Tunne koirasi

Riia täyttää tämän kuun lopulla kaksi vuotta ja ollaan koettu yhdessä jo yhtä ja toista. Treenattu aktiivisesti koko ajan, kilpailtu ja käyty näyttelyissä. Silti meillä on vielä tosi paljon opittavaa toisistamme. Mutta kaikista parasta tässä yhteisessä matkassa on se, kun oppii tuntemaan meidän heikkoudet ja vahvuudet parivaljakkona: sen, missä me ollaan hyviä ja mihin tarvitaan vielä treenausta. Varsinkin nämä kisatilanteet opettavat tosi paljon, sillä ne tilanteena eroavat tavallisesta treenistä paljon. Jo sen vuoksi niissä kannattaa käydä, että saa tietää, mitä pitää vielä treenata. 

Itse olen kokenut, että kaikista arvokkainta oman etenemisen kannalta on saada palautetta mahdollisimman monelta ihmiseltä. Tänään meidän tokoryhmän vakkarikouluttajan tilalla oli tuuraaja ja jotenkin taas hänen antamansa palaute ravisteli minut heräämään tiettyihin asioihin. Hän ei ole meitä paljoakaan kentällä nähnyt ainakaan kouluttajan asemassa, joten se, että hänkin sanoi samoja asioita, mitä meidän vakkarikouluttajakin (muiden muassa) on meille monta kertaa sanonut, herätti minut. Nyt se vaan jotenkin iski tajuntaani. Jos me halutaan olla hyviä ja pärjätä jatkossakin, niin uusien tokoliikkeiden opettelun sijaan, kannattaisi varmaan satsata niihin asioihin, joissa meillä on juuri tällä hetkellä parantamisen varaa. Ei se ruudun osaaminen auta, jos perusasiat on hukassa.

c. Reetta Aho

Tänäänkin sain jälleen kuulla, että Riia on erittäin taitava ja sillä riittää potentiaalia vaikka mihin. Mutta minä vaadin siltä liian vähän. Kriteerini tokossa ovat olleet tähän asti vähän sellaiset, että "no kunhan on kivaa" ja "jos nyt ykkösen sais" tai "eihän me nyt bortsuille pärjätä, mutta yritetään." Ja totuushan on se, että Riiassa riittää potentiaalia parempaankin, mä oon antanut sille aivan liian kauan liian pitkää "narua" ja se tekee täysillä vaan sillon, kun haluaa, eli sillon kun tehdään jotain kivaa. Mutta jos mä en ite oo skarppina, se kyllä keksii itelleen jotain muuta haukaa tylsien hommien tilalle. Ja mähän oon tavallaan sallinut sen sille kerta toisensa jälkeen, kun se on ehkä saanut siitä vähän moitetta, mutta homma on muuten jatkunut. 

Tästä päästäänkin siihen, mistä olen kuullut sata kertaa ja mistä sain kuulla tänäänkin, mutta joka nyt vasta iskeytyi oikeasti tajuntaani. Riia on kuriton ja mä oon sille liian lepsu. Ja Riiahan käyttää mua ihan häikäilettömästi hyväkseen siinä asiassa. Luin jo mitteliä hankkiessani Mitteliyhdistyksen rotuesittelystä, että ne on tosi älykkäitä ja pystyvät käyttämään omistajiaan hyväkseen. Ja mä ajattelin, että se on jotain söpöltä näyttämistä, että saa ylimääräisiä herkkuja. Mutta itseasiassa, sehän taitaakin olla juuri tätä, mitä Riia harrastaa. Se tietää, että kentän nuuhkiminen on väärin. Se saa nuhtelua. Se saa perusasentokäskyn. Se tulee perusasentoon. Hetken päästä se saa palkan. Ja minä olen luullut palkkaavani sen siitä, kun se istuu nätisti pitkään. Mutta heti namin jälkeenhän se kohta jo nuuhkuttelee mattoa uudestaan. Missä meni vikaan?

Riia on myös älyttömän kuuma koira tätä nykyä. Se on tämän päiväisen ja sunnuntaisen kokeen perusteella hoksannut, että haukkumallahan saa kivasti purettua paineita. Uskon tämän johtuvan Riian ylikorkeasta viretilasta, mitä se ei vaan pysty hallitsemaan. Halli ympäristönä nostaa Riian viretilan tosi korkealle. Tästä lähtien mun on vaan ladeltava sille ne säännöt, millä sitä virettä saa hallissa purkaa. Pahimpana ongelmana meillä ehkä tällä hetkellä on kentälle ryntääminen, johon en ole puuttunut, koska suoraan sanottuna ei ole kiinnostanut. Mun mielestä mun koira on saanut mennä kentälle riemuissaan niin, että väliseinäköt kaatuilee. Mutta ei saa kyllä enää, koska siitähän se kaikki lähtee vinoutumaan. Jos se menee sinne miten päin haluaa ja missä mielentilassa vaan, sillä on valmiiksi päällä tunnetila: oujeeoujeeoujeevähänkivaakentällekivakivakiva, minkä jälkeen sillä keittää yli ensimmäisellä mahdollisella hetkellä. Eli jatkossa: jos joku näkee mun menevän kentälle niin, että mun koira kiskoo koko remmin mitan verran edellä, niin saa tulla lyömään jollain koirankoulutusoppaalla päähän. 

c. Reetta Aho

Tajusin mä tänään meistä kuitenkin paljon positiivistakin: Riia osaa todella hyvin asioita, se on tarkka kuuntelemaan eikä se tiedä mitään parempaa, kuin tehdä niitä liikkeitä, jotka se osaa ja joista se tykkää. Nyt täytyisi vaan saada kaikki liikkeet sellaisiksi, että se oikeasti tietää, mitä niissä pitää tehdä ja myös sen, mitä niissä ei ainakaan saa tehdä. 

Missä olen onnistunut harrastuskoirani koulutuksessa

Koiraharrastukset ovat minulle niin suuri henkireikä, että on selvää, että seuraavakin koirani tulee monipuoliseen harrastuskäyttöön, jos vain kaikin puolin harrastuskoiraksi sopii. Riian kanssa olen onnistunut monessa asiassa, mutta joistakin asioista olen myöhemmin tajunnut, että seuraavan koiran kanssa se pitää tehdä toisin. Tässä postauksessa kerron asioista, joissa olen erityisesti kokenut onnistuneeni. Myöhemmin teen toisen postauksen asioista, jotka jatkossa aion tehdä toisin. Minkään koiran kanssa tuskin kaikessa sataprosenttisesti onnistuu ja aina tapahtuu virhearviointeja, mutta ennen koiran hankintaa on tosi tärkeää miettiä omia tavoitteita ja sitä, minkälaisen koiran ja mihin tarkoitukseen sen itselleen haluaa, jotta alusta asti pennun käytöstä muokattaisiin toivotunlaiseksi. 

Riian kanssa olen onnistunut luomaan erittäin hyvän pohjan yhdessä toimimiselle. Riian kouluttaminen alkoi sinä päivänä kun se muutti meille ja jo ennen sitä oltiin J:n kanssa käyty läpi tietyt pelisäännöt, miten haluamme, että koiramme käyttäytyy. Tärkeinpänä näistä olivat, että omalle ruokakupille mennään luvan kanssa, ihmisten ruokaa ei varasteta, sisällä ei haukuta, hihnassa kuljetaan hienosti ja ovista ei rynnätä. Pentukoulu aloitettiin Riian ollessa 16 vkoa ja sieltä tärkeimpänä oppina Riialle jäi positiivinen asenne yhdessä tekemiseen. Jo pentuaikana koulutusnamit olivat niin hyviä, ettei pentu voinut niitä vastustaa ja palkkalelut sellaisia, jotka eivät olleet muuten ikinä saatavilla, kuin vain minun kanssani koulutuksissa. Näin Riialle rakentui kova työmotivaatio ja se oppi, että parhaat asiat, mitä maailmassa on, tulevat Erikan treenitaskusta. 

Ykköslajinamme oli alusta asti toko ja heti istumisen oppimisen jälkeen lähdin hakemaan Riialle perusasentoa eli vasemmalla puolellani istumista. Tänä päivänä perusasento on meidän tukipilari. Tilanteessa kuin tilanteessa saan Riian sivulle ja tietyissä tilanteissa se tarjoaa sitä jo itsekin. Parhaimmillaan perusasentoon tulemiseen riittää etusormen nytkäys tai silmien muljautus. Riia tietää, että siinä on sen paikka, jos tilanne niin vaatii. 

Pentuajoista asti olen temputtanut Riiaa hyvin paljon. Temppujen teettäminen koiralla parantaa sen ongelmanratkaisukykyä, kehonhallintaa ja yhteistyötä omistajan ja koiran välillä. Nopeasti laskettuna Riia osaa noin 40 tempputemppua (ei siis lasketa tokoliikkeitä, agilityn esteitä tai ohjauksia eikä sen muuta kautta oppimia sanoja, vaan vain nimenomaan ne opetetut temput). Tästä syystä se ensinnäkin tietää aika hyvin, mitä minä ehkä mahdollisesti voisin haluta, jos laitan sen nenän eteen jonkun asian. Se osaa lukea minua tosi hyvin ja kaikin puolin se on ikäistään normikoiraa mielestäni paljon fiksumpi juurikin vaikka ihmisten puheen ymmärtämisessä ja eleiden tulkitsemisessa sekä onglmanratkaisutaidoiltaan.

Meillä on Riian kanssa AINA treenatessa hauskaa. Esimerkiksi agilitykentällä en ikinä kiellä sitä mistään, sillä periaatteni on, että se saa ja sen pitää yrittää. Jos se lähtee vetämään vaikka niitä keppejä, kun olisi tarkoitus treenata tokoa siinä kentällä (kuten keskiviikkona tapahtui) hurrasin vain sille, että vitsi, miten hienosti teit kepit. Sen jälkeen omalla kehonkielelläni ja sanoja käyttäen ohjasin sen oikean toiminnan pariin. No jaa, täytyy myöntää, että koska meillä on ongelmana se kontakteille karkaaminen, niin siitä olen ottanut periaatteeksi, että en reagoi, ellen ole sitä sinne käskenyt. Pyydän vain pois. Mutta muissakin lajeissa treeneissä en käytä sanaa "ei" ellei se minulta esimerkiksi karkaa. Teini-ikäisenähän sillä vähän sitä ongelmaa oli, mutta siihen kyllä tehosi henkinen kasvu ja pari kertaa napakkaa kieltoa oikeaan kohtaan. On eri asia tehdä väärää asiaa väärässä paikassa (juoksennella kavereitten luo) kuin tehdä oikeaa asiaa väärään aikaan, jos ymmärrätte pointin.

Olen muutenkin pyrkinyt tekemään koulutustilanteista aina hauskoja. Jos olen joskus huomannut, ettei joku juttu nyt ihan sille nappaa, kuten vaikka kapulan pito tokossa ja keinu agilityssä, olen tehnyt siitä hauskaa. Kapulan pitoa se alkoi jossain vaiheessa vieroksumaan, kun ei enää riittänytkään vain se nopea suukosketus, vaan sitä piti oikeasti pitää suussa hyvässä perusasennossa. Heti kun huomasin sen ilmeestä, että nytpä ei ookaan kapula enää ihan ykkösjuttu, aloin itse kohtelemaan kapulaa, kuin maailmankaikkeuden ihaninta asiaa: otin sen aina treenikassista pois riemusta hihkuen ja tanssiliikkeitä tehden. Aina ennen pitotreenejä leikin kapulalla itsekseni enkä kiinnittänyt Riiaan mitään huomiota. Lopulta saatoin myös nakella kapulaa itselleni ja kisasin Riian kanssa siitä, kumpi ehtii kapulalle ensin. Kylläpä se niillä kierroksilla sen nappasikin noin vain suuhunsa ja siitäkös bileet alkoivat! Keinun kanssa sama juttu. Siitä sen alas rymäyttämisestähän tuli ihan huippukiva homma bang-gamen avulla ja jos se juoksee keinulle niin saa siitä kyllä ihan superpalkan!

Siinäpä koottuna omat onnistumiset, myöhemmin sitten epäonnistumisia tai asioita, jotka aion tehdä jatkossa toisin. Tai sitten onnistumiset osa 2., jos keksin vielä jotain. Toivon nimittäin, että näistä olisi muillekin apua, jos on vaikka pentu tulossa ja haluaa tehdä siitä harrastuskoiran. Ja olisi kiva kuulla myös, missä juuri sinä olet onnistunut koirasi kouluttamisessa!