lauantai 29. huhtikuuta 2017

TK1

Tänään oltiin siis kolmansissa ja meidän viimeisissä alokasluokan tokokokeessa Jyväskylän agility teamin hallilla. Sää oli kylmä, kolea ja kostea, ja hallin katosta putoili vesipisaroita sinne sun tänne kovaa ja äänekkäästi koko ajan. Olin aivan varma, ettei Riia kestä piskojen tuomaa lisähäiriötä ja me tullaan niin mokaamaan tämä. Ajattelin, että se nousee paikkamakuussakin katsomaan, mikä ympärillä lentelee. Toisin kävi, napattiin taas täys kymppi paikkamakuusta! 

Seuraaminen meni muuten hyvin, mutta pikkuisen piskot tekivät kiusaa Riialle ja se muutamassa kohtaa jumitti haistelemaan maata. Lisäksi liikkuri sekosi ja sanoi meille "vasen" vaikka olisi pitänyt sanoa "oikea." Aivoissani raksutti siinä kohtaa, että seuraamiskuvion pitäisi olla kyllä samat kaikille, mutta miten arvosteluun vaikuttaa se, että en noudata liikkurin ohjetta...? Niinpä käännyttiin vasemmalle ja liikkurikin tajusi, mitä tuli sanottua, joutui varmaan pieneen paniikkiin ja tuomari joutui huutamaan meille heti perään täyskäännöksen. Meillä olikin seinäke enää metrin päässä :D 

Liikkeestä maahanmenosta napsahti 9. En tiedä mistä yksi piste meni, mutta veikkaan, että joko haistelusta tai vinosta perusasennosta.  Luoksetulosta saatiin 9,5, siinä koira ponkaisi perusasentoon hieman jalkani kautta, joten pieni vähennys siitä. Kapulan pidosta saatiin myös 9, ottaessaan kapulaa, Riia tapansa mukaan jäysti sitä pari kertaa, joten vähennys varmaankin siitä. 

Kaukoista täys kymppi, vaikka mokasin käskytyksissä taas! Sanoin istumaan nousussa "sivu", en tiedä mistä se tuli, mutta niin vain suustani pääsi. Onneksi koira paikkasi, eikä tullut sivulle, vaan nousi istumaan käsimerkin mukaisesti, joten ei haittaa kauheasti! 

Hypystä saatiin 8,5. Vähennys varmaankin lähinnä siitä, kun se hyppäsi taas reiteni kautta perusasentoon. Aika raju vähennys kyllä sellaisesta, mutta menkööt. Tuomari oli tosi tosi tiukka, eikä todellakaan jaellut kymppejä. Käytti koko arvosteluskaalaa ja jakoi kaikkia mahdollisia numeroita, joten täytyy olla tyytyväinen näistä. Kokonaisvaikutelma meillä oli 9. Kehui kovasti ohjaustani ja koiran innokkuutta tekemiseen. Hieno juttu!

Näin ollen meidän kisaoikeus alo-luokkaan päättyi ja nyt on pakko saada ruutu kuntoon! Vitsi tää laji on mahtava! Ai niin, tärkein meinasi unohtua! Riia oli alokasluokan yhdestätoista koirasta toisiksi paras, pistein 182 p. Lisäksi KP. Palkinnoiksi saatiin karkkeja ihmisille ja koiralle, hieno KP-ruusuke sekä mahtava pelikaanilelu. Sekä tietysti koulutustunnuksesta laatta. Lopuksi video suorituksestamme. 


torstai 27. huhtikuuta 2017

Koirani, erityislapsi.

Kirjoitanpa taas pilke silmäkummassa aiheesta Riian samankaltaisuus erityisoppilaiden kanssa. Oon viimeisen kuukauden viettänyt aika tiiviisti luokassa, jossa on kaikenlaisia ongelmia, kuitenkin näkyvimmin arjessa vaikuttavat autismin piirteet, tarkkaavaisuuden häiriöt ja impulsiivisuus. Ei ole tänäänkään voinut kuin nauraa sille, kuinka samanlaisia koirat, tai ainakin Riia on tällaisten lasten kanssa. Esimerkiksi: Autismiin kuuluu yhtenä olennaisena piirteenä pakkomielteinen kiinnostus jotakin tai joitakin asioita kohtaan. Riialle tällainen asia on ehdottomasti kepit. Se keräilee melkein jokaisen tiellä lojuvan kepin, mikä lenkillä tulee vastaan ja jäystää sitä matkalla niin kauan, että se katkeilee olemattomiin. Se syöksyy hyvien keppien perässä ojia myöten ja tarpeen tullen kiskoo ne vaikka maasta irti, jos ne sattuvat olemaan jonkinsortin juuria. Jos se olisi ihminen, se puhuisi kepeistä koko ajan. "Keppi, keppi, keppi, keppi. Pieni keppi, iso keppi." Kepit on Riian jumi ja pakkomielle.

Diagnosoisin Riialle samalla myös ne tarkkaavuuden häiriöt ja impulsiivisuuden. Kepitkin unohtuu matkan varrelle kun nenään tai silmiin osuu jotain mielenkiintoisempaa. Ja mielenkiintoisia asioitahan on pienen koiran maailman täynnä. Milloin huomion vie jäniksen papanat ja milloin juomatölkki ojassa. Riia syöksähtelee lenkillä sinne sun tänne mielenkiintoisten asioiden perässä. Onneksi olen saanut opetettua sen pysymään suunnilleen kuitenkin toisella puolella jalkakäytävää koko ajan :D 

Mikään ei voita eläviä olentoja, jotka liikkuvat. Aina parempi, jos ne liikkuvat lujaa! Me olemme koittaneet opetella Riian kanssa oikeita toimintamalleja tiettyihin tilanteisiin, kuten vaikkapa koirien ohitukseen tai pyöräilijöiden suhahtaminen selän takaa ohi. Mutta jos lenkillä tapahtuu jotain yllättävää (vaikkapa kotipihassa säikähdetään jotain kummallista ihmistä tai vastaantuleva koira päästetään iholle) enkä minä aikuisena ja ohjaajana tajua kertoa Riialle kuinka toimitaan ja katkaista tilannetta, menee sillä pasmat aivan sekaisin ja palataan taas vanhoihin kaavoihin: haukkumiseen ja riehumiseen. Tyypillistä autististeille: ei kestä rutiinien rikkoutumista ja muutoksia. 


Impulsiivisuus ilmenee sillä erityisesti tilanteissa, joissa tapahtuu paljon kaikenlaista. Se tarttuu lenkeillä helposti pieniinkin yksityiskohtiin ja muutoksiin ja reagoi niihin. Aika hyvin olemme "käytösterapialla" saaneet reaktiot kuriin niin, ettei se ilmene enää haukkumisena, vaan lähinnä pörhistelynä ja tuijottamisena, mutta joskus menee edelleen yli. Niinkuin vaikkapa eilen, kun satuimme olemaan koulun välituntien aikaan lenkillä ja reittimme kulki koulun takapihan takana menevällä polulla. Se huutavien, riemusta kiljuvien, palloa potkivien, vettä läiskyttävien ja koirasta innostuvien lasten määrä oli Riialle aivan liikaa eikä se kyennyt enää hillitsemään itseään. Se innostui haukkumaan villisti ja ryntäilemään lasten ja pallojen perässä. Kyllä tästä asiasta sai taas kotona keskustella!

Valitettavasti tällä pikkukaverilla on myös huono muisti tai ainakin heikko asioiden sisäistämisen kyky. Sille aamulla pihalla käyskentelvät koirat, töihin lähtijät ja talkkarit on aina joka kerta ihan uusi juttu. "Niin, Riia, täällä tosiaan eli muitakin ihmisiä ja eläimiä", sille saa joka aamu todeta. 

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Riia avoimessa luokassa

Tällä kertaa puhutaankin näyttelyistä. Ilmoitin nimittäin Riian Tuurin koiranäyttelyyn 11.6. Näyttelyissä Riia tulee esiintymään ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa. Eniten jännittää se, että tuomari on mies, mutta toisaalta on hyväkin saada kokemusta kivoista miehistä (kun ei niitä liikaa koirapiireissä pyöri, ei kivoja eikä vähemmänkään kivoja). Menestyksen suhteen olen jo aikalailla heittänyt toivoni, vaikka onhan Riialla junnuluokasta se SA ja hyvinhän se on sijoittunutkin. Eikä sillä EH:ta huonompaa olekaan, mutta silti jotenkin tuntuu, että se on ollut vain junnu- ja nuortenluokkien sormien läpi katsomista. Mitteleissä suositaan nykyään sellaista pommimaisuutta, pitkää ja runsasta turkkia sekä pientä kokoa. Riian säkä on noin 36 cm, joten se erottuu kyllä narttujen joukossa selkeästi isompana kuin muut. Omaan silmäänkin eroa on valtavasti, muut nartut ovat varmaan about tuon 30 cm. Karvaakaan Riialle ei ole siunaantunut edes murto-osaa siitä, mitä muilla nartuilla on. Omaa silmää Riia miellyttää kovasti. Mun mielestä mittelin pitäisi näyttää mitteliltä, eikä ylikasvaneelta pomeranianilta. Etenkin, kun tietää, että pommin pitäisi olla kääpiöversio mittelistä, joka on alkuperäinen saksanpystykorva. Mutta mitteleitä on näyttelyissä aina tosi paljon, joten menestykseen vaadittaisiin aika paljon tuuria. Vaikka hienoahan se olisi joskus saada edes yksi serti... 

Talvista rakennekuvaa Riiasta.
Ilmeestään Riia saa aina kovasti kehuja. Onhan se söpö, tiedetään!

Näyttelyihinhän mennään kuitenkin aina hakemaan sen tuomarin mielipide koirasta, joten eihän sitä tiedä, jos jonain päivänä satuttaisiin sellaiselle tuomarille, joka ei sano Riiaa "isoksi tytöksi" ja joka osaa arvostaa sen lihaskuntoa, hyvää rakennetta ja liikkumista turkin ja koon sijaan. Eikä se menestys ja tittelit loppujen lopuksi ole näyttelyharrastuksessa tärkeintä, vaan se, että pääsee näkemään tuttuja ja vaihtamaan kuulumisia. Kaikista eniten odotan mitteli-ihmisten tapaamisen lisäksi sitä, kun pääsee näkemään Jyväskylän tuttuja. Tuurin näyttelyiden aikaan olemme jo asuneet pitemmän aikaa pois Jyväskylästä, niin on kiva, että ainakin siellä sitten näkee vielä vanhoja tuttuja naamoja. 

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Hyviä päätöksiä Sagilta

Suomen agilityliitossa äänestetiin eilen hyvän asian puolesta: Suomessakin tulee ensi vuoden alusta käyttöön viisi kokoluokkaa agilityyn, minkä lisäksi rimojen maksimikorkeuksia laskettiin viidellä sentillä. 

Uudet säkäluokat ovat siis:
miniminit alle 28 cm
minit alle 35 cm
medit 35 - 43 cm
pikkumaksit 43 - 50 cm
maksit yli 50 cm

Uudet hyppykorkeudet ovat:
miniminit: 10 - 20 cm
minit: 20 - 30 cm
medit: 30 - 40 cm
pikkumaksit: 40 - 50 cm 
maksit: 50 - 60 cm


Uudet säkäluokat ja korkeudet on mielestäni ehdottomasti hyvä juttu pääasiassa koirien terveyden ja hyvinvoinnin vuoksi. Kaikista eniten minua on tehnyt pahaa katsoa pienimpiä makseja, vaikkapa niitä 43 senttisiä, joilla hyppyytettiin 65 senttisiä esteitä. Toki maksit olivat yleensä roduiltaan paimenkoiria, joiden kuuluukin päästä itseään korkeampien esteiden yli, mutta kyllä nämä uudet säännöt ovat sata kertaa paremmat, turvallisemmat ja terveellisemmät!

Myös Riian asema paranee sen verran, että tällä hetkellä voimassa olevilla säännöillä sen tulisi hypätä mahdollisesti jopa 45 cm esteitä, sillä edellytyksellä, että se kirjattaisiin mediksi. Riian on nippa nappa sen 35 cm korkea, eli joutuisi hyppäämään kymmenen senttiä itseään korkeampia rimoja. Näillä uusilla säännöillä rimat tulevat sen kohdalla olemaan vain noin viisi senttiä korkeampia kuin se itse. Ellei sitten satu onni osumaan kohdalle ja se mitattaisiinkin miniksi, jolloin rimat olisivatkin vain 20 - 30 senttisiä. Mielestäni luokkien välillä on edelleen vähän epäreiluutta, sillä juuri medeissä ja makseissa koira saattaa joutua hyppäämään itseään korkeampia rimoja, kun taas muissa luokissa niin ei missään tapauksessa käy. Sinänsähän sillä ei ole mitään väliä, kunhan luokan sisällä samankokoiset hyppää samoja rimoja. Mutta silti, ajatellaan vaikka Riiaa senttiä matalempaa rotukaveria, joka pääsee hyppäämään 20 - 30 senttisiä rimoja, kun taas Riia hyppää jopa neljäkymmentä senttisiä esteitä, vaikka koirien säkäkorkeuden välillä on 1 cm! 

Kuitenkaan 40 cm rimat eivät kuulosta niin pahoilta, kuin 45 cm. Eikä ykkösluokassa ainakaan edes tule olemaan vielä noin korkeita rimoja, joten todennäköisesti päästään jonain päivänä sitten Riian kanssa starttaamaan kisaura agilityssäkin! Ihana juttu!

Eilen Riia kepittelikin tosi hienosti kaikki 12 keppiä ilman ohjureita ja jopa putken kautta! Oli ihan superihana huomata, että viimeinkin ne alkaa sujua! Myös radalla saatiin palautetta siitä, kuinka hienosti se on oppinut hakemaan esteitä ja kuinka minä pystyn olemaan jo saattamatta sitä ihan sinne perille asti! Voi mun pientä mutilahjakkuutta <3


maanantai 17. huhtikuuta 2017

Ajatuksia rotuennakkoluuloista

Eilisen tokokokeen jälkeen päässäni on pyörinyt paljon ajatuksia siitä, minkä rotuisen koiran oletetaan pärjäävän missäkin lajissa ja miten minkäkin rodun oletetaan toimivan. Mitä tuomarin ja muiden kilpailijoiden päässä liikkuu, kun tokokilpailujen osallistujalistalla on niiden bortsujen, kelpieiden ja aussieiden seassa yksi mitteli? Mitä mahtaa miettiä tuomari? Millaiset paineet taas on perinteisten palveluskoirarotujen edustajien ohjaajilla tai seurakoirien kanssa harrastavilla?

Voisin aloittaa ajatuksilla, jotka ovat pyörineet omassa päässäni. Ensinnäkin, minulla on ollut valtavat paineet saada Riia toimimaan samalla intensiteetillä kuin erilaiset palveluskoirarodut. Sen takia lykkäsin tokokokeisiin osallistumistakin niin pitkään. Pelkäsin, että menemme sinne vain nolaamaan itsemme niiden bortsujen ja aussieiden sekaan. Ekan kokeen jälkeen puhkuin kuitenkin ylpeyttä: me tultiin neljänneksi, enkä muista oliko tokaksi tullut paimenkoira, mutta ekaksi ja kolmanneksi tulleet olivat kultsuja. Me voitettiin (ehkä) kaikki kisan paimenkoirat! Tokien kisojen jälkeenkin ajatukset olivat suht samanlaisia: olimme seitsemänsiä yhdestätoista koirasta. Edellä oli paljon paimenkoiria, mutta myös kaikki, jotka jätimme taaksemme taisivat olla bortsuja. Koko luokan voitti papillon ja kilpailun jälkeen sen omistaja päivitteli, että sai todennäköisesti jotain söpöyspisteitä. Todellisuudessa papillon vain oli oikeasti paras. Papillon voitti ihan oikeutetusti. Mutta jos minä olisin voittanut, olisin todennäköisesti ajatellut samoin. Ajattelen niin jo viidestä kympistämmekin. Vaikka oikeasti tavallaan myös tiedän senkin, että Riia oikeasti osaa ne liikkeet ja se teki ne täydellisesti. Se ansaitsi ne kympit. 


Antaako tuomari söpöyspisteitä ja tuomitseeko se tiukemmin valtarotuja? Tokokokeiden säännöissä sanotaan, että arvostelussa pitää ottaa huomioon koiran rotu, mutta uskon sen tarkoittavan lähinnä sitä, että otetaan huomioon se, ettei berninpaimenkoira liiku yhtä ketterästi kuin bordercollie. En usko, että ainakaan kumpikaan noista tuomareista, kellä me olemme olleet, antoi meille parempia pisteitä sen takia, että mulla ei ole bortsua. Tätä ajatusta tukee ainakin se, kun juttelin erään bortsun ohjaajan kanssa ja hän epäili saaneensa niin hyvät pisteet, koska hänellä ON bortsu. Olen kuullut myös joitain juttuja tuomareista, jotka katsovat ei-palveluskoirarotuja nenänvarttaan pitkin ja ihmettelevät ääneen, miksi tuollaisen kanssa edes viitsitään yrittää. Täytyy toivoa, ettemme joudu sellaiselle tuomarille koskaan. 

Mietin myös paineita, mitkä bordercollieiden, kelpieiden ja aussieiden, eri lajien valtarotujen ohjaajilla saattaa olla. Jos mittelin kanssa mokaa, voi vaan päivitellä, että tää nyt vaan on tätä mittelin kanssa. Onko nolompaa mokata paimenkoiran kanssa? Odottavatko tuomarit, yleisö ja muut kilpailijat sitä, että noiden rotujen kanssa pärjätään. Vaikka muiden kilpailijoiden suusta en ole samanlaisia ajatuksia kuullutkaan, itse pääni sisällä ehkä vähän odotan näiden rotujen osaavan ja pärjäävän ja siksi ihmettelen ohjaajia, joiden koirassa on selkeästi potentiaalia, mutta sen kanssa ei vaan olla treenattu tarpeeksi ja siksi ei onnistuta. Ymmärrän toki asian nuoren koiran kanssa ja harrastusten alkutaipaleela. Ja mun puolesta saa ilman muuta mennä kisoihin puolivalmiin koiran kanssa harjoittelemaan kisatilannetta. Itse en vaan siihen pystyisi. Minä haluan mennä kisoihin valmiin koiran kanssa. Silloin ei tarvitse niin paljoa jännittääkään! 



Ajattelin noita valtarotujen paineita myös siltä kannalta, että rodun lajiharrastajien välillä ei välttämättä ole samanlaista kannustushenkeä kuin vaikkapa mitteleillä. Todennäköisesti päin vastoin. Voin kuvitella, kuinka joku, joka epäonnistuu bortsun kanssa, saattaa joutua selän takana merkitsevien katseiden kohteeksi. Tai vaikkapa eri kasvattajien välillä saattaa olla kilpailua siitä, kenen kasvatit pärjäävät parhaiten. En tiedä, onko muilla roduilla vastaavia, mutta Facebookissa on ryhmä Toko Spitz, joissa saa aivan mielettömän lämmintä palautetta aina kaikista treenivideoista sekä kullanarvoisia neuvoja, jos joku liike ei vaikkapa ota onnistuakseen. Siellä onnitellaan onnistumisista ja toivotetaan hyvät joulut ja pääsiäiset. Ihana ryhmä! Ja mikä parasta, olen Facebookissa tosi monen ryhmän jäsenen kaverikin, sillä on tullut nähtyä heitä ja tutustuttua esimerkiksi mittelimestaruuksissa tai sitten näyttelyissä. Ja toisia kannustetaan aina kovasti! Jotenkin tuntuu, ettei jossain bortsuryhmässä välttämättä arvostettaisi samanlailla alokasluokan tulosta 172/200. Saa sanoa, jos olen väärässä, olisi ihan mielenkiintoista kuulla! 

Itselläni on siis kovat paineet onnistua, siellä kaikkien pk-rotujen keskellä. Oli kuitenkin ihana kuulla ekoissa kisoissa tuomarilta, kun hän kätteli minua, että arvostaa kovasti, kun harrastetaan myös näillä erikoisemmillakin roduilla, vaikka itse bortsuihminen olikin. Näiden kisojen jälkeen minulla on jotenkin sellainen olo, että koen juuri tämän omaksi jutukseni. Haluan näyttää, että muistakin roduista on tähän lajiin. Vaikka toisaalta olen myös sitä mieltä, että myös bortsut, aussiet ja kelpiet ovat koiria, joita pitää kouluttaa, eivätkä nekään ole mitään ruusukeautomaatteja. Silti. Onhan se pirun hienoa, kun oma pieni vahtipystykorva vetää viisi täyttä kymppiä. Meidän paikkamakuuryhmässäkin ainoana. Se pieni pystykorva siellä bortsun ja kelpien välissä. 


sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Alokasluokan toinen ykkönen!

Me oltiin Riian kanssa tänään taas Popdogin tokokokeessa. Tuomarina tällä kertaa Riikka Pulliainen. Jännitti taas aivan hitokseen ja vaikka alokasluokassa suoritusaika on aika lyhyt, tuntui, että jouduimme odottamaan omaa vuoroamme ikuisuuden, kun olimme vasta kuudensia. Onneksi ei sentään yhtään myöhemmin, sillä näissä kisoissa alokasluokkalaisia oli peräti 11. Viimeisenä vasta olisi ollutkin odottelemista. Tuomari oli aivan ihana, hän jopa suositteli temputtamaan kesken suorituksen ja käyttämään paljon sosiaalista palkkaa. Myös etukäteen jännittämäni luoksepäästävyys hoitui kuin vettä vaan, kun hän kehotti käyttämään nameja siinä, jos on ongelmia. Lisäksi Pulliainen on itsekin mitteli-ihmisiä, niin oli Riiasta kovin mielissään. Ja kun Riia ei ollut hänestä yhtään mielissään, toisin kuin kaikki muut koirat, hän sanoikin vain, että mitteleitä nyt vaan ei yleensäkään kiinnosta. 

Oma suorituksemme meni muuten nappiin, eikä minulla ole mitään muuta moitittavaa, muuta kuin seuraamisessa Riia vähän jätätti ja sen vire oli selvästi ehtinyt jo laskea liikaa, kun en uskaltanut kehua sitä. Pelkäsin niin paljon, että se karkaa taas. Mutta eipä se kehumatta jättäminen toiminut yhtään, kun se vire laski sitten niin paljon. Toinen liike, missä mokattiin, oli kaukokäskyt. Olen melko varma, että annoin koiralle väärän jättökäskyn, eli "jää" "odota" sijasta, joten se taisi hämmentyä. "Jää" tarkoittaa nimittäin meillä sitä, että siitä tullaan luokse ja "odota" tarkoittaa kaukoja. Riia jäikin sitten paikoilleen makaamaan eikä meinannut nousta ylös edes toisella käskyllä ja liike meni siten nollille. Muuten olen aivan mielettömän tyytyväinen meidän tulosriviin:

Paikalla makaaminen: 10
Seuraaminen: 8
Kapulan pito: 10
Liikkeestä maahanmeno: 10
Luoksetulo: 10
Estehyppy: 10
Kaukokäskyt: 0 
Kokonaisvaikutelma: 9

Yhteensä: 172 p. = 1. palkinto

Pitää jatkossa tsempata vielä enemmän tuon seuraamisen kanssa ja keksiä joku sosiaalinen palkkaustapa sille liikkeiden väliin, joka kohdistuu minuun eikä se kuumenisi siitä liikaa. En malta odottaa seuraavia kokeita!



Punkkiaika on taas käsillä

Kesän inhottavin vitsaus on punkit. Nuo rumat, ällöttävät, tiukasti ihoon tarrautuvat ja vertaimevät pirulaiset. Vaikka viime yönä olikin kuusi astetta pakkasta, on silti kunnon kevään saapuminen ja maan sulaminen vain ajankysymys. Ja sehän tarkoittaa myös sitä, että punkit heräävät. Viime kesänä käytimme Riialla punkkien karkottamiseen Bravectoa ja siihen olin oikein tyytyväinen. Koko kesän aikana näkyi vain yksi punkki ja sekin sen jälkeen, kun Bravectosta oli vaikutusaika loppunut ja olin unohtanut antaa toisen tabletin. Itseäni kuitenkin kovasti epäilyttää Bravectossa se, ettei sen pitkäaikaisvaikutuksia ole vielä voitu tutkia, koska se on niin uusi keksintö. Ei tekisi mieli laittaa koiraan myrkkyä, joka muuttaa veren sellaiseksi, että se tappaa punkit. Ei kuulosta nimittäin omasta mielestäni kauhean terveelliseltä. Mutta toisaalta aine oli tehokas ja moni sitä käyttää eikä Riialle viime kesänä tullut mitään haittavaikutuksia, joten en tiedä. Ajattelin, että jos soittaisin eläinlääkärille ja kyselisin vähän, mitä he suosittelisivat...


Apteekistahan saa kaikenlaisia punkkikarkotteita myös ilman reseptiä, mutta liuoksetkin epäilyttävät minua. Meidän kasvattajakin varoitti niistä jo Riiaa hakiessamme ja olen kuullut niistä itsekin huonoja juttuja. Lisäksi Riia rakastaa uimista ja muistaakseni liosten teho saattaa uinnista heiketä. Ja ensi kesänähän me asumme järven rannalla, joten uitua varmasti tulee. 


Yrttipanta olisi siinä mielessä hyvä vaihtoehto, kun se ei tosiaan sisällä mitään myrkkyjä, vaan on luonnonmukainen. Lisäksi se voisi jonkun verran suojata myös hyttysiltä ja kärpäsiltä. En usko, että yrittipannan teho on mikään maailman mahtavin, mutta toistaiseksi meillä päin ei ainakaan ole mitään kauheita määriä punkkeja ollutkaan, joten ehkä se sataprosenttinen teho ei olekaan ihan niin tärkeä juttu ensi kesänä. Täällä Jyväskylässä punkkeja on ihan pilvin pimein, joten täällä tarvittiin vähän kovempiä myrkkyjä.

Yksi vaihtoehto olisi myös luonnonmukaiset valkosipulikapselit, jotka kuulemma tekevät koirasta punkeille vastenmielisen hajuisen. Niidenkin tehosta olen kuullut vähän erilaisia näkemyksiä, mutta olisi niin paljon mukavampi ehkäistä punkkeja tuollaisilla luonnontuotteilla, kuin tutkimattomilla myrkyillä. 

Olisi kiva kuulla, millä te lukijat torjutte punkkeja tänä kesänä ja suositteletteko erityisesti jotain valmistetta?


lauantai 15. huhtikuuta 2017

Koiratanssia

Meillä on nyt päättynyt Digidogin neljän viikon koiratanssikurssi. Olen tosi tyytyväinen kurssin antiin, sillä saimme kurssin vetäjältä, joka on koiratanssituomari, tosi hyviä vinkkejä siihen, kuinka saisimme parannettua tekemääni koreografiaa, kuinka muokataan biisejä ja miten tempuista saa näyttävämpiä. Sydäntäni lämmitti erityisesti hänen kommenttinsa, että laatimani esitys olisi avo-luokan tasoa. Tästä syystä aloin vakavissani miettimään, että jospa lähtisimme Riian kanssa jonain päivänä kokeilemaan koiratanssikisoja. 

Mielestäni koiratanssi on siitä kiva laji, että siinä pystyy tuomaan juuri ne oman koiransa parhaat puolet esiin. Jos sille on joku asia vaikea tai joku temppu ei vain onnistu, sen voi jättää pois ja keksiä tilalle jotain muuta. Riia osaa jo valmiiksi aika paljon temppuja, joten niistä on melko helppo lähteä koreografiaa keksimään ja suunnittelemaan. Jotenkin kipinä kokeilla tätä lajia kasvoi ihan valtavan suureksi. Mitteleitä ei kovin paljoa taida koiratanssissa kisata, joten senkin puolesta olisi hienoa mennä näyttämään, että mitteleistä on myös tähän! 

Voisin tähän postaukseen liittää viimeisimmän version meidän koreografiasta. Minulla on itselläni siinä tosi tarmoton ja vetämätön olo, joka heijastuu siten koiraankin ja näkyy suorituksessamme lievänä apaattisuutena ja sähläyksenä, mutta minä olen siis tällä hetkellä ja videota kuvattaessa kuumeessa ja vatsataudissa, joten se johtuu siitä. Mutta ihanaa, kun meidän koreografia on noin valmis, biisi on muokattu ja voin alkaa suunnittelemaan vaikka esiintymisvaatteita! 

Koiratanssikisoja ei Suomessa taideta kovin montaa vuoden aikana järjestää. Virkkuun oli listattuna vain kahdet kisat. Toisiin oli ilmoittautuminen jo sulkeutunut ja toiset olivat Oulussa kesäkuussa. Pikkuisen kiinnostaisi lähteä kisaamaan, mutta Oulu on kyllä aika kaukana. Toisaalta, jos samaan syssyyn yhdistäisi jonkun kesälomareissun, niin mikä ettei voisi sinnekin asti lähteä ajelemaan! Täytyy laittaa mietintämyssyyn!


torstai 13. huhtikuuta 2017

Totuus Riiasta

Kuten varmasti jokaisessa koirassa, myös Riiassa on piirteitä, jotka mielelläni laittaisin vaihtoon. Monesti tulee täällä blogin puolella vain kehuttua Riiaa, koska päällisin puolin se on loistava harrastuskoira ja juuri omaan käteen sopiva. Kuitenkin jotkut asiat siinä on sellaisia, joiden kanssa ollaan saatu tehdä rutosti töitä ja tehdään vieläkin. 


Yksi itseäni eniten aivoon ottavista asioista Riiassa on sen impulsiivisuus. Koen, että Riian häiriöherkkyys ja kentältä karkailu, joka meille joskus oli ongelma, johtuvat sen impulsiivisuudesta. Riia ottaa häiriötä KAIKESTA. Oli sitten ihminen, koira, karvapallo kentällä, namin jäämiä, ilmastoinnin pauketta tai mitä vain, sen pää pyörii helposti 360 astetta ympäri KOKO AJAN, jossei siihen puutu. Olen joutunut tekemään sen kanssa paljon keskittymisharjoituksia, joskus ihan sekuntikellonkin kanssa, keskittymiskykyä sekunti sekuntilta harjoittelemalla. Silti impulsiivisuus puskee päälle tilanteissa, joissa itse en ole ehkä niin tarkkana, kuten vaikkapa lenkkien aluksi tai kisajännityksissä. Pihalle meno varsinkin aamuisin, kun itse ei yhtään jaksa välittää, on Riian kanssa rasittavaa. Se ottaa häiriötä kaikesta ja käyttäytyy kuin pellolla kasvanut, kun en jaksa puuttua siihen. Se haukkuu kaiken ihmisistä toisiin koiriin, jahtaa kadunlakaisukonetta tai pyöriä, tuijottelee ja kiihtyy. Se on tosi rasittavaa. En tiedä, oppiiko se siitä koskaan pois. Maalle muuttaessamme tilanne toki rauhoittuu, kun siellä ei mitään liiku missään, mutta se ei ongelmaa kuitenkaan kokonaan poista. 

Kentällä impulsiivisuus ilmenee siten, että jos en itse ole koko ajan skarppina, kuten vaikkapa kouluttajalle puhuttaessa tai kisajännityksissäni, koira helposti ryntää haukkumaan ihan pieniäkin häiriötekijöitä. Tai tutkimaan jotain karvatolloa. Olen erityisopettaja koulutukseltani ja Riia käyttäytyy kuin AD(H)D-oppilas. Sen aivot etsivät kokoajan jotain impulseja ympäristössä, jotain mihin reagoida. Ja sille kelpaa vaikka se karvatollokin. Paikoillaan pysymättömyyttäkin esiintyy, mutta onneksi ollaan saatu treenattua paikkamakuu satavarmaksi. Vaikka paljon työtä se on vaatinut. 

Kotonakin Riian on vaikea olla reagoimatta erilaisiin ääniin. Itseäni rasittaa aivan tuhottomasti, kun se joka ikisestä narahduksesta nousee katsomaan, mikä se oli. Se nukkuu yleensä aina sängyn alla ja kuinka rasittavaa onkaan, kun se juuri sinne päästyään nousee katsomaan, kun pudotan jonkun huulirasvan lattialle tai naapurin ovi kolahtaa. Joskus se myös pöhisee äänille, mutta luojan kiitos ei sentään hauku! 


Toinen rasittava ominaisuus impulsiivisuuden lisäksi on se, kun Riia käy käsiini kiinni. Mun kädet on ihan taisteluarvissa, kun se sekä turhautuessaan että innostuessaan ottaa niihin kiinni. Toisaalta arvostan sitä, että se ottaa kiinni asioista ja on sillä tavalla vietikäs. Harmi vain, kun se vietikkyys iskee yleensä käsiini. Ja lelunkin kanssa revitellessä sitä ei yhtään haittaa vahingossa napata sormesta. No, siihen olisi pitänyt tietenkin puuttua jo pentuna, eikä se nyt niin kauheasti haittaa. Vähän vaan noloa, kun olen joka treeneissä Haukkiksen lääkekaapilla tai kädet verillä...

Riia on myös helkutin itsepäinen ja juonitteleva. Jos se ei halua tehdä jotain, ei sitä voi siihen pakottaakaan, koska se vain lähtee pois paikalta. Tai vaihtoehtoisesti kääntää katseensa pois eikä reagoi mihinkään. Olen saanut sille aika hyvän työmotivaation kasvatettua ja sellaisia tilanteita, ettei se haluaisi tehdä jotain asiaa, esiintyy tosi harvoin. Yleensä vain silloin, kun se on väsynyt tai jostain syystä ahdistunut, kuten vaikkapa taannoin keinu-pelossa. Väsyneenä, jos se saa päähänsä, että hänhän lähtee tauolle, niin hänhän sitten lähtee. Ja jos on jano kyseessä, niin se menee vaikka seinäkkeestä läpi vesikupilleen. Toki se on koiran hyvinvoinnin kannalta hyväkin asia, että osaa määritellä sen, milloin koira ei vain jaksa. Riia ei tosiaan ole sellainen koira, joka tappaisi itsensä työllä. Ei todellakaan. Toisaalta semmoinen koira olisi ihana, sellainen joka niin kiihkeästi nauttii työnteosta, mutta eihän se kovin tervettä ole. 

Juonittelevuus tulee ilmi siten, että jos Riialla on jotain kiellettyä suussaan, tai sellaista, jonka minä siltä haluan syystä tai toisesta pois, se osaa kyllä juoksuttaa. Ja tietää olevansa nopeampi. Kaikista ärsyttävintä on se, kun se tuo sen esineen tai asian, vaikka nyt pallon, ihan siihen lähelle, mutta juuri kun olet kumartumassa ottamaan pallon siltä, se kääntää päätään juuri sen verran, ettet saakaan otettua sitä. Jos otat askeleen Riiaa kohti, se ottaa kaksi poispäin. Jos yrität syöksyä, se syöksyy nopeammin. Ja juuri vain sen verran, ettet saa siitä kiinni. Aarg!


Riia on muutenkin vähän liian fiksu ja ihmisiä hyvin lukeva. Kuten olen jo täälläkin kirjoittanut, olen saanut monta kertaa kuulla kouluttajilta, kuinka se kusettaa minua mennen tullen saadakseen herkkuja helpommin. Ja minä tyhmä tanssin sen pillin mukaan. Senkin lopettamiseksi tehdään kovasti töitä. 

Vielä yksi rasittava asia tulee mieleen: Riian tietynlainen herkkyys. Sille jäi aika pahat traumat silmätarkastuksesta, jonka jälkeen se ei ole antanut senkään vertaa ihmisten koskea siihen, kuin aikaisemmin antoi. Tämä tuo omat ongelmansa niin näyttelyihin, kuin vaikkapa tokon luoksepäästävyyteen. Ei se onneksi aggressiivisuutena purkaudu, mutta väistämisenä ja sellaisena paniikkina. Riia pyrkii vain pois. 

Olen kuullut sekä Riian äitistä, että sen parista sisaruksesta, että niiden kanssa on ollut jonkun verran haasteita tai jopa vaikeuksia. Uskon, että toisenlaisessa kodissa ja toisenlaisilla ihmisillä Riiassakin olisi paljon potentiaalia ihan mahdottomaksi ongelmakoiraksi ja kiusankappaleeksi. Olen kuitenkin itse käyttänyt aina melkein kaiken vapaa-aikani koiran kanssa harrastamiseen ja pyrkinyt pääsemään monien eri ihmisten koulutettavaksi ja todella myös ottamaan kaikista neuvoista opikseni. Vielä meillä on matkaa hyvin käyttäytyvään unelmakoiraan, enkä tiedä, päästäänkö sinne asti edes koskaan. Mutta Riiassa on juuri sopivasti ollut haastetta. Sen kanssa on kuitenkin loppujen lopuksi kiva harrastaa. Uskon, että kaikkiin ongelmiin pystyy vaikuttamaan. Pitää olla vain oikeat keinot. 

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Elämänmuutoksia

Me ollaan muuttamassa pois Jyväskylästä ensi kuun lopulla. Harmillista on jättää kaikki ihanat koiraihmiset, joihin olen täällä saanut tutustua. Surkeeta on jättää treenikaverit, seurat, naapuruston koirat ja tutut harrastuspaikat. Mutta paljon tässä on hyvääkin: pääsemme muuttamaan maalle. Kyllä mulle itselleni henkilökohtaisesti riittää koiran kanssa asuminen kaupungissa. Sitä vihan ja pelon määrää, jota joutuu kohtaamaan päivittäin, ei vaan loputtomiin jaksa. Ainakaan, kun tietää paremmasta. Täällä Jyväskylässä on ollut aika paljon esimerkiksi myrkytys- ja myös hyökkäysjuttuja, joten ihanaa päästä rauhallisemmalle seudulle asumaan. Ei tarvitse edes kakkapusseja kuskata enää lenkeillä kesällä mukana, kun meidän tulevia lenkkipolkujamme kiertää vain minä ja metsäneläimet. Riialle luvassa on paljon uimista, vapaana oloa, metsälenkkejä, toko- ja frisbeetreenejä omalla pihalla, kuraleikkejä ja varmaan lintujen jahtaamistakin. En malta odottaa.

Riia viime viikonloppuna tulevilla kotipelloilla.


Maalla asumisessa on kuitenkin se huono puoli, että harrastusmahdollisuudet ainakin muuttuvat hyvin paljon. Kesäaikana lähin agilitykenttä on onneksi ihan kymmenen minuutin automatkan päässä, mutta varsinaista harrastusporukkaa minulla ei siellä ainakaan vielä ole. Varmaan tokoiluseuraa tulen saamaan kaupungin koiraharrastuskentältä ja ainakin yhden agilityharrastajan tunnen ja tiedän sieltä. Kuitenkaan varsinaisesti minkäänlaisia ohjattuja toko- tai agilityryhmiä ei taida kaupungin sisäpuolella olla. Naapurikaupungissa Seinäjoella onkin sitten jo paremmat mahdollisuudet harrastamiseen ja mikä parasta: sillä alueella tunnutaan treenaavan myös melko paljon pk-lajeja. Tosi ihana juttu tulevaisuutta ajatellen... Ajattelin hakea Seinäjoelle ainakin joihinkin treeniryhmiin treenailemaan viimeistään syksyllä, vaikka ajomatkaa tuleekin olemaan reilu puoli tuntia. On se silti vähemmän, kuin silloin taannoin aikaa meni treeneihin siirtymiin, kun Jyväskylän sisällä kuljin vielä busseilla treeneissä. 



En tiedä, jäämmekö lopullisesti asumaan sinne, minne nyt olemme muuttamassa, mutta ainakin nyt toistaiseksi. Voi olla, että tie vielä jonain päivänä vie lähemmäs jotain koirahallia, mutta tällä hetkellä tuntuu tosi hyvältä päästä asumaan vähän syrjempään. Sittenpähän sen näkee, millaista on ajaa hallille vähän pidempi matka ja miltä tuntuu treenailla vähän erilaisessa porukassa ja puitteissa, kuin mihin on tottunut. Ja itselleni ainakin sekin tekee jo paljon, kun on tosiaan se oma piha, missä pystyy ainakin kaikkia tokoliikkeitä harjoittelemaan turvallisesti. Ei tarvitse joittenkin 15 minuutin merkinkiertotreenien takia lähteä omasta kotipihasta minnekään. 

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Yhteistyössä Faunatar: Over Zoo -sarja

Little Big Paw -märkäruuista kertomassani postauksessa mainitsin, että saimme Faunatterelta testiin samassa yhteydessä myös toisenlaisia tuotteita. Nämä olivat Over Zoo -sarjan shampoo ja hoitoaine pitkäkarvaisille koirille. Itse en ole ikinä ollut mikään shampoohifistelijä, vaan olen pessyt Riian vain markettishampoilla ja esimerkiksi näyttelyitä varten olen monesti jättänyt ihan kokonaan pesemättäkin. Uskon kuitenkin, että eläinkaupoissa myytävät tuotteet ovat markettituotteita laadukkaampia, joten oli mukava päästä testaamaan tätä tuotesarjaa. Ennen kaikkea oli mukava päästä testaamaan hoitoainetta, sillä en ole ikinä pessyt koiraa niin, että olisin käyttänyt turkkiin myös hoitoainetta. 


Pesuun joutuva kaveri

Näillä kurakeleillä tulikin shampoo enemmän kuin tarpeeseen ja päästiin melkein heti testaamaan tuotteita. Jo shampoon levityksen aikana tuli esille pari selkeää eroa markettituotteisiin verrattuna: tuoksu ja vaahtoavuus. Tuoksu oli ihanan pehmeä ja hento, eli en usko, että häiritsi koiraa, mutta oli mukavan miellyttävä pesijälle perus märkä koira -parfyymiin verrattuna. Toisekseen, siinä missä markettien shampoita joutuu kaatamaan kolme neljäsosaa pullosta koiran turkkiin, että joka puolelle saa levitettyä, riitti Over Zoo -shampoota muutama pumppaus tekemään saman. Shampoo siis vaahtoutui ja levittyi mukavasti. 

Shampoopesun jälkeen Riia karkasikin jo ovelle valmiina kuivaamaan itsensä sohvaan, mutta tällä kertaa sillä olikin vuorossa hoitoaineen laitto. Hoitoaineen laitossa ei ollu mitään ihmeellistä: shampoopesun jälkeen vain märkään turkkiin ja vaikutusaika muutaman minuutin. Riia ei kauheasti arvostanut vaikutusaikaa, vaan katsoi minuun kylppärin ovella kysyvästi ja välillä pyörien; eikö nyt pääsis jo... Kuitenkin vielä huuhtelut ja sitten vasta kuivaus. Ja tälläkin kertaa ihan pyyhkeeseen.


Turkin kuivattua täysin, huomasin pari merkittävää seikkaa: Turkki oli pöyheä ja ilmava. En tiedä, johtuiko se hoitoaineesta, vai laadukkaasta shampoosta, mutta yleensä pesun jälkeen Riian turkki on vähän lässähtänyt (koska en omista fööniä ja tästä syystä en pese sitä yleensä ennen näyttelyitä). Toisekseen, turkki selvästi loisti ja valkoisista kohdista oli tullut selvästi valkoisia. Ja kolmas, itselleni merkittävin asia oli se, että turkki ei ollut enää yhtään sähköinen. En tiedä miksi, mutta itselläni on ongelmana saada sähköiskuja kaikista: ovenkahvoista, eläimistä, autosta, lapsista. On tosi inhottavaa, jos haluaa silittää koiraa, mutta antaakin sille sätkyn. Riian turkissa väheni sähköisyys kokonaan pois. Tavallisella markettishampoolla pestäessä sähköisyys vain pahenee - jälleen yksi syy, miksi en yleensä pese koiraa ennen näyttelyitä. Uskon, että sähköisyyden poisti juurikin hoitoaine, koska ainakin omissa hiuksissa hoitoaineen käyttö vähentää sähköisyyttä. Onneksi Over Zoo -shampoosta ja hoitoaineesta riittää meille vielä pitkäksi aikaa!