maanantai 31. lokakuuta 2016

Nutrolinin vaikutukset turkin kasvuun

Heinäkuussa aloimme käyttää Nutrolinia. Kuukausi vaihtuu pian marraskuuksi ja on aika tutkailla tuloksia. Olin _oikeasti_ jo ajatellut, että minun mittelini on ja pysyy karvattomana hiirenä aina ja ikuisesti. Lyhyempikarvainenhan se edelleen on verrattuna moniin muihin mitteleihin, mutta muutos parempaan suuntaan heinäkuusta on silti selkeä.

vas. heinäkuussa 2016, oik. lokakuussa 2016

Eniten eron huomaa omasta mielestäni peräpäässä, hännässä ja housuvilloissa, sekä pohjavillan kasvussa. Aikaisemmin Riian turkki meni melko rungonmyötäisesti eikä juuri noussut pörheäksi, kun nykyään se on ilmava ja pörröinen. Kauluskin on suurentunut selvästi. Ei se vieläkään mikään tukkajumala ole, mutta kuten todettu, en siitä edes sellaista superkarvapalloa siitä edes halua.

Oma ihannemittelinihän olisi turkiltaan tällainen.

Eikä Riia siitä enää kovin kaukana ole.
Tarkoituksenammehan oli jatkaa Nutrolinin käyttöä ainakin sinne Jyväskylän KV-näyttelyyn saakka. Varmaan jatkamme kuitenkin vielä sen jälkeenkin, sillä niin hyvää se on turkille tehnyt. Eikä se ole oikeastaan edes kovin kallista, me ollaan ostettu nyt muistaakseni kolme purkkia, kohta pitää ostaa neljäs. Eli reilun kuukauden kestää se yksi purkki. Öljy on tehnyt hyvää myös turkin kiillolle ja anturoille. Suosittelen!

Meillä on muuten siis käytössä Nutrolinin Iho ja Turkki, mutta Nutrolin-tuotesarjassa on olemassa muitakin öljyjä, mm. urheileville koirille ja vanhoille koirille. Kannattaa tutustua :)

Riia kävi uimassa

Nykyään Suomessakin on jo tarjolla koirille kaikenlaisia palveluja, mikä on tietenkin tosi tärkeää, koska koirilta vaaditaan yhä vain enemmän ja enemmän niin fyysisesti kuin henkisestikin. Yksi viime vuosina hyvin paljon yleistynyt harrastus, palvelu ja kuntoilumuoto, joka koirille on tarjolla, on koirauinti. Jyväskylässä pääsee uimaan Koirasportissa. Mekin kävimme Riian kanssa testaamassa Koirasportin uima-altaan.



Riiaa jännitti aluksi todella paljon, eniten ehkä altaassa rymyävä kultainen noutaja, joka polskutteli altaassa menemään, kun pääsimme paikalle. Lopulta, kun Riia pääsi altaaseen, se vähän jännitti edelleen sinne menemistä, mutta pystyi sentään syömään sille tarjoiltuja nameja. Päästiin uimaan muutama kierros altaassa, Riialla oli koko ajan vähän kauhistunut ilme kasvoillaan, mutta hyvin meni kuitenkin! Kun se pääsi altaasta pois, otettiin se hetkeksi sivuun, että seuraava asiakas pääsi suihkuun. Riiakin pistettiin vielä lopuksi suihkuun, mutta se olikin menossa kovaa kyytiä jo takaisin altaaseen! :D Muutenkin se toipui kokemuksesta tosi nopeasti ja suihkun jälkeen se innostui jo haukkumaankin hallissa. On se kyllä hyvähermoinen koira. Uittaja kehui kovasti myös Riian uintitekniikkaa. Ja olisihan se ihme, jos se ei osaisi uida, niin paljon se järvessä lutraa kesäisin!


Uinnilla on monenlaisia hyötyjä niin tavallisille kotikoirille kuin harrastus- ja työkoirille. Mm. aineenvaihdunta vilkastuu, imunestekierto lisääntyy, liikeradat parantuvat, hengitys- ja verenkieltoelimistön toiminta paranee ja uinti myös rauhoittaa koiraa ja vähentää stressiä. Äärettömän hyvä liikuntamuoto siis ja varmasti käymme vielä toisenkin kerran!


torstai 27. lokakuuta 2016

Kun koira irtoaa

Omasta mielestäni me ollaan menty agilityssä ihan valtavasti taas eteenpäin. Viime viikolla harjoittelimme ekaa kertaa sokkoputkea radalla sekä valssia, joka onkin meille tuttu ohjauskuvio jo. Yksittäisistä esteistä harjoittelimme keppejä. Tällä viikolla radalla oli vuorossa sokkarit. Ollaan Riian kanssa niitäkin harjoiteltu jo aikaisemmin ja lisäksi minä olen joutunut hinkkaamaan sen ohjaustyylin päähäni JunnuPopin treeneissä, joissa olen ollut kouluttajana. Meidän tuli silti vahingossa harjoiteltua radalla takaaleikkausta ja valssiakin, mutta pointsit koiralle, kun se meni juuri sinne, minne sen ohjasin :D



Oli ilo huomata, että Riialle oli tosi paljon hyötyä irtoamisen kannalta esimerkiksi viime viikon sokkoputkiharjoituksista. Se nimittäin tämän viikon treeneissä irtosi aivan mielettömän hyvin esteille, kun se on aikaisemmin pitänyt suunnilleen saattaa sinne perille asti. Tai siis minä olen saattanut sen, kun minusta on tuntunut ettei sitä pysty lähettämään. Nyt annoin sille vähän enemmän tilaa ja luottamusta (ts. en kerinnyt juoksemaan niin lujaa, että olisin ehtinyt sen joka esteelle saattaa) ja se silti suoritti esteet juuri niin kuin pitikin.



Harjoittelimme edelleen myös keppejä ja vitsi, miten ylpeä saan olla tosta pikku-pörröstä! Se menee jo aivan itsenäisesti kuusi keppiä ilman ohjureita. Se on hieno saavutus, koska emme ole ihan oppikirjan mukaan edenneet noissa keppien opetuksessa, kun olen aika paljon käynyt yksin sen kanssa treenaamassa, jolloin tietenkin on tosi vaikea palkata etupalkalla. Lisäksi meillä on ollut siinä aika paljon taukoa ja ollaan jouduttu palaamaan aina välillä takaisin ohjureihin, kun koira on ollut ihan hukassa.



Mutta sitten ihan lopuksi vielä vähän tuohon irtoamiseen liittyvä harjoitus, jonka vuoksi melkein itkin liikutuksen kyyneliä. Ehdotin kouluttajallemme, että katsottaisiin meidän takaakiertoa. Olen käynyt sitä harjoittelemassa kunnolla yhden (1) kerran ja halusin saada siihen vinkkejä. Sen kerran, kun olin sitä treenannut olin vähän huijannutkin siten, että olin itse tosi lähellä estettä ja nakki kädessä "nakkasin" koiran esteen toiselle puolelle ja pyysin sitten siitä yli - ei kovin oppikirjan mukaan tämäkään metodi :D Mutta tuo takaakiertoharjoitus olikin vähän niinkuin meidän alkulämppänä, koska ajattelin, että yksin sitä on tosi hankala oikeasti opettaa, kun ei voi olla molemmilla puolilla estettä yhtäaikaa (lähettämässä ja palkkaamassa). Mutta koira yllättikin minut ihan täysin! Se tiesi heti mistä on kysymys ja meni heti kiertämään siivekkeen, ennen kuin ehdin edes pihahtaa :D Sitten otin sen ihan hallintaanikin ja lähetin uudestaan "takaa" ja koira teki niinkuin pitikin! Vaikeutimme kulmia, vaihdoimme puolia jne., mutta Riia suoritti aivan huikean hienosti joka kerta takaakierron! Melkein tuli tosiaan itku, kun olin siitä pienestä pörröstä niin ylpeä. Totesin, että tuon se on kyllä hoksannut ihan itse. Ei voi taas muuta sanoa, kuin että on mulla niin viisas pieni koira. Ja vitsi, mikä agilitytykki siitä vielä saadaan!

maanantai 17. lokakuuta 2016

Sukellus jälleen tokon pariin

Tänään meillä oli tilaisuus päästä Ellin valmennukseen jälleen. Tällä kertaa lajina oli toko - pitkästä aikaa jonkun valvovan silmän alla. Aluksi Riia meinasi ratketa liitoksistaan, kun ei olla pitkään aikaan käyty Haukkuvaarassa eikä treenattu muiden koirien kanssa yhtäaikaa. Mutta kaikki harjoitukset sujuivat kuitenkin tosi hyvin. Elli teetätti meillä mm. ohjatun seuraamisen, koska tietää, että meillä on seuraaminen kasassa (muut koirat harjoittelivat askeleittain seuraamista). Oli kiva päästä tekemään seuraamista taas ohjatusti ja saatiin hyviä vinkkejä Riian seuraamisen tiivistämiseen. Hauskaa, että kun joku sanoo ohjeita jonkin liikkeen parantamiseksi ääneen, ne tuntuvatkin itsestäänselviltä, vaikka ei ne olisi itellään sinne päähän millään pälkähtäneet. Niin sitä vain jumittuu treenaamaan samalla tavalla. Sattumalta kävi myös niin, että Elli oli suunnitellut meille treenattavaksi liikkeestä pysäytyksen, mikä oli hyvä sattuma, koska olen miettinyt pääni puhki, miten sen saa koiralle opetettua. Nyt sain hyvät vinkit siihen! Kyllä vaan kannata käydä koulutuksissa!

treenikaverit

ohjattu seuraaminen

Liikkeen pysäytysharjoituksia

paikkamakuu

paikkaseisominen

perusasento

perjantai 14. lokakuuta 2016

Koirien jalostamisesta

Hyvin pitkän aikaa koirarotujen jalostustyötä on tehty näyttelyt edellä tai ainakin näyttelyt ovat vaikuttaneet kaikista eniten koirarotujen ulkonäön muuttumiseen. Joissakin roduissa toinen porukka on jalostanut koiria käyttöominaisuuksiensa perusteella, jolloin rodussa on useinmiten tapahtunut kahtiajako näyttö- ja käyttölinjaisiin. Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, olen paljon pohtinut sitä, haluaisinko olla ja toimia kasvattajana. Toisaalta ajatus on houkutteleva, sillä kasvattajilla ja koiranäyttelytuomareilla on suurin vastuu siitä, mihin suuntaan rodut muuttuvat.


Rotujen linjajaoista

Rotujen linjajaossa on paljon sekä hyviä että huonoja puolia. Minusta olisi kaikista parasta, jos rotu olisi rotu, eikä siinä olisi jakautuneita linjoja. Kaikki työkoiraharrastajat eivät arvosta näyttelyitä ja ulkonäköä, mutta itse tykkään koiranäyttelymaailmastakin, joten minusta ihanteellinen tilanne olisi se, että koira toimisi sekä näytössä että käytössä. Koirarodulle itselleenkin olisi yhtenäisyys siinä mielessä tärkeää. että koska linjasta huolimatta koira on alunperin jalostettu johonkin tiettyyn tarkoitukseen ja niillä on usein ne ominaisuudet ainakin jossain määrin yhä tallella. Paimenkoirilla tarve paimentaa ja metsästyskoirilla ajaa/noutaa/haukkua tms. Jos ihminen ottaa koiran itselleen vain ulkonäön perusteella, eikä vaivaudu tutustumaan koiran alkuperäiseen käyttötarkoitukseen, seuraa todennäköisesti ongelmakäyttäytymistä. Näyttelylinjaisissa ja näyttelyharrastajien keskuudesssa unohdetaan usein myös koiran "toimivuus." Tästä selkeitä seurauksia voimme nähdä monissa roduissa. Omaa sydäntäni särkee nähdä esimerkiksi welsh corgi pembroke, työkoira, jonka jalat ovat niin lyhyet, että sen liikunta näyttää erittäin vaivalloiselta, vaikka sen olisi tarkoitus ajaa karjaa. Pembrokeilla ei tietääkseni ole linjajakoa rodun sisällä, mutta joiltain osin mielestäni pembroken jalostuksessa ollaan menty näyttelyt ja ulkonäkö edelleen, kun taas welsh corgi cardiganeilla liikunta ja myös toimintakyky on pystytty paremmin säilyttämään.

Tähän postaukseen nappaan kuvat vain tylysti googlesta. Vasemmalla puolella on welsh corgi pembroke, kuvatekstin mukaan vuodelta 1929.  Oikeanpuoleinen corgi edustaa nykypäivä welsh corgi pembrokea. Ja tätä tarkoitan toimintakyvyn menettämisellä.

Näyttelyiden ja oikeanlaisen ulkonäön tavoittelussa unohdetaan monesti myös terveys. Kaikilla roduilla ei ole pakollisia terveystarkastuksia eivätkä terveystarkastukset ole kovin montaa vuosikymmentä olleet edes kovin yleisiä. Itselläni esimerkiksi on alannut nousta huoli oman rotuni lonkista, sillä niitä ei ole perinteisesti kuvattu. Olen ajatellut sen olevan terveiden lonkkien merkki, jos niitä ei kuulu kuvata, mutta kuinka väärässä olinkaan! Nyt olen saanut oppia, että mittelien lonkat ovat todella huonossa jamassa, juurikin sen takia, että niitä ei ole perinteisesti kuvattu. Eikä niitä kuvata vieläkään. Lonkkakuvia ei vaadita jalostukseen käytettäviltä koirilta. Onneksi rotuyhdistys on nyt havahtunut tähän ja lonkkakuvaus on asetettu jo mitteliyhdistyksen suositukseksi. Toivotaan, että ihmiset todella alkavat kuvauttaa koiriensa lonkkia.

Klassinen esimerkki terveyden vaarantumisesta näyttelyjen vuoksi on tietenkin saksanpaimenkoira ja lyttykuonoiset rodut. En tiedä, kummasta olette enemmän kuulleet, mutta otetaan tähän nyt esimerkiksi ne lyttykuonoiset, koska minusta tuntuu, että viimeksi, kun aiheesta kirjoitin, käytin esimerkkinä saksanpaimenkoiraa. Bulldoggiharrastajat ovat kyllä hienosti tarttuneet toimeen rotunsa terveyden parantamisessa, ottamalla käyttöön esimerkiksi kävelytestit. Tärkeää olisi tietenkin se, että kaikki kasvattajat lähtisivät mukaan ja ymmärtäisivät sen, että sellaisenaan bulldogeilla ei ole enää tulevaisuutta tämän päivän maailmassa, jossa eläintensuojeluun kiinnitetään yhä tarkempaa huomiota.


Kuvat haettu jälleen googlesta. Tiedän, että vasemmalla puolella oleva bulldoggi ei ole välttämättä juuri englannin bulldoggi, joka on tässä vasemmalla. Kuitenkin oikeanpuolella oleva koiraa edustaa tuon ajan (1837) bulldoggia, työkoiraa, jonka tehtävänä oli härkätaistelut ja ehkä härkien ajaminenkin. Oikeanpuoleista koiraa ei varmastikaan 1800-luvulla olisi bulldogiksi tunnistettu, kun tämän päivän maailmassa se on suorastaan bulldoggien prototyyppi.
Linjajako on siis harmillinen seikka, ellei koirarotuun ja linjojen eroihin tutustu etukäteen kunnolla. Kuten olen blogissa joskus maininnut, aion jonain päivänä vielä ottaa bordercollien. Itse olin ajatellut että luonnollisesti näyttelylinjainen on ensimmäiseksi bortsuksi varmastikin helpompi. Viime viikonlopun agilityn koulutusohjaajan kurssilla pääsin kuitenkin kuuntelemaan bortsuihmisten keskustelua näyttely- ja käyttölinjaisten eroista. Minua harmitti kovasti, kun kuulin, että näyttelybortsuilla saattaa olla vaikeuksia esimerkiksi hermorakenteessa, toistojen kestossa, jaksamisessa ja keskittymiskyvyssä. Onhan toki käyttölinjaisellakin sitten omat ongelmansa, esimerkiksi ylikorostunut katseen käyttö ja liikkuvien kohteiden ajaminen, mutta kuulemma harrastuskoirana ehdottomasti helpompi ja vakaampi valinta. Erittäin mielenkiintoinen näkökulma, jonka takia, pitää kyllä haaveilla bortsuista vielä tosi paljon pitempään, jotta tietää varmasti mitä haluaa :D Eikä selkeästikään kannata aina ajatella, että näyttelylinjainen olisi kaikella tapaa aina helpompi. Kotikoirana varmasti joo, mutta ei harrastuskoirana.

Minua kiinnostaisi kovasti olla kasvattaja ja ennen kaikkea ulkomuototuomari, jotta pääsisin vaikuttamaan koirarotujen jalostuksen suuntaan. Haluaisin arvosteluoikeudet kaikkiin rotuihin, jotta saisin niistä juuri sellaiset kuin haluan (heh, tiedän, että tämä on käytännössä mahdotonta, siis rotuihin niin paljon vaikuttaminen yhden ihmisen elämän aikana, mutta saahan sitä haaveilla!). Minua harmittaa erittäin paljon se, kuinka moni hieno rotu on näyttelyiden, näyttelymenestyksen, tietyn ulkonäön tavoittelun ja myös ihmisten suosion takia lähes pilalla. Loppuun otan esimerkin pitkäkarvainen collie. Äärettömän kaunis rotu ja luonteeltaan niin kiltti ja kultainen. Valitettavasti tänä päivänä sen käyttöominaisuudet ovat ainakin omiin tarpeisiini aivan liian olemattomat. Collie on usein herkkä, ääniarka ja suoraan sanottuna aivan liian lapanen. Colliet, mitä olen nähnyt, ovat olleet aivan liian perästä vedettäviä. En tiedä, onko olemassa jossain Skotlannin peränummilla collielinja, joka tekee vielä töitä, mutta ainakaan näistä suomalaisista collieista ei varmaankaan lammaspaimeniksi enää olisi.

Vasemmalla vuonna 1886 syntynyt collieuros ja oikealla nykypäivän colle. Koiran kauneutta ei voi kuin ihailla, mutta miksi ihmeessä sillä pitää olla noin paljon karvaa. Miksi sen pitää olla niin kovin pehmeä. Collie olisi ihan unelmakoira, jos se toimisi myös käytössä.
Tässä pohdintojani koirien linjajaosta ja näyttelyiden vaikutuksesta koirien ulkonäön sekä käyttöominaisuuksien muuttumiseen (ja puuttumiseen). Tarkoitukseni ei ole loukata ketään ja tiedän oikein hyvin, että bulldogeista on olemassa myös terveitä yksilöitä ja collieista olemassa tosi aktiivisiakin yksilöitä. Tässä postauksessa oli kuitenkin pakko karkeasti yleistää ja kaikki yleistykset perustuvat lähinnä omiin kokemuksiini.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Kysymyksiä ja vastauksia

Onko sinulla jotain idolia koiramaailmassa? Esim. joku koirankouluttaja?
En ole oikein ikinä harrastanut tällaista kenenkään ihmisen ihailemista, fanittamista ja jonkun nimittämistä idolikseni. Olen kyllä yrittänyt sitä ja nytkin koitin miettiä kovastikin, mutta en vain keksinyt. Eli vastaus on, että ei minulla kyllä ole ketään idolia.

Mitä tekisit, jos seurustelukumppanisi tulisi yhtäkkiä koirille allergiseksi?
Allergiat ovat tosi monimutkaisia juttuja. Tunnen paljonkin ihmisiä, joilla on koira tai kissa siitä huolimatta, että ovat sille allergisia. Olen myös itse allerginen kissoille, mutta jos olen pidemmän aikaa jonkun kissan läheisyydessä, niin totun siihen muutamien tuntien aikana ja allerginen reaktio helpottuu. Uskoisin siis, että jos tällainen tilanne tulisi, että J tulisi allergiseksi koirille, löytyisi jonkinlainen ratkaisu, ettei koiraharrastuksesta tarvisi luopua. Allergialääkkeet esimerkiksi toimivat hyvin. Lisäksi, jos J tulisi allergiseksi Riialle, ei varmastikaan hänkään mistään hinnasta suostuisi koirastamme luopumaan, vaan jokin keino löydettäisiin. Olisi se sitten asuinjärjestelyjen uusiminen, lääkkeiden syöminen tai mikä ikinä. Allergiat ovat yksilöllisiä ja allergian tasojakin on paljon, joten tilanteen mukaan tietenkin olisi mentävä.

Mikä on ollut paras koiriin liittyvä muistosi? Entä kamalin?
Paras muisto tällä hetkellä on se, kun juoksin meidän perheen koiran ja Riian kanssa meidän kodin läheisellä pellolla pitkässä heinässä kohti laskevaa aurinkoa, Sillä hetkellä tunsin oloni niin onnellseksi, että oli pakko nauraa. Ja koirat tietenkin olivat aivan tohkeissaan juoksupyrähdyksestä. Se oli ihana hetki. Ihania hetkiä on paljon muitakin, mutta tuo nyt on päällimmäisenä mielessä.

Kamalimpia kokemuksia olivat ne hetket, kun meidän perheen kääpiösnautseri sai lämpöhalvauskohtauksensa. Pepin lämmönsäätelykyky oli äärettömän huono eikä se osannut hakeutua kesällä varjoon tai juomaan vettä, joten kolme kertaa elämänsä aikana se joutui tiputukseen. Lämpöhalvaus on oma diagnoosini, sillä eläinlääkäri ei ikinä keksinyt mitään selitystä kohtaukselle. Koira vain yhtäkkiä melkein menetti tajuntansa ja sen elimistö oli aivan kuiva. Ja kohtaukset tapahtuivat aina keskikesällä, mutta ihan normaalisti pihalla ollessamme, ei siis autossa tai kovassa rasituksessa edes. Koirat ovat aina hengailleet meidän kotona vain vapaana siinä pihassa ihmisten grillatessa tai ottaessa aurinkoa tai uidessa tai mitä ikinä. Kohtaukset olivat todella kamalia hetkiä, mutta ne opettivat meille sen, ettei Peppiä pystynyt yhtään pitämään kesäisin pihalla pitkää aikaa eikä sen kanssa saanut lenkkeillä kuumalla säällä.

Montako koiraa haluaisit omistaa?
Oletan, että tarkoitat, että samanaikaisesti. Luulen, että tämä riippuu paljon koirista. Tällä hetkellä tuntuu, että tuommoisia Riian kaltaisia, helppoja koiria menisi vaikka kolme kerralla. Meidän perheessä on kuitenkin aina ollut max. kaksi koiraa kerralla ja kun ne kaksi on ollut, niin ei ole ikinä ollut sellaista tunnetta, että pitäisi hankkia uusi koira, ennen kuin vanhempi on menehtynyt. Mutta toisaalta meidän "kakkoskoira" on aina ollut sellainen vilkas ja rasittavakin pentu/nuori koira, joten se nuoremman koiran käyttäytyminen vaikuttaa varmaan tosi paljon siihen, kuinka pian haluaa uuden pennun ottaa. Olen kovasti miettinyt aina, haluaisinko kasvattajaksi, mutten vieläkään ole päätynyt mihinkään lopputulokseen. Kasvattajillehan niitä koiria tuppaa kertymään, enkä näe ajatusta mahdottomana. Kuitenkin kaksi koiraa on minulle minimi ja luulen, ettei kolme ole kaukana maksimimäärästä. Saattaa olla että maksimimääräni on vain kaksikin, sitten sen näkee... Mutta tähän Riian rinnalle haluaisin kyllä pian toisen koiran, sillä luulen, että tahti, kuinka paljon minä haluaisin treenata, on vähän liikaa yhdelle pienelle koiralle. :D

maanantai 10. lokakuuta 2016

Se tunne, kun löytää oman juttunsa.

Mä tosiaan opiskelen opettajaksi, kuten varmaan moni tietää. Oon siis viittä vaille (gradua vaille) luokanopettaja/erityisopettaja. Mä oon aina pitänyt lapsista ja myös opettaminen on ollu mulle tosi tärkeetä ja mielekästä. Ja teoriapuolesta mielenkiintoista on kanssa ollut tosi suuri osa opinnoistani, varsinkin erityispedagogiikan puolelta. Kuitenkaan se ei ole edes murto-osaa siitä, mitä saan kaikesta, mikä liittyy koiriin. Tein tästä aiheesta postauksen aikaisemmin ja nyt aion vielä vähän jatkaa aiheesta, kun agilityn koulutusohjaajakurssin ensimmäinen viikonloppu on takana päin.



Olen aina ajatellut olevani tokoihminen ja agilityä harrastavani vain, jos koira siinä pärjää ja siitä tykkää ja jotta itsekin saisi vähän liikuntaa. Tänään kuitenkin pakkasin ensimmäistä kertaa kamat ja koiran autoon vain tarkoituksenani mennä treenaamaan agilityn ohjauskuvioita. Kurssiviikonloppu oli hurjan antoisa ja sata uutta asiaa pyörii nyt mielessäni. Voi kunpa koululuentojenkin jälkeen olisi motivaatio näin huipussaan! Eilen (sunnuntaina) illalla mietin vielä saunan lauteilla, mikä olikaan sylikäännös ja miten opetettiin takaa lähetys. Kävin mielessäni koiran koulutukseen liittyviä faktoja ja koitin painaa niitä mieleeni. Aamulla avasin ensimmäisenä Youtuben ja katsoin varmaan 50 kertaa videota, jossa esiteltiin erilaisia ohjaustekniikoita tehden muistiinpanoja vihkoon.


Agility vetäisi minut kyllä todella sisäänsä ja palan halusta päästä omiin treeneihini.Ymmärsin viikonlopun aikana myös sen, mikä meidän kepeissä tökkii ja mitä minun pitää vielä tehdä toisin kontaktien opetuksessa. Meillä alkaa muuten ollakin Riian kanssa jo esteet hallussa, pikkuisen pitäisi harjoitella vielä sitä irtoamista. Näitä kaikkia kävin myös treenaamassa tänään hallilla.


Koulutusohjaajakurssimme vetäjä oli koulutukseltaan myöskin opettaja, mutta nykyään on työkseen koirakouluyrittäjä, agilitykouluttaja ja vaikka mitä muuta. Aloin miettimään sitäkin vaihtoehtoa, että jos koulumaailma alkaa joskus tökkimään, voisin oikein hyvin siirtyä agilityvalmentajaksi ja töihin jonnekin koirakouluun. Se olisi aivan huikeaa, tietenkin sillä edellytykselllä, että töitä satavarmasti olisi, palkkaa saisi (hyvin)  ja asiakkaita riittäisi. Kyllä minä opettajana toimimisestakin tykkään, mutta olisi kyllä ihan huikeaa pystyä toimimaan kokopäiväisenä koiraharrastajana, Aloin tietenkin myös haaveilla sm-joukkueeseen pääsemisestä. Siihen ehkä voisi Riialla riittääkin paukkuja, mutta oma fysiikka eikä pää ole ainakaan vielä siihen missään nimessä valmiita. Lähellekään! Jos nyt pääsisi edes yksissä kisoissa ensin starttaamaan! :D

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Kun Riia hierojalle läks.

Olin jo vähän aikaa itsekin ollut katsovinani, että Riian selkä taitaa olla jumissa. Koskettaessa, sen kyljet välillä värisivät ja tunnustellessa alaselkä tuntui melko kovalta. Vielä, kun tuttu koiraihminen sanoi Riian kulkevan vähän vinossa, totesin, että on aika mennä hierojalle.



Sieltä löytyikin molemmilta puolilta lantion seudulta sekä oikealta puolelta myös etureidestä kireyttä. Jumit avautuivat kuitenkin Potsloikan Raija Valvion käsittelyssä kuulemma hyvin. Apunaan hän käytti myös hoitolaseria, joka kuulemma hajottaa maitohappoja ja vähentää kireyttä ja kipeyttä lihaksissa. Riia nauttii hieronnasta kyllä kovasti ja välillä se laittoi ihan silmätkin kiinni. Tosin sitten taas seuraavassa sekunnissa se pomppasi melkein ylös, kun kuulu jotain erikoisia ääniä. Hieronta kun tehtiin Haukkuvaaran koulutushallin yläkerrassa.


Olen kyllä tosi tyytyväinen, että tuli taas vietyä Riia hierontaan, sillä Raija osaa tosi hyvin kertoa koiran sen hetkisestä lihaskunnosta ja sen huollosta. Häneltä saa myös kotiin mukaan ihan kirjallisena kommentit siitä, mistä koiralta löytyi ongelmakohtia. Lisäksi hän antaa neuvoja ja vinkkejä varsinkin tällaisen urheilukoiran huoltoon. Sovittiin, että mennään taas hierottavaksi kolmen-neljän kuukauden päästä.


Joku voisi sanoa, että koiran hierontaan vieminen on turhamaista hemmottelua ja hölynpölyä. Turhaa rahan ja ajanhukkaa. Mutta kyllä itse mielestäni olen Riialle sen velkaa, että pidän sen kehosta mahdollisimman hyvää huolta, kun minähän sen laitan hyppimään, kiipeilemään, juoksemaan, siis harrastamaan. Vaikka hieronta ei varmasti tee pahaa tavalliselle kotikoirallekaan, niin varsinkin tällainen harrastuskoira suorastaan tarvitsee sitä.