keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Jos vaan antais kaiken olla...

... ja edetä omalla painollaan.

Mulla on tapana stressata, ylianalysoida, miettiä ja vatvoa kaikkia asioita tosi paljon. Sanalla sanoen, stressaan aivan kaikesta. Törmäsin erään ystäväni blogissa siihen ajatukseen, että antaisi asioiden vain mennä omalla painollaan ja olla siten, kuin ne ovat. Nyt helmikuun lähestyessä loppuani, en stressaakaan enää yhtään niin paljon, kuin vielä helmikuun alussa. Mutta parannettavaa silti olisi. Jos pystyisikin elämään päivän kerrallaan, pohtia miltä juuri tänään tuntuu, eikä murehtia huomisesta.

Tänään minulla on ollut mahdottoman hyvä päivä. Aamun keskustelun analyysikurssin ryhmäesitelmä ei ehkä ollutkaan niin huono, kuin kuvittelin, kävin M:n kanssa salilla treenaamassa TOSI isoilla painoilla ja se oli ihanaa! Soittelin pianoa ja se onnistui tosi hyvin! Tunnin päästä pianotunnille ja sen jälkeen, kun J on futsalissa, aion laittaa kämpän hämäräksi, musiikin soimaan ja nauttia rentouttavasta venyttelystä ihan yksin lämpimissä ja löysissä vaatteissa. Suosittelen kaikille! Mun pitäisi saada mun rintaranka auki, koska se on tällä hetkellä todella jumissa ja aiheuttaa kiputiloja ympäri kehoa.

Puhuin ylianalysoinnista. Teen sitä todella paljon oman kehoni suhteen etenkin siinä, että kun liikun aika paljon ja aika rankasti, syntyy erilaisia kiputiloja ympäri kehoa, Pelkään heti, että ne ovat jotain vakavaa, enkä uskalla liikkua. Tälläkin hetkellä pelkään huomista runfittiä, johon olen luvannut M:n kanssa mennä, koska minulla on varvas-päkiä-osasto oikeassa jalassa hirmuisen kipeä, salilla sain selkäni vihlomaan ja oikeassa sääressänikin tuntui ikävästi painetta takareisilaitteessa tehdessäni. Niin, ja nämä kaikkihan ovat varmasti jonkin hyvin vakavan vamman esiasteita, vai mitä? Pitäisi koittaa rauhoittua! Ehkä se on sittenkin ihan normaalia, kun viikon treeneihin on kuulunut monta viikkoa jo fitinterval, crosstraining, hiit, sali x3 ja muita vähän kevyempiä jumppia?

Tervettä viikkoa ja helmikuuta kaikille!


Hyvinkin rentoutuneena ja tyytyväisenä kotona Alavudella järven jäällä koiran kanssa.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Opeopiskelijan velvollisuus olla hyvä kaikessa

Monesti on kuullut sanottavan, että opeopiskelijat ovat kaikessa hyviä monilahjakkuuksia, kilttejä tyttöjä ja poikia. Onko hyvä opettaja lahjakas kaikessa? Siitä en vielä osaa sanoa, mutta hyvä opeopiskelija on juuri sellainen, varsinkin luokanopettajaopiskelija. Olen opiskellut sivuaineenani luokanopettajan ammattiin valmistavia POM-opintoja jo kohta yhden lukuvuoden ja erityisesti tänään minun tekee mieli vetää johtopäätös siitä, että opeopiskelijat ovat monilahjakkuuksia, kaikessa hyviä ja sitä heiltä myös hyvin pitkälti edellytetään. Olen opiskellut niin liikuntaa, kuvista kuin musiikkiakin ja erityisesti musiikin opiskelu aiheuttaa minussa epätoivon tuntemuksia.

En ole oikeastaan ikinä ollut tosi lahjakas missään. Kuviksessa ja käsitöissä ehkä keskiveroinen, mutta en missään nimessä lahjakas. Liikunnasta (nykyään) tykkään, mutta en ole siinäkään lahjakas: jos minut käskettäisiin heittämään voltti, joutuisin sanomaan, etten osaa edes kuperkeikkaa. Olen kömpelö, enkä pysty hallitsemaan palloa. Musiikissa olen näköjään vielä toivottomampi.

Meidän jaettiin kolmeen tasoryhmään musiikin tunteja varten sen mukaan, kuinka paljon olemme aikaisemmin soittaneet. Minä menin tietenkin ryhmään 1: aloittelijat, mutta uskoin olevani siellä ihan hyvä, kyllä minä nuotit pianosta tiesin ja osasin niitä myös jonkin verran lukeakin. Nyt kuitenkin, viidennen demokerran jälkeen opettajan puhuessa vaihtobassoista, synkoopeista ja soinnunjaoista muiden nyökytellessä vieressä, voin kertoa, että olen demoryhmämme surkein. En käsitä, miten muut "alkeisryhmäläiset" yhtäkkiä muka osaavatkin itsenäisesti löytää vaihtobassot ja synkoopit ja näyttävät riemuissaan opettajalle viikon aikana oppimansa kikat. Itse olen samaan aikaan jumissa edelleen siinä, etten osaa kääntää sointuja ja unohdan aina miten seiskasoinnut löydetään kääntäen. Perhana, kun se on vaikeaa!

Opettaja selostaa demoryhmän viidelle muulle kaikkia hienouksia ja käy ehkä kerran tunnin aikana katsomassa, mitä minä ähellän. Ai samassa kohtaa edelleen? Hän näyttää minulle jonkun yhden nuotin ja lähtee taas muualle kuuntelemaan, kun Pihla-Verneri osaa soittaa hienosti musiikkia elokuvasta Forrest Gump. Ihan oikiaastiiiko...

Eli, opeopinnoissa on tosi hyvä jos olet lahjakas kaikessa! Muutenkin pärjää, mutta opettajat saattavat vähän nyrpistellä nokkaansa sinulle. Ja niinkuin muka joka ikinen työssäkäyvä opettaja muka osaisi soittaa pianoa täydellisesti.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Suuri matkakertomus osa 2.

Otimme suunnan kohti viimeistä majapaikkaamme Key Largossa. Ajoimme sinne Evergladesin läpi ja näimme paljon alligaattoreita matkan varrella ja pysähdyimme niitä kuvailemaankin. Key Largossakin majoituimme lomakylään, tosin asunto oli vähän pienempi, vain kaksi makuuhuonetta. J:n vanhemmat suostuivat onneksi nukkumaan olohuoneessa ja näin ollen niin minä ja J, kuin myös hänen pikkusisaruksensa saimme omat huoneet. Tämä lomakylä oli meren rannalla, mutta rannalla oli meduusavaroituskyltti, joten emme kukaan käyneet siellä uimassa. Uima-allas oli ihan riittävä, joskin tosi syvä ja suolainen. Uimarannalla kuljeskeli suloisia liskoja. Ne olivat varmaankin iguaaneja. Saimme Key Largossa vähän väriäkin pintaan, siellä ei tullut iltaisin kylmä, toisin kuin Orlandossa.

Key Largosta käsin teimme matkan Miami beachille. Ranta oli pieni pettymys, koska väkeä oli vain tosi paljon, päivä oli melko pilvinen, vaikkakin lämmin, meressä oli meduusoja (ainakin J:n pikkusiskon mukaan) ja rannalla merilevää. Mutta kokemus oli joka tapauksessa tosi hieno ja haluan palata Miamiin joskus ajan kanssa. Kaupunkin se vaikutti kuitenkin melko kaoottiselta. Liikenneruuhkat olivat, yllätys yllätys, aivan järkyttäviä! Kävimme myös toisen kerran Miamin tienoilla katsomassa Florida Panthersin ottelua BB & T centerissä. Tämä kokemus oli huikea ja ylitti kaikki odotuseni! Tunnelma oli mahtava, vaikka Pantherssit hävisivät Montreal Canadiensseille. Mutten ikinä unohda sitä fiilistä ja Florida Panthersin karjuntaa, krau!

Kävimme myös shoppailemassa lisää ostareilla, minigolfaamassa ja muuta pientä. Viimeisenä päivänä oli edessä vielä retki Pohjois-Amerikan eteläkärkeen Key Westiin. Key Westissä oli KUUMA ja meininki muistutti enemmän karibiaa, kuin Pohjois-Amerikkaa. Matkan varrella kävimme myös Pohjois-Amerikan toiseksi kauneimmaksi kehutulla rannalla Bahia Honda beachilla. No hienohan se oli, mutta että toiseksi hienoin? Siitä en tiedä. Nyt annan vihdoin kuvien puhua enemmän puolestani.
Paljon ajelua, tunteja liikenneruuhkissa. Amerikka on autoilijoiden maa.


Universal Studious ja Viistokuja. Rakastuin ja olin aivan fiiliksissä.

Alligaattoreita Evergladesissa.


BB & T center: Florida Panthers vs. Montreal Canadiens

Miamin luksusalue?

Amerikka on valmisruokien maa.

Kotimme Kissemmeessä, uima-allasosasto.


Kennedys space center.

Cocoa Beach.


Lasinpohjaveneajelu ei ollut mun juttu. 


Miami Beach <3

Universal Studious 

Walt Disney World.

Suuri matkakertomus osa 1.

No niin, Flolridasta on selvitty ehjänä Suomeen ja Floridan jälkeisestä viikon sukuloinnistakin selvitty kunnialla takaisin omaan kotiin Jyväskylään. Vielä ei ole aivan päässyt tähän opiskelun makuun, mutta josko huomenna...

Reissumme Floridaan kesti kaikenkaikkiaan 17 päivää. Lähdimme matkaan 16.12. Lentomme oli ensimmäinen suora lento Miamiin Helsinki-Vantaalta, joten kentällä, koneessa ja perille päästyämmekin oli kunnon bileet. Saimme ihania jäisistä hedelmistä pyöräytettyjä fruitieita ennen koneeseen nousua, koneessa oli tietovisoja, erikoislahjoja ja ilmaiset juomat koko lennon ajan ja Miamin lentokentällä oli vastassa paloautot vesikasteineen. Yövyimme ensimmäisen yömme Hilton hotellissa lähellä Miamin lentokenttä. J:n vanhemmat hakivat vuokra-auton seuraavana aamuna ja aloitimme matkan kohti Orlandon lähellä olevaa Kissemmeetä. Asuntomme sijaitsi The Seven Dwarfs-lomakylässä ja olimme erittäin tyytyväisiä koko lomakylään. Asunnossamme oli tarpeeksi huoneita meille kaikille, alue oli vartioitu, siellä oli iso ja lämmin uima-allas ja spa-allas, lentopallokenttä ja kaikkea muuta hienoa. Alue oli myös todella siisti ja sijaitsi hyvällä paikalla.

Kissemmeestä päin teimme reissuja mm. Walt Disney Worldiin, Universal studioille, Kennedy's space centeriin, Kongo Riveriin minigolfaamaan ja shoppailemaan Orlandon outletteihin. Disney World ja Universal olivat sikäli pettymyksiä, ettei niissä juuri mitään kerinnyt päivän aikana nähdä, mutta toisaalta en olisi jaksanut kahta päivää putkeen semmoista jonotustakaan. Ihmisiä oli siis valtavasti. Niin paljon, että oli vaikea päästä eteenpäin ja jonot laitteisiin olivat lyhyimmillään puolitoista tuntia. Olen käynyt myös Euro Disneylandissa Pariisissa ja se oli ehdottomasti paljon parempi paikka! Aivan samannäköinen alue samanlaisine laitteineen, ainut ero on se, että Pariisin Disneylandin ehtii nähdä päivässä, ainakin jos menee kesäkuussa.

Kennedyn space center oli mieletön, eikä siellä tarvinnut juuri jonottaa. Pääsimme bussilla kierrokselle, jossa näimme mm. rakettien laukaisupaikan ja Nasan päärakennuksen. Kävimme myös raketinlaukaisustimulaatiossa ja näimme oikean raketin, kuumoduulin ja avaruuspuvun. Pääsimme myös koskemaan ihan aitoa kuukiveä. Space centeristä mukaani tarttui aivan ihana iso ja harmaa college-paita, joka on minulla sen ostamisesta lähtien melkein joka päivä päällä. Se vain vähän kulahti pesukoneessa, joten se ei ehkä aivan koulukäyttöpaita ole.

Jouluaattona otimme auton allemme ja lähdimme ajamaan Meksikonlahdelle Fort Myersiin. Siellä majoituimme Marriot-hotelliin. Hotelli oli hieno, mutta olin vähän pettynyt, kun siellä ei kuusen lisäksi noteerattu joulua mitenkään. Söimme ruuan aivan tavallisessa ravintolassa, joimme viiniä, mutta mitään muuta hotellilla ei ollut. Seuraavana aamuna kävimme kuitenkin saarella, jota kehuttiin länsi-Floridan kauneimmaksi. Hiekka oli valkoista ja vesi matalaa. Rannassa ui delfiinejä. Olihan se hieno :)

Melkein valmis opettaja

Hassua, kun on suorittanut niin paljon opintoja avoimen yliopiston puolella, ennen kuin on ees päässyt sisälle yliopistoon, niin tällainen tilannekin on mahdollista: en ole tehnyt edes kanditutkielmaani vielä, mutta käytännössä minun pitäisi olla valmis viimeistään 2016 vuoden lopulla. Eli ensi vuonna! Tämän kevään jälkeen minulla on suorittamatta pari kurssia erityispedagogiikan syventäviä opintoja, kaksi harjoittelua, 28 opintopistettä POM-opintoja, kandi ja gradu. Kandin teen erään ystäväni kanssa yhdessä ensi syksynä. Pomit valmistuu kevääseen 2016 mennessä, syventävätkin varmasti. Sitten olisi enää ne kaksi harjoittelua ja gradu. Jos saisin harjoittelut alta pois ensi kevääseen mennessä, voisin käytännössä mennä jo syksyllä tekemään sijaisuuksia jonnekin samalla, kun kirjoittaisin graduani.

Opintojani on niin vähän jäljellä! Sitä on vaikeaa uskoa juuri sen takia, että en tuota kandiakaan ole vielä saanut tehtyä. Ja se, miksen ole saanut sitä tehtyä, johtuu siitä, että en voi virallisesti olla kandi ennen kuin olen tehnyt POMit ja Jyväskylän erkalla ne saa aloittaa vasta kakkosvuonna. Niiden tekemisessä kestää se vähintään puolitoista vuotta, joten tässäpä syy, miksi en ole jaksanut sitä kandia vielä edes ajatella. Mutta ajatella! Voisin ensi vuoden syksynä, puolentoista vuoden päästä, olla käytännössä jo tekemässä opettajan hommia! Minä tarvitsen välillä tämmöistä tsemppiä, sillä niin kuin tässä postauksessa kerroin, opiskelijaelämä ei tosiaan ole minua varten. Sitten ensi keväänä, kun olen kaikki pienimmät pahat saanut pois alta, aion todentotta nauttia elämästäni oikein kunnolla!

Kaukaa kuulin naurua ja lähdin sitä etsimään.

tiistai 3. helmikuuta 2015

Päivieni pelastaja


Mun ongelma on ollut aina, niin kauan kuin muistan, liuskostuvat ja superpehmeet kynnet, joilla ei kerta kaikkiaan tee mitään. En kuulu varsinaisesti kynsi-ihmisiin, jotka kasvattavat pitkät kynnet, lakkaavat ja viilaavat niitä. Minun mielestäni kynnet ovat olemassa pääasiassa työvälineiksi: niillä voi raaputtaa ja avata asioita, esimerkiksi purkkeja tai avaimenperän renkaita. Aikaisemmin kynteni eivät pystyneet tähän. Jopa housujen ylösvetäminen sai ne taittumaan epämukavasti. Ollessamme Floridassa huomasin kynsieni olevan paljon vahvemmat ja kasvavan todella nopeasti. Silloin tajusin sen johtuvan ilmankosteudesta. Kynteni tarvitsivat kosteutta!

Heti takaisin Jyväskylään päästyäni kävin hakemassa tämän purnukan. Vaselinen intensive care- käsivoiteen. Se on ollut arkipäivieni pelastus! Olen kokeillut aikaisemmin kaikkea mahdollista vitamiineistä kovettaviin kynsilakkoihin. Suorastaan naurattaa tämä ratkaisun helppous. Eikä maksanut kuin alle viisi euroa!

maanantai 2. helmikuuta 2015

opiskelijaelämä = ei elämää

Mä oon nyt tänään taas, ja viimeaikoina oikeestaan koko ajan, joka päivä, joutunu miettimään sitä, että onko opiskelijaelämä sellaista elämää, jota mä haluan ja varsinkin jaksan elää. Mulle opiskelijaelämä ei ole bileitä ja kavereita. En ole tähän päivään mennessä onnistunut saamaan yhen yhtä hyvää kaveria opiskelukavereista. Tämä johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että aloitin opinnot jo kaksi vuotta kasvatustiedettä lukeneena eli niin ollen toisen/kolmannen vuoden opiskelijoiden kanssa samoilta kursseilta. He taas tunsivat toisensa jo entuudestaan, enkä missään nimessä ole niin rohkea persoona, että menisin johonkin valmiiseen klikkiin jo mukaan. Alkio-kaverit ovat pysyneet hyvinä kavereina ja hiedän seurastaan nautin. Meillä on kuitenkin tosi erilaiset aikataulut/opinnot/vapaa-ajanharrastukset, joten vietämme ehkä illan-pari viikossa toistemme seurassa.

Bileitä en harrasta enää yhtään. En jaksa. Mua ei kiinnosta. Mulla on bileissä tylsää ja epämukavaa. Haluan nukkumaan viimeistään kaheltatoista. Oon tosi kiukkunen, jos mua väsyttää, eli en ees mitään parasta seuraa kenellekään. Joskus saatetaan istuu iltaa pitempään kaveriporukalla, jolloin menee just ehkä puoleen yöhön. Alkoholin juominen rajottuu tällä hetkellä mun elämässä lähinnä viinilasillisiin sillon kun se tuntuu hyvältä, eli ehkä kerran kuukaudessa.

Mä en oo vaan ehkä ikinä ollu semmonen ihminen, joka oikeesti nauttis niistä asioista, jokka perinteiseen opiskelijaelämään kuuluu. Mä oon enemmänkin perhekeskeinen, mä tykkään esimerkiksi tehä ruokaa, syödä yhessä ja pelailla pelejä kotona. Tykkään harrastaa liikuntaa, olla pihalla ja kokea erilaisia, ihania asioita. Mä oon koiraihminen, koiran omistaminen on mulle tosi iso asia ja koirien kanssa harrastaminen on ollut aina mulle kaikista rakkain harrastus.

Opiskelijaelämääni kuuluu siis alle 100 e:n kuukausibudjetti ja tuhannen vuoden yksinäisyys. Irtonaisuus. Tunne siitä, ettei pysty olemaan oma ittensä. Mä haluan valmistua erityisopettajaksi, koska se todella on mun juttu, mutta mä haluaisin voida tehä se sillä lailla, että vois tehä niitä itelle tärkeitä asioita samalla. Tällä hetkellä mä vaan odotan sitä, että mä valmistun, koska sitten "voin alkaa elää elämääni." Mutta eihän sen pitäisi niin mennä. En voi opiskella siten, että ootan vaan päivää, kun valmistun. Silloin mulla on rahaa, muttei ehkä niin paljoo aikaa. Jos lykkään kaikkea siihen, että olen töissä, on nää opiskelijavuodet hukkaan heitetty ja valmistumisen jälkeen mun täytyy hirveellä tohinalla tehä kaikki, mitä oon aina halunnu tehä.

Tää postaus on nyt alustus siihen, mikä mun päässäni on alkanut tänään kyteä. Jos ottaisinkin (taas) opintolainaa ja käyttäisin sen rahan koiraharrastukseen. Vai luulenko mä vaan tarvitsevani sitä niin paljon? Enkö oikeasti pärjää enää ilman, enkö keksisi jotain muuta, mistä voisin nauttia yhtä paljon? Jään pyörittelemään ajatusta mielessäni vielä vähän enemmän.