maanantai 29. lokakuuta 2018

Kohti koetta

Ilmoitin Riian taas puolen vuoden koetauon jälkeen tokokokeeseen. Aloitin ilmoittautumisen jälkeen kolmen viikon tehotreenin koetta varten. Riialle epävarmat liikkeet ovat merkinkierto, ruutu ja liikkeestä istuminen ja viime viikolla me treenasimme niistä kiertoa ja istumista. Molemmat ovat nyt jo niin hienot, että alkaa olemaan sellainen tunne, että tällä kertaa voisi olla mahdollista saada jopa se ykkönen. 

Merkinkierrossa Riia tosin tarvitsee vielä paljon häiriötreeniä. Sillä on tapana bongailla merkin kierron aikana jotain muuta kierrettävää tai tuijotettavaa eikä se fokusoi kunnolla itse merkkiä. Olenkin treenannut nyt niin, että olen laittanut merkin kierrossa matkan varrelle erilaisia esineitä tai jopa häiriöihmisiä niin, että Riian on todella pitänyt keskittyä siihen itse kohteeseen, mitä ollaan kiertämässä. Toivoisin, että tämä vähän auttaisi fokusointiongelmaan.

Liikkeestä istumiseen taas olen opetellut sellaisen eräänlaisen rytmin, jonka avulla Riialle onkin osoittautunut jäävien erottelu helpommaksi. Juuri ennen kuin jätän Riian istumaan, otan ikään kuin pitemmän askeleen vasemmalla jalalla ja sitten lyhyemmän oikealla ja sitten tulee käsky. Ihan pieni, huomaamaton rytminmuutos etenemisessä. Se on tuonut varmuutta oikean asennon (istumisen) hoksaamiseen. 

Tällä viikolla meillä olisikin sitten vuorossa ruutu ja ruudun hinkkaaminen. Mutta siinä en usko sen kummempia ihmeellisyyksiä olevan muuten kuin että toistoja vaan kosketusalustalla, niin ruudulle hakeutuminen taas vahvistuu. Kuulin nimittäin eräältä koirillaan voi- ja evl-luokissa kisaavalta, että hän ottaa treeneissä noin 90 prosenttia kerroista ruudun edelleen targetin kanssa ja vain silloin tällöin ilman. Ja minä kun olen jotenkin ajatellut, että targetista pitäisi pyrkiä eroon... 

Tällä kertaa siis yritämme tosissaan treenata koetta varten, katsotaan riittäisikö meillä tällä kertaa pisteet jo ykköstulokseen. 

c Meeri Koski

4 kommenttia:

  1. Mun mielestä on hyvä tehdä ruutua vaihtelevasti (ja kaikkea muutakin tokossa). Välillä alustan kanssa, välillä ilman, välillä sitten vaikka pallo tai ruokakippo ruudussa. Kaikki variointi vahvistaa koiran suorittamista. Tärkeintä minusta on se, että vasta kun koira on treeneissä onnistunut tekemään ruudun kokeenomaisesti, eli ekaa kertaa suoraan ruutuun ilman alustoja ja osoitteluita, voi siltä odottaa sitä kokeissakin :)

    VastaaPoista
  2. Mä niin toivon, että saatte ykköstuloksen! Tsempataan teitä kovasti!😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :)

      toivotaan parasta ja varaudutaan pahimpaan!

      Poista