perjantai 29. huhtikuuta 2016

Valmiina näyttelyyn!

Meillä onkin luvassa mukava, minulle kevään viimeinen viikonloppu, koska maanantaina alkaakin sitten kesätyöt eli kesä :D Menemme huomenna jo Tampereelle koko konkkaronkka viettämään vappuaattoa ystäväpariskunnan luokse. Sunnuntaiaamuna suuntaammekin sitten näyttelyyn Pirkkahalliin. Koska lähdemme jo huomenna, oli Riia pestävä tänään. Lopputuloksesta tulikin mielestäni ihanan säihkyvä ja raikas. Toivottavasti pysyy keli kuivana sunnuntaihin, että koiran turkki on edes jotenkuten puhdas vielä sunnuntainakin :)

Ihanaa vappua kaikille!


torstai 28. huhtikuuta 2016

Energiapiikki

En tiedä mistä johtuu, mutta viime aikoina, sanotaanko parin-kolmen viikon ajan Riialla on mennyt tosi lujaa. Se saa ihan ihme hepulikohtauksia, joissa se hyppii sohvalta toiselle, saattaa tehdä parit voltit, heittelee lelujaan ja kuskaa niitä meille heitettäväksi. Voikohan se johtua siitä, että se on alannut syömään paremmin ja sillä on oikeasti ylimääräistä energiaa sen johdosta? Vai meneeköhän se ihan ylikierroksilla jostain muusta syystä, esim ylirasituksesta? Se kyllä nukkuu ihan normaalisti ja ollaan treenattu ihan normaali määrä, mutta tuntuu vain, että sen liikunnan tarve on jotenkin lisääntynyt. Se pöffäilee jotain ihan omiaan vähän väliä, esimerkiksi vetää jotain möyrimisleikkiä sohvalla sohvatyynyjen tai sängyn päällä päiväpeiton seassa. Eipä tuo mitään haittaa sinänsä, mutta harmittaa vaan, kun ei itse jaksa määräänsä enempää toista viihdyttää. Pitäisiköhän meidän nähdä koirakavereita, joiden kanssa saisi purkaa energiaansa, enemmän vai vähemmän? :D


PS. Ensi viikonloppuna on Tampere KV. Mitäs sanotte hienoista korvista (ja tuosta yhdestä tassusta, joka kuvassa näkyy), jotka trimmasin ite? :D Oon aika tyytyväinen lopputulokseen! Alan oppia tämän spitzin trimmaamisen jalon taidon!

torstai 21. huhtikuuta 2016

Best in Show 7

Oltiin viime sunnuntaina Riian kanssa Keski-Suomen belgianpaimenkoirien järjestämässä mätsärissä. Ei olla pitkään aikaan käyty, joten nyt oli hyvä hetki käydä muistelemassa, miten siellä kehässä käyttäydytään. Hyvinhän se muistui mieleen ja tuloksena oli BIS 7. :)

Riiallahan on mennyt mätsärit aina hirvittävän hienosti, tää oli jo kolmas kerta BIS-kehässä, ekaa kertaa aikusten sarjasta palkittuna. Ja kaiken kaikkiaan kuudes mätsäri, missä ollaan oltu. Riia on paras <3

Eilen ilmestyi aikataulut Tampere KV:hen. Meidän kehä on siinä puoli kahentoista maissa, kehä numero 18. Muun värisiä mitteleitä on paikalla peräti 46, eli ainakin mun mielestä aivan valtava määrä. Saa nähdä kuinka meidän käy!


Mittelspitz harrastuskaverina

Mun ennakkokäsitysten mukaan mittelspitzit oli miellyttämisenhaluisia, vilkkaita, haukkuherkkiä ja helposti koulutettavia. Nyt, kun oon ollut noin vuoden mittelspitzin omistaja, voin kertoa, että ennakkoluulot ei oo kauheasti muuttuneet, ehkä vain parempaan suuntaan. Mittelspitz oli mulle sopivampi rotu, kuin uskalsin toivoakaan ja Riia parempi harrastuskaveri, kuin uskalsin ikinä haaveilla. Kokemusta toistaiseksi mulla on vaan tästä yhdestä yksilöstä, mutta se on kyllä ainakin aivan huikee koira. Kerron nyt, millainen  Riia on harrastuskaverina.


Rotumääritelmässä sanotaan, että saksanpystykorva on: "Hyvin oppivainen ja helppo kouluttaa." Tämän asian suhteen ainakaan tätä yksilöä ei voi muuta kuin kiitellä. Mä sanon aina, että Riialla on ihan mieletön työmoraali. Treeneissä se on aina ihan intopiukeena, tarjoaa ensimmäisenä aina perusasentoa ja tuijottaa tiiviisti minua koko ajan. Riian kanssahan on treenattu säännöllisesti ekoista rokotuksista lähtien tokoa, joten en tiedä, johtuuko siitä, vai mistä, mutta vaikka se tykkää kaikesta, mitä sen kanssa tehdään, on toko sille ihan kuningaslaji. Varsinkin kaikki vauhtiliikkeet ovat sen mielestä parasta maailmassa: luoksetulo, ruutu, merkin kierto jne. Riia ei ole ikinä haluton tekemään hommia, vaan aina iloinen, energinen ja miellyttämisenhaluinen.


Me treenatan melko paljon: pääsääntöisesti joka toinen viikko on kahdet ohjatut treenit ja joka toinen viikko kolmet. Välillä on enemmän ja välillä vähemmän, riippuen esteistä, peruutuksista tai ekstratreeneistä. Mutta Riia jaksaa erittäin hyvin tuon treenimäärän ainakin sen innokkuudesta päätellen. Kotona harjoittelen aina naksuttimen avulla ja Riia kuulee heti, kun naksutin otetaan esiin ja juoksee kauheaa vauhtia paikalle. Sitten se pyörii ja pomppii olkkarin matolla, jossa aina treenaamme. Se on siis todella miellyttämisenhaluinen, innokas ja motivoitunut!


On ollut hirveän helppoa opettaa Riialle oikeastaan ihan kaikki. Ei meillä ole ollut muita ongelmia, kuin silloin pienempänä se kentältä karkaaminen. Nyt ei ole sitäkään pelkoa enää. En tiedä johtuuko helppo koulutettavuus siitä, että me olemme treenanneet niin pienestä pitäen ja meillä on Riian kanssa syntynyt tietynlainen yhteinen sävel, vai onko se ihan yleinen rotuominaisuus, mutta Riian kanssa on kaikki ollut helppoa. Riian kanssa on ihan huippua kulkea missä vaan, koska se tekee kaiken pienestäkin vinkistä. Esimerkiksi bussipysäkillä bussin tullessa, saan sen sormen nytkäyksellä vasemmalle sivulleni istumaan, sanomatta mitään. Bussissa saan Riian makaamaan paikoillaan sanomalla "maata." Jos joudun jättämään Riian hallilla häkkiin tai seinään kiinni ja se haukahtaa, sen saa hiljaiseksi kauempaakin pyöräyttämällä päätä. Riia on toimii ihan täydellisesti. Vaikka se ymmärtää pienetkin vihjeet, se ei kuitenkaan ennakoi - sen kanssa on ollut hirveän helppoa vaihtaa toko rallyyn, koska se ei ikinä ennakoi. Rallyn ja tokon liikkeethän saattavat erota monellakin lailla, mutta yksi merkittävä ero on se, että rallyssa liikkeet harvoin päättyvät perusasentoon toisin kuin tokossa, jossa ne päättyvät siihen aina. Sillä, ettei Riia ennakoi, tarkoitan esimerkiksi sitä, ettei se rallyradalla tarjoa sitä perusasentoon istumista heti, kun vauhti hidastuu. Mutta tokossa se istuu kuitenkin heti, jos liike kunnolla pysähtyy.

Riia on ihan paras harrastuskaveri. En tiedä, uskallanko minkään muun rotuista enää ottaakaan :D


tiistai 19. huhtikuuta 2016

Miten valita oikea koirarotu itselle?

Oikean rodun valinta on melkoista heinäsuovassa neulan perässä rämpimistä. FCI, eli kansainvälinen koiranjalostusliitto on hyväksynyt kaikenkaikkiaan 358 eri koirarotua, joista Suomessa on noin 320. Se on valtava määrä ja mikäli ei ole yhtään perehtynyt asiaan, on varmastikin kaikista helpointa valkata jokin sen rotuinen, josta on edes joskus kuullut. Koirarotuihin perehtyminen kuitenkin kannattaa, sillä se mikä sopii naapurin Matille, ei välttämättä sovi sinulle. Miksi halusin kirjoittaa tästä ja mitä luulen tietäväni aiheesta? Olen omistanut neljää, periaatteessa viittä eri rotua koiria ja lähipiirissäni on monia eri rotuja. Tämä itsessään ei varmaan vakuuta ketään, mutta sen lisäksi voin kertoa, että olen fanaattisen kiinnostunut koiraroduista. En tiedä miksi, mutta niistä tietäminen, niiden tunnistaminen ja niistä lukeminen on minulle henki ja elämä. Tiedän PALJON rotujen alkuperästä, rotumääritelmistä ja käyttötarkoituksista. Vietän vapaa-ajastani hyvin ison osan selailemalla eri rotujärjestöjen kotisivuja sekä vanhoja rotuesittelyjä Koiramme-lehdestä. Voin siis sanoa olevani melkoinen rotuasiantuntija!

Yksi tärkeimmistä seikoista rotua valitessa, on mielestäni rodun alkuperäisen käyttötarkoituksen selvittäminen. Se kertoo hyvin paljon siitä, millainen kyseinen rotu on. Koirarotuja on jalostettu monin eri tavoin ihmisten apulaisiksi: paimennukseen, metsästykseen, vartioimiseen, puolustamiseen, hälyttämiseen ja niin edelleen, mutta myös ihmisten huviksi, esimerkiksi seurakoiriksi ja juoksukilpailuihin. Alkuperäinen käyttötarkoitus kertoo sen, miten koira reagoi erilaisiin asioihin. Se taas tuo tietoa siitä, miten koiraa todennäköisesti kannattaa kouluttaa ja millaisia ongelmia sen kanssa tulee todennäköisesti olemaan. Otetaan esimerkiksi vaikka mittelspitz, jonka alkuperäinen käyttötarkoitus on toimia "varashälyttimenä." Mitteliin on siis sisäänrakennettuna kaikesta uudesta, poikkeavasta ja oudosta haukkumalla ilmoittaminen. Tästä voimme siis päätellä, että suurimman osan maailman mitteleistä kanssa voi jossain vaiheessa joutua keskustelemaan tuosta äänenkäytön soveliaisuudesta varsinkin kaupunkiympäristössä asuttaessa. Täysin hiljaista mittelistä tuskin koskaan saa, toki poikkeuksiakin on joka rodussa.


Vaikka rotumääritelmä on kuivaa luettavaa, kannattaa siitä alusta lukaista ainakin rodun käyttötarkoitus ja hieman historiaa sekä käyttäytyminen ja luonne-kohta. On ihan peruskauraa, että joidenkin rotujen kohdalla esimerkiksi näyttelyissä, tuomari ei mene sorkkimaan koiran suuhun itse, vaan handleri näyttää koiran purukaluston tuomarille. Tämä siitä syystä, että jotkut rodut on jalostettu epäluuloisiksi vieraita kohtaan ja mahdollisesti puolustamaan reviiriään ja omistajiaan. Esimerkiksi fila brasileiro, on vahtikoira, jolla on voimakas vartiointitaipumus ja jonka pitäisi olla epäluuloinen vieraita kohtaan.

Rotu on siis sellainen, miksi sen on tehty. Ja sitä saa mitä tilaa. Jos ei osaa hyödyntää tai opettaa pois esimerkiksi paimenkoirien saalisviettiä tai vahtikoirien vartioimisviettiä, niin voi olla hyvinkin pian ongelmissa koiransa kanssa. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus kertoo jotain myös liikunnan määrästä. Kiinanpalatsikoira eli pekingeesi on rotu, joka jalostettiin niin pieneksi, että naiset pystyivät kantamaan sitä kaapunsa hihassa. Bordercollien tarkoitus taas on paimentaa lampaita ja olla paimenten väsymätön työkaveri. On helppo arvata, kumpi tyytyy vähempään liikuntaan.


Tärkeitä asioita rotua valitessa on tietenkin myös turkin laatu ja -hoito. Jos hankkii trimmattavan rodun, on oltava valmis viemään sitä säännöllisin väliajoin trimmattavaksi. Muuten karvan laatu huononee, turkki kasvaa ylipitkäksi ja menee takkuun. Eri asia on kuitenkin rodut, joille tehdään vain näyttelytrimmi, kuten vaikkapa mittelspitz. On ihan ok jättää se myös trimmaamatta, se ei siitä kärsi. Näyttelyitä varten sen korva- ja tassukarvat kuitenkin yleensä siistitään saksilla.

Koiran koko ja rodun terveys ovat joillekin tärkeitä, mutta aina ei ole kaikille näiden suhteen niin merkitystä. Itsekin olen sitä mieltä, että ihan hyvin voit ottaa irlanninsusikoiran yksiöön, koska koiran liikuttaminen tapahtuu kuitenkin ulkona. Sisällä vain nukutaan ja syödään. Koko on siis sinällään toissijainen seikka. Hyvä on kuitenkin pitää mielessä, että koiralle pitää jaksaa opettaa esimerkiksi hihnakäyttäytymistä, jos koiralla on aikuisena enemmän voimaa kuin omistajalla.

Koirarotujen terveystilanteet vaihtelevat mielettömästi, eikä ulkonäöstäkään aina voi päätellä sitä, millaisia sairauksia rodussa esiintyy ja kuinka paljon. Ainakin sen vuoksi olisi ihan tavallisesta kotikoirastakin haaveilevan hyvä sairauksiin perehtyä, että tietää sitten, mihin ehkä pitää varautua. Harrastuskoiraa valitessa rodun terveystilanne on erittäin tärkeä seikka, jota ei saa rotua valitessa unohtaa, ihan vain sen koiran oman hyvinvoinnin takia. Itse haaveilin pitkään corgista, mutta kasvattajat sanoivat minulle, että agilitykoiraa corgista ei kannata haaveilla, koska niillä on niin huonot lonkat ja selkä, että laji rikkoo koiran muutamassa vuodessa. Mutta kotikoirana corgi totta kai menee, kun muistaa, mihin se fyysisesti kykenee.



Sitähän sanotaan, että koira ja omistaja muistuttavat toisiaan. Itse olen sitä mieltä, että jollakin tasolla koiran on hyvä olla omistajansa itsensä kaltainen. Ja minulla ainakin natsaa Riian kanssa luonteet tosi hyvin yksiin. Totesimme erään kaverini kanssa, jolla on myös mitteli, että me olemme valinneet ainakin ihan itsemme oloisen koiran. Ainakin meidän mittelimme tarkkailevat koko ajan ympäristöä ja ovat sen vuoksi välillä aivan keskittymiskyvyttömiä. Pahimmillaan mitteli on epäsosiaalinen vieraita kohtaan ja halutessaan älyttömän jääräpäinen. Omaa omistajaa on kiva miellyttää ja omien tuttujen ihmisten seurassa tai muuten kivassa porukassa juttua ja energiaa riittää. Vieraiden pillin mukaan ei kuitenkaan tanssita ainakaan, ellei siitä hyödy jotain! Kuulostaa pelottavan tutulta... :D

torstai 14. huhtikuuta 2016

Intoa on ja taitoa on, mutta miksei oo kisoja?

Me ollaan taas päästy treenaamisen makuun varsinkin tuossa rally-tokossa. Käydään siis valmennuksessa ja viikkotreeneissä. Viikkotreenit on maanantaisin ja menee kyllä niin hyvin! Käydään siellä alokasluokan kylttejä läpi, kouluttaja katsoo, että tehdään ne oikein ja mä saan opetella esimerkiksi oikean ja vasemman sekä spiraalin ja pujottelun eron kurssilla. Vaikka se onkin rally-tokon alkeiskurssi, niin on siitä meillekin paljon hyötyä.


Valmennuksessa ollaan siirrytty jo avoimen luokan kyltteihin. Pakko kehua tähän väliin omaa koiraa taas: saatiin viime tiistain valmennuksessa harjoitella kahta vapaasti valittavaa kylttiä ja valitsin toiseksi avoimen luokan hypyn. Rallyn avoimen luokan hyppyhän menee sillä lailla, että koira seuraa normaalisti vasemmalla puolella ja suorittaa hypyn siitä, ohjaajan kävellessä pysähtymättä eteenpäin. Riiahan hallitsee tokon alokasluokan hypyn, joka on tosi erilainen, kuin tämä rallyn avoimen hyppy ja agilityn alkeiskurssilla ei oltu ehditty harjoittelemaan muutakuin hyppyyn irtautumista. Tuo rallyn avoimen luokan hyppy oli meille siis aivan uusi juttu ja halusin ottaa sen, koska en tiennyt, miten sitä pitäisi lähteä Riialle opettamaan. No, Elli-kouluttaja pystytti meille esteen ja pyysi testaamaan, kuinka käy. Hyvinhän siinä kävi, koira suoritti esteen täydellisesti ja ite meinasin haljeta ylpeydestä. Ei voi olla totta! Tää koira osaa kaiken, ilman, että sille tarvii ees mitään opettaa :D

Mä en tiedä, pitäisikö mun koittaa nostaa Riia avoimeen luokkaan ennen mitteleiden rally-mestiksiä vai tehä suosiolla silleen, että mestikset ois meidän kolmas alokasluokan kisa. Rallykisoja on tosi vähän täälläpäin tai edes tuolla mun kotiseudulla päin ja se harmittaa kyllä kovasti. Tekis mieli kisata!


Tokokuulumiset: Eilen olin Riitta-Liisan tokoluennolla, jossa tuli ihan hyviä huomioita etenkin tokokokeisiin valmistautumiseen. Tänäänpä meillä alkaakin myös tokon alokasluokan valmennus ja mä edelleen jännään, päästäänkö Kennelkerhon tokokokeeseen 3.5. mukaan. Me ollaan mun mielestä Riian kanssa aikalailla valmiita starttaamaan myös tää tokopuoli, sillä kaikki liikkeet on hallussa. Ainut, mitä meidän pitää vielä treenata on perusasennossa odottaminen (paikkamakuussa). Riia nimittäin helposti siirtyy perusasennosta istumaan mieluummin mun eteen, taitaa nähdä silleen kasvot helpommin, eikä mee niskat jumiin. Mutta sitä treenataan kovasti näissä kaikissa koulutuksissa, missä käydään! Ja ensi viikon tiistaina on kisanomaiset tokotreenit. Jes!

Harmittaa, jos ei mahduta Kennelkerhon tokokokeeseen. Sinne viimeinen ilmoittautumispäivä oli muistaakseni 20.4., joten silloin tiedetään, mahduttiinko. Jos ei mahduta sinne, niin sitten en tiedä yhtään, koska päästään korkkaamaan kisaura. Muuramessa ja Laukaassa on kisoja tulossa, mutta kauhean vaikea mennä niihin autottomana :( Typerää, kun näin isossa kaupungissa, kuin Jyväskylä ei ole kisoja!

Pahoittelen vanhaa kuvamateriaalia, jota joudun nyt käyttämään blogissani määrittelemättömän ajan. Meiltä nimittäin hajosi kamera, eikä yhtään tiedetä, ostettaisiinko uusi vai vietäisiinkö tuo vanha korjattavaksi vai mitä me tehtäisiin. Joudutte nyt katselemaan varmaan jonkin aikaa näitä vanhoja kuvia, joista osa on varmasti esiintynyt blogissa jo aiemmin. Oman puhelimenkin kamera on niin susi, ettei kukaan halua sillä otettuja kuvia katsella :D



perjantai 8. huhtikuuta 2016

Koiranäyttelyt

Tampereen KV-näyttelyyn on aikaa enää reilu kolme viikkoa ja mua JÄNNITTÄÄ! Kyseessähän on kuitenkin melko iso näyttely, jossa on paljon koiria ja isot hallit. Koiranäyttelythän on alunperin tarkoitettu rotukoirien jalostusarvontarkastustapahtumiksi ja titteleiden tarkoitus on kertoa, kuinka rodunomainen koira on kyseessä ja näin ollen vaikuttaa sen jalostusarvoon. Koiranäyttelyiden osallistumismaksut eivät ole mitään kovin pieniä - Tampereelle muistaakseni kolmenkymmenen euron paikkeilla.


Näyttelyissä valitettavasti on omia lieveilmöitään ja haittapuoliaan, jotka ovat pahimmillaan todella ikäviä. Monen koirarodun jalostus on mennyt näyttelyiden takia ihan väärille raiteille ja moni rotukoira joutuu elämän elämää, joka ei ole elämisen arvoista kipujen tai erilaisten vaikeuksien takia. Lisäksi pahimmillaan näyttelykoira, joka ei menesty näyttelyissä tai lakkaa menestymästä, laitetaan kiertoon tai lopetetaan. Uskon, ettei tämä ole kovin yleistä Suomessa, mutta "suuressa maailmassa" kyllä, esimerkiksi Briteissä ja Amerikassa.

Riialla ei ole tarkoitus teettää pentuja ja vastustan kaikkeni koiranäyttelyiden haittapuolia, mutta miksi sitten kannatan näitä tapahtumia käymällä niissä, jos en edes hae koiralleni sitä jalostusarvoa?


Parhaimmillaan koiranäyttelyt ovat tapahtumia, joissa pääsee tapaamaan ja tutustumaan muihin rodun harrastajiin. Niistä löytää uusia ystäviä ja pääsee verkostoitumaan. Itselleni ne ovat parhaimmillaan sosiaalisia tapahtumia, joissa pääsee juttelemaan kuulumisista muiden mitteliharrastajien kanssa sekä tutustumaan uusiin kasvattajiin. Lisäksi pyrin aina siihen, että Riialla on näyttelyissä hauskaa. En seisota sitä turhan pitkään paikoillaan ja saatan tehdä kehässä sen kanssa parit temputkin. Ruusukkeet joita olemme saaneet, annan monesti ensiksi Riialle ja se on oppinut jo odottamaankin sitä :D Se saa pari kertaa riepotella sitä, kunnes sitten pelastan sen, ennen kuin se menee rikki.

Minulla on koiralle aina paljon nameja kehään ja niitä myös käytetään. En ymmärrä sitä, jos jotakin tuomaria namien antaminen haittaa. Ei sen pitäisi olla niin vakavaa! Kaikista parasta näyttelyissä on se, kun itse tai joku tuttu voittaa ja pääsee juhlimaan omasta tai toisten puolesta! Suosittelen kokeilemaan näyttelyitä, mutta muistakaa pysyä tämän harrastuksen sillä puolella, mikä kestää päivänvaloa! Eli iloitkaa, nauttikaa ja muistakaa palkita koiraa, vaikkei menestystä tulisikaan!


torstai 7. huhtikuuta 2016

Punkkikarkotteet koirille

Nyt se aika alkaa taas olla käsillä, kun maa on sula ja ilmakin alkaa pikkuhiljaa pysytellä koko ajan plussan puolella. Ei voi muuta sanoa, kuin että kesähelvetti on taas käsillä. Mä en pidä kesästä ja siihen on monta syytä. Pahin niistä kuitenkin on punkit. Kuvottavat, pienet, verta imevät ja sairauksia levittelevät punkit. HYI!

Viime kesänä Riia oli niin pieni pentu, ettei sille hommattu punkkikarkotteita. Useat niistä eivät sovi pennuille ja jotenkin en itsekään halunnut pienelle pentukoiralle hommata mitään vahvoja myrkkyjä, joita ehkä olisi saanutkin laittaa. Tänä vuonna on kuitenkin pakko, koska ilmeisesti Jyväskylässä punkkeja vilisee aivan hulluna, sillä Riialta irrotettiin varmaan 10 - 15 punkkia kesän aikana, vaikka välttelimme parhaamme mukaan paikkoja, joissa mahdollisesti vilisisi punkkeja.

En vain yhtään tiedä, mitä karkotetta hommaisimme. Kotonani koirilla on käytetty apteekista tai eläinkaupoista saatavia yrttipantoja ja kodin koirilla olikin edellisen kerran punkki varmaan viisi vuotta sitten. Koputan äkkiä puuta ja kovaa! Mutta luulen, että Pohjanmaalla ei ehkä olekaan samalla lailla punkkeja, kuin täällä, että sekin saattaa vaikuttaa.


Eläinlääkärimme suositteli viime kesänä hampaidenpoiston yhteydessä Bravectoa. Bravecto vaikuttaa ulkoloisia tappavasti muutamassa tunnissa ja nautitaan siis suun kautta. Vaikutus kestää 12 vkoa. Bravecton on todettu olevan melko hyvin siedetty loislääke, eikä sillä ole kovin vakavia haittavaikutuksia. Bravecto on kuitenkin reseptilääke, eli sen saamiseksi tarvitaan eläinlääkärin lääkemääräys.

Sitten on vielä esim. Exspot, paikallisvaleluliuos. Se vaikuttaa kahdessa päivässä ja vaikutus kestää neljä viikkoa. Exspottia saa apteekista ilman reseptiä ja hintakin on pienempi, kuin Bravectolla. Olen kuitenkin kuullut koirista, jotka ovat kuolleet Exspottiin, eikä meidän kasvattajakaan suosittele sitä.

Kallistumme luultavasti Bravectoon, ihan vain sen takia, että täällä Keski-Suomessa tuntuu olevan punkkeja aivan pilvin pimein. En vain tiedä yhtään, koska sitä pitäisi alkaa antaa? Nyt, jos tätä lukee joku, joka tietää aiheesta jotain, tai haluaa suositella jotain muuta punkkikarkotetta, niin saa vinkata :)


maanantai 4. huhtikuuta 2016

Koira lapselle?

