Kirjoitanpa taas pilke silmäkummassa aiheesta Riian samankaltaisuus erityisoppilaiden kanssa. Oon viimeisen kuukauden viettänyt aika tiiviisti luokassa, jossa on kaikenlaisia ongelmia, kuitenkin näkyvimmin arjessa vaikuttavat autismin piirteet, tarkkaavaisuuden häiriöt ja impulsiivisuus. Ei ole tänäänkään voinut kuin nauraa sille, kuinka samanlaisia koirat, tai ainakin Riia on tällaisten lasten kanssa. Esimerkiksi: Autismiin kuuluu yhtenä olennaisena piirteenä pakkomielteinen kiinnostus jotakin tai joitakin asioita kohtaan. Riialle tällainen asia on ehdottomasti kepit. Se keräilee melkein jokaisen tiellä lojuvan kepin, mikä lenkillä tulee vastaan ja jäystää sitä matkalla niin kauan, että se katkeilee olemattomiin. Se syöksyy hyvien keppien perässä ojia myöten ja tarpeen tullen kiskoo ne vaikka maasta irti, jos ne sattuvat olemaan jonkinsortin juuria. Jos se olisi ihminen, se puhuisi kepeistä koko ajan. "Keppi, keppi, keppi, keppi. Pieni keppi, iso keppi." Kepit on Riian jumi ja pakkomielle.
Diagnosoisin Riialle samalla myös ne tarkkaavuuden häiriöt ja impulsiivisuuden. Kepitkin unohtuu matkan varrelle kun nenään tai silmiin osuu jotain mielenkiintoisempaa. Ja mielenkiintoisia asioitahan on pienen koiran maailman täynnä. Milloin huomion vie jäniksen papanat ja milloin juomatölkki ojassa. Riia syöksähtelee lenkillä sinne sun tänne mielenkiintoisten asioiden perässä. Onneksi olen saanut opetettua sen pysymään suunnilleen kuitenkin toisella puolella jalkakäytävää koko ajan :D
Mikään ei voita eläviä olentoja, jotka liikkuvat. Aina parempi, jos ne liikkuvat lujaa! Me olemme koittaneet opetella Riian kanssa oikeita toimintamalleja tiettyihin tilanteisiin, kuten vaikkapa koirien ohitukseen tai pyöräilijöiden suhahtaminen selän takaa ohi. Mutta jos lenkillä tapahtuu jotain yllättävää (vaikkapa kotipihassa säikähdetään jotain kummallista ihmistä tai vastaantuleva koira päästetään iholle) enkä minä aikuisena ja ohjaajana tajua kertoa Riialle kuinka toimitaan ja katkaista tilannetta, menee sillä pasmat aivan sekaisin ja palataan taas vanhoihin kaavoihin: haukkumiseen ja riehumiseen. Tyypillistä autististeille: ei kestä rutiinien rikkoutumista ja muutoksia.
Impulsiivisuus ilmenee sillä erityisesti tilanteissa, joissa tapahtuu paljon kaikenlaista. Se tarttuu lenkeillä helposti pieniinkin yksityiskohtiin ja muutoksiin ja reagoi niihin. Aika hyvin olemme "käytösterapialla" saaneet reaktiot kuriin niin, ettei se ilmene enää haukkumisena, vaan lähinnä pörhistelynä ja tuijottamisena, mutta joskus menee edelleen yli. Niinkuin vaikkapa eilen, kun satuimme olemaan koulun välituntien aikaan lenkillä ja reittimme kulki koulun takapihan takana menevällä polulla. Se huutavien, riemusta kiljuvien, palloa potkivien, vettä läiskyttävien ja koirasta innostuvien lasten määrä oli Riialle aivan liikaa eikä se kyennyt enää hillitsemään itseään. Se innostui haukkumaan villisti ja ryntäilemään lasten ja pallojen perässä. Kyllä tästä asiasta sai taas kotona keskustella!
Valitettavasti tällä pikkukaverilla on myös huono muisti tai ainakin heikko asioiden sisäistämisen kyky. Sille aamulla pihalla käyskentelvät koirat, töihin lähtijät ja talkkarit on aina joka kerta ihan uusi juttu. "Niin, Riia, täällä tosiaan eli muitakin ihmisiä ja eläimiä", sille saa joka aamu todeta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti