keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Agility on urheilua

Jotkut varmaan huomasivatkin uutisen viime viikolta, kun Suomen Agilityliitto hyväksyttiin Suomen Olympiakomitean jäseneksi. Aikaisemmin tänä vuonnahan agility sai Suomessa myös virallisen urheilulajin aseman ja lajin seurat nauttivat näin ollen mm. alemmasta verotuksesta ja vaikka mitä muuta, mistä en ole itse ihan perillä.

Suomen Olympiakomiteaan pääsemisestä SAGIn (Suomen Agilityliitto) varapuheenjohtaja kommentoi SAGIn sivuilla näin: Olympiakomitean varsinaisena jäsenenä Suomen Agilityliitto on suomalaisen urheiluperheen täysivaltainen jäsen. Päätös osoittaa, että urheiluyhteisö tunnustaa agilityn liikuntalajiksi ja antaa Agilityliitolle mahdollisuuden olla mukana vaikuttamassa suomalaisen urheilukentän kehitykseen. Suuri kiitos tästäkin saavutuksesta kuuluu kaikille harrastajille ja aktiiveille, jotka ovat omalta osaltaan auttaneet tekemään agilityä tunnetuksi valtakunnallisesti ja paikallisesti.” Linkki koko uutiseen tässä

Mielestäni agilityn tunnustaminen urheilulajiksi on hieno juttu senkin puolesta, että se antaa meille harrastajille enemmän ulkopuolista arvostusta ja tietenkin parantaa ainakin itselläni omatuntoa kaikista agilityn parissa vietetyistä tunneista. Tämä kun on ihan oikeasti urheilua, jossa menestyminen vaatii ihan samanlailla valmentautumista ja treenaamista kuin missä tahansa muussakin urheilulajissa.

Vaikka itse olen kokenutkin saavani liikuntaa agilityn parissa, olen kuitenkin jonkun verran joutunut potemaan huonoa omaa tuntoa, kun tämä ainainen hallilla roikkuminen vie niin paljon aikaa "oikealta" treenaamiselta, salilta ja jumpilta. Mutta nyt on kyllä korkea aika vaihtaa omaakin asennetta sen suhteen ja siksi halusinkin tämän postauksen tehdä.

Olen ollut tosi harmissani tämän kauden treeneissä, kun olen hengästynyt niin helposti ja on ollut vaikea huutaa koiralle ohjeita, kun ei ole henki kulkenut. Reilun kolmen viikon agilitytreenitauollani keskityin itse jumpissa käymiseen oikein urakalla ja eilen sain huomata, että kuntoni oli todella parantunut ja en hengästynyt enää niin paljoa koiran perässä juostessa. Agility siis todella vaatii kuntoa ihmiseltäkin. Lisäksi minulle tuli eilen niin hiki, että vaikka pihalla oli -7 astetta pakkasta, jouduin ekan kierroksen jälkeen riisumaan toppatakkini pois ja hilluin pihallakin ihan ongelmitta pelkässä fleecessä, kevyttoppahousuissa ja tavallisissa lenkkareissa. Ja se kertoo kyllä tosi paljon, kun kyseessä on tällainen vilukissa!

Agilityssä joutuu tosiaan juoksemaan lujaa, pahimmillaan tai parhaimmillaan ihan täysillä ja tekemään välillä nopeitakin käännöksiä ja syöksyjä. Voin kyllä kertoa, että eilisen jäljiltä on jalat jumissa. Samalla tavalla, kuin jos olisi eilen juoksulenkillä käynyt. Agilitytreenaajan kannattaisikin siis koiransa lisäksi muistaa huoltaa myös itseään venytyksillä, alkulämpillä ja loppuverkoilla. Ja itse ainakin aion jatkossa panostaa omaan fysiikkatreeniin siten, että kehityn paljon nopeammaksi ohjaajaksi. Ketteryyttä olen jo selvästi saanut, sillä pystyn juoksemaan esimerkiksi jo täysillä takaperinkin samalla ohjaten, mikä oli joskus ihan mahdoton kombo!

Siinäkin mielessä on hieno asia, että agility on saanut urheilulajin aseman, kun se saa sellaisetkin ihmiset liikkumaan, jotka eivät välttämättä muuten ole liikunnasta yhtään kiinnostuneita. Ja agilityyn kun kuitenkin kuuluu muutakin, kuin vain ne radalla tehtävät harjoitukset. Koirankin peruskuntoa pitää pitää yllä pitkillä lenkeillä. Varsinkin metsälenkeillä koirat saavat syviin lihaksiinsa hyvää harjoitusta ja metsälenkithän ovat erinomaista liikuntaa meille ihmisillekin. 



tiistai 29. marraskuuta 2016

Takaaleikkaus ja putkikulmia

Tänään päästiin pitkästä aikaa agilitytreeneihin Riian juoksuaikatauon jälkeen. Riialla oli huisin kivaa ja se kävi tosi kuumana, mikä näkyi kaikelle räkyttämisenä alkulämppälenkillä ja se jopa haukkui hallissakin pari kertaa, mitä se ei ikinä tee. Ja sitten pahimpana kaikista, se syöksyi 2/3 kierroksista housunlahkeeseeni kiinni. Ärsyttävää! Mutta tuommoinen kuumeneminen menee varmaan treenitauon piikkiin, se oli aivan super tohkeissaan, kun pääsi pitkästä aikaa radalle. Meidän päivän aiheena oli takaaleikkaus ja putkikulmat. Rata näytti tältä:


Riialle on ollut pimeät putkikulmat joskus tosi vaikeita, mutta nyt se meni itseasiassa ihan hyvinkin ja sain lähetettyä sen sinne aika kaukaakin. Ainoastaan meille tuli ehtimisen kanssa ongelmia kolmannen esteen kohdalla. Jos olisimme jättäneet takaaleikkauksen väliin, olisin voinut itse siirtyä jo paljon edemmäs ja niin ollen olisin ehtinyt ohjaamaan koiran kolmannelle esteelle paremmin, mutta koska tarkoitus oli ottaa tuohon ekalle esteelle takaaleikkaus, minun oli vain ehdittävä! Otimme siihen kohtaan sitten ihan eteenlähetysharjoituksiakin, mutta ei nekään oikein tahtonut onnistua, kun emme ole treenanneet niitä pitkään aikaan. Riia tuli suorasta putkesta niin lujaa, että se joka kerta kerkesi kääntyä jo minua kohti, ennen kuin ehdin ohjaamaan. Tästä opimme ainakin sen, että minun täytyy aina olla askeleen edellä koiraa.

Teimme kuitenkin aivan mahtavia putkikulmia ja onneksi annoin meidän kouluttajalle kännykkänikin, jotta sain itse nähdä videolta, mitä teen ohjatessani Riiaa. Video on tosi hyödyllinen väline kyllä siinä mielessä, että näkee sitten kaikki ylimääräiset huitomisensa, mitä ohjatessa tekee. Olin yllättynyt kuitenkin positiivisesti siitä, kuinka vähän sähellän (ainakin tällä videolla). Tässä teillekin todistusaineistoa meidän treeneistä.


maanantai 28. marraskuuta 2016

Joulukalenteri

Mä ajattelin tehdä ekaa kertaa monien bloggaajien suosiossa olevan joulukalenterin teille tänne blogiin. Jos on ideoita luukuiksi, niin niitä saa heitellä nyt. Joitain ideoita mulla on jo, mutta lisää saa antaa, sillä joulukalenterin ajatuksenahan on, että postaan jotain joka päivä sinne aattoon asti! Joulukuu alkaa jo tällä viikolla - en malta odottaa!!

Tällä viikolla päästäänkin Riian kanssa jo pitkästä aikaa agilitytreeneihinkin juoksutauon jälkeen. Palan innosta päästä treenaamaan ja myös tietenkin kirjoittamaan niistä treeneistä tänne. Mulla on agilityyn liittyen toinenkin postausidea korvan takana, enkä malta varmaan säästää sitä yhdeksi luukuksi joulukuulle, vaan teen sen vielä tänne marraskuun puolella.

Viime viikonloppuna tein joka päivä jotain koiriin liittyvää (ylläri), sillä perjantaina olin tosiaan siellä tokovalmennuksessa, lauantaina kisatöissä Jatilla ja sunnuntaina suunniteltiin JunnuPopin pikkujouluja Haukkuvaarassa. Pikkujoulut tulee olemaan kanssa ihan ylihauskat! Kyllä huomaa, että omakin energiataso on aivan katossa näin, kun pääsee tekemään niin paljon jotain, mistä tykkää. Tosin on siinä sekin huono puoli, että sitten alkaa pyörimään mielessä nämä vain nämä koira-asiat ja ne vie tilaa sitten tällä hetkellä vähän akuutimmilta asioilta, kuten vaikka gradulta. Taidankin mennä tästä kirjoittamaan sitä edes muutaman rivin verran tällekin päivälle :D



sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Sosiaalinen palkka ja muita tokotipsejä

Ostin taas tokovalmennustunnin viime perjantaina Haukkuvaaraan, joten päästiin Riian kanssa pitkästä aikaa jonkun valvovan silmän alle. Tällä kertaa kouluttajana toimi Oona, jonka tunnilla ei ollakaan aikaisemmin oltu. Oona oli mielestäni myöskin tosi pätevä kouluttaja ja saatiin häneltä muutamia tosi hyviä vinkkejä. Mun mielestä on kivaa käydä tunneilla ja varsinkin erilaisilla kouluttajilla, sillä silloin oppii omasta koirastaan ja kouluttamisestaan tosi paljon kaikkea uutta.

Ensimmäisenä harjoiteltiin tuota sosiaalista palkkaa. Mä teoriassa tiedän, mitä se tarkoittaa, mutta en oo itseasiassa koskaan keskittynyt sen opettamiseen koiralle. Sosiaalisella palkalla tarkoitetaan siis sitä, kun koira palkkautuu ihan pelkästään ihmisen äänestä tai eleistä. Sosiaalisen palkan käyttöhän on hyvä oppia, koska se on esimerkiksi kisoissa sallittua. Liikkeiden välillä koiraa voi kehua ja silittää, mutta ei antaa namia tai lelua. Tällä tunnilla tajusin, etten osaa käyttää sosiaalista palkkaa oikein ainakaan Riialla, sillä Riia ei oikeasti palkkaudu siitä, mitä teen, vaan odottaa aina sitä nakkia vaan. Oona sanoikin, että Riia on kohtelias koira ja se kunnioittaa mua, mutta on samalla myös tosi herkkä. Oon tienny nämä itsekin, mutta en oo oikeen ymmärtänyt sitä, miten sen pitäisi vaikuttaa tuohon sosiaalisen palkan antoon. Mulla on ollut tapana hihkaista Riialle jotain tyyliin "jee, vau, hyvä" ja kumartua sen puoleen ja yleensä sohin jotain vielä käsilläkin johonkin suuntaan. Oona näki Riiasta, että se ei palkkaudu niin, eikä me itseasiassa oikeen vielä löydetty sitä, millä sen saisi sosiaalisesti palkkautumaan. Pari kertaa onnistui vahingossa, mutta en saanut kiinni siitä, mistä se palkkautuminen johtui. Mutta Oona kertoi merkit, mistä näkee sen, kun koira tai ainakin Riia on palkkautunut. Riialla tulee ainakin helposti innostuspyörähdys ja sen korvat ovat pystyssä, katse pois käsistä ja yleensä se katsookin mun kasvoja. Omalla (entisellä) muka sosiaalisen palkkaamisen tavallani sain koiran paineistumaan: sen korvat menivät luimuun ja se vain sieti kumarteluani ja hihkumistani, mutta se ei ollut sen mielestä kivaa. En tiedä, kuinka en ole voinut tajuta tuota taas itse, sillä Riia ei tunnetusti välitä silittämisestä eikä lässytyksistä, eivätkä ne todellakaan ole sille mikään palkka missään tilanteessa. Oona kehotti kokeilemaan, miten löytäisin sen tavan, miten saan koiran palkkautumaan sosiaalisesti ja kehotti ainakin ihan ensimmäisenä antamaan koiralle tilaa ja lakata hihkumasta ja kimittämästä sille.


Toinen juttu, mihin saatiin hyviä vinkkejä oli kaukokäskyt. Riia osaa tosi hienot kaukkarit, mutta Oona sanoi, että Riia on niin sähäkkä koira, että niihin voisi saada vauhtia vielä lisääkin. Mutta kuulemma meidän kaukkarit on joka tapauksessa nyt jo kisakunnossa ja voidaan kisata, vaikka samaan aikaan kaukkareita vielä hiottaisiinkin. Tämäkin itseasiassa oli minulle tosi hyödyllinen huomautus. Jotenkin tajusin, että edes kisavalmis koira ei ole lopullisesti valmis, vaan sen kanssa voi aina hioa jotain liikettä paremmaksi (tulisi nyt vaan pian joku kisa vaikka Jyväskylään, jonne voitaisiin mennä...) Mutta se varsinainen kaukokäskyihin liittyvä vihje oli se, kuinka saada Riian maasta istumaan nousu nopeammaksi. Eli Oona kehoitti kokeilemaan pienen pompun opettamista istumaan nousun yhteyteen, eli tarkoittaa sitä, että kun koira nousee istumaan, niin siinä asennossa tulisi semmoinen sekunnin etutassujen käyttäminen "orava-asennossa" jolloinka koira oppisi jo maassa ollessaan, käskyn saadessaan, valmistautumaan siihen pomppuun ja keräisi itsensä kasaan jo siellä maassa ja nousisi yhdellä pompulla suoraan ylös. Mutta Oona kuitenkin huomautti myös, että Riia on niin nuori koira, että sillä ei todennäköisesti ole vatsalihakset vielä siinä kunnossa, että se edes pystyisi kovin terävästi sieltä maasta nousemaan. Mutta tätä alamme harjoitella jatkossa!


Yhden vinkin kaukokäskyihin vielä annan, jonka itse jo tiesinkin, mutta joka tälläkin tunnilla tuli puheeksi: eli kaukokäskyihin täytyisi ehdottomasti olla eri käskyt, kuin perus istu ja maahan -käskyissä. Tämä siis siksi, että nehän eivät koiralle ole sama asia, vaikka meille ihmisille äkkiseltään saattavat siltä näyttääkin. Kaukokäskyissä koiran etu- tai takajalat pitäisi koko ajan asentomuutoksissa pysyä samassa paikassa, joten asennosta toiseen siirtymät pitäisi opettaa koiralle erikseen. Joko niin, että se liikuttaa etutassuja tai niin, että se liikuttaa takatassuja ja mieluiten tietenkin niin nopeasti kuin vain lähtee. Eli koiralle opetetaan liike, ei asento. Perus istumisen ja maahanmenon tekniikallahan ei ole väliä, kunhan lopputulos on oikea asento.

Viimeinen vinkki oli paikallamakuuseemme: Riian paikkamakuu on nykyään sataprosenttisen varma. Joskus vuosi sitten kirjoitin tänne, että Riia ei valmennuksessamme ole pysynyt paikkamakuussa, vaan on sännännyt pilaamaan muidenkin suoritukset. Mutta nyt voin ylpeänä kertoa, että se ei sieltä nouse, ainakaan niin kauan, kun minä pysyn näkyvissä. Meille kävi tällä kertaa kuitenkin niin, että kun en katsonut Riiaa ennen käskyä nousta istumaan sivulle ja olimme ihan rivin viimeisiä, Riia ei ollut ihan varma, pitääkö sen nousta, kun käsky tuli. Jouduin toistamaan käskyn. Olen pyrkinyt nyt viime aikoina jättämään näitä elevinkkejä vähemmälle, koska niitä ei katsota tokossa hyvällä ja pyrin ohjaamaan Riiaa vain äänelläni. Oona antoi kuitenkin vinkin, että kun edellinen koirakko saa käskyn nousta ylös, voin sivusilmällä katsoa Riiaa ja se näkee minut ja näin antaa sille huomaamattoman ja sallitun vihjeen siitä, että pian tulee käsky. Kauhean vaikeaa vaan nämä jotkut asiat, kun on kyseessä pieni koira. Minä joudun varmaan venyttämään silmäkulmani kipeiksi, että nään tuon minikoiran, mutta kyllä Riia varmaan noteeraa pienenkin eleen kasvoiltani ja se on pääasia :)


torstai 24. marraskuuta 2016

Harmi, kun koirien kouluttamisella ei elä.

Täällä puhuu nyt viittä vaille valmis agilityn koulutusohjaaja. Tulin juuri toiseksi viimeiseltä harjoitusohjaustunniltani ja olen aivan into piukeana! Meillä oli aivan mahtavat tunnit taas Haukkuvaarassa junnujen alkeisagilityn parissa. Vitsi minä tykkään ohjata heitä, varsinkin kun kaikki ovat niin mukavia ja ottavat ohjeet hyvin vastaan. Minä ilmoittauduin vapaaehtoiseksi myös JunnuPopin pikkujouluihin rastinpitäjäksi, aikuiseksi ja ohjaajaksi. Ja samalla myös agilitykouluttajaksi jatkossa, harjoittelujeni jälkeenkin. Tää homma on vienyt mut ihan mukanaan ja äsken saunassakin huomasin suunnittelevani pikkujouluja, niin etten meinannut malttaa paikoillani pysyä!

Kuvituskuvina Riiasta tänään ottamani joulukorttikuvat. Mikä on sinun suosikkisi?

Aloin (taas) miettiä sitä, kuinka hienoa olisi, jos tätä voisi tehdä oikeasti työkseen. Tiedän vain, että koirankoulutusyrittäjän arki ei ole mitään helppoa: todennäköisesti pitäisi toimia yrittäjänä ja siihen minusta ei kyllä ole ainakaan näin epävarmalla alalla. Koirankoulutusyrittäjä työskentelee myös itseni mielestä inhottavina aikoina, eli silloin tietenkin, kun muut ovat vapaalla. Onhan kyseessä kuitenkin vapaa-ajan harrastuksen ohjaaminen. Koulutuksia saattaa olla myös pitkin päivää eikä välttämättä kaikki ole yhteen putkeen. Se olisi tosi raskasta, jossei sitten sattuisi asumaan hallin välittömässä läheisyydessä.

En tiedä, paljonko esimerkiksi Haukkuvaaran kouluttajat tienaavat, mutta eivät varmaan mitään huikeita summia. Ja sitä paitsi minä pidän opettamisesta ja lapsista ja sille alallehan minä kouluttaudunkin. Olen kyllä jokaisesta tekemästäni harkasta ihan ihmisten koulussakin ollut innoissani, en ehkä ihan näin täysillä, kun näistä agilitykoulutusohjausharjoitteluista, mutta varmaan 90 % siitä.


Tämä on kuitenkin järjettömän hauska ja ihana harrastus ja toivon niin paljon, että voisin tehdä tätä vielä ensi kevään (valmistumisen) jälkeen. Vaikka en tiedäkään minne olen muuttamassa, mutta toivottavasti siellä on mahdollisuus kouluttaa agilitya varsinkin lapsille.

On kuitenkin harmi, että omat taidot agilityssä eivät ole vielä kovin ihmeelliset, mutta näillä koulutustaidoilla tämä lasten alkeisryhmä on juuri hyvä koulutustaso minulle. Toivottavasti kuitenkin tässä taitojen karttuessa pääsisi valmentamaan myös ihan kisaavia. Lasten kisaryhmien valmentaminen onkin aina ollut minun suuri haaveeni. Olen ottanut tässä syksyn aikana aika ison askeleen kohti sitä!

perjantai 18. marraskuuta 2016

Koirablogeja?

Mä oon tykänny useita vuosia seurata blogeja. Ennen tän oman blogin kirjoittamisen aloittamista seurasin jo monia. Mulla on ollu muutama semmonen nk. lifestyle-blogi, jota olen seurannut. Tällä hetkellä seuraan oikeastaan vakituisesti niistä enää vain yhtä, koska kiinnostus muita kohtaan on syystä tai toisesta hiipumassa. Koirablogeja oon sen sijaan koittanut ettiä seurattavakseni lisää ja sivun oikeaan laitaan olenkin koonnut listan niistä blogeista, joita tällä hetkellä seuraan. Jotkut niistä ovat kuitenkin sellaisia, ettei uusia tekstejä valitettavasti tule kovin usein ja siksi mulla on loppujen lopuksi aika vähän luettavaa. Mun mielestä ois ihanaa alottaa tai lopettaa päivä lukemalla hyviä blogitekstejä, mutta tällä mun seurattavien blogien määrällä ne on äkkiä luettu läpi. Läheskään joka päivälle ei edes riitä uutta luettavaa.

Siksi halusinkin tehdä postauksen, jossa pyytäisin teitä tuomaan kommenteissa esille hyviä koirablogeja! Koirablogeja on olemassa suomenkielisinä varmaan tuhansia ja olen yrittänyt monta kertaa kaiken maailman listoja lähteä koluamaan läpi. Harvemmin on kuitenkaan tullut vastaan sellaista, jota olisin jäänyt seuraamaan. Vaatimuksiani on kuitenkin vain yksi: olisi kiva, jos blogia päivitettäisiin usein. Mielenkiintoni valitettavasti hyvänkin blogin kohdalla loppuu siihen, että se on päivitetty viimeksi toukokuussa 2016, jos mennään marraskuussa. Haluaisin seurattavakseni blogin, johon tulee tekstiä tasaisesti, vähintään joka kuukausi, mieluusti useammin.

Eli nyt jos sinulla, joka tätä luet, on aktiivinen koirablogi, nyt saat paljastaa sen kommenteissa! Otan kaikki ehdotukset mielelläni vastaan. Myös kaverin blogeja tai blogeja, joita itse seuraat, saa minun puolestani ehdottaa. Ja itseasiassa, jos tiedät jonkun tosi hyvän blogin, joka ei liity koiriin, mutta on muuten mielenkiintoinen ja sitä päivitetään usein, saa vinkata senkin! Jään odottamaan, jos saisin vähän lisää luettavaa ;)

Riian kanssa vietetään yleensä aamut näin. Olisi kiva lukea jotain aamukahvia juodessa.



tiistai 15. marraskuuta 2016

Marraskuun mietinnät

Ollaan nyt Riian kanssa toista viikkoa treenitauolla juoksujen takia. Palo treenaamaan olisi kova, varsinkin viime viikonloppuisen agilityn koulutusohjaajakurssin toisen osan jälkeen. Minulla onkin enää jäljellä vain viisi harjoittelutuntia ja sitten saan hakea koulutusohjaajatunnusta Sagilta. Viime viikonlopun kurssipäivillä tehtiin ihan mahtavia harjoitteita ja sain niin paljon vinkkejä, että olisi aivan pakko päästä treenaamaan! Talven varalta minulla on muitakin suunnitelmia: ajattelin, että menen joko takaisin Haukkuvaaran valmennuksiin mukaan tai hommaan vapaakortin jonnekin lämpimään halliin, jossa pystyy treenaamaan agilityä ja tokoa. Minä luulin, että Jatin halli riittäisi minulle treenipaikaksi, mutta fakta on se, että minä en tarkene. Vaatteitten lisääminenkään ei enää riitä, koska minun ongelmani on vain sormet. Olen ilmeisesti joskus ne palelluttanut niin, että jo +5 lämpötilassa, ne palelevat, jäätyvät ja kipuilevat. Voin vaan koittaa kuvailla millaista se on, kun lämpötilat laskevat nollan alapuolelle, jos ei pysty käyttämään kunnon toppahanskoja. Kunnon pakkasilla edes viime talvena hankkimani extravuorelliset Thinsulate-hanskat eivät riitä edes normilenkeillä, joissa sormet ovat kuitenkin koko ajan siellä hanskassa. Ja koiraa kouluttaessa pitäisi vielä pystyä palkkaamaankin...

Nyt luisui vähän sivuraiteille. Joka tapauksessa, tahtoisin todella paljon treenata kunnolla talvenkin aikana (mieluusti vieläpä sillein, että siitä nauttisi) ja varsinkin tokossa Riian saaminen vihdoin ja viimein kisakuntoon olisi tosi kova juttu. Vielä punnitsen kuitenkin eri vaihtoehtojen välillä. Haukkuvaaraan ei kannata pelkkää vapaakorttia hommata, kun melkein saman verran maksaa joka toinen viikko valkkapaikka, johon vapaakortti sisältyy. Vähän halvempi vapaakortti on Laukan hallille ja siellä käy myös vähemmän porukkaa, joten treenirauha olisi ainakin taattu... Mutta toisaalta, Haukkuvaaraan ajaa vain viisi minuuttia täältä meiltä ja sinne saisi ehkä treenikavereitakin joskus mukaan. Lakkasin maksamasta erikseen kuntosalia, koska yliopistoliikunnan vuosimaksulliset jumpat ovat tosi hyviä ja salikin ihan kelvollinen. Nyt on selkeästi huomannut, kuinka rahatila on heti parantunut, kun ei maksa aktiivisesti salia ja valmennusta. Lisäksi minulla on niin vähän koulua tällä hetkellä, että pystyn ottamaan sijaisuuksia jonkun verran tarvittaessa rahatilannetta kohentamaan.

Pitää varmaan pistää hakemusta menemään Haukkuvaaran tokovalmennuksista ja pitää peukkuja pystyssä, että jonnekin ryhmään mahduttaisiin mukaan!



sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Jyväskylän KV 2016

Meillä oli oikein hieno kokemus tänäkin vuonna Jyväskylän Kv-näyttelystä. Tuomarina oli Lothar Mende Saksasta, oikein mukavalta vaikuttava mies, joka sijoitti aika pitkälti Riian tyyppisiä koiria. Huomasin heti, että paikalle oli tuotukin tavallista enemmän korkearaajaisia koiria, eikä niitä "lähes kleinejä" löytynyt edes nartuista kovin paljoa. Ilmeisesti tuomarin kanta oli siis meille suotuisa: mitteli on mitteli ja kleini on kleini. Saimme erinomaisen arvostelun, vaikka jostain syystä laatuarvostelussa arvosana olikin vain erittäin hyvä. Voitimme kuitenkin nuorten luokan, mistä olen tosi onnellinen. Nuorten luokassa kisasi siis kaksi koiraa, mutta mepäs olimmekin sentään heitä parempia, vaikka nätti koira sekin oli.

Arvostelu meni näin:
Hyvä koko. Tyypillinen pää. Tumman ruskeat silmät. Suora selkä. Kantaa häntää oikein. Keskivoimakkaat askeleet. Hieman pitkä rungoltaan. Tällä hetkellä huonossa karvassa. Liikeessä takaa välikämmen ahdas. Rauhallinen ja varma käytös.

Ite oon tosi onnellinen tosta, kun koira oli kerrankin hyvän kokoinen eikä mikään "iso tyttö." Tosi harmi vaan tuo, kun tuomari mainitsi, että nyt huonossa karvassa, kun toinen on ihan parhaimmassa karvassa mitä on ikinä ollut. Tosin alkoi yllättäen eilen varisuttamaan kolme viikkoa vanhan joulukuusen lailla karvojaan, joten ehkä tuomari tarkoitti sitten sitä :D Juoksujen aikana narttu kuitenkin yleensä ne karvat pudottaa... Naurettiin J:n kanssa myös tuolle rauhalliselle käytökselle, joo tää koira onkin oikein rauhallisuuden perikuva. Vaikka tottahan se on, että osaa se näyttelyissä käyttäytyä!


perjantai 11. marraskuuta 2016

Juoksutyttö

Vihdoinkin! Riialla on oikeasti ja todistettavasti juoksut. Tosin vuotamisen määrä on niin säälittävä, että sitä ei edes huomaa, mutta kaikesta muusta kyllä. Aloin epäillä sen juoksun tuloa jo monta viikkoa sitten, kun se alkoi pissaamaan tavallista useammin ja kiinnostui hajuista tavallista enemmän. Mitään ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut. Yhtenä päivänä se alkoi nuolemaan itseään tavallista enemmän ja siitä päättelin, että nyt taitaa olla kyllä juoksu päällä. Rupesinkin ihan neuroottiseksi- niin paljon halusin saada itselleni mielenrauhan sen juoksujen kanssa. Oon ollut vähän huolissani, kun ikää on yli 1,5 vuotta, eikä näkyviä juoksuja ole ollut. Aloinkulkea siis paperi kädessä ja kävin pyyhkäisemässä Riian alapäätä vähän väliä paperilla - perinteinen juoksutarkistus siis. Tätä jatkui pari päivää, eikä mitään kuitenkaan paperissa näkynyt. Paitsi sitten yhden kerran siinä oli pienen pieni läikkä, jonka ehkä hyvällä tahdolla saattoi sanoa punertavan. Okei, seuraavat pari päivää meni taas, Riia nuoleskeli itseään ja minä jatkoin tasaisin väliajoin tarkistamista. Aloin jo olla sitä mieltä, että olin kuvitellut kaiken, kun sama toistui. Kyllä, oli se punertavaa!

Eli meidän tytön juoksuvuoto on sitten niin niukkaa, ettei kyllä varmaan ikinä kellään. Ei siinä mitään, ei ainakaan sotke paikkoja! Eikä Riian tarvitse käyttää edes housuja! Muuten se on kyllä ihan juoksuissa. Se haistelee jokaikisen pissan pihalla niin tarkasti kuin olla ja voi, se murisee kaikelle vähänkin epäilyttävälle ulkona ja on muutenkin epäluuloinen. Ruokakaan ei tahdo maittaa ja se jopa yhtenä aamuna oksenteli. Ja kun uusi kaveri, Viljo 14 vkoa kävi kylässä, yritti Riia kovasti tarjota peppuaan sille aina välillä leikkien lomassa. Onneksi vauva ei vielä ymmärtänyt tyttöjen päälle!



maanantai 7. marraskuuta 2016

Näyttelyfiilistelyä

Tällä viikolla on Jyväskylän KV-näyttely. Me ollaan menossa sinne sunnuntaina. Ollaan viimeksi käyty näyttelyissä kesäkuussa Alavudella Tuurin kansallisessa koiranäyttelyssä. Riia on omaan silmääni parhaimmassa kunnossa, mitä se on ikinä näyttelyissä ollut, mutta toisaalta, se on nyt tällä kertaa myös nuorten luokassa, eli siinä mielessä koiran pitäisi ollakin "valmiimpi." Otetaanpa pikkuinen throwback menneisiin näyttelyihin:


Vuosi sitten Jyväskylässä Riia kisasi pentuluokassa ja voitti koko luokan ollen siis ROP pentu ja saaden siihen oheen myös KP:n. Seuraava näyttelymme oli keväällä Korpilahdella ja se oli ryhmänäyttely, tuomarina Juha Putkonen. Riia kilpaili junioriluokassa ja sai ERI:n sekä SA:n, voitti luokkansa ja oli paras narttu-luokassa viides, vaikka eihän siitä sijoituksesta enää mitään tunnustusta saakaan. Tampere KV-näyttely oli vapun aikoihin, sieltä Riialle napsahti taas ERI, mutta ei saanut sijoitusta junioriluokassa. Pääsimme kuitenkin edustamaan kasvattajaluokkaan, mikä olikin erittäin hieno kokemus. Kasvattajamme oli luokassa kolmas ja sai KP:n. Kesäkuussa oli Tuurin kansallinen ja Riia nappasi sieltä EH:n ja oli junioriluokan neljäs.


Eli takana on neljä näyttelyä, yksi ROP(pentu), Kp, SA, kolme ERI:ä, yksi EH, JUN1 ja JUN4. Ei voi muuta sanoa, kuin että onhan tuo koira hyvin pärjännyt näyttelyissä. On siinä ainesta, mutta pitäisi varmaan useammin viedä sitä, jos mielii saada sen elinaikana esimerkiksi niitä serttejä.

Mutta nyt keskitytään tulevan viikonlopun koitokseen! Ihanaa päästä seuraamaan taas mittelikehää, juttelemaan mitteli-ihmisten kanssa, fiilistelemään showta ja esiintymään oman koiran kanssa, oli tulos sitten mikä hyvänsä. Peukut pystyyn!

torstai 3. marraskuuta 2016

Treenifiiliksiä

Tämän viikon fiilikset agilitytreenien jälkeen ovat taas puhdasta kultaa. Sain huomata ensinnäkin sen, että Riia osaa lukea rataa ja ehkä jopa mun säälittäviä ohjausyrityksiä todella hyvin. Ainut ongelma meidän radoissa onkin enää se, että mä olen auttamattomasti liian hidas. Mä oon kyllä aina ollut hidas spurttaaja ja enemmänkin kestävyys- kuin nopeusjuoksija, mutta pitää ruveta nyt käymään vaikka runfitissä taas ja tietty hiittiin ja vastaaviin jumppiin pyrkiä lykkäämään itteensä useammin. Nää koirajutut vaan vähän rajottaa jumppiin ehtimistä, kun omien treenien lisäksi olen käynyt vetämässä sitä JunnuPoppia... Mutta kehittyyhän se kunto toki tossa  agilityssäkin, että ei sen puoleen. Ehkä mä vielä joku viikko huomaankin ehtiväni ajoissa sinne oikeeseen esteväliin ja vielä oikein päinkin.

Lisäksi Riia suoritti kaksi kuuden kepin sarjaa peräkkäin jo ihan hurjan nopeesti ja hyvällä tahdilla. Sen kroppaan alkaa selkeesti jäämään muistiin jo oikea rytmitys. Tällä kertaa meillä ei ollu edes ohjureita, joten mulla on hyvä usko siihen, että pian Riia vetää ne kaksitoista keppiä kuin vettä vain!

Ja kaiken huippu oli se, kun yksi meidän ryhmäläinen ehdotti treenien päätteeksi, että mennään joulukuun möllikisoihin joukkueena, siis MINÄ JA RIIA ja pari muuta koirakkoa. Meidän ohjaaja kannusti vieressä, että te kolme voisitte sinne ehdottomasti mennä. Vitsi miten siistiä, minä ja mun karvapallo ollaankin jo ihan möllikisatasoisia!!