keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Hyökkäyksen kohteena

Viime sunnuntaina meille kävi ikävä tapahtuma, jonka ei ikinä enää toivoisi tapahtuvan meille eikä kellekään muullekaan. Riian kimppuun käytiin. Olimme rannalla lenkin pääteeksi. Olin vienyt Riian sinne uimaan ja juomaan, koska päivä oli todella lämmin. Olimme juuri lähdössä, kun aivan tyhjästä syöksyi kaksi espanjanvesikoiraa paikalle ja toinen niistä muristen iski Riian kylkeen kiinni. Kauhuissani huusin niin lujaa, kuin keuhkoista lähti ja valmistauduin ajatuksissani joko potkaisemaan vierasta koiraa, tai nappaamaan jonkun kiven jostain ja iskemään sitä sillä. Koira kuitenkin ehkä pelästyi kovaa huutoani, sillä se päästi irti. Se teki pienen pyörähdyksen pois päin ja oli tulemassa takaisin. Minä kumarruin maahan kyyristyneen Riian suojaksi, mutta onneksi hyökkääjä taisi tajuta jääneensä yksin kaverinsa paetessa paikalta ja lähti kaverinsa perään.

Jäin tarkastelemaan Riia aloilleni ja tärisin. Riia oli kumarassa, pää alhaalla ja häntä koipien välissä. Onneksi se oli minulla kiinni, ettei se päässyt paniikissa pakenemaan luotani. Tutkin Riian kylkeä, mutta en nähnyt verta tai mitään, joten lähdin raivoissani sinne päin, minne koirat olivat juosseet. Koirien omistajat olivat ottaneet koiransa kiinni ja olivat melko sanattomia, kun itse huusin heille pari valittua sanaa. Miespuolinen pyysi hiljaa anteeksi ja minä lähdin paikalta. Riia oli tässä vaiheessa jo ihan normaali. En juurikaan tarkkaillut sen reaktiota näihin koiriin, mutta poistuessamme paikalta, se käveli ihan reippaasti ja häntä pystyssä, nuuskutteli ja kävi pissalla.

Kotona tarkistimme J:n kanssa Riian vielä uudelleen. Verta ei edelleenkään missään, pieni skratsi tuntui kyljessä, mutta ei muuta. Pääasia ettei mennyt verille. Riia ei myöskään arista kylkeään. En tiedä, miten se koira Riiasta nappasi, kun ei käynyt pahemmin. Kuitenkin näin, kuinka se oli siinä oikeasti kunnolla kiinni! Mutta mitä tapahtui? Suojasiko karva Riiaa? Riialla on lyhyt peitinkarva, mutta äärettömän tiheä pohjavilla, jonka lomasta mahdollisia tuhoja ja naarmuja on todella vaikea löytää, vaikka kamman kanssa katsoin. Ehkä koira sai kiinni vain alusvillasta.


Olen saanut sulatella tapausta itsekin nyt muutaman päivän. Taisimme päästä pelkällä säikähdyksellä, koska Riia ei tunnu lenkeillä olevan moksiskaan toisista koirista eikä se tosiaan tunnu olevan kipeä. Pari kertaa lenkillä se on säikähtänyt esimerkiksi oksaa pensaikossa, joka on osunut siihen jotenkin yllättäen, mutta en tiedä, onko se hyökkäyksen seurausta vai sen yleistä varovaisuutta. Varsinaisesti emme ole toisia koiria tapahtuman jälkeen kohdanneet lähikontaktissa, mutta uskon, että säästyimme ainakin suuremmilta traumoilta. Paska sattuma, mutta onneksi ei käynyt pahemmin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti