Ajatuksia toisesta koirasta

Koirakuume on iskenyt minuun tosi isolla voimalla. Tilanne on kaikin puolin mitä parhain, koska mitään varsinaista estettä koiran hankinnalle ei ole. Ei tässä nyt ehkä ihan viikoista puhuta, monien käytännön asioiden takia, mutta uskaltanen sanoa, että toinen koira saapuu perheeseen vuoden sisällä. Suurin syy toisen koiran hankintaan on ehkä se, että treenaaminen kahdella koiralla, täällä pitkien treenimatkojen maassa, on vaan niin paljon käytännöllisempää. Kun kahden koiran kesken jakaa treeniajan, on treenaaminen myös paljon tehokkaampaa. Yksi syy lisää on myös oman koirakaverin saaminen Riialle. Se on tosi seurallinen koira, joka rakastaa koirakavereita ja leikkimistä. Oma "pikkusisko" olisi sille varmasti enemmän kuin mieluinen. 

Kauniita koiria. Riian isä juoksee Riian takana, sisko tässä etualalla ja äitikoira perässä. 

Minkäs rotuista kaveria me ollaan mietitty? No, meillä on tasan kaksi vaihtoehtoa: se on joko mitteli tai joku muu kuin mitteli. Hehe. 

Mitteli on minulle sopiva rotu kaikin puolin. Ne ovat vilkkaita, energisiä, helppoja kouluttaa ja motivoida ja kaikin puolin mahtavia harrastuskoiria. Ainut syy, miksi tuleva koira ei välttämättä ole mitteli, on se, että minä tosiaan ehkä vähän haluaisin niitä pk-lajeja päästä kokeilemaan. 

Jos tuleva koira ei ole mitteli, se tulee todennäköisesti olemaan bordercollie, islanninlammaskoira tai mudi. Siltä ainakin tällä hetkellä tuntuu. Noista eniten omakseni koen islanninlammaskoiran, mutta niissä on omat huonot puolensa (kuten varmasti kaikissa roduissa). Islanninlammaskoirien luonteenvaihtelut ovat niin suuria, että aikamoista arpapeliä on, sattuuko itselle hyvä harrastuskoira vai ei. Bordercollie taas ei tunnu omalta ollenkaan, vaikka se kaikkien rotutestien ja omien pähkäilyjen jälkeen tuntuukin minulle teoriassa kaikista osuvimmalta valinnalta. Mutta kun se on bordercollie. Priimusoppilas, hikipinko, täydellisyydentavoittelija. Toki tähtiin on turha kurotella minkään muun kuin bortsun kanssa, varsinkaan, jos tokosta puhutaan, ja todennäköisesti jonain päivänä minä haluan bortsun omistamisen ilot ja surut kokea, mutta en ole yhtään varma, että nyt olisi juuri se hetki. 

Kolmas vaihtoehtoni on mudi, joka on pitkäaikainen suosikkini. Niitä on viime aikoina näkynyt yllättävän paljon agilitykisoissa ja ihan tuloslistojen kärkipäässä. Seuraan Instassa ainakin paria mudi-käyttäjää ja ne koirat ainakin ovat tosi upeita. En vaan tiedä juuri mitään mudeista käytännössä, vaikka teoriassa tiedän paljonkin. Niiden sanotaan olevan kovia koiria, joilla on voimakas vartiointivietti ja jotka vaativat runsaasti sosiaalistamista. Minä olen tosi pehmeä ohjaaja ja siksi epäröin, onko mudi minulle liian kova koira. 

Mitteli tuntuu tämän kaiken jälkeen tutulta, turvalliselta ja hyvältä vaihtoehdolta. Riia on ollut unelmakoira, joka toimii kuin ajatus ja joka on luotettava kuin kallio, vaikka ikä ei ole edes kolmea vuotta vielä. Sen kanssa elämä on helppoa. Tiedän kuitenkin kokemuksesta myös sen, millaista on elää vaikean koiran kanssa, joten valitsen rodun tarkkaan. 

Onhan mittelinpentu nyt jotain maailman suloisinta!

Kuinka kauan aion sitten miettiä? Minulla on salainen toive päästä jonain päivänä Helsingin messukeskuksen puppy-showhun pentuni kanssa joulukuussa. Eli kovin paljon minua ei haittaisi, jos pentu olisi syntynyt siten, että vuonna 2018 joulukuussa pääsisimme vielä puppy showhun. Ikärajat sinne on 5 - 9 kk, eli niin ollen pennun pitäisi syntyä ensi vuonna maalis - heinäkuun välimaastossa. Tokikaan tuo ei ole mikään yksi ja ainut kriteeri, joten jos hyvä pentu löytyy ennen sitä, niin en aio viivytellä sen takia, ettei me sitten päästäisikään enää joulukuussa puppy showhun. Mutta ehkä ensi vuoden heinäkuu voisi muodostaa eräänlaisen takarajan? Minä olen nimittäin maailman huonoin päätöksentekijä, joten voi olla parempi asettaa tällekin asialle joku "deadline", että mitään päätöksiä syntyy!

Puuttuva rengas?

Koirarotuja on olemassa lähemmäs neljä sataa ja Suomessa on edustettuna noin 320 eri koirarotua. Uskokaa tai älkää, mutta mielestäni koiraroduissa on silti pieni aukko. Minä tarvitsisin tietynlaista koiraa, jollaista ei vain ole. Tai en ole ainakaan vielä keksinyt, mikä sellainen olisi.

Aikoinaan, kun itselleni rotua mietin, kriteerinä oli, että koiran tulisi olla kooltaan agilityn mini tai korkeintaan medi-koira. Luonne saisi olla miellyttämisenhaluinen ja oppivainen, mutta ehdottoman varmasti myös peloton, aktiivinen, ei liian pehmeä, vaan mieluummin vähän kova, mutta ei kuitenkaan taipumusta aggressiivisuuteen tai dominointiin. Halusin koiran, jonka kanssa voisi harrastaa agilityn lisäksi myös tokoa ja sen tulisi olla halukas oppimaan myös niitä tokoasioita (eli ei esimerkiksi saisi olla semmoinen hienohelma, joka ei suostu makaamaan märällä nurmella tai niin herkkäsuinen, ettei suostu ottamaan noutokapulaa suuhunsa). Ulkonäöltä toivoin sitä, että koirasta kasvaisi hyvin todennäköisesti näyttelyihin kelpaava yksilö, jos se pentuna sellainen olisi. Eli tällä tarkoitan lähinnä sitä, että korvia ei tarvitsisi alkaa teippailemaan ja koko- ja tyyppivaihtelut olisivat suht pienet. Eli koira näyttäisi rotunsa edustajalta aikuiseksi kasvettuaan. Lisäksi toivoin totta kai kaikinpuolin tervettä rotua ja rakenteeltaan normaalia koiraa.

Halusin koiran, jossa olisi potentiaalia sekä agilityyn että tokoon. Agilityn puoleltahan nyt totta kai nousi ensimmäisenä mieleen sheltti, mutta valitettavasti se ei omia ehtojani täytä ollenkaan: shelteillä on ongelmana hyvin usein liiallinen arkuus ja pehmeys. Shelteissä on myös koon ja ulkonäön puolesta niin paljon variaatioita, että näyttelykelpoisen yksilön saaminen tuntui sattuman kaupalta. Lisäksi sheltit ovat usein vähän hienohelmoja, eivätkä välttämättä opi rakastamaan vaikkapa noutokapulaa kovin helposti.

Toivoin kovasti, että olisin löytänyt FCI1 ryhmästä itselleni sopivan koiran, mutta kriteereihini sopivaa koiraa siellä ei vain ole. Welsh corgit ovat ikisuosikkejani, mutta kyseltyäni jo kasvattajiltakin niistä, sanoi moni, etteivät myy corgeja agilityharrastukseen niiden rakenteellisten ongelmien vuoksi. Se siitä siis. Lancashire heelerillä on vähän pitemmät jalat, mutta niiden geenipooli on niin kapea, että niillä on lähes kaikilla joku silmäsairausjuttu, joka kulkee vahvasti perinnöllisenä, mutta voidaan havaita vasta vanhemmalla iällä. Rodulla on muitakin terveysongelmia, joten se rotuvaihtoehto jäi pois. Muita pieniä paimenkoiria ei ole. Yksi vaihtoehto oli myös göötti, mutta sanon suoraan, että sen vaihtoehdon suljin pois osittain sen takia, ettei pentuja vain ollut tarjolla, mutta myös sen takia, että arvostan kuitenkin jonkinlaista variaatiota ulkonäössä rodun sisällä: göötit ovat kaikki samannäköisiä ja samanvärisiä. Ulkonäöllisistä syistä pois sulkeutui myös schipperke.

Terrieriä minä en halunnut, koska niiden riistavietti voisi aiheuttaa liikaa ongelmia, eikä niitä olisi ehkä kovin helppo motivoida tokoon. Kääpiösnautseri oli minulle jo tuttu rotu, mutta sen suljin pois turkin hoidollisten syiden vuoksi: autottomana opiskelijana totesin, että koska Jyväskylässä ei ollut trimmaajaa keskustan alueella, olisi koiran trimmaajalle kuljettaminen useamman kerran vuodessa ollut liian vaikeaa. Kääpiöpinsereistä en vain yksinkertaisesti pidä. 

Aika nopeasti tällä tavoin karsimalla jäljelle jäi mitteli. Olen jo aika pienestä pitäen seurannut tokoa sm-tasolla ja muistelin, että jonain vuonna (vuonna kivi ja kirves) siellä oli ollut keeshond ihan kärkisijoilla. Mittelihän on pieni kessu. Lisäksi koiranetin mukaan mitteleissä oli useampiakin tokovalioita ja koiran saaminen tokovalioksi on kuitenkin yksi haaveistani. Nämä seikat riittivät minulle näytöksi mittelien tokoon soveltuvuudesta. Agilityynhän rotu sopii erinomaisesti myös, joten päätös oli tehty.

Edelleen kuitenkin haaveilen vähän nopeammasta agikoirasta ja koirasta, jolla olisi pikkuisen enemmän työmoottoria. Mittelihän ei missään nimessä mikään työkoira ole. Se on itsenäinen pihanvahti. Riiassa on kyllä innokkuutta ja sähäkkyyttä, mutta sen turnauskestävyys on heikompaa tekoa. Saa nähdä tuottaako se ongelmia tokon ylemmissä luokissa.

Ilokseni luin Kennelliiton Facesta, että Pohjoismainen kennelunioni on hyväksymässä kolme uutta rotua, joista yksi on amerikankääpiöpaimenkoira (tai pohjoisamerikanpaimenkoira), eli "miniaussie." Ensi vuoden alusta lähtien amerikankääpiöpaimenkoirillakin on oikeus osallistua Pohjoismaissa järjestettäviin näyttelyihin ja kokeisiin. Liityin heti Facebookissa myös American Miniature Shepherd Finland -ryhmään ja yllättäen huomasin rotua olevan jo useampia yksilöitä Suomessa. Niitä on kuulemma harrastustenkin parissa jo ja kasvatustyötäkin tehdään. Tämän miniaussie kuulostaa ehdottomasti tutustumisen arvoiselta rodulta. Jos se paikkaisi niitä ominaisuuksia, joita ei esimerkiksi sheltillä ole, mutta jota koiraltani kaipaisin. Oikein mainio koira mittelikin on harrastuskaverina, mutta kyllä työtä tekemään luodun koiran kestävyys on ihan eri luokkaa, kuin pihanvahdin. Jonain päivänä minulla tulee olemaan jonkun muunkin rotuinen koira, kuin mitteli, vähintääkin mittelin lisäksi. Vielä en tiedä mikä se tulee olemaan, mutta sitä pohtiessa on hyvä kartoittaa potentiaalisia vaihtoehtoja. Ehkä amerikankääpiöpaimenkoira voisi olla yksi.

Kuvan lähteenä Googlen kuvahaku.

Koirarotuhullun toimistohommat

Minä olen tilannut Koiramme-lehteä vuodesta 2005 yhtäjaksoisesti. Jokaikisen lehden olen säästänyt siitä asti yhdestä syystä: luen lehtien rotuesittelyjä kerta toisensa jälkeen uudestaan ja uudestaan. Minä rakastan koirarotuja ja niistä opiskelemista, niistä tietämistä ja myös niistä haaveilua. Sen takia olen säästänyt kaikki 12 vuoden ajalta minulle tulleet Koiramme-lehdet. Muuton yhteydessä kuitenkin totesin, että lehtiä on jo ihan liikaa. Niitä oli yksi matkalaukullinen, viisi kansiollista ja kaksi Ikea-kassillista. No, kyllä ne tänne uuteen taloomme kulkeutui, mutta täällä aloitin hävittämisoperaation. En kuitenkaan aio hävittää minulle tärkeitä rotuesittelyjä, vaan päätin ottaa ne talteen. Revin rotuesittelyt lehdistä irti ja pistin kansioon aakkosjäjestykseen ja roturyhmittäin. Minulle on kasaantumassa siis aivan ihana, oma, kattava koirakirja. Nyt täytyisi päästä vain mappiostoksille, sillä yksi ei näköjään riitä.

Mapittamatta olevat rotuesittelyt ovat tässä kasassa odottamassa vielä lehdistä irroittamista.

Ehkä kaksi kolmasosaa rotuesittelyistä mapitettuna!

Mapitetut FCI1:n rodut tällä hetkellä

Rakastan lueskella rotuesittelyjä! En meinaa millään malttaa pitää sormiani erossa tästä hienosta rotukirjastani. Koiramme-lehdessä on aina erittäin kattava esittely jostain koirarodusta. Artikkelia varten on mm. haastateltu rodun harrastajia ja kasvattajia ja niissä käydään läpi niin rodun historiaa, alkuperäistä käyttötarkoitusta, nykyistä käyttöä, luonnetta, tuloksia ja omistajien kokemuksia. Minulle tulee aina silloin tällöin tunne, että haluan jonkun tietyn rotuisen koiran ja lähes aina minulta kätevästi löytyy rotuesittely siitä. Jos lasketaan, että minulle on tasan 12 vuotta tullut Koiramme-lehti (vanhin numeroni taisi olla 6/05) ja joka vuosi se ilmestyy 10 kertaa. Lähes jokaisessa on rotuesittely, tähän mennessä on tullut vastaan vain kaksi lehteä, jossa rotuesittelyä ei ollut. Minulla on siis noin 120 rodusta esittelyt ja koko ajan tulee lisää! 

En tiedä kiinnostaako teitä muita koiraihmisiä rodut yhtä paljon kuin minua, mutta itselleni nämä rotuesittelyt on oikeita aarteita! Nämä rotuesittelyt ja niiden säästäminen on yksi salaisuuteni, joiden avulla tiedän koiraroduista niin paljon. Olen aina ollut erittäin kiinnostunut kaikista roduista ja etsinyt niistä mahdollisimman paljon tietoa netistä ja erilaisten dokumenttien avulla. Tällainen rotuesittelymappi on rotufanin unelma!

Rotupohdinta vol. 500

Mä oon pahoillani, jos jonkun mielestä tällaiset haaveilupostaukset ovat ihan turhia ja tylsiä, mutta mä vaan tykkään tehdä näitä. Lisäksi tajusin myös, että tästä aiheesta en ole tehnyt tällaista postausta vielä enkä ainakaan tästä tietystä näkökulmasta. Eli esittelen seuraavassa rodut, joita ihan tosissani mietin itselleni harrastuskaveriksi (nimenomaan pk-lajeihin) ja toivon, että jos sinä, joka tätä nyt luet, omistat, tai tiedät ko. rodun muuten hyvin, kommentoisit tähän postaukseen rodun hyviä ja huonoja puolia sekä huomion arvoisia asioita, esim. terveys. Etenkin niitä huonoja puolia ja huomionarvoisia asioita, sillä oman näkemykseni mukaan monesta rodusta on olemassa sellaista "hiljaista tietoa", jota helposti pimitetään uusilta pennunostajilta, mutta jonka jokainen rodun parissa enemmän ollut tietää. Nämä jutut on yleensä tosi ikäviä ja liittyvät esim. rodun terveyteen tai luonteeseen.

Olen aivan äärettömän kiinnostut eri roduista ja voin vakuuttaa, että jokaisesta näistä, jotka nyt luettelen, olen selvittänyt kaiken mahdollisen. Perustelen jokaisen rodun kohdalla lyhyesti, että miksi se ja miksi mahdollisesti ei. Kaikki kommentit puolesta ja vastaan ovat kuitenkin enemmän kuin tervetulleita! Jokaisen rodun kohdalta olen tutustunut mm. alkuperäiseen käyttätarkoitukseen ja luonnetestien tuloksiin. En lähde erikseen määrittelemään, mitä esim. luonnetestien tuloksista olen tulkinnut, mutta jos rodun kohdalla on mainintaa luonteesta, niin se perustuu luonnetestattujen koirien tuloksiin ja joissain tapauksissa myös omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin.

Bordercollie

Bortsu on rotuvaihtoehtona numero 1. Ei sen takia, että bortsu on bortsu ja huipulla kaikissa lajeissa, mitä koiran kanssa voi harrastaa, vaan yksinkertaisesti ihan vaan sen takia, että bordercollie vaikuttaa kaikin puolin minulle sopivimmalta. Linjoista kallistun enemmän käyttölinjaisen puolelle siitä syystä, että olen kuullut niiden olevan parempihermoisia näyttiksiin verrattuna. Haluaisin kyllä kiertää koiran kanssa näyttelyissäkin siten, että siinä olisi jotain mieltä, joten tällä hetkellä teen tutkimustyötä kasvattajien suhteen siten, että koitan löytää jonkun, joka käyttöominaisuuksien ja luonteen ohella (jälkeen) panostaa myös ulkonäköön.
Plussat ja miinukset:
+ sopiva koko
+ potentiaali vaikka mihin
+ aktiivisuus
+ sopiva luonne päällisin puolin
+ terveys: tietääkseni ei ole kummemmin perinnöllisiä sairauksia ja ongelmia
- jotkut yksilöt omaavat heikon hermorakenteen
- mahdollinen tapaturma-alttius liittyen juuri luonteeseen ja temperamenttiin
- linjajako, en haluaisi valita käytön ja näytön väliltä
- paimentaminen/silmän käyttö --> osaisinko kouluttaa pois tai pystyisikö hillitä ja hallita

Tsekinpaimenkoira

Tsekinpaimenkoira on rotu, josta en tunne henkilökohtaisesti yhtäkään yksilöä ja rodusta on muutenkin olemassa melko vähän tietoa Suomessa/suomeksi. Tämä johtuu varmaan siitä, että rotu on Suomessa melko uusi tai ainakin harvinainen eikä niitä ihan joka kylällä ole. Kiinnostuin rodusta jo lapsena, kun näin koirakirjassa kuvan, mutta todellinen kiinnostus tutkia rotua lisää heräsi Riian kautta, kun sen kasvattajalla on myös näitä. Olen aina ollut "saksanpaimenkoiratyttö" eli mun mielestä saku on vaan maailman komein ja vaikuttavin rotu, mutta valitettavasti ihan pilattu. Chodsky on vähän semmoinen pikkusaku ulkonäöltään, mutta luonteeltaan vaikuttaa olevan sakemannia vähän helpompi.
+ luonne (tämä ei perustu LTE-tuloksiin, koska testattuja ei kauheasti ole, mutta rotuyhdistyksen mukaan chodskyt on rauhallisia, mutta reaktioissaan nopeita, temperamenttisia, mutta helposti käsiteltäviä, erittäin oppivaisia ja monikäyttöisiä)
+ ulkonäkö on ihan kymppi
+ kompakti koko
+ käsittääkseni pääosin terve koira

Varsinaisia miinuspuolia en pystynyt tästä rodusta luomaan, koska tietoa siitä on tosiaan saatavilla niin vähän ja niin harvalla on itsellä kokemusta tsekinpaimenkoirasta. Pitäisi päästä tutustumaan choskyjen omistajiin ja tietenkin koiriin - täällä Jyväskylässäkin niitä kuitenkin on...

Australian kelpie

Kelpieitä tiedän ja olen nähnyt halleilla aika paljonkin, joten sikäli se on minulle tuttu rotu.
+ pieni koko
+ luonne
+ monipuolisuus ja potentiaali
+ terve ja terverakenteinen peruskoira
+ linjajaosta huolimatta myös näyttökelpparit pärjää käyttölajeissa
- tylsä ulkonäkö: kelpieitten ulkonäkö ei vaan nappaa mua yhtään

lk. pyreneittenpaimenkoira

Pyrtseistäkin oon tykännyt jo pitkään, koska ne vaikuttavat tosi oppimiskykyisiltä ja haluisilta pikkukoirilta, joissa on potentiaalia ainakin agilityn puolelle. Niitäkään ei kuitenkaan kauheasti tule kaduilla vastaan, joten henkilökohtaisesti en tunne yhtäkään yksilöä. Pitkäkarvainen versio ei muuten miellytä silmää yhtään, joten vaihtoehtona minulla vain tämä lk. versio.
+ pieni koko
+ oppimiskyky ja aktiivisuus
- taitaa olla vähän liian pieni pk-lajeja ajatellen
- olen lukenut luonteesta ja etenkin hermorakenteesta aika paljon huonoa
- Suomesta lk. pyrtsiä saattaa olla vaikea saada
- jollakin tasolla ulkonäkö ei miellytä, vaikka tämä nyt on ehkä vain hyvin pieni miinus. En minä kaikkien mitteleittenkään ulkonäöstä tykkää, mutta otin riskin, että itselle osuu ruma yksilö. Onneksi ei osunut :D

labradorinnoutaja

Tämä on minun kestosuosikkini tässä paimenkoirien rinnalla. Minä vain olen pitänyt kaikista labukoista, jotka olen elämäni aikana tuntenut. Labradorit on myös tämmöisiä mukavia peruskoiria: aina iloisia ja ystävällisiä kaikille. Labbis on myös monipuolinen, sillä niitä näkyy niin tokossa kuin pk-lajeissakin melkein aina kun eri lajien kisoja seuraa, mutta plussaa myös siitä, että näitä todistetusti on ihan vaan kotikoirinakin, eli täytyy olla hyväpäisiä koiria.
+ luonne kaikin puolin
+ monipuolisuus
+ helppo koulutettavuus ja motivointi (ruoka)
+ vesikoira! Tästä isot plussat koska haluaisin aina omistaa koiria, jotka rakastavat vettä ja uimista!
- ulkonäkö ei ihan täysin miellytä
- monet yksilöt tosi raskasrakenteisia, agility voisi olla tästä syystä terveyden kannalta poissuljettu
- jatkuva karvanlähtö (pidän pystykorvien "kaksi kertaa vuodessa tuppoina, ei yksittäisinä karvoina" - pudottamistyylistä)
- terveys: monella tuntemallani labukalla on ollut/on mm. hotspottia tai muita ihosairauksia, vesihäntää, korvatulehduksia, allergioita, kasvaimia,
- metsästyskoirahistoria: vaikka ei olekaan ajava tai jäljestävä koira, niin tietyssä määrin sellainen nenän käyttö ja kiinnostus riistaan ei miellytä.

belgianpaimenkoirat

Belggarit ovat mielestäni tosi kauniita koiria ja todistetusti erittäin monipuolisia. Niistä saa hyvän ja mahdollisesti jopa menestyvän harrastuskaverin niin tokoon, agilityyn, pk-lajeihin tai vaikka koiratanssiin, mihin vaan haluaa siis! En ole kauhean läheisiin väleihin päässyt yhdenkään belgianpaimenkoiran kanssa, mutta halleilla jonkun verran tehnyt tuttavuutta joidenkin yksilöiden kanssa ja niissä on ollut kyllä tosi paljon eroavaisuuksia eikä edes muunnosten välillä, vaan ihan niiden sisälläkin yksilötasolla! Osa koirista on ollut todella kiihkeitä ja tulisia ja niissä on ollut toden teolla pitelemistä. Mutta sitten on ollut niitä, joiden hermot ovat kuin kiveä, jotka eivät kiihdy juuri mistään ja/tai malttavat ainakin mielensä siihen, että annetaan lupa irrotella.
+ kaunis ulkonäkö
+ monipuoliset käyttöominaisuudet
+ vakavasti otettava palveluskoira
- iso koko ei miellytä
- vartiovietti ja puolustushalu, jotka saattavat aiheuttaa ongelmia eli niillä on haastava luonne, joka osaavissa käsissä tuo koiraan myös potentiaalia ja hyviä harrastuskoiran ominaisuuksia, mutta osaamattomissa käsissä saattavat olla todellisia ja vakavia ongelmia.
- sairaudet, kuten epilepsia ja allergiat

novascotiannoutaja

Tämän rodun suuri fani olin joitain vuosia sitten. Perehdyin rotuun tosi hyvin, mutta jollakin tasolla kuitenkin hylkäsin sen jo. Välillä se kuitenkin edelleen pomppii mielessäni vaihtelevasti enemmän ja vähemmän. Jokin siinä miellyttää, mutta en tiedä onko se kuitenkaan yhtään minun tyyppinen koira.
+ ulkonäkö miellyttää: mukavan pienikokoinen ja erikoisen näköinen, kaunis koira
+ hyvät mahdollisuudet moniin eri harrastuksiin ja jopa pärjäämiseen
+ ei suoranaisia linjajakoja, joten yksilöstä on mahdollisesti niin näyttöön kuin käyttöönkin potentiaalia.
- olen kuullut tollereilla olevan hankala (itsepäinen ja herkkä) luonne
- kuulemma saattavat olla myös vaikeasti motivoitavissa, vaikka näkemäni tollerit ovat kyllä olleet jotain ihan muuta
- dominoiva koira, jonka kasvatuksessa tulisi olla selkeät rajat (olenko itse liian herkkis ja pehmeä)

Tässäpä oli hyvä lista. Jokaisessa rodussa on totta kai hyvät ja huonot puolensa, mutta ainakin omia ajatuksia tämä listaus selkeytti. Minulla on onneksi vielä tosi paljon aikaa miettiä, sillä haluan päästä ainakin töihin ja asettumaan jonnekin aloilleni, ennen kuin otan tällaista haastavampaa harrastuskaveria. Sinä aikana lista varmasti muuttuu sata kertaa, mutta tässä tämän hetken mietteeni kuitenkin. Nyt sana on vapaa: mille rodulle ääni ja miksi? Onko jotain, mitä en ehkä välttämättä jostain rodusta tiedä? Olinko väärässä jonkun rodun suhteen?