kaksi vuotta ollut minulle asia, jonka kautta hengitän. Se on minulle tärkeimpiä asioita koko maailmassa, vähintään yhtä tärkeää, kuin tuleva työni. Minä olen saanut vuoden pestin erityisluokanopettajana ja tiedän, että minulla olisi mahdollisuus jäädä siihen taloon vaikka loppuelämäkseni töihin, jos niin haluaisin. Mutta tällä hetkellä minua ahdistaa todella paljon ajatus siitä, jos en voisikaan tuolla harrastaa koiria samalla tavalla, kuin täällä olen voinut. 

Elämäni ennen Riiaa oli perseestä. Sen kautta olen löytänyt taas itseni ja tutustunut maailman mahtavimpiin ihmisiin. Olen tarkoituksella kuitenkin jättäytynyt jo vähän esimerkiksi seurassa toimimisesta sivuummalle, ettei tyhjän päälle lähteminen tuntuisi niin pahalta. Minä pelkään sitä, etten löydä uudella paikkakunnalla koiraihmisiä, joiden kanssa olla, seuraa, jossa toimia. Silloin olisin kyllä hukassa. 



En tiedä, miten tämä elämä tästä asettuu. Meillä olisi tuolla oma koti, työ, maaseutu. Mutta kuinka kävisi harrastamisen? Ei täällä Jyväskylässäkään toisaalta kummoisemmat mahdollisuudet ole ollut, sillä väkimäärään nähden tarjonta on todella olematonta. Ympärivuotista tokokoulutusta järjestää vain yksi taho ja siellä on valmennukset koko ajan täynnä. Olenhan jo useamman kuukauden mennyt itsekin vain vapaakortin eli hallin käyttöoikeuden voimalla ja kyllähän uudella paikkakunnalla on (myös sisä-)tilat missä treenata. En siis sen suhteen menetä mitään. Mutta Jyväskylässä on kuitenkin ollut muitakin ihmisiä, jotka treenaavaat tavoitteellisesti. Täällä järjestetään myös ihan kivasti välillä koulutuspäiviä, joihin en ole mukaan mennyt, koska ei ole ollut varaa. Mutta työssäkäyvänähän toki niissäkin kävisin. Paitsi ettei tuolla uudella paikkakunnalla ole siihen välttämättä mahdollisuutta. Harmittaa niin valtavasti, kun mistään paikallisesti koirakerhosta ei vastata. Olen yrittänyt etsiä netistä tietoa, mutta osan koirakerhoista sivutkin ovat jo niin olemattomat, että tuskin toiminta on sen kummoisempaa. 

Pikkuisen pistää miettimään, että jos muuttaisi jonain päivänä kuitenkin jonnekin kaupunkiin, jossa tarjonta ja mahdollisuudet olisivat vähän laajemmat. Esimerkiksi Helsingissä ja Tampereella tapahtuu koko ajan ja joka viikonloppu. Mikään ei tietenkään estä minua ajamasta Pohjanmaalta sinne kouluttautumaan, mutta olisinhan se hienoa, jos tapahtumat olisivat vähän pienemmän matkan päässä. Toisaalta elämässä kuitenkin on muutakin kuin koirat. Tiedän, ettei minusta olisi asumaan kaupungissa. Minä inhoan tätä. Siitä olen saanut aivan tarpeekseni. En myöskään haluaisi tehdä töitä isojen kaupunkien ongelmien kanssa. Maalaislapset ja kotikaupunkini minä tunnen. Siellä on hyvä olla ja lasten kasvaa. Ja isoissa asutuskeskuksissahan kurssit voivat olla ihan samalla lailla täynnä, kuin täällä Jyväskylässäkin, vaikka tarjontaa onkin enemmän. 


Ehkä tämä tästä. Jospa minulle siellä selviäsikin, että kaikki on sielläkin mahdollista, jos vain näkee vaivaa. Kuukauden päästä fiilikseni voi olla jo ihan toinen. Ja kyllä tätä kirjoittaessanikin jo alkoi tuntua paremmalta. Kyllä se siitä. Enköhän minä vielä paikkani jostain raosta löydä. Ehkä koiraihminen löytää aina omiensa luo. Toivotaan ainakin niin. 

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Hyökkäyksen kohteena

Viime sunnuntaina meille kävi ikävä tapahtuma, jonka ei ikinä enää toivoisi tapahtuvan meille eikä kellekään muullekaan. Riian kimppuun käytiin. Olimme rannalla lenkin pääteeksi. Olin vienyt Riian sinne uimaan ja juomaan, koska päivä oli todella lämmin. Olimme juuri lähdössä, kun aivan tyhjästä syöksyi kaksi espanjanvesikoiraa paikalle ja toinen niistä muristen iski Riian kylkeen kiinni. Kauhuissani huusin niin lujaa, kuin keuhkoista lähti ja valmistauduin ajatuksissani joko potkaisemaan vierasta koiraa, tai nappaamaan jonkun kiven jostain ja iskemään sitä sillä. Koira kuitenkin ehkä pelästyi kovaa huutoani, sillä se päästi irti. Se teki pienen pyörähdyksen pois päin ja oli tulemassa takaisin. Minä kumarruin maahan kyyristyneen Riian suojaksi, mutta onneksi hyökkääjä taisi tajuta jääneensä yksin kaverinsa paetessa paikalta ja lähti kaverinsa perään.

Jäin tarkastelemaan Riia aloilleni ja tärisin. Riia oli kumarassa, pää alhaalla ja häntä koipien välissä. Onneksi se oli minulla kiinni, ettei se päässyt paniikissa pakenemaan luotani. Tutkin Riian kylkeä, mutta en nähnyt verta tai mitään, joten lähdin raivoissani sinne päin, minne koirat olivat juosseet. Koirien omistajat olivat ottaneet koiransa kiinni ja olivat melko sanattomia, kun itse huusin heille pari valittua sanaa. Miespuolinen pyysi hiljaa anteeksi ja minä lähdin paikalta. Riia oli tässä vaiheessa jo ihan normaali. En juurikaan tarkkaillut sen reaktiota näihin koiriin, mutta poistuessamme paikalta, se käveli ihan reippaasti ja häntä pystyssä, nuuskutteli ja kävi pissalla.

Kotona tarkistimme J:n kanssa Riian vielä uudelleen. Verta ei edelleenkään missään, pieni skratsi tuntui kyljessä, mutta ei muuta. Pääasia ettei mennyt verille. Riia ei myöskään arista kylkeään. En tiedä, miten se koira Riiasta nappasi, kun ei käynyt pahemmin. Kuitenkin näin, kuinka se oli siinä oikeasti kunnolla kiinni! Mutta mitä tapahtui? Suojasiko karva Riiaa? Riialla on lyhyt peitinkarva, mutta äärettömän tiheä pohjavilla, jonka lomasta mahdollisia tuhoja ja naarmuja on todella vaikea löytää, vaikka kamman kanssa katsoin. Ehkä koira sai kiinni vain alusvillasta.


Olen saanut sulatella tapausta itsekin nyt muutaman päivän. Taisimme päästä pelkällä säikähdyksellä, koska Riia ei tunnu lenkeillä olevan moksiskaan toisista koirista eikä se tosiaan tunnu olevan kipeä. Pari kertaa lenkillä se on säikähtänyt esimerkiksi oksaa pensaikossa, joka on osunut siihen jotenkin yllättäen, mutta en tiedä, onko se hyökkäyksen seurausta vai sen yleistä varovaisuutta. Varsinaisesti emme ole toisia koiria tapahtuman jälkeen kohdanneet lähikontaktissa, mutta uskon, että säästyimme ainakin suuremmilta traumoilta. Paska sattuma, mutta onneksi ei käynyt pahemmin. 


tiistai 16. toukokuuta 2017

Avotreeniä

Pakattiin tänään J:n kanssa koira, treenikamat ja kamera autoon. Tarkoituksena oli itselläni treenata avo-liikkeitä ja saada samalla kuvamateriaalia blogiin ja muutenkin. Oli tosi lämmin päivä ja kentällä tuli ihan kuuma, kun ei siinä ollut juuri ollenkaan varjoa. Saatiin kuitenkin kunnon treenit aikaiseksi ja taas saa olla niin onnellinen tuosta koirasta. Tämän päivän treenien perusteella oltaisiin nimittäin valmiita korkkaamaan avoluokka vaikka heti. 




Otettiin alkuun Riian lempiliikettä eli noutoa. Siinä ei ole mitään muuta ongelmaa kuin se, että mun täytyy varmaan itekseni mennä treenaamaan kapulan heittoa, koska jotenkin on tosi hankala määrittää sitä voimaa, millä sen voi heittää. Ja päästää irti siitä ajoissa. Mulla se aina lentää jotenkin ihan vinoon tai tössähtää metrin päähän. Kuinka noloa olisi kisoissa, jos ei osaisi heittää kapulaa suoraan ja reilusti eteenpäin? Otin myös ohjatun noudon kapulat mukaan, vaikkei se avoliike olekaan. Ollaan Riian kanssa treenailtu siten, että on kaksi targettia ja lähetän Riian joko oikealle tai vasemmalle. Viime treeneissä meillä oli myös kapulat targettien takana, mutta tänään mä laitoin pelkät kapulat. Varmaan pelkkää hyvää tuuria, mutta noin vain Riia osasi ja onnistui peräti kolme kertaa hakemaan oikean kapulan! Kaksi kertaa vasemmalta puolelta ja kerran oikealta! Uskomaton piski!

Superonnistuminen tapahtui myös merkin kierrossa. Laitoin merkin suosiolla nyt ainakin 15 metrin päähän. Riia ampaisi merkille kuin tykin suusta, teki tiukan kurvin ja juoksi takaisin! Aikaisemminhan meillä on ollut ongelmana esimerkiksi se, että se on yhdistänyt esineiden kaatamistempun tähän merkin kiertoon ja on yrittänyt kaataa tötsää joko tassullaan tai nenällään. Jossain vaiheessa se vähän lieveni ja se juoksi enää vain nenä kiinni tötsässä sen ympäri, mutta tänään, se teki oikein mallikelpoisia merkin kiertoja!




Sitten meidän viimeinen murheenkryyni ruutu. Ongelmat sen kanssa tuntuvat olevan ihan takana päin. Siirryttiin ruutuun suoraa merkin kierrosta ja sen vuoksi Riia ekan kerran juoksi ruutuun ei etummaisten tötsien välistä, vaan oikean reunan tötsien välistä. Eli se tavallaan teki merkin kierron, mutta jäi ruutuun makaamaan. Siitä tulisi varmasti jotain pistevähennyksiä, mutta pääasia, että osaa nyt hahmottaa, mikä se ruutu on ja mitä siellä tehdään. Tein myös treeniä, jossa itse sijoitun kummallisiin paikkoihin ja koiran täytyy juosta ohitseni ruutuun. Hyvin sujui nekin harjoitukset. Ruutu on siis selvästi ymmärretty!


Treenasimme myös paikkaistumista, maasta luoksetuloa ja jääviä, eikä niissä missään ollut kummempia ongelmia. Ainoastaan jäävien seisomista täytyy vielä vahvistaa paljon, koska se kyllä pysähtyy, mutta kun kävelen sen taakse, se kääntyy sivuttain tai jopa menee istumaan. Pitää varmaan palkata sitä etupalkalla tai jotain, jotta se ei lähtisi niin helposti pyörähtämään sinne taakse päin. Muuten jäävätkin sujuvat hyvin.

Umpihyppyähän me ollaan harjoiteltu jopa enemmän kuin avointa hyppyä, joten avoluokan hypyssä ei pitäisi olla ongelmia. Seuraamista en nyt tänään hinkannut, mutta pitää sitäkin kuitenkin taas välillä Riialle muistutella. Kauko-ohjauksia ollaan treenailtu myöskin jo kauan useammalla vaihdolla kuin alo-luokassa vaadittiin. Avossahan asennon muutoksia tulee vain enemmän, seisomaan nouseminen ei ole vielä avoluokan liike. Vaikka Riia kyllä osaa senkin jo, ei treenailla sitä paljoa, ettei tapahdu kisoissa sitten mitään aivopieruja sen suhteen. 

Nyt pitäisi saada kokeeseen vielä oma jännitys kuriin, etten lauo koiralle mitään vääriä käskyjä. Lisäksi pitää parantaa perusasentoa ja varsinkin siitä maahanmenoa. Riia tuppaa aina kääntymään vähän vasemmalle maahan menossa, varmaan sen vuoksi, että siten se näkee kasvoni paremmin. 

Harmi, kun pian iskee kesä ja kuumuus. Se rajoittaa niin paljon sekä koiran että itseni treeni-intoa ja rajoittaa myös jaksamista. Vaikka huomaa kyllä Riiasta, että ehkä sille tekee jopa hyvää treenata tokojuttuja vain vähän tälleen harvakseltaan. Nyt kun mulla ei ole ollut treenioikeutta minnekään halliin, ollaan treenailtu toukokuusa vain pari kertaa kunnolla. Kotona jotain pikkujuttuja, kuten vaikkapa asennonvaihtojumppia, perusasentoon tulemista, maahanmenoa ja metallikapulan pitoa, mutta kentälle ollaan menty vain pari kertaa. Kyllä huomaa, että koiran nopeus, innokkuus ja tarkkuus on ihan eri luokkaa!


maanantai 15. toukokuuta 2017

Epäsuositut mielipiteet

Seuraan aika paljon blogeja ja viime aikoina olen törmännyt useaan kertaan tällaiseen postaukseen eri blogeissa. Inspiroidun siitä sitten itsekin. Ajatuksena on siis esittää sellaisia mielipiteitään, joista kovin moni ei ehkä ole samaa mieltä. Keskitän nämä mielipiteeni nyt liittymään jollain lailla koiriin. 


Kesä on huonointa aikaa koiraharrastuksessa.
Siitä huolimatta, että kesällä koiratapahtumia järjestetään ympäri Suomen lähes joka viikonloppu ja pihalla treenaaminenkin on mahdollista ilman pelkoa paleltumiskuolemasta, on kuitenkin oma mielipiteeni se, että kesässä on koiraharrastuksen kannalta enemmän huonoja puolia. Mulla ei olisi mitään sitä vastaan, että koiraihmiset nukkuisivat talviunen sijasta kesäunta. Kesällä on mun makuun aivan liian paljon vaaroja, riskitekijöitä ja harrastusta jollain lailla haittaavia seikkoja: lämpöhalvauksen pelko, nestehukka, punkit, käärmeet, ampiaiset ym., ukkonen... Aina minne menetkään, on oltava mukana jotain kolme litraa vettä eli jättimäiset kantamukset. Vaikka treenit tai kisat olisivat hallissa, voi hallissakin pahimmillaan olla liian kuuma, jos aurinko pääsee porottamaan sinne. Riialla on erittäin huono kuumuudensietokyky ja viime kesänä, kun olimme rallyvalmennuksessa, oli kuumina päivinä jokaisella tauolla käytävä suihkussa viilentymässä sen kanssa. Ei kivaa, ei kätevää, en tykkää. 

Koiran pitää olla perheessä koira.
Mun mielestä koiran pitää saada olla koira ja sitä tulee kohdella kuin koiraa. Tai ainakin itse haluan omille koirilleni tehdä niin. Loppujen lopuksi mua ei kiinnosta, vaikka joku antaisi koiran istua pöydässä tai vallata sohvat, mutta mun koirilla on sellainen kasvatus, että ne väistävät aina ja minä komennan niitä, jos siltä tuntuu. Riia ei esimerkiksi saa meillä vahdata, mutta joskus se jumittuu jonkun liian hyväntuoksuisen herkun ääreen. Silloin me komennamme sen pois ja se kuuliaisesti siirtyykin usein toiseen huoneeseen. Riia usein valtaa "lämmitetyn" paikan, jos ihminen nousee vaikka vessaan. Mutta jos se sattuu olemaan se paikka, jossa minä haluan olla, niin en näe siinä mitään väärää, että komennan Riian pois siitä. Jonkun mielestä saattaa olla ilkeää tai julmaa, mutta mulle Riia on kuitenkin vaan koira. Ei se ajattele, että "onpas epäreilua." Tähän kategoriaan menee myös synttärilahjat ja "mamin mussukka"-jutut. Mä en harrasta sellaista. Hyi. Riia ei oo mun lapsi. Se on mun koira. 


Koira ei kuulu kylpyhuoneeseen. 
Mä en tiedä miksi, mutta mua inhottaa kuvat ihmisestä pöntöllä, koirat vahtaamassa vieressä. MITÄ! Miksi joku haluaa päästää koiransa katsomaan, kun itse hoitaa tarpeensa? Joo, katsommehan mekin, kun koira kakkaa, mutta mun mielestä koiralla ei ole mitään asiaa tulla katsomaan meidän toimituksia. Ensinnäkin, on ihan tervettä, että koira pystyy olemaan sen verran omistajistaan erossa ja toisekseen, vessassa on koiralle ihan liikaa houkuttelevia paikkoja, joita tutkia, että parempi vaan pysyä poissa. Meillä Riia ei saa tulla vessaan/kylpyhuoneeseen muuten, kuin vain, jos se sinne kutsutaan, eli se pitää pestä. Silloinkin, jos vain meikkaan tai laitan hiuksia vessassa, ovi auki, Riian pitää odottaa kynnyksen toisella puolella. Ja jos se erehtyy vessan puolelle, komennan sen heti pois. 

Pentua pitää kouluttaa.
"Lasten kuuluu saada olla lapsia", sanotaan, mutta valitettavasti koiralapset on koiralapsia, ei ihmislapsia. Se on koiran (eläimen) kanssa sellainen homma, että sille ei voi selittää, että maanantaisin saa purra sohvaa, mutta keskiviikkoisin ei. Jos jotain asiaa saa tehdä nyt, sitä saa tehdä myös huomenna. Mulla nousee verenpaine siitä, kun monien (tulevien harrastuskoiran)pentujen omistajien kuviin tulee aina joku peruspupen omistaja kommentoimaan, että "voi, voi, onpa julmaa pakottaa noin pieni vauva tottelemaan" tai "muista nyt antaa sen olla myös pentu." Pennun kouluttaminenhan alkaa siitä päivästä, kun se kotiin muuttaa. Koiranpentu ei mene rikki siitä, että sitä aletaan heti opettaa talon tavoille. Ja tulevat harrastuskoirat täytyy jo pienestä pitäen opettaa toimimaan ihmiselle. Totta kai pienen pennun treenit on paljon lyhyempiä ajallisesti, kuin aikuisen koiran, mutta kyllä niitä pentujakin pitää kouluttaa. 


Raakaruoka ei ole välttämättä paras vaihtoehto (kaikille).
Jo useita vuosia koirapiireissä on ollut päällä raakaruokintabuumi. Koirapalstoilla ihan mihin tahansa ongelmiin tarjotaan ratkaisuksi raakaruokintaa ja tuntuu, että raakaruokinta olisi ainut ja oikea vaihtoehto. En ole kuitenkaan aivan täysin samaa mieltä, sillä pitää muistaa, että koira ei kuitenkaan ole varsinaisesti susi. Koira on erkaantunut sudesta eri lähteiden mukaan 100 000 - 30 000 vuotta sitten, joten tuona aikana evoluutio on ehtinyt varmasti muuttamaan koiran ruuansulatustakin. Susihan tappaa eläimiä ruuakseen, mutta koirat ovat alusta saakka keskittyneet ihmisten jätteiden syömiseen. Jätteet ovat siis olleet kaikkea vihanneksista ja marjoista lihaan. Näin maalaisjärjellä ajateltuja koiran ruuansulatus olisi enemmän sekasyöjän ruuansulatus suteen verrattuna. En usko, että nykypäivän kesykoira, ainakaan jokainen yksilö, pystyy sulattamaan ja hyödyntämään raakaravintoa aivan täydellisesti. Lisäksi täytyy aina muistaa, että luonnossa eläin syö sitä, mitä on tarjolla. Se ei välttämättä kerro siitä, saako se kaikkia tarvitsemiaan ravintoaineita ruuastaan. Eli ihan täysin pelkkiä lihoja ja luita en lähtisi koiralle tarjoamaan, mutta onneksi moni barffaaja tarjoilee koiralleen kyllä kasviksiakin ja pitää ravintoaineiden saannista huolta. En kuitenkaan usko, että raaka liha, sopii automaattisesti kaikille koirille. 

Koirat ovat helppoja lemmikkejä
Monella on sellainen ajatus, että koira olisi vaikea lemmikki. Mielestäni kuitenkin koira on yksi helpoimmista, mutta tähän toki vaikuttaa se, mitä kukin pitää helppona. Itselleni helppoa on esimerkiksi se, että koiran voi viedä ulos tarpeilleen eikä tarvitse mitään haisevia hiekkalaatikoita puhdistella. Koirassa on helppoa myös se, että sen voi ottaa helposti mukaan vaikka viikonloppureissulle vanhempien luo, kun taas esimerkiksi kissa vaatii kamalasti erikoisjärjestelyjä (hiekkalaatikko mukaan, täytyy olla tarkkana ettei karkaa, jos talo ei ole kissaturvallinen). Koira ei myöskään (välttämättä) tuhoa paikkoja kotona, jos sen aktiviteeteista ja liikunnasta on huolehdittu, eikä sen takia tarvitse kotona tehdä mitään erikoisjärjestelyjä, toisin kuin vaikkapa jyrsijöiden, kanien ja kissojen takia joutuu. Koira pärjää myös hyvin vähällä: se ei tarvitse kotona tilaa vieviä häkkejä, aitauksia, kiipeilypuita tai hiekkalaatikoita ja on parhaimmillaan hyvin näkymätön olento. Itsekin olen kuumeillut jonkun sylitettävän ja söpön eläimen perään, kissan tai vaikkapa kanin, mutta loppujen lopuksi päädyn aina siihen, että koira on kaikista helpoin. 

perjantai 12. toukokuuta 2017

TK1, eli mitäs nyt?

Mulla oli tämän vuoden tärkeimpänä tavoitteena Riian kanssa saavuttaa koulutustunnus tokon alokasluokasta. Tämä tavoite saavutettiin jo huhtikuussa, joten tässähän on vielä suurin osa vuodesta jäljellä. Yhdeksi tavoitteeksi olin kirjannut näemmä (tässä postaus tämän vuoden tavoitteista) myös agilityn jatkamisen ja treenaamisen ja jopa mahdollisesti kisaamisen. Onneksi molempia lajeja voi harrastaa samaan aikaan ilman, että on pelkoa siitä, että toisen treenaaminen pilaisi suorituksen toisessa lajissa, kun ovat lajeina niin erilaisia. Olen yrittänyt ottaa selvää tulevalla kotiseudulla toimivista koirakerhoista, minne ja miten pääsisi mitäkin lajia treenaamaan. Laitoinkin jäsenhakemuksen jo Lakeuden agilityurheiljoihin, sinne kun pitää todella hakea ja he hyväksyvät jäseniksi vain, jos treeniryhmiin mahtuu. Eikä esimerkiksi hallille saa treenioikeutta, jos ei ole jäsen. Aika ikävää, mutta toivotaan parasta. Meidän uuden kotimme lähellä on agilitykenttä, jonne voi ostaa treenioikeuden, mutta uskon, ettei me tulla Riian kanssa treenailmaan siellä (pihakentällä) agilityä kauheasti, jos tulee kovin kuuma kesä. Riia on nimittäin todella huono kestämään kuumuutta. Parempi siis ootella syksyä, kun ei meillä tuossa lajissa kummempia tavoitteita ole. Eri asia sitten, jos päästään Lagun toimintaan mukaan, heillä kun on sisähalli. 

Tokokärpänen on kuitenkin päässyt puremaan minua niin pahasti, että sen lajin treenaamista jatkamme kyllä läpi kesän. Minulla on itseasiassa kiikarissa jo mahdollinen avoluokan korkkaus elokuussa. Mahdollisesti jo aikaisemminkin, jos säät sallivat (eli ei ole kuuma) tai jossain sopivassa paikassa järjestetään hallikisat. Minulla on koira, joka todella rakastaa tokoa ja jonka kanssa ollaan treenattu alusta asti korkeammat luokat mielessä. En ole varma, keräämmekö kaikista luokista koulutustunnukset vai tähtäämmekö suoraan erikoisvoittajaluokkaan. Se selviää ehkä sitten, kun pääsemme hakemaan tuntumaa avoimesta luokasta ja pitkistä suoristusajoista. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin siltä, että pyrimme pääsemään ainakin voittajaan ja jopa erikoisvoittajaan mahdollisimman nopeasti, koska korkeammissa luokissa liikkeet ovat niin monivaiheisia, enkä malta odottaa, että pääsemme niiden treenaamiseen kunnolla käsiksi. Avo-liikkeetkin ovat kuitenkin vielä suht yksinkertaisia. Osa VOI-liikkeistä on meillä Riian kanssa jo hyvinkin työn alla, joten en pitäisi mahdottomana sitäkään ajatusta, että tänä vuonna olisimme jo VOI:ssa kisaamassa. 


Haluaisin aivan hirveästi päästä treenaamaan tokoa jossakin hyvässä valmennuksessa tai edes ryhmässä, mutta saa nähdä, löydämmekö sellaista uudelta paikkakunnalta. Olisi myös kiva, jos Suomessa järjestettäisiin enemmän esimerkiksi tokoleirejä, joilla pääsisi treenaamaan koiraa taitavien silmien alla. Leirejä on kuitenkin aika vähän, tai ne on rajattu jonkin rodun tai roturyhmän sisälle, eikä mitteleille ole mitään. Katkerana luin, että jopa japaninpystykorville on leiri, mutta ei mitteleille. Pitäisi varmaan itse järjestää eikä vain valittaa yhdistyksen aktiivisuuden puutetta, mutta mä en oo ikinä ollut mukana missään yhdistystoiminnassa, joten vähän hirvittää. Vaikka voi olla että tykkäisinkin... Pitää alkaa miettiä asiaa, nyt mulla onkin koko kesä aikaa tehdä vaikka mitä. Elokuussa aloitan sitten erityisluokan opettajana. 


torstai 11. toukokuuta 2017

Agilityelämää

Nyt tuleekin treenipäivitystä toisensa perään, mutta jäi niin hyvä fiilis agilitytreenistäkin, että pakko tulla kirjoittamaan siitäkin ylös. Käytiin tänään vanhan treenikaverimme kanssa Jatin hallilla treenaamassa. On mukavaa käydä treenailemassa ihmisen kanssa, joka on niin samantasoinen ja tuntuu, että meidän ongelmatkin ovat aivan samoja! Kepit on meidän molempien murheenkryyni ja samoin osittain vauhtikin. Lisäksi on kiva, kun koiramme ovat niin samankokoisia, ettei rimoja tarvitse koko ajan olla muuttelemassa eri korkeuksiin.

Tänään otettiin ihan ensimmäiseksi keppejä. Riialle oli laitettava alkuun pari ohjuria taas, jotta se sai rytmistä kiinni. Mutta onneksi ne pian saatiin ottaa jo poiskin ja kepit sujuivat hyvin. Huomattiin myös, että Riia saa keppeihin paljon vauhtia, kun se tulee niille toisen esteen kautta ja jos juoksen rinnalla. Harjoittelimme myös sitä, että palkkaisin koiran itse. Jos jonain päivänä pystyisimme suorittamaan kepit ilman, että siinä tarvitsee mitään ylimääräisiä henkilöitä seisomaan keppirivin päähän...

Sitten seuraavalla kierroksella halusin ottaa pikku radan, joka oli kentällä jo valmiina. Olin päässäni miettinyt sopivat ohjaukset ja mietinyt radan läpi. Yleensä Riian kanssa ehtii ihan hyvin radallakin ajattelemaan ja jopa hengittämään, mutta herranjestas, siinä oli tänään vauhtia! Se ampaisi lähdöstä kuin rasvattu salama ja mun piti painella sen kanssa niin lujaa kuin jaloistani pääsin! Voin vannoa, ettei se ole ikinä kipittänyt niin lujaa! Ja siitä omienkin jalkojen tikitystahdista kertoo sekin, kuinka hapoille omat jalat tämän päivän treeneistä menivät: kotipihalla autosta ylösnouseminen oli melko rankkaa (eilen kyllä tein jalkatreenin, joka osaltaan vaikuttaa jalkojen palautumiseen tänään)! Ja hengästyäkin sai todenteolla. Ei olla tosiaan ainakaan kolmeen viikkoon tehty agilityä, joten pikku tauko tässäkin lajissa teki selkeästi Riialle todella hyvää. Oli ihana saada treenikaveriltakin palautetta, mm. että "mitä ihmettä sä höpötät, ettette olisi vielä valmiita (mölli)kisoihin" ja että mun ohjaus oli kuulemma todella hyvää. 

Ihanaa, ihanaa, ihanaa. Oikeastikohan sitä alkaa pikkuhiljaa itsekin oppia lajin salat: rytmityksen ja ohjaustekniikat. Oikeastikkohan me jonain päivänä voitaisiin Riian kanssa kisata tässäkin lajissa? Agility on kyllä mainio harrastus, kun se on todellista urheilua myös ihmiselle (kysykää vaikka mun jaloilta :D). Toivotaan, että löydämme uudelta paikkakunnaltakin jonkun treeniryhmän, jossa pääsemme jatkamaan harjoittelua ja etenemään kohti kisavalmiutta! 

Loppuun laitan linkit vielä pariin treenivideoon treenien loppupuolelta. Olisi ollut ihanaa, jos olisi tajunnut ottaa videolle heti alun radat, näissä suorituksissa nimittäin näkyy jo Riian väsymys. Näillä videoilla ollaan myös muutettu rataa sen verran, että onnistuineimmat ohjauskuviot ja meidän pravuurit, takaakierrot, eivät pääse tässä oikeuksiinsa. Mutta joka tapauksessa on kiva nähdä omaa suoritusta ja ohjausta videolta. Treeni-iloa kaikille teillekin!




keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Tokoelämää

Riia on ollut nyt edellisistä tokokisoista saakka pienimuotoisella treenilomalla. Eli ei olla tehty yhtään mitään muuta, kuin käyty normilenkeillä ja leikkimässä muiden koirien kanssa pari kertaa. Se tekee (harrastus)koiralle kuin koiralle tosi hyvää aina välillä. Yleensähän narttujen omistajilla tuleekin automaattisesti pari kertaa vuodessa treenitaukoa juoksujen ajaksi, mutta Riialla kun ei oikein voi kuin vain hyvällä tahdolla sanoa juoksuja olleenkaan, niin täytyy sitten itsenäisesti vaan päättää, että milloin niitä taukoja pidetään. 


Tänään kävimme kuitenkin treenailemassa taas tokoa ulkokentällä. Nyt olikin ihanan vapauttava olo, kun pystyttiin rauhassa ja hyvillä mielin treenailemaan avo-luokan liikkeitä joutumatta miettimään sitä, että pilattaisiin hyvin rakennettu alo-suoritus (esim. jäävissä liikkeissä ja maasta luoksetuloa). Voi vitsi pikkukoira oli taas tänään hurjan taitava! Olin aikaisemmin täälläkin jo valittanut sitä, että Riia ei vaan tajua ruutua. Sain kuitenkin paljon lohtua siitä, kun kuulin, että moni kisaavakin käyttää sitä targettia treenatessaan ruutua vahvistamaan oikeaa paikkaa koiralle. Eli targetin häivyttämisessä ei olekaan mitään kiirettä. Tehtiin aluksi useita toistoja targetin kanssa, mutta kokeiltiin kuitenkin myös ilman targettia ja kappas, kylläpä vain meni sinne ruutuun ja vielä täysiä laukaten! Huippu juttu!

Merkin kierrostakin on näköjään haistelut jääneet pois. Vähän hakusessa on vielä se merkin bongaaminen (yritti tänään taas kiertää mm. käpyä) ja jos on liikaa häiriötä ympärillä, ei mielellään juokse merkille asti, ikään kuin pelkäisi retkahtavansa karkaamiseen, jos menee liian kauas musta :D Mutta jäävien erottelu sujui aivan nappiin, niin kauan, kunnes aloin vahvistamaan sitä seuraamista, kun tuppaa alkaa jätättämään, jossei käskyä kuulu. Se ilmeisesti putosi kärryiltä, eikä kuunnellut enää pysähtymiskäskyjä, vaan seurasi tiukasti vierellä. Ihan uusi ongelma tämä ja ajattelin, ettei tällaista tulisi, kun minulla on kuitenkin eri käsky jäävien seuraamisessa kuin tavallissa seuraamissa. No, vahvistelin loppuun vielä takapalkalla jäävien pysähtymistä, ehkä tämä oli vain tilapäinen häiriö. 



Kokeiltiin ekaa kertaa myös maasta luoksetuloa. Se vaikutti Riian mielestä hurjan kivalta ja se juoksi ihan täysiä luokse ja pysäytti itsensä taas mun reittä vasten. Sitä loppua pitää siis harjoitella, avoimessa luokassa tuosta reiteen hyppäämisestä varmaan rokotetaan enemmän kuin alo-luokassa. Paikka istumisessa se tuppaa helposti valumaan makuuasentoon, mutta onneksi se teki sitä nytkin treeneissä, niin pääsin korjaamaan sitä siitä. 

Ollaan alettu pikkuhiljaa tutustumaan myös metallikapulaan ja tänään pääsin ekaa kertaa ihan heittelemäänkin sitä. Ihan hyvin Riia metallikapulaa haki, mutta sen verran sitä vielä se kuvottaa, että tuo sen mulle tasan eteeni, mutta siinä ei voi yhtään enää enempää odottaa lupaa sylkeä kapula, vaan jos sitä koittaa perusasentoon vielä saada, niin kapula tippuu maahan. Mutta aivan mahtavaa, että se suostuu jo tuon verran näin vähällä harjoittelulla sitä metallikapulaakin kantamaan!

Mulla on kyllä käsissäni aivan superpätevä tokokoira. En malta oottaa sitä, kun päästään korkaamaan jo avoin luokka. Haaveissani olisi siitä vielä jonain päivänä tokovaliokin saada, mutta katsotaan, millaisia mutkia tiellemme vielä tulee ennen sitä! Toistaiseksi näyttää erittäin lupaavalta, enkä voi olla miettimättä sitä, että voitaisiin päästä tänä vuonna jo voittajaluokkaankin, jos hyvin käy! 

maanantai 8. toukokuuta 2017

Milloin on oikea aika hankkia toinen koira? (toivepostaus)

Minua pyydettiin kirjoittamaan ajatuksiani siitä, milloin olisi oikea aika hankkia toinen koira. Tosi kiva postausidea! Ihana päästä pohtimaan ja kirjoittamaan ajatuksia aiheesta ylös. 


Periaatteessa olen sitä mieltä, että oikea ajankohta toisen koiran hankkimiselle on silloin, kun siltä aidosti tuntuu. Jos koet olevasi valmis toisen koiran hankintaan kaikin puolin, aika on oikea. Mutta siihen, oletko valmis, täytyy epäitsekkäästi ja rehellisesti ottaa huomioon muutama tärkeä seikka, joista ensimmäisenä on ehkä se ensimmäinen koira: onko se valmis ottamaan uuden kaverin vastaan? Mielestäni, jos vanha koira on vielä kovin "kesken" ja sillä on peruskäytöksessäkin vielä paljon hiottavaa, kannattaa todella tarkasti miettiä, riittääkö aika kahden keskenkasvuisen kouluttamiseen. Se, milloin koira on valmis vastaanottamaan uuden tulokkaan, riippuu tosi paljon koiran luonteesta. Riia esimerkiksi on ollut niin helppo tapaus, että sille olisi voitu ottaa kaveri vaikka jo ennen vuoden ikää. Toiset koirat taas ovat hitaasti kehittyneempiä tai ns. "vaikeampia" yksilöitä tavalla tai toisella. Jotkut eivät siedä toisia koiria tai ovat muuten antisosiaalisia niitä kohtaan. Jotkut ovat mustasukkaisia ruuasta, lelusta ja huomiosta ja jotkut ovat kovia haastaamaan riitaa. Lisäksi, jos koirallasi on jotain huonoja tapoja, kuten tavaroiden pureskelua yksin ollessaan, toisten koirien ohittamisessa on vaikeuksia, tai mitä vaan, kannattaa muistaa, että huonot tavat takuuvarmasti siirtyvät koirasta toiseen. Eli kannattaa pyrkiä huonoista tavoista ensimmäisen koiran kanssa ensin eroon. 


Ennen toisen koiran ottamista kannattaa tarkastaa myös oma taloudellinen tilanne: tämä on se syy, miksi meillä ei ole vielä toista koiraa. Kahden koiran kanssa tuplaantuvat ruokintakulut, eläinlääkärikulut ja harrastusmaksut. Yhden koiran kuluista ollaan selvitty tosi hyvin ja olen pystynyt harrastamaankin Riian kanssa runsaasti. Mutta toisen koiran kanssa ei välttämättä olisi samaan mahdollisuutta, opintotuilla kun kuitenkin vain eletään. Toki harrastusmaksuistakin pystyy tinkimään, mutta sitten toisaalta, miksi tinkisin, kun voin ihan yhtä hyvin lykätä toisen koiran hankintaa siihen asti, että saan joka kuukausi palkkaa?

Kolmanneksi ja neljänneksi pitää huomioida oma aika ja tila, mikä on koiralle tarjota. Mahtuuko teidän asuntoonne toista koiraa? Onhan se totta, ettei koira sillä tilalla sisällä mitään tee ja aktivoiminen tapahtuu ulkona, mutta mitäs sitten, jos haluat kouluttaa uutta pentua sisällä? Onko reilua, että vanhempi koira joutuu katsomaan vieressä ja pahimmillaan häiritsee pennun koulutusta? Mitä, jos koirille tulee riitaa puruluista tai ruuasta? Pystytkö erottamaan niitä eri huoneisiin tarvittaessa? Nämä eivät välttämättä ole pakollisia joka koiran kohdalla ja varsinkaan tietyissä roduissa tuskin ovatkaan, mutta kannattaa kuitenkin ottaa tämä huomioon. Kaksi koiraa ei ajallisestikaan mene siinä missä yksi, ainakaan joka asiassa. Hoitotoimenpiteet vievät tuplasti aikaa ja varsinkin pentuaikana joudut todennäköisesti viemään koiria paljon ulos erikseen. Lisäksi koirille tekee hyvää tehdä asioita välillä itsekseenkin, jotta uudella pennulla syntyy hyvä suhde omistajiinsa eikä koirista tule liian toisistaan riippuvaisia. 


Kahdesta koirasta on paljon iloa. Koirathan ovat myöskin laumaeläimiä, joten koirakaveri tekee lähtökohtaisesti kaikille hyvää. Jokaisen pitää kuitenkin tuntea se oma koiransa parhaiten ja rehellisesti miettiä, onko se sellainen koira, joka haluaa kaverin? Onko sen käyttäytyminen ja tavat pääsääntöisesti sellaiset, jotka haluat uuden koirankin omaksuvan? Toki joihinkin ongelmiin (esim. eroahdistus) koirakaveri voi myös auttaa ja joidenkin ongelmien kehittymisen voi uuden koiran osalta estää. Jokainen koira opettaa meille omistajille paljon uutta ja seuraavan koiran kanssa ollaan aina viisaampia. 

Minulla on Riian pentuvuoden jälkeen ollut koko ajan koirakuume ja uskon, että minulla tulee elämässäni jonkinasteinen koirakuume olemaan aina. Varsinkin, kun Riia on niin kovin helppo, mutkaton ja kiltti ja tiedän, että siitä olisi ihanaa, jos sillä olisi kaveri. Joskus mietinkin, että oikea aika toiselle koiralle on silloin, kun Riian kanssa ollaan tokon avoimessa luokassa. Silloin voisi uuden pennun kanssa tehä alkeisjuttuja ja Riian kanssa harrastaminen olisi jo niin hyvällä alulla, että voitaisiin treenailla niitä ylempien luokkien liikkeitä vain kaikessa rauhassa. Ihan vielä ei tunnu kuitenkaan oikeasti siltä, että haluaisin toisen koiran. Suurin syy siihen on tämä suuri elämänmuutos, mikä nyt on päällä: opiskeluista työelämään uudelle kotipaikkakunnalle. Ehkä sitten, kun on töissä päässyt kunnolla vauhtiin ja saa rahaa, voi uutta pentua alkaa tosissaan miettiä. Sitten on tietenkin vielä päätettävä se rotu. Sekin on yksi syy, miksi en pidä pennunhankinnassa mitään kiirettä: en ole varma, haluanko seuraavaksi jo pk-rotuisen koiran vai pysyttelisinkö vielä näissä mitteleissä ;)

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Ideoita ja toiveita?


Olisiko teillä lukijoilla mielessä jotain aiheita, mistä haluaisitte minun kirjoittavan? Onko koiramaailmassa joku aihe, mistä haluaisit lukea mielipiteeni tai haluaisitko tietää minusta tai Riiasta jotain? Pitäsikö minun kertoa kokemuksia jostain paikasta/varusteesta/ruuista? Vai haluatteko koulutusvinkkejä tai -kuulumisia? Haluatteko kuulla tulevaisuuden haaveilua harrastuksista, kisoista tai koirista? Entäpä ajatuksia koiramaailman ulkopuolelta?

Nyt saa ehdottaa, toivoa tai kysyä kommenteissa!