Harmi, kun koirien kouluttamisella ei elä.

Täällä puhuu nyt viittä vaille valmis agilityn koulutusohjaaja. Tulin juuri toiseksi viimeiseltä harjoitusohjaustunniltani ja olen aivan into piukeana! Meillä oli aivan mahtavat tunnit taas Haukkuvaarassa junnujen alkeisagilityn parissa. Vitsi minä tykkään ohjata heitä, varsinkin kun kaikki ovat niin mukavia ja ottavat ohjeet hyvin vastaan. Minä ilmoittauduin vapaaehtoiseksi myös JunnuPopin pikkujouluihin rastinpitäjäksi, aikuiseksi ja ohjaajaksi. Ja samalla myös agilitykouluttajaksi jatkossa, harjoittelujeni jälkeenkin. Tää homma on vienyt mut ihan mukanaan ja äsken saunassakin huomasin suunnittelevani pikkujouluja, niin etten meinannut malttaa paikoillani pysyä!

Kuvituskuvina Riiasta tänään ottamani joulukorttikuvat. Mikä on sinun suosikkisi?

Aloin (taas) miettiä sitä, kuinka hienoa olisi, jos tätä voisi tehdä oikeasti työkseen. Tiedän vain, että koirankoulutusyrittäjän arki ei ole mitään helppoa: todennäköisesti pitäisi toimia yrittäjänä ja siihen minusta ei kyllä ole ainakaan näin epävarmalla alalla. Koirankoulutusyrittäjä työskentelee myös itseni mielestä inhottavina aikoina, eli silloin tietenkin, kun muut ovat vapaalla. Onhan kyseessä kuitenkin vapaa-ajan harrastuksen ohjaaminen. Koulutuksia saattaa olla myös pitkin päivää eikä välttämättä kaikki ole yhteen putkeen. Se olisi tosi raskasta, jossei sitten sattuisi asumaan hallin välittömässä läheisyydessä.

En tiedä, paljonko esimerkiksi Haukkuvaaran kouluttajat tienaavat, mutta eivät varmaan mitään huikeita summia. Ja sitä paitsi minä pidän opettamisesta ja lapsista ja sille alallehan minä kouluttaudunkin. Olen kyllä jokaisesta tekemästäni harkasta ihan ihmisten koulussakin ollut innoissani, en ehkä ihan näin täysillä, kun näistä agilitykoulutusohjausharjoitteluista, mutta varmaan 90 % siitä.

Tämä on kuitenkin järjettömän hauska ja ihana harrastus ja toivon niin paljon, että voisin tehdä tätä vielä ensi kevään (valmistumisen) jälkeen. Vaikka en tiedäkään minne olen muuttamassa, mutta toivottavasti siellä on mahdollisuus kouluttaa agilitya varsinkin lapsille.

On kuitenkin harmi, että omat taidot agilityssä eivät ole vielä kovin ihmeelliset, mutta näillä koulutustaidoilla tämä lasten alkeisryhmä on juuri hyvä koulutustaso minulle. Toivottavasti kuitenkin tässä taitojen karttuessa pääsisi valmentamaan myös ihan kisaavia. Lasten kisaryhmien valmentaminen onkin aina ollut minun suuri haaveeni. Olen ottanut tässä syksyn aikana aika ison askeleen kohti sitä!

Rallyilemaan?

Facebookkiin johonkin seuraamaani ryhmään ilmestyi ilmoitus japaninpystykorvien ja mittelspitzien rallytokon rotumestaruuskilpailuista toukokuun lopussa. Minua edelleen vähän harmittaa päällekkäisyydet, jonka vuoksi emme pääse korkkaamaan maaliskuussa tokokisoja, joten minulla on tällä hetkellä valtava näyttämisen ja omien rahkeiden testaamisen jano! Siispä menin rallytokoyhdistyksen sivuille ja selasin esille alo-luokan liikkeet. Ajattelin, että katsotaanpas, mitkä liikkeet jo osataan ja mitä pitää harjoitella. Aivan varmasti saisimme liikkeet kasaan mestaruuskisoihin mennessä, kun toko tuo meille jo niin hyvän pohjan!

Mehän aloitamme Riian kanssa 4.4. rallytokon tutustumiskurssin, mutta aika hyvin nuo alo-luokan liikeet näyttävät olevankin jo rallynkin puolelta kasassa. Kaikki käännökset ja askeleet on hallussa, Riialla on muutenkin melko vahva seuraaminen, joten en epäile yhtään, etteikö se hallitsisi spiraalia ja pujotteluakin. Lisäksi olen huvikseni opettanut sille myös saksalaisen täyskäännöksen. Ilman käskyä kääntyessäni Riia tekee ihan normaalin täyskäännöksen (molempiin suuntiin ollaan harjoiteltu, vaikka tokossa riittääkin vain toisen osaaminen), jossa se seuraa koko ajan vasemmalla puolellani, mutta jos sanon sille "käänny" niin se tekee saksalaisen version.

Ainoastaan eteen istuminen on jäänyt treenaamatta, koska tokon puolella Riia tulee kaikissa liikkeissä suoraan vasemmalle sivulle. Olen nyt pari päivää koittanu saada sitä istumaan eteen ja mieluiten vielä melko lähelle, mutta Riian kanssa se on vähän hankalaa. Luulen, että se johtuu siitä, kun se on niin pieni - sen on paljon helpompi katsoa minua kasvoihin vähän kauempaa. Olisiko kenelläkään vinkkejä, kuinka opettaa koira tulemaan eteen istumaan?

Jos vain saamme eteen istumisen kuntoon, niin varmana mennään testaamaan taitoja mestaruuskilpailuihin, Jotenkin rallykisoista minulla on muutenkin paljon rennompi ja itsevarmempi olo, kuin tokokisoista. Tokossa kun on niin tarkkaan määrätty sekin, miten ihmisen käsien pitää olla ja kuinka paljon saa suorituksen aikana elehtiä. Rallyssa ei ole teknisiä sääntöjä käsittääkseni niin paljon, joten tällaisen tumpelonkin on helpompi olla tekemättä virheitä, jotka pilaavat koko suorituksen.

(Joka tapauksessa, toko on meille edelleen ykköslaji ja näillä näkymin ekat tokokisat on toukokuun alussa Jyväskylässä!)

"Ei se kotona osaa"

Riia on ihan huippuosaaja tokokentällä ja saadaan aina hirveästi kehuja siellä. Riia osaa olla ihmisten ilmoilla pääasiassa hyvin tottelevainen, tarkka ja nopea koira. Kavereille kehtaan sopertaa aina välillä, että ei se oikeasti aina kotona osaa. Se heittää hommat sisällä ihan läskiksi, alkaa temppuilemaan, ei muista mitään ja hukkaa korvansa. Ja tässä tulee todistusaineistoa, että ei se ihan oikeasti osaa!

(Toivottavasti linkit toimivat ja pääsette katsomaan videoita. Valitan kovasti, etten pysty niitä suoraa tähän blogiin laittamaan - ne ovat liian isoja tiedostoja. Meinasin laittaa ne Youtubeen ja perustaa ehkä Riialle jopa oma kanava, mutta ensinnäkin, en päässyt kirjautumaan sinne sisälle samalla sähköpostilla, kuin tähän blogiin, koska tätä hallinnoi yliopisto, joka ei näköjään ole antanut opiskelijoille käyttöoikeutta Youtubeen näillä tunnuksilla... Uusia en taas alkanut luomaan, koska näköjään mun toiselle spostillekin oli olemassa tunnukset, mutta en muistanut salasanaa, enkä osannut salasanaa myöskään vaihtaa, koska sieltä tuli semmoisia tarkistuskysymyksiä, joihin osasin vastata, mutta ne eivät olleetkaan oikeita vastauksia... Että näin. Jatkossa selvitän, pystynkö vaihtamaan kenties bloginkin spostiosoitetta pois yliopiston tunnuksilta. Lisäksi voisin luoda kanssa jotenkin sen kanavan Youtubeen Riialle, josta sitten jatkossa voisitte katsella meidän treeni- ja toivottavasti jonain päivänä myös kisavideoita.)

Nyt siis nämä linkit!

Tässä videossa me kokeilemme Riian kanssa sivulle tuloa. Kuten ehkä huomaa, edellisestä kerrasta on jo aikaa ja paikka on vähän hakusessa.

Harjoittelimme sitten muutaman kerran sen oikean paikan löytämistä siten, että annoin Riialle käsimerkillä apua. Ja kyllähän se oikea paikka sieltä sitten viimein löytyi.

Ja lopuksi kauko-ohjaus harjoittelua. 
Riia on kyllä hauska kaveri, kuten huomaatte :D Videoilla se muuten tuijottaa sitä mun tietokonetta kohti, koska sinne putosi nami jossain vaiheessa ja Riia huomasi sen.

Mutta hei, kertokaa, jos ette pääse näkemään videoita, kokeillaan sitten jotain toista tapaa :)

ps. Lähdemme viikonloppuna käymään Riian "mummolassa" Helsingissä ja samalla käydään trimmauttamassa se sen kasvattajan luona. Riia saa edustuskelpoiset korvat ja tassut. Lisää siitä siis ensi viikon puolella!

Treenitunnelmia

Tokotreenit taas takana. Olemme Riian kanssa jo Tokon tulevat tähdet-kurssin jatkokurssilla. Riiaa kovasti kiinnostaa häiritsevät tekijät, kuten toiset koirat, pyöräilijät, ihmiset... Kaikki. Tänään sain kuitenki olla siitä ylpeä, kun se ei karannut luotani kertaakaan, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut. Yritän kovasti palkata sitä melkeenpä aina, kun se ottaa kontaktia minuun kentällä. Ehkä se siitä...

Seuraaminen sujuu loistavasti namit kädessä. Nyt pitäisi saada koulutettua ne namit vielä pois. Riian suurin ongelma on tällä hetkellä ennakoiminen. Esimerkiksi hypyssä ja luoksetulossa se helposti ryöstää, lähtee aikaisemmin liikkeelle kuin olisi tarkoitus. Siihen ei kai auta muu, kuin koiran palauttaminen uudelleen ja uudelleen paikoilleen, kunnes se tajuaa, että lähteä ei saa, ennen kuin annetaan lupa.

Tänään aloitimme myös tunnistusnoudon harjoittelun. Tosi jännittävää! Saatiin koulutusohjaajalta lainaksi useamman tunnistusnoutokapulan ja niillä pääsemme nyt sitten harjoittelemaan! Kivaa saada uusia haasteita. Alokasluokan liikeet meillä alkaa olla kasassa, pitäisi vaan se namiavustus saada pois ja koiralle enemmän keskittymiskykyä. Kisoihin mennään möllien kautta, luultavasti kuitenkin ensi vuoden puolella. 

Loppuun vielä video noutoharjoituksesta. 

Sisäsiisteyskoulutus kerrostalossa

Aikaisemmin asuessani vielä kotona, omakotitalossa maalla, oli kohtalaisen helppoa opettaa koirat sisäsiisteiksi, kun ei niitä tarvinnut kuin lykätä takapihan ovesta ulos. Siitä, kun huomasi pennun kiertelevän sen näköisenä, että hätä on tulossa, meni ehkä se kaksi-kolme sekuntia, niin oltiin koiran kanssa ulkona. Toista se on kerrostalossa. Meillä on nurmikkoa ainoastaan takapihalla ja takapihalle pääsee sisältä vain kellarin kautta. Asumme neljännessä kerroksessa ja kellari on kaiken lisäksi vielä lukkojen takana, meni sinne sitten hissillä tai portaita. Varsinkin silloin, kun Riiaa kantaa, on paljon kätevämpi mennä hissillä, koska hississä kellarikerroksen lukittu painike on helpompi avata yhdellä kädellä kuin ykköskerroksen raskas ovi kellariin. Niinpä sen jälkeen, kun huomaa Riialla olevan hätä, tapahtuu seuraavaa: ota pentu syliin, laita sille remmi. Astu porraskäytävään. Jää odottamaan hissiä, joka ei siis todellakaan ole neljännessä kerroksessa, vaan todennäköisesti jossain ihan muualla. Ja hissi on hidas. Odota, odota, odota. Hissi saapuu. Väännä avaimella kellarikerroksen nappia. Odota. Astu hissistä ulos, kävele pitkä käytävä. Avaa yhdellä kädellä taiteillen (ja vielä näin kesällä parhaimmassa tapauksessa, kun toisessa kädessäsi on avaimet ja nameja ((KOSKA NAISTEN KESÄVAATTEISSA EI OLE TASKUJA!!)) toisessa pentu, joudut avaamaan sen itseasiassa ilman yhtäkään vapaata kättä) kellarikerroksen mielettömän raskas ja vastaanpaneva ulko-ovi. Nouse portaat maanpinnalle. Kävele vielä viisi metriä nurmikolle. Paitsi jos siinä on ihmisten autoja, niin täytyy kävellä vielä kauemmas.

Eli tähän kaikkeen menee vähintäänkin minuutti-kaksi. Kerran Riialta pääsi syliini vähän, kun oli jo liian myöhäistä. Mutta pääasiassa olemme ehtineet aina ulos, kun olemme vain yrittäneet. Aina vaan ei jaksa tätä rumbaa ja antaa pennun pissata mieluummin sanomalehdille sisälle. Varsinkin silloin sitä tuli tehtyä paljon, kun sitä pissaa tuli oikeasti koko ajan. Meillä on myös parvekkeen ovi auki ja siellä sanomalehtiä. Riia tykkää käydä siellä, jos ei ole mahdollisuutta päästä ulos.

Luulin aluksi, että Riia ei oppisi pitkään pitkään aikaan sisäsiistiksi, juuri sen takia, että ulos sitä ei vaan kerta kaikkiaan jaksanut viedä viiden minuutin välein. Ja muutenkin, se rupesi aluksi aina vaan leikkimään siellä ulkona sen sijaan että olisi keskittynyt tarpeittensa tekoon. Nyt olemme kuitenkin päässeet siihen pisteeseen, Riian ollessa 4,5 kk, että Riia osoittaa hienovaraisesti tiukalla tuijotuksella, että nyt pitäisi päästä ulos. No, se on aina vähän tulkinnanvaraista, sillä se saattaa herätä yhtäkkiä muutenkin uniltaan ja tulla tarkastamaan, että ollaan paikalla vielä. Ja silloinkin se tuijottaa ihan samalla lailla. Eli ihan aina oikean hädän aikaan ei tule vietyä sitä ja joskus taas vie, vaikkei sillä olekaan oikeasti hätää. Mutta joka tapauksessa, se osaa pyytää ulos! Aamuisin se hyppää sänkyyn, kun sillä on kakkahätä. Se on muutenkin kakannut sisälle ehkä kaikenkaikkiaan kolme-neljä kertaa. Siitä se ei selvästikään tykkää. Eli kakkahädälle me herätään aamuisin puoli kahdeksan maissa viimeistään. Pissat se tekee kyllä yöllä paperille, jos tulee hätä. Tai sitten en vain herää sen varoitukseen ennen kuin vasta tuolloin "ihmisten aikoihin", kun se varottaa jo isommasta hädästä.

Miten opetimme sen näin nopeasti ja sujuvasti sisäsiistiksi, vaikka olosuhteet olivat haastavat? Kärsivällisyyttä ja viitseliäisyyttä siihen vaadittiin. Mutta kuten totesin jo edellä, niin aina ei siltikään jaksa, eikä tarvitsekaan! Kuitenkin kun pääpiirteittäin jaksaa pennun viedä ulos aina kun se on herännyt, lopettanut leikkimisen tai ollut muuten pitemmän aikaa hereillä, se kannattaa viedä ulos. Palkkasimme aina nameilla pissan tekemisen ulos ja jätimme huomioimatta sisälle tehdyt tarpeet. Sanomalehtiä meillä on ollut aina vain makuuhuoneessa ja parvekkeella. Iltaisin, kun Riia on enemmän hereillä, suljemme makkarin oven, jolloin sitä on helpompi pitää silmällä ja huomata, jos sillä on hätä. Päivällä se oikeastaan pääasiassa nukkuu, joten se viedään ulos silloin, kun se herää.

Opetimme sille myös erittäin kätevän käskyn: "pissaa." Tällöin sen saa pissaamaan, jos itsellä on kylmä tai kiire. Kakata se ei käskystä osaa, mutta sen hädän huomaa kyllä erilaisesta käytöksestä ja kuulostelemalla pennun kehontoimintojen aikataulua. Riia esimerkiksi kakkaa kolmesti päivässä: aamulla ensimmäiseksi, alkuiltapäivällä ja myöhään illalla. Muina kertoina ulkona käydessä sitä kakkaa ei oikeastaan siis tarvitse odottaakaan tulevaksi.

Avainsanat sisäsiisteysopetuksessa on viitseliäisyys ja säännöllisyys. Pentu pitää viedä ulos monta monta kertaa päivässä. Kolme ei riitä. Kolmekymmentä on ehkä aika lähellä. Alussa pentu pissaa 5 min - 1 h välein suunnilleen. Eli ulos pitää käytännössä viedä koko ajan! Ja pikkuhiljaa, kun rakko kehittyy, kannattaa yrittää keskittyä siihen säännöllisyyteen: meillä esimerkiksi Riia pääsee heti ulos, kun se aamulla pyytää, sitten aina tasaisin väliajoin pitkin päivää. Ehkä se näin oppii pidättelemisen jalon taidon.

Koulutuskuulumisia

Riian kanssa ollaan päästy jo hyvään vauhtiin meidän tokoharrastuksessa. Oon saanut opetettua sille jo kohtalaisen hyvin sivulle tuloa ja siitä liikkeelle lähtöä. Lisäksi ollaan harjoiteltu oikeaoppista luoksetuloa ja paikalla makuuta ja istumista. Sivulle se osaa tulla jo melko siististi. Ihan vähän tarvitsee käsiapua oikean paikan löytämiseen. Luoksetulon otan sillä tavalla, että kutsun sen vain suoraa sivulle samalla käskysanalla, kuin sivulletulo muutenkin on. Mielestäni se on toimiva ratkaisu tokoa ajatellen. Liikkeelle lähtö sujuu namikäden avulla, paikkamakuu on vielä melko alkeissa, mutta tänään koulutuksessa malttoi jo tosi hyvin olla paikalla, vaikka siirryin kauaskin. Paikalla istuminen sujuu loistavasti.

Tänään tokossa harjoittelimme myös ruutua ja estehyppyä, sekä luoksepäästävyyttä. Luoksepäästävyyden uskon olevan Riialle helppoa, kunhan saataisiin siihen enemmän harjoitusta. Mittelit muutenkin ovat yleensä sellaisia koiria, jotka eivät niinkään vieraista ihmisistä välitä. Estehypystä Riia innostui, kun sen tajusin, joten uskon, että senkään kanssa ei tule olemaan mitään ongelmia :) Ruutuun lähettämistä harjoittelimme vain vähäsen lelun avulla siten, että koira oppisin ruutuun juoksemisen olevan hauskaa. Noutokapulaakin olen alkanut opettaa siten, että palkkaan naksuttimella sen koskettamisesta. Siitä aion vaikeuttaa vaatimustasoa pikkuhiljaa siihen, että se lopulta ottaa sen suuhunsa.

Riialta tuntuu melko hyvin sujuvan tähän mennessä kaikki, mitä olen sille yrittänyt opettaa. Se on aivan supermahtava koira ja saan siitä kovasti kehuja koko ajan. On se hirmuisen viisas, kiltti ja ihana. Oikea päivänpaiste!

Esimerkillinen oppilas

Tässä on video ja kuvia viime kerran pentueskarista. Harjoittelimme siellä mm. kontaktikävelyä, jossa Riia saikin toimia esimerkkinä! Ohjaaja kehotti katsomaan, kuinka hienosti Riia osaa! Oltiin keskellä hallia kävelemässä ja Riia oli naulinnut katseensa minuun. Ei olla kyllä moista harjoiteltu, mutta Riia tuntuu olevan mahdottoman miellyttämisenhaluinen koira! 

Kontaktikävelyn lisäksi harjoiteltiin luoksepäästävyyttä, luoksetuloa ja kontaktinottoa. Täytyisi vaan jaksaa ja ehtiä treenata Riian kanssa vapaa-ajallakin. Läksyksi saatiin kontaktikävelyn harjoittelua pentueskarista ja tokotreeneistä sivulletuloa.

Pentueskari

Oltiin eilen siis Riian kanssa Taitavien Tassujen pentueskarissa. Olin varautunut siihen, että ensimmäisestä kerrasta pentueskarissa Riian kanssa tulee hirvittävä. Että se vain riehuu ja räyhää. Mutta itseasiassa, se käyttäytyikin niin hyvin, että voin melkein kehua sen olleen rauhallisimmasta päästä! Toisaalta, olihan se myös sieltä vanhimmasta päästä, nimittäin suurinosa pennuista oli n. 12 viikkoisia, Riian ollessa sen 16.  

Ensimmäinen kerta oli siinä mielessä meille jopa melko tylsä, sillä siellä harjoiteltiin istumaanmenoa ja maahanmenoa sekä luoksetuloa, jotka kaikki Riia jo osaa. Tai luoksetuloa on tietenkin hyvä harjoitella erilaisissa tilanteissa, mutta olihan se nyt vähän typerää, kun koulutusohjaaja sanoi, että "kokeilkaa saada pentu istumaan", ja meillä se onnistuu siten, että sanoo koiralle "istu." No mutta häiriöharjoituksia nyt tulee sitten ainakin! 

Tässä tulee vielä kuvia koulutuksesta. Maanantaina alkaa sitten kisaamaan tähtäävien tokoryhmä pennuille. Se onkin ihan ulkokentällä, toivottavasti ei nyt aivan karmeeta keliä meille sinne heitä!

Viikonlopuksi lähdemme taas Tampereelle. Tällä kertaa kissavahdiksi ja Riia tulee mukaan. Saas nähä mitä siitä seuraa :)

SaksanPYSTYkorva

Tänään vihdoinkin Riia nosti toisenkin korvansa pystyyn! Sen sisaruksilla korvat ovat olleet pystyssä jo pitkään ja kaverini samanikäisellä länsigöötanmaanpystykorvallakin korvat olivat pystyssä alusta alkaen, vaikka korvat olivat kooltaan paljon isommat. Nyt ei kuitenkaan tarvitse tämän pystykorvat korvista murehtia, ne ovat pystyssä kuten kuuluukin!

Muutenkin meillä menee Riian kanssa hyvin :) Se viettää työpäivämme itsekseen kotona, eivätkä ainakaan naapurit ole valittaneet, että se pitäisi ääntä siellä yksinään. Koirien ohitus on vielä niin ja näin, mutta muuten pentu on reipas, iloinen ja äärettömän utelias! Sisäsiisti se ei todellakaan vielä ole, en oikein tiedä, minkä ikäiseltä pennulta sitä voisi edes odottaa...

Pentujen esikoulu alkaa meillä kuukauden päästä ja keskiviikkona menemme ekaan rokotukseen! Jee :)

Kahdeksan tuntia lastenhoitajana

Haaveammattini yläasteikäisenä oli lastenhoitaja. Tiesin olevani hyvä siinä ja ajattelin, että viihtyisin ammatissa ja että se olisi sitä, mitä haluan tehdä joka päivä. Olen duunariperheestä, joten minkäänlaista painostusta akateemiselle uralle ei ikinä ollut, oikeastaan päinvastoin: pienituloiset vanhempani toivoivat, että pääsisin itse mahdollisimman nopeasti leivänsyrjään kiinni. Olinkin pitkään aika varma, että menen lähihoitajakouluun naapurikaupunkiin. Loppujen lopuksi valitsin lukion, enkä ole sitä valintaa katunut hetkeäkään edes rankimpien jaksojen tai ylioppilaskirjoitusten aikana lukiossa. Päätökseeni mennä lukioon vaikutti kaikista eniten kaksi asiaa; kaikki parhaimmat ystäväni olivat menossa lukioon ja yläasteella tehty vierailu lähihoitajakouluun. Lähihoitajakoulussa pidetty esittelyluento ei sytyttänyt minua ollenkaan. Opinnot kuulostivat tylsiltä ja mikä pahinta, vierailun aikana huomasin, että kouluun oli menossa juuri ne tytöt, joista vähiten pidin meidän kaupungistamme. 

Päädyin siis lukioon. Lukioajasta voisin tehdä joskus oman postauksen. Lukio oli hienoa aikaa. Onneksi menin sinne. Ja sitten päädyin monen yrityksen jälkeen erityispedagogiikkaa opiskelemaan, mikä tuntuu koko ajan enemmän minun jutultani. Onneksi valitsin sen, enkä luokanopettajankoulutusta. 

Tänään olin kahdeksan tuntia sijaistamassa paikallisessa päiväkodissa. Tavallaan työ on mukavaa, juuri sellaista, mitä tykkään tehdä: lapset ovat käsittämättömän suloisia ja aitoja tyyppejä, joiden juttuja on niin kiva kuunnella! Rupean parissa tunnissa pussailemaan ja halailemaan lapsia, en tosin varmastikaan sitä tekisi, elleivät muutkin hoitajat tuolla niin tekisi. Jokatapauksessa, minusta lasten kanssa on ihana olla! Ensimmäiset kolme tuntia...

Loppupäivää kohden päätäni särkee. En ole ehtinyt syödä kuin kerran päivän aikana, se ei sovi minulle. Vessassakin kerkeän käydä vain silloin, kun kaikki lapset ovat onnellisia ja tyytyväisiä senhetkiseen olotilaansa. Eli kaikki, mitä päiväkodissa tapahtuu, tapahtuu täysin lasten armoilla. Kun kello alkaa olla niin paljon, että lapsia aletaan tulla hakemaan, tajuavat kaikki jäljelle jääneet, kuinka ikävä heillä on omia vanhempiaan. Alkaa itku, parku ja huuto. Kaikkialla. Jokapuolella ympäri pihaa/päiväkotia lapset itkevät. Jokaiselle täytyy käydä vuorollaan sanomassa, että "äiti tulee kohta." Eihän se mitään auta. Isosisarukset käyvät nykimässä hihaa, että "pikkuveikka itkee, sattuuko siihen?" Lohduta nyt sitä isompaakin siinä samalla kun pidät yhtä itkevää tenavaa sylissä, estät toista hakkaamasta kolmatta ja puhallat neljännen otsaa, kun hän ehti kolauttaa sen kolmannen kerran sinä päivänä liukumäessä. 

Pahinta on ehkä kuitenkin se kylmyys. Miksi, oi miksi aikuisille ei ole olemassa niin käytännöllisiä vaatteita kun lapsille? Luulin, että olin ottanut tarpeeksi vaatteita mukaan: minulla oli talvikengät, villasukat, tavalliset sukat, sukkahousut, trikoohousut, tuulihousut, toppi, pitkähihainen, huppari, tuulitakki, kaulahuivi, pipo ja nahkahanskat, mutta siitä huolimatta viimeistä puoltatoistatuntia pihalla seisoessani, olin niin kylmissäni, että melkein itkin. Varpaat ja sormet olivat niin jäässä, omakin nenä vuosi ja lapset itkivät. Kotiin päästyäni itkin helpostuksesta, että se oli ohi.

Eli ehkä on ihan hyvä, etten aikoinaan päätynyt sinne lähihoitajakouluun opiskelemaan lastenhoitajaksi. Se ei todellakaan olisi minun juttuni. Ihailen niitä hoitajia, jotka tuota jaksavat päivästä toiseen. Ja niin pienellä palkalla. Mihin yhteiskuntamme joutuisi ilman lastenhoitajia?