maanantai 11. syyskuuta 2017

Agilityä: Hyppytekniikkaa koko viikonlopun edestä

Viime viikonloppu oli ihanan koirantäyteinen. Meillä oli Riian kanssa hyppytekniikkakoulutusviikonloppu Lapualla ja päästiin molempina päivinä tositoimiin. Ollaan aikaisemmin tehty hyppytekniikkaa vain osana viikkotreenejä, eikä olla ikinä varsinaisesti oltu oikean hyppytekniikkakouluttajan opeissa yhdessä. Itse kyllä koulutusohjaajakurssiin liittyen sain hyppytekniikkaopastusta. Joka tapauksessa viikonloppu oli mukava ja antoisa. Saatiin Riian kanssa "hyppyresepti" kotiin mukaan vietäväksi. Kaikista suurin lahja oli kuitenkin se, ettei meitä heitetty kurssilta kesken kaiken pois sen takia, että Riia olisi jumissa (yksi koira nimittäin joutui keskeyttämään sen takia, että kouluttaja sanoi sen olevan liian jumissa). Päinvastoin, Riia sai erittäin hyvää palautetta kropanhallinnastaan ja voimankäytöstään. 



Riia sai hyvää palautetta kaikista muista harjoitteista, paitsi sunnuntain viimeisestä, jossa kuulemma huomasi jo, että koiran selkä väsyi. Se ei enää jaksanut koota itseään, jolloin leiskautti viimeisessä hypyssä peräpäänsä selkälinjan yli. Mutta muuten sen suoritukset olivat aivan loistavia.

Miksi hyppytekniikkaa?
Hyppytekniikassa tavoitteena on opettaa koira käyttämään kehoaan oikein, eli niin sanotusti hypätä oikein. Kun koira osaa hypätä oikein, sen kroppa säästyy ylimääräisiltä, mahdollisesti kipuihin ja jopa onnettomuuksiin johtavilta nytkähdyksiltä, tömähdyksiltä ja esteeseen osumisilta. Hyppytekniikassa treenataan myös hyppäämisen arviointitaitoja, jotka hyvin hallitessaan johtavat siihen, että koira hyppää nopeammin, varmemmin ja virheettömämmin. 

Mitä tehtiin?
Perussarjaa, jossa koiran on tarkoitus suorittaa estesarja neljän jalan estevälillä puhtaasti käyttäen ilman välihyppyjä. Eli laskeutumispaikka toimii myös ponnistuspaikkana seuraavalle esteelle. 
Setpointtia, jossa viimeinen hyppy on okseri, jonka korkeutta muutetaan. 
Kasvavaa sarjaa, jossa seuraava esteväli on aina jalan edellistä isompi. Koiran tulisi pystyä pomppaamaan estesarja jälleen ilman välihyppyjä lisäten joka esteelle aina pikkuisen ponnistusvoimaa.
Etäisyydenarviointia, jossa viimeistä estettä siirretään kuudesta neljääntoista jalan päähän toisiksi viimeisestä esteestä.

Etäisyyden arviointisarja.
Sain kyllä olla tyytyväinen Riian suoritukseen, etenkin, kun miettii, kuinka huonosti se on joskus hypännyt. Se on selvästi kehittynyt ja sai reilusti rasteja "koira osaa" sarakkeeseen. Vain kaksi rastia "koira vielä opettelee sarakkeessa" sellaisissa kohdissa, joissa ei ollut rastia myös "koira osaa jo" sarakkeessa. Joihinkin kohtiin kouluttaja siis laittoi rastit molempiin sarakkeisiin, koska jokainen toisto ei onnistunut. Oli tosi mielenkiintoinen viikonloppu ja aivan parasta, että Riia osaa käyttää kehoaan noin hyvin!


Ilmoitin sen muuten myös mittaustilaisuuteen Seinäjoelle 23.9. Siellä sitten selviää sen toivottavasti lopullinen kokoluokka. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti