Koiranelämää

Vuosi 2016 on alkanut meillä melko rauhallisissa merkeissä. Olemme käyneet nyt kahdesti agiharkoissa. Toinen kerta meni vähän ensimmäistä paremmin, mutta vielä en ole ihan varma syttyykö Riia niin kovasti siitä lajista. Aina, kun agiharkoissa on taukoa sillä tavalla, ettei pysty itse harjoittelemaan, otan Riian kanssa tokoliikkeitä ja sen naamaan syttyy tällöin aivan toisenlainen virne - itsevarma ja riemukas. Tokosta se selvästi nauttii ja minä myös: päästäisiinpä treenaamaan sitäkin pian!

Olemme Riian kanssa saaneet täällä uudelle asuinalueellamme aivan oman koirajengin. Minun päiväni ovat usein sellaisia, että lähden kouluun vasta iltapäivän puolella, joten käymme monesti Riian kanssa aamupäivästä pitkällä lenkillä. Lenkit päättyvät tai alkavat usein läheiseltä lammaslaitumelta (jossa siis ilmeisesti kesäisin on lampaita, ei tietenkään tällä hetkellä), jonne kokoontuu naapuruston eläkeläiset ja muut, joilla on aikaa aamupäivisin olla vain koiransa kanssa. Tähän jengiin kuuluu reilu kymmenen tosi mukavaa koiraa. Suurin osa on jo vähän vanhempia, mutta alle vuosikkaita on ainakin pari: puolivuotias sheltti ja muutaman kuukauden ikäinen australianpaimenkoira. Erityisesti näiden nuorien koirien kanssa Riia rakastaa leikkiä. Lisäksi yksi vanhempi chihuahua intoutuu välillä juoksemaan sen kanssa. Muilta se sitten pääasiassa varastaakin palloja. 

Mielestäni on kiva, että koira pääsee leikkimään tuttujen ja turvallisiksi todettujen koirien kanssa paljon. Riiasta on ainakin tällä tavalla kehittynyt tosi koirasosiaalinen koira. Se osaa tosi hyvin tulkita koirien mielialoja ja tietää, kuka haluaa sen kanssa leikkiä ja kuka ei. Se ei koskaan kiusaa ketään ja lopettaa heti, jos sille ärähtää. Ainoastaan yhden samanikäisen narttumittelin kanssa se sai lammaslaitumella aikaan muutaman sekunnin kestävän tappelun. Oman tulkintani mukaan tilanne päättyi kuitenkin siihen, että Riia alistui. 

Jonkun verran koirapuistot ja vieraiden koirien kanssa leikittäminen herättävät keskustelua koirapiireissä. Olen kuullut sanottavan, että se on koiralle stressaavaa eikä ollenkaan luonnollista. Itse olen käyttänyt paljon koirapuistoa ja Riia on tykännyt hirveästi käydä siellä. Kuitenkin nyt sen ollessa jo vanhempi, ajattelin, että voisimme jatkossa leikkiä lähinnä noiden tuttujen koirien kanssa. Onhan koirapuistot paikkoja, joihin kuka vaan pystyy koiransa tuomaan, joten taudit saattavat levitä niissä helposti. Erityisesti viime viikonloppuna koirapuistossa ollessani aloin ajatella, ettei se ehkä olekaan paras paikka sosiaalistaa koiraa.

 Olimme nimittäin tässä läheisessä puistossa Riian kanssa. Siellä oli muutama terrierirotuinen koira ja muutama muunlainen. Etenkin yksi terriereistä sai jatkuvasti aikaan tappelun jonkun kanssa, jopa erään alle kolmikuisen pennun. Myös muut koirat olivat vähän väliä hampaita toisilleen näyttämässä ja tunnelma oli suorastaan kireä. Pari kertaa Riiakin sai nähdä jonkun hampaat ja tuli poisajetuksi. Se näytti melko helpottuneelta, kun lähdimme pois. Silloin päätin, että menemme jatkossa koirapuistoon enää vain silloin, kun tiedän, että siellä on vain kivoja koiria. Ja lähden pois, jos sinne tulee joku ei niin kiva...

Silti olen tyytyväinen, että Riian ollessa nuorempi, kävimme paljon puistoissa. Se tulee nykyään toimeen kaikkien kanssa ja osaa olla isossakin porukassa. Silti riskit, että jotain tapahtuu, on melko suuret. On paljon mukavempi, kun nyt asumme paikassa, jossa meillä on oma koirajengi. Ja lisäksi Riialla on tietenkin paras ystävänsä Ava, jonka edelleen näemme 1 - 2 krt viikossa ja parempaa kaveria Riialla ei olekaan! (Tekstin kuvissa esiintyy Riia ja Ava. Aluksi lammaslaitumelta ja viimeisessä kuvassa meiltä kotoa.)

Iloisia (leikki)hetkiä kaikille!

Riia nyt

Riia on kaksi viikkoa päälle puolivuotias. Se on nykyään mahdottoman vilkas, mutta samalla myös fiksu ja helppo koira. Helppous tulee ilmi esimerkiksi siten, että Riia ei juuri kyseenalaista käskyjä, tottelee ja on itsevarma lähes joka tilanteessa. Sen kanssa on helppo liikkua paikoissa, minne on tarve päästä. Paitsi autolla. Riia voi pahoin autossa varsinkin pitkillä matkoilla. Se vähän vaikeuttaa elämää.

Riia on hyvin sosiaalinen koira. Se tahtoisi aina mennä tervehtimään kaikkia vastaantulevia, mutta harjoittelemme parhaillaan koirien ohituksia ilman haukkumista. Se alkaa pikkuhiljaa sujua paremmin. Koirapuistossa Riialla on yleensä yksi tai korkeintaan kaksi kaveria, joiden kanssa se juoksee. Riia on enemmän juoksija, kuin painija.


Harrastan Riian kanssa tällä hetkellä tokoa ja alokasluokan liikkeitten harjoittelu on kovassa vauhdissa. Se saa yleensä paljon kehuja tokokentällä, koska on äärettömän innokas, sähäkkä ja motivoitunut. Vähän sähläkin se on aina välillä. Joskus mulla menee hermo siihen, koska se ei jaksa odottaa kentän laidalla yhtään. Jos joku muu tekee jotain ja sen pitää olla vain paikoillaan, se alkaa haukkua. Siksi yritänkin keksiä sille aina jotain puuhaa kentän laidalle, esim. seuraamisen harjoittelua tai paikkamakuuta.

Riialla on selvästi alkavaa murkkuikää, sillä se on ruvennut pelkäämään uusia asioita lenkillä. Tänään viimeksi, kun olimme lenkillä ja menimme ihan uutta reittiä, se pelkäsi eräässä tienhaarassa olevaa polvenkorkuista kiveä. Se iski jarrut pohjaan ja tuijotti kiveä järkyttyneenä. Minun täytyy aina näyttää sille, ettei tuommoiset asiat ole vaarattomia ja kävellä niiden luo. Nytkin astuin kiven päälle ja Riia uskalsi sitten tulla haistamaan sitä. Pöhkö koira!

Riian paras kaveri taitaa olla australianpaimenkoira Ava. Ava on muutaman viikon Riiaa nuorempi, mutta silti ne ovat ikään kuin henkisesti samalla tasolla ja tulevat tosi hyvin toimeen keskenään. Tutustuimme Avaan ja sen omistajaan pentueskarissa. Sen jälkeen olemme nähneet aina välillä koirapuistossa tai metsälenkillä. Viimeksi mätsärissä.

Toinen paras kaveri on länsigöötanmaanpystykorva Miisa. Näiden molempien seurassa Riia osaa riehumisen lisäksi rauhoittuakin. Ja molemmat koirat ovat Riian mielestä mahdottoman ihania.

Moni kehuu Riiaa myös tosi kauniiksi mitteliksi. Sitä se on omaankin silmään. Joka päivä vain katsoo omaa koiraansa ja toteaa, että on se vaan kaunis.

 Riia rakastaa ruokaa ja tekee ruuan vuoksi mitä vain. Opettelee vaikka seisomaan ämpärin päällä. Riia syö tällähetkellä Canagania, mutta meidän on varmaan pakko vaihtaa merkkiä, koska Riialla on melko paljon ilmavaivoja.

Riia ei hauku porraskäytävän äänille (yleensä) vaikka mieli selvästi tekisi. Jossain vaiheessa se haukkui, mutta saimme sen kytkettyä pois antamalla namia naamaan ennen kuin se ehtii haukkua. Joskus kuitenkin, jos se on hyvin kiihtyneessä tilassa, se saattaa haukahtaa.

Riia rakastaa yli kaiken noutokapulaa. Se on ehkä tällä hetkellä ruuan jälkeen parasta maailmassa. Kaikki lelut ovat kanssa kivoja, varsinkin ne, mistä kuuluu mahdollisimman ärsyttävä ääni.

Ainakin toko-ohjaajan mukaan Riialla ei ole enää niin pahaa yläpurentaa. Se on helpottavaa kuulla, vaikka luultavasti näyttelyt ei tulekaan olemaan meidän ykkösharrastus.