sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Mun koirien ei ole pakko, vaan ne SAA tehdä

Olin tänään molempien koirien kanssa vanhan agilityseuramme järjestämässä valmennuspäivässä, jonne tuli vieraileva kouluttaja Eija Heinonen kouluttamaan tokoa ja rallya. Otin molempien koirien kanssa seuraamista ja lisäksi Veelan kanssa kapulan pitoa ja Riian kanssa ruutua. Aikaa per koirakko, oli peräti puoli tuntia, eli oikein sopiva aika minun koirilleni, kun tehtiin viidentoista minuutin pätkissä. Minulla oli siis treeniaikaa kokonainen tunti kaiken kaikkiaan. 

Seuraamiseen sain molempien koirien kanssa oikein hyviä vinkkejä. Veelan kanssa lähinnä seuraamisen rakentamiseen ja keston lisäämiseen pieniä kikkakolmosia. Riian kanssa taas keskityttiin pitämään kiinni kriteeristä ja vaatimaan koiralta tarkasti oikeita asioita, eli niitä, miltä haluaa sen oman seuraamisen näyttävän. Riian kanssa saatiin myös hyviä neuvoja ruutuun ja erityisesti sen erottamiseen merkin kierrosta. Riiallahan on ruudun paikka ihan hakusessa ja sen huomasin konkreettisesti tänään. Sitä siis vahvistamme ja treenaamme tulevaisuudessa.

Ajatuksia herättävin osuus tässä koulutuksessa oli kuitenkin kapulanpito-osio. Kapulan pito on vähän sellainen liike, mihin ihmisillä on tosi vaihtelevia näkemyksiä ja Eijan kanssa meillä menikin ajatukset tässä suhteessa aivan ristiin, vaikka muuten olinkin tyytyväinen hänen ohjeistuksiinsa. Hän oli sitä mieltä, että Veelalle pitäisi pakottaa kapulan pito niin, että koirasta pidettäisiin kiinni ja se kapula laitettaisiin sen suuhun eikä annettaisi pudottaa. Vaikka sitten joutuisi pitämään kuonosta kiinni. 

Olinkin vähän etukäteen pelännyt, että mitä jos ohjeistus olisikin tuollainen ja olin koittanut tsempata itseäni siihen, että minä en tuolla tavalla halua tehdä ja että myös sanoisin sen ääneen. En kuitenkaan saanut sanottua ja pari kertaa yritinkin Eijan oppien mukaan tehdä. Huomasin kuitenkin, että Veela selvästi ahdistui ja hämmentyi ja Eija huomasi varmaan minusta, että minäkin ahdistuin, joten hän alkoi lähinnä kertoilemaan, mikä tällä tyylillä opettamisessa on pointti, miksi hän tekee niin jne. Hän myös totesi, ettei koiran kanssa voi päästä EVL:ään, jos sitä ei ikinä pakota mihinkään. Että jotkut asiat on vaan pakko tehdä.

Minä kuuntelin siinä ihan hiljaa loppuajan, mutta kotimatkalla oli aikaa ajatella asioita. Päädyin siihen, että pakottaminen ei vain kertakaikkiaan ole minun juttuni. En usko siihen, etteikö koiran kanssa voisi päästä pitkälle pakottamatta. Ja vaikka se olisikin totta, niin sitten minä en sinne EVL:ään edes halua. Minulle tärkeintä on se, että koira haluaa tehdä hommia kanssani ja että sillä on kivaa. EVL:ään pääseminen (esimerkiksi) ei ole minulle itseisarvo. Jos en saa kapulan pitoa positiivisin keinoin opetettua (mitä epäilen vahvasti), en sitä halua koiralleni opettaa. Minä en ala koiriani pakottamaan mihinkään. Niiden ei ole pakko tehdä minulle mitään, vaan ne SAAVAT. Toinen vaihtoehto on se, että ne ovat yksinään häkissä. Ja voin kertoa, että minun koirani todellakin mieluummin tekevät minulle ja yrittävät parhaansa mukaan tehdä minulle oikein, jotta pääsevät palkintoihin (ruokaan tai leluun) käsiksi. Ja sen pitäisi riittää. Pakko ei ole tehdä mitään, mutta vaihtoehto ei myöskään ole se, että ne tekevät mitä haluavat. Ne joko tekevät, mitä minä haluan tai eivät tee mitään. Mutta sen ne SAAVAT itse päättää, kunpaa haluavat tehdä. Jos ei huvita pitää kapulaa, ei tarvitse, mutta ei sitten myöskään saa mitään.

Koiraharrastus on minulle tosi iso osa elämää ja tahdon treenata tavoitteellisesti ja toivonkin, että jonain päivänä ahkeruus ja ilo tehdä, palkitaan. Tahdon kuitenkin, että tekemisen ilo säilyy ja näkyy. Jos menestys vaatii pakottamista, en sitten ehkä menesty koskaan. Mutta sekin on ihan ok. Koira on minulle tärkeä omana itsenään, ei vasta sitten, kun sillä on nimensä edessä TVA. 




2 kommenttia:

  1. Onpas tympeä kouluttaja. Pakolla voi kouluttaa hyvän noudon, mutta tarvii olla tosi osaava kouluttaja, jotta pakkonoudon saa toimimaan jokaisella koirayksilöllä. Musta on vähän arveluttavaa suositella pakkonoutoa, kun se ehkä vaatii vähän tietynlaisen ihmisenkin, jotta se toimii. Seurakoiraroduille pakkonouto toimii ehkä vähän huonommin kuin "työkoirille", koska niillä ei ole riittävästi viettiä ja toiminnantarmoa peittämään sitä pakon tuomaa epämukavuutta. Nouto on aika herkkä liike ja usealle koiralle ongelmallinen, mutta rauhassa ja paineistamatta koiraa siitä voi saada toimivan, vaikka koira aluksi kapulaa inhoaisikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot aivan oikeassa. Joku voi saada jollekin koiralle hyvän noudon pakottamalla, mutta ei se ole tyyli, jota kenellekään vieraalle koirakolle voi suositella ja ohjeistaa tuntematta koirakkoa kunnolla. Lisäksi suhtautuisin erittäin varauksella seurakoirien pakottamiseen, juuri tuosta syystä, minkä sanoitkin. Ne eivät ole tarpeeksi vietikkäitä ja kovia koiria kestämään pakotteita. Ja varsinkin, kun Veelan suhteen ongelma ei edes ole siinä, että se jotenkin inhoaisi kapulaa; se ottaa sen erittäin mielellään suuhun ja rakastaa, kun kapula otetaan esiin, mutta se ei vaan jaksa keskittyä siihen, että pitäisi sitä puoltatoista sekuntia pidempään. Ja lisäksi vielä minun vääräaikaiset naksautukseni ovat todennäköisesti vain vahvistaneet ajatusta kapulan pudottamisesta. Minä uskon, että Veelan kanssa päästäisiin hyvään lopputulokseen keskittymällä ensin rauhallisen mielentilan yhdistämisen kapulaan.

      Poista