Kesäkuulumiset

Päivitän nykyään kuulumisia enemmän koirien omalle insta-tilille (@riiajaveela), koska se on nopeampaa ja helpompaa. On kuitenkin mukava ylläpitää blogiakin, jos vaikka täällä muistot olisivat paremmassa tallessa. 

Kevät meni nopeasti ja vähän puoliteholla, kesä tuli ja puolitehokkuus jatkuu minusta johtuvista syistä vielä toistaiseksi. En malta kuitenkaan odottaa, että pääsee taas treenaamaan koiria kunnolla ja suunnittelemaan uutta kisakautta. Nyt olemme vähintään elokuuhun jäähyllä kaikista suunnitelmista, kisoista ja treeneistä, mikä on totta kai iso harmi.

Olemme kuitenkin kevään aikana treenanneet sen, minkä olemme pystyneet ja vähän kisanneetkin. Riiasta on virallistettu Kennelliiton lukukoira, joten yksi suurista haaveistani tuli toteen. En tiedä, tulenko Riian kanssa kuinka paljon niitä hommia tekemään, se kun ei ehkä luonteeltaan mikään ihanteellisin tuohon hommaan ole (siis vain ja ainoastaan sen välinpitämättömyyden vuoksi. Kilttihän se on kuin mikä, mutta ei ole lukijalle ehkä palkitsevin mahdollinen kuuntelija). Mutta ainakin minä pääsin käymään lukukoiraohjaajan kurssin ja oppimaan asiasta enemmän.

Veela kävi toukokuussa korkkaamassa juniori-luokan näyttelyissä erittäin positiivisin arvioin: ERI JUN1. Se käyttäytyi pitkästä näyttelypäivästä huolimatta paremmin, kuin uskalsin toivoakaan. Veelan kanssa kävimme kevään aikana aloittamassa myös rallytoko-uran, mutta vähän vähemmän maarittelevin tuloksin: 0. Veela ei ollut ollenkaan messissä radalla, joten jouduin toteamaan, ettemme todellakaan ole sitä lajia treenanneet niin paljon, että Veela olisi vielä kisakunnossa. Koitan keskittää kesän aikana energiaa lajin pariin, jos mahdollista, ja yritämme syksyllä sitten uudelleen. Kiire ei kuitenkaan rallyradoille ole, enkä aio sitä treenata, jos minulla ei ole oikeasti aikaa. Agility on meidän ykkösjuttu.

Riia kävi kuudetta kertaa avoimen luokan tokokokeessa ja sai jälleen kakkostuloksen. Riia on rauhoittunut aivan todella paljon kaikilla elämänsä osa-alueilla, eikä sillä tahdo riittää paukkuja enää kentälläkään. En tiedä, johtuuko se lämpimistä ilmoista vai mistä, mutta se on vain todella rauhallinen. Tuolla tokokokeessa meni siis muuten hyvin, mutta seuraamisessa siltä vain kerta kaikkiaan loppui virta ja se seistä nökötti keskellä kenttää, eikä ollut ollenkaan kiinnostunut seuraamaan. Lisäksi nollasimme merkinkierron, tosin mielestäni vähän epäreilusti, koska siinä jouduin käskyttämään sen takaisin merkiltä, jonne se vaihteeksi jäi paistattelemaan päivää. Ja liike meni siitä nollille. Olen aika varma, että tuosta pitäisi tulla vain pistevähennyksiä, mutta en jaksanut alkaa siitä urputtamaan. Saimmehan kuitenkin kakkosen ja kokonaisvaikutelmaksi 8:n, vaikka koira oli kuin unessa puolet kokeesta. Lisäksi voitimme avoimen luokan, joten olin lopulta todella tyytyväinen tulokseen!

Niin ja vuoden tokomitteli 2018 -kilpailussa Riia kruunattiin toiseksi <3

Riian hitailuihin on koetettu hakea apua hierojalla, joka passittikin meidät rankakäsittelyjonoon. Nyt odotamme aikaa rankakäsittelijälle. Vien sen kyllä vaikka satojen kilometrien päähän, kunhan hoitoon pääsemme. Riian hitaus (ja oma tämänhetkinen olotilani) ovat vaikuttaneet intoon treenatakin Riian kanssa. Olemme kyllä käyneet agilityn viikkotreeneissä aina, kun olemme päässeet, mutta olen itsekin ollut vähän vetämätön ja innoton niissä, joten Riia viettää nyt tällä hetkellä agilitystä ansaittua kesälomaa. Kävimme me kuitenkin kisoissa toukokuussa. Kahdelta agiradalta tuloksena  HYL. Olen kuitenkin tyytyväinen ratoihin muuten, paitsi vauhdin puolesta. Hyl tuli molemmilta radoilta kolmannesta kiellosta - Riia ei siis todellakaan ollut oma itsensä. Juoksupuomit ja kepit onnistuivat kuitenkin molemmilla radoilla hyvin, joten ehkä nämä alkavat olemaan niitä hyviä hyllyjä ennen puhtaita ratoja. Kisaradoille Riia seuraavan kerran on menossa kuitenkin näillä näkymin vasta elo-syyskuussa. Minä nimittäin "saikutan" oikeasta agilitystä (=kovasta juoksemisesta) ainakin sinne asti.

Veelan kanssa olen treenannut agilitya yhtälailla säännöllisesti, kuten Riiankin kanssa, mutta meidän omista viikkotreeneistä minulla on ollut pieni masennuskausi. Vaihdoin seuraa isompaan paikalliseen agilityseuraan vuoden vaihteesta. Uudessa seurassa treenit eivät kuitenkaan toimi ihan samalla tavalla, kuin edellisessä, pienemmässä seurassani. Täällä uudessa seurassa kaiken tasoiset koirat treenaavat samoissa ryhmissä, joten Veelallakin on viikkotreeneissä mukana esimerkiksi kolmosluokan koiria ja muutenkin kisaavia. Niinpä radat ovat AINA meille liian vaikeita ja vaikka koutsit tekevätkin parhaansa, jotta meille möllikoirakoillekin saataisiin suoritettava rata, tuntuu silti aina treenien jälkeen siltä, että olisi hauska joskus päästä harjoittelemaan vaikka ihan radan tekemistä ja etenemistä. Tuntuu, että Veelalta vauhtikin hiipuu, kun viikko toisensa jälkeen harjoitellaan 2 - 3 esteen pätkää, johon sisältyy joku vinksin vonksin heikun keikun -ohjaus, kun ei me osata vielä perusteitakaan. Siitä kuitenkin kiitosta, että olemme päässeet hienosti viikkotreeneissä viemään esimerkiksi meidän keppiprojektia eteenpäin ja saaneet siihen apua. Ja on Veelan estehakuisuus kasvanut kyllä aivan mielettömästi tämän kesän aikana. Sen pystyy jo lähettämään esteille! Ja olemme me tosiaan oppineet paljon ohjauksia, esim. vippauksen, mutta toivoisin kovasti, että pääsisimme joskus ohjatusti vaan juoksemaan lujaa ja harjoittelemaan etenemistä! 

Veela on kuitenkin lahjakas agilitykoira ja saa usein kehuja koutseilta. Olen käynyt sen kanssa myös eri vierailevien koutsien koulutuksissa ja kaikilta ollaan saatu hyviä eväitä jatkoon. Tällä viikolla on  toisiksi viimeiset viikkotreenit. Sitten kun ne loppuvat, aion keskittyä pari kuukautta esteosaamiseen ihan itsenäisesti ja tehdä lyhyitä ratoja, joilla Veela pääsee juoksemaan lujaa. Sitten syksyllä taas viikkoryhmään mukaan, mutta harkitsen vielä, kummassa seurassa. 

Veelan kepit ovat nyt siinä vaiheessa, että kuusi keppiä se tekee kahdella ohjurilla. Olemme harjoitelleet paljon erilaisia lähestymiskulmia, mutta ennen kaikkea keskittäneet paljon energiaa motivaatioon ja oikeaan mielentilaan. Eli toisinsanoen pitäneet treenit lyhyinä. Juoksareissa ollaan Veelan kanssa siinä vaiheessa, että olemme päässeet jo puomin alastulolle ja matto löytyy siinäkin hyvin. Veela on tehnyt lisäksi jo kokonaista keinua, joten esteosaaminen on sillä kyllä jo loistavalla mallilla! Kisaikään on kuitenkin aikaa vielä kolme kuukautta, eikä meillä kuitenkaan kiire ole kisauraa aloittaa heti, kun iän puolesta saa. Ehkäpä tämän vuoden puolella kuitenkin jo!

Veelan ihon kuulumiset

Veela on syönyt hypoallergeenista ruokaa nyt semmoiset puolisentoista kuukautta. Tuona aikana kutinalääkitys oli päällä ensimmäiset pari viikkoa, joten lääkkeetöntäkin aikaa on jo jonkin verran vierähtänyt. Ilokseni voin todeta, että Veelan jalat voivat tällä hetkellä tosi hyvin: se ei nakerra niitä enää juuri ollenkaan ja karva alkaa olla kasvanut jo lähes kokonaan takaisin! 

Tässä kuvassa näkyy jalkojen tilanne tällä hetkellä. Paljon parempi!

Veelan proteiinin lähteenä on tällä hetkellä lammas, minkä lisäksi sen saamassa allergiaruuassa on bataattia, hernettä, perunaa, pellavansiementä ja juurikasmassaa. Lisäksi tietenkin vitamiinit ja muut ravitsemukselliset lisäaineet. Hyvin riisuttu ruoka siis verrattuna siihen, mitä se aikaisemmin söi. Olen lisäksi tosi tyytyväinen ruuan ainesosiin verrattuna esimerkiksi eläinlääkäristä saataviin Royal Caninin tai Hill's:n allergiaruokiin, jotka sisälsivät mitä oudoimpia ainesosia, esimerkiksi soijaa.

Makupalat ovat Veelan kanssa suurin ongelma, sillä ainakin näin aluksi olen pyrkinyt antamaan sille vain ja ainoastaan 100 % lammasta. Valmiina sellaisia makupaloja on hyvin vähän ja pureskeltavat luutkin ovat harvassa. Veelan kanssahan totta kai painitaan samanaikaisesti myös tuhoamisvimman kanssa, mitä ei ainakaan edesauta se, ettei sille voi antaa juuri mitään puruluita. Olen kuitenkin nyt pikkuhiljaa alkanut tarjoamaan sille nameja ja luita muistakin proteiinin lähteistä, kuten peurasta ja hevosesta. Toistaiseksi ne näyttävät sopivan sille.

Jonkin verran Veela kutkuttaa itseään edelleen. Riiaan verrattuna paljon enemmän, mutta Riia ei kyllä juuri koskaan raavi itseään. Veela raaputtelee ehkä muutaman kerran illassa ja melko pikaisesti, ohimennen kyljestä tai kaulasta. Päiväsaikaan en tietenkään osaa sanoa, miten paljon se itseään raapii, kun en sitä ole vahtimassa. Mutta tärkeintä on, ettei sen iho enää paista mistään läpi! Ruuan vaikutus näkyy eläinlääkärin mukaan lopullisesti vasta 2 - 3 kk kuluttua, joten ehkäpä kutkuttaminen loppuu jossain vaiheessa kokonaan. Silmien vuotaminen on ainakin onneksi lakannut!

Vahvimmin itse epäilen kutinan aiheuttajiksi tällä hetkellä kalaa (Veela söi sitä lohiöljypohjaista Yumecaa kutinan ollessa pahimmillaan) ja viljoja. Viljaa ei Veelan aikaisemminkaan syömässä ruuassa kyllä ollut, mutta nameissa sen sijaan oli. Me annoimme sille melko huolettomasti ihan markettitasoisiakin koirannameja erityisesti kouluttaessa sitä täällä kotona, kun palkan laatu saattoi olla vähän huonompikin. Nyt täytyy katsoa vähän tarkemmin, mitä se suuhunsa saa, mutta onneksi olemme menossa jo paljon parempaan suuntaan. Oma stressi asian suhteen on jo huomattavasti helpottanut. 

Veelan iho-ongelmat

Kiinnitin huomiota siihen, että Veela raapii ja järsii itseään tavallista enemmän joskus marraskuun tienoilla. Erityisen häiritsevää oli yöllinen jalkojen napsuttelu, johon aloin heräilemään kesken yön, kun kiinnitin asiaan päiväsaikaankin enemmän huomiota. Ostin koiramessuilta Veelalle Yumegan Ichy Dog -öljyä ja ajattelin, että ehkäpä se auttaa. Jos kutina johtuu vaikka pakkasista ja sen aiheuttamasta kuivasta ihosta. Öljyn luvattiin auttavan 3 - 6 viikossa. Kuusi viikkoa meni, mutta kutina ei hellittänyt. Eräänä viikonloppuna huomasin, että Veela oli syönyt takajalkojaan niin, että niistä oli karva jo paikoin ohentunut. Heti maanantaina soitin eläinlääkäriin ja sainkin ajan jo samalle päivälle. 

Veelan takajalka pahimmillaan.

Eläinlääkäri tutki Veelan tarkoin loisien varalta, koska sen hän sanoi olevan todennäköisin vaihtoehto ja se, mikä ensimmäisenä suljetaan pois. Loisia ei löytynyt, mutta varmuuden vuoksi saimme Stronghold-lääkityksen. Lisäksi mukaan lähti viikon kutinanestolääkekuuri. Kutinanestolääke auttoikin melko pian, mutta sen loputtua, kutina jatkui entiseen malliin. Piti odottaa vielä pari viikkoa, sillä kuulemma kolmessa viikossa näkisi lopullisesti, auttoiko Stronghold, eli oliko sittenkin kyse loisista, vai ei. No, minulle ei tullut mitenkään yllätyksenä, että kutina jatkui kolmen viikon jälkeenkin. Olinhan tarkistanut itsekin Veelan moneen kertaan läpikotaisin turkissa elävien salamatkustajien osalta, minkä lisäksi kutina olisi varmasti tarttunut Riiankin, jos loisista olisi kyse. 

Eläinlääkärin ohjeen mukaisesti aloitimme hypoallergeenisen ruokavalion ja jätimme tietenkin sen myötä kaikki herkutkin pois, jotka sisälsivät jotain muuta, kuin niitä ruoka-aineita, joita Veelan uudessa ruuassa oli. Lisäksi hain sille apteekista lisää kutinalääkettä, jota annettaisiin sille 2 - 4 viikkoa. Ajattelin, että syötän vanhan paketin lopun lisäksi uuden paketin kokonaisuudessaan. Siitä satsista riittää vähän reiluksi kolmeksi viikoksi. Ruokana Veelalla on tällä hetkellä Pure Naturalin hypoallergeeninen Grain Free Lamb, jossa on lammasta ja perunaa. Namitkin siis ovat pelkkää lampaanlihaa. 

Tilanne tällä hetkellä, kun hypoallergeenista ruokaa on syöty noin kaksi viikkoa ja toista lääkekuuria yhtä kauan.

Tällä hetkellä Veela kutisee edelleen jonkin verran. Ei jatkuvasti onneksi, mutta selvästi enemmän kuitenkin, kuin esimerkiksi Riia. Tästä ei tokikaan mitään kovin suuria johtopäätöksiä vielä voi vetää, kun on tuo kutinanestolääkekuurikin meneillään, toki puolta pienempänä annoksena, kuin se ensimmäinen kuuri oli. 

Kutinan lisäksi Veelan silmät alkoivat yhtäkkiä vuotamaan, mutta se on hieman vähentynyt uuden ruokavalion myötä. Yksi huono puoli uudessa ruokavaliossa kuitenkin selvästi on: Veela kakkaa järkyttävän isoja läjiä monta kertaa päivässä. Lisäksi treeninameja on tosi vaikea löytää pelkää lammasta. Käytännössä ne täytyy itse tehdä. Mutta olen valmis kyllä sen kestämään, jos kutina tällä loppuu ja jos kyse olisi todella vain allergiasta.

Aika näyttää, auttaako ruokavalion muutos, vai onko kyse jostain vakavemmasta. Valitettavasti sain kuulla, että Veelan kaksi pentuesisarustakin oireilevat samalla tavalla. Se herättää minussa pelkoa siitä, voisiko kyse olla jostain allergiaa vakavemmasta. Eläinlääkärin neuvon mukaisesti, odotamme kuitenkin rauhassa vielä lääkityksen loppumisen jälkeenkin kutinan mahdollista loppumista. Saimme ohjeen syöttää hypoallergeenista ruokaa ainakin kolme kuukautta, koska uuden ruokavalion vaikutus alkaa kunnolla näkyä vasta pitemmän ajan jälkeen. Mikäli koira vielä silloinkin kutisee, se menee jatkotutkimuksiin. Ei auta muuta kuin toivoa parasta. 

Mitä eroa...?

Riia ja Veela ovat monella tapaa hyvin erilaisia koiria. Vaikka ne ovat samanrotuisia, niin erot ovat silti selkeitä niin luonteessa kuin ulkonäössäkin. Seuraavaksi ajattelin esitellä koirieni plussat ja miinukset. 

Riiassa suurin plussa on sen kiltteys ja luotettavuus. Se on yhdellä sanalla sanottuna varma koira tilanteessa kuin tilanteessa. Harvoja asioita se pelkää, vaikka monesta ahdistuukin (esim. kaatuvat asiat, vieraiden ihmisten kosketus). Silti sen ahdistus ilmenee vain väistämisenä tai totaalisena jäätymisenä. Se ei ikinä näykkisi tai edes murisisi kenellekään.

Riia on myös pääsääntöisesti hyvin hiljainen mittelspitz. Vahtimoodissaan se kyllä puhisee erilaisille äänille, mutta siinä moodissa se on lähinnä vain iltaisin. Agilitykentän laidallakaan se ei pysty olemaan hiljaa, vaan sen on pakko protestoida, jos minä olen kentällä jonkun muun koiran kanssa. Harvoin se kuitenkaan siinäkään haukkuu, lähinnä mölisee. Se ei vain osaa haukkua.

Riia on hyvin palkkautuva koira ja erittäin motivoitunut tekemään hommia sekä lelulle että nameille. Se on myös melko luotettava tekijä: se tekee, jos se osaa. 

Huonoja puoliakin Riiassa kuitenkin on pari. Toinen niistä on jääräpäisyys, joka tulee ilmi erityisesti ulkoillessa. Riia ei useinkaan halua tulla sisälle lenkin jälkeen, vaan jos sen kanssa tullaan kotipihaan ilman remmiä, se jää hyvän matkan päähän ulko-ovesta vaan tuijottamaan "bitch, please" -ilmeellä eikä liikahdakaan. Jos sitä lähtee hakemaan, se hypähtää metrin verran sivuun ja jää taas tuijottamaan. Se tasan tietää, ettei sitä väkisin saa kiinni kukaan.

Toinen huono puoli siinä on sen pakkomielle riistaan. Jos se saa olla vapaana metsässä, pellolla tai jäällä, se on koko ajan valmiustilassa hiirien ja muiden piennisäkkäiden varalta. Ja jos se kuulee/haistaa sellaisen, siltä katoaa korvat ihan täysin. Se tekee kaikkensa, jotta hiiret kuolisivat sukupuuttoon lähivuosina. 

Veelaa taas kuvaa parhaiten sana "tuhma." Se on koko ajan tekemässä pahuuksiaan, sellaisia, mistä Riiaa on pitänyt kieltää tasan kerran. Sellaisia ovat esimerkiksi sukkien silppuaminen, vaatteiden varastaminen pyykkitelineestä, seinän syöminen ja veljeni koiravanhuksen naamassa roikkuminen. Toisaalta sen elohiirimäisyys ja jatkuva tarve tehdä ovat hyviä asioita ja tykkäänkin Veelassa kovasti sen aktiivisuudesta, vaikka se usein onkin rasittavaa arjessa. Siinä missä Riian olotila arjessa lähentelee koomapotilasta, on Veela koko ajan hytkymässä ja tärisemässä joka paikassa. Agilityradalla Veela etenee "äkkiä, äkkiä, äkkiä!"-asenteella, kun taas Riia on tasainen ja varma etenijä. Se ennemmin kysyy kuin tekee, mikä totta kai verottaa sen vauhtia radalla. Tokossahan Veelan täpinästä sitten taas on enemmänkin haittaa, mutta agility onkin sen päälaji, joten koen, että täpinä, tuhmuus ja ylipäätään Veelan kapinallinen asenne elämään ovat sen hyviä puolia. 

Veelan hyviin puoliin lukeutuu myös sen koko. Se on minun arvioni mukaan selvästi minikokoinen ja selvästi sopusuhtaisempi mittelinarttu ulkonäöllisesti muutenkin. Todennäköisesti siis sertien saaminen näyttelykehistä on todennäköisempää Veelalle kuin Riialle.

Mutta sitten niihin huonoihin puoliin. Yksi suurimmista on sen järjettömyyksiin paisunut pidättyväisyys erityisesti miehiä kohtaan. Ja sanon ennemmin pidättyväisyys kuin arkuus, koska se ei varsinaisesti pelkää. Se on vain erittäin epäluuloinen erityisesti kotioloissa. Kentällä se ei huomaakaan toisia ihmisiä eikä koiria (mikä on muuten sen yksi hyvistä puolista), mutta kotona kaikkia vieraita haukutaan, niille luimistellaan ja jos ne erehtyvät puhumaan Veelalle, se menee seiniä pitkin tai haukkuu jossain nurkan takana. Pidättyväisyys tosiaan on kuitenkin välillä myös etu. Kentällä Veelaa ei kiinnosta toiset koirat eikä ihmiset yhtään, vaan se keskittyy 100 prosenttisesti minuun. Riia on aina ollut paljon häiriöherkempi.

Veela on myös erittäin äänekäs. Se todellakin osaa haukkua ja haukkuu paljon. Niin kotona kuin kentän reunallakin ja varmaan se jonain päivänä tulee huutamaan kovaan ääneen myös radalla edetessään. Onneksi se ei kuitenkaan sillä lailla ärsyttävästi komenna, vaan lähinnä haukkuu huvikseen.

Hyviä puolia Veelassa ovat vielä ahneus ja täydellinen varmuus pihalla. Se on niin meidän omistajiensa perään, että edes Riian kanssa se ei lähde minnekään kauas, vaan hätä tulee heti käteen, jos meitä ei näy. Se pysyy mieluummin parin-kolmen metrin päässä kuin huitelee pellon toisessa laidassa hiirijahdissa ja tottelee ainakin vielä luoksetulokäskyäkin sataprosenttisesti. En tiedä, tuleeko siitä vielä joskus itsenäisempi, mutta toivon, ettei.

Molemmissa on hyviä ja huonoja puolia. Erilaisuudestaan huolimatta ne ovat kyllä ihan kuin majakka ja perävaunu. Kumpikaan ei enää pärjäisi ilman toista. 

Mihin Veelan kanssa tähtään?

Veelalla on nyt ikää seitsemän ja puoli kuukautta, eli se on ihan lapsi vielä. Se on kuitenkin monen lajin taituri jo ja teen sen kanssa kovasti töitä unelmieni eteen. Kun mietin tavoitteita, joita haluaisin Veelan kanssa toteuttaa, nousee tärkeimmäksi ja ylitse muiden menestyminen agilityssä. Riian kanssa on pennusta saakka ollut ykköstavoitteena saada siitä tottelevaisuusvalio, mutta Veelan kanssa kaiken muun yli menee omissa ajatuksissani agility. Tahdon tehdä siitä agilitytykin, jonka kanssa vain taivas olisi rajana. Sinne ollaankin tällä hetkellä hyvää vauhtia menossa, sillä Veelakin rakastaa kaikista eniten agilityä. Se on nopea ja motivoitunut sekä nopea hoksaamaan. Ja tuntuu, ettei se pelkää mitään agilityyn liittyvää: huojuvia ja liikkuvia alustoja, paukahduksia, korkeita paikkoja tms. Se vaikuttaa siis todella lupaavalta. 

Agilityssä ehdoton haaveeni olisi joskus olla SM-kisoissa ja miksei vaikka vielä isommissakin kisoissa. Aika näyttää. 

Muissa lajeissa tavoitteet eivät ole niin lähellä sydäntä, kuin tavoitteet agilityssä. Ainakaan tällä hetkellä. Rally-toko on Veelan kanssa ehkä tärkeämpi laji kuin toko, koska minua kiinnostaisi ihan valtavasti päästä kokeilemaan haastavimpien liikkeiden opettamista siinäkin lajissa. Riian kanssa joutuu tekemään paljon töitä vireen kanssa rallyradalla ja saa nähdä, saanko sitä ikinä pidemmälle kuin avoon siinä lajissa. Mutta Veelalla näyttäisi riittävän motivaatiota vaikka mestariluokkaan asti. Siksipä saatan keskittyä sen kanssa tokoa enemmän siihen. Toki taidan yrittää Veelallekin sen TK1-koularinkin vähintään saada. 

Pentupäiväkirjat osa 6.

Tällä hetkellä ei voi muuta kuin todeta Veelan olevan jopa enemmän omaan käteen sopiva koira kuin Riia. Onhan Riia kuin ihmisen ajatus kaikin puolin, mutta Veelan täpinä, yritteliäisyys ja nopeus ovat jotain sellaista, mitkä viehättävät minua todella paljon. Vaikka toki mukanaan tuovatkin omat ongelmansa. Mutta missä mennään nyt?

Toko: 

Veelalla alkaa aika hyvin olla liikkeet kasassa alokasluokkaa varten. Ainoastaan kapulan pidosta puuttuu noin kolme sekuntia ja kärsivällisyys, eli siinä liikkeessä ollaan tosiaan aika alkutekijöissä. Hyppyäkään ei toki olla vielä harjoiteltu pennun kanssa ollenkaan, mutta siinäpä ei nyt mitään ongelmia uskoisi agilitykoiralla tulevan. (Kuuluisat viimeiset sanat?)

