Kolmannet aksakisat

Eilen me startattiin agilitykisoissa kolmannen kerran. Tuomarina tällä kertaa toimi Esa Muotka. Radat eivät missään nimessä olleet helpoimmasta päästä, vaan kuulin eräänkin kokeneemman kilpailijan toteavan ratojen olevan "vaikeahkon kakkosluokan radan tasoa." Sen lisäksi, että radat vaativat teknisempää osaamista, oli Muotka laskenut niihin tosi tiukan ihanneajan. Kukaan mini- tai mediluokissa ei saanut nollarataa. Ja meidän yksi treenikaveri, salamannopea kääpiöpinserikin, sai yliaikaa muuten puhtaalta radalta. Se kertoo jo paljon kaikille ko. koiran tunteville. Jos sekin saa yliaikaa, niin radan suorittaminen ihanneajan puitteissa on lähes mahdotonta. Se on mielestäni vähän väärin, koska joillekin tuokin kerta radalla oli se ensimmäinen. Aika karu aloitus agilityuralle. Olisi voinut mielestäni edes yksi rata kolmesta olla helpompi...

Minulle ja Riialle tekniset radat kuitenkin sopivat hyvin, koska Riia on niin hyvin hallinnassa ja tulee ohjauksiin. Ne ainoat virheet, mitä kahdelta ekalta radalta saimme, tulivatkin yllättäen taas kepeiltä. Mutta tällä kertaa se ei jäänyt niin paljoa harmittamaan, koska ekalla radalla kepit olisivat menneet oikein, jos minulla olisi siinä vaiheessa (radan tokavika este pitkän suoran jälkeen) kulkenut vielä henki ja olisin jaksanut kannustaa koiran loppuun asti. Ja tokalla radalla kepit olisivat menneet putkeen, jos olisin ohjannut niille rauhallisemmin. Tokalla radalla ne olivat nimittäin toisiksi ensimmäisenä esteenä radalla, joten sijainti oli vaikea, kun koira piti saada suoraan alkuvauhdeista kepeille. Vikalla radalla kepit taisivat mennä nappiin, mutta oma kunto oli jo loppunut ja olin ehkä henkisestikin jo luovuttanut, joten en jaksanut ohjata Riiaa enää loppuradasta kunnolla ja se suoritti peräti kolme estettä väärin. Kolmas rata oli nimittäin ihan supervaikea ykkösluokan radaksi. Noiden ratavirheiden lisäksi saimme toki paljon aikavirheitä. 

Joka tapauksessa noilla kahdella (huonolla) tuloksellamme pääsimme palkintopalleille: ekalla radalla ekoiksi ja tokalla tokiksi. Saimme kotiin viemisiksi kaksi pussia puruluita, kaksi lelua sekä kaksi ilmaista starttia. Palkintopallilla tuomari totesi meille, että olisimme me voineet yhden nollankin tehdä. No niin oltaisiin! Mutta ehkä ensi kerralla sitten.

Voittajan on helppo hymyillä.

Meidän treeniporukka starttasi kokonaisuudessaan radoilla! <3

3 v.

Tänään Riia täyttää kokonaiset kolme vuotta!

Syndesankari harjoittelee tunnistusnoutoa.

Kolme vuotta tuntuu samaan aikaan vähältä ja paljolta. Vähältä, koska tuntuu, että me olemme tehneet ja kokoneet jo niin paljon. Mitä kaikkea voikaan olla edessä! Paljolta ja haikealta kuitenkin samaan aikaan. Pentu- ja nuoruusvuodet ovat nyt todella takana päin ja Riia on oikeasti ihan aikuinen koira. Vielä toki nuori aikuinen, mutta ei enää kauaa. Ensi vuonna se on jo neljä. Koira parhaassa iässä edelleen totta kai, muttei nyt varsinaisesti enää mikään nuori. 

Mutta onnellinen saa olla tuosta koirasta. Se on 3 vuotta, täysin terve ja luonteeltansa silkkaa kultaa. Ja mitä kaikkea sen kanssa on jo nyt saanut kokea ja mitä kaikkea tulemme vielä kokemaankaan!

Kolmen vuoden aikana Riia on esimerkiksi:

Startannut viisi kertaa rally-tokossa. Kerännyt kolme alokasluokan tulosta ja koulutustunnuksen sieltä. Lisäksi käynyt kaksi kertaa sössimässä avoimen luokan kokeen sortuen houkutuksiin radalla ja radan ulkopuolella. Paras muisto rallyilystä on ekasta kokeesta, kun maanantaina kävimme tekemässä ekaa kertaa rallyrataa ja lauantaina saimme kokeessa 92 pistettä. Koe oli ensimmäinen virallinen kilpailuni minkään koiran kanssa missään lajissa, eikä homma olisi voinut paremmin lähteä liikkeelle.

Käynyt viisi kertaa tokokokeessa. Saanut kolme ykköstä alokasluokasta ja siten koulutustunnuksen myös sieltä. Kaksi kertaa käyty avoimessa luokassa, joista toisesta nolla ja toisesta kolmostulos. Paras muisto tokokokeista on viimeinen aloykkönen kauniina kevätpäivänä silloisessa kotihallissamme. Tuomari oli ollut tiukka ja olimme luokan loppupäässä. Hallin katostakin putoili yhtenään kosteudessa tiivistyneitä vesipisaroita kentälle, eli olosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset. Vedimme kuitenkin kokeesta kovat pisteet 182 ja olimme luokan kakkosia. Muistoksi saimme hienon ruusukkeen. 

Olemme käyneet seitsemän kertaa näyttelyissä, joista parhaimpina saavutuksina ROP pentu Jyväskylän näyttelyssä sekä SA:t Korpilahden ja Seinäjoen ryhmiksistä. Parhaimpana muistona Tampere KV, jossa olimme edustamassa kasvattajaryhmässäkin ja olimme ryhmänä ROP 3. 

Riia on startannut kaksi kertaa agilitykilpailuissa ja nappasi ekoista agilitykisoistaan LUVAn viime tammikuussa.

Vuonna 2016 Riia osallistui mittelien rally-tokomestaruuksiin ja oli alokasluokan kolmas. 

Riia on tällä hetkellä hallitseva tokon rotumestari.

Lisäksi viime viikonloppuna Riia palkittiin paikallisen koirayhdistyksen vuoden tokokoirana. 

Mitähän kaikkea elämä tuokaan vielä tullessaan...

Kurkataanpa VOI-luokkaan

Tein aikoinaan samanlaisen postauksen avo-luokastakin, joten pakkohan se on tehdä VOIstakin. Tämä helpottaa myös itseä hahmottamaan, sitä, mitä kaikkea meillä on vielä treenattavana.

1. Paikalla makaaminen 2 minuuttia

Tässä meillä on treenattavaa oikeastaan ainoastaan siinä, että minä voisin mennä näkösuojan taakse. Ollaan Riian kanssa sitä jonkin verran tehty ja niin kauan se on sille ok, kun se tietää, missä minä olen. Mutta jos häivyn jonnekin nurkan taakse (tai entisen treenihallin yläkertaan) se saa paniikki kohtauksen. Ei se mihinkään vieläkään nousee, mutta haukkuu hädissään. Ja totta kai tähän lisätään vielä liikkurin tekemät häiriöt. Näkösuojassa + häirittynä me ei olla ikinä treenattu. 

2. Seuraaminen

Meidän on treenattava vielä aika paljon suoraa peruuttamista. Ja tietenkin seuraamista ylipäätään. Voittajaluokassa seuraaminen on varmasti jo paljon pitempi pätkä kuin alemmissa luokissa. Onneksi kerroin on kuitenkin vain 2. 

3. Seisominen ja/tai istuminen ja/tai maahanmeno seuraamisen yhteydessä

Tässä ei pitäisi olla mitään ongelmia.

4. Luoksetulo

Voittajaluokassa koira täytyy pysäyttää seisovaan asentoon puolivälissä luoksetuloa. Riia osaa pysäytyksen tosi hyvin, mutta menee hirveän helposti istumaan, koska olemme harjoitelleet sitä. Täytyy siis vahvistaa tosi paljon sitä seisovaa asentoa. Sekä sitä, että sieltä pysäytyksestä tullaan lujaa sivulle. 

5. Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo

Tässä ei ole kummempia ongelmia. Liikkeen alkuhan on käytännössä ruutu. Sieltä sitten pitää vain kutsua koira seuraamiseen. Riian kanssa ollaan tätä pari kertaa tehty ja se on sille vielä hämmennyksen ja ihmetyksen aihe eikä se oikein uskalla sieltä heti lähteä tulemaan. Mutta vaatii vain toistoja!

6. Ohjattu noutaminen

Tätä ei olla koskaan ihan täydellisenä liikkeenä tehty, mutta pienen, muutaman askeleen seuraamisen kera kyllä. Eikä tässä ole mitään ongelmaa, sujuu niin kuin pitääkin. Nyt pitää vaan pidentää seuraamista.

7. Tunnistusnouto

Tässä ollaan ihan alkeissa vielä. Riialla ei ole mitään hajua siitä, mikä se kapula on, joka sen pitää tuoda. Ollaan harjoiteltu yhden kapulan etsimistä ja se kyllä toimii, mutta heti, kun siihen lisää ne toiset kapulat, Riia ei enää tajua. Ne pitäisikin varmaan lisätä jotenkin yksi kerrallaan ja vielä vahvistaa sen oikean kapulan nostamista. 

8. Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten

Olemme siinä vaiheessa, että metallikapulan voi tuoda juuri ja juuri perusasentoon, mutta missään nimessä esteen yli se suussa ei pääse hyppäämään. Jatkamme siis harjoituksia.

9. Kauko-ohjaus

Riia osaa kaikki asennot kaukoista, mutta kymmenen metrin matka on tosi pitkä. Ei olla varmaan niin kaukaa tehty.

Loppujen lopuksi sitä treenaamista ei niin kovin paljoa olekaan. En malta odottaa sitä, että hallitaan kokonaisia liikkeitä. Nämä ovat niin makeita, kun ne osaa!

Agilitytreenipäivitys

Tällä hetkellä treenaamme ahkerasti agilityä 1-3 kertaa viikossa ohjatuissa treeneissä. Lisäksi kohotamme Riian kuntoa mm. lenkkeilemällä n. joka toinen päivä irti lumisen järven jäällä tai metsässä. Se todella käy ihan treenistä!

Meidän "oikeassa" treeniryhmässä on kyllä tosi hyvä koutsi, joka vie meitä hurjasti eteenpäin. Lisäksi kisaamisen aloittamisesta on seurannut se, että ainakin oma radanlukutaito on kehittynyt aivan huimasti ja Riiakin on löytänyt lajiin vielä suuremman innon. Se käy aivan järjettömillä kierroksilla aksahallin läheisyydessä eikä esimerkiksi lämppälenkeillä pysty mihinkään järkevään toimintoon, vaan roikkuu remmissä, treenikavereissa tai mun housunpultuissa. Toisaalta tosi ärsyttävää, mutta toisaalta ihanaa. Ihana nähdä tuossa ylikiltissä kympintytössä noita riiviönkin puolia välillä.

Treeneissähän varsinkin eka kierros menee tätä nykyä täydellä pörinällä. Vähänkin myöhässä oleva ohjaus tai koiran linjan tukkiminen johtavat välittömään palautteeseen, joka tulee joko suullisesti tai... no suullisesti eli joko murinaärinänä tai sitten saan reiät paidanhihaan/housunlahkeeseen/käteen. Mutta niin kuin mun "extratreeniryhmän" koutsikin sanoi, niin se se on sitä parasta palautetta, kun se tulee siltä koiralta ja juuri siinä hetkessä, kun mokaat. On paljon helpompi hahmottaa se raja ajoissa olemisen ja myöhässä olemisen välillä, kun se palaute tulee koiralta heti, eikä koutsilta kahden minuutin päästä. Riia kyllä pörisee heti, jos ohjaan liian myöhään. Mutta siinäkin mielessä Riia on loistava opettaja, koska se kyllä kuitenkin tulee ohjaukseen eikä me juuri ikinä langeta radan ansakohtiin. Sekunteja vaan otetaan noilta liian suurilta kaarroksilta. 

