SPKL:n lisenssi

Suomen palveluskoiraliitto tiedotti tällä viikolla ottavansa ensi vuoden alusta käyttöön lisenssin, joka olisi vaatimuksena kaikkiin yhdistykseen alaisten lajien kokeisiin. Mukaanlukien siis esimerkiksi toko ja rally-toko. Lisenssistä voi lukea lisää täältä ja täältä. SPKL perustelee lisenssiä lähinnä nousseilla kustannuskysymyksillä ja sen puolen tässä asiassa kyllä täysin ymmärränkin. Kaikki harrastukset maksavat ja totta kai maksumiehiksi joutuvat lajin harrastajat. Mutta se, mikä itseäni tässä eniten kuohuttaa, on lisenssin hinta. SPKL ei ole vielä lopullista päätöstä hinnasta tehnyt, mutta on raportoinut (Facebook-sivuillaan), että lisenssin hinta tulee olemaan 40 - 50 euroa. Tosiharrastajille ja usean kisan vuodessa starttaaville lisenssi on vain yksi maksu muiden joukossa (jos starttaa vaikka 25 kokeessa vuodessa, jää lisenssille hintaa vain 2 euroa / koe tai jos lasketaan kokeiden osallistumismaksut ~30 e / koe = yhteensä n. 600 e + kaikki matkakulut, ei 50 euron lisähinta ehkä enää budjettia kaada). Mutta mielestäni lisenssi ja varsinkin noin kallis lisenssi, nostaa todella paljon kynnystä lähteä kilpailemaan. Varsinkin jos kyseessä on ensimmäinen harrastuskoira, eikä oikein tiedä vielä tuleeko tykkäämään kisaamisesta vai ei. Helposti myös huvikseen silloin tällöin kokeissa käyvien määrä tulee laskemaan radikaalisti. Se on mielestäni erittäin harmittavaa varsinkin kisojen tunnelman takia. Ne tokokokeet, joissa olen ollut, ovat olleet tosi hyväntuulisia  ja toisia on kannustettu. Epäonnistuminen ei ole ollut kovin vakavaa. Nyt voi helposti käydä niin, että ihmiset treenaavat verenmaku suussa koirat valmiiksi kokeisiin, eikä niiltä, saati sitten itseltä, sallita enää epäonnistumisia. Halutaan tuloksia mahdollisimman nopeasti, kun on maksettu se kallis lisenssi tälle vuodelle.

Mielestäni on kohtuutonta, että kalliin lisenssin joutuvat lunastamaan niin tosiharrastajat kuin myös kerran-pari vuodessa starttaavat hupikisailijat. Joissakin lajeissa ei myöskään järjestetä kovin monia kokeita vuodessa, joten jos koirakon laji on koiratanssi, joutuu hän tavallaan osittain maksumieheksi vaikkapa rallyn harrastajien kisoille. Niitä kokeita kun on huomattavasti koiratanssikisoja enemmän vuoden aikana. 

Lisenssin hintaanhan tulisi kuulumaan Palveluskoira-lehti sekä tapaturmavakuutus. Aloitetaan vaikka tuosta lehdestä. Moniakaan ei-pk-rotuisen koiran kanssa harrastava ei ole kiinnostunut pk-lajeista eikä näin ollen välttämättä saa lehdestä irti yhtään mitään. Tapaturmavakuutuksen pakkomyyntikin on mielestäni aivan naurettavaa. Kuinka suuri riski loukkaantumiseen on esimerkiksi rally-tokossa tai koiratanssissa, joissa oma yksilösuoritus kestää noin kolme minuuttia? Varsinkin, kun tapaturmavakuutus tulisi käsittämään vain ihmisille koituvat vahingot? Mitä ihmiselle voi tapahtua vaikkapa tokosuorituksen aikana? Okei, hän voi kompastua koiraansa ja nyrjäyttää nilkkansa, mutta millä todennäköisyydellä? Paikkamakuussakaan tuskin vahinkoa sattuu IHMISELLE, joten kyllä minä ainakin henkilökohtaisesti mieluummin vakuuttaisin suorituksen ajaksi koirani kuin itseni. 

Eli pähkinänkuoressa: ymmärrän, että lajien lisääntyessä ja kehittyessä kulut kasvavat ja jotenkin ne täytyy pystyä paikkaamaan. Ja olen toki valmis maksamaan sen, mitä vaaditaan, koska koiraharrastusta haluan ja aion ehdottomasti jatkaa myös kilpailujen tasolla. Mutta mielestäni SPKL:n tämänhetkinen ajatus lisenssistä ei ole oikeudenmukainen eikä tasapuolinen ja sisältää isoja epäkohtia. Toivotaan, ettei tämä ratkaisu ole vielä ihan kiveenhakattu.

Riia näyttää kieltä tämänhetkiselle idealle lisenssistä. 

Mun oma kympin tyttö

Meillä oli tänään taas pitkä ilta koulutuskentällä. Kentällä olikin ihan ennätysmäärä treenaajia ja hyvät treenit saatiin kasaan. Mä otin Riian kanssa aluksi merkin kiertoa. Se ei vaan oikeen tykkää koko hommasta ja se mm. kiersi paljon mieluummin vähän lähempänä olevan ruohotupsun kuin sen tötsän. Sen takia sille pitääkin nyt jotenkin leikin kautta saada merkinkierto mielekkäämmäksi ja etenkin se merkin löytäminen. Otin myös luoksetuloa, joka meni tosi hyvin ja viimeisenä ruutua. Me rakennettiin ruutu tänään tosi vaikeaksi. Matalat oranssit kartiot, pitkässä vihreässä heinässä. Hyvin Riia sen kuitenkin bongasi - ehkä vähän yllättäen. Olin varma ettei se löydä sitä ollenkaan.

Lisäksi meillä oli paikalla olleille pennuille ja yhdelle remmirähjälle oikein supervaikea kontaktitreeni. Pentuja/nuorisoa oli siis kentällä kolmen koiran verran ja siihen päälle vielä yksi nuori sakemanniuros, jolle ohitustilanteet ovat vaikeita. Sitten me otettiin häiriökoiriksi "team Vanha ja Viisas" kuten Askin puheenjohtaja totesi. Eli hänen pappa-aussiensa ja minun "Viisaani." Pennut olivat ringissä ja me Vanhan ja Viisaan kanssa teimme erilaisia harjoituksia pentujen ympärillä ja keskellä. Riian kanssa on aika paljon tehty tällaisia häiriöharjoituksia ja ainut, joka sai sen kontaktin katkeamaan oli rähähtelevä sakemanni, jota Riia vähän säikkyi, jos sakemanni karjaisi liian lähellä. Muuten minun Viisaani toimi kuin ajatus. Tein sen kanssa esimerkiksi paikkaistumista hälisevän pentujengin keskellä sekä yhden luoksetulon siten, että sen molemmilla puolilla lähdössä oli hälisevät pennut ja puolessa välissä matkaa oli vanhuskoira. Se tuli luokse kehenkään muuhun vilkaisemattakaan. 

Riian pystyi aivan hyvin pitämään tuon hälinän keskellä irti, eikä sillä ole enää minkäänlaista tarvetta lähteä luotani minnekään, vaikka ympärillä pyörikin esimerkiksi ihania pentuja. Mä olen niin ylpeä tästä pikkukoirasta. Lopuksi oltaisiin annettu vielä Riian leikkiä parin pennun kanssa kentän ulkopuolella, mutta Riia vain pönötti sivullani. Kyllä se sitten lopulta, kun päästin sen remmistä, niin innostui juoksemaan hihnassa olevien pentujen ympärillä. Mutta parasta tuossa kaikessa oli se, ettei minulla ollut missään vaiheessa mitään pelkoa siitä, että Riia minnekään lähtisi.

Kyllä minä varmaan jotain olen sen kanssa tehnyt oikein, kun Riia 2,5 v. nimetään meidän treenien häiriintymättömäksi Viisaaksi vanhan aussien rinnalle. Riialla ei tällä hetkellä ole mitään huonoja tapoja, mistä haluaisin eroon, vaan se on kaikin puolin ihan kympin tyttö. Loistava esikuva tulevalle "pikkusiskolleen" kun sen aika vain on. 

Loppuvuoden suunnitelmat

Mä olen koko ajan ihan superinnoissani kaikesta, mitä olen keksinyt koirien parissa touhuta. Mulla on ollut kolme viikonloppua jo putkeen koirajuttuja, eikä loppua näy: ensi viikolla olisi tiedossa mölliaksaa. Tälle syksylle olin alustavasti suunnitellut myös virallissa agikisoissa starttaamisen, mutta hyppykorkeuksien nousemisen takia saattaa se venyä ainakin talvelle. Riian kanssa kun on treenattu niillä minikorkeuksilla aina. Mölleihin aion kuitenkin ehdottomasti osallistua, nyt kun on niidenkin saralla vauhtiin päästy. 

Luvassa tälle syksylle on myös ainakin yhdet tokokokeet: mittelimestaruudet, joihin ilmoittauduinkin tänään, vaikka avo-luokan paketti ei kasassa vielä olekaan. Olen kuitenkin noiden pippaloiden järjestäjä, joten totta kai sitä oli varmistettava, että sieltä osallistujaluettelosta löytyy ainakin yksi mitteli. Muitakin hyviä tokokokeita olisi, joihin olisi kiva mennä, mutta katsotaan nyt. Ehkä me tähdätään vain noihin yksiin ja treenaillaan hyvällä mielellä, eikä verenmaku suussa.

Näyttelyihinkin houkuttelisi vielä viedä ja Tampereella olisikin Hauhau Dogshow marraskuun lopulla. Siellä olisi irlantilainen tuomari ja olisi ihan kiva kuulla sen maalaisen mielipide Riiasta. Mutta pelkään vaan, että sille ehtii iskeä karvanlähtö tässä ennen marraskuuta vielä, joten täytyy miettiä. Kolme päivää aikaa päättää!

Tällä hetkellä tuntuu myös siltä, että olisi hauska antaa rallyilylle taas mahdollisuus, varsinkin, jos ei saada avoliikkeitä tokossa hyvään kuosiin ennen talven tuloa. Riia voisi olla henkisesti kehittynyt jo niin paljon, että selättäisi jo houkutuksenkin. Kovasti pitäisi vaan seuraamista sen kanssa vahvistaa! 

Me olemme Riian kanssa myös temppuilleet tosi paljon kotipihalla ja salainen haaveeni on käydä testaamassa myös koiratanssia helmikuun kisoissa Vantaalla tai jopa jo joulukuun kisoissa Ylöjärvellä, joten tuleva syksy varmaan treenaillaan hyvällä mielellä sitäkin.

Me treenataan näillä näkymin ainakin agilityä viikoittain talven ylikin, mutta tokotreenimahdollisuudet talven aikana ovat vielä toistaiseksi arvoitus. Alan omien treenien lisäksi myös kouluttamaan agilityä Lakkella. Sitäkin odotan tosi innolla, kiva päästä pitkästä aikaa kouluttamaan!

Treenailujen ja kisailuiden lisäksi me pidetään Riian kehosta huolta hieronnoilla. Riialle on seuraava aika jo varattuna parin viikon päähän ja uskallanpa veikata, että seuraavakin saadaan varata heti perään. Koitan myös löytää Riialle jonkun joukkotarkkitilaisuuden, jossa päästäisiin kuvauttamaan sen luusto. Se on nyt entistä tärkeämpää, kun kisataankin mediluokassa. 

Mun koirani onkin medi.

Mentiin Riian kanssa käymään mittaustilaisuudessa Seinäjoella. Olin henkisesti valmistautunut siihen, että Riia mitataan useaan kertaan ja joka kerta olisi tappelua, sillä se arastelee mittatikkua. Ajattelin, ettei sitä saada millään seisomaan suoraan. Minä luulin omien mittauksieni perusteella, että Riia olisi jotain 34,5 ja 35,5 cm välillä ja toivoin pienesti, että se mitattaisiin lopulta miniksi. Mutta mikään ei mennyt niin kuin etukäteen ajattelin. 

Mentiin paikan päälle, Riialta katsottiin siru ja tarkastettiin paperit. Mentiin odottelualueelle ja samantien ystävällinen miestuomari ohjasi meidät pöydälle seisomaan. Nostin Riian sinne ja mies (Kari Jalonen) asetteli Riian tassut parempaan asentoon ja pyysi minut seisomaan koiran eteen. Riia seisoi yllättäen tosi hienosti, eikä väistänyt yhtään. Lähinnä järkyttyneenä yritti katsoa muualle, mutta ei mennyt kyyryyn tai koittanut paeta paikalta. Se saatiin mitattua helposti ja nopeasti. Koira alas pöydältä ja sitten tuomari ilmoitti mittaustuloksen: 36 - 37 cm. "Tämä oli tällä selvä", hän totesi ja pisti ruksit paperiin. Riia menikin kerrasta mediksi. 

Nyt tuntuu vähän hassulta. Ollaan aina treenattu niinkuin Riia olisi mini. Se on kisannut mölleissäkin aina mineissä. Mutta hyvästi helpot hyppykorkeudet, Riia on nyt virallisesti medi. Yllättäen en olekaan niin pettynyt, mitä etukäteen ajattelin, että tulisin olemaan. Asia on oikeastaan ihan ok. Varsinkin, kun se oli ihan selvästi medi. Nyt tehdään mediluokassa se mitä pystytään. 

Ajatuksia toisesta koirasta

Koirakuume on iskenyt minuun tosi isolla voimalla. Tilanne on kaikin puolin mitä parhain, koska mitään varsinaista estettä koiran hankinnalle ei ole. Ei tässä nyt ehkä ihan viikoista puhuta, monien käytännön asioiden takia, mutta uskaltanen sanoa, että toinen koira saapuu perheeseen vuoden sisällä. Suurin syy toisen koiran hankintaan on ehkä se, että treenaaminen kahdella koiralla, täällä pitkien treenimatkojen maassa, on vaan niin paljon käytännöllisempää. Kun kahden koiran kesken jakaa treeniajan, on treenaaminen myös paljon tehokkaampaa. Yksi syy lisää on myös oman koirakaverin saaminen Riialle. Se on tosi seurallinen koira, joka rakastaa koirakavereita ja leikkimistä. Oma "pikkusisko" olisi sille varmasti enemmän kuin mieluinen. 

Kauniita koiria. Riian isä juoksee Riian takana, sisko tässä etualalla ja äitikoira perässä. 

Minkäs rotuista kaveria me ollaan mietitty? No, meillä on tasan kaksi vaihtoehtoa: se on joko mitteli tai joku muu kuin mitteli. Hehe. 

Mitteli on minulle sopiva rotu kaikin puolin. Ne ovat vilkkaita, energisiä, helppoja kouluttaa ja motivoida ja kaikin puolin mahtavia harrastuskoiria. Ainut syy, miksi tuleva koira ei välttämättä ole mitteli, on se, että minä tosiaan ehkä vähän haluaisin niitä pk-lajeja päästä kokeilemaan. 

Jos tuleva koira ei ole mitteli, se tulee todennäköisesti olemaan bordercollie, islanninlammaskoira tai mudi. Siltä ainakin tällä hetkellä tuntuu. Noista eniten omakseni koen islanninlammaskoiran, mutta niissä on omat huonot puolensa (kuten varmasti kaikissa roduissa). Islanninlammaskoirien luonteenvaihtelut ovat niin suuria, että aikamoista arpapeliä on, sattuuko itselle hyvä harrastuskoira vai ei. Bordercollie taas ei tunnu omalta ollenkaan, vaikka se kaikkien rotutestien ja omien pähkäilyjen jälkeen tuntuukin minulle teoriassa kaikista osuvimmalta valinnalta. Mutta kun se on bordercollie. Priimusoppilas, hikipinko, täydellisyydentavoittelija. Toki tähtiin on turha kurotella minkään muun kuin bortsun kanssa, varsinkaan, jos tokosta puhutaan, ja todennäköisesti jonain päivänä minä haluan bortsun omistamisen ilot ja surut kokea, mutta en ole yhtään varma, että nyt olisi juuri se hetki. 

Kolmas vaihtoehtoni on mudi, joka on pitkäaikainen suosikkini. Niitä on viime aikoina näkynyt yllättävän paljon agilitykisoissa ja ihan tuloslistojen kärkipäässä. Seuraan Instassa ainakin paria mudi-käyttäjää ja ne koirat ainakin ovat tosi upeita. En vaan tiedä juuri mitään mudeista käytännössä, vaikka teoriassa tiedän paljonkin. Niiden sanotaan olevan kovia koiria, joilla on voimakas vartiointivietti ja jotka vaativat runsaasti sosiaalistamista. Minä olen tosi pehmeä ohjaaja ja siksi epäröin, onko mudi minulle liian kova koira. 

Mitteli tuntuu tämän kaiken jälkeen tutulta, turvalliselta ja hyvältä vaihtoehdolta. Riia on ollut unelmakoira, joka toimii kuin ajatus ja joka on luotettava kuin kallio, vaikka ikä ei ole edes kolmea vuotta vielä. Sen kanssa elämä on helppoa. Tiedän kuitenkin kokemuksesta myös sen, millaista on elää vaikean koiran kanssa, joten valitsen rodun tarkkaan. 

Onhan mittelinpentu nyt jotain maailman suloisinta!

Kuinka kauan aion sitten miettiä? Minulla on salainen toive päästä jonain päivänä Helsingin messukeskuksen puppy-showhun pentuni kanssa joulukuussa. Eli kovin paljon minua ei haittaisi, jos pentu olisi syntynyt siten, että vuonna 2018 joulukuussa pääsisimme vielä puppy showhun. Ikärajat sinne on 5 - 9 kk, eli niin ollen pennun pitäisi syntyä ensi vuonna maalis - heinäkuun välimaastossa. Tokikaan tuo ei ole mikään yksi ja ainut kriteeri, joten jos hyvä pentu löytyy ennen sitä, niin en aio viivytellä sen takia, ettei me sitten päästäisikään enää joulukuussa puppy showhun. Mutta ehkä ensi vuoden heinäkuu voisi muodostaa eräänlaisen takarajan? Minä olen nimittäin maailman huonoin päätöksentekijä, joten voi olla parempi asettaa tällekin asialle joku "deadline", että mitään päätöksiä syntyy!

Agilityä: tokat möllikisat

Tänään meillä oli Riian kanssa elämämme toiset mölliagilitykisat. Tuloksia ei tullut, mutta muuten olen kaikin puolin tyytyväinen suorituksiimme, vaikka radat olivatkin ihan todella vaikeita noin niinkuin möllikisoiksi! Meidän matkamme kaatui veteen putkessa. Riia on kaatumisensa jälkeen tullut tosi varovaiseksi putkien kanssa ja kun se huomasi, että yhdessä mutkaputkessa oli vettä, ei se suostunut sinne putkeen menemään, vaikka kuinka houkuttelin. Se alkoi vain haukkua minulle, joka kertoi siitä, ettei se todellakaan uskalla. Toisella radalla se putki oli vaihdettu kuivaan, mutta oli samalla paikalla, kuin edellisellä radalla, joten ei Riia sinne suostunut menemään. Suorittamatta jättämisestä siis saimme molemmilta radoilta hyllyt. 

Siinä mielessä jäi harmittamaan, että meillä olisi ollut mahdollisuudet vaikka voittoon, jos koira olisi mennyt sinne putkeen, mutta näin tällä kertaa. Onneksi radat menivät muuten oikein hyvin, jopa jälkimmäisen radan vaikea alku meni aivan nappiin.

Ensi viikolla meillä onkin sitten mittaustilaisuus. Seuraavat mölliaksat on 30.9. Lisäksi lokakuussa tulee olemaan meidän seuran omat möllit. Ehkä tässä hallikauden aikana pääsisi jossain vaiheessa starttaamaan ne virallisetkin.

Agilityä: Hyppytekniikkaa koko viikonlopun edestä

Viime viikonloppu oli ihanan koirantäyteinen. Meillä oli Riian kanssa hyppytekniikkakoulutusviikonloppu Lapualla ja päästiin molempina päivinä tositoimiin. Ollaan aikaisemmin tehty hyppytekniikkaa vain osana viikkotreenejä, eikä olla ikinä varsinaisesti oltu oikean hyppytekniikkakouluttajan opeissa yhdessä. Itse kyllä koulutusohjaajakurssiin liittyen sain hyppytekniikkaopastusta. Joka tapauksessa viikonloppu oli mukava ja antoisa. Saatiin Riian kanssa "hyppyresepti" kotiin mukaan vietäväksi. Kaikista suurin lahja oli kuitenkin se, ettei meitä heitetty kurssilta kesken kaiken pois sen takia, että Riia olisi jumissa (yksi koira nimittäin joutui keskeyttämään sen takia, että kouluttaja sanoi sen olevan liian jumissa). Päinvastoin, Riia sai erittäin hyvää palautetta kropanhallinnastaan ja voimankäytöstään. 

Riia sai hyvää palautetta kaikista muista harjoitteista, paitsi sunnuntain viimeisestä, jossa kuulemma huomasi jo, että koiran selkä väsyi. Se ei enää jaksanut koota itseään, jolloin leiskautti viimeisessä hypyssä peräpäänsä selkälinjan yli. Mutta muuten sen suoritukset olivat aivan loistavia.

Miksi hyppytekniikkaa?

Hyppytekniikassa tavoitteena on opettaa koira käyttämään kehoaan oikein, eli niin sanotusti hypätä oikein. Kun koira osaa hypätä oikein, sen kroppa säästyy ylimääräisiltä, mahdollisesti kipuihin ja jopa onnettomuuksiin johtavilta nytkähdyksiltä, tömähdyksiltä ja esteeseen osumisilta. Hyppytekniikassa treenataan myös hyppäämisen arviointitaitoja, jotka hyvin hallitessaan johtavat siihen, että koira hyppää nopeammin, varmemmin ja virheettömämmin. 

Mitä tehtiin?

Perussarjaa, jossa koiran on tarkoitus suorittaa estesarja neljän jalan estevälillä puhtaasti käyttäen ilman välihyppyjä. Eli laskeutumispaikka toimii myös ponnistuspaikkana seuraavalle esteelle. 

Setpointtia, jossa viimeinen hyppy on okseri, jonka korkeutta muutetaan. 

Kasvavaa sarjaa, jossa seuraava esteväli on aina jalan edellistä isompi. Koiran tulisi pystyä pomppaamaan estesarja jälleen ilman välihyppyjä lisäten joka esteelle aina pikkuisen ponnistusvoimaa.

Etäisyydenarviointia, jossa viimeistä estettä siirretään kuudesta neljääntoista jalan päähän toisiksi viimeisestä esteestä.

Etäisyyden arviointisarja.

Sain kyllä olla tyytyväinen Riian suoritukseen, etenkin, kun miettii, kuinka huonosti se on joskus hypännyt. Se on selvästi kehittynyt ja sai reilusti rasteja "koira osaa" sarakkeeseen. Vain kaksi rastia "koira vielä opettelee sarakkeessa" sellaisissa kohdissa, joissa ei ollut rastia myös "koira osaa jo" sarakkeessa. Joihinkin kohtiin kouluttaja siis laittoi rastit molempiin sarakkeisiin, koska jokainen toisto ei onnistunut. Oli tosi mielenkiintoinen viikonloppu ja aivan parasta, että Riia osaa käyttää kehoaan noin hyvin!

Ilmoitin sen muuten myös mittaustilaisuuteen Seinäjoelle 23.9. Siellä sitten selviää sen toivottavasti lopullinen kokoluokka. 

Kropanhuoltoa

Jyväskylässä käytin Riiaa aktiivisesti hierojalla. Hierontataukoa on ollut tässä noin puolisen vuotta muun muassa muuton takia. Toissaviikolla Riialle sattui treeneissä liukastumistapaturma märässä putkessa, joten päätin, että nyt on aika etsiä meidän uudelta kotiseudulta hieroja. Päädyin urheilukoirahieroja Minnaan. Arvasin, että Riian kroppa on jumissa pitkäksi venyneen hierontavälin sekä liukastumisen takia. Mutta silti vähän järkytti Minnan mielipide koirani kunnosta tällä hetkellä. Aluksi hän katsoi koirasta liikkeet ja totesi, että niissä mättää joku. Se kauhoo etujaloillaan kummallisesti. Siirryimme hierontahuoneeseen ja heti alkuun hän totesi, että koiran selkä on jumissa kaulasta häntäluuhun saakka. Minna hieroikin alkuun pitkään ihan rauhassa selkää, jotta saisi sen edes vähän pehmenemään. Lopulta asetettiin koira kyljelleen ja alue kerrallaan sieltä löytyi pahoja jumeja. Riian vasen kylki ja varsinkin takapää oli saanut kovan osuman. Sen puolen takajalkaa Riia ei meinannut antaa hieroa ollenkaan. Se jännitti sitä pitkän aikaa, ennen kuin Minna lopulta sai sen ojentumaan. Selän ja takapään lisäksi osumaa jostain syystä oli saanut myös rinta. Minna ei keksinyt sille syytä, mutta kuulemma koira oli ihan jumissa sieltäkin. Ainut, mistä Minna ei jumeja löytänyt, oli vatsalihakset. Muuten koiralla oli päällä melkein kokovartalojumi.

Minna sai oikaistua koiraa vasta pintapuolisesti ja sovittiin, että tullaan kuukauden päästä vielä uudestaan. Kauhomisellekaan ei löytynyt selitystä. Nähtäväksi jää, löytyykö sille. Kukaan ei ole koskaan aikaisemmin sanonut, että Riia kauhoisi etujaloillaan, joten luulisin, että sille joku selitys olisi. Toivottavasti jumit helpottuvat, kuten toistamiseen käydään Minnan käsittelyssä.

Vähän paha mieli tuli vaan siinä mielessä, kun itse tekee parhaansa, että oma koira voisi mahdollisimman hyvin. Joka treenejä ennen ja niiden jälkeen käymme Riian kanssa kiertämässä hyvät lenkit ja kotona vielä venytellään satunnaisesti. Ja sitten ärsyttää vielä se putki, jossa Riia liukastui treeneissä. Minä oikein rataa rakennettaessa ääneen totesin muille, että putkessa on vettä johon muut totesivat, että olkoot. Olisi pitänyt vaatia, että putkesta valutetaan vedet pois. Itsekin vaan yhdyin muiden mielipiteeseen siitä, ettei lämpimänä päivänä vesi putkessa olisi pahitteeksi.

No, pääasia, että kukaan ei ole kuollut. Kyllä Riia tästä vielä kuntoon saadaan. Pitää vaan jatkossa olla tarkka tuon putken suhteen, että se on treeneissä varmasti kuiva. Ja käydä nyt taas säännöllisesti sen kanssa hieronnassa. Onneksi se on kuitenkin oma, iloinen itsensä, eikä siitä missään vaiheessa ole huomannut edes, että se olisi noin jumissa. Siitäkin huolimatta, että Minna epäili, että on saattanut olla jo pääkin kipeä, kun selkä oli niin kauttaaltaan jumissa, niskoja myöten. Kurja juttu, kun ne eivät osaa puhua. 

Punkiton kesä

Nyt kun syyskuu on saatu polkaistua hyvin käyntiin, voin kai jo julistaa, että meille vuoden 2017 kesä oli täysin punkiton! Tämä on erityisen ihanaa minun mielestäni, koska inhoan punkkeja melkein eniten maailmassa. Ja niiden poistaminen on kauheinta ikinä. Viime kesänä käytimme punkkien torjuntaan Bravectoa, mutta tänä keväänä minulle tuli tunne, etten minä halua laittaa koiraani mitään niin voimakkaita myrkkyjä. Tarinat Bravecton haittavaikutuksista kummittelivat mielessäni ja olivatpa ne tosia tai ei, minä en halunnut ottaa minkäänlaista riskiä. En muutenkaan kannata ylimääräistä lääkitsemistä, jos asiat on mahdollista hoitaa muulla tapaa. Siksi tein päätöksen olla antamatta Bravectoa tänä kesänä. 

Sen päätöksen tehtyäni yritin kuumeisesti miettiä, mikä olisi meille sopivin punkkientorjuntakeino. Kaikki kuulostivat kuitenkin yhtä huonoilta: niin pannat kuin lioksetkin. Niinpä minä päätin, että tänä kesänä mennään myrkyittä ja ostin Mustista ja Mirristä suihkutettavaa Symppis-karkoitetta, joka on täysin luonnonmukainen tuote ilman myrkkyjä. Tällä tuotteella me selvittiin koko kesä. Kovin ahkerasti sitä ei tullut edes suihkuteltua, mutta aina silloin, kun tiesi, että olemme menossa lenkille rannalle ja pelloille, jossa voisi mahdollisesti punkkeja lymyillä. Kesän punkkisaldo kuitenkin tosiaan pyöreä nolla! Sitä en tiedä, toimiko Symppis-karkote vai eikö täällä Pohjanmaalla sitten ollut punkkeja tänä vuonna. Mutta tämän saman karkoitteen voimalla pyritään varmasti selviämään jatkossakin kesäkuukaudet.