Rally:

Veela olisi aivan valmis alokasluokkaan, nyt ootellaan vain kisaiän täyttymistä. Veela on siitä mainio, ettei sen kanssa toistaiseksi ole tarvinnut nähdä vaivaa häiriöharjoittelussa. Olen tehnyt sille siinä suhteessa niin hyvät pohjat jo pentukursseilla: se ei ole ikinä päässyt haistelemaan ketään muita koiria halleissa tai kentällä eikä sillä ole olut tarvetta kiinnittää mitään huomiota muihin koiriin tai ihmisiin, kun minuun katsomisesta on saanut aina nameja tasaisella tahdilla. 

Agility: 

Tämä on Veelan lempilaji ja siihen minä olen pyrkinytkin. Se toimii agilitykentällä aivan erilailla kuin muuten. Se on sähäkkä ja nopea ja on jo hienosti fokusoitunut esteille. En malta oottaa sitä, että pääsemme nostelemaan sille rimoja ja opettelemaan muitakin esteitä kuin vain putkia ja hyppyjä. 

Näyttelyt:

Parin viikon päästä koittaa Veelan ensimmäinen show-päivä. Omaan makuuni se on tosi nättirakenteinen mitteli. Ilmeessä olisi kuitenkin minun mielestäni parantamisen varaa: sillä on melko iso naama, ainakin Riian verrattuna. Lisäksi sillä on suuret korvat ja mitteleillähän ne pitäisi olla pienet. Mutta karvasta on tulossa kaunis ja kokoahan sillä ei ainakaan liikaa näyttelykehiin ole. Kiva kuulla, mitä siitä sanotaan kehässä. 

Veela viikkoa vajaa 7 kk

Ai niin, alkoihan Veelalla muuten ekat juoksutkin! 6,5 kk:n iässä. 

Pentupäiväkirjat osa 4.

Veelan kanssa puuhaillaan tällä hetkellä melko paljon erilaisia juttuja. Näyttelykurssin tunneilla ollaan keskitytty siihen, että pöytä ei olisi enää kauhistus, vaan ihan mukava juttu ja lisäksi ollaan hienosti edetty ravissa ja esiintymisessä. Vieraan koskettamisen sietäminen on vielä työn alla. Suurimmaksi osaksi Veela sietää sitä ja hampaiden katsominen on ihan ok. Liiallinen tunkeileminen ja erityisesti takapään koskettaminen on kuitenkin epämiellyttävää ja sitä me joudutaan harjoittelemaan vielä kovasti. 

Tokoiltu me ollaan omalla kotipihalla ja Sporttirakin nettivalmennuksen avustamana. Kurssia on nyt takana noin viikko, mutta ollaan saatu hyviä vinkkejä pennun kouluttamiseen. Veelalla alkaa olemaan jo hyvät pohjat alokasluokkaa varten. 

Rallytoko-kurssi jatkuu ja siellä ollaan päästy tekemään jo lyhyttä radan pätkää. Toki seuraaminen  menee vielä aivan täysin namin kanssa, mutta erilaiset käännökset, eteen istuminen ja asennonvaihdokset menevät jo hyvin ilmankin. 

Agilityssä Veelan kanssa ollaan harjoiteltu eteenlähetystä ja mutkaputkea. Veela on kyllä hauska kaveri agilitykentillä, koska myös siellä se elää TÄYSILLÄ, mutta on samaan aikaan kuitenkin tosi kuuliainen. Se on pikku sähikäinen, joka on liukas kuin saippua ja pysyy hanskassa vain juuri ja juuri. 

Treenejä Veelalla on tällä hetkellä kodin ulkopuolella 2 - 3 viikossa. Siihen päälle tehdään tokoa kotona melkein joka päivä vähän. Nyt, kun olen saanut Veelalle jo melko hyvät pohjat tehtyä, on sen kanssa toimiminen jo yllättävän kivaa. Vaikka minä en tosiaankaan ole mikään pentuajan fani, niin kyllä tämä aika vaan on tosi palkitsevaa, kun koira oppii niin paljon tosi nopeasti. 

Veela 14 vkoa

Huomenna Veelalle tulee ikää 14 vkoa. Veela on erittäin touhukas, utelias ja iloinen pentu. Se elää aina täysillä ja juoksee joka paikkaan. Se on kova puremaan ja taistelemaan leluista. Olemme sen kanssa pentukurssilla, minkä lisäksi käymme toisessa koirakoulussa walk in-pentukoulussa aina kun pääsemme. Pentu- ja koirakavereita olemme ehtineet tavata vasta tosi vähän, mutta siihen yritän tehdä parannuksen, jotta Veelasta kasvaisi sosiaalisesti yhtä taitava aikuinen, kuin Riiakin on.

Veela on ollut minulla usein treeneissä kuitenkin mukana ja niissä se käyttäytyy pääsääntöisesti hyvin. Ääntään se kuitenkin käyttää paljon ja mielellään ja joka tilanteessa. Se on myös hyvin dramaattinen pentu: muurahaisen pistosta seuraa sellainen draama ja kiljuminen, josta voisi olettaa, että muurahaislegioona söi juuri siltä jalan kokonaan pois. Se osaa myös näytellä: jos sen tassun päälle astuu vahingossa ihan vähäsenkin, se kiljuu ja huutaa ja pitää jokaista tassua vuorollaan ilmassa. Ilmeisesti unohtaa jo itsekin, mihin ottikaan kipeää. Draamailun saa loppumaan, kun nostaa pennun syliin ja silittää päästä.

Veela ja Riia tulevat hyvin toimeen keskenään, mitä nyt Riia osoittaa jonkin verran mieltään, jos Veelaa huomioidaan, tai jos se on treeneissä mukana. Riia ja Veela ovat mahdottoman kateellisia toisilleen kaikesta: niin leluista kuin luistakin ja se, mikä toisella on, on aina parempi kuin se oma. Ne kuitenkin leikkivät vetoleikkejä melkeen koko ajan ja joskus painivatkin. Veela on tosi nopea pentu ja pysyy Riian vauhdissa hyvin mukana pihallakin. Veela rakastaa palloja ja kiekkoja ja taistelee niistä aina tosissaan sekä Riian, että ihmisten kanssa.

Lupaavan harrastuskaverin Veelasta tekee se, että se on ahne ja yrittää aina parhaansa. Se haluaa miellyttää ihmisiä ja koittaa kaikin tavoin keksiä, miten namipalkinnoille pääsee. Sen bravuuri on agilityn takaakierto, johon se irtoaa nopeasti, kuin rasvattu salama. Lisää juttua vauva-agilitystä tulossa siis varmasti!

Veela on loistopentu, mutta hyvin erilainen kuin Riia. Se ei ole ollenkaan niin nöyrä ja vaikuttaa paljon Riiaa itsenäisemmältä. Aika näyttää, millainen harrastuskaveri siitä kasvaa!

Veela tutuksi

"Veela are semi-human magical beings; beautiful women with white-gold hair and skin that appears to shine moon-bright. When angry, Veela take on a less pleasant appearance; their faces elongate into sharp, cruel-beaked bird heads, and long scaly wings burst from their shoulders." (linkki lähteeseen.)

Alkuperäinen tarkoitus oli laittaa Veelan nimeksi joku enemmän Riian kaltainen tyyliä Bea, Tea tai Veea, mutta heti, kun mieleeni tuli nimi Veea, se kääntyi Veelaksi ja siinä se oli. Veelahan tulee suoraan Harry Potterista, absoluuttisesti maailmanhistorian parhaimmasta kirjasarjasta. En lähde veelaa Harry Pottereissa sen tarkemmin analysoimaan, tietäjät tietäköön ja muut vaietkoon tai kysykööt, mutta tällä hetkellä tuntuu, etten voi kuin onnitella itseäni loistavasta nimivalinnasta. Veela nimittäin on ihan veela. Kuvauksen veeloista voi lukea ylhäältä ja se pitääkin tämän pennun kohdalla ihan paikkansa. 

Veela on siis häkellyttävän kaunis pentu. Pelkäsin, ettei se miellyttäisi omaa silmää niin paljon kuin Riia aikoinaan (olisin ehkä mieluusti ottanut toisen kerma-soopelin), ja vieläkin, mutta huoli oli turha. Veela on maailman kaunein pentu. Sen luonnekin vaikuttaa olevan puhdasta kultaa: se on tosi rohkea ja tarmokas, mutta samaan aikaan rauhallinen. Rauhoittuu sylissä nopeasti, mutta osaa leikkiä ja touhottaakin.

Riia ja Veela ovat sopineet toistaiseksi tosi hyvin yhteen. Ihan hirveästi ne eivät ole vielä kuitenkaan leikkineet. Eilinen päivä meni vähän tutustuessa sekä Riian kanssa treeneissä ja tänään ollaan Veelan kanssa käyty shoppailureissulla ja Riian kanssa ylipitkällä lenkillä, joten tytöt ovat nukkuneet melkeinpä muun ajan. Lisäksi Riialla on juoksu ja se on selvästi allapäin ja väsynyt senkin takia. 

Veela vaikuttaa olevan hirmu nopea oppimaan. Se osaa jo istua ja mennä maahan. Harjoittelemme myös nameista luopumista ja silmiin katsomista. Se sai nopeasti siitä ideasta kiinni ja nyt vaikeutetaan. Sivulletuloharjoituksetkin aloitimme jo. Pentu vaikuttaa siltä, että se tulee olemaan helppo sosiaalisesti palkattava. Se nimittäin rakastaa rapsutuksia ja silityksiä ja innostuu, kun kehuu sitä korkealla äänellä. 

Valitettavasti Veela vaikuttaa kyllä myös käyttävän ääntään paljon Riiaa enemmän. Todennäköisesti tulen menettämään hermoni sen kanssa vielä aivan lukemattoman monta kertaa, kun se haukkuu ja puhisee nyt jo melkein kaikelle. Tosi raivostuttavaa. Mutta katsotaan, kuinka paljon sitä saa koulutuksella kytkettyä pois. 

Stay positive!

Viime kisojen jälkeen mä olen ruvennut opettelemaan positiivista asennetta ja suhtautumista agilityssä. Keppiongelmaamme mietittyäni, olen alkanut olemaan varma siitä, että ongelma johtuu Riian itseluottamuksen puutteesta. Riia on aina ollut sellainen herkkis, joka tajuttuaan, että minä turhaudun tai se ei heti osaa jotain, poistuu paikalta. Se on niin naurettavaa, miten se voi tuossakin asiassa olla niin ihmismäinen: liian vaikean haasteen edessä sen korvat painuvat luimuun ja se vaan kääntää selkänsä ja kävelee pois. Taakseen katsomatta. Sama se on varmasti kepeilläkin. Se aistii kuinka jännittynyt, tai ehkä pikemminkin jo valmiiksi turhautunut minä olen, ottaa siitä painetta eikä kykene suorittamaan keppejä. Tästä lähin siis pelkkää positiivisuutta radalle!

Kuva Vaasan kisoista. (C) Meeri Koski

Pääsimme kokeilemaan uutta asennettani eilen treeneissä, kun koutsimme oli taas keksinyt sellaisen radan, että oksat pois! Radalla harjoiteltiin leikkauksia niin hypyille kuin kepeillekin. "Takaaleikkaus kepeille, salli minun nauraa", olisin ennen ajatellut, mutta eilen yritin ajatella, että "täältä pesee!" Ja pikkuisen jäikin voittajafiilis treeneistä! Ensinnäkin, Riian kanssa leikkaukset hypyille sujuivat aivan mahtavasti! Kepitkin saatiin tehtyä etupalkan kanssa niin hienosti, että kentän laidaltakin kolmosissa kisaava sivusta seuraaja huusi minulle, että vau, huikeaa! Täytyy varmaan jatkossakin enemmän hyödyntää silloin tällöin tuota etupalkkaa kepeille. Niin harvoin, ettei Riia totu siihen, mutta sen verran usein, että sen itseluottamus kepeille kasvaa. Ja minä olen niin ylpeä siitä, että pidin oman pääni kasassa ja ensimmäisellä kertaa, kun Riia kyllä aloitti kepit hienosti, mutta lopetti kesken (etupalkkaa ei ollut) kannustin sitä ja taputinkin palkaksi hyvästä yrityksestä. Viimeisellä kierroksella mentiin muuten koko rata ilman etupalkkaa kaikki leikkaukset suorittaen! Hah, osataan me sittenkin jotain!

(c) Meeri Koski

Sitten vielä pentupöhinää. Mun on pitänyt kirjoittaa Veelasta enemmänkin ja siitä, miten ollaan valmistauduttu sen tuloon (ei juuri mitenkään). Mutta jostain syystä tekstit ovat jääneet vain luonnoksiksi. Puolitoista viikkoa kuitenkin enää, niin saamme hakea pennelin kotiin. Eiköhän siitä sitten ala asiaa olemaankin. Tähän mennessä olen vain katsellut söpöjä, kasvattajan lähettämiä kuvia, lukenut pennunkoulutuskirjaa ja ostanut sille söpön pinkin pannan. Riian väri on turkoosi ja Veelan pinkki. Se sopii sille oikein hyvin, onhan se sellainen Blondi. Se on nimittäin Talvitassun Briljantti Blondi (tiedot Koiranettiin tulivat tänään näkyviin, eli nyt se on virallinen nimi).

Tässä on Veela

Nyt on sopiva aika julkistaa blogissakin Veelan olemassaolo. Kävimme nimittäin lauantaina sitä ensimmäistä kertaa katsomassa. Veela vaikutti persoonaltaan oikein sopivalta Riian kaveriksi: energinen, reipas ja tasapainoinen pieni mittelin alku. Veela on tällä hetkellä neljä viikkoa ja kolme päivää, eli se kotiutuu meille kesäkuun ensimmäinen viikonloppu. Veela tulee Talvitassun kennelistä Kuopiosta. Koko nimen paljastan sitten, kun rekisteripaperit on olemassa. Veela on väriltään vaalea kerma, eli Riiaa paljon vaaleampi, lähes valkoinen.

Veelan varalta suunnitelmissa on kesän aikana kaikki mahdolliset pentukoulut sekä sitten loppukesästä, syksyllä ja alkutalvella pentunäyttelyt. Ennen kaikkea tulemme tähtäämään alusta asti agilitykentille. Vaikka ihan varmasti treenaamme tokoakin kilpailuihin tähtäävästi siinä samalla, niin tämän kaverin, toisin kuin Riian kanssa, aion aloittaa heti pennusta lähtien agilityyn tähtäävän harjoittelun. Riia on hyvä ja tasainen agilitykoira, mutta harmillisesti tuskin koskaan mikään arvokisamitalisti, sillä kun ei vauhtia ihan huippuaikoihin saakka ole ja lisäksi sitä hidastaa vielä sekin, että se on niin niukin naukin medi. Veelasta on hyvät mahdollisuudet kasvaa minikokoinen koira, mutta mikäli se mediksi asti kasvaa, niin senkin kanssa tehdään sitten se, mihin pystytään suurempien koirien joukossa. Niin kuin tietenkin yhä Riiankin kanssa. Veelan lopulliset tavoitteet  kussakin lajissa näkee sitten vielä tarkemnmin myöhemmin. Ennen kaikkea Veela, kuten Riiakin, tulee kuitenkin olemaan meille rakas kotikoira, joka tulee joka tapauksessa olemaan meille maailman paras Veela. 

Blogin sekä instatilin nimet tulevat totta kai Veelan tulon myötä muuttumaan. Olen lähes satavarmasti tehnyt päätöksen, että nimeksi muuttuu Riia ja Veela, mutta jos jollakin on ehdotuksia uudesta nimestä, niin kuulen totta kai mielelläni!