Näytetään tekstit, joissa on tunniste treenit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste treenit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Agilityä: kisaamaan?

Meillä oli tämän viikon treeneissä, joita oli tällä kertaa vain yhdet, teemana irtoaminen ja leijeröinti. Leijeröintihän oli meille ihan uusi juttu, mutta tarkoittaa käytännössä sitä, että koira lähetetään esteelle siten, että joku toinen este jää ohjaajan ja koiran väliin. Ainakin tällä videolla näkyy samantapainen leijeröinti, kuten meillä treeneissä oli, eli koira lähetettiin putkeen siten, että puomi jäi ohjaajan ja koiran väliin. Tällä kertaa en koko ratapiirrosta tänne laita, mutta voisin laittaa sen pätkän, mitä me ehdittiin treenata, eli alkua ja keppejä. 


Eli tässä meidän treenin alkupätkä, jota ehdittiin tehdä.
Tällä kertaa treeneissä oli tosiaan peräti kuusi koirakkoa, joten mekin ehdittiin olla radalla yhteensä ehkä 10 - 15 minuuttia, mikä jäi vähän harmittamaan. Mutta toisaalta oli niin kuuma päivä, ettei Riia kyllä olisi edes jaksanut tehdä pitemmästi. Mä olin jo rataa rakentaessani aivan varma, että tämä tulee olemaan meille tosi vaikeaa. Kuten sanottua, Riia ei ole ollut kovin hyvä irtoamaan, enkä minä sen vuoksi ole kovin paljoa osannut haastaa sitä. Otettiin eka kierros niin, että laitettiin kepeille useita ohjureita ja lähdettiin kokeilemaan. Aloituksessahan oli melkein välttämätöntä pystyä jättämään koira ykkösesteen taakse ja kävellä itse peräti nelosesteelle. Ei oltu ikinä Riian kanssa kokeiltu mitään tuollaista, että joku este jää meidän väliin tuolla tavalla ja että minun pitää kutsua Riia luokseni siten, että se suorittaa siitä välistä useamman esteen JA että ne esteet meidän välissä, joita sen pitää suorittaa, on jotain muita kuin hyppyjä. Radan alku meni kuitenkin kerrasta nappiin. Sain Riian myös ohjattua kepeille (joskin putken kautta...) ja se teki kepit supernopeasti leijeröitynä. Eli mä tosiaan pystyin jäämään putken toiselle puolelle koiran suorittaessa kepit loppuun. Se oli aika huisia! Tämä oli meidän ensimmäisen kierroksen saldo.

Toisella kertaa mentiin suoraa keppi-asiaan. Edellisen koirakon jäljiltä kepeillä ei ollut yhtään ohjuria. Niina kysyi meiltä, ollaanko me koskaan menty ilman ohjureita ja minä sanoin niin kuin asia on: ollaan menty, mutta koira tekee hitaasti. Niina pisti meidät kokeilemaan. Neloshypyn kautta kepeille. Riia suoritti hitaasti, mutta varmasti täydelliset kepit ja sai ykköspallonsa palkaksi! Vau! Seuraavaksi kokeiltiin saada sille vauhtia kuolleella pallolla ja todettiin, että paras tapa saada sille vauhtia on se, että minä kannustan sitä: "kepikepikepikepikepi." Totesin vaan että voi paska, mun on pakko kasvattaa mun kuntoa, että jaksan hokea. Jos en hoe, Riia luulee helposti, että se tekee väärin ja lopettaa kesken. Ärsyttävää, mutta Niina kannusti, että se saa varmasti pikkuhiljaa lisää varmuutta kepeille, kun vaan harjoitellaan. Lopuksi kokeiltiin vielä hypylle irtoamista, koska halusin. Niina oli ihana, kun hän sanoi, että mitä hän nyt on ehtinyt meitä nähdä, niin meillä ei ole mitään ongelmaa siinä. Hän pyysi ensin näyttämään, miten veisin Riian esteelle ja minä näytin. Aika lähelle veisin ja siitä tyrkkäisin hypylle. Niina kehotti sitten jäämään ihan keppien loppupäähän ja ohjata koira siitä kutoshypylle. Silmiään räpäyttämättä Riia meni enkä mä voinut uskoa asiaa todeksi. Ollaanhan me tuota irtoamista Mäyryn treeneissä harjoiteltu, mutta että se oikeasti toimii ilman, että koiraa tarvii sen kummemmin asiaan viritellä. Voi vitsiläinen!


Kepit on kuitenkin olleet se meidän viimeinen kompastuskivi. Asia, joiden takia ei olla edes harkittu kisoihin lähtemistä. Mulla on ehkä pienesti täydellisyyden tavoittelun vikaa, joten mä oon jotenkin ajatellut, että mun koiran pitää olla ihan keppitykki, jotta voidaan kisata. Niina kuitenkin totesi mulle, että noilla kepeillä pärjätään ihan keposesti ykkösissä ja jopa kakkosissa. Hankalia keppikulmia ja sitä, että mun pitää ehtiä niiden keppien edelle tai jäädä taakse tulee vasta kolmosissa. Eli käytännössä meillä olisi runsaasti aikaa vielä kehittyä kepeissä, ennen kuin niissä todellisia kinkkisiä juttuja edes tulee.

Ja kyllähän mä sen itsekin huomasin kisatöissä viime viikonloppuna: monella kakkosluokankin koiralla oli ongelmia kepeissä. Osa teki hitaasti, osa oikoi, osa ei löytänyt oikeaa väliä, osa lopetti kesken jne. Ehkä niillä kepeillä ei voikaan odottaa koiralta 100 %:sta suoritusvarmuutta aina ja joka päivä. Ehkä keppeillä onnistuminenkin on vähän tuuripeliä? 

Periaatteessa voitaisiin siis Riian kanssa vaikka ollakin kisavalmiita. Olisihan se kiva kokeilla. Mulla vaan ei ole edes kisakirjaa vielä ja koirakin pelkää mittaa. Mua neuvottiin menemään Sagin järjestämiin virallisiin mittaustilaisuuksiin tuon koiran kanssa. Meillä on parin viikon päästä elokuussa ryhmänäyttely, jonka jälkeen varmaan katon jonkun mittaustilaisuuden ja vedän siltä sään päältä karvat alas sitä varten. Sitä ennen pitäisi kuitenkin päästä vielä treenaamaan mittaamista.

Ja ennen oikeita kisoja, haluaisin kyllä päästä vielä testaamaan mun omaa radanlukutaitoani jonnekin radalle, joka on ykkösluokan tasoa. Haluaisin nähdä, minkälaisia haasteita siellä on. Näkeehän ratapiirroksia toki netissä, mutta se on ihan eri asia olla siellä koiran kanssa. Ja tokihan sellaisen voisi itse mallin mukaan rakentaa omalle kentälle, mutta kun sekin on eri asia. Sen radanhan oppii siinä rakentaessa. Kisoissa rataantutustumisaikaa on kuitenkin vain sen 5 min.

Ihan vähän tuli Riialle kuuma treeneissä. Oli pakko kastella tuommoinen peitto ja heittää se koiran selän päälle.

Jos joku tietää jotain hyviä paikkoja, jossa järjestettäisiin tällaisia ratatreenejä, jossa nimenomaan olisi ykkösluokan rataa tarjolla, niin saa vinkata. Voidaan lähteä vähän kauemmaksikin, etenkin viikonloppuisin. 

Plus! Mä haluaisin tietää, mitä te tykkäätte tällaisista pitkistä treenisepustuksista. Jaksaako näitä lukea? Mä tykkään kirjoittaa näitä ja tuun joka tapauksessa kirjoittamaan näitä itelleni muistiin, mutta minkälaiset jutut kiinnostaisivat erityisesti teitä lukijoita? Lyhyet ja tiiviit vai pitkät ja yksityiskohtaiset? Treenipostaukset vai arkikuulumiset? Entäs kuvat?

perjantai 21. heinäkuuta 2017

2 x agility ja 1 x toko

Se on tämän(kin) viikon treenisaldo.

Maanantaina meillä oli tokotreenit ja niissä jouduin kokemaan melkoista turhautumista. Riia ei osaa enää liikkeestä seisomista, vaan jostain syystä se menee sekaisin liikkeestä istumisen kanssa. Täytyy varmaan vaihtaa käsky siihen ja lähteä ihan nollasta uudestaan sen asennon kanssa. Liikkeestä istuminen ja maahanmeno menee kyllä edelleen hyvin. Merkin kiertoa ei otettukaan tällä viikolla ollenkaan, enkä tiedä yhtään, mitä sen liikkeen kanssa jatketaan. Aloitanko opettamisen siinäkin liikkeessä uudelleen ihan nollasta, en tiedä. Jotenkin se pitäisi saada oppimaan sitä merkin bongausta, se kun ei oikein tahdo sitä nähdä/löytää. Ruutuun lähetyskin meni penkin alle, koska ruutu oli rakennettu pitkään heinikkoon. Riia lähti kyllä etsimään sitä ruutua, mutta aivan väärästä suunnasta - sieltä, missä se näki kartioita olevan, eli sorakentän puolella. Sitten se kyllä meni ruutuun, kun käytiin kattomassa, missä se oikein on. Ainut positiivinen asia treeneissä oli se, että kokeilimme ekaa kertaa ikinä luoksetulon pysäytystä maahan. Pysäytyksen seisomaan ja istumaan se osaa (vaikkakin ne menevät välillä myöskin sekaisin), mutta maahan pysäytystä ei olla kokeiltu ikinä. Se meni ekalla yrityksellä heti nappiin! Kyllä Riialla hoksottimet toimii ainakin välillä!

Aksatreeneissä sen sijaan ollaan tällä viikolla koettu onnistumisia. Keskiviikkona Riia meni radalla kepit täydellisesti vain neljän ohjurin avustamana. Se on alkanut myös selvästi oppimaan lukemaan rataa ja irtoamaan paljon paremmin. Keskiviikon radat näyttivät tältä:

Välimatkat ja kulmat esteeltä toiselle saattavat vähän heittää, mutta radat olivat suunnilleen tuollaiset. 

Torstain rata:

Tämänkin piirsin itse ihan ulkomuistista, joten välimatkat ja kulmat saattavat olla kyseenalaisia. 
Molempina päivinä Riia oli aivan tulessa ja torstaina meillä oli jopa eka nolla lähellä! Muuten rata meni nimittäin niinkun pitikin, mutta keppien aikana jäin hieman liian koiran taakse, koska kahdeksas hyppy oli takaakiertona ja jäin itse odottamaan koiraa kasin ja putken väliin. Mutta me ei kepeillä koskaan olla harjoiteltu sitä, että minä jäisin koiran taakse, vaan olen aina vedättänyt Riiaa keppien loppuun asti. Eli ihan ymmärrettävää, että koira hämmentyi ja tuli pujottelusta pois kesken kaiken. Mutta kepithän nyt ovat meillä edellen kesken, joten saan todella olla ylpeä siitä, että muuten radalla oli puhdas suoritus!

Vauhtihan Riialla on kasvanut aivan käsittämättömästi ja sen irtoaminen putkille on jo aivan superia. Itse en vaan vielä osaa sitä aivan täysin hyödyntää, mutta minulla on sellainen tunne, että tässä loppukesän aikana kyllä opitaan, sillä meidän kouluttajamme Lakkella osaa todella laittaa meidät ohjaajat haastamaan itseämme. Itse tykkään muutenkin tuosta ohjaajasta sen vuoksi, että hän laittaa meidät ajattelemaan itse. Joudumme menemään rataantutustumaan ihan omin nokkinemme ja hän katsoo, mitä meinaamme minnekin väliin tehdä ja korjaa sitten, jos suunnitelmat on ihan päin honkia tai ehdottaa jotain pieniä muutoksia. Siinä oppii tosi paljon!

Saatiin kuulla sekä keskiviikon että torstain koutsilta, että meidän olisi aika alkaa katselemaan kisakalenteria jo. Ykkösissä kuulemma radat ovat sen verran helppoja, että kuulemma pärjättäisiin siellä jo hyvinkin. Itse kuitenkin arkailen vielä vähän lähteä keskeneräisten keppien kanssa, mutta ykkösissä kuulemma näkee niin paljon keskeneräisiä keppejä, ettei oltaisi edes huonoimpia. Jäiks.


Meillä on kuitenkin vielä yksi suuri murhe ennen kisauran aloittamista: mittaaminen. Riiahan ei missään nimessä suoraan ainakaan mineihin mene, vaan se joutuu kiertoon, eli useamman kerran mitattavaksi. Minä itse veikkaan, että sen korkeus on jotain 34,5 - 35,5 väliltä. Mä en tiedä yhtään miten tuo homma aksakisoissa edes toimii: jos mennään jonnekin mittaukseen ja se joutuu ns. "kiertoon" niin saadaanko me sitten niissä kisoissa kisata ollenkaan? Koska uusintamittaukset tehdään? Koska me saadaan sitten kisata? Ilmeisestihän koiran voi viedä myös mitattavaksi jonnekin kisoihin vaan ja varmentamaan kisakirja, vaikkei ko. kisoihin olisikaan osallistumassa, vai?

Mua askarruttaa myös sellainen asia, että kun Riia pelkää sitä mittaa, niin miten tuomarit suhtautuvat tähän? Suostuvatko edes mittaamaan, jos koira pelkää? Koiranhan pitäisi seistä mahdollisimman rennosti, mutta miten se on mahdollista, jos toinen pelkää? Missä ja miten mittaamista voisi harjoitella? Riialla on myös paksu karvakaulus. Olen kuullut, että jotkut ajaa rajatapauskoirilta karvat sään päältä mitattavaksi viedessään. Mitäs mieltä olette tästä?
Auttakaa joku aloittelijaa!

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Kuulumisia korvesta

Me olemme asuneet nyt reilun kuukauden, melkein puolitoista täällä maalla. Ainakin toistaiseksi ollaan viihdytty. Riia on kotiutunut nyt jo ihan hyvin, enää se ei hauku ihan jokaikiselle rasahdukselle talossa. Se on tajunnut myös, ettei täälläkään tarvitse haukkua satunnaisille vastaantulijoille lenkeillä (joku tulee vastaan ehkä kerran viikossa ja tämä meinasi olla alkuun Riialle shokki) ja se pääsee kävelemään lenkillä lehmien ohi haukkumatta jo melkein joka kerta. Se nauttii aivan kauheasti uimisesta ja irtijuoksemisesta, joista molemmista se pääsee nauttimaan päivittäin. Yritin yksi päivä muuten lähteä veneilemään sen kanssa, mutta se sai kauheat hepulit veneessä ja hyppi laidan yli ja takaisin, laidan yli ja takaisin... Onneksi oltiin ihan rannassa lähdössä vasta eikä keskellä järveä :D Pitää varmaan ostaa sille pelastusliivit ja totuttaa se rauhassa veneilyyn. 

Väsynyt, mutta onnellinen uimamaisteri.
Meidän tokoporukka on ihana ja treenataan suunnilleen kerran viikossa. Ihmiset on tosi mukavia ja koirat taitavia. Suunnitellaan toisen koirakon kanssa elokuun loppupuolella kokeeseen menemistä Ähtäriin. Mä en ole kuitenkaan siitä ihan varma vielä, koska Riian kanssa ollaan otettu motivaation suhteen aika paljon takapakkia merkinkierrossa. Yritän sitä kovasti treenata, mutta ehkä olisi parempi olla vähän aikaa treenamatta. Merkin kierto on Riian mielestä vain yksinkertaisesti typerä juttu eikä se edes halua löytää sitä merkkiä, jos ei aluksi tehdä pari kertaa lyhyeltä matkalta. Onhan tässä toki 1,5 kk aikaa, mutta katsotaan nyt. Ruutu on meillä jo ihan ok. Ei se keskelle mene, mutta nauhojen sisäpuolelle kuitenkin ja se on pääasia. Seuraaminen meillä menee miten menee edelleen, mutta en jaksaisi siitä nipottaa. Eikä me seuraamista koskaan juuri tehdäkään, mitä nyt vähän peruuttamista ja käännöksiä sekä perusasentoa. Jäävät liikkeet taas ovat meillä nyt kasassa ja täydellisessä paketissa. Nyt pitää olla vähän aikaa treenamatta niitäkin, niin ei mene rikki tai sammu moti koiralta. 


Aksan kanssa meillä on käynyt niin, että treenejä on jo vähän liiakseenkin. Liityin mukaan Lakken toimintaan ja siellä me päästiinkin heti treeniryhmään mukaan. Treenit alkavat nyt tällä viikolla torstaina. Myös keskiviikkoisin treenaillaan Mäyryssä. Niitä treenejä on jäljellä ehkä neljä viikkoa enää, eli seuraavan kuukauden meillä onkin siis aksatreenit kahdesti viikossa. 

Kepeissä me ollaankin menty aika paljon eteenpäin sen jälkeen, kun sain teiltä lukijoilta vinkin harjoitella sisäänmenoa kahdella kepillä. Se oikeasti toimii! Ollaan viime viikko harjoiteltu ihan kotipihassa sitä ja menty jo ihan vauhdistakin sisälle oikealta puolelta. Toissapäivänä mulla oli ekaa kertaa kuuden kepin sarja ja taisi se kaikilla toistoilla mennä oikeaan väliin, jopa hypyn takaa ja vauhdilla! Eli kiitos kauheasti siitä vinkistä harjoitella keppien sisäänmenoa 2 x 2 -menetelmää soveltaen - ei huono ollenkaan!


Koska tällä hetkellä treenaillaan aika paljon, olen ottanut sydämenasiakseni koiran kehonhuollon. Olen mennyt tunnollisesti noin puoli tuntia ennen aksatreenejä paikalle ja käynyt koiran kanssa kävelemässä ja juoksemassa ensin parikymmentä minuuttia, minkä jälkeen olen tehnyt vielä kentän laidalla pyörityksiä, syvien lihasten harjoituksia sekä pikaisia venytyksiä. Mäyryssä on aksakentän ympärillä hyvät lenkkimaastot, joten treenien jälkeen olen vielä kiertänyt metsälenkkikierroksen, joka kestää noin puoli tuntia tai 40 minuuttia, jos annan Riian kunnolla nollata, eli haistella. Lisäksi pidän Riian kanssa totaalilepopäiviä viikossa ainaki pari siten, että kierrän sen kanssa normilenkit sen omassa tahdissa. Eli tosi hitaasti. Tällöin se saa aikaa lempparipuuhalleen, eli haistelulle ja se pääsee kunnolla rentoutumaan. Lepopäivinä ei myöskään tehdä edes kotipihatreenejä. Vapaana se saa kyllä pihassa juosta silti, jos ja kun haluaa, sekä uimassa käydä. Treenipäivinä lisäksi vielä illalla telkkaria katsoessa olen hieronut ja venytellyt sen läpi. 

Pakko vielä sanoa yhdestä hauskasta jutusta, nimittäin hintaeroista Etelä-Pohjanmaa vs. Jyväskylä. Mäyryn agilityvalmennus, jota pitää jopa maajoukkueessa aikoinaan kisannut Miia ja joka kestää muistaakseni kuusi viikkoa, maksaa 80 euroa. Jyväskylässä kuukauden agilityvalmennus (4 kertaa) maksoi 84 e. Kuuden kerran kurssi 80 - 110 riippuen siitä, kenen järjestämä se oli (koirakoulu vai yhdistys). Jatilla jaksomaksu oli 220 e ja sisälsi puolen vuoden treenit. Lakkella kolmen kuukauden treenit on 25 euroa, eli puolen vuoden treenit on 50 e. VIISIKYMMENTÄ. Jatilla hintaan sisältyi omatoimitreenimahdollisuus, mutta Lakkellakin sen saa, kun maksaa 30 euroa ekstraa. Eli puolen vuoden treenit ja treenioikeus Lakkella on 110 euroa. Puolet vähemmän kuin Jatilla, mutta samat edut ja velvollisuudet. En tajua, miten voi olla noin halpaa, mutta onneksi näin päin!


tiistai 14. helmikuuta 2017

Mitä tänään syötäisiin (treeneissä)?

Tykkään, että treeninameina on jotain spesiaaliherkkua, jotain erityisen hyvää. Uskon, että tällä on suuri merkitys siihen, kuinka halukkaasti ja hyvin koira töitä ihmisen kanssa tekee. Olen kuitenkin laiska ja menen mielelläni sieltä, mistä aita on matalin; mun vakkarinamit treeneissä on nakit tai lihapullat. Jos niitä on unohtunut ostaa, niin varalla on sitten juusto. Sitä meillä on aina kotona. Mutta kaikki varmaan ymmärtää, että nuo ei juuri niitä terveellisimpiä mahdollisia vaihtoehtoja ole. Nakeissa ja lihapullissa on paljon suolaa ja ainakin nakeissa on myös nitriittiä. Juustossa taas on ainakin rasvaa runsaasti. Koirani ei onneksi ole mikään lihomaan taipuvainen yksilö, päinvastoin, joten harvoin jaksan nipottaa treeninamien laadussa tai niissä olevan rasvan määrästä. Tällä viikolla kuitenkin panostin, kun satuin löytämään hyvän ohjeen itsetehtyihin treeninameihin. Ainesosaluettelossa on vain jauhelihaa ja munaa ja valmistukseen meni noin tunti. En keksinyt ohjetta itse, vaan osui silmiini Youtubessa. On siis kopioitu täältä.


Ohje:

400 g jauhelihaa
3 kananmunaa

Pistä uuni lämpenemään 225 asteeseen. Sekoita munat jauhelihan kanssa tasaiseksi mössöksi. Mitä tasaisempi mössö, sen helpompi leikata tavara paloiksi. Levitä taikina uuninpellille tasaiseksi levyksi ja pistä uuniin n. 25 - 30 minuutiksi. Tämän jälkeen uunin voi asettaa jäähtymään 100 asteeseen ja antaa levyn jäähtyä jonkin aikaa ennen leikkaamista. (Itsekin siis tosiaan leikkasin ihan saksilla paloja. Tiinan, kenen videolta ohjeen kopioin, mukaan veitsellä leikatessa massa murenee liikaa). Leikkaa palaset taikinan ollessa vielä pehmeä. Levitä palaset takaisin uuninpellille tasaisesti takaisin uuninpellille ja pistä 100 asteiseen uuniin kuivumaan 20 - 30 minuutiksi. Valmista!

Riian ilme, kun kysyin, oliko hyvää. 

On muuten hyvää! Riialle maistui ainakin ihan mahdottoman hyvin, melkein voisin sanoa, että paremmin jopa kuin nakit! En tiedä paljonko jauhelihassa on suolaa, enkä tarkistanut myöskään käyttämäni jauhelihan rasvapitoisuuksia, mutta uskallan sanoa, että koiralle terveellisempi palkkaherkku kuin lihapullat tai nakit! Ja aika halvalla sai jäätävän ison satsin herkkuja, kun jaksoi vain saksia pikkupikkupalasia.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Tehotreenimaanantai

Tällä hetkellä elän kyllä varmana elämäni vapainta aikaa. Vaikka mulla on suuri ja stressaava työ, gradu, tässä työn alla koko ajan ja melkein koko ajan mielessä, on mulla silti runsaasti aikaa tehdä myös kaikkea kivaa. Tänä aamuna tein gradua kasista melkein kahteentoista, kun tuli aika pakata kamat ja lähteä Riian kanssa treenaamaan hallille. Treenasin heti ekaksi pari lyhyttä seuraamispätkää. Yritin sammuttaa Riian automaatiota liikkeestä maahanmenoon. Oon aika tyytyväinen lopputulokseen, todennäköisesti se hoksasi, että eipä kannatakaan ennakoida. Sitten otettiin vähän rallyakin. Jostain syystä Riiaa vaan turhauttaa kyseinen laji tosi paljon, sen huomasi taas. Ehkä se johtuu jostain, mitä mä teen tai ehkä se ei vaan kestä sitä "sekasortoa" kentällä, kun siellä on tötsät, kyltit, houkutukset, hypyt ja kaikki. Joka tapauksessa se jopa haukahti pari kertaa turhautumistaan jossain liikkeessä ja välillä protestoi mölisemällä. Se on hassu koira, kun ei se muuten treenatessa hauku, paitsi kun se turhautuu.

Treenikaverit

Kuten sanottu, säästelen kuitenkin yhä tokopaukkuja jo ensi viikolla (!) oleviin kokeisiin. Niinpä otinkin aika pitkät pätkät agilityä. Treenattiin vähän monenlaisia juttuja, tosin Riialla oli aika huonosti vauhtia tänään. Se ei oikeen meinannut tulla ohjaukseen, joten tein aika paljon namipalkalla erilaisia ohjauskuvioita, mutta päästiin me pariin otteeseen rallittelemaan vähän pitempääkin pätkää. Haukkuvaarassahan on viikottain vaihtuva viikkorata ja tämän viikon radalla oli okseri ja keinukin. Okseria Riian kanssa ei ollakaan ikinä otettu ja tiedän, että siinä kannattaisi koiralla olla joku eri käsky kuin perushypyissä, että se osaisi ponnistaa paremmin. Jotenkin "okseri" tuntui jo omissa ajatuksissakin liian vaikealta käskyltä, "pitkä" olisi liian lähellä "pituutta", joten jätettiin miettimiset sikseen ja mentiin vaan. Hyvinhän se siitä leiskautti yli hyppykäskylläkin. Millaisia käskyjä teillä on okseriin?


Keinua kuivaharjoiteltiin muutaman kerran ennen kuin päätin kokeilla sitä osana rataa. Koko treenien kohokohdaksi muodostuikin se, että Riia meni itsevarmasti keinulle ja alas asti ongelmitta, vauhdikkaasti, mutta osasi myös odottaa keinun laskeutumista. Ihana pieni mittelini, siitä on tullut niin taitava! Nyt voi jo sanoa, että me osataan kaikki esteet. 


Keppien suhteen tosin pitäisi harjoitella vielä ja paljon, tänäänkin se veti ne tosi hitaasti ohjureistakin huolimatta. Huoh! Keppejä on tosi vaikea harjoitella yksin, kun ei voi olla sekä lähettämässä että hetsaamassa koiraa toisessa päässä. Pitäisi muutenkin mennä harjoittelemaan juuri vaan niitä keppejä, jottei väsyttäisi koiraa kaikella muulla ennen niitä. Se väsyminen on muuten sellainen asia, mitä tänään mietin Riiassa. Voikohan sille tehdä mitään, että se väsyy jo ihan tosi lyhyistä treenipätkistä. Tuntuu, että se kerran jaksaa painaa radan kunnolla ja sitten peli on pelattu. Pitäisiköhän sen kuntoa alkaa kasvattaa, sen tosin luulisi kyllä olevan hyvä, kun ollaan niin pitkään agilityä harrastettu ja se leikkii kaverikoirienkin kanssa kuitenkin vähintään kerran viikossa hippaleikkejä. Onkohan tämä vain rodunvalinta- tai koiran temperamenttikysymys? Tuleeko kestävyyttä iän myötä? Kokemuksia?

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Rengasongelmia ja yhteentörmäyksiä

Eilisten agilitytreenien jälkeen fiilis on kyllä melko epäonnistunut. Meillä ei mennyt tällä kertaa melkein mikään putkeen, vaan ongelmia oli vähän yhdessä jos toisessakin asiassa. Rata näytti tältä:


Ensimmäiset ongelmat ilmenivät jo kolmannen esteen kohdalla. Jos juoksin putken oikealta puolelta, mulla ei ollut mitään tsäänssejä ehtiä koiran edelle putken toiseen päähän, vaan törmättiin yhteen. Ja Riiasta huomaa, kuinka se turhautuu, jos mä oon sen tiellä ja ohjaan huonosti. Plaah. No, vaihdoin sitten taktiikkaa ja juoksin putken vasemmalta puolelta, mutta seuraavaksi tuli ongelma sen kanssa, että neloshypyltä tullessa en olisi koiran tiellä, vaan se pääsisi juoksemaan sinne putkeen. Tällä kertaa koitin tehdä niin, että lähettäisin sen kauempaa neloshypylle ja siitä, kun se olisi lukinnut vitosputken, lähtisin pinkomaan edelle ja tekisin sokkarin putken jälkeen. Yllättäen en ollut kuitenkaan edelleenkään koiraa nopeampi, joten törmättiin jälleen. Eli sitten olikin taas päästävä jollain keinoin vitosputken vasemmalle puolelle ja se ratkesikin valssaamalla nelosesteeltä vitoselle. Tällä ratkesi myös se, etten ollut neloshypyn jälkeen koiran linjalla, vaan sain väistettyä pois.

Kutosesteelle en olisi siltikään mitenkään ehtinyt juosta ohjaamaan, mutta onneksi Riia osaa eteenlähetyksen, joten sillä mentiin. Siinä vaiheessa ehdinkin jo mukaan ohjaukseen sen verran hyvin, että esteet sujuivat aina tuonne renkaalle asti. Jostain syystä meillä olikin yllättäen ongelma renkaan kanssa, vaikka viime kerralla ei ollut. Vauhdissa Riia meni aina renkaan sivusta, joten jouduttiin vähän aikaa jumittaa renkaalla ja palkata sitä läpi hyppäämisestä. Sen ilmeestä näin, että jostain syystä sitä jännitti hypätä läpi, mikä oli kyllä vähän outoa, koska ei sille ole ikinä sattunut renkaan kanssa mitään.

No esteitten välillä 11 ja 12 oltiinkin sitten taas törmäyskurssilla, koska mun ohjaustekniikkaymmärrys on niin vähäistä, että ajattelin, että jos teen vaan putken nro 10 jälkeen sokkarin ja sitten vain huitelen käsilläni, niin koira menee hienosti esteet 11, 12 ja 13. Mutta eihän se nyt ihan niin mennyt, vaan olin jälleen koiran tiellä, kun sen olisi pitänyt päästä leikkaamaan hypylle 12. Siihen väliinhän tarvitsi sitä sokkaria taas ja nopeaa juoksua, että ehtii juosta pois koiran linjalta. Loppupätkä meni onneksi hyvin, mutta eipä siinä paljoa mokaamisen paikkoja enää ollutkaan.

Fiilikset on siis se, että mä olen toivottoman hidas. Mä en osaa hahmottaa, miten mun koira toimii, enkä osaa juosta pois sen linjalta. Riia yleensä tekee, miten ohjataan, mutta vielä on joissain ohjaustekniikoissakin opeteltavaa. Näiden treenien jälkeen tuntuu, että ollaan sittenkin vielä valovuosien päässä kisavalmiudesta, vaikka aikaisemmin fiilis sen suhteen on ollutkin tosi hyvä. Sujuukohan meillä ikinä kokonainen rata niin hyvin, että se menisi ekalla yrityksellä nollana?

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Kesän suunnitelmat

Mun treenimotivaatiossa ei oo toistaiseksi ollut missään vaiheessa mitään ongelmia, mutta totta kai innokkaimmin tulee omia treenejäkin tehtyä silloin, kun on jokin kisa, mihin tähdätään. Rallystä seuraavat kisat, mihin mahdollisesti tähdätään, on Kuopiossa 23.7. Sitä aikaisemmin ei valitettavasti ole sopivia kisoja, ts. tämä ohjaaja ei ole ollut tarpeeksi aktiivinen ilmoittautumisten kanssa. Mutta puhuttiin J:n kanssa, että voitaisiin ihan hyvin tehdä mukava päiväreissu Kuopion kisoihin ja korkata siellä avoin luokka :)


Treenit menee tällä hetkellä taas tosi hyvin. Riian keskittymiskyky on jotenkuten palannut ja Haukkuvaaran valmennuksessa Kinnusen Ellin valvovan silmän alla oon saanut hyviä vinkkejä siihen, kuinka sen koiran keskittyminen pysyisi siinä tekemisessä. Ollaan nyt luisumassa Riian kanssa kokonaan tuon lelupalkkauksen puolelle, koska leikittäminen auttaa sen viretilaa pysymään korkealla ja lelu on muutenkin sille nameja kovempi juttu.


Huomenna aloitamme rallytreenit taas uudessa ryhmässä, Jyväskylän agility teamissa. Jatilla on treeniryhmiä tosiaan myös rallysta ja pääsimme onneksi treeneihin mukaan! Nyt toivon, että sitä kautta pääsemme enemmän tekemään ratatreeniä ja harjoittelemaan kokonaisia ratoja ilman hihnaa!

Tarkoituksena olisi kisata kesän aikana rallysta voittajaluokkaan asti ja korkata tokokokeet. Tokossa tähtäimessä on toistaiseksi joko Seinäjoella 10.8. tai Pieksämäellä 13.8. Mittelspitzien rotumestaruuskilpailut tässä lajissa olisi 27.8., joten luultavasti viimeistään sinne mennään :D Agissa tuskin päästään kisoja korkkaamaan ainakaan ennen syksyä/talvea, mutta ehkä jotain möllejä... Näyttelyt on nyt toistaiseksi jäissä, katsotaan sitten Jyväskylän KV:n aikaan missä turkissa tuo otus on :)

torstai 31. maaliskuuta 2016

Mitä meille kuuluu?

Meille kuuluu tällä hetkellä aivan mahtavaa. Riiallahan oli taannoin tässä pahoja ongelmia (taas) tuon syömisen kanssa. Se alkoi oksentelemaan öisin ja neljännen yön jälkeen vein sen eläinlääkärille, jossa sai pahoinvointi- ja närästyslääkkeet. Lääkkeitä ei kuitenkaan loppuviimein edes tarvittu. Käytiin siis päivää ennen rallykisoja ellillä ja hän sanoi, että jos haluamme kisata huomenna, voimme aloittaa lääkkeiden annon vasta sinä seuraavana päivänä kisojen jälkeen, jolloinka ei tule mitään doping-ongelmia. Riia kun oli kuitenkin päivisin ihan normaalivointinen ja reipas, eikä ell nähnyt syytä sille, että kisat tarvitsisi jättää väliin. Hän epäili Riian syöneen jotain sopimatonta ulkoa. Ell ohjeisti myös, ettei lääkkeitä ole pakko alkaa antaa, jos oksentelu ei jatku. No, tuli ilta ja tuli yö, koira ei oksentanut, mentiin kisoihin, annoin kisailtana ruokaa ja tuli taas yö, eikä oksennusta. Niinpä lääkkeet jäi kaappiin, eikä sen jälkeen ole ollut taas mitään ongelmaa.

Riian viime viikon reissu Miisa-koiran perheessä meni erinomaisen hyvin ja itselle jäi hyvä mieli, kun tytöt pärjäsivät hyvin keskenään! Muutaman viikon päästä on Miisan vuoro tulla meille hoitoon.


Hommaa riittää nyt taas treenien saralla: meillä on alkanut rallyvalmennus, elikkä käydään joka toinen viikko Haukkuvaarassa valmennuksessa. Meillähän on rotumestikset toukokuussa ja loppuvuodesta (olisiko ollut lokakuussa) sm-kisat, joihin tähdätään molempiin ja yritetään tosissamme myös pärjätä! Olen ihan superinnoissani! Tavoitteena olisi saada Riia tänä vuonna voittajaluokkaan, hehe :D

Ensi viikolla alkaa myös koirakoulu Vimmatun kurssit. Olemme ilmoittautuneet rallykurssille sinnekin sekä tokon alokasluokan valmennukseen. Ilmoitin Riian tänään tokokokeeseen toukokuun alussa, mutta sinne mukaan mahtumisesta ei ole vielä varmuutta, koska seuran jäsenet ovat etusijalla. Me ei siihen seuraan kuuluta.

J käy Riian kanssa myös muutaman tunnin pituisella frisbeen alkeiskurssilla nyt huhtikuussa ja meitä odottaa tietenkin myös Tampere KV vappuviikonloppuna. Onneksi viikossa on kuitenkin vähintään kolme-neljä vapaapäivää treeneistä. Silloin otetaan rennommin ja käydään pitkillä kävelylenkeillä aurinkoisesta säästä (toivottavasti) nauttien!


Aion varmaan tässä lähipäivinä, kun kouluhommat helpottaa, keskittyä suunnittelemaan tuota meidän kesän kisakalenteria sekä mahdollisia leirejä, joista kovasti myös haaveilen. Niistäkin sitten infoa, kun suunnitelmat etenee :)

Hauskaa loppuviikkoa kaikille!


perjantai 12. helmikuuta 2016

Aksatreeneissä

Oon muuten aina inhonnu sanaa aksa, mutta miten se onkin vaan silti soluttautunu mun sanavarastoon ja huomaankin käyttäväni sitä melko automaattisesti? :D


Nyt siis lupaamaani materiaalia agiharkoista. Sain J:n lähtemään kaveriksi treeneihin ottamaan meistä kuvia. Itse kun on aika hankala siellä kuvailla, kun pitää sitä koiraakin kouluttaa ja muita ihmisiä auttaa. Mutta me ollaan kyllä Riian kanssa molemmat sytytty lajille ja haaveilen jo siitä, kun pystytään tekemään kokonaista rataa ja päästään treenaamaan hyvinkin hankalia ohjauksia, kääntöjä ja askeleita. Ja juoksemaan täysillä!


Olemme harjoitelleet jo kolmen esteen sarjalle lähteystä ja Riia on napannut ideasta hirveän nopeasti kiinni! Sille on muutenkin tullut hirveästi vauhtia myös (mutka)putkeen ja tänään kokeiltiin pussia (eli umpitunnelia) ja vaikka aluksi luulin, ettei se suostuisi sinne edes menemään, niin se vaan juoksi täysillä sisälle! Uskomatonta!


Alkeiskurssista on jäljellä enää kaksi kertaa, joista toiselle ei päästä. En usko, että ehditään kaikkia esteitä edes vielä opettelemaan, sillä emme ole ollenkaan ottaneet A-estettä, puomia, keinua, keppejä, pöytää tai pituusestettä, joten täytyy varmaan ilmoittautua samaan paikkaan myös jatkokurssille!


Itse rakastan tokoa sen takia, että siinä pääsee käyttämään aivojaan ja pähkäilemään, miten koiralle saa minkäkin liikkeen opetettua. Mutta agility on hauskaa, koska se on niin fyysistä. Siinä oikeasti itsellekin tulee hiki ja hengästyy, varsinkin, kun pääsee kunnolla vauhtiin!




tiistai 12. tammikuuta 2016

Tokovalmennuksen loppukoe

Nyt on sitten loppukoe tokovalmennuksesta ohitse. Riia valitettavasti lähti liikkeelle paikkamakuussa ihan viimeisillä sekunteilla, jonka vuoksi meidän loppukokeen pisteet riittivät vain kolmanteen palkintoon. Tai siis olisivat riittäneet, jos se olisi ollut oikea koe. Muihin liikkeisiin oon suht tyytyväinen. Seuraamisessa Riia oli aluksi vähän pihalla, kun oltiin ooteltu kentän laidalla niin kauan, enkä ennen meidän suoritusta herätelly sitä mitenkään.

Noutokapulan pidossa se jäysti kapulaa vähäsen, sekin siltä pitäisi saada pois ennen koetta, vaikka eihän se mikään hylkäävä virhe olekaan kokeessa. Kaukokäskyt, luoksetulo, estehyppy ja liikkeestä maahanmeno menivät kaikki niin hyvin, että saatiin niistä kympit :)

Mua häirittee videolla eniten ne kaikki virheet, mitä minä teen. Miksi mun pitää kumartaa ja liikutella kättä, kun se koira tottelis kyllä ilmankin? No hiljaa hyvä tulee ja treenaamalla ja varsinkin näitä videoita kattomalla oppii! Oon sentään saanut monia virheitä iteltä pois tiedostamalla ne!

Nyt kun valmennus loppui, niin alamme kattelemaan seuraavaa valmennusta/kurssia/treeniporukkaa, jossa päästäisiin treenaaman ennen maaliskuuta!


maanantai 5. lokakuuta 2015

Riia nyt

Riia on kaksi viikkoa päälle puolivuotias. Se on nykyään mahdottoman vilkas, mutta samalla myös fiksu ja helppo koira. Helppous tulee ilmi esimerkiksi siten, että Riia ei juuri kyseenalaista käskyjä, tottelee ja on itsevarma lähes joka tilanteessa. Sen kanssa on helppo liikkua paikoissa, minne on tarve päästä. Paitsi autolla. Riia voi pahoin autossa varsinkin pitkillä matkoilla. Se vähän vaikeuttaa elämää.

Riia on hyvin sosiaalinen koira. Se tahtoisi aina mennä tervehtimään kaikkia vastaantulevia, mutta harjoittelemme parhaillaan koirien ohituksia ilman haukkumista. Se alkaa pikkuhiljaa sujua paremmin. Koirapuistossa Riialla on yleensä yksi tai korkeintaan kaksi kaveria, joiden kanssa se juoksee. Riia on enemmän juoksija, kuin painija.


Harrastan Riian kanssa tällä hetkellä tokoa ja alokasluokan liikkeitten harjoittelu on kovassa vauhdissa. Se saa yleensä paljon kehuja tokokentällä, koska on äärettömän innokas, sähäkkä ja motivoitunut. Vähän sähläkin se on aina välillä. Joskus mulla menee hermo siihen, koska se ei jaksa odottaa kentän laidalla yhtään. Jos joku muu tekee jotain ja sen pitää olla vain paikoillaan, se alkaa haukkua. Siksi yritänkin keksiä sille aina jotain puuhaa kentän laidalle, esim. seuraamisen harjoittelua tai paikkamakuuta.

Riialla on selvästi alkavaa murkkuikää, sillä se on ruvennut pelkäämään uusia asioita lenkillä. Tänään viimeksi, kun olimme lenkillä ja menimme ihan uutta reittiä, se pelkäsi eräässä tienhaarassa olevaa polvenkorkuista kiveä. Se iski jarrut pohjaan ja tuijotti kiveä järkyttyneenä. Minun täytyy aina näyttää sille, ettei tuommoiset asiat ole vaarattomia ja kävellä niiden luo. Nytkin astuin kiven päälle ja Riia uskalsi sitten tulla haistamaan sitä. Pöhkö koira!



Riian paras kaveri taitaa olla australianpaimenkoira Ava. Ava on muutaman viikon Riiaa nuorempi, mutta silti ne ovat ikään kuin henkisesti samalla tasolla ja tulevat tosi hyvin toimeen keskenään. Tutustuimme Avaan ja sen omistajaan pentueskarissa. Sen jälkeen olemme nähneet aina välillä koirapuistossa tai metsälenkillä. Viimeksi mätsärissä.

Toinen paras kaveri on länsigöötanmaanpystykorva Miisa. Näiden molempien seurassa Riia osaa riehumisen lisäksi rauhoittuakin. Ja molemmat koirat ovat Riian mielestä mahdottoman ihania.

Moni kehuu Riiaa myös tosi kauniiksi mitteliksi. Sitä se on omaankin silmään. Joka päivä vain katsoo omaa koiraansa ja toteaa, että on se vaan kaunis.
 Riia rakastaa ruokaa ja tekee ruuan vuoksi mitä vain. Opettelee vaikka seisomaan ämpärin päällä. Riia syö tällähetkellä Canagania, mutta meidän on varmaan pakko vaihtaa merkkiä, koska Riialla on melko paljon ilmavaivoja.

Riia ei hauku porraskäytävän äänille (yleensä) vaikka mieli selvästi tekisi. Jossain vaiheessa se haukkui, mutta saimme sen kytkettyä pois antamalla namia naamaan ennen kuin se ehtii haukkua. Joskus kuitenkin, jos se on hyvin kiihtyneessä tilassa, se saattaa haukahtaa.

Riia rakastaa yli kaiken noutokapulaa. Se on ehkä tällä hetkellä ruuan jälkeen parasta maailmassa. Kaikki lelut ovat kanssa kivoja, varsinkin ne, mistä kuuluu mahdollisimman ärsyttävä ääni.

Ainakin toko-ohjaajan mukaan Riialla ei ole enää niin pahaa yläpurentaa. Se on helpottavaa kuulla, vaikka luultavasti näyttelyt ei tulekaan olemaan meidän ykkösharrastus.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Vauvan ekat tokotreenit

Me oltiin tänään ihan ensimmäisissä, oikeissa tokotreeneissä. Kurssin nimi on Tokon tulevat tähdet ja siellä on tarkoituksena löytää koirille motivaatiota ja iloa tokoon. Mulla on tavoitteena Riian kanssa se, että sen kanssa voisi joskus oikeasti kisata jossakin. Kaikista mieluisin laji mulle itelle on toko ja agility tulee hyvänä kakkosena. Riialla todennäköösesti on aika hyvät mahikset suuntautua niihin molempiin, koska se on yhteistyöhaluinen, nopea ja kova pomppimaan. Agilityssä voi vaan tulla oma kömpelyys vastaan ja tokossa epäilyttää, riittääkö mittelillä motivaatiota korkeimpiin luokkiin saakka. Mutta jos nyt edes jonkun merkinnän sais koiranettiin käydyistä kisoista ja vaikka vähän menestystäkin, niin olis hienoo! Eikä sekään vaadi kun vaan treeniä, treeniä! Meillä on koiratreenit nyt sitten jatkossa kaks kertaa viikossa. Maanataisin tokoa ja keskiviikkoisin pentueskaria. Eiköhän tuosta pennusta niillä eväillä leivota suhteellisen yhteistyökykyinen kaveri!

maanantai 13. heinäkuuta 2015

16 vkoa

Tänään tuli Riialla täyteen 16 vkoa! Tästä alkaakin jännittävät ajat. Huomenna mennään tehosterokotuksiin, minkä jälkeen keskiviikkona alkaa pentueskari koirakoulu Taitavissa Tassuissa. Tästä meidän tokoura sitten toivottavasti saa hyvän alun! Ensi viikolla alkaa myös tokon tulevat tähdet-kurssi, joten meillä on sitten Riian kanssa kahdet treenit viikossa. Eipähän lopu tekeminen! Yritän suostutella J:n lähtemään meille mukaan kuvaajaksi pentueskariin keskiviikkona. Toivottavasti saadaan siis kuvamateriaalia Riian ekasta koulutuksesta!

Riia 16 vkoa