maanantai 9. helmikuuta 2015

Melkein valmis opettaja

Hassua, kun on suorittanut niin paljon opintoja avoimen yliopiston puolella, ennen kuin on ees päässyt sisälle yliopistoon, niin tällainen tilannekin on mahdollista: en ole tehnyt edes kanditutkielmaani vielä, mutta käytännössä minun pitäisi olla valmis viimeistään 2016 vuoden lopulla. Eli ensi vuonna! Tämän kevään jälkeen minulla on suorittamatta pari kurssia erityispedagogiikan syventäviä opintoja, kaksi harjoittelua, 28 opintopistettä POM-opintoja, kandi ja gradu. Kandin teen erään ystäväni kanssa yhdessä ensi syksynä. Pomit valmistuu kevääseen 2016 mennessä, syventävätkin varmasti. Sitten olisi enää ne kaksi harjoittelua ja gradu. Jos saisin harjoittelut alta pois ensi kevääseen mennessä, voisin käytännössä mennä jo syksyllä tekemään sijaisuuksia jonnekin samalla, kun kirjoittaisin graduani.

Opintojani on niin vähän jäljellä! Sitä on vaikeaa uskoa juuri sen takia, että en tuota kandiakaan ole vielä saanut tehtyä. Ja se, miksen ole saanut sitä tehtyä, johtuu siitä, että en voi virallisesti olla kandi ennen kuin olen tehnyt POMit ja Jyväskylän erkalla ne saa aloittaa vasta kakkosvuonna. Niiden tekemisessä kestää se vähintään puolitoista vuotta, joten tässäpä syy, miksi en ole jaksanut sitä kandia vielä edes ajatella. Mutta ajatella! Voisin ensi vuoden syksynä, puolentoista vuoden päästä, olla käytännössä jo tekemässä opettajan hommia! Minä tarvitsen välillä tämmöistä tsemppiä, sillä niin kuin tässä postauksessa kerroin, opiskelijaelämä ei tosiaan ole minua varten. Sitten ensi keväänä, kun olen kaikki pienimmät pahat saanut pois alta, aion todentotta nauttia elämästäni oikein kunnolla!

Kaukaa kuulin naurua ja lähdin sitä etsimään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti