Kolme rataa ja kolme hyllyä taas lauantain kisoista. Oli paljon hyvää pätkää, mutta sitäkin turhauttavampia huonoja. Koira toimi hyvin. Itse en. En ohjannut loppuun asti, en ottanut huomioon kaikkea mahdollista rataantutustumisessa. En ole opettanut koiralleni kontakteja kunnolla. Uimme Riian kanssa yhä syvällä epäonnistumisen suossa agilityn osalta.
Onneksi se ei motivaatiolleni tee hallaa, mutta itseluottamusta se rapistaa. Itseluottamukseni koko lajin ja meidän tulevaisuutemme suhteen on aivan pohjamudissa. En oikein osaa sanoa, mihin tämän koiran kanssa kannattaisi enää tähdätä. Tarvitsen tavoitteita ja tahtoisin tavoitella isoja. Mutta pelkään, ettei se ole järkevää tai kannattavaa. Toisaalta tuntuu tyhmältä tavoitella vain sitä, että meillä olisi kivaa. Agilityn harrastaminen ON kivaa ja kisaaminenkin on kivaa. Sitä meidän ei tarvitse enää tavoitella. Mutta uskallanko ajatella, että olisimme joskus vielä kolmosissa? Menestys ei toki tule ilmaiseksi, se minun on ainakin ymmärrettävä. Kaikki tekevät kovaa työtä menestyksen eteen.
Pidän Riian kanssa nyt juoksarikontaktien opettelun pituisen tauon agiradoilta ja keskitymme harjoittelemaan kontakteja, jotka se kaikki roiskaisi lahjakkaasti alas edellisissä kisoissa. Teemme myös paljon keppitreeniä ja koitan keskittyä ohjaamisen opiskeluun.
Epäonnistumiset opettavat ja olenkin varma, etten Veelan kanssa tule tekemään sitä virhettä, että meidän kontaktit on noin määrittelemättömät. Juoksariprojektihan meillä Riian kanssa on ollut hyvällä alulla, mutta talvisäät ovat vaikeuttaneet treenaamista. Se täytyy kyllä ottaa nyt asiakseen. Kontaktit on pakko saada kuntoon.
Ainakin Riian kanssa meillä oli eilen kivaa. On se ihana ja opettavainen harrastuskaveri, mutta menestys ei tule helpolla. Toisaalta, tuleeko se jollekin helpolla? Useimmille ehkä ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti