sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuosi 2017 kootusti


Tammikuussa treenattiin paljon. Mulla oli aivan järjettömän paljon aikaa touhuta Riian kanssa, koska kirjoittelin vain gradua. Tehtiin joka päivä pitkiä lenkkejä ja käytiin paljon hallilla ja tapaamassa koirakavereita. Agilityn suhteen painiskelin rengasongelman ja kontakti-putkierottelun kanssa. Enää en edes muista tuollaisia ongelmia olleen! Tokoa treenattiin ja jännitettiin, oltaisiinko valmiita helmikuussa kokeeseen. 

Helmikuussa hommasin vapaaharjoitteluoikeuden läheiseen halliin ja sitä sitten hyödynnettiinkin lähes päivittäin. Helmikuussa pääsin myös tokon valmennusryhmään, joka oli keskiviikkoaamuisin. Se oli tosi tehokasta, sillä koirakoitakin oli vain kolme ja kaksi muuta kilpailivat jo avossa. Saatiin siis sieltä tosi hyviä vinkkejä. Agilityssä koin pieniä turhautumisen tunteita, kun kepit eivät vaan sujuneet, joten helmikuussa panostettiin tokoon. Helmikuun lopulla mentiin meidän ekaan tokokokeeseen ja selvittiin sieltä hengissä pistein 175/200, eli 1. palkinto. Sijoituttiin sillä alokasluokan neljänsiksi. 

Maaliskuussa osallistuin netissä koiratanssikurssille ja saatiin jonkunlainen koreografia kasaankin. Agilityssä tökki irtoaminen ja kepit edelleen. Aamutokoryhmässä oli kokeenomainen harjoitus ja Riia nappasi liikkeistä kaseja, ysejä ja kymppejä. Ja yhden nollan. Paikkamakuusta, jossa se kyllä pysyi, mutta se haukkui koko liikkeen ajan. Onneksi se ei ole tähän päivään mennessä tehnyt samaa enää!


Huhtikuussa meillä oli kahdet tokokokeet: ensimmäisistä saatiin 172 p. Muuten pelkkiä kymppejä, mutta yksi kasi, kokonaisvaikutelma 9 ja kaukothan me nollattiin. Mutta 1. palkinto silti. Toisissa kokeissa saavutettiin se kolmas 1. palkinto alo-luokasta pistein 182 ja tultiin alo-luokan toisiksi! Vatsanpohjaani edelleen kipristää, kun ajattelen sitä tunnetta, kun kaikessa rauhassa kokeen jälkeen nautiskelin kevätauringosta ja joku puolituttu tuli sanomaan: "onneksi olkoon, te tulitte toisiksi!" Olin käynyt katsomassa kyllä meidän pisteet ja tiesin siinä vaiheessa, että koulari tuli, mutta se, että oltiin alo-luokan toisia, kruunasi koko jutun. Tokosta saatu KP-ruusuke on ehdottomasti Riian ruusukkeista minulle tärkein. 

Toukokuussa Riian päälle hyökkäsi lenkillä kaksi irtokoiraa. Tai vain toinen kävi kiinni, toinen ei onneksi. Tilanteesta luojan kiitos selvittiin säikähdyksellä, mutta tapaus vaikutti Riiaan jonkin aikaa ja pelkäsin, että siitä jäisi traumat. Onneksi ei jäänyt suurempia. Tokoa treenattiin pihakentillä, agilityssä ei oltu enää missään treeniryhmässä mukana, mutta käytiin aina välillä vanhojen treenikavereiden kanssa treenailemassa. Innostus agilityyn oli nostamassa taas päätään. Menimme myös elämämme ensimmäistä kertaa möllikisoihin, joista käteen jäi kaksi hyllyä, mutta silti loistava fiilis ja toive siitä, että joskus voitaisiin startata virallisillakin radoilla.

Kesäkuussa muutettiin uudelle paikkakunnalle. Meillä oli näyttely, josta käteen jäi EH, mutta ihan kiva arvostelu. Aloitettiin tokoilu uudessa porukassa. Hommasin kotipihalle kepit ja alettiin todenteolla työstämään meidän keppiongelmaa. Pääsin agilityvalmennukseen, jossa päästiin työstämään keppejä ja erilaisia ohjauskuvioita lisää oikein pätevässä opetuksessa.


Heinäkuussa pääsin käymään aivan huippussa agilityvalmennusviikonlopussa Koiranasin Vilman opeissa. Saatiin ihan hirveästi lisää itseluottamusta sieltä lajin suhteen. Meidän oma agilityvalmennus jatkui edelleen ja lisäksi aloitin treeniryhmässä Lakkella. Heinäkuu oli siis todellinen agilitykuukausi, mutta kyllä me tokoiltiinkin viikoittain. Erityisen mahtavaa agilityn osalta oli päästä treenaamaan kunnon kokoisille kentille. Tokon suhteen koin vaihteeksi turhautumista. Avon liikkeet eivät tahtoneet sujua.

Elokuussa Riialla oli ensimmäinen kunnon juoksu. Sellainen, että se oikeasti vuosi sen verran, että sen huomasi. Elokuussa agilityssä alkoi olla pakka hyvin kasassa ja pystyttiin tekemään hyvin jo ykkösluokan tasoisia ratoja keppeineen ja keinuineen. Elokuusa käytiin myös näyttelyssä ja sieltä saavutettiin Riian toinen SA ikinä. Sertikin meni vain yhden koiran päästä ohi. Näyttelykärpänen iskikin silloin, mutta eipä se kantanut sitten loppuvuoteen asti. Näyttelyissä ei enää loppuvuonna käyty. Elokuussa aloin itse kouluttamaan agilityryhmää ja jatkettiin Riian kanssa saman kouluttajan kanssa. 

Syyskuussa käytiin toisissa möllikisoissa ja kerättiin sieltäkin parit hyllyt. Riialla paljastui olevan märkien putkien kammo, johtuen elokuisesta kaatumisesta märässä putkessa. Kävimme myös hyppytekniikkakoulutuksessa yhden viikonlopun aikana ja sieltä saatiin tosi hyvää palautetta. Riia mitattiin Sagin mittaustilaisuudessa mediksi. Toko sujui taas hyvin ja Riia kruunattiin meidän tokoporukan kympin tytöksi ja meidän viralliseksi pentujen häiriökoiraksi. 

Lokakuussa Riian kropassa kummitteli edelleen kaatuminen. Se oli melko pahasti jumissa ja hierojalla käytiin edelleen kuukauden välein. Kävimme One mind dogs-kouluttaja Elina Rönnholmin agilitykoulutuksessa ja sieltä päällimmäisenä on jäänyt mieleen rytmitys, ennakointi ja linjaukset. Olimme kolmansissa agilityn epiksissä ja saatiin viimein tulos: 5. Silti yksi hyllykin. Kokeilimme ekaa kertaa tokon avointa luokkaa ja alisuoriuduimme siellä railakkaasti: 168,5/320. Aivan järkyttävän huonoa tekemistä. 


Marraskuussa olisin halunnut startata virallisissa agilitykisoissa, mutta lisenssiasiat tulivat vastaan ja päädyin lykkäämään starttia tammikuuhun. Marraskuussa treenailtiin edelleen viikoittain agilityä ja kotona koiratanssia. Tokoa käytiin treenailemassa porukalla läheisessä sisätilassa, mutta siellä pystyy tilanpuutteen vuoksi lähinnä vain höntsäilemään. 

Joulukuussa käytiin Lagun hallissa Katja Valkin koulutuksessa ja voi vitsi! Sieltä jäi käteen vielä parempi itsetunto agilityn suhteen, sekä paljon eväitä tulevaisuutta ajatellen. Itsenäisyyspäivänä käytiin epiksissä ja Riia tuli möllimediluokan kolmanneksi. Joulukuussa me käytiin treenamassa lähinnä agilityä. Lisäksi doboiltiin kotona, hiihdettiin ja lenkkeiltiin mahtavassa talvisäässä! 

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!

lauantai 30. joulukuuta 2017

Palkkausautomaatti

Vihjailin armottomasti koko syksyn J:lle hartaasta toiveestani saada joululahjaksi palkkausautomaatti ja niinpä hänelle ei tainnut jäädä muuta vaihtoehtoa, kuin hankkia sellainen. Jouluaattona siis kaivoin käärepapereista juuri sen aparaatin, josta olin iskenyt kuvan mun tämän vuoden joululahjatoivepostaukseen. Kyseessä on siis Petsafen Treat and Train -palkkausautomaatti. Minä ja Riia ollaan tutustuttu laitteeseen nyt muutaman päivän ja voin sanoa, että laite vastaa täysin odotuksiani ja jopa ylittää ne.


Kun Riia sai namiautomaatin ideasta kiinni, lähdimme kotona kokeilemaan laitteen kanssa luoksetulon pysäytyksiä sekä kaukoja. Kaukoissa en muistaakseni olekaan takapalkkaa koskaan käyttänyt ja Riia saikin niihin yllättäen aivan hirveästi lisää vauhtia. Ainut miinus toistaiseksi on ollut se, että se alkoi samalla hosumaan, jotta pääsisi mahdollisimman pian automaatille. Se ei siis malta odottaa käskyjä, vaan tarjoaa kaikkea ja mahdollisimman nopeasti. Mutta ainakin vaihdot ovat nopeat. Ennakoiminenhan on helppo sammuttaa. 

Pysäytyksissäkin on vähän sama homma: vauhtia tuli melko paljon lisää, mutta Riia ei oikein malta kuunnella, minkä käskyn annan, vaan tarjoaa melko randomisti ihan vaan jotain asentoa. Se automaatille juokseminen on niin kivaa! Toinen ongelma on myös se, että pitemmällä matkalla, jos en anna käskyä suunnilleen siinä puolen välin paikkeilla, se päättää silti tehdä jotain. Eli se pysähtyy ilman käskyä, mikä on tietenkin ei-toivottua. Pitää muistaa palkata sitä ihan vaan sivulle juoksemisestakin. Laittaa vaikka etupalkkakin, niin saa juosta sitten sinne. 

Tänään käytiin hallilla kokeilemassa automaattia keppiharjoittelussa ja siinäkin se toimi paremmin kuin hyvin. Halkean innostuksesta, kun mietin, mitä kaikkea tuon laitteeen avulla pystyykään koiralle opettamaan!

Typerät viirut kuvassa johtuvat mun kännykän rikkonaisesta linssistä. 
Meidän joululahjatoivelistalta toteutui tänä vuonna toinenkin iso toive, tosin sen ostin ihan itse. Nimittäin dobo-pallon. Sillä onkin nyt jumpattu muutaman kerran ja olikin mielenkiintoista nähdä, mikä syvien lihasten rappeutuminen Riialle on tapahtunut tässä välissä, kun ei olla doboiltu yli puoleen vuoteen! Kyllä muuten pallo tärräsi ekoilla kerroilla!



Riian kokoiselle koiralle tuo pallo (koko 45) on onneksi vielä sen verran pieni, että se on helppo säilöä, eikä pistä välttämättä silmään, vaikka sitä säilöisi olohuoneen nurkassa, kuten se meillä tällä hetkellä on. Toki isommasta pallosta saisi ehkä enemmän itse irti. On tuo pallo sen verran pieni, ettei siinä oikein saa ihminen mitään tehtyä. Mutta pääasia, että koira saa harjoitusta!


keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Tavoitteet vuodelle 2018

Kohta vaihtuu vuosi, joten on jo aika asettaa uudelle vuodelle uudet tavoitteet. Tälle vuodelle asettamani tavoitteet toteutuivat aika hyvin, joten toivotaan parasta ensi vuodellekin!


Agilityn suhteen ensi vuodelle toivon ennen kaikkea paljon kisoja ja kisavarmuutta. Sain ilmoitettua Riian 7.1. agilitykilpailuihin, joten siitä se lähtee. Tavoitteena olisi nousta ensi vuoden aikana ainakin kakkosiin. Tavoitteena on myös löytää hyvä rytmi kilpailujen ja treenien kanssa. Eli kuinka usein kisataan, millainen palautumisaika kisojen jälkeen, kehonhuollot, treenit jne. Olen tulevasta vuodesta erityisen innoissani agilityn osalta. Saa nähdä kerkeemmekö enää mitään muuta harrastamaankaan!

Tokon osalta yritämme saada kerättyä kasaan ainakin TK2 tai saada oikeus voittajaluokkaan. Tokon osalta meillä on paljon treenattavaa erityisesti palkkattomuuden siedossa, mutta tämän ongelman ylipääsemiseksi meillä on jo hyvät suunnitelmat. Tokon suhteen meillä on ollut nyt taukoa useamman viikon ajan treenikaverien potiessa kennelyskää, mutta kotona ollaan Riian kanssa jonkin verran höntsäilty. Vuoden vaihteen jälkeen pitää kyllä keskittyä enemmän treenaamaan tokoakin.

Näyttelyille asetan jälleen saman tavoiteen, kuin viime vuodellekin: ainakin yksi SA. Tulevana vuonna yritän myös viedä Riiaa useamman kerran näytille. Jos kävisi tuuri ja kohdalle osuisi vaikka vara-sert. 


Agility, toko ja sertin kalastelu ovat meidän päälajimme. Niiden lisäksi olisi kuitenkin kiva ensi vuoden puolella käydä kokeilemassa koiratanssia. En ole kuitenkaan varma, riittääkö meillä aika, kiinnostus ja rahat, eli kuinka intensiivisesti haluamme keskittyä noihin päälajeihimme.

Ensi vuonna myös uusi yritys kuvattavaksi menemisestä. Se on pitänyt tehdä jo pitkään, mutta olen onnistuneeesti vältellyt asiaa koko tämän vuoden. Todellinen syy välttelylle on se, että kammoksun sitä tunnetta, kun koira rauhoitetaan. Se on mielestäni aivan hirveää. Toki koiran parhaaksihan se tehdään ja olen luvannut itselleni, että Riia kuvataan, sitten kun me kisataan agilityssä. Eli NYT. 


Ennen kaikkea odotan ensi vuodelta hauskan pitoa, uusia kavereita, vanhoja kavereita, koiratapahtumia, treenaamista ja kisaamista. Pääsen agilityssä uuden valmentajan silmän alle, pääsen jatkamaan omien valmennettavieni kanssa ja tsemppaamaan heidät kisakuntoon. Oma valmentajaparini koirineen tulevat olemaan viimeistään kesällä kisavalmiita ja sitten me kierretään ympäri Suomea kisoissa. Mittelspitzyhdistys järjestää tammi-maaliskuussa spitzien tokoryhmän, jonne ollaan Riian kanssa menossa niin usein kuin mahdollista. Toivottavasti siellä tutustumme mahdollisimman moneen uuteen spitzi-ihmiseen. Ja minusta tuntuu, että vuonna 2018 meille voisi vihdoin tulla se toinen kisakoira kasvamaan. 

tiistai 26. joulukuuta 2017

Tämän vuoden tavoitteiden toteutuminen

Listasin viime vuonna tässä postauksessa tavoitteitani vuodelle 2017. Katsotaanpa taas, ennen uusien tavoitteiden laatimista, kuinka hyvin ne tuli toteutettua. 


Tokon osalta tavoitteenani oli, että korkkaan tokokokeet. Se tavoite saavutettiin ja jopa vähän ylitettiin: Riia sai vuonna 2017 nimensä eteen koulutustunnuksen TK1. Korkattiin me sitten vielä avoinkin luokka, tosin vähän huonommalla menestyksellä. Mutta siitä on hyvä jatkaa ensi vuonna!

Agilityssä asetin tavoitteeksi, että löydämme uuden seuran, jatkamme harrastusta ja pyrimme olemaan kisavalmiitakin vielä tänä vuonna. Tavoite toteutui erinomaisesti sen osalta, että olemme päässeet uuteen, ihanaan seuraan treenaamaan eikä kisatavoitekaan kauas jäänyt: jos lisenssin vaihtaminen harrastajalisenssistä kisalisenssiin, olisi ollut halvempaa, olisimme aloittaneet agilityn kisauran jo marraskuussa. Kuitenkin koin, ettei ole järkeä maksaa 20 - 30 euroa siitä, että pääsemme yksiin kisoihin - tammikuun alusta kisalisenssi olisi taas pitänyt ostaa uudestaan (n. 55 e). Mutta nyt Riia on ilmoitettu ekoihin agilitykisoihin, joten olemme virallisesti kisavalmiita!


Näyttelyiden osalta tavoitteena oli lähinnä niissä käyminen. Toki olisin toivonut, että Riialle olisi se ensimmäinen sertikin napsahtanut, mutta toisaalta, kun niissä näyttelyissä tuli viime vuonna niin vähän käytyä, niin ei ole ihmekään, ettei sitä sertiä sitten tullut. Näyttelykäyntejähän lopulta kertyi vain kaksi kappaletta. Toisesta kuitenkin hienosti SA. Siihen olen jo tosi tyytyväinen.

Tiivistin tavoitteeni lopulta näihin kolmeen kohtaan: alokasluokassa käyminen tokon osalta, kilpailu-uran aloittaminen agilityssä ja edes SA:n saaminen näyttelyistä. Kaksi kolmesta toteutui, viimeinenkin melkein. Olipa meillä hyvä vuosi! 


Paitsi postauksen loppuun olin vielä näköjään kirjoittanut noista terveystarkeista. No niissä ei valitettavasti tänä vuonna tullut käytyä. Ehkä ensi vuonna!

perjantai 22. joulukuuta 2017

Miten agility voi olla niin hauskaa?

Mulle tämä viikko on ollut melko toimeeton, sillä olen ollut sairaslomalla ja itseasiassa käytännössä ihan vuoteen omana. Vielä torstaiaamunakin mietiin, osallistunko illan aksatreeneihin, mutta sitten valmentajaparini ehdotti, että tulisin treenaamaan meidän vetämään ryhmään Riian kanssa ja pääsisin niin ollen aikaisemmin kotiin. Ja vitsi se oli hyvä päätös! Meidän ryhmästä oli joka tapauksessa kolme koiraa poissa, joten yksi Riia lisää ei haitannut mitään. Olimme suunnitelleet ryhmäläisillemme kaksi rataa, joilla kisattiin leikkimielisesti vuoden viimeisten treenien kunniaksi. Meillä olikin tosi hauskaa ja näimme hienoja suorituksia. Ihana nähdä, miten omat koutsattavat ovat kehittyneet niin valtavasti tässä alkutalven aikana! Sovittiin, että ensi vuonna he ovat jo kaikki kisaamassa. Valmentaminen antaa kyllä tosi paljon. Siinä oppii joka viikko itsekin lisää ja on ihanaa tutustua niin koiriin kuin niiden omistajiinkin ja jokaisen omaan tyyliin olla ja tehdä radalla. En malta oottaa ensi jaksoa: pääsemme melkein samalla kokoonpanolla jatkamaan ensi vuoden puolellakin!

Eiliset radat, Valkoisten numeroinnissa pientä huolimattomuutta (putki on numero 13)

Ja minun ja Riiankin osalta eiliset treenit menivät tosi hyvin. Riialla oli aivan hirveästi taas virtaa ja valkkuparinikin sanoi, ettei hän ole koskaan nähnyt Riian menevän noin lujaa. Ekalla radalla ohjasin kyllä tosi huonosti, olin ehkä vähän ylimielisellä asenteella liikkeellä, koska rata oli pelkkiä putkia ja hyppyjä. Sieltä napattiinkin useampikin vitonen. Toisella radalla saatiin nolla ja huikea aika: vähän päälle 26 sekuntia (17 esteellä). Ihan US-KO-MA-TON-TA millainen tykki tuosta koirasta on tullut. Tässä vaiheessa minulta loppui kuitenkin kunto ja siinä missä meidän ryhmäläiset tekivät vielä kierrokset ilman ääntä ja ilman käsiä, päästin J:n lauteille Riian kanssa. Hän oli lähtenyt minulle seuraksi ajelemaan Kauhavalle, kun tällä kertaa tulimme valkkuparini kanssa eri suunnista hallille. Ensin J oli hieman vastahakoinen, ettei kehtaa kokeilla, mutta lopulta sain suostuteltua ja heillähän menikin tosi hyvin. Taisi J jopa hieman innostua lajista. Saa nähdä, koska hänellä on oma aksakoira, heh!

Kuvat loppukesän möllikisoista.

Riiaa on ihana katsoa radalla. Sitä ei pääsekään kovin paljoa nimittäin tekemään, kun itse tietenkin yleensä sitä ohjaa. Sillä on mahtava keskittynyt ilme ja se raivo, kun sitä ohjataan vähän kömpelösti (kuten totta kai J monesti teki, ekaa kertaa kun koiraa radalla oli ohjaamassa). Jos koira osaisi puhua, Riialta olisi kyllä lentänyt aika kovan luokan kirosanoja. Niin kovaan ääneen se murisi ja ärjyi. 

Illalla yritin vielä ilmoittaa Riiaa tammikuun agilitykisoihin. Sagin järjestelmässä oli yllättäen joku bugi, eikä Riiaa muka löytynyt rekisterinumerolla Kennelliiton tietokannasta. Huoh. Laitoin palautetta siitä Sagille ja sieltä onneksi tuli vastaus jo tänä aamuna, että he hoitavat Riian tiedot sinne järjestelmään manuaalisesti. Muutenkin koko agikisoihin ilmoittautuminen tuntui jotenkin tosi hankalalta. Paljon monimutkaisempaa, kuin esim. Virkun kautta ilmoittautuminen. Mutta ehkä me jotenkin itsemme saadaan niihin kisoihin ympättyä!


torstai 21. joulukuuta 2017

Messari vuonna 2017

Tämän vuoden messari eli koiramessut olivat ja menivät. Ja täytyy kyllä sanoa, että menivät aivan yhdessä hujauksessa eikä niistä jäänyt käteen kauhean paljoa. Ei edes tuliaisia, koska ostin Riialle vain yhden possulelun, vanhan ja rikkoutuneen tilalle. Mutta ihan kiva reissu se kuitenkin oli. Ensi vuotta odotellessa.

Lähdin matkaan junalla aikaisin lauantaiaamuna ja olin Messukeskuksessa puoli yhdentoista maissa aamupäivästä. Marssin suoraan mittelikehälle ja seurasin siellä urosten arvostelun loppuun ja pikkuisen junnunarttujen arvostelua. Sitten lähdin suunnistamaan puppy shown puolelle, jossa olikin treenikaverini pentuineen kovassa jännityksessä omaa vuoroaan odottelemassa. Katsoin ja kuvasin hänen kehänsä, joka oli kyllä tosi paljon myöhässä. Siinä odotellessa menikin iso osa päivääni. Kävin syömässä, kiersin kojuja ja kuuntelin esityksiä. Loppukehiä menin seuraamaan heti neljän maissa ja katsoin ne lähes loppuun asti.

Moni hieno ohjelmanumero jäi minulta väliin, kuten sankari- ja virkakoirien palkitseminen, mutta minusta tuntuu, että ne olivatkin ehkä olleet perjantaina. Harmi, etten päässyt jo silloin paikan päälle. Päivän kohokohta on kuitenkin aina ne loppukehät. 



Kiinnitin koiramessuilla sellaiseen asiaan huomiota, erityisesti loppukehiä katsoessani, että aika moni koira joutui tekemään pissat tai kakat sisälle. Kolme kertaa isoon kehään kakattiin ja käytävillä oli tosi paljon pissaa. Ajattelisi, että isoo kehääkin odotellessa on luppoaikaa vaikka kuinka. Eikö siinä välissä tosiaan käy mielessä käyttää koiraa sen verran pitkällä lenkillä, että se pääsisi tekemään tarpeensa kunnolla? Minun omasta mielestäni ainakin se, että koirani kakkaisi isoon kehään, olisi niin noloa, etten uskaltaisi jättää koiraa lenkittämättä. Mutta ehkä kaikkien koirat sitten eivät vaan tee tarpeitaan niin helposti vieraissa paikoissa. Mutta kovin on pitkä päivä koiralla, jos joutuu loppukehiin asti pinnaamaan. 

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Mun koiramaiset joululahjatoiveet

Minä rakastan tuhlata rahani koirajuttuihin, joten ilman muuta tänäkin vuonna on toteutettava listaus koiramaisista lahjatoiveistani.

Linkki sivulle, josta kuva napattiin tässä

1. Palkkausautomaatti
Tämän minä haluaisin tosi paljon. Laitteesta olisi hyötyä niin irtoamistreeneihin, juoksukontaktiharjoitteluun, etäällä tehtävien temppujen harjoitteluun, peruutusharjoitteluun ja moniin tokoliikkeisiinkin. Riialla käytän usein etu- tai takapalkkaa erityisesti tokoliikkeissä, mutta palkkausalustan kontrolloimattomuus harmittaa. Jos Riia vahingossa pääsee karkaaman namialustalle ilman lupaa, saa se siitä palkan, enkä asialle mitään voi. Namiautomaatti olisi vastaus tähän pulmaan. 


Linkki kuvaan

2. Dobo-pallo tai tasapainotyynyjä
Näistä olisi hyötyä Riian lihaskunnon kasvattamisessa sekä kehonhuollossa. Jyväskylässä doboiltiin aikoinaan paljonkin, koska meidän vakiohallilla oli iso kasa dobopalloja, tasapainotyynyjä ja fitbone asiakkaiden käytettävissä. Enää meillä ei ole niihin mahdollisuutta, joten ihana olisi saada sellaiset omaksi. 

Kuva blogista Niin erilaiset

3. Järkyttävä kasa hyviä koulutusnameja
Minä olen hyvin perinteinen nakit ja lihapullat -kouluttaja, joka vannoo herkkujen maukkauden nimeen. Uskon vakaasti että vähintään 50 % Riian miellyttämisenhalusta on peräisin maukkaista palkkausnameista. Nakeissa ja lihapullissa on kuitenkin sellainen iso ongelma, että niissä on aivan järkyttävästi suolaa. Nakeissa vielä nitraattiakin. Eivätkä ne toki muutenkaan terveellisimmästä päästä ole, puhumattakaan siitä, kuinka kauan niiden pilkkominen kestää. Ja itselläni kylmät valmislihapullat aiheuttaa yökkäysrefleksin joka kerta. Naturis -tuotteita olen kuullut kehuttavan hyvänä nakkien korvaajana. Maukasta ja lihaisaa ja kuulemma helppoa pilkkoa. Pitäisi testata näitä. 

Peten koiratarvike

4. Aktivointipelejä
Näitä toivoisin kyllä jo uusia. Riialla on yksi ja se osaa selvittää sen muutamassa sekunissa, joten eipä siitä kauheasti hyötyä ole. Nämä ovat koiralle kuitenkin hauskaa puuhastelua päiville, kun syystä tai toisesta ei kauheasti muuta aktiviteettia ole tarjolla. Tai sitten muuten vaan huvin vuoksi käytettäväksi.

Tälle joululle minulla ei näemmä ollutkaan kauheasti tarvetta uusille koirajutuille - ihme ja kumma. Yleensä minulla on listalla vaikka mitä juttuja, joita haluaisin Riialle hankkia. Kiva kuitenkin vaihteeksi näin. 


lauantai 9. joulukuuta 2017

Itsenäisyyspäivän epikset

Itsenäisyyspäivää vietettiin epävirallisten agilitykilpailuiden merkeissä Lakken hallilla. Olin ilmoittautunut kahteen starttiin mölliradalle. Mielestäni se oli ihan hyvä päätös siinä mielessä, että meidän osuus oli aika nopeasti hoidettu ja päästiin viettämään itsenäisyyspäivää. Mutta uusinta sillä samalla radalla meni kyllä aivan pipariksi, eli siinä mielessä oli aivan turha. Ensimmäinen yrityshän meillä meni nimittäin tosi hyvin: tulos -18.03. Sillä tuloksella päästiin medi-luokan kolmansiksi. Toisella radalla pieleen meni sitten varmaan lähinnä omat, liian hätäiset ohjaukset. Saimme 10 virhepistettä, jotka taisivat molemmat tulla kielloista, kun en ohjannut kunnolla loppuun asti. Mutta pääasia on, että ekalta radalta tuli tulos!


Heti episten jälkeen seuraavana päivänä, eli torstaina, meillä oli omat treenit, joissa olikin teemana "tulos tai ulos", joka tarkoittaa sitä, että heti, kun radalla tulee virhe, joutuu poistumaan kentältä. Treenitapa on yllättävän tehokas, koska siinä joutuu miettimään, mikä meni pieleen ja mitä pitää tehdä seuraavalla kierroksella toisin, jotta pääsee pitemmälle. Erityisen hyvä mieli minulle tuli siitä, että koko meidän ryhmästä, me päästiin Riian kanssa kaikista pisimmälle. Rata oli kuitenkin sopivan haastava ja sisälsi mm. kepit kahteen kertaan, pimeitä putkikulmia, takaakiertoja ja hankalan (eli myös "laittoman" eli aksasääntöjen vastaisen) rengaskulman. Meidän ratasuoritukset kaatuivat joka kerta oikeastaan siihen, että joko hätäilin liian nopeasti seuraavalle esteelle (koira tuli kepeiltä pois) tai jäin toljottamaan sitä liian pitkäksi aikaa (takaakierrossa) enkä ehtinyt mukaan ohjaamaan jotain kriittistä kohtaa (keppien alku pitkän suoran putken jälkeen). 

Riia on kyllä siinä mielessä minulle tosi hyvä pari, että se on tosi herkkä ohjauksille, mutta myös tasaisen varma suorittaja. Se tekee radalla juuri niin kuin pyydetään. Virheet johtuvat aina minusta. Ja niitä virheitähän on paljon, mutta koko ajan kehitytään. Ja sillä Riia onkin hyvä opettamaan, koska se reagoi ohjauksiin ja ohjaamattomuuteen niin hyvin. Ja sen kanssa pystyy kokeilemaan ja tekemään mitä vain ohjauskuvioita.


perjantai 8. joulukuuta 2017

Se on messariviikonloppu!

Vuoden paras tapahtuma on täällä, enkä malta odottaa, että itse pääsen paikan päälle huomenna! Tänään on jo someen levinnyt kuvia messuilta ja kavereilta olen kuullut tunnelmia tapahtumasta. Lähden huomenna heti aamusta junalla kohti Helsinkiä ja suoraan Messukeskukseen, jossa aion viettää koko päivän! 

Tämän vuoden messuissa oli se typerä juttu, että kaikki mielenkiintoiset luennot pidettiin perjantaina. Eihän kukaan normaali, työssäkäyvä ihminen pääse paikan päälle perjantaina. Missasin siis paljon tosi mielenkiintoiselta vaikuttavia luentoja, mutta eipä voi mitään. Riittää siellä onneksi nähtävää vielä muinakin päivinä. 

Rotutorit on minulle aivan ehdoton juttu. Rotutoreilla on eri rotuyhdistyksiä esittelemässä omaa rotuaan ja toimintaansa. Niissä vierähtää varmasti taas paljon aikaa, sillä rotuyhdistyksillä on yleensä myös rodun edustajia mukana rapsuteltavina. Minua kiinnostaa myös junior handler, jota menen varmasti seuraamaan jossain välissä. Lampaiden paimennusnäytöskin pitää päästä katsomaan. Lisäksi aion ehdottomasti olla paikalla kuuntelemassa islanninkoirien rotuesittelyn ja on varmaan käytävä kuuntelemassa myös, mitä se nose work oikeastaan on. Jos innostuisi vaikka uudesta lajista siinä samalla. Flyball-näytös on aina viihdyttävä ja loppukehiä katsellessa vierähtää helposti useampi tunti. 

Menen tänäkin vuonna messuille yksin, mutta aina siellä tulee tuttuja vastaan ja voi hetken aikaa viettää aikaa yhdessä. Koiramessujen koko ohjelma löytyy täältä: *klik*. Täytyy varmaan ottaa kamera mukaan ja kuvata tunnelmaa messuilta. Kokoan sitten tänne parhaat palat!

Kuinka moni on menossa koiramessuille pelkästään messuvieraaksi?

Kuvan koira ei liity juttuun. 

lauantai 2. joulukuuta 2017

Agilityä: Katja Valkin koulutus

Alkuun fiilikset oli tosi jännittyneet ja paniikinomaiset "mitä ihmettä mä ees teen täällä? En kyllä ikinä enää..." Mietin, miksi olen ilmoittautunut näihin treeneihin, kun nämä selvästi ovat vähän tasokkaammille koirille. "Mehän sotkeudutaan jalkoihimme jo ekalla kolmella esteellä..." Kuvittelin, että me jäämme hinkkaamaan vain sitä alkua ja radalle mennessänikin sen sanoin Katjalle ääneen. Etten ole koskaan yrittänyt mitään tuollaista, eikä se varmaan tule. Mutta katsotaan. Rata näytti siis tältä:


Katja Valkin koulutus 2.12.2017

Mutta itseasiassa treenit menikin meiltä kaikin puolin hyvin. Päästiin ekalla kierroksella jo putkelle 20 saakka ilman suurempia ongelmia. Teimme alkuun onnistuneen japanilaisen, kuutoshypylle onnistuneen saksalaisen (jonka kanssa toissaviikolla omissa treeneissä tappelimme), onnistuneet kepit, hyvän ennakoivan valssin, takaaleikkauksen jne. Aivan huikeaa tekemistä sekä minulta että koiralta tänään, vaikka itse sanonkin! Yllätin itseni niin positiivisesti! Etenkin, kun melkein kaikki muut treenaajat olivat jo kisaavia, osa jopa kakkos- ja kolmasluokkalaisia ja siitä huolimatta me takkuiltiin radalla jopa joitain koirakoita vähemmän. Ja me tehtiin koko rata.

Toisella kierroksella jatkettiin siis putkelta nro 20 loppuun asti. Parissa kohdassa takkuilimme, mutta saimme kuin saimmekin löydettyä hyvät ohjauskuviot oikeisiin kohtiin. Ja minä jopa muistin radan! Tälläkin radalla minulla tuli kuitenkin paikoin vastaan vanha kunnon loppuun asti saattaminen ja se, etten oikein luota koiraan. Treenien jälkeen jäi kuitenkin kaikin puolin sellainen olo, että pitää alkaa nyt jo luottaa siihen, että me osataan. Koska osataanhan me! 


Treenit olivat siis Lakeuden koiraurheilukeskuksessa Seinäjoella. Kaiken lisäksihän halli oli meille uusi ympäristö. Jonkin verran nenä meinasikin ekalla kierroksella viedä koiraa, mutta siitä päästiin onneksi yli. Hyvin menneiden treenien kunniaksi ajettiin Riian kanssa vielä Mustiin ja Mirriin ostamaan sille uuden pannan. Olen jo pitkään haaveillut leveästä pannasta, joka olisi helppo aksatreeneissä löytää karvan ja takkien seasta. Ja ihan hieno panta me löydettiinkin. 


Tästä on hyvä jatkaa treenaamista entistä suuremmalla innolla. Enää kolme viikkoa vanhaa treenikautta jäljellä ja ensi vuodeksi päästään/joudutaan uuden valkun oppeihin. Mielelläni olisin vanhankin valkun kanssa jatkanut, mutta huhu kertoo, että uusi olisi luvassa. Itsekin jatkan kouluttamista ensi vuoden puolella. Siitäkin oppii paljon.