sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Punkkiaika on taas käsillä

Kesän inhottavin vitsaus on punkit. Nuo rumat, ällöttävät, tiukasti ihoon tarrautuvat ja vertaimevät pirulaiset. Vaikka viime yönä olikin kuusi astetta pakkasta, on silti kunnon kevään saapuminen ja maan sulaminen vain ajankysymys. Ja sehän tarkoittaa myös sitä, että punkit heräävät. Viime kesänä käytimme Riialla punkkien karkottamiseen Bravectoa ja siihen olin oikein tyytyväinen. Koko kesän aikana näkyi vain yksi punkki ja sekin sen jälkeen, kun Bravectosta oli vaikutusaika loppunut ja olin unohtanut antaa toisen tabletin. Itseäni kuitenkin kovasti epäilyttää Bravectossa se, ettei sen pitkäaikaisvaikutuksia ole vielä voitu tutkia, koska se on niin uusi keksintö. Ei tekisi mieli laittaa koiraan myrkkyä, joka muuttaa veren sellaiseksi, että se tappaa punkit. Ei kuulosta nimittäin omasta mielestäni kauhean terveelliseltä. Mutta toisaalta aine oli tehokas ja moni sitä käyttää eikä Riialle viime kesänä tullut mitään haittavaikutuksia, joten en tiedä. Ajattelin, että jos soittaisin eläinlääkärille ja kyselisin vähän, mitä he suosittelisivat...


Apteekistahan saa kaikenlaisia punkkikarkotteita myös ilman reseptiä, mutta liuoksetkin epäilyttävät minua. Meidän kasvattajakin varoitti niistä jo Riiaa hakiessamme ja olen kuullut niistä itsekin huonoja juttuja. Lisäksi Riia rakastaa uimista ja muistaakseni liosten teho saattaa uinnista heiketä. Ja ensi kesänähän me asumme järven rannalla, joten uitua varmasti tulee. 


Yrttipanta olisi siinä mielessä hyvä vaihtoehto, kun se ei tosiaan sisällä mitään myrkkyjä, vaan on luonnonmukainen. Lisäksi se voisi jonkun verran suojata myös hyttysiltä ja kärpäsiltä. En usko, että yrittipannan teho on mikään maailman mahtavin, mutta toistaiseksi meillä päin ei ainakaan ole mitään kauheita määriä punkkeja ollutkaan, joten ehkä se sataprosenttinen teho ei olekaan ihan niin tärkeä juttu ensi kesänä. Täällä Jyväskylässä punkkeja on ihan pilvin pimein, joten täällä tarvittiin vähän kovempiä myrkkyjä.

Yksi vaihtoehto olisi myös luonnonmukaiset valkosipulikapselit, jotka kuulemma tekevät koirasta punkeille vastenmielisen hajuisen. Niidenkin tehosta olen kuullut vähän erilaisia näkemyksiä, mutta olisi niin paljon mukavampi ehkäistä punkkeja tuollaisilla luonnontuotteilla, kuin tutkimattomilla myrkyillä. 

Olisi kiva kuulla, millä te lukijat torjutte punkkeja tänä kesänä ja suositteletteko erityisesti jotain valmistetta?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti