maanantai 24. syyskuuta 2018

Millainen mittelspitz on?

Minulla on kokemusta mittelspitzeistä vasta näiden kahden yksilön verran, mutta olen kuitenkin melko aktiivisesti seurannut muidenkin mittelspitzien elämää ja tapoja netin välityksellä. Seuraavaksi esittämät faktat ovat yleistyksiä, enkä väitä, että ne sopivat sataprosenttisesti kaikkiin mitteleihin. Mutta tällainen koira mittelspitz minun mielestäni on:


Mittelspitz on helppo koira.
Minä voin suositella mittelspitziä lämpimästi niin ensimmäiseksi koiraksi, kuin vähän vaativampaankin kotiin. Mitteli sopii mielestäni mainiosti myös perhekoiraksi, sillä näissä ei ole tippaakaan aggressiivisuutta ja useimmat tulevat hyvin toimeen lastenkin kanssa. Mittelspitz on myös kätevän kokoinen: se ei ole aivan mahdottoman pieni (painaa keskimäärin varmaan 6 - 9 kg), mutta ei ole suuren suurikaan, joten se on helppo ottaa mukaan minne vain. Se sopii pieneenkin asuntoon, mutta sitä ei varmasti haittaa asua tilavasti myöskään isossa omakotitalossa.

Mitteli on helppo myös siinä mielessä, että se on helppo kouluttaa. Mitteli on sekä miellyttämisenhaluinen että myös ahne koira, joten motivointi on helppoa. Mittelit innostuvat ja palkkautuvat myös leluista, etenkin, jos niitä osaa käyttää oikein. Mitteli tyytyy tarvittaessa vähäänkin ja sille riittää mainiosti rooli ihan tavallisena perhekoirana ja lenkkikaverina. Siinä riittää kuitenkin myös paukkuja harrastuskoiraksi.

Mittelspitz tulee yleisesti ottaen toimeen muiden koirien kanssa hyvin eivätkä ne yleensä ole arkoja. Mittelspitzin turkin hoito on näyttävyydestään huolimatta helppoa, sillä karvalla ei ole taipumusta takkuuntua ja on sen verran karheaa, että kuiva lika varisee turkista pois. Turkki myös kuivuu nopeasti, uskokaa tai älkää!


Mittelspitz on terve.
Mitteleillä ei ole juurikaan perinnöllisiä sairauksia. Pentua hankkiessa kannattaa kuitenkin olla tarkkana siitä, että vanhemmat on terveystutkittu silmien ja polvien osalta, sillä ne ovat rodulla pakollisia terveystutkimuksia jalostukseen käytettäviltä koirilta. Suurimmat ongelmat mitteleillä on kuitenkin lonkissa, joita rotujärjestö vasta suosittelee tutkittavan. Mitteleillä on valitettavan paljon C ja jopa D -lonkkia. Kaikilla lonkat eivät kuitenkaan oireile, mutta suosittelen silti olemaan tarkkana ja mieluiten suosimaan yhdistelmiä, jotka olisi ensinnäkin kuvattu ja mieluusti vielä edes toisella vanhemmista lonkat priimaa (eli A tai vielä ehkä B:kin). Valitettavasti on sallittua käyttää myös D-lonkkaisia jalostukseen, jos toisella vanhemmista on A tai B. Itse pitäisin C:tä raja-arvona.



Mittelspitz on loistava harrastuskoira.
Kuten jo edellä mainitsin, mittelspitz on miellyttämisenhaluinen ja ahne koira ja sen vuoksi erittäin helppo kouluttaa. Mittelspitz on oppimiskykyinen ja energinen koira, jonka kanssa vain taivas (ja tietenkin pieni fyysinen koko) ovat rajana. Mitteleitä näkee agilityssä, tokossa, rallyssa, koiratanssissa, nose workissa ja oikeastaan missä vain lajissa, mihin kaikilla roduilla on osallistumisoikeus. SM-kisoissa mittelit olivat edustettuina tänä vuonna ainakin rallyssa, tokossa ja agilityssä. 

Agilityssä mittelit ovat useinmiten mini-luokassa, nartut pääsääntöisesti kaikki (viimeisen 12 kk ajalta kaikki medi-tulokset olivat uroksilta, mitkä siis näkyivät Koiranetissä. Olisihan Riiankin pitänyt siellä olla urosten joukossa, mutta ei vain näy).  Urokset näyttävät menevän 50/50 mineihin ja medeihin. Ja sitten on Riia. Lieneekö ainut medeissä kisaava narttu Suomessa?


Mittelspitz on vahtikoira.
Tämä historiallinen fakta määrittää mitteliä kuitenkin edelleen hyvin paljon ja tuo mukanaan pari ehkä vähemmän mukavaa ominaisuutta. Ainoat mittelin huonot puolet. Ensimmäinen niistä on herkkähaukkuisuus. Mitteli siis varoittaa kaikesta vähänkin epäilyttävästä ja varsinkin, kun niitä on useampia. Sanonkin, että meillä mittelien määrä lisääntyi 100 prosenttia, mutta äänen määrä lisääntyi 300 prosenttia. Riia nimittäin oli käytännössä ihan äänetön yksin. Nyt ne Veelan kanssa yllyttävät toisiaan ilmoittamaan jokaisesta peltikaton paukahduksestakin. Mittelspitz ei kuitenkaan ole turhan räkyttäjä. Ne eivät räkytä harrastuksissa tai ulkona. Ne haukkuvat vain aiheesta. Ja ne vain ilmoittavat. Eivät räkytä.

Mittelspitz on myös erittäin pidättyväinen ja epäluuloinen vieraita kohtaan, mikä omillani on jo melkeinpä arkuutta. Molempien kanssa olen joutunut ja teen edelleen paljon töitä sen kanssa, että vieraan annettaisiin koskea ilman, että tarvisi väistää ja kyyristellä. Kummallakaan ei ole vieraista huonoja kokemuksia (ainakaan meillä olon ajalta), mutta molemmat ovat ihan samanlaisia: vieraat kiinnostavat tasan, jos heillä on herkkuja tarjota. Ja silloinkaan ei mieluusti tarvi koskea. Käsittääkseni näin voimakas pidättyväisyys ei kuitenkaan ole valtavirtaa, vaan useimmat ovat luoksepäätävempiä. Elämää haittaavaa (ihmis)arkuutta ei omillanikaan kuitenkaan ole.

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Koiran paras personal trainer

Riia ja Veela ovat kuin paita ja peppu. Ihan parhaat kaverit ja ne riehuvat käytännössä koko ajan, jos ovat vain valveilla. Tänä syksynä on ollut mahtavat ilmat ja me ollaan todenteolla panostettu vapaana lenkkeilyyn. Oikeastaan ollaan käyty tosi vähän hihnalenkeillä. Viimeksi toissapäivänä, mutta sitä edellistä kertaa en edes muista. Tytöt juoksevat irti ollessaan aivan päätöntä vauhtia toistensa perässä. Ylämäkiä, alamäkiä, umpimetsässä ja pellolla. Ne tekevät kaarroksia, kiihdyttävät ja pysähtyvät nopeasti. Siksi uskonkin, että tuo on juuri parasta treeniä, mitä agilitykoira tarvitsee. Itse en pystyisi ikinä samanlailla juoksuttamaan koiria väsyksiin, kuin mitä ne toisiaan juoksuttavat. 




Vapaana ulkoileminen tekee koiralle kaikin tavoin pelkkää hyvää. Sen mieli virkistyy ja kroppaa pääsee liikkumaan luonnollisesti ilman, että kukaan nykii remmistä tai hidastaa koiran vauhtia. Vapaana ulkoillessa koirat pääsevät myös haistelemaan juuri niin paljon kuin haluavat. Syksyn tultua ei tarvitse enää juuri pelätä käärmeitäkään, joten me ollaan liikuttu tosi paljon myös sellaisissa paikoissa, joissa kesällä ei vaan uskalla kulkea: pellon reunoilla ja järven rannoilla. Ihana, ihana syksy!

maanantai 17. syyskuuta 2018

Möllitoko ja ensimmäinen mätsäri

Meille on tapahtunut vaikka mitä tässä syyskuunkin aikana. Ehkä jopa vähän liikaakin, kun ei ole ehtinyt blogiin jokaisesta asiasta erikseen kirjoittelemaan. Ollaan treenattu ahkerasti agilityä, tokoa, rallya ja näyttelyitä. Olen Riian kanssa ollut juoksarikurssilla, josta on tarkoitus kirjoittaa vielä erikseen. Toistaiseksi olemme ihan juoksariprojektin alussa, joten siitä ei vielä pahemmin edes kirjoitettavaa ole. 

Veelalta loppui pentueskari ja oikein hyvät pohjat on kakaralle saatu agilityyn. Riian kanssa käytiin kisaamassa kolme kakkosluokan rataa, tuloksina kaksi hyllyä ja yksi tulos, ei kuitenkaan nollaa. Vauhtia oli tällä kertaa oikein kivasti, joten tuli ilmoitettua se syyskuulle toisiinkin kisoihin, syyskuun viimeinen viikonloppu. Kepitkin menivät kaikilla radoilla paremmin kuin hyvin, joten ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. 



Viime torstaina kävin Riian kanssa möllitokokokeessa. Ruutu ja merkinkierto olivat aivan hakusessa ja niitä pitää kyllä ennen seuraavaa koetta harjoitella paljon. Tosin, en yhtään tiedä, koska olemme menossa seuraavan kerran kokeeseen, koska lähialueiden kokeet tulevina kuukausina olivat sellaisina päivinä, että minulla oli niille sovittuna jo jotain muuta. Mutta katsotaan. Muiden liikkeiden osalta möllikoe meni oikein hyvin. Riia voitti avoluokan ja sai pisteitä 226. Paikkaistuminen me nollattiin, mikä oli vähän yllättävää, koska se on meille aina niin varma liike. Riia meni makaamaan heti kun selkäni käänsin. Paikkamakuuksi se oli kyllä oikein hyvä!

Veela taas kävi korkkaamassa näyttelyuransa mätsäreissä eilen. Pentuluokassa oli ennätysmäärä koiria; 59. Siitä huolimatta sain olla ylpeä omasta pikku pennustani, joka suoriutui esiintymisestä mahtavasti. Se antoi tuomarin jopa katsoa sen hampaat, eikä väistänyt yhtään, kun tuomari kosketteli sitä. Punainen nauha me saatiin, mutta ei kuitenkaan sijoituttu. Olin kuitenkin erittäin tyytyväinen pennun käyttäytymiseen ahtaassa hallissa, jossa oli paljon koiria. Kehässäkin se jaksoi esiintyä niin hyvin, ettei olisi voinut paremmin mennäkään. Nyt uskallan varmasti ilmota sen pentuluokkiin. Tarkoitus olisi mennä ainakin Jyväskylän kansainväliseen ja Messukeskukseen.

Kuvan otti Jenni Koskela.


lauantai 8. syyskuuta 2018

Kohti hallikautta

Meidän seura järjesti agilityn pm-kisat viime viikonloppuna. Me ei mahduttu mihinkään joukkueeseen Riian kanssa, mutta kisojen yhteydessä oli yksi rata kakkosillekin ja se me käytiin tekemässä. Olin ennen omaa starttia noin kuusi tuntia kökkimässä ratamestarina ja tuomarinsihteerinä ja Riia pääsi radalle vähän yllättäen. J toi sen autolla paikan päälle noin puoli tuntia ennen rataa, lämppäsi sen ja sitten mentiin. Se rata oli fiasko. Jos hyllyjä voisi saada yhdeltä radalta enemmän kuin yhden, meille niitä olisi tullut kolme. Lisäksi virhepisteitä ainakin kymmenen, ehkä jopa 15. Tällä kertaa otan kuitenkin syyn näistä kaikista itselleni. Riialla oli vauhtia ja menohaluja, minä vain ohjasin tosi huonosti. 

Ensinnäkin radalla oli okseri, jonka jälkeen piti kääntyä 180 astetta putkeen. Ei olla ehkä koskaan harjoiteltu okseria muuten kuin suoralla pätkällä, joten minä en todellakaan tiennyt mitä teen. Lähin kääntämään Riiaa kuin normaalilla hypyllä ja se lysähti suoraan okseririman päälle ja kaatui. No, siitä toivuttuamme rata eteni jonkin aikaa hyvin, kunnes tultiin taas samaan kohtaan, jossa olisi pitänyt mennä saman putken samaan päähän. Sain ohjattua Riian väärään päähän ja sieltä tullessaan sain sen ohjattua puomille. Puomilta tuomari saatteli Riian alas asti ja siitäkös Vahtikoira loukkaantui. Se alkoi haukkua räkyttämään tuomarille vahtihaukkuaan, mutta haukkuessaan sentään eteni. Tehtiin se putki ja sen jälkeiset kepit haukkuen. Keppien jälkeen se pääsi tuomarista yli ja matka jatkui. Kerkesi se loppusuoralla leiskauttamaan lentokeinunkin. Että sellaista. 




Kuvat Sami Ritoniemi
Seuraavana päivänä meillä oli omat treenit ja otettiin tuota samaa rataa, koska se oli kentälle jäänyt. Paremmin se sujui seuraavana päivänä ja päästiin harjoittelemaan okseriakin ja varmistamaan, ettei siitä jäänyt traumoja.

Keskiviikkona meillä oli Veelan pentueskarin toisiksi viimeinen kerta. Teimme siellä jo lyhyttä kahden hypyn ja kahden putken rataa. Veela alkaa olla jo oikein pätevä aksakoiran alku, enkä malta odottaa, että päästään halliin harjoittelemaan. Minä itse tykkään enemmän treenata hallissa ja varsinkin pennun kanssa se on kivempaa, kun pystyy palkkaamaan maahan paremmin eikä lelutkaan ole ihan hiekassa. 

Odotan hallikautta siinäkin mielessä, että todennäköisesti tulen saamaan koirien treenit samalle päivälle peräkkäisiin ryhmiin. Näin ajamista tulee vain kerran viikossa ainakaan tuohon suuntaan. Nyt on jo pitemmän aikaa tullut ajettua tuo 50 km suuntaansa kaksi-kolme kertaa viikossa. Vaikka piteneehän se matka yli 10:llä kilometrillä, kun siirrytään halliin. Mutta onneksi meidän seura on muuten aivan paras.