Pentupäiväkirjat, osa 1.

Pakko myöntää, että heinäkuu meni oikeastaan aikalailla kaikkeen muuhun, kuin koiriin panostaen. Lisäksi kuumuus asetti omat haasteensa koirien kanssa touhuamiselle ja koirien päivät koostuivatkin lähinnä sängyn alla makoilusta ja uimisesta. Nyt kuitenkin, kun omaa vapaa-aikaa on vapautunut juhlajärkkäilyistä koirillekin ja sääennusteetkin povaavat viilenevää, on aika alkaa raportoida koiranpennun kouluttamisen etenemisestä kohti kisakenttiä. Ensin kuitenkin muutama kuva rantaleikeistä.

Tyttöjen lempipuuhaa on rantavesihippa. Veelasta on erityisen hauskaa piiloutua kaislojen sekaan ja syöksyä sieltä Riian kimppuun.

Tänä kesänä Riia on opetellut uimaan pelastusliiveillä syvässäkin vedessä.

Veela on kastuessaan yhtä koipea ja korvaa.

Riia on pakko viedä takaisin kotiin kytkettynä, koska se ei haluaisi mennä sisälle.

Veela taas tulee nätisti irti.

Heinäkuussa kävimme vain kerran viikossa pentukoulussa. Pentukoulusta tuli todella sellainen olo, että se on meille vähän turhaa, koska kaikki mitä me siellä harjoiteltiin, oli Veelalle ihan helppoa peruskauraa, kuten vaikkapa hihnakävely, toisten koirien ohittaminen ja odottaminen. Veela on siitä ihana pentu, ettei se oikeasti välitä toisista koirista juuri ollenkaan, eikä ainakaan yli ruuan. Jos pitää valita mahdollisuus saada palkkaa tai kaverit, se valitsee miettimättä mahdollisuuden saada ruokaa. Se on siis tosi ahne. Pentukoulun viimeinen kerta oli tällä viikolla ja sen sijaan, että olisimme menneet pentukoulun jatkokurssille, ilmoitin sen rally-tokon alkeisiin. Toivon todella, että siellä on vähän vaativampia tehtäviä ja toivottavasti siellä tehdään muutakin, kuin vain harjoitellaan kylttien oikeaa suorittamista. Esimerkiksi vaikka seuraamisharjoitteluun tarvisimme kovasti apua. Veela nimittäin pomppii ja kävelee melkein kahdella jalalla tai keulii ja poikittaa eteeni. Rasittavaa. Riian kanssa ei ikinä ollut tuollaisia ongelmia. 

Agilityssä emme ole edenneet yhtään, koska täällä ei ole pentukursseja, enkä itse ole yksinäni viitsinyt mennä reenaamaan. Assari on siinä kuitenkin aika kova sana. 

Tällä viikolla kävimme myös ensimmäistä kertaa näyttelykoulutuksessa Veelan kanssa. Siellä totesin, että tässä on homma, jonka kanssa meillä onkin työstämistä ja oli ihan kivaa vaihtelua, ettei kaikki onnistu kuin vettä vaan. En tiedä johtuuko se siitä, että Veela on pentu vai mistä, mutta sillä on tapana irvistää vieraille, jotka koskevat sitä ja joskus se jopa näykkäisee. Siitä joudumme siis opettelemaan pois, mutta oikeasti: ihan kiva, että on jotain konkreettista harjoittelemista. Kyllä siitä vielä näyttelykoirakin tulee! Sen lisäksi, että se vihaa vieraan kosketusta, se myös pelkää pöytää. Saimmekin kotiläksyksi harjoitella pöytää kotona ihan kunnolla ja syödä vaikka yksi ruoka pöydän päällä. Sitä olemmekin nyt tehneet. Veela osaa kuitenkin tosi hienosti jo näyttää esimerkiksi hampaat ja olen muutenkin tehnyt sen kanssa kovasti käsittelyharjoituksia juuri sen takia, kun se on selvästi kovapäisempi kuin Riia ja esimerkiksi väläyttää niitä hampaitaan vieraille. Riiaa on saanut pennusta asti vaan kääntää ja vääntää kuka vain miten haluaa, eikä sen kanssa ole oikeastaan koskaan harjoiteltu harjaamista tai kynsien leikkuuta. Ne on vaan aina tehty.

Tällä hetkellä olen kuitenkin tosi tyytyväinen Veelan luonteeseen, vaikka se varmasti vielä jonkin verran tulee muuttumaan murrosiän myrkyissä. Se on tosi temperamenttinen, mutta miellyttämisenhaluinen. Ja vaikka se on joissakin asioissa tosi kovapäinen, se on silti samalla myös nöyrä ohjaajaa kohtaan. Lisäksi se on sairaan nopea ja ketterä ja syttyy leluista. Kaikin puolin siis erittäin lupaava koira harrastuksiin.