Minkä ikäisenä lapsi on tarpeeksi vanha huolehtimaan koirasta?

Halusin kirjoittaa aiheesta jotain, sillä muistan, kuinka lapsena sain kyllästymiseen asti kuulla siitä, kuinka on ihme, että olen jaksanut hoitaa koiria tai että kyllä ne sitten unohtuu, kun kaverit ja pojat alkaa kiinnostaa. Tai, että pilaan nuoruuteni koirien kanssa. 

Mun ja mun sisarusten ensimmäiset lemmikit oli kaniveljekset Nipa ja Nipsu. Mä olin kerjännyt koiraa varmaan siitä asti, kun opin puhumaan. Mun vanhemmat ei oo mitenkään kovin eläinrakkaita, mutta luovuttivat sitten kun olin varmaan jotain 8 - 9 vuotta ja hankkivat meille noi kanit. Olin tietenkin tosi innoissani, mutta näissä kaneissa oli pari semmosta hommaa, mikä hankaloitti niiden pitoa meillä: ensinnäkin, meidän iskä on ollu allerginen eläimille nuorempana ja samoin heinälle, eli ne ei saanu asua meillä sisällä. Onneksi meillä on esim. lämmin varasto ja autotalli, missä ne sitten häkissään majailivat jommassa kummassa talvet. Kesät ne oli pihalla. Toisekseen, vaikka olin kuinka innostunut niistä, en silti osannut hankkia tarpeeks tietoa, eikä me oikeestaan kukaan tiedetty niiden hoidosta paljoakaan. Ne oli meillä ehkä pari vuotta, mutta sitten yhen kerran iskä vaan ilmotti, että se myy ne. Mikä oli sikäli ihan hyvä päätös, koska eihän me niitä kauheen hyvin hoidettu, ei esim. annettu ikinä pellettejä tai muuta kanin ruokaa, joskus vaan jotain siementankoja. Ja tietty kuivaheinää ja kasviksia. 

Meidän perheen tämänhetkinen koira lapinporokoirauros Pyry

Varmaan vuosi tai pari kanien myymisen jälkeen meidän mummin ja ukin ihana Riki-samojedi kuoli. Se oli mulle tosi kova paikka, koska Riki oli ollu mulle hirveen tärkeä. Olin lenkittänyt sitä paljon, hoitanut ja pitänyt huolta, jos mummi ja ukki oli reissussa. Mummi ja ukki siis asuu meidän naapurissa ja ollaan oltu niitten kanssa tekemisissä aina tosi paljon. Minä ja mun kaks vanhinta sisarusta ei olla esimerkiksi ikinä oltu päivähoidossa, koska mummi ja ukki on hoitanu meitä. Mutta niin, Riki oli siis mulle kuin oma koira ja pidän edelleen, että se oli mun ensimmäinen koira.

Jotenkin noihin aikoihin meidän äiti oli kai alannu lämpenemään sille ajatukselle, että hommattais kanssa se koira. Ja kun Rikin kuolema oli mulle aivan järjettömän vaikea paikka, niin jotenki ne sitten vissiin helty molemmat ja vain noin pari kuukautta sen jälkeen meille muutti viisivuotias kodinvaihtajacavalier Nonna. Nonna oli ihana ja mulle hirmusen tärkee. Ei se meille tullessaan mitään osannut, mutta opetin sille joitain temppuja ja en tiedä mikä neronleimaus se oli, mutta jossakin vaiheessa opetin sille kaikki käskyt, mitä se osas (istu, maahan, paikka, tänne) käsimerkeillä, että jos se kuuroutuu, niin voin silti käskee sitä :D No ei se koskaan kuuroutunut, mutta ihan kiva ajatus!

Minä ystäväni Sannan koiranaulakkona mätsärissä, tässä amerikankettukoirauros Foksin kanssa.

Muistan, että mulla on ollu ehkä yks semmonen kausi joskus, kun meillä on ollu sekä Nonna että Peppi, jolloin en oo ehkä jaksanu niin kauheesti niitä hoitaa. Varmaan sillon, kun Peppi oli pieni ja sen sisäsiistiksi kouluttaminen oli tosi rankkaa ja kesti melkeen vuoden. Mutta muistan, kuinka iskä sano mulle joskus, että niistä koirista on pidettävä huolta, tai me ei voida pitää niitä enää. Ja koska meillä oli ollut ne kanit ja niille oli käyny niinkuin oli käynyt, tiesin, että se on tosissaan.

Niinpä siitä asti kun sain Nonnan, eli noin 11 vuotiaasta oon pitäny huolta meidän kaikista koirista lähes itse. Oon syöttäny ne, vaihtanu niille veden ja vienyt lenkille. Joka aamu heräsin kaksikymmentä vaille kuus, että ehdin viemään koirat lenkille ennen kouluun menoa. Vaikka pelkäsin pimeää, vein silti koirat ulos talviaamuinakin ja meillähän lähimmille katuvaloille on matkaa 3,5 km...

Serkkuni ensimmäinen koira, jackrusselinterrieriuros Pate

Mua aina ärsytti ihan hirveesti sukulaisten kommentit siitä, kuinka mä kyllästyn noihin koiriin vielä jonain päivänä. Tai kun ennen Riiaa joiltakin sukulaisilta kuuli sitä, että ei kannata hankkia koiraa, kun menee nuoruus pilalle. Siihen on sitten niin sidottu. Mutta mä oon aina tykänny olla kotona ja touhuta koirien kanssa enkä todellakaan oo ikinä ollu mikään kylillä tai baareissa kukkuja. Sen takia tunnen, että en todellakaan on menettäny mitään vaan saanut vaan ihan hirvittävän paljon! Ja vaikka kuulostaa ehkä aika rankalta, että ne meidän kanit myytiin tai että oon ite joutunut pitämään koirista huolta, mutta silti, itepähän ne koirat oon halunnu ja mä oon oikeesti joutunu oppimaan kantamaan vastuun niistä! Ja itepähän en pitäny niistä kaneista huolta, vaikka halusin niitä niin kovasti.

Eli tämän tekstin pointti on se, että jos joku lapsi kovasti haluaa lemmikkiä, on mielestäni ihanaa, jos vanhemmat sen hänelle mahdollistavat. Minua ainakin lapsuudessani koirat suojelivat esimerkiksi juuri siltä kylillä roikkumiselta, ryyppäämiseltä jne. Opin niiltä valtavasti itsestäni, koirista ja vastuun kantamisesta. Kanien menettäminen taas opetti minulle, että jos lemmikin ottaa, on siitä pidettävä huolta. Kani oli hyvä koirien harjoituskappale minulle, mutta onneksi ne pääsivät parempaan kotiin, vaikka olihan niiden menetys minulle kova paikka. Ja onneksi opin sitten koirien kohdalla kantamaan vastuuni, eikä niistä tarvinnut luopua!


lauantai 2. huhtikuuta 2016

Kisakunnossa?

Tutkailin eilen miltä Kennelliiton tapahtumakalenteri näyttää kisojen osalta ja sinne oli ilmestynyt tapahtumia jo ihan hyvin ainakin alkukesään asti. Ajattelin, että jos vain päästään, niin voitaisiin tähdätä seuraaviin kisoihin:

Tokokoe Jyväskylässä 3.5.
Tokokoe Muuramessa 10.5.
Rallykoe Jyväskylässä 15.5.
Mitteleiden rallymestikset Lempäälässä 29.5.
Rallykoe Jyväskylässä 11.6.


Loppukesän kokeistahan ei vielä tiedä, mutta kyllä mulla olis tavoitteena tämän vuoden aikana päästä Riian kanssa rallyssa voittajaluokkaan ja tokossa avoimeen. Mutta riippuu tietenkin siitä, kuinka paljon kokeita tässä lähialuella on, sillä autottomana on vähän vaikea lähteä minnekään kovin kauas kisaamaan.

Tavoitteeni ovat aika hurjat, kun ajattelee, että pitäisi yrittää jaksaa treenata kahta lajia yhtäaikaa, mutta onneksi ne tukevat aika paljon toisiaan. Mutta en ota mitään paineita, eihän meillä mikään kiire ole. Jos ei päästä tavoitteeseen, niin sitten ei päästä, ei haittaa! Mutta ihanaa, kun on jotain mihin tähdätä!

Ja aivan mahtavaa, kun tokovalkkakin alkaa ensi viikolla. Eihän ekoihin kisoihin ole kuin kuukausi! Odotan innolla ja raportoin sitten teille, ollaanko jo unohdettu Riian kanssa kaikki :D