lauantai 29. huhtikuuta 2017

TK1

Tänään oltiin siis kolmansissa ja meidän viimeisissä alokasluokan tokokokeessa Jyväskylän agility teamin hallilla. Sää oli kylmä, kolea ja kostea, ja hallin katosta putoili vesipisaroita sinne sun tänne kovaa ja äänekkäästi koko ajan. Olin aivan varma, ettei Riia kestä piskojen tuomaa lisähäiriötä ja me tullaan niin mokaamaan tämä. Ajattelin, että se nousee paikkamakuussakin katsomaan, mikä ympärillä lentelee. Toisin kävi, napattiin taas täys kymppi paikkamakuusta! 

Seuraaminen meni muuten hyvin, mutta pikkuisen piskot tekivät kiusaa Riialle ja se muutamassa kohtaa jumitti haistelemaan maata. Lisäksi liikkuri sekosi ja sanoi meille "vasen" vaikka olisi pitänyt sanoa "oikea." Aivoissani raksutti siinä kohtaa, että seuraamiskuvion pitäisi olla kyllä samat kaikille, mutta miten arvosteluun vaikuttaa se, että en noudata liikkurin ohjetta...? Niinpä käännyttiin vasemmalle ja liikkurikin tajusi, mitä tuli sanottua, joutui varmaan pieneen paniikkiin ja tuomari joutui huutamaan meille heti perään täyskäännöksen. Meillä olikin seinäke enää metrin päässä :D 

Liikkeestä maahanmenosta napsahti 9. En tiedä mistä yksi piste meni, mutta veikkaan, että joko haistelusta tai vinosta perusasennosta.  Luoksetulosta saatiin 9,5, siinä koira ponkaisi perusasentoon hieman jalkani kautta, joten pieni vähennys siitä. Kapulan pidosta saatiin myös 9, ottaessaan kapulaa, Riia tapansa mukaan jäysti sitä pari kertaa, joten vähennys varmaankin siitä. 

Kaukoista täys kymppi, vaikka mokasin käskytyksissä taas! Sanoin istumaan nousussa "sivu", en tiedä mistä se tuli, mutta niin vain suustani pääsi. Onneksi koira paikkasi, eikä tullut sivulle, vaan nousi istumaan käsimerkin mukaisesti, joten ei haittaa kauheasti! 

Hypystä saatiin 8,5. Vähennys varmaankin lähinnä siitä, kun se hyppäsi taas reiteni kautta perusasentoon. Aika raju vähennys kyllä sellaisesta, mutta menkööt. Tuomari oli tosi tosi tiukka, eikä todellakaan jaellut kymppejä. Käytti koko arvosteluskaalaa ja jakoi kaikkia mahdollisia numeroita, joten täytyy olla tyytyväinen näistä. Kokonaisvaikutelma meillä oli 9. Kehui kovasti ohjaustani ja koiran innokkuutta tekemiseen. Hieno juttu!

Näin ollen meidän kisaoikeus alo-luokkaan päättyi ja nyt on pakko saada ruutu kuntoon! Vitsi tää laji on mahtava! Ai niin, tärkein meinasi unohtua! Riia oli alokasluokan yhdestätoista koirasta toisiksi paras, pistein 182 p. Lisäksi KP. Palkinnoiksi saatiin karkkeja ihmisille ja koiralle, hieno KP-ruusuke sekä mahtava pelikaanilelu. Sekä tietysti koulutustunnuksesta laatta. Lopuksi video suorituksestamme. 


2 kommenttia:

  1. Onnea koularista! :) Meillä on viikon päästä meidän koitos kun vihdoin mennään ekaa kertaa Avo-luokan kokeeseen. Tällä hetkellä todella hyvällä fiiliksellä kun viimeiset treenit on kaikki menneet minusta hyvin, mutta niinhän minä ekat ALOn kokeetkin pilasin kun jännitin hirveesti ja sanoin käskyt ihan eri tavalla kuin normaalisti.

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla, että joku muukin sekoilee käskytyksissä kokeissa :D
    Tsemppiä teille kokeeseen!

    -Erika

    VastaaPoista