Kamu

Melkein puolitoista vuotta sitten hankimme minun koirakuumetta/hoivaviettiäni lieventämään pienen hamsterin. Kamu tuli meille noin neljän kuukauden ikäisenä yksityishenkilöltä, joka ei voinut sitä enää pitää, kun oli saanut siitä allergiaoireita. Kamu haettiin pienessä pahvilaatikossa ja mukana tuli vähän ruokaa, hoito-ohjeet ja rekisteripaperit. Se on vähän hassua, kun miettii millaista hamsterin kasvatus voi olla. Hankkiiko joku itselleen ihan tosissaan näyttelyhamsteria? Vai myykö kasvattaja niitä pääasiassa vain lemmikeiksi? Koiramaailmassa tuo kasvattaminen ja harrastaminen on niin säädeltyä, tavallaan totistakin puuhaa. Ja kasvattajat ovat yleensä tarkkoja siitä, kenelle pentu päätyy ja tuleeko se käymään elämässään näyttelyissä ja harrastuksissa. Kamun kasvattaja tuskin edes tietää, että tuo rotta on meillä.

Aluksi Kamu oli vähän arka, mutta samalla myös äänekäs. Se kolisutti asumuksensa kalterikattoa ja juoksenteli ympäriinsä häkissä. Tai siis muovidunassa, semmoinen sen asumus on. Pikkuhiljaa J sai Kamun kesytettyä. Hänen "koulutustaitojaan" ja kärsivällisyyttään tämän hamsterin kanssa ei voi kuin ihailla. J istui illat Kamun häkin vierellä ja jutteli sille. Pikkuhiljaa Kamu oppi tulemaan kädelle ja sen uskalsi nostaa pois häkistä. Tänä päivänä Kamu on niin kesy, että se tulee nimensä kuultuaan kurkkaamaan kopistaan, tai jos se on vapaana, se tulee kurkkaamaan piilostaan. 

Niinkuin kaikki hamsterit, Kamukin on todellinen ahmatti. Sillä on aina tarjolla siemensekoitusta ja ainakin 2 - 4 kertaa viikossa tuoreruokaa, mutta joskus annamme sille myös spesiaaliherkkuja, kuten kuivahedelmiä, ananasta, raejuustoa ja sen aivan ehdotonta suosikkiruokaa keitettyä kananmunaa. Sen silmät melkein pullistuu päästä, kun sille antaa kananmunaa. Kamu ei ikinä pure tai ole muutenkaan mitenkään villi tapaus, mutta kananmunanpalasen se sieppaa kädestä niin nopeasti ja väkivaltaisesti että omia sormia kannattaa varoa :D

Kamu on nyt siis melkein kaksivuotias ja se on alkanut selvästi hidastaa elämänmenoaan. Aikaisemmin se heräsi aina iltaisin kahdeksan-yhdeksän välillä ja alkoi kerjätä ulos: seisoskeli kopin katolla, kiipeili sieltä häkkinsä ylätasanteelle ja kolisutti kaltereita ja tepsutteli taas koppinsa katolle odottamaan auttavaa kättä. Tässä oli juuri kolmen viikon tauko, ettei se käynyt hereillä illalla kuin syömässä ja täydentämässä koppinsa ruokavarastoja. Toissapäivänä, kun tulin myöhään illalla kotiin, J oli nostanut Kamun taas makkariimme jaloittelemaan. Se oli kuulemma halunnut ulos. Se oli ihana kuulla, sillä luulen, että Kamu on tulossa vanhaksi, kun ei enää halua ulos ja pelkään, että se kuolee kohta. Kamu on kaveripiirissämme suosittu tapaus, kaikki haluavat aina nähdä Kamun ja ottaa sen syliin. Minulle ja J:llekin Kamusta on tullut aika tärkeä otus, se kun on niin persoonallinen ja selvästi tykkää meistäkin, tai ainakin J:stä kovasti. Mutta hamsterien elinkaari on hyvin lyhyt: 1,5 - 2,5 vuotta, joten elämänsä loppupäässähän tuo on. Joka tapauksessa, on ollut ihanaa olla Kamun omistajana, se on minun ensimmäinen hamsterini, J:n ensimmäinen karvainen lemmikki ja meidän ensimmäinen yhteinen lemmikki, joten se on meidän elämässämme saanut olla merkkipaaluna.

Kamun seikkailuista olisi vielä vaikka mitä kerrottavaa, mutta ehkä säästän ne johonkin toiseen postaukseen. Pitkää ikää Kamulle!

- Erika