Fyysinen rankaiseminen ja pakotteiden käyttö

Tänä kesänä yhtäkkiä olen kiinnittänyt huomiota  asiaan, jonka olen ajatellut olleen jo aivan menneen talven lumia: fyysiseen rangaistukseen koirien koulutuksessa. Valitettavasti olen törmännyt tähän tosi monta kertaa tämän kesän aikana ja sattumalta tapaukset ovat aina liittyneet pk-harrastajiin ja pk-rotuihin. Itse en kannata fyysistä kurittamista ollenkaan. En tarkoita tällä nyt sitä, etten ikinä esimerkiksi nykäisisi hihnasta saadakseni koirani huomion tai nostaisi sen nenää maasta fyysisesti käsin, kun se haistelee kentällä, mutta näkemäni tapaukset ovat vain olleet jotain paljon enemmän: koiraa on nyitty hihnasta toistuvasti, napakasti ja/tai kipua tuottavasti, panta on asetettu kaulalle siten, että se on suoraa henkitorven päällä ja olenpa joutunut todistamaan kerran jopa koiran suoranaista läimäyttämistä. Näillä ihmisillä on aina ollut hihnan toisessa päässä perinteinen pk-koira: sakemanni, belgi tai holsku.

Riiaa ei fyysisesti kurittamalla saisi tekemään mitään, vaan päinvastoin se lamaantuisi aivan totaalisesti, se on varmaa. Sille äänenkin korottaminen on jo liikaa. Jopa pelkästä huokailusta se ottaa nokkiinsa. Toki se on fyysiseltä kooltaankin niin pieni, ettei sitä ole ikinä tarvetta vaikkapa repiä hihnasta suurin elein. Mutta onko mitään koiraa? Seurasin Instagramissa erästä IPO-harrastajaa, jolla on todella taitavia koiria. Eräässä seuruuvideossa koira oli pitkässä liinassa ja ohjaaja tasaisin väliajoin nykäisi koiraa liinasta terävästi. En nähnyt mitään syytä sille, miksi hän teki näin, mutta ehkä saadakseen ryhtiä seuraamiseen? Tämä on ilmeisesti ihan yleinen "koirankorjaus"menetelmä pk-puolella. Lopetin tämän kyseisen henkilön seuraamisen Instagramissa siihen. Miksi joku edes haluaa ladata sinne videota, jossa nykii koiraansa remmistä?

Onko saksanpaimenkoira ja malinois sellaisia koiria, jotka tarvitsevat kovempia otteita pysyäkseen hallinnassa? Millaistahan on olla pk-tottistreeneissä mukana? Laitetaanko siellä ohjaajat nykimään, läpsimään ja pakottamaan koiriaan? Minun ymmärrykseeni ei mene esimerkiksi noutokapulan opettaminen pakolla, mikä on ilmeisesti yleistä pk-harrastuksissa. Minä olen vähän järkyttynyt siitä, että tällaista vielä nykypäivänäkin tapahtuu ja että se näyttää olevan ihan hyväksyttävää tietyissä piireissä. Minä olen tosi herkkä ja pehmeä ohjaaja, enkä voisi ikinä satuttaa koiriani, joten tästä syystä tuntuu, ettei esimerkiksi sakemannit ja belgit ehkä tule olemaan minun juttuni, vaikka niitä kovasti ihailen ja niistä usein haaveilenkin. Minun käteeni taitaa sopia paremmin pehmeämpi koira. Pakko kuitenkin ennen pk-maailmaan astumista koittaa kasvaa ihmisenä sen verran, että uskallan todella pitää pääni ja vaikka poistua paikalta, jos joku ehdottaa, että otapa tuosta liina ja ala nykiä koiraasi tiiviinpään seuraamiseen. Minä tiedän, että tiiviin seuraamisen ja vaikkapa hyvän noudon saa aikaan ilman pakotteita ja pakottamista, joten miksi niitä pitää käyttää? Miksi kukaan haluaa pakottaa koiraa, kun se vain rikkoo koirasi suhdetta sinuun? Vai onko ne niin pahoja oikeasti, kuin mitä minä luulen? Olenko minä vain liian herkkä itse? Tarvitseeko kova koira pakotteita ja onko haaveeni pk-lajeista aivan turhia, jos en ole valmis käyttämään fyysisiä pakotteita? 

Kertokaa millaisia kokemuksia ja näkemyksiä teillä on pakotteista ja rangaistuksista koirien koulutuksessa!

Ajatuksia rotuennakkoluuloista

Eilisen tokokokeen jälkeen päässäni on pyörinyt paljon ajatuksia siitä, minkä rotuisen koiran oletetaan pärjäävän missäkin lajissa ja miten minkäkin rodun oletetaan toimivan. Mitä tuomarin ja muiden kilpailijoiden päässä liikkuu, kun tokokilpailujen osallistujalistalla on niiden bortsujen, kelpieiden ja aussieiden seassa yksi mitteli? Mitä mahtaa miettiä tuomari? Millaiset paineet taas on perinteisten palveluskoirarotujen edustajien ohjaajilla tai seurakoirien kanssa harrastavilla?

Voisin aloittaa ajatuksilla, jotka ovat pyörineet omassa päässäni. Ensinnäkin, minulla on ollut valtavat paineet saada Riia toimimaan samalla intensiteetillä kuin erilaiset palveluskoirarodut. Sen takia lykkäsin tokokokeisiin osallistumistakin niin pitkään. Pelkäsin, että menemme sinne vain nolaamaan itsemme niiden bortsujen ja aussieiden sekaan. Ekan kokeen jälkeen puhkuin kuitenkin ylpeyttä: me tultiin neljänneksi, enkä muista oliko tokaksi tullut paimenkoira, mutta ekaksi ja kolmanneksi tulleet olivat kultsuja. Me voitettiin (ehkä) kaikki kisan paimenkoirat! Tokien kisojen jälkeenkin ajatukset olivat suht samanlaisia: olimme seitsemänsiä yhdestätoista koirasta. Edellä oli paljon paimenkoiria, mutta myös kaikki, jotka jätimme taaksemme taisivat olla bortsuja. Koko luokan voitti papillon ja kilpailun jälkeen sen omistaja päivitteli, että sai todennäköisesti jotain söpöyspisteitä. Todellisuudessa papillon vain oli oikeasti paras. Papillon voitti ihan oikeutetusti. Mutta jos minä olisin voittanut, olisin todennäköisesti ajatellut samoin. Ajattelen niin jo viidestä kympistämmekin. Vaikka oikeasti tavallaan myös tiedän senkin, että Riia oikeasti osaa ne liikkeet ja se teki ne täydellisesti. Se ansaitsi ne kympit. 

Antaako tuomari söpöyspisteitä ja tuomitseeko se tiukemmin valtarotuja? Tokokokeiden säännöissä sanotaan, että arvostelussa pitää ottaa huomioon koiran rotu, mutta uskon sen tarkoittavan lähinnä sitä, että otetaan huomioon se, ettei berninpaimenkoira liiku yhtä ketterästi kuin bordercollie. En usko, että ainakaan kumpikaan noista tuomareista, kellä me olemme olleet, antoi meille parempia pisteitä sen takia, että mulla ei ole bortsua. Tätä ajatusta tukee ainakin se, kun juttelin erään bortsun ohjaajan kanssa ja hän epäili saaneensa niin hyvät pisteet, koska hänellä ON bortsu. Olen kuullut myös joitain juttuja tuomareista, jotka katsovat ei-palveluskoirarotuja nenänvarttaan pitkin ja ihmettelevät ääneen, miksi tuollaisen kanssa edes viitsitään yrittää. Täytyy toivoa, ettemme joudu sellaiselle tuomarille koskaan. 

Mietin myös paineita, mitkä bordercollieiden, kelpieiden ja aussieiden, eri lajien valtarotujen ohjaajilla saattaa olla. Jos mittelin kanssa mokaa, voi vaan päivitellä, että tää nyt vaan on tätä mittelin kanssa. Onko nolompaa mokata paimenkoiran kanssa? Odottavatko tuomarit, yleisö ja muut kilpailijat sitä, että noiden rotujen kanssa pärjätään. Vaikka muiden kilpailijoiden suusta en ole samanlaisia ajatuksia kuullutkaan, itse pääni sisällä ehkä vähän odotan näiden rotujen osaavan ja pärjäävän ja siksi ihmettelen ohjaajia, joiden koirassa on selkeästi potentiaalia, mutta sen kanssa ei vaan olla treenattu tarpeeksi ja siksi ei onnistuta. Ymmärrän toki asian nuoren koiran kanssa ja harrastusten alkutaipaleela. Ja mun puolesta saa ilman muuta mennä kisoihin puolivalmiin koiran kanssa harjoittelemaan kisatilannetta. Itse en vaan siihen pystyisi. Minä haluan mennä kisoihin valmiin koiran kanssa. Silloin ei tarvitse niin paljoa jännittääkään! 

Ajattelin noita valtarotujen paineita myös siltä kannalta, että rodun lajiharrastajien välillä ei välttämättä ole samanlaista kannustushenkeä kuin vaikkapa mitteleillä. Todennäköisesti päin vastoin. Voin kuvitella, kuinka joku, joka epäonnistuu bortsun kanssa, saattaa joutua selän takana merkitsevien katseiden kohteeksi. Tai vaikkapa eri kasvattajien välillä saattaa olla kilpailua siitä, kenen kasvatit pärjäävät parhaiten. En tiedä, onko muilla roduilla vastaavia, mutta Facebookissa on ryhmä Toko Spitz, joissa saa aivan mielettömän lämmintä palautetta aina kaikista treenivideoista sekä kullanarvoisia neuvoja, jos joku liike ei vaikkapa ota onnistuakseen. Siellä onnitellaan onnistumisista ja toivotetaan hyvät joulut ja pääsiäiset. Ihana ryhmä! Ja mikä parasta, olen Facebookissa tosi monen ryhmän jäsenen kaverikin, sillä on tullut nähtyä heitä ja tutustuttua esimerkiksi mittelimestaruuksissa tai sitten näyttelyissä. Ja toisia kannustetaan aina kovasti! Jotenkin tuntuu, ettei jossain bortsuryhmässä välttämättä arvostettaisi samanlailla alokasluokan tulosta 172/200. Saa sanoa, jos olen väärässä, olisi ihan mielenkiintoista kuulla! 

Itselläni on siis kovat paineet onnistua, siellä kaikkien pk-rotujen keskellä. Oli kuitenkin ihana kuulla ekoissa kisoissa tuomarilta, kun hän kätteli minua, että arvostaa kovasti, kun harrastetaan myös näillä erikoisemmillakin roduilla, vaikka itse bortsuihminen olikin. Näiden kisojen jälkeen minulla on jotenkin sellainen olo, että koen juuri tämän omaksi jutukseni. Haluan näyttää, että muistakin roduista on tähän lajiin. Vaikka toisaalta olen myös sitä mieltä, että myös bortsut, aussiet ja kelpiet ovat koiria, joita pitää kouluttaa, eivätkä nekään ole mitään ruusukeautomaatteja. Silti. Onhan se pirun hienoa, kun oma pieni vahtipystykorva vetää viisi täyttä kymppiä. Meidän paikkamakuuryhmässäkin ainoana. Se pieni pystykorva siellä bortsun ja kelpien välissä. 

Totuus Riiasta

Kuten varmasti jokaisessa koirassa, myös Riiassa on piirteitä, jotka mielelläni laittaisin vaihtoon. Monesti tulee täällä blogin puolella vain kehuttua Riiaa, koska päällisin puolin se on loistava harrastuskoira ja juuri omaan käteen sopiva. Kuitenkin jotkut asiat siinä on sellaisia, joiden kanssa ollaan saatu tehdä rutosti töitä ja tehdään vieläkin. 

Yksi itseäni eniten aivoon ottavista asioista Riiassa on sen impulsiivisuus. Koen, että Riian häiriöherkkyys ja kentältä karkailu, joka meille joskus oli ongelma, johtuvat sen impulsiivisuudesta. Riia ottaa häiriötä KAIKESTA. Oli sitten ihminen, koira, karvapallo kentällä, namin jäämiä, ilmastoinnin pauketta tai mitä vain, sen pää pyörii helposti 360 astetta ympäri KOKO AJAN, jossei siihen puutu. Olen joutunut tekemään sen kanssa paljon keskittymisharjoituksia, joskus ihan sekuntikellonkin kanssa, keskittymiskykyä sekunti sekuntilta harjoittelemalla. Silti impulsiivisuus puskee päälle tilanteissa, joissa itse en ole ehkä niin tarkkana, kuten vaikkapa lenkkien aluksi tai kisajännityksissä. Pihalle meno varsinkin aamuisin, kun itse ei yhtään jaksa välittää, on Riian kanssa rasittavaa. Se ottaa häiriötä kaikesta ja käyttäytyy kuin pellolla kasvanut, kun en jaksa puuttua siihen. Se haukkuu kaiken ihmisistä toisiin koiriin, jahtaa kadunlakaisukonetta tai pyöriä, tuijottelee ja kiihtyy. Se on tosi rasittavaa. En tiedä, oppiiko se siitä koskaan pois. Maalle muuttaessamme tilanne toki rauhoittuu, kun siellä ei mitään liiku missään, mutta se ei ongelmaa kuitenkaan kokonaan poista. 

Kentällä impulsiivisuus ilmenee siten, että jos en itse ole koko ajan skarppina, kuten vaikkapa kouluttajalle puhuttaessa tai kisajännityksissäni, koira helposti ryntää haukkumaan ihan pieniäkin häiriötekijöitä. Tai tutkimaan jotain karvatolloa. Olen erityisopettaja koulutukseltani ja Riia käyttäytyy kuin AD(H)D-oppilas. Sen aivot etsivät kokoajan jotain impulseja ympäristössä, jotain mihin reagoida. Ja sille kelpaa vaikka se karvatollokin. Paikoillaan pysymättömyyttäkin esiintyy, mutta onneksi ollaan saatu treenattua paikkamakuu satavarmaksi. Vaikka paljon työtä se on vaatinut. 

Kotonakin Riian on vaikea olla reagoimatta erilaisiin ääniin. Itseäni rasittaa aivan tuhottomasti, kun se joka ikisestä narahduksesta nousee katsomaan, mikä se oli. Se nukkuu yleensä aina sängyn alla ja kuinka rasittavaa onkaan, kun se juuri sinne päästyään nousee katsomaan, kun pudotan jonkun huulirasvan lattialle tai naapurin ovi kolahtaa. Joskus se myös pöhisee äänille, mutta luojan kiitos ei sentään hauku! 

Toinen rasittava ominaisuus impulsiivisuuden lisäksi on se, kun Riia käy käsiini kiinni. Mun kädet on ihan taisteluarvissa, kun se sekä turhautuessaan että innostuessaan ottaa niihin kiinni. Toisaalta arvostan sitä, että se ottaa kiinni asioista ja on sillä tavalla vietikäs. Harmi vain, kun se vietikkyys iskee yleensä käsiini. Ja lelunkin kanssa revitellessä sitä ei yhtään haittaa vahingossa napata sormesta. No, siihen olisi pitänyt tietenkin puuttua jo pentuna, eikä se nyt niin kauheasti haittaa. Vähän vaan noloa, kun olen joka treeneissä Haukkiksen lääkekaapilla tai kädet verillä...

Riia on myös helkutin itsepäinen ja juonitteleva. Jos se ei halua tehdä jotain, ei sitä voi siihen pakottaakaan, koska se vain lähtee pois paikalta. Tai vaihtoehtoisesti kääntää katseensa pois eikä reagoi mihinkään. Olen saanut sille aika hyvän työmotivaation kasvatettua ja sellaisia tilanteita, ettei se haluaisi tehdä jotain asiaa, esiintyy tosi harvoin. Yleensä vain silloin, kun se on väsynyt tai jostain syystä ahdistunut, kuten vaikkapa taannoin keinu-pelossa. Väsyneenä, jos se saa päähänsä, että hänhän lähtee tauolle, niin hänhän sitten lähtee. Ja jos on jano kyseessä, niin se menee vaikka seinäkkeestä läpi vesikupilleen. Toki se on koiran hyvinvoinnin kannalta hyväkin asia, että osaa määritellä sen, milloin koira ei vain jaksa. Riia ei tosiaan ole sellainen koira, joka tappaisi itsensä työllä. Ei todellakaan. Toisaalta semmoinen koira olisi ihana, sellainen joka niin kiihkeästi nauttii työnteosta, mutta eihän se kovin tervettä ole. 

Juonittelevuus tulee ilmi siten, että jos Riialla on jotain kiellettyä suussaan, tai sellaista, jonka minä siltä haluan syystä tai toisesta pois, se osaa kyllä juoksuttaa. Ja tietää olevansa nopeampi. Kaikista ärsyttävintä on se, kun se tuo sen esineen tai asian, vaikka nyt pallon, ihan siihen lähelle, mutta juuri kun olet kumartumassa ottamaan pallon siltä, se kääntää päätään juuri sen verran, ettet saakaan otettua sitä. Jos otat askeleen Riiaa kohti, se ottaa kaksi poispäin. Jos yrität syöksyä, se syöksyy nopeammin. Ja juuri vain sen verran, ettet saa siitä kiinni. Aarg!

Riia on muutenkin vähän liian fiksu ja ihmisiä hyvin lukeva. Kuten olen jo täälläkin kirjoittanut, olen saanut monta kertaa kuulla kouluttajilta, kuinka se kusettaa minua mennen tullen saadakseen herkkuja helpommin. Ja minä tyhmä tanssin sen pillin mukaan. Senkin lopettamiseksi tehdään kovasti töitä. 

Vielä yksi rasittava asia tulee mieleen: Riian tietynlainen herkkyys. Sille jäi aika pahat traumat silmätarkastuksesta, jonka jälkeen se ei ole antanut senkään vertaa ihmisten koskea siihen, kuin aikaisemmin antoi. Tämä tuo omat ongelmansa niin näyttelyihin, kuin vaikkapa tokon luoksepäästävyyteen. Ei se onneksi aggressiivisuutena purkaudu, mutta väistämisenä ja sellaisena paniikkina. Riia pyrkii vain pois. 

Olen kuullut sekä Riian äitistä, että sen parista sisaruksesta, että niiden kanssa on ollut jonkun verran haasteita tai jopa vaikeuksia. Uskon, että toisenlaisessa kodissa ja toisenlaisilla ihmisillä Riiassakin olisi paljon potentiaalia ihan mahdottomaksi ongelmakoiraksi ja kiusankappaleeksi. Olen kuitenkin itse käyttänyt aina melkein kaiken vapaa-aikani koiran kanssa harrastamiseen ja pyrkinyt pääsemään monien eri ihmisten koulutettavaksi ja todella myös ottamaan kaikista neuvoista opikseni. Vielä meillä on matkaa hyvin käyttäytyvään unelmakoiraan, enkä tiedä, päästäänkö sinne asti edes koskaan. Mutta Riiassa on juuri sopivasti ollut haastetta. Sen kanssa on kuitenkin loppujen lopuksi kiva harrastaa. Uskon, että kaikkiin ongelmiin pystyy vaikuttamaan. Pitää olla vain oikeat keinot. 

Koirien kouluttaminen ja kilpailuttaminen

Olen viime aikoina törmännyt hyvinkin erilaisiin näkemyksiin koirien kouluttamisesta ja kouluttamatta jättämisestä sekä kouluttamisen oikeasta ajankohdasta. Katson myös paljon Youtubea ja sieltä esimerkiksi joiden vloggaajien videoissa paistaa kyllä heti silmään, jos koira käyttäytyy jotenkin huonosti. Ja sama juttu kaduilla, minun on pakko aina vähän mulkaista sivusilmällä omistajia, joiden koirat vetelee fleksissään meidän puolelle jalkakäytävää räyhäten, eikä omistaja silmäänsä räpäytä. Miksi jotkut eivät kouluta koiraansa ja miksi jotkut kouluttavat? Milloin koiraa saa alkaa kouluttaa?

Suurin syy siihen, miksi itse haluan kouluttaa koiraani on se, että haluan sen käyttäytyvän tietyllä lailla. Miksi joku haluaisi itselleen remmiräyhän ja ruokia varastelevan rakin, kun voi saada jotain niin paljon parempaa? Toinen hyvä syy sille, miksi haluan kouluttaa koiraani on se, että se tuo mukavasti haastetta ja haluan kilpailla siinä. Se on minun harrastukseni. Mutta vaikka minulla olisi koira, jonka kanssa ei voisi syystä tai toisesta kilpailla missään ja se olisi "vain" kotikoira, kouluttaisin sille ehdottomasti silti perus käytötavat kuntoon. 

Ja miksi ihmeessä koiraa ei koulutettaisi? En keksi yhtäkään hyvää syytä! Minun vereni saa kiehumaan seuraavat kaksi ajatusta, jotka olen kuullut liian monta kertaa: 1) kouluttaminen on koiran kiusaamista ja se pilaa sen persoonallisuuden sekä 2) pennun pitää saada olla pentu, eikä sitä saa kouluttaa. Jos koirilta voitaisiin kysyä, olen sataprosenttisen varma, että ne haluaisivat tulla koulutetuiksi ja ihan pennusta saakka. Miksi pentu haluaisi lojua toimeettomana, jos toinen vaihtoehto on selvittää hauskoja tehtäviä omistajan kanssa ja saada niistä karkkia? Pennun kouluttaminen ei tarkoita sitä, että sillä ei olisi enää aikaa leikkiä tai leikkimistä ei sallittaisi. Pennun kouluttaminen ON leikkiä ja pennun aktivoimista. Kouluttaminen alkaa siitä päivästä, kun pentu tulee kotiin. Ja miksi koiran persoonallisuuden pilaisi se, että se osaa istua ja olla paikoillaan käskystä? Parhaimmillaan nämä taidot voisivat pelastaa sen hengen. 

Minulla on myös tuttuja, joiden mielestä koirien kilpailuttaminen on väärin. Minä en edes tiedä mistä aloittaisin itseäni puolustaakseni. Ensinnäkin, koirat nauttivat siitä. Riialle koulutushalli on maailman paras paikka ja treenaaminen on parasta, mitä se tietää. Se ei meinaa pysyä nahoissaan, kun pakkaan kotona treenireppua. En voi ymmärtää, miksi jonkun mielestä koirien treenaaminen on niiden kiusaamista. Selvästikään hän ei ole koko hommaa itse koskaan edes yrittänyt tai ollut katsomassa koirien kouluttamista. Koiraihmiset ovat sitä paitsi tätä nykyä erittäin hyvin perehtyneitä vaikkapa koiran lihashuoltoon ja kuntoutukseen. Kaikki agilityihmiset, kenen kanssa olen treenannut, ovat erittäin tunnollisesti lämmitelleet ja jäähdytelleet koiransa ennen treenejä. Tämän lisäksi koirien kanssa tehdään erilaisia lihaskuntoa parantavia ja ylläpitäviä harjoitteita sekä venytellään. Totta kai sekin on totta, että esimerkiksi agilityssa saa koiran helposti rikottua, jos jättää noudattamatta tiettyjä turvatoimia, hyppyyttää liian korkeilla rimoilla tai vaikka ei opeta koirallensa esteitä ennen kuin lähdetään täydessä vauhdissa suorittamaan niitä, mutta kisatilanteissahan tällainen toiminta ei missään nimessä sovi. Ja olen aivan varma, että jos joku näkee jonkun treenauttavan koiraansa sen terveyden vaarantaen, niin siihen kyllä puututaan. 

Tokoa ja vaikkapa rally-tokoa ei tarvitse edes puolustella. Miksi ihmeessä olisi väärin antaa koiran suurille ja kehittyneille aivoille vähän puuhaa sen ainaisen remmilenkkeilyn lisäksi? Fyysisten aktiviteettien lisäksi koirat kaipaavat myös aivotyötä. Koiran kouluttaminen on siis niiden aktivoimista. 

Pahimmillaan kouluttamattomuus aiheuttaa koiralle itselleen vain paljon stressiä ja ahdistusta ja vaarantaa sen terveyden. Jos koira ei tiedä, miten tietyissä tilanteissa toimitaan, vaan se vaikkapa ruuhkaisassa väkijoukossa poukkoilee minne sattuu, saattaa se jonain päivänä jäädä vaikka pyörän alle. Jos se saa tervehtiä jokaista vastaantulevaa koiraa, saattaa jonain päivänä se vastaantulija ollakin yhtä hallitsematon ja aggressiivinenkin ja käydä kiinni tai sillä voi olla vaikkapa joku tarttuva tauti, joka tarttuu ihokontaktissa. Jos koira saa rynnätä ulos autosta tai asunnosta heti, kun ovi aukeaa, saattaa sen jonain päivänä rynnätä suoraa auton alle. Ja jos se varastelee tilaisuuden tullen ruokaa, saattaa jonain päivänä se ruoka olla levyllinen tummaa suklaata. Monta mahdollisuutta, joissa koiran kouluttamattomuus on pelkästään haitaksi. Mutta keksiikö kukaan tilannetta, jossa olisi jotain haittaa siitä, että koiraa on koulutettu? 

Tunne koirasi

Riia täyttää tämän kuun lopulla kaksi vuotta ja ollaan koettu yhdessä jo yhtä ja toista. Treenattu aktiivisesti koko ajan, kilpailtu ja käyty näyttelyissä. Silti meillä on vielä tosi paljon opittavaa toisistamme. Mutta kaikista parasta tässä yhteisessä matkassa on se, kun oppii tuntemaan meidän heikkoudet ja vahvuudet parivaljakkona: sen, missä me ollaan hyviä ja mihin tarvitaan vielä treenausta. Varsinkin nämä kisatilanteet opettavat tosi paljon, sillä ne tilanteena eroavat tavallisesta treenistä paljon. Jo sen vuoksi niissä kannattaa käydä, että saa tietää, mitä pitää vielä treenata. 

Itse olen kokenut, että kaikista arvokkainta oman etenemisen kannalta on saada palautetta mahdollisimman monelta ihmiseltä. Tänään meidän tokoryhmän vakkarikouluttajan tilalla oli tuuraaja ja jotenkin taas hänen antamansa palaute ravisteli minut heräämään tiettyihin asioihin. Hän ei ole meitä paljoakaan kentällä nähnyt ainakaan kouluttajan asemassa, joten se, että hänkin sanoi samoja asioita, mitä meidän vakkarikouluttajakin (muiden muassa) on meille monta kertaa sanonut, herätti minut. Nyt se vaan jotenkin iski tajuntaani. Jos me halutaan olla hyviä ja pärjätä jatkossakin, niin uusien tokoliikkeiden opettelun sijaan, kannattaisi varmaan satsata niihin asioihin, joissa meillä on juuri tällä hetkellä parantamisen varaa. Ei se ruudun osaaminen auta, jos perusasiat on hukassa.

c. Reetta Aho

Tänäänkin sain jälleen kuulla, että Riia on erittäin taitava ja sillä riittää potentiaalia vaikka mihin. Mutta minä vaadin siltä liian vähän. Kriteerini tokossa ovat olleet tähän asti vähän sellaiset, että "no kunhan on kivaa" ja "jos nyt ykkösen sais" tai "eihän me nyt bortsuille pärjätä, mutta yritetään." Ja totuushan on se, että Riiassa riittää potentiaalia parempaankin, mä oon antanut sille aivan liian kauan liian pitkää "narua" ja se tekee täysillä vaan sillon, kun haluaa, eli sillon kun tehdään jotain kivaa. Mutta jos mä en ite oo skarppina, se kyllä keksii itelleen jotain muuta haukaa tylsien hommien tilalle. Ja mähän oon tavallaan sallinut sen sille kerta toisensa jälkeen, kun se on ehkä saanut siitä vähän moitetta, mutta homma on muuten jatkunut. 

Tästä päästäänkin siihen, mistä olen kuullut sata kertaa ja mistä sain kuulla tänäänkin, mutta joka nyt vasta iskeytyi oikeasti tajuntaani. Riia on kuriton ja mä oon sille liian lepsu. Ja Riiahan käyttää mua ihan häikäilettömästi hyväkseen siinä asiassa. Luin jo mitteliä hankkiessani Mitteliyhdistyksen rotuesittelystä, että ne on tosi älykkäitä ja pystyvät käyttämään omistajiaan hyväkseen. Ja mä ajattelin, että se on jotain söpöltä näyttämistä, että saa ylimääräisiä herkkuja. Mutta itseasiassa, sehän taitaakin olla juuri tätä, mitä Riia harrastaa. Se tietää, että kentän nuuhkiminen on väärin. Se saa nuhtelua. Se saa perusasentokäskyn. Se tulee perusasentoon. Hetken päästä se saa palkan. Ja minä olen luullut palkkaavani sen siitä, kun se istuu nätisti pitkään. Mutta heti namin jälkeenhän se kohta jo nuuhkuttelee mattoa uudestaan. Missä meni vikaan?

Riia on myös älyttömän kuuma koira tätä nykyä. Se on tämän päiväisen ja sunnuntaisen kokeen perusteella hoksannut, että haukkumallahan saa kivasti purettua paineita. Uskon tämän johtuvan Riian ylikorkeasta viretilasta, mitä se ei vaan pysty hallitsemaan. Halli ympäristönä nostaa Riian viretilan tosi korkealle. Tästä lähtien mun on vaan ladeltava sille ne säännöt, millä sitä virettä saa hallissa purkaa. Pahimpana ongelmana meillä ehkä tällä hetkellä on kentälle ryntääminen, johon en ole puuttunut, koska suoraan sanottuna ei ole kiinnostanut. Mun mielestä mun koira on saanut mennä kentälle riemuissaan niin, että väliseinäköt kaatuilee. Mutta ei saa kyllä enää, koska siitähän se kaikki lähtee vinoutumaan. Jos se menee sinne miten päin haluaa ja missä mielentilassa vaan, sillä on valmiiksi päällä tunnetila: oujeeoujeeoujeevähänkivaakentällekivakivakiva, minkä jälkeen sillä keittää yli ensimmäisellä mahdollisella hetkellä. Eli jatkossa: jos joku näkee mun menevän kentälle niin, että mun koira kiskoo koko remmin mitan verran edellä, niin saa tulla lyömään jollain koirankoulutusoppaalla päähän. 

c. Reetta Aho

Tajusin mä tänään meistä kuitenkin paljon positiivistakin: Riia osaa todella hyvin asioita, se on tarkka kuuntelemaan eikä se tiedä mitään parempaa, kuin tehdä niitä liikkeitä, jotka se osaa ja joista se tykkää. Nyt täytyisi vaan saada kaikki liikkeet sellaisiksi, että se oikeasti tietää, mitä niissä pitää tehdä ja myös sen, mitä niissä ei ainakaan saa tehdä.