Rotupetturi?

Kaikki varmaan tuntee jonkun, jolla on useampi samanrotuinen koira. Ihmisen, jolla on olemassa THE ROTU, yksi ja ainoa, joka on ylitse muiden. En tiiä mistä se tulee, mutta musta tuntuu pahalta edes haaveilla muun rotuisesta koirasta kuin mittelistä, ihan niinkuin pettäisin sillä Riian ja koko mittelspitz-rodun. Olisi niin siistiä, jos mittelspitz voisi olla se mun rotu, jolle omistaisin elämäni. Riia on kaikin puolin täydellinen koira, omaan silmään maailman kaunein koira, mutta myös luonteeltaan puhdasta kultaa. Mittelspitz rotuna on täydellinen minulle niin kooltaan kuin luonteeltaankin ja sen lisäksi rakastan mitteli-ihmisiä ja mitteli-ihmisten pieniä piirejä. Mutta valitettavasti mitteli ei yhdestä syystä riitä mulle. Mä haluan kokeilla harrastaa myös niitä pk-lajeja ja mittelillä ei ole niihin oikeutta, eikä se oikeuksia koskaan tule saamaankaan, koska on vaan liian pieni. Se ei pysty kantamaan painavaa (en muista oliko 1 kg vai 2 kg painoinen) eikä hyppäämään metristä estettä. Anteeksi Riia, anteeksi mittelit ja anteeksi mitteli-ihmiset, mutta joudun ottamaan vielä jonkun muun rotuisen koiran, vaikka mittelissä on melkein kaikki täydellistä. 

Miksi sitten alunperin edes otin mittelin? Riia on ensimmäinen oma koirani ja koska olen siitä täydessä vastuussa, halusin ottaa koiran, jonka kanssa oikeasti varmasti pärjään. Pidän enemmän pienistä koirista, joten halusin pienen. Halusin kuitenkin sellaisen, jonka kanssa pystyisi harrastamaan tokoa ja agilityä ja pystyisi sitä kautta kehittämään koirankoulutustaitojaan siihen, että jonain päivänä pystyn kouluttamaan itselleni toimivan pk-koiran vähän haastavammasta rodusta. Koska minulla ei ollut kokemusta koirankoulutuspiireistä ja niiden aktiivisuudesta täällä Jyväskylässä, halusin ekaksi koiraksi koiran, joka ei hypi seinille, jos sen kanssa ei tee koko ajan jotain tai jos rahani eivät olisi riittäneet koulutukseen osallistumiseen, olisin pystynyt hallitsemaan koirani myös mahdollisten ongelmien ja käytöshäiriöiden ilmaantuessa.

Sain Riiassa kaiken mitä halusin ja opin luottamaan siihen, että minä jaksan harrastaa koiran kanssa PALJON ja jaksaisin osallistua enemmänkin kursseille ja koulutuksiin, mutta tässä elämän vaiheessa toistaiseksi raha tulee vielä vastaan. Mutta sitten kun olen töissä, tiedän, että tulen käymään treeneissä niin paljon kuin koira vaan jaksaa. 

Miksi mittelin vaihtaminen tuntuu niin pahalta? En tiedä, musta on aina vähän tuntunut siltä, kun ollaan otettu joku uuden rotuinen koira. Säälittää se vanha, koska tuntuu siltä, että petetään se tai että siinä olisi jotain vikaa. Meillä on jokainen perheen koira ollut eri rotua, ei oikeastaan mistään syystä, vaan meille on vaan aina ajautunut joku uuden rotuinen koira. Silti mielestäni on ihanaa, kun ihmisellä on se yksi rotu, johon keskittää koko harrastusenergiansa. Onhan se vaikka näyttelyissäkin helpompaa, kun omat koirat on kaikki siinä samassa kehässä. Ja jos vaikka olisi jotain rotuyhdistyksen tapahtumia, kuten kesäpäiviä, treenejä tai leirejä, niin olisihan se hienoa, että kaikki koirat edustaisivat sitä samaa rotua. 

En tiedä, jääkö Riia ainoaksi mittelikseni koko elämässä, riippuu varmaan vähän kuinka niistä pk-lajeista ja -roduista innostun, mutta olen kyllä rotuun jo nyt tosi kiintynyt. Voihan se olla, että mittelit pysyvät ykkösenä ja joku muu rotu kulkee siinä rinnalla ihan tasavertaisena. Täytyypä tehdä joku kerta postaus hyvistä vaihtoehdoista "kakkosroduksi."

Riian kanssa kuunneltiin, että onko J tulossa kotiin.