torstai 28. huhtikuuta 2016

Energiapiikki

En tiedä mistä johtuu, mutta viime aikoina, sanotaanko parin-kolmen viikon ajan Riialla on mennyt tosi lujaa. Se saa ihan ihme hepulikohtauksia, joissa se hyppii sohvalta toiselle, saattaa tehdä parit voltit, heittelee lelujaan ja kuskaa niitä meille heitettäväksi. Voikohan se johtua siitä, että se on alannut syömään paremmin ja sillä on oikeasti ylimääräistä energiaa sen johdosta? Vai meneeköhän se ihan ylikierroksilla jostain muusta syystä, esim ylirasituksesta? Se kyllä nukkuu ihan normaalisti ja ollaan treenattu ihan normaali määrä, mutta tuntuu vain, että sen liikunnan tarve on jotenkin lisääntynyt. Se pöffäilee jotain ihan omiaan vähän väliä, esimerkiksi vetää jotain möyrimisleikkiä sohvalla sohvatyynyjen tai sängyn päällä päiväpeiton seassa. Eipä tuo mitään haittaa sinänsä, mutta harmittaa vaan, kun ei itse jaksa määräänsä enempää toista viihdyttää. Pitäisiköhän meidän nähdä koirakavereita, joiden kanssa saisi purkaa energiaansa, enemmän vai vähemmän? :D


PS. Ensi viikonloppuna on Tampere KV. Mitäs sanotte hienoista korvista (ja tuosta yhdestä tassusta, joka kuvassa näkyy), jotka trimmasin ite? :D Oon aika tyytyväinen lopputulokseen! Alan oppia tämän spitzin trimmaamisen jalon taidon!

2 kommenttia:

  1. Koirathan oikeasti tottuu siihen määrään, minkä verran niille tarjoaa aktiviteetteja ja alkaa koko ajan vaan vaatimaan niitä lisää. Että jos liikutte joka päivä paljon ja treenaattekin runsaasti niin suosittelisin pitämään päiviä, jolloin teet vaan lyhyet lenkit eikä treenejä ollenkaan, jotta Riia oppisi ettei aina tarvitse tapahtua jotain jännää. Silloin koiran pakka ei mene kokonaan sekaisin, vaikka joskus olisitkin esim. kipeä ja se joutuisi olemaan lyhyillä lenkeillä monta päivää putkeen.

    VastaaPoista
  2. Kiitti kommentistasi, toi on ihan totta. Siksi olenkin pyrkinyt pitämään huolta siitä, että Riialla on viikossa ainakin pari vapaapäivää, jolloin ei oikeasti tehdä mitään muuta kuin lenkkeillään kevyesti. Mutta pitääpä pitää nyt ihan kirjaa, että ne kanssa toteutuvat, nyt en ole nimittäin millään lailla pitänyt kirjaa niistä, enkä ole varma, kuinka ahkerasti ja säännöllisesti lepopäivät ovat toteutuneet... Joskus voi nimittäin käydä niin, että "vapaapäivänä" huomaankin pellolla tuttuja kavereita ja mennäänkin niiden kanssa leikkimään ja ajattelen, että "huomenna sitten levätään." Nyt pitää oikeasti pitää kirjaa vapaapäivistä, jos se vähän kaveria rauhoittaisi :)

    VastaaPoista