torstai 11. toukokuuta 2017

Agilityelämää

Nyt tuleekin treenipäivitystä toisensa perään, mutta jäi niin hyvä fiilis agilitytreenistäkin, että pakko tulla kirjoittamaan siitäkin ylös. Käytiin tänään vanhan treenikaverimme kanssa Jatin hallilla treenaamassa. On mukavaa käydä treenailemassa ihmisen kanssa, joka on niin samantasoinen ja tuntuu, että meidän ongelmatkin ovat aivan samoja! Kepit on meidän molempien murheenkryyni ja samoin osittain vauhtikin. Lisäksi on kiva, kun koiramme ovat niin samankokoisia, ettei rimoja tarvitse koko ajan olla muuttelemassa eri korkeuksiin.

Tänään otettiin ihan ensimmäiseksi keppejä. Riialle oli laitettava alkuun pari ohjuria taas, jotta se sai rytmistä kiinni. Mutta onneksi ne pian saatiin ottaa jo poiskin ja kepit sujuivat hyvin. Huomattiin myös, että Riia saa keppeihin paljon vauhtia, kun se tulee niille toisen esteen kautta ja jos juoksen rinnalla. Harjoittelimme myös sitä, että palkkaisin koiran itse. Jos jonain päivänä pystyisimme suorittamaan kepit ilman, että siinä tarvitsee mitään ylimääräisiä henkilöitä seisomaan keppirivin päähän...

Sitten seuraavalla kierroksella halusin ottaa pikku radan, joka oli kentällä jo valmiina. Olin päässäni miettinyt sopivat ohjaukset ja mietinyt radan läpi. Yleensä Riian kanssa ehtii ihan hyvin radallakin ajattelemaan ja jopa hengittämään, mutta herranjestas, siinä oli tänään vauhtia! Se ampaisi lähdöstä kuin rasvattu salama ja mun piti painella sen kanssa niin lujaa kuin jaloistani pääsin! Voin vannoa, ettei se ole ikinä kipittänyt niin lujaa! Ja siitä omienkin jalkojen tikitystahdista kertoo sekin, kuinka hapoille omat jalat tämän päivän treeneistä menivät: kotipihalla autosta ylösnouseminen oli melko rankkaa (eilen kyllä tein jalkatreenin, joka osaltaan vaikuttaa jalkojen palautumiseen tänään)! Ja hengästyäkin sai todenteolla. Ei olla tosiaan ainakaan kolmeen viikkoon tehty agilityä, joten pikku tauko tässäkin lajissa teki selkeästi Riialle todella hyvää. Oli ihana saada treenikaveriltakin palautetta, mm. että "mitä ihmettä sä höpötät, ettette olisi vielä valmiita (mölli)kisoihin" ja että mun ohjaus oli kuulemma todella hyvää. 

Ihanaa, ihanaa, ihanaa. Oikeastikohan sitä alkaa pikkuhiljaa itsekin oppia lajin salat: rytmityksen ja ohjaustekniikat. Oikeastikkohan me jonain päivänä voitaisiin Riian kanssa kisata tässäkin lajissa? Agility on kyllä mainio harrastus, kun se on todellista urheilua myös ihmiselle (kysykää vaikka mun jaloilta :D). Toivotaan, että löydämme uudelta paikkakunnaltakin jonkun treeniryhmän, jossa pääsemme jatkamaan harjoittelua ja etenemään kohti kisavalmiutta! 

Loppuun laitan linkit vielä pariin treenivideoon treenien loppupuolelta. Olisi ollut ihanaa, jos olisi tajunnut ottaa videolle heti alun radat, näissä suorituksissa nimittäin näkyy jo Riian väsymys. Näillä videoilla ollaan myös muutettu rataa sen verran, että onnistuineimmat ohjauskuviot ja meidän pravuurit, takaakierrot, eivät pääse tässä oikeuksiinsa. Mutta joka tapauksessa on kiva nähdä omaa suoritusta ja ohjausta videolta. Treeni-iloa kaikille teillekin!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti