maanantai 28. marraskuuta 2016

Joulukalenteri

Mä ajattelin tehdä ekaa kertaa monien bloggaajien suosiossa olevan joulukalenterin teille tänne blogiin. Jos on ideoita luukuiksi, niin niitä saa heitellä nyt. Joitain ideoita mulla on jo, mutta lisää saa antaa, sillä joulukalenterin ajatuksenahan on, että postaan jotain joka päivä sinne aattoon asti! Joulukuu alkaa jo tällä viikolla - en malta odottaa!!

Tällä viikolla päästäänkin Riian kanssa jo pitkästä aikaa agilitytreeneihinkin juoksutauon jälkeen. Palan innosta päästä treenaamaan ja myös tietenkin kirjoittamaan niistä treeneistä tänne. Mulla on agilityyn liittyen toinenkin postausidea korvan takana, enkä malta varmaan säästää sitä yhdeksi luukuksi joulukuulle, vaan teen sen vielä tänne marraskuun puolella.

Viime viikonloppuna tein joka päivä jotain koiriin liittyvää (ylläri), sillä perjantaina olin tosiaan siellä tokovalmennuksessa, lauantaina kisatöissä Jatilla ja sunnuntaina suunniteltiin JunnuPopin pikkujouluja Haukkuvaarassa. Pikkujoulut tulee olemaan kanssa ihan ylihauskat! Kyllä huomaa, että omakin energiataso on aivan katossa näin, kun pääsee tekemään niin paljon jotain, mistä tykkää. Tosin on siinä sekin huono puoli, että sitten alkaa pyörimään mielessä nämä vain nämä koira-asiat ja ne vie tilaa sitten tällä hetkellä vähän akuutimmilta asioilta, kuten vaikka gradulta. Taidankin mennä tästä kirjoittamaan sitä edes muutaman rivin verran tällekin päivälle :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti