tiistai 19. huhtikuuta 2016

Miten valita oikea koirarotu itselle?

Oikean rodun valinta on melkoista heinäsuovassa neulan perässä rämpimistä. FCI, eli kansainvälinen koiranjalostusliitto on hyväksynyt kaikenkaikkiaan 358 eri koirarotua, joista Suomessa on noin 320. Se on valtava määrä ja mikäli ei ole yhtään perehtynyt asiaan, on varmastikin kaikista helpointa valkata jokin sen rotuinen, josta on edes joskus kuullut. Koirarotuihin perehtyminen kuitenkin kannattaa, sillä se mikä sopii naapurin Matille, ei välttämättä sovi sinulle. Miksi halusin kirjoittaa tästä ja mitä luulen tietäväni aiheesta? Olen omistanut neljää, periaatteessa viittä eri rotua koiria ja lähipiirissäni on monia eri rotuja. Tämä itsessään ei varmaan vakuuta ketään, mutta sen lisäksi voin kertoa, että olen fanaattisen kiinnostunut koiraroduista. En tiedä miksi, mutta niistä tietäminen, niiden tunnistaminen ja niistä lukeminen on minulle henki ja elämä. Tiedän PALJON rotujen alkuperästä, rotumääritelmistä ja käyttötarkoituksista. Vietän vapaa-ajastani hyvin ison osan selailemalla eri rotujärjestöjen kotisivuja sekä vanhoja rotuesittelyjä Koiramme-lehdestä. Voin siis sanoa olevani melkoinen rotuasiantuntija!

Yksi tärkeimmistä seikoista rotua valitessa, on mielestäni rodun alkuperäisen käyttötarkoituksen selvittäminen. Se kertoo hyvin paljon siitä, millainen kyseinen rotu on. Koirarotuja on jalostettu monin eri tavoin ihmisten apulaisiksi: paimennukseen, metsästykseen, vartioimiseen, puolustamiseen, hälyttämiseen ja niin edelleen, mutta myös ihmisten huviksi, esimerkiksi seurakoiriksi ja juoksukilpailuihin. Alkuperäinen käyttötarkoitus kertoo sen, miten koira reagoi erilaisiin asioihin. Se taas tuo tietoa siitä, miten koiraa todennäköisesti kannattaa kouluttaa ja millaisia ongelmia sen kanssa tulee todennäköisesti olemaan. Otetaan esimerkiksi vaikka mittelspitz, jonka alkuperäinen käyttötarkoitus on toimia "varashälyttimenä." Mitteliin on siis sisäänrakennettuna kaikesta uudesta, poikkeavasta ja oudosta haukkumalla ilmoittaminen. Tästä voimme siis päätellä, että suurimman osan maailman mitteleistä kanssa voi jossain vaiheessa joutua keskustelemaan tuosta äänenkäytön soveliaisuudesta varsinkin kaupunkiympäristössä asuttaessa. Täysin hiljaista mittelistä tuskin koskaan saa, toki poikkeuksiakin on joka rodussa.


Vaikka rotumääritelmä on kuivaa luettavaa, kannattaa siitä alusta lukaista ainakin rodun käyttötarkoitus ja hieman historiaa sekä käyttäytyminen ja luonne-kohta. On ihan peruskauraa, että joidenkin rotujen kohdalla esimerkiksi näyttelyissä, tuomari ei mene sorkkimaan koiran suuhun itse, vaan handleri näyttää koiran purukaluston tuomarille. Tämä siitä syystä, että jotkut rodut on jalostettu epäluuloisiksi vieraita kohtaan ja mahdollisesti puolustamaan reviiriään ja omistajiaan. Esimerkiksi fila brasileiro, on vahtikoira, jolla on voimakas vartiointitaipumus ja jonka pitäisi olla epäluuloinen vieraita kohtaan.

Rotu on siis sellainen, miksi sen on tehty. Ja sitä saa mitä tilaa. Jos ei osaa hyödyntää tai opettaa pois esimerkiksi paimenkoirien saalisviettiä tai vahtikoirien vartioimisviettiä, niin voi olla hyvinkin pian ongelmissa koiransa kanssa. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus kertoo jotain myös liikunnan määrästä. Kiinanpalatsikoira eli pekingeesi on rotu, joka jalostettiin niin pieneksi, että naiset pystyivät kantamaan sitä kaapunsa hihassa. Bordercollien tarkoitus taas on paimentaa lampaita ja olla paimenten väsymätön työkaveri. On helppo arvata, kumpi tyytyy vähempään liikuntaan.


Tärkeitä asioita rotua valitessa on tietenkin myös turkin laatu ja -hoito. Jos hankkii trimmattavan rodun, on oltava valmis viemään sitä säännöllisin väliajoin trimmattavaksi. Muuten karvan laatu huononee, turkki kasvaa ylipitkäksi ja menee takkuun. Eri asia on kuitenkin rodut, joille tehdään vain näyttelytrimmi, kuten vaikkapa mittelspitz. On ihan ok jättää se myös trimmaamatta, se ei siitä kärsi. Näyttelyitä varten sen korva- ja tassukarvat kuitenkin yleensä siistitään saksilla.

Koiran koko ja rodun terveys ovat joillekin tärkeitä, mutta aina ei ole kaikille näiden suhteen niin merkitystä. Itsekin olen sitä mieltä, että ihan hyvin voit ottaa irlanninsusikoiran yksiöön, koska koiran liikuttaminen tapahtuu kuitenkin ulkona. Sisällä vain nukutaan ja syödään. Koko on siis sinällään toissijainen seikka. Hyvä on kuitenkin pitää mielessä, että koiralle pitää jaksaa opettaa esimerkiksi hihnakäyttäytymistä, jos koiralla on aikuisena enemmän voimaa kuin omistajalla.

Koirarotujen terveystilanteet vaihtelevat mielettömästi, eikä ulkonäöstäkään aina voi päätellä sitä, millaisia sairauksia rodussa esiintyy ja kuinka paljon. Ainakin sen vuoksi olisi ihan tavallisesta kotikoirastakin haaveilevan hyvä sairauksiin perehtyä, että tietää sitten, mihin ehkä pitää varautua. Harrastuskoiraa valitessa rodun terveystilanne on erittäin tärkeä seikka, jota ei saa rotua valitessa unohtaa, ihan vain sen koiran oman hyvinvoinnin takia. Itse haaveilin pitkään corgista, mutta kasvattajat sanoivat minulle, että agilitykoiraa corgista ei kannata haaveilla, koska niillä on niin huonot lonkat ja selkä, että laji rikkoo koiran muutamassa vuodessa. Mutta kotikoirana corgi totta kai menee, kun muistaa, mihin se fyysisesti kykenee.



Sitähän sanotaan, että koira ja omistaja muistuttavat toisiaan. Itse olen sitä mieltä, että jollakin tasolla koiran on hyvä olla omistajansa itsensä kaltainen. Ja minulla ainakin natsaa Riian kanssa luonteet tosi hyvin yksiin. Totesimme erään kaverini kanssa, jolla on myös mitteli, että me olemme valinneet ainakin ihan itsemme oloisen koiran. Ainakin meidän mittelimme tarkkailevat koko ajan ympäristöä ja ovat sen vuoksi välillä aivan keskittymiskyvyttömiä. Pahimmillaan mitteli on epäsosiaalinen vieraita kohtaan ja halutessaan älyttömän jääräpäinen. Omaa omistajaa on kiva miellyttää ja omien tuttujen ihmisten seurassa tai muuten kivassa porukassa juttua ja energiaa riittää. Vieraiden pillin mukaan ei kuitenkaan tanssita ainakaan, ellei siitä hyödy jotain! Kuulostaa pelottavan tutulta... :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti