maanantai 27. maaliskuuta 2017

Takaisin perusteisiin

Viime elokuusta ollaan treenattu Riian kanssa aktiivisesti agilityä ja olen kyllä tyytyväinen siihen, kuinka paljon me ollaan edetty. Kaikki esteet, keppejä lukuunottamatta, ovat ratavalmiita ja Riialle on tullut ihan kivasti vauhtiakin. Edelleen meidän suorituksissa tökkii kuitenkin koiran irtoaminen ja oma hahmotuskyky. Näihin ongelmiin saadaan varmasti loistavaa täsmälääkettä Popdogin jatkokurssilla, joka alkoi eilen. Eilisen perusteella kurssilla on luvassa sopivasti agilityn ohjauskuvioiden treenaamista ja pitkiäkin ratapätkiä, mitkä tekevät tosi hyvää minun päälleni ja radanhahmotuskyvylleni. Lisäksi monen muunkin kurssilaisen kompastuskivenä tuntui olevan kepit, joten sovittiin, että treenataan jatkossa sitten niitäkin. 

Luulen, että tämän tyylinen kurssi on minulle juuri oikea paikka, vaikka aluksi vähän pelkäsin, että onkohan kurssi tasoltaan turhan helppo. Eilen ei ainakaan tuntunut yhtään siltä, sillä meillä on Riian kanssa perusteissakin vielä paljon opittavaa. Onneksi kurssin toisena vetäjänä on vielä mies, joka aiheuttaa Riialle selkeästi omat haasteensa: se ei meinannut päästä kouluttajan kentällä olosta yli ollenkaan, vaan juoksi monta kertaa haukkumaan tätä. Ehkä se siihenkin jossain vaiheessa tottuu. 

Pitäisi alkaa tehdä Riialle myös mittausharjoituksia, jos me jonain päivänä oltaisiin valmiita kisaamaan. Itse valitettavasti olen aika varma, että Riia on 35-36 cm korkea, joten medin alarajoillahan se silloin on. Mutta ei minulla ole virallisia mittausvälineitä, joten pieni toivo saada se miniksi vielä on. Jos se mediksi menee, pitää jutella eläinlääkärien tms. kanssa, mitä mieltä he ovat niin korkeiden esteiden hyppyyttämisestä. Riiahan onneksi on kevytrakenteinen ja pitkäjalkainen yksilö, joka aivan vaivatta loikkaa maksiesteetkin (kyllä, kerran unohdin laskea pari rimaa ja Riia sai perus kuurokohtauksen ja lähti itsekseen radalle loikkimaan...), mutta ei sitä silti haluaisi tietentahtoen rikkoa. Ainakin luustokuvat pitää teettää, ennen kuin kisaamaan lähtee. Varsinkin, jos se tuomitaan mediksi.


perjantai 24. maaliskuuta 2017

Yhteistyössä Faunatar: Little Big Paw

Saimme Faunattarelta jälleen testattavaksi uusia juttuja, joista toinen oli Little Big Pawin märkäruuat (ja toisesta sitten juttua omaan postaukseensa). Saimme testiin kolmea eri makua: Duck & Vegetable Dinner, Turkey & Vegetable Dinner ja Atlantic Salmon & Vegetable Dinner. Samana päivänä, kun ruuat saapuivat, olin hankkinut Riialle matolääkkeen ja ajattelinkin yrittää saada sen sille syötettyä tällaisen herkullisen märkäruuan seassa, sillä olin etukäteen jo kauhistellut, miten ihmeessä saan sen tolle nirsopetterille tällä kertaa menemään alas. Riia sai kolmesta mausta valita itse suosikin ja se nappasikin nuuhkuttelujen jälkeen Atlantic Salmon & Vegetablen, jota sille sitten tarjoiltiin. Eikä muuten ollut minkäänlaista ongelmaa niellä matolääkettä siinä ruuan mukana!

Harmaa mönjä ruuan seassa on merileväjauhetta, jota annamme Riialle joka päivä ruuan seassa.
Jo rasian avaamisen aikana Riian silmät loistivat ja se hyppi ja pyöri. Riia harvoin tekee sellaista, koska ei sille ruoka tahdo maistua. Minulla on hauska videokin siitä, kuinka innoissaan se odottaa ruuan saantia. Laitan sen postauksen loppuun. Saamamme rasiat olivat 85 g pakkauksissa, mutta ainakin Faunattaren kotisivuilla näkyy olevan verkkokaupan puolella isompikin pakkauskoko. Little Big Pawin ruuat on kuitenkin tarkoitettu erityisesti pienille koirille ja ne sisältävät runsaasti energiaa, rasvaa ja ravintoaineita. Sopii siis myös pennuille ja urheileville koirille! Annoksissa on mielestäni ainekset kohdillaan, sillä kaikissa kolmessa testiin saamassamme maussa on pääraaka-aineena liha: joko ankka, lohi tai kalkkuna, jota ruuassa on 60 %. Toisiksi eniten ruuissa on perunaa, 25 %. Itse vähän karsastan perunaa koirien ruuassa, mutta parempi peruna kuin viljat. Viljoja näissä ruuissa ei ole ollenkaan! Tuotteissa ei ole myöskään ollenkaan lisä-, väri- tai säilöntäaineita, mistä tuotteille suuren suuri plussa! 

Riia valitsemassa suosikkiaan.
Makkarissa on paras valaistus, siksi Riia odottaa ruokaansa sängyllä. Oikeasti se syö kyllä keittiössä :D

Riialle ainakin ruoka tuntui maistuvan tavallista paremmin, sillä kuten olen aikaisemminkin kertonut, se on erittäin huono syömään. Meillä on tapana antaa sille kuivaruuan seassa märkäruokaa noin ruokalusikallisen maistuvuuden lisäämiseksi. Mistään märkäruuasta se ei ole aikaisemmin ollut näin innoissaan! Olenkin positiivisesti yllättynyt Faunattaressa tarjolla olevien ruokien maistuvuudesta. Sekä Devoted, että nämä Little Big Pawsin ruuat ovat maistuneet Riialle tavallista paremmin. Katsokaa vaikka tältä videolta!


Pikkuisen miinusta kuitenki pakkauksista: 85 g on aika iso satsi pienelle koiralle. En löytänyt mistään annosteluohjeita, mutta määrällisesti näytti aika isolta. Jos kerralla antaisi sen verran mittelin kokoiselle koiralle, kaksi kertaa päivässä, uskon, että se olisi vähän liikaa. Kuitenkaan pakkausta ei voinut mitenkään uudelleensulkea, koska kantena oli tuon paperikääreen alla jukurttipurkin kannen tyyppinen, auki repäistävä kansi. Ja mitteliä pienempiäkin rotuja on paljon, joten kovinkaan moni ei pystyisi näitä ruokia kerta-annoksena antamaan. Toki myynnissä on myös 150 g isompia purkkeja, jotka leikataan auki, mutta jos pakkaukset ovat yhtään samanlaisia, kuin muiden merkkien vastaavat, joita ollaan syötetty, ei niitäkään purkkeja voi muuten sulkea, kuin muovipussittamalla tai siirtämällä johonkin toiseen säilytysastiaan. En käytä muovipusseja enempää, kuin on pakko ja ruuan siirtäminenkin on työlästä ja sotkuista. Siksi olen kokenut käteväksi ostaa märkäruuat niissä metallipurkeissa, joista voi tarpeellisen määrän lusikoida koiran ruokakuppiin. Metallipurkkeihin olen ostanut muoviset kannet, joita voi uudelleenkäyttää tyyliin ikuisesti ja joilla purkin pystyy sulkemaan niin, ettei hajut leviä jääkaapissa ja ruoka pysyy tuoreena. Eli maistuvuudesta ja ravintosisällöstä tälle ruualle täydet kympit, mutta pakkauksista vähän moitteita. 


keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Uusi aluevaltaus ja koirakoulu netissä

Me ollaan Riian kanssa aloitettu treenaamaan uutta lajia, nimittäin koiratanssia. Olen aina ihaillut osaavia koiratanssijoita ja kun tämän vuotista Cruftsia tuli seurattua niin intensiivisesti, tuli siellä nähtyä toinen toistaan hienompia koiratanssiesityksiä ja kipinä lajiin kasvoi vain. Riiahan osaa jo valmiiksi ihan lukemattoman määrän temppuja, mutta itseltäni vaan puuttuu mielikuvitus. Kuinka vaikeaa voi olla sovittaa omaa liikkumistaan musiikkiin? Aika vaikeaa!

Siksipä liityin netissä koirakoulu Digidogin koiratanssikurssille. Neljän viikon kurssi maksaa 35 euroa ja tavoitteena siellä on saada aikaan oma koiratanssikoreografia. Tämän viikon tehtävänä onkin suunnitella temput koreografiaan ja valita musiikki. Minulla kesti melkein koko eilinen päivä musiikin valinnassa, mutta nyt se on valittu. Mutta hitsi on vaikeata suunnitella temput siihen! 

Ensivaikutelmani Digidogista näin kolmen päivän perusteella on melko sekava: lauantaihin mennessä pitäisi palauttaa tehtävät, mutten oikein tiedä, mitkä ja miten. Jos tämän viikon tehtävänä oli suunnitella koreografia ja valita musiikki, niin mitenkä ne pystyy palauttamaan? Ehkä mä vain kirjotan ylös, mikä meidän musiikki on ja kaikki temput, joita biisin aikana tehdään. 

Digidogin kurssilla kouluttaja on koiratanssituomari, mikä on tosi kiva juttu. Häneltä varmasti saa hyviä neuvoja, jos vaan osaa jotain kysyä. On vaan pikkuisen harmi, ettei Digidogin omilla sivuilla ole mitään chattia, missä voisi kouluttajalta kysyä helposti neuvoja, vaan häneen pitää olla yhteydessä sähköpostitse. Saa nähdä, onko seuraavien viikkojen tehtävät vähän konkreettisempia ja saisko niihin ihan kunnon ohjeet. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin, että on hyvä, ettei kurssi maksanut enempää. Vaikka varmaan jonkinlainen koreografia kasaan saadaankin. Pitää sitten ladata se Youtubeenkin. 

Laitan tähän alle vielä viime viikolla kasaamani nopean temppuvideon. 



torstai 16. maaliskuuta 2017

Tokokurssin päätös

Tällä viikolla loppui meidän ihanat aamutokotreenit, joita on jatkunut kaiken kaikkiaan kuuden viikon ajan. Ollaan Riian kanssa edistytty siellä niin mielettömän hyvin, että avo-liikkeistä meillä kusee enää ruutu eikä Riia myöskään osaa niin pitkän etäisyyden päästä bongata merkkiä kierrettäväksi, kuin avo-luokassa pitäisi. Mutta ei paha! Ruutu kyllä kusee ihan todenteolla, mutta ihan hyviä vinkkejä saatiin kyllä kouluttajalta sen työstämiseen, joten alan ainakin ajatuksen tasolla nousta sieltä epätoivon suosta, jonne alkuviikosta sen liikkeen kanssa vajosin. 

Meillä oli viimeisellä kerralla "loppukoe", jossa kukin sai suorittaa tasoluokkansa liikkeet kokeenomaisesti. Riian tulokset näyttivät tältä:


Olin kyllä tosi ylpeä pikku koirastani. Paitsi paikkamakuussa olin kyllä niin vihainen sille. Se ei siis noussut, vaan pysyi kyllä maassa, mutta se haukkui taukoamatta koko liikkeen ajan! Sitä se ei ikinä ole ennen tehnyt ja sai kyllä kuulla kunniansa siinä. Hallissa oli kyllä aivan hirvittävä trafiikki siinä suorituksemme aikana, nimittäin aksakentällä koirien selän takana jyräsi sakemanni esteillä pitäen semmoista mekkalaa ettei mikään ikinä. Ja ovesta meidän ohjaajien selän takana paukkasi koko ajan ovesta sisään ja ulos jengiä ja yksi koira vissiin tullessaan yritti kaataa seinäköt tai jotain, semmoisella voimalla se sisälle saapui. Eli hyvät puolet toki on siinä, että Riia kyllä pysyy maassa, mutta nolla saatiin, koska komensin sitä useamman kerran olemaan hiljaa. Ja muistaakseni liike menee joka tapauksessa nollille, jos koira huutaa koko liikkeen ajan. 

Elikkä yhteensä oltaisiin noilla pisteillä saatu 150,5 p. eli 2. palkinto. Kylläpä vaan onkin paikkamakuu merkittävässä osassa. Sitä ja seuraamista täytyy todenteolla harjoitella ennen seuraavaa koetta, joka on tasan kuukauden päästä!

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Urheilukoiran lihashuolto

Olin tässä viikko-pari sitten Jyvsäskylän agility teamin järjestämällä ja fysioterapeutti Emmin pitämällä luennolla koiran lihashuollosta. Luennolla keskityttiin erityisesti urheilevan koiran lihashuoltoon ja varsinkin agilityn näkökulmasta. Ajattelin tiivistää muutamaan kohtaan koko luennon annin ja käydä läpi tärkeimmät asiat koiran lihashuollosta.

Alkulämmittely ei ole vain hieno sana, vaan sen tarkoituksena on valmistella koiran lihakset vaativaan suoritukseen. Alkulämmittelyn pitäisi kestää vähintään kaksikymmentä minuuttia ja alkulämpässä koiran kokeman (lihas)rasituksen pitäisi kasvaa loppua kohti siten, että lämmittelyn lopussa rasitustaso olisi lähes ratasuorituksen luokkaa. Hyvä keino on siis aloittaa vaikka kävellen, nostaa hiljakseen vauhti juoksuun ja lopuksi tehdä koiran kanssa lyhyitä lihaksia avaavia harjoitteita, kuten erilaisia pujottelu- ja tasapainoilutemppuja, venytyksiä ja vähän hyppyjäkin. Hyvin suoritetun alkulämmittelyn jälkeen koiran lihakset ovat joustavia ja lämpimiä, koiran verenkierto on vilkastunut ja syke noussut, jolloin koiran kroppa on valmis vastaanottamaan radalla tapahtuvat kovat iskut (alastulot) ja käännökset sekä ylläpitämään vauhtia. Hyvän alkulämpän vaikutus kestää noin neljäkymmentä minuuttia. Jos koira neljäänkymmeneen minuuttiin ei tee mitään, vaan odottaa esimerkiksi häkissään, on alkulämppä aloitettava alusta. 

Me Riian kanssa käytetään usein alkulämpän loppuvaiheessa erilaisia tasapainotyynyjä ja dobo-palloja.

Loppuverkka tapahtuu päinvastoin, kuin alkulämmittely, eli rasituksen tasoa laskettaan hitaasti noin kahdenkymmenen minuutin aikana alaspäin. Loppuverryttelyn tarkoituksena on saada koiran lihaksissa muodostuneet maitohapot liikkeelle, jotteivät ne jää jökittämään koiran lihaksiin. Jokainen ihminenkin varmasti tietää sen tunteen, kun on vaikka jumppatunnilla huhkittu ja jalat ovat sen jälkeen ihan tulessa ja vapisevat. On hankalaa liikkua sellaisilla jaloilla. Se johtuu niistä maitohapoista. Tunne helpottaa, kun pitää jalat liikkeessä ja lopettaa harjoituksen hitaasti, eikä ihan seinään pysäyttäen. Rasituksesta palautuminen voi alkaa.

Venyttelyt on tehtävä myöhemmin harjoituksen jälkeen. Lämpimiä lihaksia ei suositella venytettäväksi kovin pitkiä aikoja, vaan loppuverkan aikana, jos haluaa venytellä, vain pikaiset venytykset ovat aiheelliset. Itsekin voi opetella venyttelemään koiran lihaksia, sillä se ei ole kovin vaikeaa. Itse olen joskus aikoinaan käynyt yhden illan kestäneellä koiranhierontakurssilla, jolla käsiteltiin myös venyttelyjä. Sellaisia vastaavia järjestetään varmati useita. Lisäksi, jos koirasi käy vaikka fyssarilla, voi häneltä katsoa mallia ja kysyä ohjeita. Venytysten tarkoituksena on palauttaa koiran lihakset taas lepopituuteen. Urheillessa nimittäin lihakset supistelevat ja jossei niitä koskaan venytä, ne menettävät elastisuutensa ja täten ovat alttiimpia revähdyksille. 



Asiantuntijan tekemä lihashuolto on esimerkiksi koulutetun fysioterapeutin, osteopaatin tai hierojan suorittamaa lihashuoltoa. Itse olen käyttänyt Riiaa vain hierojalla, mutta siitä on ihan hyvät kokemukset. Hieroja on osannut kertoa, onko Riialla aristavia lihaksia, lihasjumeja ja missä lihaskunnossa se ylipäätään on. Varsinkin koiran, joka treenaa paljon, on tärkeää päästä huoltamaan kehoaan ihan ammattilaisen käsiin. 

Lepo on treenaavalle koiralle yhtä tärkeää, kuin itse treeni. Koiran levossa on tärkeää ottaa huomioon, että lepoa tarvitsevat sekä kroppa että aivot. Kroppaa palautuu nukkumalla ja koiralle on tärkeää suoda lepopäiviä viikkoihin ja vuositasolla ajatellen ainakin pari kertaa vuodessa kuukauden totaaliloma. Kaksi kuukautta vuodessa voi tuntua paljolta, mutta täytyy muistaa, että koira on koira ja kunhan sen peruskunnosta pidetään huolta lomankin aikana, ei se siitä ainakaan huonommaksi mene! Päinvastoin! Lepoa aivoille on sellainen tekeminen, joka on koiralle luontaista ja josta se nauttii ja joka ei rasita sitä liikaa. Esimerkiksi haistelu on Riian tyyppiselle nuuhkuttelijalle hyvä aivojen nollaamistapa. Eli itse teen kerran päivässä lenkin, jonka aikana en hoputa Riiaa, vaan se saa haistella juuri niin paljon kuin haluaa. Yleensä ne lenkit eivät matkan pituudellaan päätä huimaa, mutta ajaltaan saattavat lähennellä tuntia. Joku ravaajatyyppinen koira voi saada aivonsa parhaiten nollattua ravaamalla pitkää matkaa ja joku toinen taas nollautuu juoksentelemalla irti metsässä. Jokaisen kannattaa miettiä, mikä on sen oman koiran keino nollata aivot. Nollaamalla aivot saadaan koiran stressihormonitasoa alemmas, eikä se nk. mene koko ajan ylikierroksilla. 


Agilityharrastuksessa varsinkin pitää muistaa se, että koira on se, joka tekee suurimman työn. Urheilee siinä ihminenkin toki ja sen vuoksi onkin tosi tärkeää muistaa alkulämpätä ja loppujäähdytellä myös itsensä, mutta koira ei pysty meille kuitenkaan kertomaan, milloin sattuu ja milloin tuntuu muuten pahalta. Onneksemme on olemassa kuitenkin ihmisiä, jotka ovat tutkineet lihasten toimintaa ja jos on yhtään ikinä itse päässyt maitohapoille, niin tietää, mistä puhun. Koiran lihashuolto on tärkeä osa harrastuskoiran kokonaisvaltaista hyvinvointia!

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Crufts

Tänä viikonloppuna on saanut taas fiilistellä Cruftsia suorien live-lähetysten kautta. Oon katsonut molempina iltoina showt loppuun asti. Eilen olikin jännät paikat, kun suomalainen mitteli taisteli itsensä rotunsa parhaaksi ja niin ollen pääsi illan ryhmäkehään, josta lähetettiin Youtubeen livekuvaa. Hienosti koira esiintyi, muttei valitettavasti sijoittunut ryhmässä. Oli kuitenkin mahtavaa nähdä suomalainen koira kehässä ja vieläpä mitteli! Toissapäivänä itseasiassa oli myös suomalainen koira kehässä, dandiedinmontinterrieri, joka sijoittui terrieriryhmässä kolmanneksi. Eilen ja toissapäivänä ruudulla näkyi myös Suomen vuoden näyttelykoira, jenkkicockeri, Eukanuba World Challengessa. Koira pääsi torstaina kilpailussa jatkoon, mutta valitettavasti sen tie perjantaina päättyi siihen, kun tuomari oli koiran kasvattaja. Huonoa tuuria! Saa nähdä onko tänään suomalaisia koiria kehissä! Ainakin agilityn puolella vilahti maksikoirissa kisaamassa suomalainen parivaljakko, joka tuli kaiken kaikkiaan kolmanneksi!


En olekaan täällä blogissa tainnut tarkemmin asiasta kirjoitella, mutta olin itsekin Cruftsissa kaksi vuotta sitten. Se on kyllä yksi hienoimpia kokemuksia, mitä olen kokenut. Tunnelma Cruftsissa oli jotenkin niin arvokas, mutta samalla lämmin ja yhteisöllinen. Kaikki olivat tulleet paikalle koirien takia. Showt olivat tietenkin ihan vertaansa vailla, vaikka kyllä Helsingin Messukeskuksen näyttelyissäkin hienot oheistapahtumat on. Mutta Cruftsissa olisin jaksanut istua ison areenan katsomossa vaikka päiviä! Rotukojuilla oli myynnissä vaikka mitä rotutuotteita, melkein jokaisesta rodusta oli myös edustajia paikalla rapsuteltavana ja koiratuotteita oli myynnissä joka lähtöön. Hirveästi harmittaa vaan, kun ei sillon vielä ollut Riiaa, niin ei tullut ostettua mitään mittelijuttuja tietenkään! Tuntui, että koko Englanti oli jonkinlaisessa Crufts-huumassa, sillä kaikissa lehdissä kirjoiteltiin tapahtumasta ja Cruftsista oli mainoksia kaikkialla. Se oli tosi hieno kokemus ja suosittelen lämpimästi kaikille koirien ystäville, mutta varsinkin näyttelyfaneille. Vaikka rotukehäthän siellä on ihan samanlaisia kuin täälläkin. Kuka tykkää katsoa ja kuka ei! :D

Tämä oli ainut kuva, jonka Cruftsin reissulta tähän hätään löysin. 
Cruftsin lisäksi olen ulkomailla koiranäyttelyssä käynyt myös Ranskan maailmannäyttelyssä vuonna 2011. Sekin oli erittäin hieno kokemus ja päällimmäisenä siitä on jäänyt mieleen sotakoiranäytös sekä paimennusnäytös ihan oikeilla lampailla. Se oli jotenkin niin Ranskaa! Jatkossakin kyllä aion ehdottomasti mennä käymään muissa maissa näyttelyissä turistina, toivoisin seuraavaksi ehkä pääseväni Ruotsin vuoden päänäyttelyyn, joka niin ikään järjestetään vuosittain joulun alla, kuten meillä täällä Suomessakin. Ulkomailla pääsee näkemään vähän toisenlaista koirakulttuuria ja muiden maiden koiria ja ihmisiä. Hauskaa on huomata varsinkin se, kuinka erinäköisiltä rodut muissa maissa näyttävät tai miltä vaikka suomalaiset rodut muualla näyttävät. Suomenpystykorvat olivat ainakin tosi pieniä Britanniassa! Ja joissakin muissa maissa suosittuja ovat ihan toiset rodut kuin täällä meillä, luonnollisestkin!  

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Mistä teidän koiranruoka tulee?

Törmäsin jossain lehtiotsikkoon, jonka mukaan Suomessa aloitetaan taas koiran kuviaruuan valmistaminen sitten -olikohan nyt- 80-luvun. En löydä enää lehtijuttua mistään, mutta sen mukaan tosiaan Suomessa ei olla valmistettu vuosikymmeniin enää koiranruokaa ja nyt joku pohjalainen yhtiö oli aloittamassa koiranruuan tuotannon. En ole ajatellut koiranruuan tuotantoa ja alkuperämaata oikeastaan ollenkaan tämän lehtijutun lukemiseen asti. Toki kiinnitin huomiota, että esimerkiksi Canagan, jota syötettiin Riialle jossain vaiheessa, oli kanadalaista ja tämän hetkinen Devoted taas tulee Briteistä. Itse tykkään suosia aina kotimaista ensinnäkin jo sen takia, että Suomen taloustilanne on niin huono. Haluaisin ostaa työtä Suomeen. Koiranruokaan menee loppujen lopuksi aika paljon rahaa vuodessa. Riia syö yhtä kahden kilon säkkiä noin kuukauden tai vähän päälle. Devoted, Pure Natural, Canagan ja Brit Care, ruuat, joita ollaan eniten Riialle syötetty, maksavat noin 20 e/ 2 kg. Eli yhteensä vuodessa menee siis koiranruokaan noin 240 euroa ja siihen namit, luut ja märkäruuat päälle. Sillä summalla ei vielä Suomen taloutta pelasteta, mutta me ollaankin vasta yksi talous, yhdellä pienikokoisella koiralla. 

Kuvaaja: Reetta Aho


Jos Suomessa valmistettaisiin hyvälaatuista koiranruokaa, jossa on suomalaista lihaa, olen melko varma, että ostaisin sitä, vaikka se maksaisi vähän enemmänkin. Ulkomaalaisissa ruuissa minua alkoi häiritä nyt nimittäin myös se, että totta kai liha, mitä niissä on, on peräisin myös jostain muualta kuin Suomesta. Suomessakaan tuotantoeläimillä ei ole kovin inhimilliset eläimelliset olot, mutta tiedän kuitenkin, että monissa maissa asiat on vielä huonommin. Motivaationi ei ehkä riitä selvittämään vaikkapa Britannian tuotantoeläinten olosuhteita ja tällä tavalla selvittää, mistä maasta peräisin olevaa ruokaa olisi eettisintä ostaa ja siksi olisikin helpointa, jos voisi ostaa ruokaa, joka on ihan täältä Suomesta peräisin. 

Amerikassahan on tuotantoeläimiä tapana ennaltaehkäisevästi lääkitä esimerkiksi antibiootein ja liha todennäköisesti on myös geenimuunneltua. Nämä asiat häiritsevät itseäni tosi paljon, koska karsastan ylipäätään kaikkea epäluonnollista. Ja antibiooteistahan jää jäämät niihin eläimen lihoihinkin ja sitä kautta ne on myös meidän koirissa. Mitä haittaa tästä sitten on? No se, että koirasi elimistössä olevat bakteerit ovat saattaneet kehittää jo immuniteetin jollekin tietylle antibiootille. Ja jos sitä antibioottia joskus koiralle lääkärin toimesta määrätään mihin tahansa tarkoitukseen, se ei sitten näihin bakteereihin tepsikään. Niistä on tullut nk. superbakteereja. Olkoon vähän foliohattumeininkiä tai ei, niin kyllä minua ulkomaalaisissa lihoissa muutkin asiat häiritsee. Esimerkiksi julmat teurastustavat, jossa lehmät saattavat roikkua pitkiäkin aikoja joissain lihakoukuissa ennen kuin niiltä leikataan pää irti tai varsinkin Euroopan surullisen kuuluisat teuraskuljetukset, joissa täyteen ahdattu rekka kuljettaa useita vuorokausia elikoita teurastettavaksi suunnilleen ilman vettä ja ruokaa. Eläimiä on niin paljon, että siellä yhdeltä jos toiseltakin katkeaa jalka ja ne purevat toisiaan ahdistuksissaan. Ja jos kuskille tulee tauon paikka, jätetään elikot odottamaan autoon kuumaan auringonpaahteeseen tai purevaan pakkaseen.

Kuvaaja: Reetta Aho


Eli itseäni alkoi suoraan sanottuna ahdistamaan ruoka, jota koiralleni annan, kun en tiedä mistä se tulee ja millaisissa oloissa ruoka (liha) on kasvanut. Googlasin "suomalainen koiranruoka" ja googlehausta tuli esimerkiksi seuraavia merkkejä: Hauhau, Rokka ja Ryry's. Nopealla tutkiskelulla ei kuitenkaan selviä näiden ruokien lihojen alkuperämaata, mutta Hauhau-pussia itsekin joskus pyöritelleenä voin vaikka vannoa, että sitä ei ainakaan ole Suomessa tehty. Rokkakin on vain "suomalaisille koirille", eli ei ilmeisesti kuitenkaan "suomalaista ruokaa." Ryry's on jyväskyläläinen yritys, jonka kotisivuilla oli lupaavasti, että "suomalainen koiranruokapuoti", mutta jonka kuivamuonat ovat kuitenkin tuontiruokia. 

No, suomalaista ruokaa odotellessa. Tämä ruoka, josta lehtijuttu oli (sanokaa joku se yritys, jos vaan ootte jutun lukenut, en itse muista millään), ei kuitenkaan ihan täysin vakuuttanut minua. Ruoka sisältää kuulemma mm. kauraa ja perunaa, jotka ovat mielestäni koiranruuassa ihan turhia täyteaineita, varsinkin peruna, kun on niin huonosti sulavaa. Lisäksi ruoka tulee kuulemma myyntiin marketteihin, joka kuulostaa tosi epämääräiseltä - miksi ei lemmikkieläinliikkeisiin? Toki markettiruuissakin on niitä helmiä, esim. juuri se Hauhau, mutta kyllä minä silti uskon, että hyvälaatuisimmat ruuat löytyvät sieltä eläinkauppojen hyllyltä. Eli jos tekee suomalaista koiranruokaa, miksei tekisi heti kerralla hyvää ja laadukasta?

Kuvaaja: Reetta Aho



keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Kurkataanpa avo-luokkaan

Nyt kun me ollaan vihdoin uskallettu tokoura startata ja ensimmäinen alo1 on plakkarissa, on varmaan hyvä aika vilkaista sitä avo-luokkaakin. Ollaan totta kai Riian kanssa ihan alusta saakka treenattu ihan muitakin liikkeitä, kuin vaan alo-luokan, mutta oikeestaan mä en yhtään edes tiiä, mihin luokkaan ne kuuluvat. Joten katsotaas, mitä avo-luokassa on vastassa, kun sinne päästään. Avo-luokkaanhan meillä olis kisaoikeus vaikka heti, mutta kyllä mä sen koulutustunnuksen aion joka luokasta kuitenkin kerätä. Eihän tässä ole mihinkään kiire...

1. Paikalla istuminen 1 min. 
Okei, tätä me ei olla treenattu ikinä, mutta me ollaan otettu kisanomaisesti kaksi kertaa. Toisella kertaa Riia osasi hienosti, mutta viime kerralla se halusi koko ajan mennä maahan. Joten tätä voisi vaikka ihan treenata :D Onneksi 1 min. on lyhyt aika.

2. Seuraaminen
Käännöksiä juosten ei olla harjoiteltu. Kaksi askelta eteen- ja taaksepäin sujuvat kyllä. Seuraaminen on muutenkin varmasti paljon pitempi kuin alo-luokassa, joten tätäkin saamme vielä hinkata.

3. Istuminen tai maahanmeno seuraamisen yhteydessä
Jaahas, tähän kuuluu joku tämmöinen koiran taaksemenemisosuuskin. Ei olla semmoista harjoiteltu, mutta liikkeestä istumisen opettelu on työn alla ja sujui tänään ihan ok. Tajusin vaan, että hitto, kun opetin liikkeestä seisomisen käskyllä "stop" ja istu on "istu". Eihän tuo koira niitä erota, koska molemmissa on "st." Paska juttu, mutta eiköhän siitä jotenkin selvitä. Pitänee opetella painottamaan "istu"-sanaa jotenkin toisella tavalla. 



4. Luoksetulo
Luoksetulo makuuasennosta. Eipä olla ikinä kokeiltu, mutta tuskin on mitään ongelmaa.

5. Seisominen seuraamisen yhteydessä
Ollaan harjoiteltu nyt viime aikoina paljon ja tänään pääsin toteamaan, että Riia osaa tämän! Paitsi ettei tässäkään olla otettu huomioon, että tähän kuuluu toi koiran taakse meneminen, eli pitää sitä vielä treenata. 

6. Merkin kiertäminen ja paluu perusasentoon
Osataan. Mutta Riian kanssa ollaan valitettavasti harjoiteltu myös kaatuvien asioiden kaatamista (koska se varoo ja kammoksuu sellaista) niin on yhdistänyt sen sitten tähän sillä tasolla, että kiertäessään kartion, iskee nenänsä siihen kiinni tai jopa kaataa tassulla. Täytyy varmaan palata ihan alkuun tämän kanssa. Tosin palautuu varmasti mieleen nopeasti.



7. Noutaminen
Tämä on meidän bravuuri, ei mitään ongelmaa.

8. Kauko-ohjaus
Ai avossakaan ei ole vielä seisomista. No eipä tässä sitten mitään ongelmaa pitäisi olla.

9. Estehyppy
Tämähän on käytännössä sama kuin alokasluokassa, mutta estetyyppi on vaan eri. Me ollaan itseasiassa hyppyä treenattukin pääasiassa avo-hypyllä, koska Haukkiksessa se on aina käyttövalmiina kentän laidalla, kun taas alo-hyppy yleensä tuhannen päreinä. Eli ei ongelmia. 

10. Lähettäminen määrätylle paikalle ja maahanmeno
Jaahas... Ollaan treenattu ruutua kosketustargetilla, jota itseasiassa aloin nyt tällä viikolla häivyttämään. Seuraavaksi pitää siis vissiinnäkin miettiä, että seisooko se koira ennen kuin antaa maahan-käskyn, vai menisikö suoraan maahan. Nyt, jos joku osaa antaa vinkin, kummin se kannattaa opettaa, niin olisin tosi kiitollinen. Mä en ihan ymmärrä myöskään sitä, että saako se koira kuitenkin pysähtyä seisomaan ruutuun (ja kääntyä), jos erillistä "seiso"-käskyä ei anneta? Vai pitäisikö sen niinkuin suoraa syöksyä ruutuun makaamaan, jolloin se joko kääntyy mennessään maahan tai makaa naama poispäin ohjaajasta? Apua, kertokaa joku!

Eli vähän olisi vielä treenattavaa, mutta itseasiassa ihan kivoja haasteita. Ei muuta kuin treenaamaan! 


tiistai 7. maaliskuuta 2017

Koirien kouluttaminen ja kilpailuttaminen

Olen viime aikoina törmännyt hyvinkin erilaisiin näkemyksiin koirien kouluttamisesta ja kouluttamatta jättämisestä sekä kouluttamisen oikeasta ajankohdasta. Katson myös paljon Youtubea ja sieltä esimerkiksi joiden vloggaajien videoissa paistaa kyllä heti silmään, jos koira käyttäytyy jotenkin huonosti. Ja sama juttu kaduilla, minun on pakko aina vähän mulkaista sivusilmällä omistajia, joiden koirat vetelee fleksissään meidän puolelle jalkakäytävää räyhäten, eikä omistaja silmäänsä räpäytä. Miksi jotkut eivät kouluta koiraansa ja miksi jotkut kouluttavat? Milloin koiraa saa alkaa kouluttaa?

Suurin syy siihen, miksi itse haluan kouluttaa koiraani on se, että haluan sen käyttäytyvän tietyllä lailla. Miksi joku haluaisi itselleen remmiräyhän ja ruokia varastelevan rakin, kun voi saada jotain niin paljon parempaa? Toinen hyvä syy sille, miksi haluan kouluttaa koiraani on se, että se tuo mukavasti haastetta ja haluan kilpailla siinä. Se on minun harrastukseni. Mutta vaikka minulla olisi koira, jonka kanssa ei voisi syystä tai toisesta kilpailla missään ja se olisi "vain" kotikoira, kouluttaisin sille ehdottomasti silti perus käytötavat kuntoon. 


Ja miksi ihmeessä koiraa ei koulutettaisi? En keksi yhtäkään hyvää syytä! Minun vereni saa kiehumaan seuraavat kaksi ajatusta, jotka olen kuullut liian monta kertaa: 1) kouluttaminen on koiran kiusaamista ja se pilaa sen persoonallisuuden sekä 2) pennun pitää saada olla pentu, eikä sitä saa kouluttaa. Jos koirilta voitaisiin kysyä, olen sataprosenttisen varma, että ne haluaisivat tulla koulutetuiksi ja ihan pennusta saakka. Miksi pentu haluaisi lojua toimeettomana, jos toinen vaihtoehto on selvittää hauskoja tehtäviä omistajan kanssa ja saada niistä karkkia? Pennun kouluttaminen ei tarkoita sitä, että sillä ei olisi enää aikaa leikkiä tai leikkimistä ei sallittaisi. Pennun kouluttaminen ON leikkiä ja pennun aktivoimista. Kouluttaminen alkaa siitä päivästä, kun pentu tulee kotiin. Ja miksi koiran persoonallisuuden pilaisi se, että se osaa istua ja olla paikoillaan käskystä? Parhaimmillaan nämä taidot voisivat pelastaa sen hengen. 

Minulla on myös tuttuja, joiden mielestä koirien kilpailuttaminen on väärin. Minä en edes tiedä mistä aloittaisin itseäni puolustaakseni. Ensinnäkin, koirat nauttivat siitä. Riialle koulutushalli on maailman paras paikka ja treenaaminen on parasta, mitä se tietää. Se ei meinaa pysyä nahoissaan, kun pakkaan kotona treenireppua. En voi ymmärtää, miksi jonkun mielestä koirien treenaaminen on niiden kiusaamista. Selvästikään hän ei ole koko hommaa itse koskaan edes yrittänyt tai ollut katsomassa koirien kouluttamista. Koiraihmiset ovat sitä paitsi tätä nykyä erittäin hyvin perehtyneitä vaikkapa koiran lihashuoltoon ja kuntoutukseen. Kaikki agilityihmiset, kenen kanssa olen treenannut, ovat erittäin tunnollisesti lämmitelleet ja jäähdytelleet koiransa ennen treenejä. Tämän lisäksi koirien kanssa tehdään erilaisia lihaskuntoa parantavia ja ylläpitäviä harjoitteita sekä venytellään. Totta kai sekin on totta, että esimerkiksi agilityssa saa koiran helposti rikottua, jos jättää noudattamatta tiettyjä turvatoimia, hyppyyttää liian korkeilla rimoilla tai vaikka ei opeta koirallensa esteitä ennen kuin lähdetään täydessä vauhdissa suorittamaan niitä, mutta kisatilanteissahan tällainen toiminta ei missään nimessä sovi. Ja olen aivan varma, että jos joku näkee jonkun treenauttavan koiraansa sen terveyden vaarantaen, niin siihen kyllä puututaan. 



Tokoa ja vaikkapa rally-tokoa ei tarvitse edes puolustella. Miksi ihmeessä olisi väärin antaa koiran suurille ja kehittyneille aivoille vähän puuhaa sen ainaisen remmilenkkeilyn lisäksi? Fyysisten aktiviteettien lisäksi koirat kaipaavat myös aivotyötä. Koiran kouluttaminen on siis niiden aktivoimista. 

Pahimmillaan kouluttamattomuus aiheuttaa koiralle itselleen vain paljon stressiä ja ahdistusta ja vaarantaa sen terveyden. Jos koira ei tiedä, miten tietyissä tilanteissa toimitaan, vaan se vaikkapa ruuhkaisassa väkijoukossa poukkoilee minne sattuu, saattaa se jonain päivänä jäädä vaikka pyörän alle. Jos se saa tervehtiä jokaista vastaantulevaa koiraa, saattaa jonain päivänä se vastaantulija ollakin yhtä hallitsematon ja aggressiivinenkin ja käydä kiinni tai sillä voi olla vaikkapa joku tarttuva tauti, joka tarttuu ihokontaktissa. Jos koira saa rynnätä ulos autosta tai asunnosta heti, kun ovi aukeaa, saattaa sen jonain päivänä rynnätä suoraa auton alle. Ja jos se varastelee tilaisuuden tullen ruokaa, saattaa jonain päivänä se ruoka olla levyllinen tummaa suklaata. Monta mahdollisuutta, joissa koiran kouluttamattomuus on pelkästään haitaksi. Mutta keksiikö kukaan tilannetta, jossa olisi jotain haittaa siitä, että koiraa on koulutettu? 

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Treeniaamu

Vietettiin eilen taas peräti kaksi tuntia hallilla ja kylläpä onkin hienoa, kun hallille osuu joskus joku osaava ihminen samaan aikaan. Sain nimittäin Minnalta, kenen keppiklinikallakin joitain viikkoja sitten oltiin, aivan kultaakin kalliimpia huomioita omasta toiminnasta agilityssä. Ja jestas, mikä vauhti Riialla tänään oli! Sillä oli aivan sairaasti energiaa, jota se välillä purki kyllä mm. haukkumalla ja sooloilemalla radalla itsekseen. Mutta aluksi kun treenattiin tokoa, sain kyllä tosi hyviä onnistumisia juuri siinä, mistä viimeksi kirjoitin. Eli, jos Riia haukkuu, syöksähtelee tai tarraa housunlahkeeseen, niin me lähdetään kentältä pois. Pikkuhiljaa se alkoikin jo tajuta, ettei riehuminen kannata. Nyt pitää sitten vaan muistaa pitää kriteeristä kiinni. 

Pikkutokopätkän jälkeen pistinkin koiran pitemmäksi aikaa häkkiin ja jäin odottelemaan aksakentän vapautumista. Kun kenttä vapautui, vuoroteltiin sitten siinä kolmen koirakon voimin. Tämän viikon rata oli tosi monimutkainen ja pääsin harjoittelmaan aivan uudenlaisia ohjauskiemuroita. Eipä olisi tullut niitä varmaan edes tajuttua, jos joku asian paremmin tunteva ei olisi ollut neuvomassa. Saatiin Riiasta aivan mieletön vauhti irti ja minä jopa tajusin ekaa kertaa oikeasti linjausten tärkeyden ja sen, mitä ne oikeastaan tarkoittavatkaan. 

Kuvan otti Jenna

Ja taas kävi niin kuin aina hyvin menneiden treenien jälkeen: minua puraisi agilitykärpänen vähän pahemmanlaatuisesti ja olenkin ajatuksissani ollut eilisestä saakka hyvin paljon aksakentällä ohjauskuvioita miettimässä. Edelleen hämmästyttää se nopeus, millä Riia eilen painoi menemään! Ehkä siitä joskus on vastusta shelteillekin. Siis jos se vaan menee minikoirasta. Jos se mitataan mediksi, ei ole mitään mieltä kilpailla ainakaan mitenkään tavoitteellisesti. 

Ai niin, ja arvatkaa mitä! Riia karkasi keinulle kerran, kun en jättänyt sitä käskyn alle ja höpöttelin Minnan kanssa. Selkäni takana se otti vauhtia, ampaisi keinulle ja juuri kun käännyin, se odotti hienosti keinun laskeutumista. Kauhean moni muu ei varmaan ratkeaisi riemusta, kun koira karkaa jollekin esteelle, mutta minäpä biletin! Me ollaan niin yli keinukammosta!

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Tunne koirasi

Riia täyttää tämän kuun lopulla kaksi vuotta ja ollaan koettu yhdessä jo yhtä ja toista. Treenattu aktiivisesti koko ajan, kilpailtu ja käyty näyttelyissä. Silti meillä on vielä tosi paljon opittavaa toisistamme. Mutta kaikista parasta tässä yhteisessä matkassa on se, kun oppii tuntemaan meidän heikkoudet ja vahvuudet parivaljakkona: sen, missä me ollaan hyviä ja mihin tarvitaan vielä treenausta. Varsinkin nämä kisatilanteet opettavat tosi paljon, sillä ne tilanteena eroavat tavallisesta treenistä paljon. Jo sen vuoksi niissä kannattaa käydä, että saa tietää, mitä pitää vielä treenata. 

Itse olen kokenut, että kaikista arvokkainta oman etenemisen kannalta on saada palautetta mahdollisimman monelta ihmiseltä. Tänään meidän tokoryhmän vakkarikouluttajan tilalla oli tuuraaja ja jotenkin taas hänen antamansa palaute ravisteli minut heräämään tiettyihin asioihin. Hän ei ole meitä paljoakaan kentällä nähnyt ainakaan kouluttajan asemassa, joten se, että hänkin sanoi samoja asioita, mitä meidän vakkarikouluttajakin (muiden muassa) on meille monta kertaa sanonut, herätti minut. Nyt se vaan jotenkin iski tajuntaani. Jos me halutaan olla hyviä ja pärjätä jatkossakin, niin uusien tokoliikkeiden opettelun sijaan, kannattaisi varmaan satsata niihin asioihin, joissa meillä on juuri tällä hetkellä parantamisen varaa. Ei se ruudun osaaminen auta, jos perusasiat on hukassa.

c. Reetta Aho

Tänäänkin sain jälleen kuulla, että Riia on erittäin taitava ja sillä riittää potentiaalia vaikka mihin. Mutta minä vaadin siltä liian vähän. Kriteerini tokossa ovat olleet tähän asti vähän sellaiset, että "no kunhan on kivaa" ja "jos nyt ykkösen sais" tai "eihän me nyt bortsuille pärjätä, mutta yritetään." Ja totuushan on se, että Riiassa riittää potentiaalia parempaankin, mä oon antanut sille aivan liian kauan liian pitkää "narua" ja se tekee täysillä vaan sillon, kun haluaa, eli sillon kun tehdään jotain kivaa. Mutta jos mä en ite oo skarppina, se kyllä keksii itelleen jotain muuta haukaa tylsien hommien tilalle. Ja mähän oon tavallaan sallinut sen sille kerta toisensa jälkeen, kun se on ehkä saanut siitä vähän moitetta, mutta homma on muuten jatkunut. 

Tästä päästäänkin siihen, mistä olen kuullut sata kertaa ja mistä sain kuulla tänäänkin, mutta joka nyt vasta iskeytyi oikeasti tajuntaani. Riia on kuriton ja mä oon sille liian lepsu. Ja Riiahan käyttää mua ihan häikäilettömästi hyväkseen siinä asiassa. Luin jo mitteliä hankkiessani Mitteliyhdistyksen rotuesittelystä, että ne on tosi älykkäitä ja pystyvät käyttämään omistajiaan hyväkseen. Ja mä ajattelin, että se on jotain söpöltä näyttämistä, että saa ylimääräisiä herkkuja. Mutta itseasiassa, sehän taitaakin olla juuri tätä, mitä Riia harrastaa. Se tietää, että kentän nuuhkiminen on väärin. Se saa nuhtelua. Se saa perusasentokäskyn. Se tulee perusasentoon. Hetken päästä se saa palkan. Ja minä olen luullut palkkaavani sen siitä, kun se istuu nätisti pitkään. Mutta heti namin jälkeenhän se kohta jo nuuhkuttelee mattoa uudestaan. Missä meni vikaan?

Riia on myös älyttömän kuuma koira tätä nykyä. Se on tämän päiväisen ja sunnuntaisen kokeen perusteella hoksannut, että haukkumallahan saa kivasti purettua paineita. Uskon tämän johtuvan Riian ylikorkeasta viretilasta, mitä se ei vaan pysty hallitsemaan. Halli ympäristönä nostaa Riian viretilan tosi korkealle. Tästä lähtien mun on vaan ladeltava sille ne säännöt, millä sitä virettä saa hallissa purkaa. Pahimpana ongelmana meillä ehkä tällä hetkellä on kentälle ryntääminen, johon en ole puuttunut, koska suoraan sanottuna ei ole kiinnostanut. Mun mielestä mun koira on saanut mennä kentälle riemuissaan niin, että väliseinäköt kaatuilee. Mutta ei saa kyllä enää, koska siitähän se kaikki lähtee vinoutumaan. Jos se menee sinne miten päin haluaa ja missä mielentilassa vaan, sillä on valmiiksi päällä tunnetila: oujeeoujeeoujeevähänkivaakentällekivakivakiva, minkä jälkeen sillä keittää yli ensimmäisellä mahdollisella hetkellä. Eli jatkossa: jos joku näkee mun menevän kentälle niin, että mun koira kiskoo koko remmin mitan verran edellä, niin saa tulla lyömään jollain koirankoulutusoppaalla päähän. 

c. Reetta Aho


Tajusin mä tänään meistä kuitenkin paljon positiivistakin: Riia osaa todella hyvin asioita, se on tarkka kuuntelemaan eikä se tiedä mitään parempaa, kuin tehdä niitä liikkeitä, jotka se osaa ja joista se tykkää. Nyt täytyisi vaan saada kaikki liikkeet sellaisiksi, että se oikeasti tietää, mitä niissä pitää tehdä ja myös sen, mitä niissä ei ainakaan saa tehdä.