torstai 14. huhtikuuta 2016

Intoa on ja taitoa on, mutta miksei oo kisoja?

Me ollaan taas päästy treenaamisen makuun varsinkin tuossa rally-tokossa. Käydään siis valmennuksessa ja viikkotreeneissä. Viikkotreenit on maanantaisin ja menee kyllä niin hyvin! Käydään siellä alokasluokan kylttejä läpi, kouluttaja katsoo, että tehdään ne oikein ja mä saan opetella esimerkiksi oikean ja vasemman sekä spiraalin ja pujottelun eron kurssilla. Vaikka se onkin rally-tokon alkeiskurssi, niin on siitä meillekin paljon hyötyä.


Valmennuksessa ollaan siirrytty jo avoimen luokan kyltteihin. Pakko kehua tähän väliin omaa koiraa taas: saatiin viime tiistain valmennuksessa harjoitella kahta vapaasti valittavaa kylttiä ja valitsin toiseksi avoimen luokan hypyn. Rallyn avoimen luokan hyppyhän menee sillä lailla, että koira seuraa normaalisti vasemmalla puolella ja suorittaa hypyn siitä, ohjaajan kävellessä pysähtymättä eteenpäin. Riiahan hallitsee tokon alokasluokan hypyn, joka on tosi erilainen, kuin tämä rallyn avoimen hyppy ja agilityn alkeiskurssilla ei oltu ehditty harjoittelemaan muutakuin hyppyyn irtautumista. Tuo rallyn avoimen luokan hyppy oli meille siis aivan uusi juttu ja halusin ottaa sen, koska en tiennyt, miten sitä pitäisi lähteä Riialle opettamaan. No, Elli-kouluttaja pystytti meille esteen ja pyysi testaamaan, kuinka käy. Hyvinhän siinä kävi, koira suoritti esteen täydellisesti ja ite meinasin haljeta ylpeydestä. Ei voi olla totta! Tää koira osaa kaiken, ilman, että sille tarvii ees mitään opettaa :D

Mä en tiedä, pitäisikö mun koittaa nostaa Riia avoimeen luokkaan ennen mitteleiden rally-mestiksiä vai tehä suosiolla silleen, että mestikset ois meidän kolmas alokasluokan kisa. Rallykisoja on tosi vähän täälläpäin tai edes tuolla mun kotiseudulla päin ja se harmittaa kyllä kovasti. Tekis mieli kisata!


Tokokuulumiset: Eilen olin Riitta-Liisan tokoluennolla, jossa tuli ihan hyviä huomioita etenkin tokokokeisiin valmistautumiseen. Tänäänpä meillä alkaakin myös tokon alokasluokan valmennus ja mä edelleen jännään, päästäänkö Kennelkerhon tokokokeeseen 3.5. mukaan. Me ollaan mun mielestä Riian kanssa aikalailla valmiita starttaamaan myös tää tokopuoli, sillä kaikki liikkeet on hallussa. Ainut, mitä meidän pitää vielä treenata on perusasennossa odottaminen (paikkamakuussa). Riia nimittäin helposti siirtyy perusasennosta istumaan mieluummin mun eteen, taitaa nähdä silleen kasvot helpommin, eikä mee niskat jumiin. Mutta sitä treenataan kovasti näissä kaikissa koulutuksissa, missä käydään! Ja ensi viikon tiistaina on kisanomaiset tokotreenit. Jes!

Harmittaa, jos ei mahduta Kennelkerhon tokokokeeseen. Sinne viimeinen ilmoittautumispäivä oli muistaakseni 20.4., joten silloin tiedetään, mahduttiinko. Jos ei mahduta sinne, niin sitten en tiedä yhtään, koska päästään korkkaamaan kisaura. Muuramessa ja Laukaassa on kisoja tulossa, mutta kauhean vaikea mennä niihin autottomana :( Typerää, kun näin isossa kaupungissa, kuin Jyväskylä ei ole kisoja!

Pahoittelen vanhaa kuvamateriaalia, jota joudun nyt käyttämään blogissani määrittelemättömän ajan. Meiltä nimittäin hajosi kamera, eikä yhtään tiedetä, ostettaisiinko uusi vai vietäisiinkö tuo vanha korjattavaksi vai mitä me tehtäisiin. Joudutte nyt katselemaan varmaan jonkin aikaa näitä vanhoja kuvia, joista osa on varmasti esiintynyt blogissa jo aiemmin. Oman puhelimenkin kamera on niin susi, ettei kukaan halua sillä otettuja kuvia katsella :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti