keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Mun oma kympin tyttö

Meillä oli tänään taas pitkä ilta koulutuskentällä. Kentällä olikin ihan ennätysmäärä treenaajia ja hyvät treenit saatiin kasaan. Mä otin Riian kanssa aluksi merkin kiertoa. Se ei vaan oikeen tykkää koko hommasta ja se mm. kiersi paljon mieluummin vähän lähempänä olevan ruohotupsun kuin sen tötsän. Sen takia sille pitääkin nyt jotenkin leikin kautta saada merkinkierto mielekkäämmäksi ja etenkin se merkin löytäminen. Otin myös luoksetuloa, joka meni tosi hyvin ja viimeisenä ruutua. Me rakennettiin ruutu tänään tosi vaikeaksi. Matalat oranssit kartiot, pitkässä vihreässä heinässä. Hyvin Riia sen kuitenkin bongasi - ehkä vähän yllättäen. Olin varma ettei se löydä sitä ollenkaan.

Lisäksi meillä oli paikalla olleille pennuille ja yhdelle remmirähjälle oikein supervaikea kontaktitreeni. Pentuja/nuorisoa oli siis kentällä kolmen koiran verran ja siihen päälle vielä yksi nuori sakemanniuros, jolle ohitustilanteet ovat vaikeita. Sitten me otettiin häiriökoiriksi "team Vanha ja Viisas" kuten Askin puheenjohtaja totesi. Eli hänen pappa-aussiensa ja minun "Viisaani." Pennut olivat ringissä ja me Vanhan ja Viisaan kanssa teimme erilaisia harjoituksia pentujen ympärillä ja keskellä. Riian kanssa on aika paljon tehty tällaisia häiriöharjoituksia ja ainut, joka sai sen kontaktin katkeamaan oli rähähtelevä sakemanni, jota Riia vähän säikkyi, jos sakemanni karjaisi liian lähellä. Muuten minun Viisaani toimi kuin ajatus. Tein sen kanssa esimerkiksi paikkaistumista hälisevän pentujengin keskellä sekä yhden luoksetulon siten, että sen molemmilla puolilla lähdössä oli hälisevät pennut ja puolessa välissä matkaa oli vanhuskoira. Se tuli luokse kehenkään muuhun vilkaisemattakaan. 


Riian pystyi aivan hyvin pitämään tuon hälinän keskellä irti, eikä sillä ole enää minkäänlaista tarvetta lähteä luotani minnekään, vaikka ympärillä pyörikin esimerkiksi ihania pentuja. Mä olen niin ylpeä tästä pikkukoirasta. Lopuksi oltaisiin annettu vielä Riian leikkiä parin pennun kanssa kentän ulkopuolella, mutta Riia vain pönötti sivullani. Kyllä se sitten lopulta, kun päästin sen remmistä, niin innostui juoksemaan hihnassa olevien pentujen ympärillä. Mutta parasta tuossa kaikessa oli se, ettei minulla ollut missään vaiheessa mitään pelkoa siitä, että Riia minnekään lähtisi.

Kyllä minä varmaan jotain olen sen kanssa tehnyt oikein, kun Riia 2,5 v. nimetään meidän treenien häiriintymättömäksi Viisaaksi vanhan aussien rinnalle. Riialla ei tällä hetkellä ole mitään huonoja tapoja, mistä haluaisin eroon, vaan se on kaikin puolin ihan kympin tyttö. Loistava esikuva tulevalle "pikkusiskolleen" kun sen aika vain on. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti