Veelan jumppakurssi

Veelan kanssa ollaan maaliskuun aikana käyty kehonhallintakurssilla, jossa vahvistetaan koiran tietoisuutta omasta kropasta, opetetaan koiralle sen käyttöä ja etu- ja takapään erottelua, kehitetään koiran tasapainoa ja vahvistetaan syviä lihaksia. Välineinä tunneilla on dobopallot, tasapainotyynyt ja puolipallot. Alunperin ajattelin, että Veelalle voi olla hankalaa malttaa tasapainoilla ja keskittyä tekemiseen, mutta yllättäen se onkin osoittautunut tässä lajissa luonnonlahjakkuudeksi. Siltä tuntuu sujuvan kaikki ja olen saanut huomata, kuinka hienosti se osaa tarjota erilaisia vaihtoehtoja niin kauan, kunnes merkkaan sille oikean toiminnon.

Veela on osoittautunut myös erittäin rohkeaksi pennuksi. Se kokeilee reippaasti kaikkea uutta ja vaikkei se ennen kurssin alkua ollut koskaan nähnyt dobopalloa, kiipesi se sen päälle kummempia miettimättä. Nyt pallon päällä sujuu jo asennonmuutokset, pyörähdykset ja etuosan ponnautuksetkin. Veela tietää suulliset käskyt takapäälle ja etupäälle ja opittiinpa viime kerralla seisomaan ihan kokonaan tasapainotyynyn päällä.

Kurssin ohjaajana toimii eläinhieroja Miia Manner, joka on kovasti kehunut Veelan kykyä käyttää kroppaansa. Kurssia on yksi kerta vielä jäljellä ja tavoitteenani on saada Veela seisomaan siten, että sen etutassut ovat yhden puolipallon, takatassut toisen puolipallon päällä. Saimme Miialta kotiin lainaan puolipallot ja sunnuntaihin asti meillä on aikaa harjoitella niillä. Katsotaan, pääsemmekö tavoitteeseemme!

Mihin Veelan kanssa tähtään?

Veelalla on nyt ikää seitsemän ja puoli kuukautta, eli se on ihan lapsi vielä. Se on kuitenkin monen lajin taituri jo ja teen sen kanssa kovasti töitä unelmieni eteen. Kun mietin tavoitteita, joita haluaisin Veelan kanssa toteuttaa, nousee tärkeimmäksi ja ylitse muiden menestyminen agilityssä. Riian kanssa on pennusta saakka ollut ykköstavoitteena saada siitä tottelevaisuusvalio, mutta Veelan kanssa kaiken muun yli menee omissa ajatuksissani agility. Tahdon tehdä siitä agilitytykin, jonka kanssa vain taivas olisi rajana. Sinne ollaankin tällä hetkellä hyvää vauhtia menossa, sillä Veelakin rakastaa kaikista eniten agilityä. Se on nopea ja motivoitunut sekä nopea hoksaamaan. Ja tuntuu, ettei se pelkää mitään agilityyn liittyvää: huojuvia ja liikkuvia alustoja, paukahduksia, korkeita paikkoja tms. Se vaikuttaa siis todella lupaavalta. 

Agilityssä ehdoton haaveeni olisi joskus olla SM-kisoissa ja miksei vaikka vielä isommissakin kisoissa. Aika näyttää. 

Muissa lajeissa tavoitteet eivät ole niin lähellä sydäntä, kuin tavoitteet agilityssä. Ainakaan tällä hetkellä. Rally-toko on Veelan kanssa ehkä tärkeämpi laji kuin toko, koska minua kiinnostaisi ihan valtavasti päästä kokeilemaan haastavimpien liikkeiden opettamista siinäkin lajissa. Riian kanssa joutuu tekemään paljon töitä vireen kanssa rallyradalla ja saa nähdä, saanko sitä ikinä pidemmälle kuin avoon siinä lajissa. Mutta Veelalla näyttäisi riittävän motivaatiota vaikka mestariluokkaan asti. Siksipä saatan keskittyä sen kanssa tokoa enemmän siihen. Toki taidan yrittää Veelallekin sen TK1-koularinkin vähintään saada. 

Pentupäiväkirjat osa 3.: Rallya pennun kanssa

Eilen aloitimme Veelan kanssa rally-tokon alkeiskurssin. Ensinnäkin täytyy todeta, että innostuin lajista uudelleen ja innostuin ajatuksesta, että tässä koirassa voisi olla potentiaalia ylempiinkin luokkiin. Riian kanssa joutuisi tekemään aivan valtavasti töitä, että sen kiinnostus koko rallya kohtaan kasvaisi sen verran, että saisimme tuloksia avosta. Mutta Veelan kanssa on hyvä lähteä liikkeelle puhtaalta pöydältä ja koittaa tehdä parhaansa, ettei sille ehdi syntyä samanlaista asenneongelmaa lajiin, kuin isosiskolleen. Vaikka olen kisannut Riian kanssa rallyssa, toi heti ensimmäinen rallyn alkeistunti minulle uusia oppeja, mikä on tosi mukavaa vaihtelua vähän tylsän pentukurssin jälkeen. Ekalla tunnilla opiskelimme sitä, kuinka opettaa koiralle nopea maahanmeno alusta asti ilman käsiapua, koiran kiertämistä niin, että koira pysyy paikoillaan, oikealta sivulle tuloa, eteenmenoa ja ihan vähän seuraamisen alkeita. 

Maahanmeno ei tällä hetkellä Veelalla toimi, sillä se on jäänyt tosi paljon kiinni käteen. Saimmekin tosi hyvän neuvon alkaa harjoittelemaan maahanmenoa maahanmenoleikin avulla. Siinä odotetaan koiralta omatoimista maahanmenoa (siis ensin ollaan toki itsekin tosi alhaalla, polvilteen, kädet lattialla neutraalisti), palkataan se heittonamilla ja jäädään uudelleen odottamaan maahanmenoa. Ja täysin ilman käsiapuja. Nerokasta! Tätä lähdemme varmasti harjoittelemaan lisää.

Koiran kiertämiseenkin sain itselleni ihan uuden vinkin opettaa se. Siinäkin pyritään siihen, että koira hoksaa homman ilman käsiapua. Olin yrittänyt opettaa sen Veelalle vetämällä sitä namin perässä edestä oikean kautta sivulle ja hidastahan se on. Mutta tällä juuri oppimallamme tavalla koira houkutellaan oikealta vasemmalle puolelle ensin tosi helposta kulmasta ja sitten koko ajan vaikeutetaan kulmaa, kunnes lopulta se pystyy tulemaan suoraan edestä vasemmalle. Kuinka nerokasta tämäkin! 

Veela hoksasi tosi nopeasti sen, että sen pitää pysyä paikoillaan, jos minä kierrän sen, mutta tähän auttoikin, kun olimme harjoitelleet jo jonkin verran paikoillaan istumista ja odottamista. Lisäksi eteenmenoa olimme harjoitelleet sen kanssa jo perusasennosta, nyt harjoittelimme uutena kuitenkin suoraan edestä eteen tuloa (askel taaksepäin, koira eteen). Sekin meni tosi hyvin ja Veelalla on ihanan tiivis eteentulo, eikä sitä ahdista lähelläolo yhtään.

Viimeisenä otimme tosiaan vielä sitä seuraamista. Itse otin Veelan kanssa ihan yhtä ja kahta askelta ja pystyin jo hieman nostamaan kättä sen kuonosta ylöspäin, eikä se poikittanut. Sen olen päättänyt, että seuraamiseen panostan tämän pennun kanssa ihan täysillä, sillä tiivis ja hyvä seuraaminen on rallyssa se avainasia ja tokossakin auttaa enemmän kuin paljon. Seuraaminen on kuitenkin tokossakin jo avoluokassa pitkä liike ja vaikka siinä kertoimet eivät olekaan korkeimmasta päästä, niin on se sentään kiva lisä pisteisiin kuitenkin. Ja kun se on kuitenkin niin helppoa tehdä alusta asti hyvä seuraaminen vs. se, että koira oppii sen väärin ja sitten sitä pitää lähteä korjaamaan. 

Tämä superhuonolaatuinen kuva on pakko laittaa tänne kuvitukseksi, jotta jää jonnekin omiin arkistoihin muisto meidän harvahammas-ekaluokkalaisesta. 

Veelalla on ihanan innokas asenne tekemiseen ja se ei täydessä hallissakaan välitä muista koirista yhtään. Niin kuin jo aikaisemmin totesin, että jos tarjolla on karkkia, niin Veela todellakin valitsee ennemmin karkit kuin kaverit. Ja se on hyvä se! Mun pikku possu. 

Pentupäiväkirjat osa 2.

Viime sunnuntaina otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin koirien kanssa agilitykentälle. Sään piti olla vähän viileämpi, mutta olin kyllä kentällä tosi huonoon aikaan, koska sinne paahtoi aurinko aivan täydeltä taivaalta eikä missään ollut varjon varjoa. Varaamani puolitoista tuntia kutistui siis tunniksi (lämmittelyineen, jäähdyttelyineen ja radan rakennuksineen) eli treeni itsessään oli tosi minimaalinen, mutta pääsimmepähän jotain tekemään! Riia ei yllättäen jaksanut tehdä oikeen kunnolla mitään, joten otin sen kanssa kahdesti kepit, vähän juoksupuomia sekä takaakiertoa, mutta pääasia minulla tuona päivänä olikin päästä tekemään Veelan kanssa.

Veelan kanssa ollaan harjoiteltu takaakiertoa aika paljon. Mulla on kotona vielä aivan keskeneräiset, itse tehdyt siivekkeet, joissa ei ole vielä kannakkeitakaan, mutta mitäpä niillä pennun kanssa edes tekisi. Olemme niillä harjoitelleet hypyn tarjoamista ja takaakiertoja kotona ja nyt päästiin testaamaan niitä ihan oikeilla siivikkeillä. Hyvin pelitti! Ja Veelalla on kyllä ihana asenne tekemiseen. Se on napannut hyvin kiinni hypyn tarjoamisen ideasta, vaikka jonkun verran se yrittää vielä oikaista eikä ihan 100 prosenttisesti hahmota, että siivekkeiden välistä meneminen on se pointti.

Tein Veelan kanssa ekaa kertaa myös lähtöharjoituksia, mutta se oli kyllä ehkä vähän turhanpäiväistä, koska se lähti siitä niin usein valumaan. Täytyy tuota paikallaoloharjoitusta tehdä erikseen vielä vähän rauhallisemmassa paikassa ja harjoitella sen sijaan useamman esteen sarjaa niin, että joku pitää sitä lähdössä kiinni. 

Hommasin Veelalle viime viikolla Mustista ja Mirristä ihanan, pitkävartisen lelun, jonka perässä se tykkää juosta. Harjoittelimme sen lelun avulla myös lelulle juoksemista. Pitkävartinen lelu onkin siitä hyvä, että kerkeän nappaamaan sen päästä kiinni ennen kuin Veela pääsee sen kanssa karkuun. Se rakastaa uutta leluaan ja siinä roikkumista. Aksakentällä on tuollaisella pitkävartisella helppo palkata, koska sen kanssa voi itsekin lähteä juoksemaan ja koira joutuu juoksemaan lelun kiinni! Veelalla todella on kunnon tappoasenne tuota lelua kohtaan!

Meidän seura järjestää muuten sittenkin pennuille alkeiskurssin agilitystä, joten pääsemme kuin pääsemmekin tekemään hyvät pohjat Veelalle agilityyn vielä ennen hallikauden alkua! Kurssi alkaakin jo ensi viikolla, eli kaikki kääntyi sittenkin parhain päin!

Pentupäiväkirjat, osa 1.

Pakko myöntää, että heinäkuu meni oikeastaan aikalailla kaikkeen muuhun, kuin koiriin panostaen. Lisäksi kuumuus asetti omat haasteensa koirien kanssa touhuamiselle ja koirien päivät koostuivatkin lähinnä sängyn alla makoilusta ja uimisesta. Nyt kuitenkin, kun omaa vapaa-aikaa on vapautunut juhlajärkkäilyistä koirillekin ja sääennusteetkin povaavat viilenevää, on aika alkaa raportoida koiranpennun kouluttamisen etenemisestä kohti kisakenttiä. Ensin kuitenkin muutama kuva rantaleikeistä.

Tyttöjen lempipuuhaa on rantavesihippa. Veelasta on erityisen hauskaa piiloutua kaislojen sekaan ja syöksyä sieltä Riian kimppuun.

Tänä kesänä Riia on opetellut uimaan pelastusliiveillä syvässäkin vedessä.

Veela on kastuessaan yhtä koipea ja korvaa.

Riia on pakko viedä takaisin kotiin kytkettynä, koska se ei haluaisi mennä sisälle.

Veela taas tulee nätisti irti.

Heinäkuussa kävimme vain kerran viikossa pentukoulussa. Pentukoulusta tuli todella sellainen olo, että se on meille vähän turhaa, koska kaikki mitä me siellä harjoiteltiin, oli Veelalle ihan helppoa peruskauraa, kuten vaikkapa hihnakävely, toisten koirien ohittaminen ja odottaminen. Veela on siitä ihana pentu, ettei se oikeasti välitä toisista koirista juuri ollenkaan, eikä ainakaan yli ruuan. Jos pitää valita mahdollisuus saada palkkaa tai kaverit, se valitsee miettimättä mahdollisuuden saada ruokaa. Se on siis tosi ahne. Pentukoulun viimeinen kerta oli tällä viikolla ja sen sijaan, että olisimme menneet pentukoulun jatkokurssille, ilmoitin sen rally-tokon alkeisiin. Toivon todella, että siellä on vähän vaativampia tehtäviä ja toivottavasti siellä tehdään muutakin, kuin vain harjoitellaan kylttien oikeaa suorittamista. Esimerkiksi vaikka seuraamisharjoitteluun tarvisimme kovasti apua. Veela nimittäin pomppii ja kävelee melkein kahdella jalalla tai keulii ja poikittaa eteeni. Rasittavaa. Riian kanssa ei ikinä ollut tuollaisia ongelmia. 

Agilityssä emme ole edenneet yhtään, koska täällä ei ole pentukursseja, enkä itse ole yksinäni viitsinyt mennä reenaamaan. Assari on siinä kuitenkin aika kova sana. 

Tällä viikolla kävimme myös ensimmäistä kertaa näyttelykoulutuksessa Veelan kanssa. Siellä totesin, että tässä on homma, jonka kanssa meillä onkin työstämistä ja oli ihan kivaa vaihtelua, ettei kaikki onnistu kuin vettä vaan. En tiedä johtuuko se siitä, että Veela on pentu vai mistä, mutta sillä on tapana irvistää vieraille, jotka koskevat sitä ja joskus se jopa näykkäisee. Siitä joudumme siis opettelemaan pois, mutta oikeasti: ihan kiva, että on jotain konkreettista harjoittelemista. Kyllä siitä vielä näyttelykoirakin tulee! Sen lisäksi, että se vihaa vieraan kosketusta, se myös pelkää pöytää. Saimmekin kotiläksyksi harjoitella pöytää kotona ihan kunnolla ja syödä vaikka yksi ruoka pöydän päällä. Sitä olemmekin nyt tehneet. Veela osaa kuitenkin tosi hienosti jo näyttää esimerkiksi hampaat ja olen muutenkin tehnyt sen kanssa kovasti käsittelyharjoituksia juuri sen takia, kun se on selvästi kovapäisempi kuin Riia ja esimerkiksi väläyttää niitä hampaitaan vieraille. Riiaa on saanut pennusta asti vaan kääntää ja vääntää kuka vain miten haluaa, eikä sen kanssa ole oikeastaan koskaan harjoiteltu harjaamista tai kynsien leikkuuta. Ne on vaan aina tehty.

Tällä hetkellä olen kuitenkin tosi tyytyväinen Veelan luonteeseen, vaikka se varmasti vielä jonkin verran tulee muuttumaan murrosiän myrkyissä. Se on tosi temperamenttinen, mutta miellyttämisenhaluinen. Ja vaikka se on joissakin asioissa tosi kovapäinen, se on silti samalla myös nöyrä ohjaajaa kohtaan. Lisäksi se on sairaan nopea ja ketterä ja syttyy leluista. Kaikin puolin siis erittäin lupaava koira harrastuksiin.

Pentulityä: kisakoira numero 2

Veelan kanssa olemme tällä hetkellä ihan tavallisessa, arkitokoon painottuvassa pentukoulussa. Omalla ajalla olen itsekseni käynyt sen kanssa kuitenkin treenaamassa myös agilityä ja agilitystä onkin tulossa sen päälaji, jos tähdet pysyvät kohdillaan. Riian kanssa aloitimme agilityn vasta sen ollessa noin vuoden ikäinen. Riiassa on paljon hyviä puolia, mistä tykkään ja erityisesti se sopii minulle ensimmäiseksi kisakoiraksi, koska se on niin ohjaajanöyrä ja minä olen kömpelö pääjalkainen. Agilityssä tarvittaisiin kuitenkin vähän enemmän asennetta, jotta päästään huipulle. En sano, ettei Riian kanssa koskaan päästäisi vaikkapa kolmosiin, tai että sille ei voisi asennetta tässä ajan myötä kehittyä, mutta onhan se fakta, että se on tosi nöpönuuka radalla, etenee juuri tasan niin nopeasti, kuin minä laitan sen etenemään ja menee sinne, minne minä sen ohjaan. Väitän, että tämä tulee todennäköisesti meidän vahvasta tokotaustasta. Riia on niin kovin ohjaajakeskeinen, eikä tee mitään päätöksiä itsenäisesti. Riia on pieni perfektionisti, jonka vauhti auttamatta kärsii siitä, että se on itsestäänselvissäkin tilanteissa niin kuulolla, tyyliin: suoraan putken edessä on hyppy, mutta hyppäänks mä sen vai hyppäänkö jonkun muun? Eli ensimmäinen asia, mitä aion tämän kisakoira numero kakkosen kanssa tehdä toisin on asenne. Haluan Veelalle agilityyn kunnon tappomeiningin ja hyvän estefokuksen. Haluan, että se ei pelkää lukita esteitä ja tehdä virheitä radalla. 

Kepit on toinen asia, minkä aion opettaa Veelalle aivan eri tavalla kuin Riialle aikoinaan. Riialle opetin kepit aika pitkälti itsekseni ohjureiden avulla. Suurin virhe, jonka sen kanssa niillä tein, oli todennäköisesti toistojen määrä. Nyttemmin, kun katon videolta meidän keppitreenejä, saatoin tehdä vaikka kuinka monta toistoa kepeille peräkkäin (10-15) ja koko ajan napsin sieltä ohjureita pois. Toisekseen en vaatinut Riialta vauhtia. Veelan kanssa aion ehdottomasti pitäytyä siinä, että keppejä tehdään aina sata lasissa eikä koskaan niin montaa toistoa peräkkäin, ettei sormet riittäisi laskemiseen. Ei siinä vain ole mitään järkeä! Vakavissaan olen harkinnut myös sitä, että opettaisin Veelalle kepit kujakeppi-metodilla. Siihen täytyisi vaan itse perehtyä vähän enemmän ja miettiä, onko niiden treenaaminen kuinka mahdollista hallikaudella, niihin kun tarvisi ne taittuvat kepit.

Kontaktit on kanssa asia, jotka olen suoraan sanottuna kussut Riian kanssa. Alunperin opetin sille 2 on 2 off -metodilla, mutta sitten aloin luistamaan siitä, koska kuvittelin, ettei mittelin kokoinen koira tarvi mitään pysäytyksiä, vaan se koskee joka tapauksessa kontaktipinnalle. Sittenhän Riia alkoikin loikkia kontaktipintojen yli ja siirryimme mukamasjuoksareihin. Eli toisin sanoen, opetin sen juoksemaan kehikon läpi, siirsin kehikon kontaktipinnalle, otin kehikon pois ja toivoin parasta. Puomilla Riian kontakti on 50/50. Aalla se onneksi on melko varma. Veelan kanssa tähtään alusta saakka ehdottomasti juoksareihin ja opetan sen matolla, en kehikolla. Koen, että matto on paljon kätevämpi ja helpompi häivyttää. 

Keinusta haluan tehdä alusta saakka kivan esteen. Lisäksi toivoisin, että saisin opetettua Veelalle keinun niin, että se juoksisi päähän saakka ja odottaisi sen laskeutumista. Riiahan tekee keinun niin, että se juoksee puoleen väliin, pysähtyy odottamaan ja tulee sitten alas. Tapa on toki turvallinen, mutta hidas ja lisäksi, siinä on vaarana se, että jos suunta ei olekaan suoraan eteenpäin, se hyppää alas koskematta kontaktipintaan. 

Mitäs meinaan tehdä samoin? 

Irtoaminen renkaalle on aika nasta juttu ykkösluokan radoilla. Tulen Veelankin kanssa pyrkimään siihen, että opetan renkaan kunnolla ja teen siitä varman. 

Lähdössä haluan koirieni pysyvän. Mikään ei oo turhempaa kuin se, että koira valuu lähdössä ihan esteeseen kiinni ja lopulta pudottaa sen ekan riman, kun saa luvan lähteä. 

Irtoaminen: Riia on tosi hyvä irtoamaan, kunhan vaan irrotan sen. Loppusuoralle irtoaminen on meidän bravuuri ja sinne se ampaiseekin aina kuin tykin suusta. Se on sitä paitsi maailman mahtavin tunne, kun tietää, että on nolla alla ja edessä vain loppusuora. Ja kun tietää, että koira handlaa sen, voi päästää sen vain menemään ja juosta itse täysillä perään. Ja kun koira pääsee maaliin, se kääntyy katsomaan naama loistaen: "vähänkö me oltiin hyviä!" Siitä fiiliksestä ei ole itku kaukana. Ja sen haluan kokea Veelankin kanssa. 

Veela 14 vkoa

Huomenna Veelalle tulee ikää 14 vkoa. Veela on erittäin touhukas, utelias ja iloinen pentu. Se elää aina täysillä ja juoksee joka paikkaan. Se on kova puremaan ja taistelemaan leluista. Olemme sen kanssa pentukurssilla, minkä lisäksi käymme toisessa koirakoulussa walk in-pentukoulussa aina kun pääsemme. Pentu- ja koirakavereita olemme ehtineet tavata vasta tosi vähän, mutta siihen yritän tehdä parannuksen, jotta Veelasta kasvaisi sosiaalisesti yhtä taitava aikuinen, kuin Riiakin on.

Veela on ollut minulla usein treeneissä kuitenkin mukana ja niissä se käyttäytyy pääsääntöisesti hyvin. Ääntään se kuitenkin käyttää paljon ja mielellään ja joka tilanteessa. Se on myös hyvin dramaattinen pentu: muurahaisen pistosta seuraa sellainen draama ja kiljuminen, josta voisi olettaa, että muurahaislegioona söi juuri siltä jalan kokonaan pois. Se osaa myös näytellä: jos sen tassun päälle astuu vahingossa ihan vähäsenkin, se kiljuu ja huutaa ja pitää jokaista tassua vuorollaan ilmassa. Ilmeisesti unohtaa jo itsekin, mihin ottikaan kipeää. Draamailun saa loppumaan, kun nostaa pennun syliin ja silittää päästä.

Veela ja Riia tulevat hyvin toimeen keskenään, mitä nyt Riia osoittaa jonkin verran mieltään, jos Veelaa huomioidaan, tai jos se on treeneissä mukana. Riia ja Veela ovat mahdottoman kateellisia toisilleen kaikesta: niin leluista kuin luistakin ja se, mikä toisella on, on aina parempi kuin se oma. Ne kuitenkin leikkivät vetoleikkejä melkeen koko ajan ja joskus painivatkin. Veela on tosi nopea pentu ja pysyy Riian vauhdissa hyvin mukana pihallakin. Veela rakastaa palloja ja kiekkoja ja taistelee niistä aina tosissaan sekä Riian, että ihmisten kanssa.

Lupaavan harrastuskaverin Veelasta tekee se, että se on ahne ja yrittää aina parhaansa. Se haluaa miellyttää ihmisiä ja koittaa kaikin tavoin keksiä, miten namipalkinnoille pääsee. Sen bravuuri on agilityn takaakierto, johon se irtoaa nopeasti, kuin rasvattu salama. Lisää juttua vauva-agilitystä tulossa siis varmasti!

Veela on loistopentu, mutta hyvin erilainen kuin Riia. Se ei ole ollenkaan niin nöyrä ja vaikuttaa paljon Riiaa itsenäisemmältä. Aika näyttää, millainen harrastuskaveri siitä kasvaa!

Pentukoulussa

Eilen Veela aloitti harrastusuransa pentukoulussa koirakoulu Fiiliksellä. Penturyhmä oli tosi iso: kahdeksan pentua omistajineen eikä koirakoulun koulutustila ole suuren suuri. Hyvin kuitenkin mahduttiin ja meidän ryhmässä oli tosi mukavia pentuja. Kaikki olivat tosi rauhallisia ja keskittyivät hyvin tekemään, vaikka kaikki olivat korkeintaan 4 kk ikäisiä. Veelakin on kyllä ihan huipputyyppi. Harjoittelimme luopumista, kontaktia ja luoksetuloa ja kaikki meni sen kanssa tosi hyvin. Se hakee luontevasti kontaktia ja on kiinnostunut tekemään mun kanssa hommia. Ainut vaan, mikä Veelassa on vähän rasittavaa, on se, että se alkaa heti haukkua, jos joku toinenkin haukkuu. Ja kun se ei jää siihen yhteen haukkuun, vaan se alkaa suorastaan räkyttämään. Pitää tehdä parhaansa, että saisi kytkettyä tuon tavan pois. 

Veela on aloitellut uraansa myös agilitypuolella omatoimisesti. Agilityyn me ehdottomasti tähdätään Veelan kanssa pääasiassa ja aksaan sillä ainakin tässä vaiheessa tuntuu olevan oikein lupaava luonne. Olemme käyneet tekemässä jo suoraa putkea, takaakiertoja ja siivekkeiden läpi juoksemista ja kaikkea niitä se tekee TÄYSILLÄ. Se rakastaa lelun repimistä ja kuumuu siitä kovasti. Joku varmaan kivittää minut nyt, mutta olemme harjoitelleet sen kanssa myös keinun paukuttamista. En koe siinä olevan mitään pahaa, että pönkkään keinun pään niin, että toinen pää jää maasta n. 5 - 10 cm korkeudelle ja opetan pennun pamauttamaan keinun siitä maahan. Veela ei ainakaan tässä vaiheessa hätkähdä liikettä eikä pamausta yhtään, eli jatkamme paukuttelua. 

Agilityn suhteen onkin Veelan kanssa paljon mietittävää siinä, miten lähdemme opettelemaan asioita. Agilityssä on niin monta tietä onneen, eli monet esteet voi opettaa eri tyyleillä ja ne kaikki on oikeita ja johtavat hyvään lopputulokseen. Voisin tehdä tästä erillisen postauksen vielä, koska se helpottaa omaakin ajatustyötä.