Keppeihin on löytynyt nyt taas edellisten kisojen pettymysten jälkeen aivan uusi ote. Jotenkin omaan päähäni on syntynyt ajatus suorittaa kepit yhtenä esteenä siinä missä muutkin, eikä pitää sitä minään Mount Everestinä lakeuden keskellä. Jotenkin tämä meidän uusi koutsi on saanut iskostettua minuun ajatuksen siitä, miten kepeillä täytyy toimia. On aivan turha mennä itse kilometri ennen koiraa räpeltämään sinne ekalle keppivälille, vaan koiralle pitää antaa mahdollisuus TARJOTA niitä. Varsinkin koiralle, joka ne oikeasti osaa. Sille pitää antaa tilaa tehdä ne! Rytmitys on siinäkin kaiken avain. Minulla on ollut paha tapa alkaa himmailemaan ennen keppejä ja sitten koiran lähtiessä niitä suorittamaan, lisätä itse vauhtia. Ei niin, vaan tasaisesti eteenpäin koiran KANSSA tai mieluusti vaikka vähän takana. En ymmärrä miten se on voinut olla niin vaikea juttu tajuta. Niinhän ne on Riialle OPETETTUKIN. Siis että minä jään taakse ja se suorittaa ne itsenäisesti ja saa etupalkan. Kyllä se vaan on hyvä, että on olemassa koutsi, joka laittaa ne mutterit omassakin päässä kohdilleen!

Saa nähdä miten ensi viikon kisat sujuvat. Meillä onkin aivan huikean mahtava tilanne tiedossa, kun KOKO meidän treenijengi osallistuu samoihin kisoihin. Porukkaan kuuluu kolme minikoiraa, kaksi mediä ja yksi pikkumaksi ja niistä kahdelle kisat ovat ihan ensimmäiset. Aika paljon jännättävää, mutta ihanaa, että ollaan koko porukalla menossa radoille! Siitä tulee niin kivaa! Ensi viikolle varattiin vielä siitä kisahallista kenttävuoro yhden meidän ryhmäläisen kanssa. Päästään treenaamaan vielä kisoja edeltävällä viikolla Lagun omituisia täysvalkoisia keppejä. 

Uusi näyttelyremmi ja näyttelyvuosi 2018

Näyttelyremmejä valmistava Amanda huuteli Facebookissa ihmisiä, jotka voisivat testata hänen valmistamiaan näyttelyremmejä. Saatiinkin tällä viikolla Riialle postissa ihan uusi ja kaunis näyttelyremmi, jonka myötä iski tarve päästä näyttelykehään. Tulevan vuoden jäljellä olevia 42:ta viikonloppua kuitenkin ruuhkauttaa agilitykisat ja tokokokeet, mutta alustavasti tälle vuodelle suunnitelmissa on seuraavat näyttelyt:

Seinäjoki RN 12. ja/tai 13.5.
Alavus KR 10.6.
Ähtäri RN 2.9.
Seinäjoki KV 27.10.

Ja jos kesäkuukausille ahkeroin vielä yhden näyttelyn jollekin viikonlopulle...

Me ollaan kyllä melko laiskoja näyttelyissä kävijöitä ja on ihme, jos noista suunnitelluista kaikki toteutuu... Paljon mieluummin käytän kuitenkin aikaa ja rahaani agi- ja tokokisoihin ja treeneihin. Mutta ehkä se on ihan ok, kun ajattelee, ettei Riia itsekään näyttelyistä niin välitä. Salaisena toiveena kuitenkin joskus edes yksi serti saada ja sitähän ei saada voi, jossei edes yritä! 

Miten aika riittäisi kaikkeen?

Nyt kun Riian kanssa harrastetaan ja kilpaillaan kahdessa lajissa, on koiraharrastus lohkaissut aina vain isomman palan omasta vapaa-ajasta. Minun oli aivan pakko taiteilla meille tulevien kuukausien suunnitelmat Riian omaan treenivihkoon ja tuollaiseen bujoiluun jäikin aika nopeasti koukkuun. Tässäpä muutama ote meidän ruuhkaisesta keväästä.

Maalis-huhtikuussa meillä tulee olemaan ohjattuja aksatreenejä joka toinen viikko kaksi kertaa viikossa. Joka toinen viikko onneksi vain yhdet. Siihen päälle vielä viikonloppujen kilpailut ja vierailevat kouluttajat. Puhumattakaan tokotreeneistä. Sitäkin pitäisi joskus treenata, sillä kevään aikana on tulossa kolmet kokeet.

Haaveilin, että jos me oltaisiin vielä tämän vuoden aikana ehditty rallykokeisiinkin, mutta fakta on se, että ei me ehditä. Ei ainakaan kevään aikana. Katsotaan sitten, miten tokon kanssa tänä vuonna käy. Jos me pääsemme pian voittajaluokkaan, niin joudumme niitä liikkeitä varmaan vielä hetken hiomaan ennen kuin voimme kokeeseen mennä. Siinä välissä voisi olla aika rallyilylle. 

Agilitykisoja taas on luvassa suunninpiirtein kerran kuukaudessa. Kesällä sitten todennäköisesti niiden osalta räjähtää homma ihan käsiin, kun minä olen ensimmäisellä kesälomallani sitten yläkouluiän. 

On kuitenkin TOSI tärkeää muistaa antaa koiralle vapaatakin. Suunnitelmissa on tällä hetkellä, että sitten kun meidän viikkotreeneissä vaihtuu jakso, pidetään ne väliviikot ainakin ihan täyttä lomaa agilityn osalta. Kunnon täyslomaa kaikesta olisi luvassa sitten näillä näkymin touko-kesäkuun vaihteessa. Silloin Riia pääsisi olemaan ihan vain kotikoira ennen kesän kisoja ja tapahtumia. 

Olisi ehkä paljon helpompaa, jos keskittyisi vain yhteen lajiin kerralla. Kahdesta vielä selviää, mutta kolme on liikaa. Väkisinkin tulee ajateltua sitä haavettani pk-koirasta. Jos tähän otettaisiin vielä pk-treenit mukaan (ja tietenkin molempien koirien agility- ja tokotreenit) olisi kyllä aivan mahdotonta edes kuvitella tekevänsä vapaa-ajalla mitään muuta kuin koirajuttuja. Tiukkaa voisi tehdä jo kahden kilpailevan koiran treenaaminen kahdessa lajissa yhtä aikaa. Vaikka menisihän ne osittain siinä, missä toisenkin. Olisi kyllä kiinnostavaa kuulla, miten ihmiset aikatauluttavat treeninsä ja kilpailunsa, jos omistaa kaksi kisakoiraa. Ja jääkö tilaa millekään muulle harrastukselle? Itse yritän pitää omasta kunnostani huolta myös salilla käymällä, mutta yhden päivän aikana ei mitenkään kyllä ehdi käydä töissä, salilla, lenkillä, tehdä ruokaa ja treenata. Miten tämä onnistuu muilta? Vai onnistuuko? Voiko tosissaan treenavalla olla muuta elämää kuin koirat?

Vuoden 2017 tokomitteli

Riia sai eilen odotettua ja toivottua postia. Minun korviini oli kyllä kantautunut mittelierkkarissa julistettujen vuoden mitteli-kilpailujen tulokset tokonkin osalta ja tiesin, mitä odottaa. Oli kiva kuitenkin saada mustaa valkoisella ja tuon pystinkin kotihyllyä koristamaan. Riia nimittäin on vuoden 2017 tokomitteli. 

Riian ilme: "Oliko tämä nyt joku yllätys jollekin?"

