Riia ja Veela ovat monella tapaa hyvin erilaisia koiria. Vaikka ne ovat samanrotuisia, niin erot ovat silti selkeitä niin luonteessa kuin ulkonäössäkin. Seuraavaksi ajattelin esitellä koirieni plussat ja miinukset.
Riiassa suurin plussa on sen kiltteys ja luotettavuus. Se on yhdellä sanalla sanottuna varma koira tilanteessa kuin tilanteessa. Harvoja asioita se pelkää, vaikka monesta ahdistuukin (esim. kaatuvat asiat, vieraiden ihmisten kosketus). Silti sen ahdistus ilmenee vain väistämisenä tai totaalisena jäätymisenä. Se ei ikinä näykkisi tai edes murisisi kenellekään.
Riia on myös pääsääntöisesti hyvin hiljainen mittelspitz. Vahtimoodissaan se kyllä puhisee erilaisille äänille, mutta siinä moodissa se on lähinnä vain iltaisin. Agilitykentän laidallakaan se ei pysty olemaan hiljaa, vaan sen on pakko protestoida, jos minä olen kentällä jonkun muun koiran kanssa. Harvoin se kuitenkaan siinäkään haukkuu, lähinnä mölisee. Se ei vain osaa haukkua.
Riia on hyvin palkkautuva koira ja erittäin motivoitunut tekemään hommia sekä lelulle että nameille. Se on myös melko luotettava tekijä: se tekee, jos se osaa.
Huonoja puoliakin Riiassa kuitenkin on pari. Toinen niistä on jääräpäisyys, joka tulee ilmi erityisesti ulkoillessa. Riia ei useinkaan halua tulla sisälle lenkin jälkeen, vaan jos sen kanssa tullaan kotipihaan ilman remmiä, se jää hyvän matkan päähän ulko-ovesta vaan tuijottamaan "bitch, please" -ilmeellä eikä liikahdakaan. Jos sitä lähtee hakemaan, se hypähtää metrin verran sivuun ja jää taas tuijottamaan. Se tasan tietää, ettei sitä väkisin saa kiinni kukaan.
Toinen huono puoli siinä on sen pakkomielle riistaan. Jos se saa olla vapaana metsässä, pellolla tai jäällä, se on koko ajan valmiustilassa hiirien ja muiden piennisäkkäiden varalta. Ja jos se kuulee/haistaa sellaisen, siltä katoaa korvat ihan täysin. Se tekee kaikkensa, jotta hiiret kuolisivat sukupuuttoon lähivuosina.
Veelaa taas kuvaa parhaiten sana "tuhma." Se on koko ajan tekemässä pahuuksiaan, sellaisia, mistä Riiaa on pitänyt kieltää tasan kerran. Sellaisia ovat esimerkiksi sukkien silppuaminen, vaatteiden varastaminen pyykkitelineestä, seinän syöminen ja veljeni koiravanhuksen naamassa roikkuminen. Toisaalta sen elohiirimäisyys ja jatkuva tarve tehdä ovat hyviä asioita ja tykkäänkin Veelassa kovasti sen aktiivisuudesta, vaikka se usein onkin rasittavaa arjessa. Siinä missä Riian olotila arjessa lähentelee koomapotilasta, on Veela koko ajan hytkymässä ja tärisemässä joka paikassa. Agilityradalla Veela etenee "äkkiä, äkkiä, äkkiä!"-asenteella, kun taas Riia on tasainen ja varma etenijä. Se ennemmin kysyy kuin tekee, mikä totta kai verottaa sen vauhtia radalla. Tokossahan Veelan täpinästä sitten taas on enemmänkin haittaa, mutta agility onkin sen päälaji, joten koen, että täpinä, tuhmuus ja ylipäätään Veelan kapinallinen asenne elämään ovat sen hyviä puolia.
Veelan hyviin puoliin lukeutuu myös sen koko. Se on minun arvioni mukaan selvästi minikokoinen ja selvästi sopusuhtaisempi mittelinarttu ulkonäöllisesti muutenkin. Todennäköisesti siis sertien saaminen näyttelykehistä on todennäköisempää Veelalle kuin Riialle.
Mutta sitten niihin huonoihin puoliin. Yksi suurimmista on sen järjettömyyksiin paisunut pidättyväisyys erityisesti miehiä kohtaan. Ja sanon ennemmin pidättyväisyys kuin arkuus, koska se ei varsinaisesti pelkää. Se on vain erittäin epäluuloinen erityisesti kotioloissa. Kentällä se ei huomaakaan toisia ihmisiä eikä koiria (mikä on muuten sen yksi hyvistä puolista), mutta kotona kaikkia vieraita haukutaan, niille luimistellaan ja jos ne erehtyvät puhumaan Veelalle, se menee seiniä pitkin tai haukkuu jossain nurkan takana. Pidättyväisyys tosiaan on kuitenkin välillä myös etu. Kentällä Veelaa ei kiinnosta toiset koirat eikä ihmiset yhtään, vaan se keskittyy 100 prosenttisesti minuun. Riia on aina ollut paljon häiriöherkempi.
Veela on myös erittäin äänekäs. Se todellakin osaa haukkua ja haukkuu paljon. Niin kotona kuin kentän reunallakin ja varmaan se jonain päivänä tulee huutamaan kovaan ääneen myös radalla edetessään. Onneksi se ei kuitenkaan sillä lailla ärsyttävästi komenna, vaan lähinnä haukkuu huvikseen.
Hyviä puolia Veelassa ovat vielä ahneus ja täydellinen varmuus pihalla. Se on niin meidän omistajiensa perään, että edes Riian kanssa se ei lähde minnekään kauas, vaan hätä tulee heti käteen, jos meitä ei näy. Se pysyy mieluummin parin-kolmen metrin päässä kuin huitelee pellon toisessa laidassa hiirijahdissa ja tottelee ainakin vielä luoksetulokäskyäkin sataprosenttisesti. En tiedä, tuleeko siitä vielä joskus itsenäisempi, mutta toivon, ettei.
Molemmissa on hyviä ja huonoja puolia. Erilaisuudestaan huolimatta ne ovat kyllä ihan kuin majakka ja perävaunu. Kumpikaan ei enää pärjäisi ilman toista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti