Koirien jalostamisesta

Hyvin pitkän aikaa koirarotujen jalostustyötä on tehty näyttelyt edellä tai ainakin näyttelyt ovat vaikuttaneet kaikista eniten koirarotujen ulkonäön muuttumiseen. Joissakin roduissa toinen porukka on jalostanut koiria käyttöominaisuuksiensa perusteella, jolloin rodussa on useinmiten tapahtunut kahtiajako näyttö- ja käyttölinjaisiin. Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, olen paljon pohtinut sitä, haluaisinko olla ja toimia kasvattajana. Toisaalta ajatus on houkutteleva, sillä kasvattajilla ja koiranäyttelytuomareilla on suurin vastuu siitä, mihin suuntaan rodut muuttuvat.


Rotujen linjajaoista

Rotujen linjajaossa on paljon sekä hyviä että huonoja puolia. Minusta olisi kaikista parasta, jos rotu olisi rotu, eikä siinä olisi jakautuneita linjoja. Kaikki työkoiraharrastajat eivät arvosta näyttelyitä ja ulkonäköä, mutta itse tykkään koiranäyttelymaailmastakin, joten minusta ihanteellinen tilanne olisi se, että koira toimisi sekä näytössä että käytössä. Koirarodulle itselleenkin olisi yhtenäisyys siinä mielessä tärkeää. että koska linjasta huolimatta koira on alunperin jalostettu johonkin tiettyyn tarkoitukseen ja niillä on usein ne ominaisuudet ainakin jossain määrin yhä tallella. Paimenkoirilla tarve paimentaa ja metsästyskoirilla ajaa/noutaa/haukkua tms. Jos ihminen ottaa koiran itselleen vain ulkonäön perusteella, eikä vaivaudu tutustumaan koiran alkuperäiseen käyttötarkoitukseen, seuraa todennäköisesti ongelmakäyttäytymistä. Näyttelylinjaisissa ja näyttelyharrastajien keskuudesssa unohdetaan usein myös koiran "toimivuus." Tästä selkeitä seurauksia voimme nähdä monissa roduissa. Omaa sydäntäni särkee nähdä esimerkiksi welsh corgi pembroke, työkoira, jonka jalat ovat niin lyhyet, että sen liikunta näyttää erittäin vaivalloiselta, vaikka sen olisi tarkoitus ajaa karjaa. Pembrokeilla ei tietääkseni ole linjajakoa rodun sisällä, mutta joiltain osin mielestäni pembroken jalostuksessa ollaan menty näyttelyt ja ulkonäkö edelleen, kun taas welsh corgi cardiganeilla liikunta ja myös toimintakyky on pystytty paremmin säilyttämään.

Tähän postaukseen nappaan kuvat vain tylysti googlesta. Vasemmalla puolella on welsh corgi pembroke, kuvatekstin mukaan vuodelta 1929.  Oikeanpuoleinen corgi edustaa nykypäivä welsh corgi pembrokea. Ja tätä tarkoitan toimintakyvyn menettämisellä.

Näyttelyiden ja oikeanlaisen ulkonäön tavoittelussa unohdetaan monesti myös terveys. Kaikilla roduilla ei ole pakollisia terveystarkastuksia eivätkä terveystarkastukset ole kovin montaa vuosikymmentä olleet edes kovin yleisiä. Itselläni esimerkiksi on alannut nousta huoli oman rotuni lonkista, sillä niitä ei ole perinteisesti kuvattu. Olen ajatellut sen olevan terveiden lonkkien merkki, jos niitä ei kuulu kuvata, mutta kuinka väärässä olinkaan! Nyt olen saanut oppia, että mittelien lonkat ovat todella huonossa jamassa, juurikin sen takia, että niitä ei ole perinteisesti kuvattu. Eikä niitä kuvata vieläkään. Lonkkakuvia ei vaadita jalostukseen käytettäviltä koirilta. Onneksi rotuyhdistys on nyt havahtunut tähän ja lonkkakuvaus on asetettu jo mitteliyhdistyksen suositukseksi. Toivotaan, että ihmiset todella alkavat kuvauttaa koiriensa lonkkia.

Klassinen esimerkki terveyden vaarantumisesta näyttelyjen vuoksi on tietenkin saksanpaimenkoira ja lyttykuonoiset rodut. En tiedä, kummasta olette enemmän kuulleet, mutta otetaan tähän nyt esimerkiksi ne lyttykuonoiset, koska minusta tuntuu, että viimeksi, kun aiheesta kirjoitin, käytin esimerkkinä saksanpaimenkoiraa. Bulldoggiharrastajat ovat kyllä hienosti tarttuneet toimeen rotunsa terveyden parantamisessa, ottamalla käyttöön esimerkiksi kävelytestit. Tärkeää olisi tietenkin se, että kaikki kasvattajat lähtisivät mukaan ja ymmärtäisivät sen, että sellaisenaan bulldogeilla ei ole enää tulevaisuutta tämän päivän maailmassa, jossa eläintensuojeluun kiinnitetään yhä tarkempaa huomiota.

Kuvat haettu jälleen googlesta. Tiedän, että vasemmalla puolella oleva bulldoggi ei ole välttämättä juuri englannin bulldoggi, joka on tässä vasemmalla. Kuitenkin oikeanpuolella oleva koiraa edustaa tuon ajan (1837) bulldoggia, työkoiraa, jonka tehtävänä oli härkätaistelut ja ehkä härkien ajaminenkin. Oikeanpuoleista koiraa ei varmastikaan 1800-luvulla olisi bulldogiksi tunnistettu, kun tämän päivän maailmassa se on suorastaan bulldoggien prototyyppi.

Linjajako on siis harmillinen seikka, ellei koirarotuun ja linjojen eroihin tutustu etukäteen kunnolla. Kuten olen blogissa joskus maininnut, aion jonain päivänä vielä ottaa bordercollien. Itse olin ajatellut että luonnollisesti näyttelylinjainen on ensimmäiseksi bortsuksi varmastikin helpompi. Viime viikonlopun agilityn koulutusohjaajan kurssilla pääsin kuitenkin kuuntelemaan bortsuihmisten keskustelua näyttely- ja käyttölinjaisten eroista. Minua harmitti kovasti, kun kuulin, että näyttelybortsuilla saattaa olla vaikeuksia esimerkiksi hermorakenteessa, toistojen kestossa, jaksamisessa ja keskittymiskyvyssä. Onhan toki käyttölinjaisellakin sitten omat ongelmansa, esimerkiksi ylikorostunut katseen käyttö ja liikkuvien kohteiden ajaminen, mutta kuulemma harrastuskoirana ehdottomasti helpompi ja vakaampi valinta. Erittäin mielenkiintoinen näkökulma, jonka takia, pitää kyllä haaveilla bortsuista vielä tosi paljon pitempään, jotta tietää varmasti mitä haluaa :D Eikä selkeästikään kannata aina ajatella, että näyttelylinjainen olisi kaikella tapaa aina helpompi. Kotikoirana varmasti joo, mutta ei harrastuskoirana.

Minua kiinnostaisi kovasti olla kasvattaja ja ennen kaikkea ulkomuototuomari, jotta pääsisin vaikuttamaan koirarotujen jalostuksen suuntaan. Haluaisin arvosteluoikeudet kaikkiin rotuihin, jotta saisin niistä juuri sellaiset kuin haluan (heh, tiedän, että tämä on käytännössä mahdotonta, siis rotuihin niin paljon vaikuttaminen yhden ihmisen elämän aikana, mutta saahan sitä haaveilla!). Minua harmittaa erittäin paljon se, kuinka moni hieno rotu on näyttelyiden, näyttelymenestyksen, tietyn ulkonäön tavoittelun ja myös ihmisten suosion takia lähes pilalla. Loppuun otan esimerkin pitkäkarvainen collie. Äärettömän kaunis rotu ja luonteeltaan niin kiltti ja kultainen. Valitettavasti tänä päivänä sen käyttöominaisuudet ovat ainakin omiin tarpeisiini aivan liian olemattomat. Collie on usein herkkä, ääniarka ja suoraan sanottuna aivan liian lapanen. Colliet, mitä olen nähnyt, ovat olleet aivan liian perästä vedettäviä. En tiedä, onko olemassa jossain Skotlannin peränummilla collielinja, joka tekee vielä töitä, mutta ainakaan näistä suomalaisista collieista ei varmaankaan lammaspaimeniksi enää olisi.

Vasemmalla vuonna 1886 syntynyt collieuros ja oikealla nykypäivän colle. Koiran kauneutta ei voi kuin ihailla, mutta miksi ihmeessä sillä pitää olla noin paljon karvaa. Miksi sen pitää olla niin kovin pehmeä. Collie olisi ihan unelmakoira, jos se toimisi myös käytössä.

Tässä pohdintojani koirien linjajaosta ja näyttelyiden vaikutuksesta koirien ulkonäön sekä käyttöominaisuuksien muuttumiseen (ja puuttumiseen). Tarkoitukseni ei ole loukata ketään ja tiedän oikein hyvin, että bulldogeista on olemassa myös terveitä yksilöitä ja collieista olemassa tosi aktiivisiakin yksilöitä. Tässä postauksessa oli kuitenkin pakko karkeasti yleistää ja kaikki yleistykset perustuvat lähinnä omiin kokemuksiini.