Tämän viikon lauantaina ollaan Riian kanssa taas näytön paikassa. Toissapäivänä treenit omassa kotipihassa meni aivan penkin alle, mutta kun angstasin siitä eräälle treenikaverille, totesi hän, että oma mielentilani todennäköisesti vaikutti niin paljon, ettei koira osannutkaan yhtäkkiä mitään ja että parempi olisi olla nyt kauheasti enää treenaamatta. Sain ohjeen treenata enää kahdesti tällä viikolla: eilen ja tänää. Eilen vetäisinkin Riian kanssa hyvin lyhyet, noin kymmenen minuutin treenit agilityhallin parkkipaikalla Veelan treenien jälkeen. Veela oli taas loistanut omissa treeneissään, joten minulla oli rento ja mukava fiilis tehdä Riiankin kanssa. Ja kuinka hyvin meillä sujuikaan! Koitan silti olla ottamatta paineita kokeesta ja yritän rakentaa itselleni sellaista asennetta, ettei siitä ole pakko sitä ykköstä tulla. Kisataan ja pidetään hauskaa, menestytään, jos menestytään. Kuten agilityssäkin. Koska eilen meni niin hyvin, niin voi olla, etten nyt enää enempää treenaakaan, jotta jää hyvä mieli sekä minulle että koiralle.
Veelan One Mind Dogs -kurssilla oli eilen toinen kerta. Veela on selvästi kaikista kurssin pennuista kokenein ja osaavin, ainakin tähän mennessä, joten kouluttaja joutui keksimään meille taas vähän lisähaasteita. Mutta onneksi saimme lisähaasteita ja hyviä sellaisia, ettei kallis kurssimaksu mene ihan harakoille. Vähän moitetta saatiinkin siitä, että koska olen kaiken opettanut Veelalle tarjoamisen kautta ja siten, että se odottaa lupaa tarjota, ei sillä oikein ole sellaista fokusointitaitoa vielä. Eli käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun asetan Veelan lähtöasemiin, se tuijottaa niin kauan minua, että saa luvan mennä, eikä se suuntaa katsettaan esteisiin. Minä en pitäisi tätä kovin pahana, koska se kuitenkin menee niihin esteisiin heti luvan saatuaan, mutta koutsi toivoi, että treenaisimme nyt seuraavaa kertaa varten sitä katsetta. Veelalle agility on kyllä niin oma juttu. Se on kurssilla aivan liekeissä ja kävelee halliin sisällekin kuin maailman omistaja. Kyllä se laji on vaan niin paras.
Eilen otettiin pari kertaa pentujen kanssa matalaa puomia ihan vain sen takia, että ne tottuisivat kävelemään sen päällä. Pennuille syötettiin koko ajan namia puomilla ja ne etenivät sen rauhallisesti päästä päähän. Veela ja muut pennut rakastuivat puomiin (tietenkin) ja Veela lopputunnin paikkaharjoituksissa jopa karkasi "vapaa"-käskyllä kaksi kertaa puomille. Veelalla ei tunnu onneksi olevan arkuutta esteitä kohtaan ollenkaan, vaikka se ihmisiä ja koiria kohtaan melko arka onkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti