sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Identiteetti

Olen aina rakastanut kirjoittamista. Jollen olisi päässyt opiskelemaan unelma-ammattiini erityisopettaja/luokanopettajaksi, voisin olla toimittaja. Tai kirjailija. Tai kätilö. Tai koirankouluttaja. Tai kahvinkeittäjä. Joo, halusin lapsena kahvinkeittäjäksi. Onneksi pääsin kuitenkin opiskelemaan opettajaksi. Tulevaisuuden toimeentulo on varmaan todennäköisemmin turvattu, kuin jos edelleen haaveilisin kahvinkeittäjän urasta.

Kirjoittamisen tarmoani kuitenkin pääsen tyydyttämään tämän blogin avulla. Ja niiden miljoonan muun, joita olen elämässäni perustanut. En kuitenkaan ole ikinä yhtäkään niistä pitempään jatkanut, tosin ne ovatkin kaikki olleet yksityisiä blogeja, itselleni tarkoitettuja päiväkirjoja, joilla ei ole ollut sen kummempaa sisältöä. Tälle blogille olen kuitenkin asettanut enemmän odotuksia: tarkoituksena olisi jakaa mielipiteitäni ajankohtaisista asioista, kertoa meidän koiranhankinta-operaatiosta, sekä matkoista, joihin pääsen mukaan poikaystävän perheen kanssa (44 päivää Miamiin!).

Olen viimeisen vuoden aikana koukuttunut valtavasti joihinkin blogeihin ja oikeastaan ne ovat aika pitkälti perheblogeja. Oma perhe on aina ollut itsellänikin suurin haave kaikista ja sen vuoksi käytän paljon aikaa lukemalla toisten ihmisten perhe-elämästä. Perheen perustaminen ei kuitenkaan ihan vielä, opiskelujen ollessa niin pahasti kesken, ole meille vielä ajankohtaista, joten joudun tyytymään vain odotteluun ja haaveiluun :D Kuitenkin yksi asia minua harmittaa  monessa blogissa verrattuna omaan elämääni: miten ihmisillä on varaa sisustaa, laittaa ruokaa, hoitaa lapsia, hankkia koiria, harrastaa ratsastusta, käydä salilla, hankkia personal trainer jne.? No vastaus on varmaan siinä, että he eivät ole opiskelijoita. Kuitenkin kaikki nuo edellä mainitut asiat ovat sellaisia, joihin minäkin haluaisin mahdollisuuden. Blogi tulee siis kertomaan myös siitä, millaista on elää opiskelijan opintotuella. Siinä ei kauheasti shoppailla ja hankita merkkivaatteita tai käydä ketju-saleilla. Mutta onneksi on olemassa kirpputoreja, sukulaisten vanhoja vaatteita ja huonekaluja. Ja yliopistoliikunta.

- Erika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti