Näytetään tekstit, joissa on tunniste treenaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste treenaaminen. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. elokuuta 2017

Syksy on täällä!

Syksy koitti ja sen mukana arki. Minä menin töihin ja sen kunniaksi Riia aloitti juoksut. Vähän kummallista, kun luulin, että ne oli toukokuussa... Mutta voihan se kierto heitelläkin ihan häränpyllyä nuorella koiralla. Ekaa kertaa elämässään Riia käyttää nyt myös housuja. Me harjoitellaan kaiken varuulta, jos joskus tulee tilanne, että tarvitsee käyttää. Lisäksi Riian vuodon määrän näkee nyt ihan konkreettisesti: se on lähes mitätöntä, mutta kuitenkin havaittavissa. Käyttämällä housuja, pystyy laskemaan myös vuotopäivien määrän, mikä on ehkä ihan hyödyllinen tieto. Housuissa ei ole ollut Riian mielestä enää mitään ihmeellistä ekan puolen tunnin jälkeen. Ne on Riialle ihan ok (kunhan ne vaan saadaan päälle). Mun mielestä vähän rasittavat, koska tuon koiran kaksoiskierrehäntä yhdistettynä pitkiin karvahapsuihin ja hännästään erittäin herkkään koiraan, housujen pukeminen ei ole mitään kauhean nopeaa ja kätevää hommaa. Vähän kuin kieputtaisi korkkiruuvia korkkiin! Ja siihen päälle ne karvat. Joita ei saa yhtään kiskaista. 


Tänä syksynä olisi tarkoitus tehdä Riiankin kanssa kaikenlaista. Parin viikon päästähän olisi Ähtärissä tokokoe, mutta se nyt luultavasti jää meiltä välistä, meidän treenikentälle kun ei saa juoksuisena edes mennä. Toki omalla kotipihalla voitaisiin kokeilla alo-liikkeet läpi ennen kuin ilmoaika ensiviikolla päättyy ja tehdä päätös sen mukaan, mutta en haluaisi mennä kokeeseen, jos tuntuu, ettei olla valmiita. Silloin joutuu jännittämään liikaa! Ja ai niin, eihän tokokokeeseen edes saa juoksuisena mennä, joten senkin puolesta joudutaan todennäköisesti jättämään väliin. Syksyllä on kuitenkin tulossa vielä kolme koetta Ilmajoella, joista yksi on mittelimestaruudet, jonne ainakin ollaan menossa. Kokeet olivat syyskuun, lokakuun ja marraskuun lopussa, joten aikaa treenata on hyvin. 


Ensi viikonloppuna on Seinäjoella ryhmänäyttely, jonne ollaan myös menossa. Mitteleitä on sinne tosi paljon (totta kai, meidän tuurilla) tulossa, joten mitään suuren suurta menestystä ei odoteta. Kunhan käydään. Riia olisi tarkoitus viedä syksyn aikana myös Sagin mittaustilaisuuteen hakemaan virallinen mittaustodistus kisauraa varten. Haaveena olisi vielä ennen lumien tuloa päästä kisaamaan, ehkä Lakkelle, ehkä Lagulle tai sitten mennään ihan Jatin kisoihin asti. Jatilla ainakin on kisoja pitkin vuotta ja halli on jo valmiiksi tuttu. Eikä Jyväskylä liian kaukana ole. 

Jostain syystä mua on alkanut kiinnostaa myös uudestaan rally. Jotenkin tuntuu, että Riia voisi olla jo kypsä avoimeen luokkaan siinäkin lajissa, koska se on saanut ehdottomasti enemmän kuuliaisuutta sitten niiden vuoden takaisten epäonnistuneiden parin avo-startin jälkeen. Pitää varmaan käydä kokeilemassa rataa. Meillähän vaan on ollut vähän ongelmana se, kun rallyssa radalla on niin paljon sitä seuraamista, niin se on rikkonut meidän seuraamista tokon puolella. Siksi täytyy ehkä kisata ensin rauhassa tokon avoimessa, ennen kuin menee sotkemaan sitä rallylla. 


Tällä viikolla ei olla päästy treenaamaan mitään juoksujen takia, eli edelliset treenit olivat tasan viikko sitten. Nyt jo tuntuu siltä, että pitäisi päästä tekemään jotain. Hienoa olisi, jos pääsisi opettelemaan jotain ihan uutta. Siksi myös nose voisi olla tulevaisuudessa - tai tulevana talvena - juttu, jota voitaisiin kokeilla. Olen varma, että Riia rakastaisi ko. lajia, joten ehkä sitä on ihan sen takia kokeiltava!

torstai 13. heinäkuuta 2017

Agilityä: kuinka kehittyä paremmaksi ohjaajaksi?

Eilen treeneissä meillä oli kaksi kokonaista rataa treenattavana sisältäen kontaktiesteistä puomin ja keinun sekä kepit. Molemmissa oli aika paljon kiemuroita ja vaikeahkoja ohjauksia, mutta myös paikkoja, jonne oli vaikea ehtiä, ellei ole skarppina ja päästä koiraa irtoamaan. Ohjauskuviot meillä meni ihan hyvin koiran puolesta. Riia meni juuri sinne, minne sen ohjasin ja juoksi väärään suuntaan, jos en ohjannut. Vauhtiakin sillä oli hyvin. Mutta hitto kun alkoi turhauttamaan oma huonommuus. Eilen radalla minä en jaksanut juosta. En ehtinyt oikeisiin paikkoihin oikeaan aikaan. Unohdin ohjata. Hengästyin niin, etten jaksanut huutaa ohjeita. Hidastelin. Pysähdyin. Mietin. Miksi se on niin vaikeaa?

Maisemia jäähdyttelylenkiltä.

Treenin jälkeen mietin jo, että jossakin toisissa käsissä Riia olisi varmasti jo kisaava koira, vaikka typeräähän niin on ajatella. Se on mun koira, eikä sille ole väliä, kisataanko me vai treenataanko vaan, kunhan tehdään jotain. Mutta jos sillä olisi paremmalla fysiikalla varusteltu ohjaaja saisi siitä koirasta paljon enemmän irti. Agility on aika vaativa laji ohjaajalle. Ohjaajan pitää pystyä juoksemaan lujaa, pitkän matkan ja tehden nopeita käännöksiä ja suunnanmuutoksia samalla. Joskus joutuu juoksemaan jopa takaperin vähän matkaa. Kun katsoo huipputason agilityurheilijoita, niin ovathan he hyvässä kunnossa. Harva huipulla harrastava agilitaaja on vaikkapa ylipainoinen. Toki koirallakin on oma osuutensa lajissa ja jos ohjaaja vain on hidas, niin koira täytyy opettaa irtoamaan ja toimimaan radalla itsenäisemmin ja lukemaan ohjauksia kauempaa. 

Tiedän ja tiedostan sen, että treenamalla koiraa itsenäisemmäksi, minun ei tarvitsisi olla niin nopea. Mutta kun minä HALUAN olla. Minua ärsyttää niin paljon, kun en jaksa juosta treeneissä. Ehkä yhden kerran radan läpi  joo, mutta sitten, kun otetaan vaikka toisen kerran heti perään, alkaa tehdä jo tiukkaa. Eilen varsinkin tuntui tosi raskaalta. Onhan se totta, että kaikilla on päiviä, jolloin jaksaa enemmän ja joskus vähemmän, mutta ärsyttää, kun tulee niin paljon epäonnistumisia ja huonoja ohjauksia sen takia, ettei vain itse enää jaksa. Ei siinä ole mitään järkeä, jos vaan huiskii treeneissä menemään ja jos jaksaa vain yhden kerran kunnolla vetästä radan tunnin aikana. Eilenkin meitä oli treeneissä vain kaksi, joten treeniaikaa tuli aika paljon yhdelle koirakolle. Minä olisin halunnut saada siitä enemmän irti ja oltaisiin voitu saadakin, jos minä en olisi hyytynyt. 


Olen yrittänyt tänä kesänä panostaa enemmän omaan kuntoiluuni. Olen käynyt juoksemassa lenkkejä säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta lisäksi olen käynyt kolmesti viikossa salilla ja siellä kyllä motivoi aina se ajatus, että jonain päivänä voisin olla agilityurheilun huipulla ainakin Suomessa. Poljen kuntopyörää hampaat irvessä ja vain mietin, että mun täytyy jaksaa juosta. Kyykkään, jotta jalkoihin tulisi räjähtävyyttä, teen vatsa- ja selkälihaksia, jotta ne tukisivat kehoani mahdollisimman hyvin juostessani. Mutta hitto teki mieli hakata eilen päätä seinään. Mä olen niin huono(kuntoinen)! 

Toki ymmärrän sen, että olen harrastanut agilityä aktiivisesti vasta vuoden ja Riia on ensimmäinen oikea agilitykoirani. Ei me voidakaan olla vielä kovin hyviä. Lisäksi mulla ei ole juuri minkäänlaista liikunnallista taustaa. Moni huippuagilitaajahan on urheillut pienestä saakka. Esimerkiksi jalkapallon kautta saa agilityyn tosi hyvän pohjan. Omaa fysiikkaansa pystyy kyllä kehittämään, mutta tämmöisenä perus pullamössökansalaisena se vaatii ehkä vaan vähän enemmän. Kuntosali on ihan hyvä paikka lihasmassan kasvattamiseen, mutta avainsanana on lajiharjoittelu. Kunto ei kasva kuntosalilla rautaa pumppaamalla. Juoksukunto kasvaa juoksemalla. Agilityssä tarvitaan nimenomaan vieläpä nopeuskestävyyttä, eli sitä, mikä minulta juuri puuttuu. Jaksan kyllä hölkätä vaikka kymmenen kilometriä, mutta täysiä jaksan juosta ehkä 15 metriä. Se on liian vähän ja siihen on nyt pakko panostaa. 


Miten te kehitätte omaa kuntoanne, jotta jaksatte radalla? Jos jollakin on vinkata jotain hyviä ohjeita agilityohjaajan fysiikkatreeneihin, niin kommentoi ihmeessä. Saa ehdottaa myös, jos tiedät jotain agilityohjaajille tarkoitettuja valmennuksia. Muistan lukeneeni yhdenlaisesta joskus, mutta en muista enää millään, kuka sitä järjesti. 

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Uutta kotikenttää testaamassa

Otettiin ja lähdettiin Riian kanssa kokeilemaan Koirakoulu Raikun kenttää Mäyryyn. Kenttä on meidän lähin agilitykenttämme ja sijaitsee uutta kotiamme noin vartin ajomatkan päässä. Itse kenttä oli ihan ok, kivituhkapohjainen ja aidattu alue. Estekalustossa olisi hieman parantamisen varaa: kentällä oli vain yksi vanha putki ja siihen maailman painavimmat painot, joissa oli kaiken lisäksi reikiä. Hypyistä oli kannattimet otettu irti ja heitelty ilmeisesti ihan summamutikassa kasaan, jossa esteet olivat säilytyksessä. Tarpeeksi monen kannattimen löytäminen otti siis oman aikansa. Puomi, keinu, A-este ja kepit olivat kuitenkin hyvässä kunnossa ja suht uuden näköisiä. 


Rakensin kentälle pätkän eräästä ykkösluokan kisaradasta, jonka löysin ratapiirrokset-ryhmästä Facebookista. Radanpätkään kuului hyppysuora sekä pari kaarretta. Riia totteli ohjausta hyvin ja paineli lujaa ja innokkaasti. Siitä huomasi, että aksatreenit olivat oikein tervetullutta vaihtelua muuttorumpalle. Käytiin Riian kanssa läpi hyppysuoralle lähettämistä, joka takkuili taannoisissa möllikisoissa. Se meni oikein hyvin sekä etupalkalla että kädestäni tulevalla lelupalkalla. Otettiin myös putkikulmia sekä keppejä. Kepit ovat kehittyneet jo niin pitkälle, ettei Riia tarvitse ohjureita ollenkaan ja osaa hakeutua hyvin oikeaan esteväliin, jos ohjaan sen tarpeeksi huolellisesti. Teimme myös pari kertaa ilman etupalkkaa siten, että palkka tulee minulta. Sitä pitää harjoitella paljon enemmän, jotta jonain päivänä saataisiin kepit ratakuntoon. Keppien aloittamista esteen kautta täytyy myös harjoitella jatkossa. 



Sää oli kohtalaisen lämmin ja ilma aika painostava. Kenttävaraus olisi ollut puolitoista tuntia, mutta Riia alkoi hyytyä aika nopeasti ja se pyrki pääsemään suojaan auringolta, joten vein Riian autoon viilentymään (ilmastointiin). Sillä aikaa keräsin itse esteet pois. Lopuksi otettiin vähän tokoa, harjoiteltiin seuraamista sekä jäävien seuraamista. Riia on alkanut ennakoimaan jääviä niin, että alkaa jätättää, jos käskyä ei tule. Niinpä otimme usean jäävien seuraamispätkän ilman käskyä jäädä. Minulla on siis tosiaan eri käskyt jäävien seuraamiseen ja normiseuraamiseen. Sehän ongelma siinä juuri on, että koira tietää, että käsky jäädä on tulossa, joten se alkaa ennakoimaan sitä. Pitää kuitenkin aina huomauttaa sille siitä ja kutsua seuraamiseen uudelleen sekä muistaa myös vahvistaa hyvää seuraamisasentoa palkkaamalla siitä.  Eri käskysanan hyvänä puolena koen sen, että koira tietää, mitä odottaa ja osaa reagoida käskyyn nopeasti ja meillä onkin jäävät liikkeet erittäin napakat ja terävät. 


Juhannusviikolla aloitamme muuten koirakoulu Raikussa agilitykurssin, joka on ihan ratavalmiille koirakoille. Pääsemme todennäköisesti siis harjoittelemaan ensimmäistä kertaa kunnon ratoja, joka toivottavasti käsittää ihan kaikki mahdolliset esteet. Sitä odottelessa emme varmaan juuri agilityä nyt treenaile, koska se on selvästi Riialle liikaa näillä keleillä. 

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Kyllä siellä pienessä päässä jotain liikkuu

Tiedän kyllä, että koirat pystyvät oppimaan ja tietämään sen, milloin ollaan ajamassa treenipaikalle, mutta siitä huolimatta olen ihmeissäni, kuinka nopeasti sen oppiminen tapahtui. Ei vaadittu kuin muutama ajokerta säännöllisesti hallille, niin Riia oppi tietämään, minne ollaan menossa. Mehän treenaamme kahdella eri hallilla: Haukkuvaarassa ja JAT:illa (Jyväskylän Agility Team). Riia on kovin innoissaan molempiin paikkoihin pääsemisestä, mutta tänään, kun parin viikon jälkeen, suunnattiin nokka kohti Jattilaa, pääsi jo ihan haukahduskin ja kitinä alkoi oikeastaan siinä vaiheessa, kun käännyttiin keskustaan päin, minne ei koiran kanssa mennä muuten kuin silloin, kun ollaan matkalla Jattilaan. Koiran reaktioista huomaa siis hyvin myös sen, että se tietää, kummalle hallille ollaan menossa. Kitinä alkaa Haukkuvaaran mentäessä aina tietyssä kohdassa ja sama juttu Jattilaan mentäessä. Paitsi nyt tauon jälkeen reaktio siihen, että päästään Jattilaan, oli voimakkaampi ja aikaisempi kuin ennemmin.

On nää vaan viisaita otuksia. Mietin, että katteleeko se ikkunasta ulos ja sen perusteella päättelee, minne ollaan menossa vai päätteleeköhän se käännöksistä, pysähdyksistä ym.? Musta on kans hauska huomata se, kuinka innoissaan toinen aina lähtee treenaamaan ja kuinka se innostuu siitä, kun halli lähestyy. Toki tommonen haukkuminen varmaan on sitten rasittavaa, jos se alkaa sitä enemmän tekemään, mutta toistaiseksi se laittaa vaan hymyn kuskin korviin :)

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Jos vaan antais kaiken olla...

... ja edetä omalla painollaan.

Mulla on tapana stressata, ylianalysoida, miettiä ja vatvoa kaikkia asioita tosi paljon. Sanalla sanoen, stressaan aivan kaikesta. Törmäsin erään ystäväni blogissa siihen ajatukseen, että antaisi asioiden vain mennä omalla painollaan ja olla siten, kuin ne ovat. Nyt helmikuun lähestyessä loppuani, en stressaakaan enää yhtään niin paljon, kuin vielä helmikuun alussa. Mutta parannettavaa silti olisi. Jos pystyisikin elämään päivän kerrallaan, pohtia miltä juuri tänään tuntuu, eikä murehtia huomisesta.

Tänään minulla on ollut mahdottoman hyvä päivä. Aamun keskustelun analyysikurssin ryhmäesitelmä ei ehkä ollutkaan niin huono, kuin kuvittelin, kävin M:n kanssa salilla treenaamassa TOSI isoilla painoilla ja se oli ihanaa! Soittelin pianoa ja se onnistui tosi hyvin! Tunnin päästä pianotunnille ja sen jälkeen, kun J on futsalissa, aion laittaa kämpän hämäräksi, musiikin soimaan ja nauttia rentouttavasta venyttelystä ihan yksin lämpimissä ja löysissä vaatteissa. Suosittelen kaikille! Mun pitäisi saada mun rintaranka auki, koska se on tällä hetkellä todella jumissa ja aiheuttaa kiputiloja ympäri kehoa.

Puhuin ylianalysoinnista. Teen sitä todella paljon oman kehoni suhteen etenkin siinä, että kun liikun aika paljon ja aika rankasti, syntyy erilaisia kiputiloja ympäri kehoa, Pelkään heti, että ne ovat jotain vakavaa, enkä uskalla liikkua. Tälläkin hetkellä pelkään huomista runfittiä, johon olen luvannut M:n kanssa mennä, koska minulla on varvas-päkiä-osasto oikeassa jalassa hirmuisen kipeä, salilla sain selkäni vihlomaan ja oikeassa sääressänikin tuntui ikävästi painetta takareisilaitteessa tehdessäni. Niin, ja nämä kaikkihan ovat varmasti jonkin hyvin vakavan vamman esiasteita, vai mitä? Pitäisi koittaa rauhoittua! Ehkä se on sittenkin ihan normaalia, kun viikon treeneihin on kuulunut monta viikkoa jo fitinterval, crosstraining, hiit, sali x3 ja muita vähän kevyempiä jumppia?

Tervettä viikkoa ja helmikuuta kaikille!


Hyvinkin rentoutuneena ja tyytyväisenä kotona Alavudella järven jäällä koiran kanssa.