Miten agility voi olla niin hauskaa?

Mulle tämä viikko on ollut melko toimeeton, sillä olen ollut sairaslomalla ja itseasiassa käytännössä ihan vuoteen omana. Vielä torstaiaamunakin mietiin, osallistunko illan aksatreeneihin, mutta sitten valmentajaparini ehdotti, että tulisin treenaamaan meidän vetämään ryhmään Riian kanssa ja pääsisin niin ollen aikaisemmin kotiin. Ja vitsi se oli hyvä päätös! Meidän ryhmästä oli joka tapauksessa kolme koiraa poissa, joten yksi Riia lisää ei haitannut mitään. Olimme suunnitelleet ryhmäläisillemme kaksi rataa, joilla kisattiin leikkimielisesti vuoden viimeisten treenien kunniaksi. Meillä olikin tosi hauskaa ja näimme hienoja suorituksia. Ihana nähdä, miten omat koutsattavat ovat kehittyneet niin valtavasti tässä alkutalven aikana! Sovittiin, että ensi vuonna he ovat jo kaikki kisaamassa. Valmentaminen antaa kyllä tosi paljon. Siinä oppii joka viikko itsekin lisää ja on ihanaa tutustua niin koiriin kuin niiden omistajiinkin ja jokaisen omaan tyyliin olla ja tehdä radalla. En malta oottaa ensi jaksoa: pääsemme melkein samalla kokoonpanolla jatkamaan ensi vuoden puolellakin!

Eiliset radat, Valkoisten numeroinnissa pientä huolimattomuutta (putki on numero 13)

Ja minun ja Riiankin osalta eiliset treenit menivät tosi hyvin. Riialla oli aivan hirveästi taas virtaa ja valkkuparinikin sanoi, ettei hän ole koskaan nähnyt Riian menevän noin lujaa. Ekalla radalla ohjasin kyllä tosi huonosti, olin ehkä vähän ylimielisellä asenteella liikkeellä, koska rata oli pelkkiä putkia ja hyppyjä. Sieltä napattiinkin useampikin vitonen. Toisella radalla saatiin nolla ja huikea aika: vähän päälle 26 sekuntia (17 esteellä). Ihan US-KO-MA-TON-TA millainen tykki tuosta koirasta on tullut. Tässä vaiheessa minulta loppui kuitenkin kunto ja siinä missä meidän ryhmäläiset tekivät vielä kierrokset ilman ääntä ja ilman käsiä, päästin J:n lauteille Riian kanssa. Hän oli lähtenyt minulle seuraksi ajelemaan Kauhavalle, kun tällä kertaa tulimme valkkuparini kanssa eri suunnista hallille. Ensin J oli hieman vastahakoinen, ettei kehtaa kokeilla, mutta lopulta sain suostuteltua ja heillähän menikin tosi hyvin. Taisi J jopa hieman innostua lajista. Saa nähdä, koska hänellä on oma aksakoira, heh!

Kuvat loppukesän möllikisoista.

Riiaa on ihana katsoa radalla. Sitä ei pääsekään kovin paljoa nimittäin tekemään, kun itse tietenkin yleensä sitä ohjaa. Sillä on mahtava keskittynyt ilme ja se raivo, kun sitä ohjataan vähän kömpelösti (kuten totta kai J monesti teki, ekaa kertaa kun koiraa radalla oli ohjaamassa). Jos koira osaisi puhua, Riialta olisi kyllä lentänyt aika kovan luokan kirosanoja. Niin kovaan ääneen se murisi ja ärjyi. 

Illalla yritin vielä ilmoittaa Riiaa tammikuun agilitykisoihin. Sagin järjestelmässä oli yllättäen joku bugi, eikä Riiaa muka löytynyt rekisterinumerolla Kennelliiton tietokannasta. Huoh. Laitoin palautetta siitä Sagille ja sieltä onneksi tuli vastaus jo tänä aamuna, että he hoitavat Riian tiedot sinne järjestelmään manuaalisesti. Muutenkin koko agikisoihin ilmoittautuminen tuntui jotenkin tosi hankalalta. Paljon monimutkaisempaa, kuin esim. Virkun kautta ilmoittautuminen. Mutta ehkä me jotenkin itsemme saadaan niihin kisoihin ympättyä!