Mitä tapahtuu, kun koiraihminen saa kotiinsa kissoja...

Koiraihminen tarkkailee kokoajan ympäristöään vainoharhaisesti ja vilkuilee selkänsä taakse. Tunne siitä, että eläin on jossain, mutta ei voi tietää missä, pitää hänet varuillaan jatkuvasti. Hän tietää, että kissa voi olla missä vain. Ja jos sen löytää jostain odottamattomasta paikasta, kuten jääkaapin päältä, koiraihminen säikähtää melkein itkun partaalle.

Koiraihminen jäykistyy kauhusta, kun tajuaa jonkun ruumiinosansa retkottavan vaikkapa sohvan ulkopuolella ja jonkun koskettavan sitä. Hän ei uskalla liikahtaakaan, ettei saa kynsistä. Hän vetää hitaasti ja rauhallisesti jokaisen ruumiinosansa hiuksista varpaisiin sohvalle ja hädin tuskin uskaltaa hengittää. Selvisinkö? 

Koiraihminen katselee sydän syrjällään kun kissa loikkaa alas kirjahyllyn päältä, kissa jatkaa matkaansa ääneti.

Aina kun asunnossa on hiljaista, koiraihmisen on pakko rynnätä katsomaan, mitä kissa puuhaa. Ja todennäköisesti se on vain nukkumassa. Aina kun asunnosta kuuluu tömähdyksiä tai kolahduksia, ryntää koiraihminen jälleen katsomaan, mitä tapahtui. Ja todennäköisesti kissa on pudottanut jotain arvokasta ja tärkeää lattialle ja hävinnyt itse vähin äänin paikalta. 

Koiraihminen kutsuu sinnikkäästi kissaa nimeltä. Kissa ei edes vilkaise päälle, mutta koiraihminen jatkaa silti. Aina yhtä heikoin tuloksin. 

Aamuisin sängystä noustessaan koiraihminen odottaa, että eläin juoksee tervehtimään häntä riemuissaan. Kissa raottaa vähän silmiään. Iltaisin koiraihmisen jalkoja alkaa polttella - jokohan se olisi iltapissatuksen aika? Sitten hän tajuaa, että hänenhän pitääkin putsata hiekkalaatikko. 

Koiraihminen katsoo epätoivoisesti, kun kissat hyppivät sohvalle, pöydälle, ikkunalaudalle, kirjahyllyn päälle. Eikö niitä oikeasti voi kieltää? Voi. Tottelevatko ne? Eivät ikinä. 

 Kyllä, saimme eilen kaksi kissatyttöstä hoitoon. Eläimet ovat aina mukavia, mutta kissat niistä ehkä kaikista pelottavimpia.