keskiviikko 24. elokuuta 2016

Uusia taitoja

Lupasin agilityn parista uutisia, kunhan asia varmistuu ja nyt se on varmistunut. Syksyn aikana suoritan agilityn koulutusohjaajan I-kurssin eli musta tulee ihan oikea agilityn koulutusohjaaja. Mähän oon aina halunnut kouluttaa toisten koiria ja kaikista parasta olisikin päästä valmentamaan vaikka junioriohjaajia ihan sm-kilpatasolle asti. Junioreja nimenomaan sen vuoksi, että jo tulevan ammattinikin puolesta viihdyn lasten ja nuorten seurassa ja heidän intonsa tehdä asioita on ihan erilaista aikuisiin verrattuna. Saa nähä minne tämän kurssin suorittaminen minut vie, mutta varmasti tiedossa on ainakin mielenkiintoista informaatiota koiran kouluttamisesta ja urheiluvalmennuksesta.

maanantai 22. elokuuta 2016

Höpöttelyä

Nyt on tulossa tekstejä vähän hitaammalla tahdilla seuraavat viikot, sillä käytiin viemässä viikonlopun aikana mun tietokone huoltoon Verkkokauppaan ja siellä luvattiin huollossa menevän 1 - 3 vkoa. Ja vietiin se tosiaan Helsinkiin asti, eli sitten se tulee tänne Jyväskylään vielä postitse.

Surkeeta, että kone hajoaa, mutta onneksi opiskelut eivät ole vielä tälle vuodelle alkaneet, eli eiköhän tässä pärjätä. Olin vain kuvannut My Dayn juuri ja olin aikeissa alkaa muokkaamaan sitä, mutta nytpä ei muokkaillakaan muutamaan viikkoon mitään! Lisäksi perjantaina olemme lähdössä myös Espanjaan viikoksi, joten senkin puolesta voin luvata, ettei postauksia nyt elokuun puolella varmastikaan enää kauheasti tule.

Riian kanssa päästiin kuitenkin Jatin uudella kaudella eniten toivomaani harjoitusryhmään, mikä oli tosi kiva juttu! Päästään talven aikana treenaamaan agilityä ihan täysillä. Rallyvalmennus loppui, mutta viimeiseltä kerralta jäi hyvä mieli: valmentaja kehui Riiaa teknisesti äärettömän taitavaksi koiraksi ja saatiin hyviä vinkkejä siihen, kuinka koiran huomio pysyy koko radan ajan kiinni ohjaajassa :)

Mutta kuulemiin taas koneen kotiuduttua, ellei ennemmin tule jotain, mistä on pakko päästä kertomaan!

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Agilityfiiliksissä

Tänään taas agilitytreeneissä, niin kuin joka keskiviikko. Ei ole nyt treeneistä tullut vaan kirjoiteltua. Tämän päivän treenien aiheena oli takaakierto ja rytmitys. Yksi syy, miksi olen ajatellut, ettei agi olisi meidän laji, on se, että olen pitänyt ohjauskuvioita kauheen vaikeatajuisina. Ja itse tosi kömpelönä ihmisenä, jolle hahmotuskykyä on jaettu vain maustemitallisen verran, olen kokenut, etten voisi ikinä niitä oppiakaan. Mutta ai että sitä ihanaa tunnetta, kun oikeasti tajuat, että olet saanut ohjattua koiran oikein jonnekin esteelle vaikeasta kulmasta! Tämän päivän rata näytti suunnilleen tältä: (tilanpuutteen vuoksi pituus jätettiin pois ja puomi/putki -kohdassa oli vain tavallinen hyppy.)


Radalla siis tuli harjoiteltua tosi paljon takaakiertoja ja vitsiläinen, Riia on oikeasti oppinut ne! Ollaan käyty Haukkuvaarassa paljon harjoittelemassa, mutta takaakiertoharjoitukset on tehty vähän vaan jossain pikaisessa välissä nopeasti. Mutta ilmeisesti se riitti, koira nimittäin toimi huikean hyvin tänään radalla, varsinkin, jos omat tossut vain osoitti oikeaan suuntaan...

Monessa muussakin kohdassa tuli onnistumisia, Riia kehittyy viikko viikolta koko ajan aivan valtavasti ja ehkä sitä itsekin tulee kehityttyä. Mulla on vielä loppu syksyksi yksi yllätys takataskussa agilityyn ja siinä edistymiseen liittyen, mutta siitä lisää vielä kun asia varmistuu!

Nyt on kyllä sellainen agilitykärpänen puraissut, että alan miettiä seuraavan koiran rotua jo agilityn kannalta. Onko mitteli tarpeeksi nopea, vai pitäisikö sittenkin miettiä shelttiä? :D

torstai 4. elokuuta 2016

Koiran matkapahoinvointi

Mä oon jostain syystä viime päivinä törmännyt ko. aiheeseen monessa eri paikassa ja monta kertaa. Mulle tuli mieleen, että miksipä en kirjoittaisi siitä, meillä kun aiheesta on kovastikin kokemusta ja onneksi ollaan löydetty siihen myös apu!

Riiaa vaivasi nuorempana kovastikin matkapahoinvointi. Se saattoi oksentaa esimerkiksi matkalla Alavudelle, mun kotiin, 140 km:n matkalla 3 - 4 kertaa. Jouduttiin lyhyilläkin matkoilla pelätä sitä oksentamista eikä sitä sen takia mielellään kuljettanutkaan vieraiden autossa. Tuolloin, kun meillä ei ollut vielä omaa autoa, Riia matkusti paljon pelkääjän jalkatilassa. Jossain kohtaa hankittiin sille turvavyövaljaat ja se pääsi matkustamaan takapenkillä. Tämä auttoi pahoinvointiin jonkin verran, mutta ei vielä lopettanut sitä kokonaan. Nyt se saattoi matkalla Alavudelle oksentaa esimerkiksi 1 - 2 krt, joka kerralla kuitenkin vähintään kerran.

Matka Lappiin (vähintään 8 tunnin ajomatka) lähestyi ja minä mietin, että jotain helpotusta tähän on saatava, varsinkin, kun oltiin menossa tosiaan kavereiden autolla. Silloin testattiin Adaptiliä. Adaptil on rauhoittava feromonivalmiste koirille. Meillä oli jo entuudestaan sellaista olemassa, koska oltiin muuton jälkeen käytetty sitä Riian yksinolo-ongelmiin. Nyt laitoimme sitä peiton päälle autossa. Adatilin käytön aloittamisen jälkeen Riia on puklannut kahdesti autossa. Alkuun käytettiin sitä joka kerta, kun mentiin autolla jonnekin, mutta nykyään sitä ei edes tarvitse!



Itse tilasin Adaptilin muistaakseni jostain nettikaupasta, mutta ilmeisesti sitä on myynnissä ihan eläintarvikeliikkeissäkin. Hinnaltaan Adaptil on melko kallis, mutta tuosta yhdestä suihkepullosta riittää pitkäksi ajaksi. Meille siitä oikeasti oli apua ja nyt on helpottavaa, kun ei tarvitse pelätä sitä, että koira oksentaa autoon. 

tiistai 2. elokuuta 2016

SM-tason peruuttelija

Mä teen Riian kanssa töitä paljon. Melkeinpä voin sanoa, että joka päivä treenataan jotain ja jonkin verran. Jos ei hallille mennä, niin sitten hiotaan jotain yksittäisiä liikkeitä kotona. Koiraharrastus on siinä mielessä kuitenkin välillä ei-palkitseva harrastus, sillä saattaa mennä pitkiäkin aikoja, että koira ei vaan näytä sitä takana olevan treenin määrää, ei pääse loistamaan tai näytä niitä todellisia taitojaan. Etenkään palautetta omasta edistymisestään ei saa, jos treenaa paljon yksin. Mutta sitten joskus tulee niitä hetkiä, jolloin ihan oikeasti tajuaa, että me osataan jotain ja ollaan jossain tosi hyviä. Tänään oli sellainen hetki ja sen seurauksena kipinä tokoon vain kasvaa kasvamistaan. Ja ylpeys tietenkin Riiasta ja luotto siihen, että siitä tulee vielä jotain.

Meillä oli tänään rallyvalmennuksessa teemana peruuttaminen. Elli avasi taas hyvin koiran ajatusmaailmaa ja sitä, kuinka sen saa oppimaan peruutuksen. Riialla jonkin verran pohjaa olikin jo siihen MES-luokan edestä peruuttaamiseen: se osaa ottaa joitain askelia. Vähän olemme siinä liikkeessä jumissa, mutta lisää harjoitusta vain! Meidän tähtihetki oli kuitenkin se, kun tunnin lopuksi Elli kysyi onko joku harjoitellut koiransa kanssa vierellä peruuttamista. Totesin siihen, että me ollaan ja Elli pyysi näyttämään. Ja minä näytin. Se meni huikean hyvin, Ellikin sanoi, että liike sujuu ihan täydellisesti. Hän pyysi kokeilemaan vielä käännöksiä peruuttaen ja siirtyi hetkeksi muiden koirien luokse. Ottettiin Riian kanssa muutamia kertoja kääntymisiä peruuttaen, kun Elli sitten palasikin jo katsomaan meidän suoritusta. Hän totesi sitten, että oli ollut tokon SM-kisoja katsomassa Laukaassa ja siellä 90 % koirista ei ollut osannut peruutuksia niin hienosti kuin tämä koira osaa. Olin ihan haljeta ylpeydestä, minun oma pikku-mittelini on SM-tason peruuttaja :D Siinä tuli tunne, että minä oikeasti olen osannut opettaa sille jotain oikein ja että vielä me noustaan sinne erikoisvoittajaluokkaan saakka, jossa tätä liikettä tarvitaan.


Tässä nyt on tämmönen lyhyt ja ihan hirvee videonpätkä Riian peruutuksista. Anteeks kauheesti noi mun hirveet vaatteet :D Oli vaan niin kova into saada tänään tää postaus tehtyä ja eihän sitä nyt ilman videokuvaa voi laittaa! Jos tässä joku päivä sais taas J:n lähtemään hallille, nii sais vähän asiallisempaa videomatskua!