Minulla on aika kova kilpailuvietti ja en voi valehdella, etteikö koiran kanssa kilpailemisessa yksi motivaattori olisi myös titteleiden ja tunnustusten haaliminen. Haaveeni on aina ollut olla yksi Suomen parhaista jossakin lajissa ja nyt tavallaan ollaankin. Vuoden 2017 menestynein tokomitteli. Rotutasolla ykkösenä oleminen ei tietenkään ole mikään SM-kulta, mutta on se on eräänlainen lievennys tuosta haaveesta olla Suomen paras. Olemme Suomen parhaita ainakin rotutasolla. Ja se on jo iso juttu minulle!

Siitä asti kun Riian hommasin, toivoin, että jonain päivänä olisimme vuoden tokomitteli. Siihen tähdättiin alusta asti ja nyt sen saavutimme. Mitäs nyt? Yksi tavoite on ehdottomasti olla myös vuoden 2018 tokomitteli. Tällä hetkellä meillä on vasta yksi kolmostulos avosta, joten pisteitä on saatava roimasti enemmän. Olemme menossa kokeisiin ainakin huhti- ja toukokuussa, joten tulokset niistä olisi toivottavia. Pelkästä osallistumisesta ei vuoden tokomittelikilpailussa pisteitä heru, vaan tulos on saatava. Mitä parempi tulos, sitä enemmän pisteitä. Tälle vuodelle tavoitteena on ehdottomasti myös saada kilpailuoikeus voittajaan, eli toisin sanoen ainakin yksi ykkönen avosta. En ole vieläkään tehnyt päätöstä, nousemmeko voittajaan jo yhdestä ykkösestä vai keräämmekö koularin avosta kasaan. Se riippuu varmaankin seuraavan kokeen tuloksesta ja fiiliksestä sen jälkeen. Haluammeko mennä eteenpäin heti kuin mahdollista, vai jatkammeko fiilistelyä avossa? Suurin tavoitteeni koko Riian elämälle on se, että siitä jonain päivänä tulee tokovalio. Se on vasta kolme, mutta vuodet menevät tosi nopeasti eikä tokokokeita niin kovin paljoa ole tarjolla. Etenkään, kun ei mielellään lähtisi Suomen toiselle puolelle ventovieraaseen halliin kokeilemaan onneaan. Siksipä voisi olla järkevintä siirtyä suoraan voittajaan, mutta koska meillä on aika paljon työstämistä vielä voi-luokan liikkeiden kanssa, menisi todennäköisesti mahdollisuus vuoden 2018 tokomitteli-titteliin siinä. Ykkössijaa tuskin napsahtaisi (esimerkiksi) yhdellä avon kolmostuloksella ja yhdellä ykkösellä. Vaikka se palkinto onkin toissijainen juttu verrattuna tavoitteeseen TVA-tittelistä. 

Tittelit. Palkinnot. Palkinnot. Tittelit. Joo. Kyllä me oikeasti muustakin syystä kisataan, vaikkei nyt ehkä kuulostakaan siltä. Tärkeintä minulle lajissa on ongelmien ratkaisu ja itsensä voittaminen. Toko on niin siisti laji, kun siinä joutuu oikeasti miettimään, miten koiraa kouluttaa ja miten suorituksista saa täydellistä. Riiakin tuntuu rakastavan juuri sitä. Se rakastaa hiomista ja pikkutarkkuutta. Sen naama loistaa kaksi kertaa leveämmin, kun se hoksaa, mikä siinä ruudussa meni äsken pieleen ja miten se tehdään oikein. Ja totta kai sen naama loistaa, koska vaikean liikkeen mennessä oikein, meillä on aina bileet. Riia saa ykköslelunsa, reikäpallo-karvavarsi-vetolelunsa, johon se ei saa ikinä muuten koskea. Ei edes aksassa. Se on meidän tokopallo. Ja Riia tekee kaikkensa, että se pääsee kiskomaan mun kanssani sitä palloa. Paitsi kokeessa. Kokeessa se saa palkinnoksi häkin luona makkaraa. Se on sen mielestä jopa parempaa, kuin reikäpallo.