sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Koiranelämää

Vuosi 2016 on alkanut meillä melko rauhallisissa merkeissä. Olemme käyneet nyt kahdesti agiharkoissa. Toinen kerta meni vähän ensimmäistä paremmin, mutta vielä en ole ihan varma syttyykö Riia niin kovasti siitä lajista. Aina, kun agiharkoissa on taukoa sillä tavalla, ettei pysty itse harjoittelemaan, otan Riian kanssa tokoliikkeitä ja sen naamaan syttyy tällöin aivan toisenlainen virne - itsevarma ja riemukas. Tokosta se selvästi nauttii ja minä myös: päästäisiinpä treenaamaan sitäkin pian!


Olemme Riian kanssa saaneet täällä uudelle asuinalueellamme aivan oman koirajengin. Minun päiväni ovat usein sellaisia, että lähden kouluun vasta iltapäivän puolella, joten käymme monesti Riian kanssa aamupäivästä pitkällä lenkillä. Lenkit päättyvät tai alkavat usein läheiseltä lammaslaitumelta (jossa siis ilmeisesti kesäisin on lampaita, ei tietenkään tällä hetkellä), jonne kokoontuu naapuruston eläkeläiset ja muut, joilla on aikaa aamupäivisin olla vain koiransa kanssa. Tähän jengiin kuuluu reilu kymmenen tosi mukavaa koiraa. Suurin osa on jo vähän vanhempia, mutta alle vuosikkaita on ainakin pari: puolivuotias sheltti ja muutaman kuukauden ikäinen australianpaimenkoira. Erityisesti näiden nuorien koirien kanssa Riia rakastaa leikkiä. Lisäksi yksi vanhempi chihuahua intoutuu välillä juoksemaan sen kanssa. Muilta se sitten pääasiassa varastaakin palloja. 


Mielestäni on kiva, että koira pääsee leikkimään tuttujen ja turvallisiksi todettujen koirien kanssa paljon. Riiasta on ainakin tällä tavalla kehittynyt tosi koirasosiaalinen koira. Se osaa tosi hyvin tulkita koirien mielialoja ja tietää, kuka haluaa sen kanssa leikkiä ja kuka ei. Se ei koskaan kiusaa ketään ja lopettaa heti, jos sille ärähtää. Ainoastaan yhden samanikäisen narttumittelin kanssa se sai lammaslaitumella aikaan muutaman sekunnin kestävän tappelun. Oman tulkintani mukaan tilanne päättyi kuitenkin siihen, että Riia alistui. 


Jonkun verran koirapuistot ja vieraiden koirien kanssa leikittäminen herättävät keskustelua koirapiireissä. Olen kuullut sanottavan, että se on koiralle stressaavaa eikä ollenkaan luonnollista. Itse olen käyttänyt paljon koirapuistoa ja Riia on tykännyt hirveästi käydä siellä. Kuitenkin nyt sen ollessa jo vanhempi, ajattelin, että voisimme jatkossa leikkiä lähinnä noiden tuttujen koirien kanssa. Onhan koirapuistot paikkoja, joihin kuka vaan pystyy koiransa tuomaan, joten taudit saattavat levitä niissä helposti. Erityisesti viime viikonloppuna koirapuistossa ollessani aloin ajatella, ettei se ehkä olekaan paras paikka sosiaalistaa koiraa.


 Olimme nimittäin tässä läheisessä puistossa Riian kanssa. Siellä oli muutama terrierirotuinen koira ja muutama muunlainen. Etenkin yksi terriereistä sai jatkuvasti aikaan tappelun jonkun kanssa, jopa erään alle kolmikuisen pennun. Myös muut koirat olivat vähän väliä hampaita toisilleen näyttämässä ja tunnelma oli suorastaan kireä. Pari kertaa Riiakin sai nähdä jonkun hampaat ja tuli poisajetuksi. Se näytti melko helpottuneelta, kun lähdimme pois. Silloin päätin, että menemme jatkossa koirapuistoon enää vain silloin, kun tiedän, että siellä on vain kivoja koiria. Ja lähden pois, jos sinne tulee joku ei niin kiva...

Silti olen tyytyväinen, että Riian ollessa nuorempi, kävimme paljon puistoissa. Se tulee nykyään toimeen kaikkien kanssa ja osaa olla isossakin porukassa. Silti riskit, että jotain tapahtuu, on melko suuret. On paljon mukavempi, kun nyt asumme paikassa, jossa meillä on oma koirajengi. Ja lisäksi Riialla on tietenkin paras ystävänsä Ava, jonka edelleen näemme 1 - 2 krt viikossa ja parempaa kaveria Riialla ei olekaan! (Tekstin kuvissa esiintyy Riia ja Ava. Aluksi lammaslaitumelta ja viimeisessä kuvassa meiltä kotoa.)

Iloisia (leikki)hetkiä kaikille!




lauantai 23. tammikuuta 2016

Riia meni putkeen, mutta mikään muu ei

Meidän ekat agilityharkat oli eilen ja en voi muuta kuin sanoa, että olisipa jo perjantai, että päästäisiin agilityharkkoihin vähän paremmalla onnella...

Tarkoituksena oli mennä samalla bussilla harkkoihin kaverini ja hänen aussinsa kanssa. Bussiin pääsimmekin (mikä sinänsä oli ihme koska odottelin bussia ensinnäkin väärällä puolella tietä - älkää kysykö - ja jouduin juoksemaan sinne koira kainalossa) ja bussi ei ollut kovin pahasti myöhässä (ehkä muutamia minuutteja). Halli oli meille molemmille uusi ja pysäkiltä piti olla matkaa hallille n. 200 m. Bussissa iskee paniikki, koska emme kumpikaan tosiaan olleet aikaisemmin siellä päin seikkailleet, ympärillä on pimeää, eikä juuri ollenkaan mitään tunnistettavia maamerkkejä. Menen sitten kysymään kuskilta, missä mennään ja voisikohan jättää meidät Valmetinkadun pysäkille, koska emme itse tiedä missä se on. Kuski jättääkin meidän teollisuusalueelle, jossa on aivan autiota. Lähdimme ensin väärään suuntaan pysäkiltä, kunnes muistin katsoneeni kartasta, että Haukkuvaara onkin siellä suunnassa, mistä bussi tuli. Sinne siis.


Ensimmäisessä risteyksessä on Haukkuvaaran kyltti ja nuoli, jonka suuntaan lähdemme. Tässä vaiheessa fiilis on vielä hyvä. Löydämme pian tienhaaran, jossa on myös Haukkuvaaran kyltti, muttei enää nuolta. No, niillä minuuteilla (matkaa siis tähän mennessä on taitettu ehkä 300 - 400 m ja tajuan siinä tilantessa, että Jyväskylän liikenteen reittiopashan näyttääkin itseasiassa reitin aina pysäkiltä linnuntietä sinne kohteeseen, joten jos osaisimme lentää, niin se 200 m pitäisi paikkansa...) kurssi on alkamassa ja alamme hermostua. Lähdemme pyörimään teollisuusaluella koirien kanssa. Etsimme ja etsimme ja etsimme, mutta missään ei näy hallia eikä edes ihmisiä, joilta voisimme kysyä neuvoa. Olemme kiertäneet jonkin ihme lenkin ja saavumme takaisin tielle, jolla bussipysäkki on ja myös ensimmäinen Haukkuvaaran kyltti nuolineen. Menemme jälleen nuolen osoittamaan suuntaan ja bongaamme pari lenkkeilijää koiran kanssa. Juoksemme heidät kiinni. Lenkkeilijöiden koiraparka näyttää aivan järkyttyneeltä, kun kaksi tyttöä vimmatusti kiskovan ja innoissaan näykkivän mittelspitzin sekä haukkuvan aussin kanssa juoksevat läähättäen kohti. Lenkkeilijät osaavat neuvoa vain sen verran kuin me jo tiedämmekin: tuosta seuraavasta käännöksestä oikealle. Siinä risteyksessä se toinen Haukkuvaaran kyltti onkin ja siellä kävimme pyörimässä tuloksetta. Menemme sinne kuitenkin takaisin. 

Jatkamme kohti teollisuusrakennuksia ja huomaamme edessä päin taas ihmisen koiran kanssa. Lähdemme taas juoksemaan, mutta ihminen katoaakin tieltä metsään. Huudan epätoivoisena hänen peräänsä: "hei sinä siellä metsässä" ja kysyn Haukkuvaaraa. Onneksi nainen kuuli minut ja huutaa takaisin, että jatkakaa vain noista porteista sisälle. Olemme käyneet siellä pyörimässä jo aikaisemmin, mutta menemme sinne sitten uudelleen. Ja ei voi olla totta. Tulemme taas sen erään rakennuksen pihaan, jonka pihassa pyörimme jo vartti sitten. Katsoimme silloin, että siinä rakennuksessa lukee isolla katon korkeudella jotain aivan muuta. Mutta emme olleet huomanneet katsoa vasempaan kulmaan rakennusta, jossa ikkunoissa on koiratarroja ja teksti "Haukkuvaara" ei tosin mitenkään selvästi valaistuna.


Saavumme kurssille 35 min myöhässä, mutta onneksi ihmiset siellä toteavat, ettei mitään ihmeellistä ole ehtinyt tapahtua. He ovat vain lämmitelleet ja käyneet harjoittelemassa yksi kerrallaan kentällä targetille lähettämistä. Pääsemmekin Riian kanssa suoraan kentälle. Target on Riialle tuttua juttua tokosta ja tarkoittaa siis namialustalle lähettämistä. Namialustana toimi paperilautanen, jossa oli herkkuja.

Seuraavaksi harjoittelemme putkeen lähettämistä pareittain. Kaverini kanssa olemme parit ja minä menen sitomaan Riian seinäkoukkuun kiinni. Jostain syystä se menee siitä ihan paniikkiin ja hyvä kun ei hirtä itteänsä siihen seinään. Aussi Ava sidotaan seuraavaksi seinään ja kokeilemme Riialla. Se on edelleen niin järkyttynyt seinään sitomisesta, että ei meinaa ensin mennä putkeen ollenkaan. Lopulta se kuitenkin menee parikin kertaa ja palkkaamme sitä siitä kovasti. Riia oli muutenkin koko ajan jotenkin tosi säikky uudessa hallissa. Luulen, että sitä pelotti haukkuvat isot koirat pienessä ahtaassa välikössä, jossa odottelimme kentälle pääsyä ja lisäjärkytystä siihen toi se, millä tyylillä saavuimme hallille: itsemme likomäriksi juosseina, yrittäen pitää koiria erossa toisistaan ja omista housunlahkeistaan ja lopulta vielä haukkukonsertosta, joka meidät vastaanotti halliin sisälle.


Harjoitukset menivät kuitenkin kaikenkaikkiaan aika hyvin ja niihin olen tyytyväinen. Viimeinen harjoitus, mitä otimme, oli sellainen, että koira houkuteltiin ylittämään hyppyeste, jonka rima oli maassa. Riia teki senkin aivan ongelmitta. 

Poiskaan emme päässeet ihan ongelmitta: kurssi loppui kymmenen minuuttia myöhemmin, kuin sen oli tarkoitus, jolloin se bussi, johon meidän piti mennä, lähti hallin pysäkiltä. Lähdimme siis metsästämään toisten, keskustaan vievien linjojen pysäkkiä, jonka löydämme moottoritien vartta neljäkymmentä minuuttia käveltyämme. Voitte varmaan uskoa, kuinka onnellinen olimme, kun pääsimme kotiin!


Toivottavasti ensi kerta menee vähän paremmin. Tästä kerrasta opimme että:

1. mene mieluummin aikaisemmalla bussilla, kuin sillä, jolla ehdit kurssille nippa-nappa
2. jos et halua olla hallilla tuntia ennen, et pääse sinne suoralla bussilla, eli ota ensin bussi keskustaan ja sitten toinen hallille
3. mene sinne rauhallisessa mielentilassa
4. totuta Riia häkkiin (tämä on hallilla vaihtoehto sille seinään sitomiselle, eikä onnistunut meillä, koska Riia ei suostunut astumaan häkkiin)
5. totuta Riia seinään sitomiseen 
6. pysy kaukana ahtaista väliköistä, joissa Riialle tulee tunne, ettei se pääse karkuun
7. kiirehdi hallilta bussipysäkille alle kymmenessä minuutissa, ellet halua odottaa seuraavaa bussia 40 - 60 min.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Koiran puettamisesta

Nyt on Suomessa kovat pakkaset taas puhuttaneet viimeisen parin viikon aikana. Itse tykkään kovasti tällaisesta oikeasta talvesta, mutta kaikille se ei välttämättä ole yhtä mieluisa. Monta kertaa näkee pihalla koiria, jotka selvästi kärsivät pakkasista. Joillekin on yritetty pistää vaatetta päälle, mutta toisinaan näkee ilman takkia sellaisia lyhytkarvaisia yksilöitä, joiden kuvittelisi olevan aivan jäässä.

Itse olen vähän sitä mieltä, että koiran pitäisi olla sellainen, että se pärjää Suomen ilmastossa. Yksi kriteeri meidän rotuvalinnassa olikin se, että koiraa ei tarvitsisi vaatettaa talvellakaan. On vähän surkeaa ajatella esimerkiksi juoksemaan luotuja vinttikoiria, jotka joutuvat talvella joko pakkautumaan hurjan vaatekerroksen alle pärjätäkseen edes hetken aikaa ulkona tai sitten tyytymään lyhyisiin pissatuslenkkeihin. Mutta ehkä ne sitten nauttivat kesästä tuplasti enemmän...


En kuitenkaan tuomitse ketään, tykkäänhän minä itsekin esimerkiksi niistä vinttareista valtavasti. 
Lyhytkarvaisia koiriakin saa omistaa Suomessa, mutta täytyisi muistaa tarjota niille ulkoilua ja asianmukaista aktivointia myös talvella. Joko sitten vaatteitten avulla, tai sitten voi hakeutua talvikaudella vaikka halliin juoksuttamaan koiraa. Sisällä koiran kanssa pystyy tekemään temppuja ja aktivoimaan henkistä puolta, mutta kyllä koiran tulee saada liikuntaakin vastapainoksi. Koiria ei vain ole tarkoitettu makaamaan neljää kuukautta sohvan pohjalla. Ulkona voi remuta, kunhan vaatteet ovat sellaiset, etteivät ne rajoita liikkumista ja koira niihin asianmukaisesti totutetaan. Ja muistetaan suojata myös korvat ja muut herkät alueet.


Koira ei pysty itse päättämään sitä missä se asuu, joten meidän omistajien on pidettävä huoli siitä, ettei ystävä jäädy. Suomessa on tosi kylmä välillä, mutta parhaimmillaan kylmä sää ja paksu kerros lunta innostuttavat sekä koirat että ihmiset liikkumaan ja riehumaan vähän tavallista enemmän. Mikä voisi olla inspiroivampaa, kuin koskematon hanki järven jäällä? Minusta se on parasta.



Riialla on paksu, kaksinkertainen karva. Mittelit näyttävät siltä, että ne tarkenevat, enkä myöskään usko, että Riia juuri palelee näilläkään pakkasilla. Mutta tassujaan se välillä pysähtyy nuolemaan. En tiedä, jääkö sillä lunta tai jäätä varpaiden väliin ja yrittääkö se putsata niitä, vai jäätyykö sen varpaat. Olen alkanut ajatella, että tarvitsisikohan se kuitenkin itselleen tossut? Toisaalta mietin, että karaistuukohan se tässä ajan myötä? Jos se on vain tottumattomuutta? Lenkkeilemme aika paljon järven jäällä tai pelloilla siten, että Riia saa olla irti ja se juoksee välillä umpihangessakin, eikä vaikuta olevan muuten kylmissään. Tahtoisin, että se pärjäisi ilman vaatteita, juuri siten, kuin koiran kuuluukin. Mittelspitz on saksalainen pihojen vahtikoirarotu. Itse tykkään aina ajatella koiran rodun alkuperää ja antaa sille sen mukaiset elinolot ja -oikeudet. Mutta en yhtään tiedä, kuinka kylmä Saksassa on talvisin. Tuskin niin kylmä kuin Suomessa, mutta ei se varmaan automaattisesti tarkoita sitä, etteikö mittelit Suomen pakkasilla pärjäisi? Onhan turkki kuitenkin pitkä ja paksu...

Täytyy varmaan tarkkailla tuota Riian tarkenemista ja miettiä, pitäisikö sille hankkia ne tossut. Toisaalta, en usko, että tätä järjetöntä, yli 25 asteen pakkasta riittää enää kauhean kauaa aikaa, joten luultavasti mennään tämä talvi ilman. Katsotaan sitten vieläkö ensi talvena paleltaa.


Nauttikaahan kaikki talvesta, mutta muistakaa, että tarkkailette sitä omaa karvaturria, tarvitseeko se takkia, lakkia tai tossuja. Kylmä on, mutta koitetaan tarjeta!

lauantai 16. tammikuuta 2016

Ja niinhän siinä sitten taas kävi...

Ja niinhän siinä sitten taas kävi, että maaliskuun tokokoe, joka olisi ollut tutussa hallissa Jyväskylässä, ja jossa olisi ollut mitteli-ihminen tuomarina ja jossa olisi ollut tuttuja koirakoita muitakin menossa kisaamaan, niin onkin sitten samana päivänä, kun olemme lähdössä Espanjaan. Mä en tajua, miten mulla voi olla näin huono tuuri näiden päivämäärien suhteen AINA! Varsinkin kaikki tärkeät jutut on aina päällekäin. Tuonne olisi ollut niin ihana mennä, koska en minä eikä koira olisi ottanut turhia paineita ainakaan uudesta paikasta tai vaikeasta kulkemisesta paikan päälle. Meillähän ei ole autoa, niin pois täytyy lukea aina kaikki kisat ja näyttelyt, jotka ovat liian vaikean matkan päässä.

Nyt harmittaa niin paljon, että ei tiedä miten päin olla. Kennelliiton tapahtumakalenteria kun selaa elokuuhun asti, niin siellä ei ainakaan toistaiseksi ole yhden yhtä koetta Jyväskylässä tuon maaliskuisen jälkeen. Että sillä lailla. En nyt yhtään tiedä mitä teen, pitäisikö treenata johonkin kisaan, joka on joskus jossakin muualla vai luovuttaa asian suhteen ja alkaa sitten taas treenata kunnolla, kun tietää, milloin Jyväskylässä on seuraavat kisat? Voi Venäjä ja kaikki muut naapurimaat... Miksi mun tuuri on aina tämmönen?

Kuvan koirista ensimmäinen liittyy juttuun.


tiistai 12. tammikuuta 2016

Tokovalmennuksen loppukoe

Nyt on sitten loppukoe tokovalmennuksesta ohitse. Riia valitettavasti lähti liikkeelle paikkamakuussa ihan viimeisillä sekunteilla, jonka vuoksi meidän loppukokeen pisteet riittivät vain kolmanteen palkintoon. Tai siis olisivat riittäneet, jos se olisi ollut oikea koe. Muihin liikkeisiin oon suht tyytyväinen. Seuraamisessa Riia oli aluksi vähän pihalla, kun oltiin ooteltu kentän laidalla niin kauan, enkä ennen meidän suoritusta herätelly sitä mitenkään.

Noutokapulan pidossa se jäysti kapulaa vähäsen, sekin siltä pitäisi saada pois ennen koetta, vaikka eihän se mikään hylkäävä virhe olekaan kokeessa. Kaukokäskyt, luoksetulo, estehyppy ja liikkeestä maahanmeno menivät kaikki niin hyvin, että saatiin niistä kympit :)

Mua häirittee videolla eniten ne kaikki virheet, mitä minä teen. Miksi mun pitää kumartaa ja liikutella kättä, kun se koira tottelis kyllä ilmankin? No hiljaa hyvä tulee ja treenaamalla ja varsinkin näitä videoita kattomalla oppii! Oon sentään saanut monia virheitä iteltä pois tiedostamalla ne!

Nyt kun valmennus loppui, niin alamme kattelemaan seuraavaa valmennusta/kurssia/treeniporukkaa, jossa päästäisiin treenaaman ennen maaliskuuta!


maanantai 11. tammikuuta 2016

Uusi google-tili

Vihdoinkin sain aikaiseksi luoda uuden google-tilin, jonka kautta kirjoittaa tätä blogia. Ongelmananihan oli se, että kun aikaisemmin kirjoitin tätä blogia yliopiston hallinnoiman google-tilin kautta, minulla ei ollut sillä tilillä esim. käyttöoikeutta Youtube-tiliin. Nyt blogilla on siis oma google-tili ja sitä kautta myös Youtube-kanava, joka löytyy nimellä Mitteli Riia.

Siellä on meidän ensimmäinen muutaman sekunnin videokin, mutta lisää on tulossa. Tänään meillä on tokovalmennuksessa viimeinen kerta eli ns. "loppukoe", jossa harjoitellaan ekaa kertaa kokonaista kisasuoritusta. J on luvannut lähteä kuvaamaan meitä sinne, joten saatte nähdä sitten todistusaineistoa siitä, että tokovalmennus on tepsinyt - ainakin toivottavasti!


lauantai 9. tammikuuta 2016

Järvi on jäässä!

Melkein kolmen viikon joululoman maalla jälkeen on taas vähän vaikeaa sopeutua kaupunkiin ja melkein teki mieli ottaa ja lähteä takaisin viikonlopuksi. Mutta onneksi sentään järvi on jäässä ja ihanaa, kun asumme nykyään ihan järven rannalla! Riia pääsee sinne juoksemaan irti vaikka joka päivä. Tänään olimme heittelemässä sille frisbeetä siellä.










torstai 7. tammikuuta 2016

Riian ensimmäinen joulu








Me vietettiin reilun parin viikon joululoma kotonani Alavudella. Muut keräsivät joulukiloja, mutta tuntuu, että Riia vain laihtui, koska pääsi juoksemaan ulkona vapaana kokoajan. Sen kanssa palloteltiin, heiteltiin frisbeetä tai muuten vain juostiin, eikä se meinannut kaiken tohinan keskeltä ehtiä edes päiväunia nukkua! Mutta aamulla nukuttikin sitten sitäkin enemmän.

Riialla oli seuraa meidän perheen porokoiran lisäksi joulupäivänä myös serkkuni cavalieristä ja kultaisesta noutajasta. Käytiin me morjestamassa myös pikkuista chihuahuaa sekä Riian kanssa samanikäistä leonberginkoiraa, jonka kanssa leikit eivät sujuneetkaan enää samalla lailla kuin kesällä, kun kaveri oli vähän kasvanut! Oma isoäitini hemmotteli Riiaa herkuilla melkein joka päivä ja iskän luona se kerkesi joka kerta ahmaisemaan herkulliset kissanruuat lattialta ennen kuin kukaan muisti nostaa niitä ylös.

Riia ehti hajottaa porokoiramme leluista varmaan puolet ja pikkuveljeni kerkesi suuttua sille siitä aika monta kertaa. Ollaan taas vissiin velkaa Pyrylle muutamat pehmolelut :D Lahjojakin Riia sai - herkkuja, leluja, frisbeen, aktivointipelin (joka esiintyy kuvissa) sekä haaveilemani pohjavillaharan. Nyt sitten vain ensimmäistä karvanlähtöä odottelemaan! Aktivointipeliin Riia rakastui heti ja myös hoksasi aika nopeasti sen idean. Pelihän pitäisi tietenkin säilyttää koiran ulottumattomissa, mutta koska emme ole vieläkään kunnolla asettuneet uuteen kämppään ja täällä vallitsee pieni tilanpuute, peli on tällä hetkellä tuossa olkkarinpöydän alatasolla ja Riia käy sitä vähän väliä tökkimässä siinä.

Tässä kuussa alkaa meillä myös frisbeetreenit ja myöskin agilityn alkeiskurssi. Jes!

lauantai 2. tammikuuta 2016

Rouskis!


Saimme Faunattaren kautta testattavaksemme Rouskis-koiranherkku-uutuuksia. Makuina naudan keuhko, naudan maha ja possun nenä. Riia tykkäsi näistä herkuista aivan valtavasti ja itse tykkäsin siitä, kuinka niissä oli ainakin pienelle koiralle vähän jotain järsittävääkin, eikä se hotkaissut niitä heti menemään. Rouskis-tuotteet ovat 100 % luonnontuotteista paistettua rapeaa täyslihaa, joita myydään vain Faunatar-liikkeissä. Faunattaren kotisivuilta löytyy tarkempaa tietoa tuotteista. Myös kaikki muut saatavilla olevat maut noiden kolmen, meille tulleen lisäksi on listattu Faunattaren kotisivuille.



Otin jokaisesta pussista Riialle eteen yhden palasen selvittääkseni, mikä niistä on sen suosikki. Ensin se nappasi naudan keuhkosuikaleen, mutta taisikin viime hetkellä muuttaa mielensä ja se vaihtoi keuhkon possun nenään. Kaikki kolme näyttävät kuitenkin maistuvan sille erinomaisesti. Riiahan on vähän malttamaton herkkujen syöjä, eikä aina jaksa kovin kauaa pureskella järsiä esimerkiksi tavallisia puruluita, mutta nämä Rouskis-herkut maistuivat erinomaisesti! 






Näissä herkuissa on kuitenkin kaksi selkeää miinuspuolta, jotka kuitenkin liittyvät myös toisiinsa. Ensinnäkin ne haisevat pussin avaamisen jälkeen aivan järkyttävältä ja haju jää myös käsiin, ellei käsiä pese käsittelyn jälkeen. Toinen on se, että pusseissa ei ole minkäänlaista sulkemismekanismia, joten haju todella leviää sitten koko huoneeseen. Avattuani ensimmäisen Rouskis-pussin, ihmettelin parin päivän päästä mikä hirvittävä haju huoneessani on. Äitikin kävi avaamassa ikkunaa täällä, muttei sanonut kuitenkaan mitään, luuli varmaan, että meidän Riia haisee pahalta, eikä kehdannut sanoa sitä (olemme siis olleet pari viikkoa lomalla lapsuudenkodissani). Lopulta kuitenkin avasin kaapin, jossa säilytin näitä herkkuja ja herran jestas, siellä haisi niin pahalle, ettei voi edes sanoin kuvailla. Sen jälkeen olenkin säilyttänyt Rouskiksia solmuun sidotussa pakastepussissa. Se on toiminut ihan hyvin. Olisi kyllä hyvä, jos ne pussit voisi jotenkin uudelleen sulkea, ettei tarvitsisi säilyttää muovia muovissa...

Mutta tiivistetysti: herkut maistuvat aivan mainiosti myös meidän vähän nirsollekin koiralle, pieni mittelspitz saa niistä jotain järsittävääkin ja itse tykkään, kun ne ovat luonnontuote, ei siis mitään turhia lisä- tai säilöntäaineita tai muuta keinotekoista. Ihan vaan oikeaa lihaa. Ja varmaan myös paljon turvallisempia, kuin esimerkiksi perinteiset solmuluut, jotka ovat sitkeää nahkaa. Tulemme varmasti ostamaan näitä varastoon, kun vanhat ovat loppumassa!