Lukukoira - maailman paras kuuntelija

Opiskelen edelleenkin siis erityis/luokanopettajaksi ja tänään meillä demojen tauolla tuli puhetta lukukoirien käytöstä. Eräs tuttuni tekee gradua virkamieskoirista, jotka ovat käytössä Valteri-koulu Mikaelissa Mikkelissä. Hänen kanssaan on ollut asiasta puhetta paljonkin. Virkamieskoirien tehtävänä on mm. pitää yllä rauhallista ilmapiiriä luokassa, lohduttaa ja rauhoittaa oppilaita tarvittaessa sekä toimia muutenkin opettajan tukena ja parina koulupäivissä. Siitä asti, kun kuulin tällaisesta toiminnasta, olen ollut aivan varma, että teen kaikkeni, jotta tällainen työmuoto voisi jonain päivänä olla mahdollista itsellenikin.

Tänään demoilla siis tämä tuttuni mainitsi minulle, että Kennelliitto järjestää lukukoirakoulutuksen helmikuussa. Koulutuksessa mahdolliset tulevat lukukoiran ohjaajat perehdytetään lukukoiran ja tämän ohjaajan tehtäviin ja itse lukukoirakokelaan soveltuvuus tälle "alalle" testataan. Jos koira soveltuu lukukoiraksi, siitä tulee virallisesti Kennelliiton nimittämä lukukoira. Googletin heti kurssin ja valitettavasti tämä helmikuun kurssi jää ainakin meiltä väliin, koska se on juuri samana viikonloppuna kuin tokokoe ja olen sinne Riian jo ilmoittanut ja maksanut. Toisekseen, koiran pitäisi olla yli kaksivuotias, mitä Riia ei vielä helmikuussa ole. Joka tapauksessa olen aivan varma, että vien Riian lukukoirakoulutukseen heti, kun vain mahdollista. Toivottavasti jo seuraavaan, minkä Kennelliitto järjestää.

Miksi tämä toiminta kiehtoo?
Minä olen tehnyt useita harkkoja koulutukseni aikana ja törmännyt hyvin moneen erilaiseen lapseen ja nuoreen ongelmineen. Vaikeuksia löytyy laidasta laitaan ja jokaiseen ongelmaan tietenkin auttavat eri keinot. On kuitenkin tutkimustuloksia, joiden mukaan koiran läsnäolo rauhoittaa lasta ja luo turvallisuuden tunnetta. Lukukoiran etu on myös se, että lapsi, jolle lukeminen on vaikeaa ja epämiellyttävää, saa turvaa kuuntelevasta koirasta ja voi olla varma, ettei koira ainakaan kritisoi, jos lukee heikosti tai väärin. Koira kannustaa jo pelkällä läsnäolollaan jatkamaan yrittämistä. Ja esimerkiksi lukivaikeuksien hoidossa paras hoitokeino on harjoitteleminen eli lukeminen. Jotkut lapset voi olla vaikea motivoida siihen, jos he ovat jo lannistuneet lukemisen vaikeudesta, mutta jos paikalle tulee koira kuuntelemaan nimenomaan lukemista, voi asenne lukemista kohtaan ollakin yhtäkkiä aivan toinen.

Tutultani kuulin erittäin hyviä kokemuksia koiran käytöstä luokassa muutenkin kuin vain lukukoirana. Koiran läsnäolo rauhoittaa, mutta jos joku hermostuu, voidaan esimerkiksi vedota koiraan tyyliin: "katso, kuinka sen korvat menevät luimuun, kun sinä huudat." Tai jos keskittymisvaikeuksisen lapsen kärsivällisyys loppuu, voi hän pitää viiden minuutin tauon koiran kanssa "käypä pissattamassa Rekku." Koirien kautta pystyy integroimaan ihan jokaiseen arkipäivään pieniä annoksia liikuntaa esimerkiksi juuri jakamalla pissatusvuoroja. Lisäksi voi opettaa vastuunottoa ja vastuunkantoa, elävästä eläimestä huolehtimista, eläimen kehonkieltä, biologiaa ja vaikka mitä.

Ai minä töihin? 

Koiralle on helppo avautua ja kertoa murheistaan sellaisen teininkin, joka ei aikuisille avaudu. Koira aivan takuuvarmasti osoittaa kiintymyksensä ja on kiitollinen saamastaan huomiosta. Joskus lapselle voi olla palkitsevaa saada hyvin tehdystä työstä kiitokseksi pienen hetken koiran kanssa. Kuulin, että virkamieskoirille saa esimerkiksi antaa namin, kun on tehnyt tehtävät hyvin. Koiria voisi käyttää siis opetuksessa apuna vaikka miten monin eri tavoin!

Paras avustajakoira on herkkä ihmisten mielialoille, on itsevarma eikä hätkähdä pienestä. Se rakastaa ihmisiä ja varsinkin lapsia, on peruskoulutettu ja ohjaajansa hallinnassa. En ole ihan varma, onko Riia aivan paras mahdollinen koira tällaiseen, mutta se pitäisi testata! Riia on mittelimäiseen tapaan pidättyväinen vieraita kohtaan eikä se juuri välitä rapsutuksista ja silittelyistä. Lapsia se tosin rakastaa aivan valtavasti ja se on tosi hyvä lukemaan ihmisen mielialoja ja maailman paras lohduttaja, koska silloin se tulee lähelle pyytämättä. Riia on myös pomminvarma koira joka tilanteessa, se ei pelkää ääniä eikä erilaisia tiloja tai alustoja, se pystyy keskittymään, vaikka huoneessa olisi useampi koira, se ei missään nimessä ole vähääkään aggressiivinen tai arvaamaton ja se rakastaa leikkimistä, riehumista, temppuilua ja nameja. Tokikin juuri tuo pidättyväisyys voi olla este virkakoirana toimimiselle, mutta ei välttämättä. Pidättyväisyys ei esimerkiksi meillä täällä kotona ollessa ilmene millään lailla, vaan Riia ottaa kaikki vieraat aina ilolla vastaan. Mutta esimerkiksi pihalla, koulutushalleissa ja vieraissa paikoissa sitä ei yhtään kiinnosta vieraat ihmiset, vaikka he haluaisivat moikatakin Riiaa. Paitsi jos he ovat lapsia, ne on vaan ihan liian ihania. Siksi ihan mielenkiinnosta haluan sen tuonne testiin viedä! Ehkä Riia voisi jonain päivänä toimia minulla työparina.

Haluatko lukea aiheesta lisää?
Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry. 
Valteri-koulu Mikaelin virkamieskoirat Facebookissa
Kennelliiton tiedote lukukoirakoulutuksesta
Ylen uutinen lukukoirista

opiskelijaelämä = ei elämää

Mä oon nyt tänään taas, ja viimeaikoina oikeestaan koko ajan, joka päivä, joutunu miettimään sitä, että onko opiskelijaelämä sellaista elämää, jota mä haluan ja varsinkin jaksan elää. Mulle opiskelijaelämä ei ole bileitä ja kavereita. En ole tähän päivään mennessä onnistunut saamaan yhen yhtä hyvää kaveria opiskelukavereista. Tämä johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että aloitin opinnot jo kaksi vuotta kasvatustiedettä lukeneena eli niin ollen toisen/kolmannen vuoden opiskelijoiden kanssa samoilta kursseilta. He taas tunsivat toisensa jo entuudestaan, enkä missään nimessä ole niin rohkea persoona, että menisin johonkin valmiiseen klikkiin jo mukaan. Alkio-kaverit ovat pysyneet hyvinä kavereina ja hiedän seurastaan nautin. Meillä on kuitenkin tosi erilaiset aikataulut/opinnot/vapaa-ajanharrastukset, joten vietämme ehkä illan-pari viikossa toistemme seurassa.

Bileitä en harrasta enää yhtään. En jaksa. Mua ei kiinnosta. Mulla on bileissä tylsää ja epämukavaa. Haluan nukkumaan viimeistään kaheltatoista. Oon tosi kiukkunen, jos mua väsyttää, eli en ees mitään parasta seuraa kenellekään. Joskus saatetaan istuu iltaa pitempään kaveriporukalla, jolloin menee just ehkä puoleen yöhön. Alkoholin juominen rajottuu tällä hetkellä mun elämässä lähinnä viinilasillisiin sillon kun se tuntuu hyvältä, eli ehkä kerran kuukaudessa.

Mä en oo vaan ehkä ikinä ollu semmonen ihminen, joka oikeesti nauttis niistä asioista, jokka perinteiseen opiskelijaelämään kuuluu. Mä oon enemmänkin perhekeskeinen, mä tykkään esimerkiksi tehä ruokaa, syödä yhessä ja pelailla pelejä kotona. Tykkään harrastaa liikuntaa, olla pihalla ja kokea erilaisia, ihania asioita. Mä oon koiraihminen, koiran omistaminen on mulle tosi iso asia ja koirien kanssa harrastaminen on ollut aina mulle kaikista rakkain harrastus.

Opiskelijaelämääni kuuluu siis alle 100 e:n kuukausibudjetti ja tuhannen vuoden yksinäisyys. Irtonaisuus. Tunne siitä, ettei pysty olemaan oma ittensä. Mä haluan valmistua erityisopettajaksi, koska se todella on mun juttu, mutta mä haluaisin voida tehä se sillä lailla, että vois tehä niitä itelle tärkeitä asioita samalla. Tällä hetkellä mä vaan odotan sitä, että mä valmistun, koska sitten "voin alkaa elää elämääni." Mutta eihän sen pitäisi niin mennä. En voi opiskella siten, että ootan vaan päivää, kun valmistun. Silloin mulla on rahaa, muttei ehkä niin paljoo aikaa. Jos lykkään kaikkea siihen, että olen töissä, on nää opiskelijavuodet hukkaan heitetty ja valmistumisen jälkeen mun täytyy hirveellä tohinalla tehä kaikki, mitä oon aina halunnu tehä.

Tää postaus on nyt alustus siihen, mikä mun päässäni on alkanut tänään kyteä. Jos ottaisinkin (taas) opintolainaa ja käyttäisin sen rahan koiraharrastukseen. Vai luulenko mä vaan tarvitsevani sitä niin paljon? Enkö oikeasti pärjää enää ilman, enkö keksisi jotain muuta, mistä voisin nauttia yhtä paljon? Jään pyörittelemään ajatusta mielessäni vielä vähän enemmän.

Identiteetti

Olen aina rakastanut kirjoittamista. Jollen olisi päässyt opiskelemaan unelma-ammattiini erityisopettaja/luokanopettajaksi, voisin olla toimittaja. Tai kirjailija. Tai kätilö. Tai koirankouluttaja. Tai kahvinkeittäjä. Joo, halusin lapsena kahvinkeittäjäksi. Onneksi pääsin kuitenkin opiskelemaan opettajaksi. Tulevaisuuden toimeentulo on varmaan todennäköisemmin turvattu, kuin jos edelleen haaveilisin kahvinkeittäjän urasta.

Kirjoittamisen tarmoani kuitenkin pääsen tyydyttämään tämän blogin avulla. Ja niiden miljoonan muun, joita olen elämässäni perustanut. En kuitenkaan ole ikinä yhtäkään niistä pitempään jatkanut, tosin ne ovatkin kaikki olleet yksityisiä blogeja, itselleni tarkoitettuja päiväkirjoja, joilla ei ole ollut sen kummempaa sisältöä. Tälle blogille olen kuitenkin asettanut enemmän odotuksia: tarkoituksena olisi jakaa mielipiteitäni ajankohtaisista asioista, kertoa meidän koiranhankinta-operaatiosta, sekä matkoista, joihin pääsen mukaan poikaystävän perheen kanssa (44 päivää Miamiin!).

Olen viimeisen vuoden aikana koukuttunut valtavasti joihinkin blogeihin ja oikeastaan ne ovat aika pitkälti perheblogeja. Oma perhe on aina ollut itsellänikin suurin haave kaikista ja sen vuoksi käytän paljon aikaa lukemalla toisten ihmisten perhe-elämästä. Perheen perustaminen ei kuitenkaan ihan vielä, opiskelujen ollessa niin pahasti kesken, ole meille vielä ajankohtaista, joten joudun tyytymään vain odotteluun ja haaveiluun :D Kuitenkin yksi asia minua harmittaa  monessa blogissa verrattuna omaan elämääni: miten ihmisillä on varaa sisustaa, laittaa ruokaa, hoitaa lapsia, hankkia koiria, harrastaa ratsastusta, käydä salilla, hankkia personal trainer jne.? No vastaus on varmaan siinä, että he eivät ole opiskelijoita. Kuitenkin kaikki nuo edellä mainitut asiat ovat sellaisia, joihin minäkin haluaisin mahdollisuuden. Blogi tulee siis kertomaan myös siitä, millaista on elää opiskelijan opintotuella. Siinä ei kauheasti shoppailla ja hankita merkkivaatteita tai käydä ketju-saleilla. Mutta onneksi on olemassa kirpputoreja, sukulaisten vanhoja vaatteita ja huonekaluja. Ja yliopistoliikunta.

- Erika